tag:blogger.com,1999:blog-26638688944738980072024-03-19T12:15:30.707+02:00IlouutinenJohannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.comBlogger157125tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-851162481504824902024-03-19T12:14:00.001+02:002024-03-19T12:14:59.615+02:00Kärsivän todistus on vahvempi<p> Miksi kärsivän Jobin todistus vahvistaa uskoani enemmän kuin vauraiden, menestyneiden ja terveiden uskovaisten todistukset?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Menestysteologia</h3><p> Tuoreena uskovaisena satuin katsomaan amerikkalaisen kristillisen tv-ohjelman, jossa kerrottiin todistuksia uskon puolesta. Kaikki todistukset koskivat raha-asioita ja terveyttä. Joku kertoi olleensa taloudellisissa vaikeuksissa, kunnes Jumala kuulemma oli luvannut hänelle, että "vuoden päästä tulet olemaan upporikas". Ja totta tosiaan, pian hän sai bisnesidean, ja rahaa alkoi tulla ovista ja ikkunoista.</p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHdrQstjl9z6SsoUhxWEQ3RnwNi443rN3iaVhyphenhyphengctAQiy-1e-CForipGK3n0xlhWHIEokt0vfngS5rvRhDurGVJySxhrWMQfGOLJgdPgkpAzDaKHrsg3P9tHRQ3Ii6V9jHY2WNzm6JsDv6uQNWtxAhtwvkxJl30k8CgY4AgWw33hWD9KGkgnXxG6hzvPg/s1280/euro-symbol-2309457_1280.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="850" data-original-width="1280" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHdrQstjl9z6SsoUhxWEQ3RnwNi443rN3iaVhyphenhyphengctAQiy-1e-CForipGK3n0xlhWHIEokt0vfngS5rvRhDurGVJySxhrWMQfGOLJgdPgkpAzDaKHrsg3P9tHRQ3Ii6V9jHY2WNzm6JsDv6uQNWtxAhtwvkxJl30k8CgY4AgWw33hWD9KGkgnXxG6hzvPg/w400-h266/euro-symbol-2309457_1280.jpg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Pixabay</td></tr></tbody></table><br /><p>Ohjelman esiintyjät varmaan halusivat todistuksillaan vahvistaa katsojien uskoa, mutta ainakaan minuun niillä ei ollut vaikutusta. Taloudelliseen menestykseen liittyvistä todistuksista minulle tuli oikeastaan paha mieli. Ne lässäyttivät kristinuskon ihmeellisen sanoman, joka on voimallinen muuttamaan ihmisen koko elämän sydämestä lähtien, vain yhdeksi pinnallisen maailman hölynpölyjutuista.</p><p>Sairauksista parantuneiden puolesta olin toki iloinen, mutta eivät heidänkään todistuksensa minuun suurta vaikutusta tehneet.</p><p>Myöhemmin sain tietää, että ohjelman edustamaa suuntausta kutsutaan kristittyjen keskuudessa menestysteologiaksi. Se on harhaoppi, jossa painotetaan uskovaisten ajallista menestystä, kuten juuri terveyttä ja mammonaa.</p><p> Mutta muutenkaan todistukset ihmeparantumisista eivät ole minulle vahvimpia uskontodistuksia, vaikka eivät ne kaikki ole menestysteologiaa.</p><p>Raamatussakin kerrotaan Jumalan tekemistä parantamisihmeistä ja jopa kuolleista herättämisistä. Aineelliseen runsauteen perustuvia ihmeitäkin on, nimittäin ruokaihmeet: erämaassa vaeltaville israelilaisille ilmestyi taivaasta mannaa, 2. Kuninkaiden kirjassa kirjassa profeetta Elisa kohtasi köyhän lesken joka sai Jumalan ihmetekona öljyä jolla maksaa velkansa, Uudessa Testamentissa Jeesuksen jakamat viisi leipää ja kaksi kalaa riittivät viidelle tuhannelle miehelle.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Terveys, menestys, vauraus... kuolema</h3><p> Läheiseni voivat todistaa, että arvostan terveyttä valtavasti. Uskon myös Jumalan parantamisihmeisiin. Olen saanut kokea ja läheltä todistaa sairauksista parantumisia, joiden uskon olleen Jumalan antamia rukousvastauksia.</p><p>Toisaalta niin hieno asia kuin terveys onkin, se ei parhaimmillaankaan kestä kovin kauan. Sekin nainen, jonka Jeesus paransi verenvuotoa aiheuttavasta sairaudesta (Matt. 9:20-22), vanheni ja kävi raihnaiseksi tai mahdollisesti sairastui myöhemmin johonkin toiseen sairauteen, ja lopulta kuoli. Lasarus, jonka Jeesus herätti kuolleista, lopulta kuoli toisen ja viimeisen kerran ruumiillisesti. </p><p>Jeesuksen ihmeparannusteot olivat ennen kaikkea tunnustekoja, jotta ihmiset tietäisivät että Hän on se joka sanoo olevansa. Ihmeelliset teot todistivat Jeesuksen voimasta ja vallasta. Ne eivät olleet tätä ajallista elämää koskevia mainoksia tai tarjouksia, tyyliin "jos uskot Jeesukseen, parannut sairauksista etkä enää koskaan sairastu uudestaan".</p><p>Jeesus sanoi tämän ihan suoraan parantaessaan halvaantuneen miehen (Matt. 9:5-8). Ensin Hän oli sanonut vuoteella makaavalle miehelle vain lohdulliset sanat: »Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.» </p><p>Paikalla olleet lainopettajat kauhistelivat, miten Jeesus voi noin suuria luvata – vain Jumalallahan on valta antaa anteeksi syntejä. Silloin Jeesus kysyi "Kumpi on helpompaa, sanoa: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse ja kävele’?"</p><p>Vasta sen jälkeen Hän teki ihmetekonsa: "Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi» – hän puhui nyt halvaantuneelle – »nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.»". Ja halvaantunut parantui välittömästi, nousi ja käveli. </p><p>Hämmästyttävän ihmeteon tarkoitus oli todistaa Jeesuksen valtasuuruudesta antaa anteeksi syntejä. Parantunut mies oli varmaan ikionnellinen kävelykyvystään, mutta se oli sittenkin toissijaista. </p><p>Tämä ajallinen elämä ei ole se, jonka on tarkoitus olla (pysyvästi) tervettä, vaurasta ja menestyksekästä. Lasaruksen Jeesus herätti kuolleista, mutta ennen kaikkea se oli todistus siitä, että Hänen nimessään uskovat tulevat kerran heräämään ikuisen elämän ylösnousemukseen. </p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Jobin todistus on vahvempi</h3><p> Uskon täytyy kestää, vaikka tuo kaikki – hyvinvointi, terveys, vauraus – tuhoutuisi. Sen täytyy kestää läpi kivun, kärsimyksen, masennuksen, ahdistuksen, puutteen...</p><p> Siksi Saatana oli mielestäni osittain oikeassa ottaessaan Jobin suhteen esiin olosuhteiden merkityksen. Kestäisikö Jobin usko, vaikka Jumala sallisi hänelle onnettomuutta ja kärsimystä? Saatanan teoriahan oli, että Job on uskossa Jumalaan lähinnä tai yksinomaan siksi, että Jumala sulkenut hänet siunaukseensa: suuri hyvinvoiva perhe, terveyttä, vaurautta, kunnioitettu asema yhteisössä.</p><p>Väärässä Saatana oli veikatessaan, että Job kiroaisi ja luopuisi Jumalasta, jos niin tapahtuisi. Job joutui uskonkriisiin hirvittävien koettelemusten myötä, mutta ei kironnut Jumalaa, ei luopunut Hänestä.</p><p><br /></p><p></p><blockquote><p>"Silloin Job nousi ja repäisi viittansa. Hän ajoi päänsä paljaaksi, kumartui maahan ja sanoi:</p><p>– Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!" (Job 1:20-21)</p></blockquote><p></p><p><br /></p><p> Kärsimys sinänsä ei ole erityisessä asemassa minulle. Olen pistänyt merkille, että tämä helposti ymmärretään väärin. En usko sanontaan "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat" tms. Sen sijaan ajattelen että on suuri todistus, että ihminen kärsii tässä ajassa, mutta uskoo rakastavaan Jumalaan <i>evankeliumin tähden</i>. Uskon Jumalaan ja tiedän että Hän rakastaa minua, koska olen saanut syntini anteeksi ja saan elää Hänen lapsenaan.</p><p>Kärsivän uskovaisen todistus on vahvempi siksi, että hänen uskoaan on koeteltu ja se on kestänyt. Todistus kertoo minulle, että jos usko perustuu sille mikä on ikuista, on toivoa kuolinvuoteellakin.</p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjk-_UftQArDZnQYQ-_CRQh5KQMGzZVoJfOdVnmuhpLoMV9NmvvlDITIWVcsk-G-ylubpun7cdKrRTCcaZrzUOZfWo6tj1VqxLVQPyKJzvK3QD7FiZQYbjOtkykSAgIzNgN7ZBi5WWqFii_hQ8dVvmFgQfP57vhAtKyweEekcDtGePFYTLGPPx0hVPS4Vs/s1280/cross-1448946_1280.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="853" data-original-width="1280" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjk-_UftQArDZnQYQ-_CRQh5KQMGzZVoJfOdVnmuhpLoMV9NmvvlDITIWVcsk-G-ylubpun7cdKrRTCcaZrzUOZfWo6tj1VqxLVQPyKJzvK3QD7FiZQYbjOtkykSAgIzNgN7ZBi5WWqFii_hQ8dVvmFgQfP57vhAtKyweEekcDtGePFYTLGPPx0hVPS4Vs/w400-h266/cross-1448946_1280.jpg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Pixabay / geralt</td></tr></tbody></table><br /><p> Sairauksista, köyhyydestä ja nälästä kärsiminen on yhdenlainen uskonkoetus. Toisenlainen uskonkoetus on omasta syntisyydestä johtuva murhe; siltä osin elämä olisi huolettomampaa uskosta osattomana.</p><p>Kaikkein suurin ja merkittävin koetus, ja siten vahvin uskontodistus, on se kun uskovainen joutuu kärsimään nimenomaan uskonsa tähden. Hän voisi saada kärsimyksensä loppumaan, jos kieltäisi Jeesuksen. Apostoleista lähes kaikki kärsivät ja lopulta kuolivat marttyyreina eli Jeesuksen todistajina.</p><p>Apostoli Pietari sanoo kaikille uskovaisille:</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." (1. Piet. 1:6-9)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-56135220261902364022024-03-05T14:42:00.009+02:002024-03-10T11:18:54.826+02:00Buddhan virhepäätelmä<p> Siddhartha Gautaman, Buddhan, elämäntarina sekä valaistumisoivallus puhuttelevat minua. </p><p> Mielestäni Siddhartha kuitenkin teki virhepäätelmän.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Buddhan syntykertomus: palatsista lähteminen</h3><p> Miten rikkaan kuningassuvun perillisestä, Siddhartha Gautamasta, tuli valaistunut eli Buddha ja sittemmin buddhalaisuuden perustaja?</p><p>Siddhartha Gautama syntyi n. 500 eKr. nykyisen Nepalin alueella. Hänen isänsä Suddhodana oli tiettävästi klaaninsa kuningas. Äiti Maya kuoli pian lapsen syntymän jälkeen. Vaikka isä oli onnellinen lapsestaan, häntä oli jäänyt vaivaamaan eräs asia. </p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhWDKfgQJKT36at9VthMYXcC8mSB2u3Yy4gVU5okeExtb8ntTeuI3nyuOVlrdMK3X2UbLyg1MqfPjXKS3viLC9UsTwRsG6gQ302rIQMQZYzJ_uq7jt-MYJvL_bNsy3vDQhuel3L0mO2i3jOSXXkh3AEQnJkuvMr9Z4erzzGiKWw7SkYjvlyvpr9Duob6ro/s3854/nandha-kumar-jTRRhLw8MJc-unsplash.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3854" data-original-width="2890" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhWDKfgQJKT36at9VthMYXcC8mSB2u3Yy4gVU5okeExtb8ntTeuI3nyuOVlrdMK3X2UbLyg1MqfPjXKS3viLC9UsTwRsG6gQ302rIQMQZYzJ_uq7jt-MYJvL_bNsy3vDQhuel3L0mO2i3jOSXXkh3AEQnJkuvMr9Z4erzzGiKWw7SkYjvlyvpr9Duob6ro/w300-h400/nandha-kumar-jTRRhLw8MJc-unsplash.jpg" width="300" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Unsplash / Nandha kumar</td></tr></tbody></table><p><br /></p><p>Nimittäin pojan syntymäjuhlassa eräs erakkotietäjä oli ennustanut, että tästä saattaa aikuisena miehenä tulla sadhu, pyhimys. Tie pyhimykseksi kulki askeettina elämisen kautta. Askeetti on ihminen joka vapaaehtoisesti elää köyhyydessä, omistautuneena elämän tarkoituksen etsimiseen mietiskelemällä. </p><p>Isä pelkäsi, että ennustus toteutuu – hän halusi että Siddharthasta tulee kuningas hänen jälkeensä –, ja sen vuoksi tarkoin suojasi poikaa koskaan näkemästä kärsimystä, köyhyyttä ja askeetteja. Hän rakennutti palatsien ympärille korkeat muurit. </p><p>Poika eli aikuiseksi täysin suojattua elämää kuningasisänsä palatseissa, muurien ympäröimänä. Elämä oli yltäkylläistä ja onnellista. Se oli huoletonta, kaikki tarpeet tyydytettiin eikä mistään ollut puutetta. </p><p>29-vuotiaana Siddharthan oli aika lähteä palatseista ja käydä katsomassa kaupunkiaan, jota tulisi kuninkaana hallitsemaan. Koska isä pelkäsi, että nähdessään kärsimystä ja askeetteja poika haluaisi ryhtyä itsekin askeetiksi, kuten oli ennustettu, hän antoi määräyksen siivota kaupungin kadut köyhistä, vanhoista ja sairaista ihmisistä visiitin ajaksi.</p><p>Niin kuitenkin kävi, että Siddharthan elämä mullistui täysin ja peruuttamattomasti. Sillä edes kuninkaan mahtikäskyllä katuja ei onnistuttu siivoamaan kärsimyksestä. Siddhartha näki kaupungin kaduilla vanhuudenheikon ihmisen, sitten sairaan, sitten kuolleen ihmisen ruumiin, ja lopuksi vielä riutuneen askeetin...</p><p> Kärsimyksen näkeminen vaikutti Siddharthaan juuri siten kuin isä oli pelännyt: hän ei enää kokenut mielekkääksi elämää palatsin yltäkylläisyydessä, vaan päätti jättää sen kaiken ja ryhtyä askeetiksi, elämän tarkoituksen, ja kärsimyksen syyn, mietiskelijäksi. </p><p><br /></p><p><b>Valaistuminen</b></p><p> Nuo neljä näkyä – vanhuudenheikko, sairas, kuollut ja köyhä/askeetti – olivat alkaneet vaivata Siddharthaa. Hän ymmärsi, että ainoa mahdollinen reitti vapautua rauhattomuudesta olisi mietiskely, joka johtaisi kaiken tarkoituksen oivaltamiseen. Ensimmäistä kertaa hän oli alkanut ymmärtää senkin, ettei itsekään ole suojassa vanhuudelta, sairaudelta, kuolemalta.</p><p> Eräänä päivänä, elettyään askeettina joitain vuosia, Siddhartha istuutui temppeliviikunapuun alle aikomuksenaan mietiskellä niin kauan, kunnes saisi suuren oivalluksensa. Ja se tapahtui. </p><p>Suuri valaistumiseen johtanut oivallus koski kärsimyksen syytä: kärsimys johtuu siitä, että ihminen kaipaa ja janoaa jotain mitä ei ole olemassakaan. Näin ollen kärsimyksestä voi vapautua lakkaamalla janoamasta.</p><p>Ymmärrän Buddhan valaistumisoivalluksen tarkoittavan, että sen mukaan ei ole mitään tämän hetken ja välittömän olemassaolon ulkopuolella olevaa tyydytystä, vastausta kaipuuseen, "täydellistäjää", janon sammuttajaa. Kuulostaa masentavalta, mutta myönteisenä kääntöpuolena ilmeisesti on, että kun ei ole mitään täyttä, ei ole mitään vajaatakaan. Kun ei ole janon sammuttajaa, ei oikeasti ole janoakaan. Kun ei ole mitään täydellistä, ei ole mitään epätäydellistäkään. Ja niin edelleen.</p><p>Jos ihminen tuntee olevansa vajavainen, tyhjä, rauhaton, epätäydellinen, se johtuu siitä, että hän olettaa, että jossain hänen ulkopuolellaan on jokin "täydellistäjä". Molemmat ovat Buddhan mukaan harhaa. Mitään ikuista, pysyvää, ei ole, joten takertuminen ilmiöihin siinä toivossa, että ne olisivat pysyviä, synnyttää kärsimyksen.</p><p>Näin ollen hän päätteli, että kärsimys lakkaa, kun lopettaa turhan janoamisen ja ymmärtää, että kaikki, mitä on, sisältyy jo tähän hetkeen ja välittömään olemassaoloon. Myös ruumiillisen kärsimyksen kuulemma pitäisi helpottaa tämän valaistumisen, ja siinä pysymisen, myötä.</p><p> Koska buddhalaisuus on uskonto, yleensä panteistisena pidetty, eikä pelkkä elämänfilosofia, herää kysymys, missä se jumala/jumaluus siinä on.</p><p>Ymmärtääkseni se on juuri se välittömästi olemassa oleva tietoisuus, jonka uskotaan avautuvan koettavaksi valaistuneisuuden tilassa. Panteismihan tarkoittaa uskoa, että jumala/jumaluus on kaikessa (pan=kaikki, theos=jumala). </p><p> Kristittynä kiinnitän valaistumisoivalluksessa erityisesti huomiota siihen, ettei mitään täydellistä sen mukaan ole olemassa. Ja toki siihen, ettei ylipäätään mitään tai ketään tietoisuutta, joka ei sisältyisi omaan tietoisuuteemme (ja olisi sieltä mietiskelemällä löydettävissä), ole olemassa.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Siddharthan virhepäätelmä</h3><p> Buddhan syntykertomus ja valaistumisoivallus puhuttelevat minua filosofisesti. Buddhalaisuus on mielenkiintoisella tavalla kärsimyskeskeinen; koko uskontoahan ei olisi olemassa ilman kärsimyksen pohtimista, siitä se kaikki alkoi. Niin kauan kuin muistan olen ollut kiinnostunut kärsimyksen pohdiskelusta sekä mahdollisuuksista vapautua kärsimyksestä, tai saada siihen helpotusta, omaa suhtautumistaan muuttamalla. </p><p>Sen sijaan uskontona buddhalaisuus ei koskaan ole vedonnut minuun. Ei edes nuorena aikuisena, ennen kristilliseen uskoon tulemistani. Kuten edellä pohdin, buddhalaisuus on "parhaimmillaankin" panteistinen uskonto – jumala on oma tietoisuuteni. Minusta tuollainen usko ei merkittävästi eroa ateismista.</p><p>Mitä tekee jumalalla, jonka kanssa ei voi elää rakkaussuhteessa? Ja mitä tekee jumalalla, joka ei ole täydellinen? Tai jumalalla, joka on jäännöksettä yhtä kuin kukin itse? </p><p> Olen miettinyt, miksi Siddhartan valaistumisoivallus oli sellainen kuin oli. Miksi sen ytimessä oli ajatus että täydellistä (ja siten epätäydellistä) ei ole olemassa? </p><p>Ehkä ratkaisevan tärkeässä osassa oli se järisyttävän silmiä avaava harhakuvan särkyminen, jonka hän koki lähdettyään ensimmäisen kerran palatsin muurien ulkopuolelle? </p><p>Muurien sisäpuolella, jossa hän oli varttunut aikuiseksi, elämä oli ollut ihanuudessaan ja yltäkylläisyydessään täydellisyyttä hipovaa: rakastava perhe, ystäviä, ruokaa ja huvituksia yllin kyllin. Mutta muurien ulkopuolella se kaikki paljastuikin eräänlaiseksi huijaukseksi, kärsimyksen maailman keskelle rakennetuksi suljetuksi linnakkeeksi. Eivätkä muuritkaan voisi loputtomiin pitää kärsimystä loitolla...</p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-Lq9ZCgr0gLG_mDGMUnte8OC2WYa3RgHNlnyKOtStp9043f9As_cUtFvcBpaWnh4zja6lSz6Ns2iSOsN7TOFnUWu6uaQd1z-BEAtdmiySn-RMqH_0YxETRpOPSXUsnN4mVOauEth6JwtLOBCC-Tc5OoQXnpR7evyvPFIrBxfCYZ4UTBb6a6UXQnBCNQE/s5184/maira-co-E4H0KIvqmYE-unsplash.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3456" data-original-width="5184" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-Lq9ZCgr0gLG_mDGMUnte8OC2WYa3RgHNlnyKOtStp9043f9As_cUtFvcBpaWnh4zja6lSz6Ns2iSOsN7TOFnUWu6uaQd1z-BEAtdmiySn-RMqH_0YxETRpOPSXUsnN4mVOauEth6JwtLOBCC-Tc5OoQXnpR7evyvPFIrBxfCYZ4UTBb6a6UXQnBCNQE/s320/maira-co-E4H0KIvqmYE-unsplash.jpg" width="320" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Usplash / maira co</td></tr></tbody></table><p><br /></p><p>Käytän sanaa huijaus, koska muurien sisäpuolisen todellisuuden ylläpitäminen oli edellyttänyt kuningasisältä ja hovin henkilökunnalta erityistä laskelmointia ja vaivannäköä. Nuori Siddhartha ei saanut nähdä häivähdystäkään heikkoudesta, puutteesta, sairaudesta.</p><p>Ehkä tuo täydellisyyden harhakuvan särkyminen eli harhan paljastuminen harhaksi sai hänet päättelemään, että kaikki väitteet ja oletukset täydellisyydestä ovat harhaa?</p><p>Siinä olen toki samaa mieltä hänen kanssaan, että tässä maailmassa ei ole mitään täydellistä, mutta mielestäni siitä ei voi päätellä, että täydellistä ei voi olla olemassa ollenkaan.</p><p>Tai siitä, että tällä maailmalla ei ole antaa mitään ikuisuutta janoavalle ihmiselle, ei voi päätellä, että ikuisen elämän vettä, joka sammuttaisi sielun janon, ei ole olemassa.</p><p><br /></p><div style="text-align: left;"><b>"Minun oli nälkä..."</b></div><p> Näen Buddhan kertomuksen siten, että se varsinainen valaistuminen tapahtui hänen astuessaan ulos palatsin muurien sisältä todelliseen maailmaan. </p><p>Päätelmissään hän puolestaan oli oikeassa vain siihen asti, kun totesi, ettei maailmasta voi löytää mitään täydellistä ja ikuista eikä pysyvää rauhaa.</p><p>Jeesuskin opetti, ettei tämä maailma voi antaa todellista rauhaa. Katoavaiseen ripustautuminen vain lisää rauhattomuutta. Mutta Jeesus sanoi, että Hän voi antaa oman rauhansa. Se rauhoittaa murheellisen, pelokkaan sydämen tavalla, johon maailma ei pysty (Joh. 14:27). </p><p>Ikuisuutta janoavalle Jeesus sanoo: </p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’" (Joh. 7:37-38)</blockquote><p></p><p><br /></p><p>Jeesus antaa lahjaksi ikuisen elämän jokaiselle joka Häneen uskoo. </p><p> Entä kun kohtaamme sairaita ja köyhiä kuten Siddhartha kaupunkinsa kaduilla? Raamatussa ei anneta helppoa ratkaisua maailman kärsimykseen. Meidän täytyy yksinkertaisesti vain auttaa toisiamme antamalla omastamme rahaa, aikaa, vaivannäköä, osaamista.</p><p>Matteuksen evankeliumin luvussa 25 Jeesus sanoo: "Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’" (Matt. 25:35-36)</p><p>Meidän tulee nähdä Jeesuksen kasvot kärsivissä lähimmäisimmissämme: </p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Matt. 25:40)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-16033715852279462442024-02-20T16:38:00.000+02:002024-02-20T16:38:23.222+02:00Varoittavia esimerkkejä eutanasian laillistaneista maista<div style="text-align: left;"> Miksi eutanasian puolustajat niin harvoin mainitsevat sen laillistaneita maita myönteisinä esimerkkeinä lain toimivuudesta? Ehkä siksi, että myönteisiä esimerkkejä ei ole. Varoittavia sen sijaan löytyy kosolti.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div><br /></div><h3 style="text-align: left;">Ei aidosti vapaaehtoista</h3><p> Kanadassa, jossa eutanasia laillistettiin vuonna 2016, on herätty huolestuttavaan ilmiöön: eutanasiaa ovat hakeneet ja sen ovat myös saaneet pitkäaikaissairauden perusteella sellaiset ihmiset, joilla ei yksinkertaisesti ollut rahaa sairautensa riittävään hoitoon. Hoitomuotoja on siis ollut olemassa ja heillä olisi periaatteessa ollut oikeus niihin, mutta käytännössä riittävän hoidon saaminen oli ollut heille mahdotonta. </p><p>Jotkut heistä kärsivät myös yksinäisyydestä ja sen aiheuttamasta henkisestä kivusta ja toivottomuudesta, joka oli pahempaa kuin itse sairauden aiheuttama kipu. Tämän he olivat paljastaneet läheisilleen.</p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi54sTY4zUq6o3nHFL4XYl7yOQQEbTZlvp51hn7amlHN5VJCVtsApPzaHWLY1OA0lCQyCPZhkQoDH3K2x6kOdWW-Y7gI9yFvLt2_vmx4mMPe817Vita_dqFDogGljHpSb8uok4Sm7ZqTHVt1V3MsVcaGwnmp_NF9L_-gQ6_8YT_-7pcdVRrp3PVjwJ6WZA/s6000/quasi-misha-almv64aKQSQ-unsplash.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="4000" data-original-width="6000" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi54sTY4zUq6o3nHFL4XYl7yOQQEbTZlvp51hn7amlHN5VJCVtsApPzaHWLY1OA0lCQyCPZhkQoDH3K2x6kOdWW-Y7gI9yFvLt2_vmx4mMPe817Vita_dqFDogGljHpSb8uok4Sm7ZqTHVt1V3MsVcaGwnmp_NF9L_-gQ6_8YT_-7pcdVRrp3PVjwJ6WZA/w400-h266/quasi-misha-almv64aKQSQ-unsplash.jpg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Unsplash / Quasi Misha</td></tr></tbody></table><br /><div><br /></div><div>Köyhyys ja yksinäisyys eivät ole Kanadassa hyväksyttäviä perusteita eutanasian (Medical Assistance in Dying = MAiD) saamiselle, mutta nämä ihmiset paljastivat läheisilleen niiden olevan tosiasiallinen syy miksi hakevat kuolinapua. He uupuivat taistelemaan riittävää hoitoa saadakseen, masentuivat ja hakivat eutanasiaa mainiten perusteeksi sairautensa, koska tiesivät sen menevän läpi.<p>Karmaiseva ilmiö osoittaa ensinnäkin, että eutanasia ei ole aidosti vapaaehtoista, vaan ainoastaan muodollisesti. Kriitikkojen mukaan sairaat ihmiset suorastaan ajetaan poliittisilla päätöksillä niin toivottomaan tilanteeseen, että osa heistä haluaa kuolla pelkästään sen takia.</p><p>Eutanasialakia kritisoinut kanadalaislääkäri totesi ilmiötä käsittelevässä <a href="https://www.youtube.com/watch?v=cxqVaaBx3gg&rco=1&ab_channel=AlJazeeraEnglish" target="_blank">dokumentissa</a>, että joissain osissa Kanadaa sairaan on helpompi saada eutanasia kuin pyörätuoli.</p><p>Ilmiö osoittaa myös, että kuolintoiveen syntymisessä ratkaisevassa asemassa on usein hoidon taso, ei itse sairaus, kuten laki edellyttää.</p><p>Kanadan esimerkit myös kertovat, miten helppoa muista syistä epätoivoon ajautuneen ihmisen on kiertää eutanasian saamisen lakiin kirjattuja ehtoja.</p><p> Joitain vuosia sitten mediassa kerrottiin neliraajahalvaantuneesta suomalaismiehestä, joka kertoi harkitsevansa "Hollantiin kuolemaan lähtemistä". Syy oli huonontunut hoito. Sen seurauksena mielekkyys oli kadonnut elämästä. Vuosi tai pari myöhemmin saimme päivityksen miehen tilanteesta: hoitoa oli saatu parannettua eikä hän enää halunnut avustettua itsemurhaa, ainakaan toistaiseksi.</p><p>Hoidon tason parannus toi elämänhalun takaisin.</p><p>Tämä mies itse toivoo eutanasian laillistamista Suomessa. Hänen tapauksensa kuitenkin osoittaa myös, että hoito on ratkaisevassa asemassa. Riittämätön hoidon taso sinänsä voi johtaa kuolintoiveeseen, aivan kuten Kanadan esimerkki osoittaa.</p><p>Haastattelun perusteella kyseinen mies on poikkeuksellisen tarmokas ja päättäväinen tyyppi. Kuinka moni pitkäaikaissairas tai vaikeasti vammainen ei jaksa taistella saadakseen riittävää hoitoa, joka on täysin mahdollista toteuttaa ja joka heille monissa tapauksissa jo lain mukaankin kuuluu?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Rajat eivät pidä – täydellisen maailman harha</h3><p> Mainitsemassani kanadalaisdokumentissa eutanasiaviranomaiselle kerrotaan yllä mainitsemani kaltaisesta tapauksesta. Kun hänelle näytetään sähköpostiviesti, jossa eutanasiaan kuollut nainen oli paljastanut ystävälleen kuolintoiveensa todellisen syyn eli köyhyyden ja uupumuksen, viranomainen pyöritteli päätään: "tässä tapauksessa olisin pysäyttänyt prosessin... traaginen tapaus kaikin puolin". </p><p>Liian myöhäistä päivitellä. Nainen oli jo eutanasoitu valtion toimesta.</p><p> Eutanasian kannattajilla vaikuttaa olevan ns. täydellisen maailman harha: ajatellaan että oikeus tapahtuu ja kaikki menee niin kuin pitää, kunhan vain laaditaan tarkkoja määritelmiä ja rajoituksia sekä edetään protokollan mukaan.</p><p>Tosiasiassa joudumme ihan kaiken suhteen elämään yhteiskunnassa, jossa emme pysty täysin hallitsemaan päätösten ja toimien oikeellisuutta laatimalla protokollia yms. Muissa asioissa se on vain hyväksyttävä, mutta eutanasia on elämän ja kuoleman asia. Niin vakava, että yksikin virhe on liikaa. Ja niitä virheitä on jo tapahtunut useita.</p><p> Englanninkielisessä Yhdysvaltain lääketieteellisen kirjaston julkaisemassa <a href="https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3070710/" target="_blank">artikkelissa</a> käydään läpi erilaisia tapoja, joilla eutanasialain väärinkäytön estämiseksi asetettuja lakeja (safeguards) on todistetusti rikottu niissä maissa, joissa eutanasia on ollut artikkelin kirjoittamisen aikaan (v. 2011) laillinen.</p><p>Artikkelin mukaan Alankomaissa oli surmattu vuosittain yli viisisataa ihmistä ilman, että vapaaehtoisuuden kriteeri täyttyy. Eutanasialaeissa edellytetään mm., että kuolinapupyynnön on oltava vapaaehtoinen, tietoinen, harkittu ja selkeästi ilmaistu pitkällä aikavälillä. Kriteerit eivät ole näissä sadoissa tapauksissa täyttyneet. Belgiassa vastaava luku on vielä suurempi.</p><p>Artikkelissa kerrotaan myös oudoista linjauksista. Eutanasiapäätösten tekemisessä esim. ei edellytetä palliatiiviseen hoitoon (sairauden oireita lievittävä hoito) erikoistuneen lääkärin arviota, vaikka potilaan syy hakea kuolinapua on nimenomaan sietämättömät oireet! Ei siis edes yritetä selvittää, voisiko oireita lievittää siedettävälle tasolle.</p><p>Palliatiiviseen hoitoon satsaaminen onkin vähentynyt monissa maissa, joissa eutanasia on laillistettu.</p><p>Artikkelin mukaan alankomaalaislääkäri, jonka Englannin parlamentti oli kutsunut kuultavaksi eutanasiaa käsitellessään, perusteli: "Meillä ei ole tarvetta palliatiiviselle lääketieteelle, meillä on käytössä eutanasia!"</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Kaltevan pinnan ilmiö</h3><p> Eutanasiaa vastustetaan usein ns. kaltevan pinnan argumentilla: yhtä lainsäädäntöön tekemäämme poikkeusta seuraa yhä uusia poikkeuksia, kunnes lopulta saavutetaan piste, jota alun perin emme olisi voineet hyväksyä. </p><p>Kaltevan pinnan ilmiö on toteutunut täysin selvästi mm. Alankomaissa ja Belgiassa. Eutanasialailla on taipumus laajentua ja riistäytyä hallinnasta. </p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEipa7Jv_n2NOLGEWcAPHJ813K83PnOHa5tv1VqsRH-jA_PCcWPRpEF58-nsB0qQMhyphenhyphenK-M67VUvTzI4cfgkn0skQXvFMe431iL7tmlzTFk7MKQ50iTNw1rD8JHlU8VVzZirXjMQRPADel3SrsM2WGkWo8Gd9B621cQqitiOs1o4kw_ibsDnaDXn2A5ck99Q/s6000/bradyn-trollip-pxVOztBa6mY-unsplash.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3376" data-original-width="6000" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEipa7Jv_n2NOLGEWcAPHJ813K83PnOHa5tv1VqsRH-jA_PCcWPRpEF58-nsB0qQMhyphenhyphenK-M67VUvTzI4cfgkn0skQXvFMe431iL7tmlzTFk7MKQ50iTNw1rD8JHlU8VVzZirXjMQRPADel3SrsM2WGkWo8Gd9B621cQqitiOs1o4kw_ibsDnaDXn2A5ck99Q/w400-h225/bradyn-trollip-pxVOztBa6mY-unsplash.jpg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Unsplash / Bradyn Trollip </td></tr></tbody></table><br /><p>Alankomaissa, jossa eutanasia laillistettiin v. 2001, se sallittiin alun perin vain kuolemansairaille aikuisille, joilla oli sietämätöntä kärsimystä. Vuonna 2016 maan terveysministeriö laati suunnitelman, että eutanasian saisivat myös sellaiset sairaat, joiden sairaus ei ole kuolemaan johtava, mikäli henkilö "kokee jo eläneensä elämänsä loppuun" ("if the person feels they have completed life"). Viime huhtikuussa lakia laajennettiin kattamaan myös kaiken ikäiset lapset, joiden kärsimystä pidetään sietämättömänä.</p><p>Viime marraskuussa alankomaalainen puolue esitti vaatimuksen jälleen uudesta laajennuksesta: kenen tahansa 75 vuotta täyttäneen tulisi saada eutanasia, mikäli hän "kokee jo eläneensä elämänsä loppuun".</p><p>Sama ilmiö on nähtävissä Belgiassa, jossa eutanasia laillistettiin v. 2002.</p><p>Itse vastustan eutanasiaa kaikissa tapauksissa. Kaltevan pinnan ilmiö kuitenkin osoittaa, että jo sen salliminen pelkästään kuolemansairaille on käytännössä vain alkupiste.</p><p> Huomioiden kaiken edellä sanotun, pidän lähes käsittämättömänä, että eutanasia on missään maassa laillinen. Niin paljon on esimerkkejä sen vaarallisuudesta: vakavista peruuttamattomista virheistä, väärinkäytöistä, rajoitusten pettämisestä ja hallitsemattomasta laajentumisesta.</p><p>Koska olen kristitty, näen ihmisen perustavanlaatuisesti syntisenä ja erehtyväisenä. Ehkä siitä syystä en ole altis täydellisen maailman harhalle myöskään eutanasian suhteen.</p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p></div>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-80084729609085756692024-02-06T14:06:00.000+02:002024-02-06T14:06:07.720+02:00Tunteellinen suhde Jumalaan<p> Tunnen syvää rakkautta ja loputonta kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Joskus liikutun ilon kyyneliin ajatellessani evankeliumia ja Jeesuksen ihanuutta.</p><p> Usko ei kuitenkaan perustu tunteisiin.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">"Mikä lämmin läikähti rinnassani..."</h3><p> Kirjailija ja suomentaja Hilja Haahti (1874-1966) kirjoitti runon Huurteinen aamu. Kertoja lähtee aamuvarhain kävelemään metsään, "kuusten ja honkien holvistoon", ja ihastelee kuinka "joka oksalle aamu helmiä tuhlaa, sananjalka ja sammal viettävät juhlaa".</p><p>Runo päättyy sykähdyttäviin säkeisiin. Kertoja näkee huurteisessa maassa jalanjäljet: "Vain yhdet ainoat askeleet ovat valkoista polkua astuneet. Mikä lämmin läikähti rinnassani: on tästä kulkenut rakkaimpani."</p><p>Hän tuntee ensin rakkauden läikähtävän rinnassaan, ja vasta sitten tajuaa, mikä tunteen aiheutti: askeleet olivat hänen rakkaimpansa, ehkä puolison, jättämät.</p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIE780ZeHKXEaQLugO-7CgcqrP1F2i3_Ps18-elb-QlSxs_eb2VXb04BkKfWkajBtRo4-lVD6HmF1ZczUwuSfMQ80zn_zLXZQGnVkf5VHJmv1epkEtFmCP1ksxrOGMI2UKIG4ApsIIvVrSPSUJkU3YXrYyIuQfNQMjWheujuMz0nIPwqa4KRE8pt7_CVs/s7321/annie-spratt-txk0wKV2jwg-unsplash.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="7321" data-original-width="4881" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiIE780ZeHKXEaQLugO-7CgcqrP1F2i3_Ps18-elb-QlSxs_eb2VXb04BkKfWkajBtRo4-lVD6HmF1ZczUwuSfMQ80zn_zLXZQGnVkf5VHJmv1epkEtFmCP1ksxrOGMI2UKIG4ApsIIvVrSPSUJkU3YXrYyIuQfNQMjWheujuMz0nIPwqa4KRE8pt7_CVs/w266-h400/annie-spratt-txk0wKV2jwg-unsplash.jpg" width="266" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Unsplash / Annie Spratt</td></tr></tbody></table><p><br /></p><p> Olen itsekin kokenut sen, että rakkauden tunne läikähtää sydämessä ennen kuin tiedostaa, mikä sen on aiheuttanut. Sellainen tunne on voimakkaasti kouraiseva ja liikuttava, koska tavanomaiset ajatukset rakkauden kohteesta ja suhteesta häneen eivät vielä ole vaikuttaneet siihen. </p><p>Vaikka nuo ajatukset olisivat myönteisiäkin, ne ohjaavat tunnetta tiettyihin tuttuihin uomiin ja heikentävät sen latausta nimenomaan tunteena. Tiedostamista edeltävä tunne on puhdas tunne.</p><p>Muistan erään tällaisen kokemuksen muutaman vuoden takaa. Olin markkinoilla ihmisjoukon keskellä. Katsellessani joitain koriste-esineitä ihan omissa ajatuksissani tunsin yhtäkkiä selittämättömän rakkauden läikähdyksen sydämessäni. Korvani olivat hahmottaneet jotain tuttua ja rakasta arkisen puheensorinan keskeltä. </p><p>Käännyin ympäri ja näin kojun, jossa myytiin sisustustauluja, niissä luki mietelauseita ja muita sitaatteja. Joku oli lukenut ääneen eräässä taulussa olevan sitaatin: "Minä olen tie, totuus ja elämä." (Joh. 14:6)</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Entä uskoa nakertavat tunteet?</h3><div><br /></div><div> Tuoreena uskovaisena ihmettelin, miksi pastorit ja raamatunopettajat niin paljon painottivat, että usko ei ole tunneasia. Jumalan sanaan täytyy vain luottaa, "tuntui miltä tuntui".</div><div><br /></div><div>Se vaikutti melkein tunteiden vähättelyltä, ainakin verrattuna valtakulttuuriimme, jossa korostetaan tunteita ja "sydämensä seuraamisen" tärkeyttä. Yhtäkkiä olinkin keskellä ihan toisenlaista kulttuuria, jossa etsittiin vastauksia ja suuntaa elämälle Kirjoituksista, Jumalan ilmoituksesta.</div><div><br /></div><div>Nyt ymmärrän miksi sitä on tarpeen painottaa.</div><p> Rakkaudenläikähdykset ja vaikka voimakkaat kiitollisuuden tunteet Jumalaa kohtaan ovat ihania, mutta entä jos tunteet ovat kielteisiä: ahdistusta, epäluottamusta, häpeää, pelkoa, pettymystä...? </p><p>Muistan jonkun uskovaisen tilityksen netissä. Anonyymi kirjoittaja kertoi, että hänestä oli alkanut tuntua, että Jumala oikeasti vihaa häntä. Hänelle ja hänen perheenjäsenilleen oli sattunut niin paljon menetyksiä ja kärsimystä, että hänen oli vaikea enää uskoa, että Jumala, joka oli sallinut sen kaiken, voisi rakastaa häntä.</p><p>Tuollaiset tunteet ovat inhimillisiä eikä niitä saa eikä tarvitse mitätöidä. Psalmien kirjoittajatkin ilmaisevat vuolaasti kaikenlaisia tunteitaan Jumalalle, mukaan lukien syvää epätoivoa. Yksi rajuimmista on psalmi 88, jonka kirjoittaja on vakuuttunut siitä, että Jumala on hänet hylännyt. Psalmi päättyy lohduttomiin sanoihin "nyt on seuranani enää pimeys."</p><p>Sain kuitenkin muiden keskusteluun osallistuneiden uskovaisten kanssa muistuttaa tätä nettikirjoittajaa, että usko ei perustu tunteisiin, vaan Jumalan sanaan, jonka ytimessä on evankeliumi: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16)</p><p>Jos kerran uskomme, että evankeliumi on totta, meidän on uskottava myös, että Jumala rakastaa meitä. Nettikirjoittaja kaikesta huolimatta kertoi uskovansa evankeliumin, kun kysyin. Hänen pahat kokemuksensa ja niihin perustuvat tunteensa vain "väittivät" vastaan. </p><p>Evankeliumin sanoma eli Jumalan rakkaus Jeesuksessa on se suurin ja keskeisin asia uskonsuhteessamme Jumalan kanssa. Mikään onnettomuus tai kärsimys, jonka Jumala meille sallii, ei kumoa sitä eikä voi painaa vaakakupissa enempää. </p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Ainut varma perusta</h3><p> Todellinen usko Jeesukseen ei perustu tunteisiimme ollenkaan, ei edes niihin hyviin tunteisiin, kuten voimakkaisiin rakkaudenläikähdyksiin tai hetkittäin tulvahteleviin ihaniin ilon ja kiitollisuuden tunteisiin. Se perustuu Jumalan lupauksiin Raamatussa. </p><p>Koska entä sitten, kun jonain päivänä tunne-elämämme joutuu myllerrykseen? Entä jos vaikka uupumuksen, ruumiillisen kivun tai taloudellisten huolien takia ne ihanat tunteet vaimenevat ja niiden tilalle tulee surua, pelkoa, epäluottamusta... Silloinhan suhteemme Jumalaan on vaarassa luhistua.</p><p>Jumalan sanaan perustuva usko taas on varmalla perustuksella silloinkin. Jumalan Pyhä Henki voi toki synnyttää meissä ilon tunteita keskellä murhettakin, olen itsekin saanut sen kokea, mutta senkin edellytyksenä on usko, jonka perusta on Jumalan sana. </p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti." (Jes 40:8)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-32985273704150825582024-01-23T13:57:00.000+02:002024-01-23T13:57:49.296+02:00Ajattomasti viisaita käytännön neuvoja Raamatusta<p> Jumalan sanasta löytyy tuhansia vuosia vanhoja käytännöllisiä periaatteita ja neuvoja, joita voimme soveltaa arjessa nykyäänkin. Käytännöllisyyden vuoksi ne ovat hyödyllisiä kaikille, eivät vain uskovaisille. </p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Periaate järkevään taloudenhoitoon</h3><p> 1. Mooseksen kirjan luvusta 41 löytyy viisas taloudellinen periaate. Joosef on erinäisten vaiheiden kautta päätynyt Egyptiin, jossa jotkut ovat pistäneet merkille hänen kykynsä selittää unia. Joosefin viisaus kantautuu faaraon korviin ja tämä haetuttaa Joosefin luokseen, koska on itse nähnyt erikoisia unia.</p><p>Farao kertoo unestaan, jossa Niilin virrasta nousee ensin seitsemän lihavaa lehmää ja sen jälkeen seitsemän laihaa lehmää. Lopuksi nämä seitsemän laihaa lehmää syövät lihavat lehmät, mutta näyttävät sen jälkeen edelleen yhtä laihoilta.</p><p><br /></p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4kQCEgA2KXl3nXc2O8MaQ8kWSOAMMMhFe3J5e8xM6KzLJZNYlzcs4aEHTCsx7zAVlyNuWPUPT8nbWTye2elPd_3KbGjd61NMzlSV6vjmJxyvs427n6n1IaMz_InpKA4sERcz_mVV07-mboa826EgEIYdspPOhgfqX7rBIUFOekf7r2fs8lV-JUhm4ez8/s5000/timothy-eberly-U4UwzRSns6M-unsplash%20(1).jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3333" data-original-width="5000" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4kQCEgA2KXl3nXc2O8MaQ8kWSOAMMMhFe3J5e8xM6KzLJZNYlzcs4aEHTCsx7zAVlyNuWPUPT8nbWTye2elPd_3KbGjd61NMzlSV6vjmJxyvs427n6n1IaMz_InpKA4sERcz_mVV07-mboa826EgEIYdspPOhgfqX7rBIUFOekf7r2fs8lV-JUhm4ez8/w400-h266/timothy-eberly-U4UwzRSns6M-unsplash%20(1).jpg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Unsplash / Timothy Eberly</td></tr></tbody></table><br /></p><p>Aluksi Joosef toteaa faraolle, ettei hän itse pysty selittämään unta, mutta Jumala voi antaa suotuisan vastauksen. Sitten hän antaa profeetallisen selityksen unelle: ensimmäiset seitsemän lihavaa lehmää merkitsevät seitsemää tulevaa yltäkylläisyyden vuotta Egyptissä, kun taas seitsemän laihaa lehmää merkitsevät seitsemää nälkävuotta, jotka tulevat seuraamaan yltäkylläisyyden vuosia. </p><p>Sitten siihen periaatteeseen. Joosef jatkaa selitystään: Egyptissä tulisi vauraina vuosina koota talteen paljon kaikkea syötävää ja varastoida viljaa, joka otetaan käyttöön nälkävuosien koittaessa. Tällä tavoin maa ei suistu nälän vuoksi perikatoon.</p><p>Kuulostaa yksinkertaiselta ja järkevältä kansantaloudellisella tasolla: kun yhteiskunnalla menee taloudellisesti hyvin, tulee elää säästeliäästi, ja kun menee huonosti, tulee käyttää säästettyä varallisuutta. Säästetyn varallisuuden kuluttaminen huonona aikana samalla elvyttää taloutta uuteen nousuun.</p><p> No, en ymmärrä taloustiedettä oikeastaan ollenkaan enkä tiedä miten hyvin periaate on sovellettavissa nykyisenlaisessa talousjärjestelmässämme, mutta ainakin sen viisaus on ilmeistä henkilökohtaisessa taloudenhoidossa.</p><p>Periaatteen noudattaminen antaa taloudellista turvaa, ja turvallisuudentunnetta, sekä vauraampina että köyhempinä aikoina. Vauraampana mutta säästeliäänä aikana voi ajatella, että kaikkea on kyllä riittävästi, vaikkei sitä kulutakaan, ja köyhempänä aikana voi ostaa kaikkea mitä tarvitsee ja joskus omaksi ilokseen jotain ylimääräistäkin, vaikka tulot ovat huonot.</p><p>Periaatteen mukaan eläminen myös leikkaa elämäntyylistä äärimmäisyydet pois: vauraampana aikana ei ylenpalttisella kuluttamisella totuta itseään liian korkeaan elintasoon eikä köyhempänä aikana tarvitse sopeutua romahtaneeseen elintasoon.</p><p>Periaatteen ytimessä ovat siis itsestä riippumattomiin olosuhdemuutoksiin varautuminen sekä kohtuullisuus.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Profeetalle annettu leipäresepti</h3><p> Pari vuotta sitten katselin amerikkalaista YouTube-videota jossa puhuttiin markkinoiden terveellisimmistä leivistä. Asiantuntija arvioi erilaisten leipien ravintoarvoja. Hän kehui Pohjois-Amerikassa Ezekiel bread -nimellä tunnettua leipää, johon on leivottu mukaan palkokasveja kuten linssejä, ja siten se sisältää merkittävästi myös proteiinia.</p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi1cxuKUATKAnfwJw_UFkq_ri7bxK8Mi3trVX0qohCdah8RjK88OiibTACrCWXmsNeVnUioyaoYGpRnDPV8kYPQG5gWDMCfM7GU1mVzLwDMFiqPQ0QS2mm4eplZW5ciimFkoU_ODc6m1DRLHa8N_2Zun1u8qtWhFtaFABIx6cDm3Ev1bNP2k6Kob4_-Hr4/s2500/gabriel-alenius-rPIbbN8ppzQ-unsplash.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2500" data-original-width="2000" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi1cxuKUATKAnfwJw_UFkq_ri7bxK8Mi3trVX0qohCdah8RjK88OiibTACrCWXmsNeVnUioyaoYGpRnDPV8kYPQG5gWDMCfM7GU1mVzLwDMFiqPQ0QS2mm4eplZW5ciimFkoU_ODc6m1DRLHa8N_2Zun1u8qtWhFtaFABIx6cDm3Ev1bNP2k6Kob4_-Hr4/s320/gabriel-alenius-rPIbbN8ppzQ-unsplash.jpg" width="256" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Unsplash / Gabriel Alenius</td></tr></tbody></table><br /><p>Ajattelin että tuohan on nerokas keksintö ja googlasin leivän. Kävi ilmi, että resepti on Raamatusta! Ezekiel on suomenkielisen Raamatun profeetta Hesekiel.</p><p>Hesekielin kirjan luvussa 4 kerrotaan, että Herra oli vihainen syntiselle kansalleen ja laittoi profeettansa eräänlaiselle nälkäkuurille kansan nähden. Herra sanoi, että profeetta Hesekiel saa tuona aikana juoda vain tietyn määrän vettä joka päivä sekä syödä tietyn määrän seuraavanlaista leipää:</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Ota vehnää, ohraa, papuja, linssejä, hirssiä ja vaivaisvehnää, pane ne samaan astiaan ja leivo niistä itsellesi leipää. Se olkoon ravintosi niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän ajan, jotka makaat kyljelläsi." (Hes. 4:9)</blockquote><p></p><p><br /></p><p>Täytyy muistaa, että kuurin tarkoitus oli symboloida ihmisille Jumalan vihaa heidän syntiensä tähden. Sen takia Hesekiel sai Herralta ohjeeksi paitsi maata kyljellään, myös paistaa leipä tulella, jonka polttoaineena on käytetty lantaa (tämä valmistusohje ei tietenkään sisälly nykyiseen Hesekiel-leipään).</p><p> Nykyisen proteiinibuumin aikana ihmiset yrittävät keksiä helppoja keinoja lisätä proteiinin saantiaan päivittäisessä ravinnossa. Mutta tosiaan, Raamatussa tämä ohje on ollut jo satoja vuosia. </p><p>Googlaillessani aiheesta löysin joitain amerikkalaisten uskovaisten puheenvuoroja, joissa paheksutaan Hesekiel-leivän suosiota kristittyjen keskuudessa. Niissä tähdennetään reseptin kielteistä asiayhteyttä Raamatussa. </p><p>Aiheellinen huomio, mutta itse silti ajattelisin, että leivän monipuolinen ravinteikkuus on, ja saattoi olla alkuperäisessä raamatullisessa yhteydessäänkin, merkityksellinen seikka. Ehkä Herra oli ajatellut, että Hesekiel saa erikoisleivästä tarvittavat ravintoaineet niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän aikana, jonka vähäisellä ravinnolla kituuttamisen oli määrä kestää?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Apostolin ihmissuhdeneuvo</h3><p> Teini-ikäisenä katselin äitini kanssa jotain draamaelokuvaa, joka kertoi aviokriisiin ajautuneesta pariskunnasta. Elokuvassa mainittiin seuraava viisaus: "Älkää antako auringon laskea riitanne ylle." Äitini kehui neuvon viisautta, ja itsekin kirjoitin lauseen päiväkirjaani muistiin.</p><p>Riidat on hyvä sopia ennen nukkumaan käymistä. Ensinnäkin elämä on onnellisempaa, kun herää jokaiseen aamuun sovussa. Toiseksi, pitkittyneinä riidat alkavat elää omaa elämäänsä osapuolten mielissä, mikä tuottaa ajan mittaan lisää ongelmia, esim. virheoletuksia ja väärinkäsityksiä.</p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwl2DIvJ4A8n-_hGrLW31inefdh1BMTCamVytYwz1GjSjBpXzldpZbxvP5sgLpDLldelNHYcAya22xKnZTx4FNarK3FlZS4rB7lr31_kXAvrDq51KrtQ4qwjW9k-NpaUZR6GlDFhfm0xhGzKnaQywMCo2kmdKWMKPEacvVoi3QltCA25g96ay7Vh6q5pc/s6000/jonny-gios-YIEhJz1pWHc-unsplash.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="6000" data-original-width="4000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwl2DIvJ4A8n-_hGrLW31inefdh1BMTCamVytYwz1GjSjBpXzldpZbxvP5sgLpDLldelNHYcAya22xKnZTx4FNarK3FlZS4rB7lr31_kXAvrDq51KrtQ4qwjW9k-NpaUZR6GlDFhfm0xhGzKnaQywMCo2kmdKWMKPEacvVoi3QltCA25g96ay7Vh6q5pc/w266-h400/jonny-gios-YIEhJz1pWHc-unsplash.jpg" width="266" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Unsplash / Jonny Gios</td></tr></tbody></table><br /><p>Parikymmentä vuotta myöhemmin löysin lauseen Raamatusta! Apostoli Paavali kirjoitti seuraavat sanat Efeson seurakunnalle, ohjeeksi seurakunnan jäsenten keskinäisiin ihmissuhteisiin:</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli, älkääkä antako perkeleelle sijaa." (Ef. 4:26-27; käännös 1933/38)</blockquote><p></p><p><br /></p><p>Rauhasta ja sopusoinnusta huolehtimisessa tulisi pitää lyhyet välit. Sama pätee myös suhteessa Jumalaan. Itse ainakin aina iltarukouksessa pyydän anteeksi syntejäni ja kiitän Jumalaa Hänen uskollisuudestaan ja anteeksiannostaan.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Jeesuksen käsky parempaan mielenterveyteen</h3><p> Tästä periaatteesta olen kirjoittanut yksityiskohtaisemmin blogitekstissäni <a href="https://ilouutinen.blogspot.com/2023/08/kuinka-katkaista-ahdistuksen-keha.html" target="_blank">Kuinka katkaista ahdistuksen kehä</a>. Kerroin vuosia sitten kokemastani ahdistusjaksosta, joka alkoi unettoman yön jälkeen. Mitä enemmän yritin nukkua, sitä vaikeampaa se oli, ja niin unettomuus, ja ahdistus, jatkuivat.</p><p>Ahdingon syövereissä ollessani luin Raamattua, ja silmiini osui Jeesuksen yksinkertainen käsky, jonka olin lukenut satoja kertoja aiemminkin: älkää murehtiko (Matt. 6:25-34). Pysähdyin sanojen äärelle ja tajusin, että ahdistus ei ollut käynnistynyt unettomuudesta, vaan siitä, että olin alkanut murehtia unettomuuden seurauksia mm. aivojen terveydelle. </p><p>Oli päässyt syntymään tuhoisa noidankehä: unettomuuden murehtimisen seurauksena käynnistynyt ahdistus ylläpiti unettomuutta, joka luultavasti muutoin olisi jo poistunut! Ainoa kohta, josta voisin kehää itse yrittää katkaista, oli murehtiminen. Piti siis lopettaa murehtiminen.</p><p> Älkää murehtiko! Kenen tahansa muun sanomana lause saattaisi ärsyttää, varsinkin siinä tilanteessa jossa olin. Miten muka voi noin vain, käskystä, lopettaa murehtimisen? Helpommin sanottu kuin tehty!</p><p>Mutta koska Jeesus on Jeesus, päätin luottaa siihen, että käskyn tietoinen ja ohjelmallinen noudattaminen on kokeilemisen arvoista.</p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDOoba5xkReJwPj4MsqbYyaA5yoV0uisSa-losaVmrwRyk1Mo1zzPTgg17jUhuzW-gIY_KkZwKlGk_FCk9r3Qn-a9oFeHt1JrlromHdOpqFXBzE6mauKtPD3oFbjuGNlcdPUAXTH9-cnFElQ6i24gJfYAJmjndrLEECBwI2bnmyQeNnwM7-fLwiz4wN8c/s6000/jo-san-diego-MTPP9BeU1bQ-unsplash.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="6000" data-original-width="4000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDOoba5xkReJwPj4MsqbYyaA5yoV0uisSa-losaVmrwRyk1Mo1zzPTgg17jUhuzW-gIY_KkZwKlGk_FCk9r3Qn-a9oFeHt1JrlromHdOpqFXBzE6mauKtPD3oFbjuGNlcdPUAXTH9-cnFElQ6i24gJfYAJmjndrLEECBwI2bnmyQeNnwM7-fLwiz4wN8c/w266-h400/jo-san-diego-MTPP9BeU1bQ-unsplash.jpg" width="266" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuva: Unsplash / Jo San Diego</td></tr></tbody></table><br /><div><br /></div><div>Joten lopetin murehtimisen. Käytännössä se tarkoitti, etten murehtinut yhtään enempää kuin oli "pakko". Jos mielen taustalla pyöri tahattomasti murehtimistyyppisiä mielikuvia ja tunteita, hyväksyin ne, koska niille en voinut mitään. <p>En tehnyt sitä virhettä, että olisin luopunut koko murehtimiskiellosta sen takia, etten ollut saavuttanut täydellistä vapautta murehtimisen mielialasta. Saati että olisin ruvennut murehtimaan vielä sitäkin, että mielen taustalla pyöri murehtimista, jolle en voinut mitään...</p><p>Se auttoi merkittävästi! Ahdistuksen mörkö heikentyi, kun pidin huolen, etten ainakaan ruoki sitä ajatuksillani. Ahdistus hellitti, ja unettomuus hellitti.</p><p> Entä kaikki ongelmat, joille emme voi mitään, kuten vaikka ne univaikeudet itsessään tai se mielen taustalla pyörivä murehtiminen? Ne voi ja tuleekin jättää Herran haltuun rukouksessa.</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7; käännös 1933/38)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p></div>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-17128415385954048122024-01-09T12:48:00.000+02:002024-01-09T12:48:57.407+02:00Aiheettomasta syyllisyydentunteesta<div style="text-align: left;"> Mitä jos omatunto kolkuttaa ilman syytä? </div><h3 style="text-align: left;"><br /></h3><div><br /></div><h3 style="text-align: left;">Puhdas omatunto</h3><p> Muistan lapsuudesta tilanteen, jossa joku ala-asteemme oppilas oli jäänyt kiinni näpistelystä kaupassa, ja juttelin siskoni ja isoäitimme kanssa siitä että varastaminen on väärin. Mainitsimme isoäidillemme koulukaverista, jonka perheellä on sääntö, etteivät lapset saa kaupassa ollenkaan laittaa käsiään taskuun, jotta henkilökunnalla ei heräisi epäilys, että he ovat varastaneet.</p><p>Isoäitimme sanoi, että hänen mielestään sääntö ei ole hyvä. Se riittää, että emme varasta. Ja jos joku syyttää meitä varastamisesta, voimme tarvittaessa näyttää taskumme ja osoittaa syyttömyytemme.</p><p>Puhtaaseen omaantuntoon kuuluu vapaus toimia ilman jatkuvaa epäillyksi joutumisen pelkoa. Ei ole tarpeen laatia itsellemme käyttäytymissääntöjä väärien syytösten ennaltaehkäisemiseksi. Jos emme ole tehneet väärin, meillä ei ole syytä olla varuillamme.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlHLazUlt6XOkmXN0sl-ktJiwm07o0oFz2ijxy9jkpeA-018LPTFsjcA6EiGToJCJDD2vBLJZBP0YmqpEkm4jX5MNDoZNdTKuv9deF7awk0WqWo-duCsmSnP0Rt2yPDF-p9dIOKTYqGvF3XUZH7z-mFTAZTHWuFOOdLV7-QfsPlv0OLUXLxl0yomByS50/s1280/black-and-white-675004_1280.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="798" data-original-width="1280" height="250" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjlHLazUlt6XOkmXN0sl-ktJiwm07o0oFz2ijxy9jkpeA-018LPTFsjcA6EiGToJCJDD2vBLJZBP0YmqpEkm4jX5MNDoZNdTKuv9deF7awk0WqWo-duCsmSnP0Rt2yPDF-p9dIOKTYqGvF3XUZH7z-mFTAZTHWuFOOdLV7-QfsPlv0OLUXLxl0yomByS50/w400-h250/black-and-white-675004_1280.jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p> Ihailen miten viisas isoäitini oli. Moni aikuinenhan olisi saattanut arvioida sääntöä pelkästään käytännön hyödyllisyyden kannalta ja päätellä, että se on hyvä – eipähän tule lasten kanssa mitään turhia selkkauksia kaupassa. Mutta isoäitini ajatteli säännön periaatteellisia ulottuvuuksia ja mitä lapsi siitä oppii.</p><p>Hän oli hienoeleinen kristitty, jonka usko tuli esiin viisaissa periaatteissa ja lempeydessä. Synttärikorteissa yms. hän aina toivotti "Korkeimman siunausta ja johdatusta".</p><p>Meidän kuuluu tuntea pistos omassatunnossamme kun olemme tehneet väärin, mutta tämän kanssa kulkee johdonmukaisesti käänteisenä opetuksena, että silloin kun emme ole tehneet väärin, meillä ei kuulu olla syyllinen olo. Ei, vaikka joku toinen sinnikkäästi syyttäisi meitä.</p><p>Myös se on valheellisuutta, että ottaa kontolleen syytöksiä, jotka eivät ole totta. Ei myöskään ole millään tavalla hyveellistä tai jaloa kantaa aiheetonta, ylimääräistä syyllisyyttä.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Väärät tunnustukset ja aiheeton syyllisyydentunto</h3><p> Tämänkin kristinuskon opetuksen mukaan eläminen on helpommin sanottu kuin tehty. Me ihmiset ihan tutkitusti olemme taipuvaisia vääriin tunnustuksiin ja aiheettomaan syyllisyyden kokemukseen manipuloinnin, uhkailun ja painostamisen seurauksena tai vaikka häpeäherkän persoonallisuuden takia.</p><p>Toisin sanoen omatunto ei ole täysin luotettava. Voimme olla tuntematta syyllisyyttä silloin kun pitäisi tai tuntea sitä ilman syytä. Sen takia kristityille opetetaan, että omantunnon tulisi ns. olla sidoksissa Jumalan sanaan. Emme itse ole perimmäinen oikean ja väärän tuomari.</p><p> Nykyään vaikuttaa olevan yleistä, että ihmiset tuntevat syyllisyyttä melkein mistä tahansa. Kerran kassajonossa seisoskellessani silmiini osui aikakauslehden kannessa oleva sitaatti joltakulta julkkikselta: "Nyt pystyn jo syömään öisin jäätelöä ilman syyllisyyttä". </p><p>On vakavampiakin esimerkkejä... Moni suomalainen on kertonut Venäjän sodan Ukrainaa vastaan synnyttäneen voimattomuuden kokemuksen, joka hetkittäin on tuntunut syyllisyydeltä siitä, ettei tee enempää ukrainalaisten auttamiseksi. Kuitenkaan auttamisteot, joita he yksittäisinä ihmisinä voivat tehdä, eivät syyllisyydentunnetta lievitä. Kyse on väärästä syyllisyydentunteesta, joka johtuu siitä, että ihminen vaatii itseltään mahdottomia.</p><p>On olemassa ilmiö, jota nimitetään "selviytyjän syyllisyydeksi" (survivor's guilt). Sitä poteva ihminen tuntee syyllisyyttä, että hän selviytyi hengissä tai terveenä jostain traagisesta tapahtumasta, jossa joku toinen kuoli tai vammautui. Järjellisesti ajatellessaan hän ymmärtää, ettei ole syyllinen toisen kohtaloon, mutta ilmeisesti kokee sen niin raskaasti, että kokemus kääntyy syyllisyyden tunteeksi omasta selviytymisestä.</p><p> Mikä voisi auttaa meitä torjumaan tai poistamaan aiheetonta syyllisyyden kokemusta? Minua auttaa että ajattelen tilanteita siltä kannalta, miten Jumala ne mahtaa nähdä. Se avaa objektiivisemman ja selkeämmän näköalan: näen itseni ja sen mitä oikeasti olen tehnyt ja mitä en ole tehnyt, näen myös oman rajallisuuteni niin, etten vaadi itseltäni mahdottomia.</p><p>En väitä, että tällä menetelmällä taipumus tuntea aiheetonta syyllisyyttä välttämättä korjautuu kuin sormia napsauttamalla, mutta väitän, että se antaa suhteellisuudentajua asian käsittelemiseen sekä varmuuden siitä, että syyllisyydentunne todella on aiheeton. Sen jälkeen on todennäköisempää, että ongelma alkaa hiljalleen korjautua myös tunteiden tasolla.</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien." (Sananl. 3:5-6)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-73394035441669419182023-12-26T12:18:00.002+02:002023-12-26T12:18:48.452+02:00Epätäydellisen hyväksyminen ja rakastaminen<p> Syntinen maailma vakuuttelee, että vain luuserit hyväksyvät epätäydellisen ja katsovat vajavaista lempeästi, mutta Raamattu kertoo, että armollisuus itse asiassa on Jumalan, ainoan oikeasti täydellisen olennon, ominaisuus.</p><p><br /></p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Täydellisyydentavoittelu vs. Jumalan kaltaisuuden tavoittelu</h3><p> Kuulin sanonnan "täydellinen on hyvän pahin vihollinen". Jos on niin ehdoton, ettei hyväksy itseltään muuta kuin täydellisen lopputuloksen, ei välttämättä uskalla edes yrittää, koska tietää kokemuksesta, että jokaisesta suorituksesta löytyy kuitenkin aina jotain kritisoitavaa, ja taas joutuisi pettymään itseensä ja kykyihinsä. Ja niin jäävät syntymättä sellaisetkin aikaansaannokset, jotka olisivat ihan hyviä, kelvollisia, OK.</p><p>Allekirjoitan sanonnan. </p><p> Suhteessa Jumalaan se ei kuitenkaan päde: Jumala on täydellinen, ja Hän rakastaa epätäydellistä eli meitä ihmisiä. Yksi Jumalan, eli täydellisen olennon, ominaisuuksista on nimittäin juuri epätäydellisen hyväksyminen ja rakastaminen eli armollisuus. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi2dZm8H47ALmG1RJLdpU6ZPc85vQjVTiWsA3__rBzO2vYn9asu0STIdUEssCTdH37-tsHtS3FGCQb5ri68O2qdgrhn-oXUaSkZRwigM0FDHRND86bEedo7yVwmcpfnQJBJ_6JQOFhXO5lvYFyoxp7qu0cT6i86vSO9_XV5SLj1y1nWAe-DhZ4LwHYAKx8/s1280/pen-3301338_1280.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="1280" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi2dZm8H47ALmG1RJLdpU6ZPc85vQjVTiWsA3__rBzO2vYn9asu0STIdUEssCTdH37-tsHtS3FGCQb5ri68O2qdgrhn-oXUaSkZRwigM0FDHRND86bEedo7yVwmcpfnQJBJ_6JQOFhXO5lvYFyoxp7qu0cT6i86vSO9_XV5SLj1y1nWAe-DhZ4LwHYAKx8/s320/pen-3301338_1280.jpg" width="320" /></a></div><p><br /></p><p>Tämä avaa uuden näkökulman meidän ihmistenkin täydellisyydentavoitteluun: jos pyrimmekin pelkän kliinisen ja persoonattoman täydellisyyden sijaan Jumalan kaltaisuuteen, meidän on syytä opetella hyväksymään epätäydellisyys itsessämme ja muissa, ja rakastaa itseämme ja toisiamme siitä huolimatta! Jos haluamme oikeasti olla täydellisiä, meidän on oltava armollisia.</p><p>Jeesus sanoi vuorisaarnassa: "Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen." (Matt. 5:48)</p><p>Emme me tietenkään pysty yhtä suureen armollisuuteen kuin Jumala, mutta mielestäni armollisuuden tavoite on hyvä aisapari parhaansa tekemisen tavoitteelle. Jokainen epätäydellinen suoritus antaa meille mahdollisuuden harjoittaa Jumalan kaltaisuutta siinä, että valitsemme katsoa itseämme armollisesti. Armollisuudessa voi kehittyä, mutta vain, jos sen ymmärtää olevan tavoittelemisen arvoista.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Armollisuus ylevänä tavoitteena</h3><p> Tässä ajattelutavassa armollinen suhtautuminen itseensä ja muihin on hieno ja ylevä tavoite. Se on Jumalan kaltaisuutta. </p><p>Tämä syntinen maailmahan tyypillisesti vakuuttelee, että vain luuserit hyväksyvät epätäydellisen ja katsovat vajavaista lempeästi, mutta Raamattu kertoo, että armollisuus itse asiassa on Jumalan, ainoan oikeasti täydellisen olennon, ominaisuus.</p><p>Armollisuutta saatetaan pitää lepsuutena ja hentomielisyytenä. Jotkut ehkä pelkäävät sen johtavan tavoitteiden madaltumiseen, siihen että alkaa päästää itsensä liian helpolla?</p><p>Ainakaan minuun pelko ei päde. Esimerkiksi voin ottaa pyhityselämän kristittynä: vaikka tiedän, että Jumala rakastaa minua ja että pääsen Taivaaseen syntisyydestäni huolimatta, siis pelkästä armosta Jeesuksen täytetyn työn tähden, janoitsen silti vanhurskautta ja synnittömyyttä ja kilvoittelen sitä kohti. Motivaatiotani ei heikennä edes se, että tiedän, ettemme me ihmiset tule saavuttamaan täydellistä synnittömyyttä tämän elämän aikana, vaikka yrittäisimme kaikkemme joka hetki.</p><p> Täydellisyydentavoittelu sinänsä on mielestäni hyvä asia – esim. sellaisissa asioissa kuin korkea moraali, pyhyys, sisäinen kauneus –, kunhan täydellisyyden esikuvana pitää Jumalaa, joka toisaalta on myös armollinen.</p><p>Ilman armollisuutta täydellisyydentavoittelijasta tulee kova, kylmäkiskoinen ja jatkuvasti pettynyt sekä itseensä että muihin.</p><p> Armollisuus on ylevä tavoite, joka periaatteessa on mahdollinen kaikille. Kaikki eivät ole älykkäitä, vahvoja, luovia, käteviä käsistään, taiteellisesti tai liikunnallisesti lahjakkaita, mutta kaikki voivat harjoittaa armollisuutta ja kehittyä siinä paremmaksi. Jumalalta voi pyytää apua armollisemmaksi tulemiseen.</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Anteeksiantava ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä. Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan. Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi, uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!" (Ps. 145:8-10)</blockquote><p><br /></p><p><br /></p><p> </p><p></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-75550250164687625422023-12-12T17:09:00.009+02:002023-12-12T20:05:30.965+02:00Kuolemasta, ruumiillisuudesta ja ylösnousemuksesta<div style="text-align: left;"> Mielestäni kulttuurissamme suhtaudutaan oudon ristiriitaisesti kuolemaan ja ruumiillisuuteen.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"> Raamatun mukaan ylösnousemus iankaikkiseen elämään tulee olemaan paitsi hengellinen, myös ruumiillinen tapahtuma. Sen sisäistäminen voi olla hankalaa länsimaisessa kulttuurissa kasvaneelle.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><h3 style="text-align: left;"> Vaikuttavat post mortem -valokuvat</h3><p> Joskus 2000-luvun alussa näin Poliisi-tv:n jakson, jossa kerrottiin merenrannalta löytyneestä miehen ruumiista. Poliisi yritti selvittää vainajan henkilöllisyyttä, minkä vuoksi ohjelmassa poikkeuksellisesti näytettiin ruumiista otettu kasvokuva. Toimittaja varoitti etukäteen, että kuva saattaa järkyttää herkkiä katsojia. Vaikka olen herkkä, olen myös utelias, joten jatkoin katsomista.</p><p>En vieläkään ole unohtanut kuolleen miehen kasvoja. Ruumiin silmät oli avattu tunnistamisen helpottamiseksi. Kasvot synnyttivät minussa oudon sekoituksen erilaisia tunteita, joita yleensä en tunne samaan aikaan: sääliä, iljetystä, surua, rakkautta, torjuntaa, ahdistusta... Erityisesti minua järkyttivät ne avoimet silmät vailla katsetta.</p><p>En ole koskaan nähnyt kuollutta ihmistä luonnossa. Ehkä siksi valokuvat kuolleista ovat tehneet minuun niin voimakkaan vaikutuksen.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3ABRNf6K7AmWMX9urhDuIbebsdB07DoE85fU4b0vKwiIF0CzV4w-kg6GlUAAKEdPcEEPBnfqjo0FJLY4H84RrKRpMAU3zcHRkct-xsVL-uo7MMNE1XkkMEq_Jj9Jg0LRrre0AuFMNZRMbFhjweCY75_M6-iGz1IYNn6s7aa_UCI2rjDKDtBKgjcMi3PQ/s3648/diane-helentjaris-geQTycLR1Vg-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3648" data-original-width="2736" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3ABRNf6K7AmWMX9urhDuIbebsdB07DoE85fU4b0vKwiIF0CzV4w-kg6GlUAAKEdPcEEPBnfqjo0FJLY4H84RrKRpMAU3zcHRkct-xsVL-uo7MMNE1XkkMEq_Jj9Jg0LRrre0AuFMNZRMbFhjweCY75_M6-iGz1IYNn6s7aa_UCI2rjDKDtBKgjcMi3PQ/w300-h400/diane-helentjaris-geQTycLR1Vg-unsplash.jpg" width="300" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="text-align: left;"><br /></span></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="text-align: left;"> </span></div><p>Kuolema on kulttuurissamme siivottu pois näkyviltä, mikä ei tarkoita pelkästään, että kuolevat ihmiset, kuoleminen ja siihen liittyvä kärsimys ovat syrjään sysättyjä, vaan myös ja ennen kaikkea, että kuolleet ruumiit siirretään pois näkyviltä mahdollisimman kiireellisesti. Ihmisen eläessä ruumis, sen terveys ja viehättävyys, on kaikki kaikessa, mutta kuoleman jälkeen sitä ikään kuin "ei ole".</p><p> Seuraavan kerran tunsin samanlaisen oudon tunteiden sekamelskan, kun törmäsin netissä englantilaisiin viktoriaanisen ajan post mortem -kuviin eli vainajista otettuihin valokuviin. Kamerat yleistyvät 1800-luvulla niin paljon, että keskiluokkaisissa piireissä oli mahdollisuus perhepotretteihin. Myös lapsikuolleisuus oli yleistä. Monissa post mortem -kuvissa vainaja onkin lapsi tai nuori. Kuvaaja kutsuttiin paikalle kuoleman jälkeen, jotta saataisiin edes yksi kuva muistoksi nuorena kuolleesta perheenjäsenestä. </p><p>Jotkut omaiset halusivat, että vainaja näyttää kuvassa elävältä. Kuvaa varten ruumis puettiin siististi, kammattiin ja ehostettiin, se oli aseteltu esim. tuolille istumaan elävien perheenjäsenten keskelle niin, ettei heti edes pysty erottamaan, kuka kuvassa on se kuollut. Joskus vainajan silmät avattiin tai suljettujen silmäluomien päälle maalattiin auki olevat silmät. Kuolleiden valokuvausta varten oli keksitty teline, jolla ruumis saatiin pysymään halutussa asennossa.</p><p>Myös Suomessa otettiin toisinaan post mortem -valokuvia. Nuorena kaverini näytti minulle sukunsa vanhoja valokuvia, ja mukana oli kuva kuolleesta tytöstä, joka makasi silmät kiinni vuoteella. Kädet oli aseteltu rintakehälle levollisen näköisesti. Kuvassa näytti olevan vain nukkuva tyttö. Koska ruumiin silmät olivat kiinni, kuva ei ollut niin järkyttävä kuin nuo edellä mainitsemani.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Kuolleet ruumiit keskuudessamme</h3><p> Tapaan, jolla suhtaudumme kuolemaan ja kuolleisiin, sisältyy hämmentävä ristiriita: vaikka kuolleista ihmisistä ihan yleisesti puhutaan siten, että he ovat poissa keskuudestamme, niin tosiasiassahan se ainoa luonnontieteellisesti varmuudella olemassa oleva osa heistä on edelleen keskuudessamme!</p><p>Juuri se konkreettinen ruumis yhä on täällä, vaikka vainaja "ei enää ole", vaikka hän "on poissa".</p><p>Itse asiassa kuollut ihminen, joka "on poistunut keskuudestamme", on (ennen maatumista tai tuhkaamista) puhtaan luonnontieteellisesti ajateltuna enemmän keskuudessamme kuin koskaan. Sillä kuoleman jälkeen ruumiilla ei enää ole minuutta, tahtoa, toimijuutta saati oikeuksia, vaan ruumis on kokonaisvaltaisesti mitattavissa, avattavissa, sisäelin sisäelimeltä punnittavissa, ruumiista voi rajattomasti ottaa solunäytteitä petrimaljaan laboratoriossa tutkittavaksi jne.</p><p>Tästä huolimatta nekin, joiden maailmankuva rajautuu luonnontieteellisesti todistettavissa olevaan eli jotka ovat naturalisteja tai materialisteja, ymmärtävät välittömästi, että vainaja kuitenkin on olennaisella tavalla poissa keskuudestamme.</p><p>Mielestäni viimeksi mainittu puhuu sen puolesta, että kaikki ihmiset, myös naturalistit, ymmärtävät sielun eli aineettoman elämän olemassaolon ja todellisuuden. Sielu, vaikkei sitä voi laittaa petrimaljaan tutkittavaksi, tekee meistä olemassa olevia yhtä paljon kuin ruumis.</p><p> Raamatun mukaan sielu on elävän luodun veressä oleva elämä. Sielu on veressä, joka kiertää kudoksissamme, ja niin kauan kuin sielu on ruumiissamme, ruumis pysyy elossa. Kun sielu poistuu, ruumis kuolee.</p><p></p><blockquote>"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." (1. Moos. 2:7; käännös 1933/38)</blockquote><p></p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Ylösnousemuksen ruumiillisuudesta</h3><p> Vuosia sitten näin lähes viikoittain unia, joissa kuollut ruumis herää eloon. Unet alkoivat suorastaan iljettävinä painajaisina: ruumiit liikahtelivat kömpelösti ja ääntelivät mölähdellen. Aste asteelta ne kuitenkin muuttuivat sulavaliikkeisemmiksi. Lopussa vainajat olivat, paitsi normaalien elävien ihmisten oloisia, ihan erityisen kauniita ja ihania. Parissa unessa eloon heränneet vainajat puhuivatkin runollisesti, kirkkaasti helähtelevällä äänellä. </p><p>Unet, jotka olivat alkaneet painajaismaisissa tunnelmissa, päättyivät lohdullisesti. Herätessäni minulla oli rauhallinen, vaikkakin hämmentynyt olo.</p><p>Pidin niinä aikoina unipäiväkirjaa, ja siinä pohdin moisten unien syytä ja mahdollista merkitystä. Olin pari vuotta aiemmin tullut uskoon, joten mietin, että ehkä Jumala antoi unet minulle rohkaisuksi ja uskonvahvistukseksi. Voi olla. </p><p>Toisaalta olin samoihin aikoihin alkanut sisäistää, että ylösnousemus tulee olemaan ruumiillinen. Vaikka olin tiennyt sen – sanotaanhan apostolisessa uskontunnustuksessakin "...syntien anteeksiantamisen,<i> ruumiin ylösnousemisen</i> ja iankaikkisen elämän" –, en koskaan ollut pysähtynyt ajattelemaan, että se tulee kirjaimellisesti olemaan niin.</p><p>Kuolleista herääminen, iankaikkinen elämä ja Taivaan autuus... Mielikuvani näistä tapahtumista ovat olleet sellaisia eteerisen kauniita, niin kuin ne eivät voisi olla käsin kosketeltavaa todellisuutta. Tämä lienee yleistä meille ns. länsimaisessa kulttuurissa kasvaneille kristityille. Eurooppalaisen filosofian historiassa on ollut vaikutusvaltaisia suuntauksia, joihin kuuluu hengen, sielun ja mielen erottaminen ruumiista ja materiasta niin, että mm. kaikki J-/jumalaan liittyvät asiat ovat lopullisesti aineettomia. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRMbiPmk8d-fvDNg4cN8oGd3xClIov_XR3PB9MuQf1bwHUfYXmLSaGgd5tWMEITKLLxwNV8bQVBNPSuQukbrmg8bZ9bVS6-uZIlJQqhBWZzWEV5XkjGF7Srx3dhJ3QQQhAa9t5Z27RORib63X0Z-nfnrq0eEfK65i_Q_b2UA94LFQuV_khxsdUUXjO6pA/s4032/pisit-heng-ci1F55HaVWQ-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4032" data-original-width="3024" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRMbiPmk8d-fvDNg4cN8oGd3xClIov_XR3PB9MuQf1bwHUfYXmLSaGgd5tWMEITKLLxwNV8bQVBNPSuQukbrmg8bZ9bVS6-uZIlJQqhBWZzWEV5XkjGF7Srx3dhJ3QQQhAa9t5Z27RORib63X0Z-nfnrq0eEfK65i_Q_b2UA94LFQuV_khxsdUUXjO6pA/w300-h400/pisit-heng-ci1F55HaVWQ-unsplash.jpg" width="300" /></a></div><p><br /></p><p> Mutta Raamatussa kuvaillaan ylösnousemusta ja ikuista elämää Taivaassa paitsi ihmeellisen kirkkaana, kauniina ja hengellisenä, myös käsin kosketeltavana ja ruumiillisena. Uskon että meillä tulee olemaan samankaltaiset ruumiit kuin ylösnousseella Jeesuksella, ja Jeesus käveli, jutteli, mursi leipää ja söi opetuslastensa kanssa. </p><p>Tämänhetkiset ruumiimme ovat ajallisia, katoavaisia ja heikkoja. Ylösnousemusruumis tulee olemaan katoamaton ja hengellinen, mutta sitä pystyy käsin koskettamaan. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus kehotti epäilevää opetuslapsi Tuomasta koskettamaan itseään: </p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen". Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"" (Joh. 20:26-28)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-45077941712117596582023-11-28T15:41:00.002+02:002023-11-28T15:43:18.016+02:00Tuntemattomat lähimmäisemme<div style="text-align: left;"> Voisiko paljon puhuttu yhteisöllisyyden lisääminen olla ratkaisu välinpitämättömyyteen ja rakkaudettomuuteen ihmisten välillä? Jos ei, niin miten ongelmaa kannattaisi lähestyä?</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div><br /></div><h3 style="text-align: left;">Pahassa maailmassa on paljon rakkautta</h3><p> Jouluelokuva Rakkautta vain (Love Actually, Englanti 2003) alkaa koskettavalla kohtauksella. Kertojaääni sanoo, että aina kun maailman tila saa hänet surumieliseksi, hän ajattelee lentokentän saapuvien aulaa, jossa perheenjäsenet ja ystävät toivottavat matkalta saapuvat läheisensä tervetulleiksi. Samalla näytetään ihmisiä Heathrow'n lentokentällä: lämpimiä halauksia, hymyjä, jälleennäkemisen iloa. Ajatus saa hänet taas muistamaan, että rakkauttahan on kaikkialla ympärillämme.</p><p>Liikuttava kohtaus. Mutta toisaalta eihän kukaan ole väittänytkään, että maailmassa ei olisi rakkautta läheisten, ystävien ja perheenjäsenten, ns. omien ihmisten välillä. </p><p> Kouluyhteisöä voidaan ajatella eräänlaisena pienoismallina "omien porukoiden" ja niiden ulkopuolelle jäämisen vaikutuksesta. Aina esimerkiksi ihmetellään, kuinka koulukiusaajat, jotka ovat hirveitä tyyppejä, ovat niin suosittuja. Vastaus on tietenkin, että eivät he kavereilleen ole hirveitä. Koulukiusaajat saatetaan tuntea tuttavapiirissään erityisen hyvinä tyyppeinä. Piirin ulkopuoliset sen sijaan ovat vaarassa joutua tuntemaan heidän todelliset värinsä.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuFoBZkfdM4J_ZFezm9lFpcMFC24EWCXp1R5ImktsZ7nJqC81dDZKa32PvYzUj6oZKEFZC09ccIKrcs9dNDhP3j7FTNdm2jWs4BOIl9-7rMyNYwmY3AQhB7v2X0ZhwOjDJiPAlpiwDITDU1N3V9hRnCamuVjWklB_ib5lHDXYsB6QlJ_jZVBG1x0R7v-M/s6024/simon-maage-tXiMrX3Gc-g-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4024" data-original-width="6024" height="268" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuFoBZkfdM4J_ZFezm9lFpcMFC24EWCXp1R5ImktsZ7nJqC81dDZKa32PvYzUj6oZKEFZC09ccIKrcs9dNDhP3j7FTNdm2jWs4BOIl9-7rMyNYwmY3AQhB7v2X0ZhwOjDJiPAlpiwDITDU1N3V9hRnCamuVjWklB_ib5lHDXYsB6QlJ_jZVBG1x0R7v-M/w400-h268/simon-maage-tXiMrX3Gc-g-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p>Samoin kummastellaan, miksi muut yhteisössä sallivat pahojen tekojen tapahtua. Miksi ihmiset eivät puutu kaltoinkohteluun ja vääryyteen? Syy on välinpitämättömyys, joka kohdistuu tuntemattomiin. Kyllä ystäviä ja omaisia yleensä autetaan.</p><p>Jeesus opetti, että meidän tulee pitää tuntemattomiakin lähimmäisinämme (Luuk. 10:36-37). Jokainen toinen ihminen, jonka kohtaamme, on lähimmäisemme. Pahassa maailmassa on paljon rakkautta ja välittämistä, mutta tuntemattomat lähimmäiset usein jäävät sen ulkopuolelle.</p><p> Mitä ongelmalle pitäisi tehdä? Pitäisikö tutustua kaikkiin? Jos kerran rakkaus ja välittäminen kohdistuu niihin oman ystäväpiirin ihmisiin, pitäisikö kaikki ihmiset haalia mukaan ystäväpiireihin, jotta kaikista ruvettaisiin välittämään? Lisää vain yhteisöllisyyttä, vaikka väkisin?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Rakasta tuntematonta lähimmäistäsi</h3><div><br /></div><div> Jeesus käski vuorisaarnassaan rakastamaan jopa vihollista ja kysyi: "Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?" (Matt. 5: 46-47)</div><div><br /></div><div>Siitä voi päätellä että käskyyn sisältyy ylipäätään kaikkien "ei-ystävien" rakastaminen. Siis kaikkien kohtaamiemme ihmisten lähimmäisenä rakastaminen sen sijaan, että rakastaisimme vain ystäviämme ja omaisiamme.</div><div><br /></div><div>Muukalaisten eli tuntemattomien ihmisten lähimmäisenrakkaudellinen ja oikeudenmukainen kohteleminen on läpi Raamatun kulkeva opetus. Siihen käsketään jo Mooseksen laissa (3. Moos. 19:33-34). Yksi Jumalan palvelijan Jobin hyvistä teoista on, että hän auttoi tuntematonta saamaan oikeutta (Job 29:16).</div><div><br /></div><div>Enkeleistä puhutaan nykyään valtavasti – heidän kauneudestaan ja valoa hohtavasta olemuksestaan –, ja enkeleitä on toki Raamatunkin mukaan useammanlaisia, mutta yksi ominaisuus, joka toistuu Raamatun kuvauksissa Herran enkeleistä maailmassa, on heidän muukalaisuutensa. Raamatun Heprealaiskirjeen kirjoittaja itse asiassa käyttää tätä opettaessaan muukalaisten lähimmäisenrakkaudellisen kohtelun tärkeydestä (vieraanvaraisuutta tarkoittava alkukielinen sana on kirjaimellisesti suomennettuna "muukalaisen rakastaminen"): "Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä." (Hepr. 13:2)</div><div><br /></div><div> Olen itse aina suhtautunut epäilevästi edellä mainitsemaani yhteisöllisyyden lisäämisen vaatimukseen. Se on muuten ihan hieno ajatus, mutta ratkaisuna tuntemattomiin ihmisiin kohdistuvan välinpitämättömyyden ongelmaan se ei mielestäni ole realistinen tavoite.</div><div><br /></div><div>Keskuudessamme on ihmisiä, jotka ovat kokeneet niin paljon kaltoinkohtelua, etteivät he enää luota muihin ihmisiin. Pahoin pelkään, että monella tila on pysyvä. Osa heistä ei enää edes halua tutustua muihin. Jotkut jopa suhtautuvat vihamielisesti kaikkiin ihmisiin. Kuulostaa äärimmäiseltä ilmiöltä, mutta anonyymeissä nettikeskusteluissa siihen törmää melko usein. He itse kuvailevat tilaansa noin.</div><div><br /></div><div>Yhteisöllisemmällä kulttuurilla voisi korkeintaan yrittää ennaltaehkäistä moista ilmiötä, mutta en näe sitäkään kauhean realistisena. Ehkä johtuen siitä, että olen itse entinen koulukiusattu, näen sieluni silmin, kuinka jotkut yksilöt kuitenkin aina jätettäisiin niiden yhteisöllisten tapahtumien ulkopuolelle. Tai vaikka he osallistuisivat, he olisivat silti hienovaraisella tavalla ulkopuolisia.</div><div><br /></div><div>Ajattelen muutenkin, että pitää ottaa Raamatun opetus sellaisena kuin se on. Jumala ei käske meitä ensin tekemään tuntemattomista ihmisistä ystäväpiiriemme jäseniä, ja sitten rakastamaan heitä ystävinä, vaan Hän käskee kohtelemaan muukalaisia ikään kuin he olisivat ystäviämme, omia ihmisiämme. Ehkä heistä tulee ajan mittaan ystäväpiiriemme jäseniä, kuka tietää, mutta se ei ole se pointti. Jeesus käskee rakastamaan kaikkia kohtaamiamme ihmisiä, niin tuttuja kuin tuntemattomia, lähimmäisenrakkaudella. </div><div><br /></div><div>Tämän ajatuksen takia tuo Heprealaiskirjeen enkeliesimerkkikin on niin tehokas: enkelit, Jumalan sanansaattajat, ovat pysyvästi muukalaisia tässä maailmassa. Jokainen ymmärtää, että ei enkeleistä tule ajan mittaankaan kenenkään ystäväpiirin tai harrastusporukan jäseniä. </div><div><br /></div><div><br /></div><h3 style="text-align: left;">Lähimmäisen rakastaminen velvollisuutena</h3><div><br /></div><div> Jumala tietää, totta kai, ettemme me ihmiset tule kykenemään täydelliseen lähimmäisenrakkauteen. Se ei silti tarkoita, että käsky ei velvoittaisi meitä. Tulee yrittää, vaikka virheitä ja lankeemuksia ja turhauttavia väärinkäsityksiä taatusti tulee.</div><div><br /></div><div>Esitin edellä, että välinpitämättömyytemme ja rakkaudettomuutemme kohdistuu erityisesti sellaisiin lähimmäisiin, jotka ovat meille tuntemattomia. Ja toiseksi, että yhteisöllisyyden lisääminen, eli se, että tekisimme tuntemattomista tuttujamme, joista sitten voisimme välittää, ei ehkä ole realistinen ratkaisu ongelmaan.</div><div><br /></div><div>Miten sitten ajattelen, että ongelmaa kannattaisi ratkoa?</div><div><br /></div><div>Mielestäni lähtökohtana on omaksua ajatus, että lähimmäisenrakkaus, tai rakkaus ylipäätään, ei ole (ensisijaisesti) tunne, vaan toimintaa. Se että niin luontevasti välitämme perheenjäsenistämme ja ystävistämme johtuu tunteista, joita synnyttävät tuttuus, kiintymys ja yhteiset muistot. Tutkimusten mukaan aivoissamme alkaa erittyä välittämiseen ja huolenpitoon ohjaavaa "rakkaushormoni" oksitosiinia, kun kohtaamme tutut, siis jo muistoissamme olevat, kasvot.</div><div><br /></div><div>Jos pidämme myönteistä tunnetta välttämättömänä osana rakkautta, ei mikään ihme, jos emme ole kovin motivoituneita auttamaan jotakuta satunnaista tuntematonta ihmistä. Varsinkaan, jos hänen ulkoinen olemuksensa ei meitä millään tavoin vedä puoleensa, toisin sanoen, jos mikään hänessä ei synnytä meissä myönteisiä tunteita.</div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpbyBW6lsXUVqDfEabp9B5xiEfrvZlLmRfgpnB6qQNTr9Y3le1LhxMaZwLiS-FzNlE9FQjsfIbqxkQ3K2PR8Ka7GPrNr27SL2BTztV937Ms68360xwF4zu2AGAWgvLmYJs8OqqRghqlchRlDggGlXPBFtEhufWjKB6BZQ7xeNHYplwJEGd2J_GWOzl6FA/s5184/timon-studler-ABGaVhJxwDQ-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3456" data-original-width="5184" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpbyBW6lsXUVqDfEabp9B5xiEfrvZlLmRfgpnB6qQNTr9Y3le1LhxMaZwLiS-FzNlE9FQjsfIbqxkQ3K2PR8Ka7GPrNr27SL2BTztV937Ms68360xwF4zu2AGAWgvLmYJs8OqqRghqlchRlDggGlXPBFtEhufWjKB6BZQ7xeNHYplwJEGd2J_GWOzl6FA/w400-h266/timon-studler-ABGaVhJxwDQ-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><br /><div><br /></div><div><br /></div><div> Kristinuskon ja Raamatun mukaan lähimmäisenrakkaus on ensisijaisesti toimintaa, johon meillä on velvollisuus, tuntui miltä tuntui. Nähdäkseni jo pelkästään tämän hyväksyminen rakkauden lähtökohtaiseksi määritelmäksi voi avartaa näkökulmaamme siten, että näemme kaikki kohtaamamme ihmiset potentiaalisina auttamisen ja välittämisen kohteina. </div><div><br /></div><div>Lähimmäisenrakkautta on mielestäni jo ihan peruskohteliaisuus. Tuntemattoman kaltoinkohteluun puuttuminen vaatii jo rohkeutta, mutta senkin teemme todennäköisemmin, jos pidämme sitä velvollisuutenamme.</div><div><br /></div><div>Mielenkiintoinen havainto, jonka minä ja monet muut ovat tehneet, on että välittämisen ja huolenpidon tunteet usein <i>seuraavat</i> lähimmäisenrakkaudellista toimintaa. Eli vaikkei välittämisen tunteita aluksi olisi ohjaamassa toimintaa, niin toiminta voi niitä synnyttää.</div><div><br /></div><div><blockquote>"Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme." (1. Joh. 4:10-11)</blockquote></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-8808095959499310562023-11-14T13:31:00.006+02:002023-12-18T12:29:24.416+02:00Miksi Jumala ei muuta menneisyyttä?<div style="text-align: left;"> Miksi Jumala loi todellisuuden sellaiseksi, että kukaan ei voi milloinkaan kajota menneisyyteen? </div><h3 style="text-align: left;"><br /></h3><div><br /></div><h3 style="text-align: left;">Portti menneisyyteen on suljettu</h3><p> Ajan nuoli kulkee vain eteenpäin. Tulevaisuus on avoin, mutta menneisyys on lukkoon lyöty lopullisesti ja ikuisesti. </p><p>Tätä mieltä ovat jopa aikamatkustamisen teoreettisia mahdollisuuksia tutkivat fyysikot. Vaikka on keksitty mitä huikeampia teorioita aika-avaruuden taittamisesta, yhdestä asiasta vallitsee lähes täydellinen yksimielisyys: tulevaisuuteen olisi teoriassa mahdollista matkustaa (siis normaalia etenemistä nopeammin), mutta menneisyyteen ei. </p><p>Kuulemma siinäkin tapauksessa, että aikakone onnistuisi viskaamaan meidät menneisyyteen, emme voisi muuttaa sitä millään merkityksellisellä tavalla.</p><p>Menneisyyden muuttaminen on paradoksi ihan maalaisjärjellä pääteltynä. Joku tutkija käytti esimerkkinä koronapandemian estämistä: jos hyppäisin aikakoneeseen ja matkustaisin menneisyyteen eristääkseni ensimmäisen koronatartunnan saaneen ihmisen (patient zero), onnistuisinko sillä estämään pandemian? En, koska siinä tapauksessa tulevaisuuden-minäni ei olisi alun perinkään matkustanut menneisyyteen eristämään ensimmäistä tartunnan saanutta.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqLAKa2U_8FnG_KOgYfOtvN0Y_xtmrgPvh2B00qPbFNZ0WfloUA2HRkWm2-CylFjmnvt2QQBXLbo2mSMxe8Pw4G1tmHcxaKJcvURs20MYlEKjHFiXJwoAb9N39Z5f_ZEfB-EgsEBMzUv4lIbY1SFmt8W4Fx1GgML4800wvVn_99j7hdfcz3WF7ysHI6wg/s4000/daniele-levis-pelusi-rmM8V7L1BhM-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2667" data-original-width="4000" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqLAKa2U_8FnG_KOgYfOtvN0Y_xtmrgPvh2B00qPbFNZ0WfloUA2HRkWm2-CylFjmnvt2QQBXLbo2mSMxe8Pw4G1tmHcxaKJcvURs20MYlEKjHFiXJwoAb9N39Z5f_ZEfB-EgsEBMzUv4lIbY1SFmt8W4Fx1GgML4800wvVn_99j7hdfcz3WF7ysHI6wg/w400-h266/daniele-levis-pelusi-rmM8V7L1BhM-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p>Fyysikot ajattelevat käytännöllisesti, että koska paradoksi on mahdottomuus, siitä voi päätellä, että menneisyyden muuttamisyritykset eivät yksinkertaisesti onnistuisi. Jokin saattaisi korkeintaan mennä hetken ajan eri tavoin kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tapahtumat muutosyrityksen ympärillä tulisivat säädetyiksi uudelleen siten, että yritys mitätöityisi välittömästi. Näin siis, mikäli menneisyyteen ylipäätään voisi palata, mikä jo lähtökohtaisesti on mahdottomuus...</p><p> Se että menneisyys on kerralla lukkoon lyöty lopullisesti tarkoittaa, että kaikki valintamme ovat peruuttamattomia, ja että niiden seuraukset realisoituvat elämässämme ajan mittaan. </p><p>Yleensä lause "menneisyyttä ei voi muuttaa" sanotaan kielteisessä merkityksessä. Tekemillemme väärille ja epäviisaille valinnoille emme enää voi mitään ja niiden seurausten kanssa on elettävä. </p><p>Toisaalta minusta menneisyyden muuttamattomuus on kaiken kaikkiaan hyvä asia. Maailmassa, jossa kaikki tuntuu olevan jatkuvassa muutoksessa, pysyvät asiat luovat turvallisuuden tunnetta. Ne mahdollistavat sen, että elämässä on luotettavia kiintopisteitä. Menneisyys on pysyvä ulottuvuus elämässämme. Vaikka unohtaisimme menneisyytemme, se silti on mitä on ja on tehnyt meistä tietynlaisia.</p><p> Nykyään on muotia leikitellä erilaisilla arkijärjen vastaisilla aikakäsityksillä, kuten kvantti-ilmiöillä, rinnakkaisilla aikalinjoilla ja syklisellä aikakäsityksellä. Mielestäni menneisyyteen palaamisen ja sen muuttamisen mahdottomuus todistaa, että aika on lineaarista. Se on sitä kaikin tavoin, joilla on yhtään mitään merkitystä. Menneisyys tavallaan on tie, jonka jätämme taaksemme.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Miksi Jumala ei muuta menneisyyttä?</h3><p> Menneisyyteen palaamisen mahdottomuus saattaa vaikuttaa pelkältä tylsältä tosiasialta, jolle on turhaa miettiä sen kummempaa syytä. Ajan nuoli nyt vain menee pelkästään eteenpäin, ja sen takia todellisuus on tietynlainen.</p><p>Itse olen kuitenkin pitänyt menneisyyden muuttamattomuutta mielenkiintoisena asiana siitä lähtien, kun tajusin, että Jumalakaan, joka kaikkivaltiaana voisi muuttaa menneisyyttä, ei sitä tee.</p><p>Esimerkkinä synti. Niin paljon kuin Jumala vihaakin syntiä, Hän ei anna meille mahdollisuutta käydä menneisyydessä "nollaamassa" ja korjaamassa syntejämme. Ei ole jonkinlaista taivaallista takaisinkelausnappia, jota painamalla Jumala palauttaisi meidät takaisin ajassa hetkeen ennen synnin tekemistä, ja sitten, tämän uuden mahdollisuuden saatuamme, voisimme toimia oikein. </p><p>Jotkut sanovat, että Jumala ei <i>pysty </i>muuttamaan menneisyyttä. Itse taas olen ajatellut, että Hän ei tahdo tehdä niin, vaikka pystyisi.</p><p>Miksi Jumala on luonut todellisuuden sellaiseksi, että kukaan ei voi milloinkaan kajota menneisyyteen?</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHOh1W1MjKagCVVdfYfksyNgfD0nYmEpEm0ohNlA_Fd2JtBF9hAhlhyphenhyphendOUU34AXHjTCoJ61FPAdNufjA9TcqEG8zo4NBCB-wqyV2f3GJxA9nWIs_rMfLp19tcFStNdf2Y2oJ6q6VJWvPHX0iQ9hYFslVMoAo62nvQufa_8VZpCxnjHfvoPZk0IL04YxYI/s3840/josef-stepanek-_Aykcusy-Bo-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2560" data-original-width="3840" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHOh1W1MjKagCVVdfYfksyNgfD0nYmEpEm0ohNlA_Fd2JtBF9hAhlhyphenhyphendOUU34AXHjTCoJ61FPAdNufjA9TcqEG8zo4NBCB-wqyV2f3GJxA9nWIs_rMfLp19tcFStNdf2Y2oJ6q6VJWvPHX0iQ9hYFslVMoAo62nvQufa_8VZpCxnjHfvoPZk0IL04YxYI/w400-h266/josef-stepanek-_Aykcusy-Bo-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p>En tiedä, mutta sen seurauksena ymmärrän elämän ja jokaisen hetken ainutkertaisuuden ja arvon. Tekojeni peruuttamattomuuden takia opin harkitsevammaksi ja varovaisemmaksi, koska "niin makaa kuin petaa". </p><p>Sitä paitsi jos voisimmekin palata ajassa taaksepäin ja tehdä valintoja toisin, sehän ei tarkoittaisi, että sitä ensimmäistä kertaa ei olisi tapahtunut, vaan parhaimmillaankin se tarkoittaisi vain, että teemme valinnan kaksi kertaa, toisella kertaa oikein! Vaikka emme itse korjaavan teon jälkeen enää muistaisi sitä ensimmäistä kertaa, Jumala silti muistaisi sen.</p><p>Jos meillä olisi mahdollisuus käydä "nollaamassa" ja korjaamassa menneisyyden vääriä tekojamme, käsityksemme itsestämme rakentuisi valheelliseksi. Toisin sanoen ajattelisimme että se ensimmäinen teko ei ollut mitään, se on tehty tekemättömäksi, ja että vasta toinen, korjaava teko, kertoo millaisia olemme.</p><p> Menneisyyteen palaaminen ja tekojemme korjailu ei siis olisi millään tavalla tyydyttävä ratkaisu synnin ongelmaan. Sen sijaan Jumalalla on toisenlainen ratkaisu: Hän itse syntyi ihmiseksi Pojassa Jeesuksessa, ikuisen henkensä voimalla sovitti syntimme ristillä ja nousi kuolleista.</p><p>Jumalan ratkaisu on täydellinen: me ymmärrämme totuuden itsestämme syntisinä, meidän on mahdollista oppia virheistämme ja tulla nöyremmiksi ja viisaammiksi, saamme syntimme anteeksi ja pääsemme Jumalan yhteyteen, ja Hän saa kiitoksen kaikesta.</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen." (Room. 5:2)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-889189960118591402023-10-31T15:19:00.013+02:002023-10-31T22:42:39.954+02:00Pohdintoja juutalaisvastaisuudesta kristikunnan historiassa <p> Teologian historiaa tutkiessa saattaa alkaa tuntua siltä kuin juutalaisvastaisuus olisi kristinuskon varjo, joka jollain välttämättömyydellä on seurannut uskoamme.</p><p> Pitäisikö juutalaisvihamielisiä tekstejä vanhoilla päivillään kirjoittanut Martti Luther canceloida? Jos ei, niin miten häneen ja muihin vastaavia näkemyksiä esittäneisiin kristinuskon historian merkkihenkilöihin kannattaisi suhtautua?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Konstantinus Suuren (ei niin) hohdokas tarina</h3><p> Konstantinus Suuri (n. 272 - 337 jKr.) oli ensimmäinen kristityksi kääntynyt Rooman keisari. Hänen tarinansa on ollut yksi lempikertomuksistani kristikunnan historiassa. </p><p>Konstantinuksesta tuli keisari vuonna 306 jKr., ja hän sääti kristinuskon Rooman valtakunnan pääuskonnoksi vuonna 313 jKr., minkä seurauksena kristinusko lähti leviämään nopeasti ympäri valtavaa imperiumia. Konstantinus on siten merkittävä henkilö kristikunnan historiassa.</p><p>Nuorena hän oli seurannut läheltä sotaisan valtakunnan tapahtumia, koska hänen isänsä palveli Rooman armeijan sotapäällikkönä. Historioitsijat ovat arvelleet, että nuori Konstantinus oli nähnyt kuinka pakanallisessa Rooman valtakunnassa vainottiin ja surmattiin kristittyjä heidän uskonsa tähden. Ehkä hän oli vaikuttunut siitä, miten uskollisia nuo kristityt olivat Jeesukselle?</p><p> Ennen kristinuskoa Rooman valtakunta oli ollut karmea paikka mm. naisille, lapsille, sairaille ja köyhille. Lakina oli 12 taulun laki, jonka karmeudesta esimerkkinä vaatimus, että vammaisina syntyneet lapset tuli surmata kivittämällä! Lasten tappamista ei siis vain katsottu läpi sormien, vaan laki käski siihen.</p><p>Kristinuskon myötä meno alkoi muuttua. Se oli kaikille avoin, toisin kuin pakanauskonnon kultit, joihin olivat päässeet vain rikkaat roomalaiset. Kristityiksi olivat tervetulleita kaikki ihmiset riippumatta varallisuudesta, sosiaalisesta asemasta, terveydentilasta tms. Kristinusko houkutteli runsain määrin seuraajia ja alkoi levitä melko nopeasti. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5lgy0-d9_1Iozm8pem4wjyr1aNhEnGnUAEvJ46fNBl7QYBsLpAdf670E7ff0h0f2izHpqic-8HKqDMLNXEIWUlbvm-902TmPnnCTqCgOb_pWqV0QeCT9hrFToyzs4Mt-mzNUPG61uNpFZEeiJryRXCETkPZQ_VPGEuhcZ2q6KZhkZQ1FjQgQfaDGVXMw/s3471/zul-ahadi-BcZ_2LLOOx8-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2314" data-original-width="3471" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi5lgy0-d9_1Iozm8pem4wjyr1aNhEnGnUAEvJ46fNBl7QYBsLpAdf670E7ff0h0f2izHpqic-8HKqDMLNXEIWUlbvm-902TmPnnCTqCgOb_pWqV0QeCT9hrFToyzs4Mt-mzNUPG61uNpFZEeiJryRXCETkPZQ_VPGEuhcZ2q6KZhkZQ1FjQgQfaDGVXMw/w400-h266/zul-ahadi-BcZ_2LLOOx8-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><br /><p> Konstantinuksen kristityksi kääntymisen alkuna pidetään taivaallista näkyä, joka hänen väitetään saaneen v. 312. Kun keisari oli lähdössä Mulviuksen sillan taisteluun, hän näki taivaalla valoa hohtavan Jeesuksen ristin ja sen alapuolella sanat "In hoc signo vinces" eli "Tässä merkissä olet voittava". Ja niin kävi, että näystä vaikuttunut Konstantinus joukkoineen voitti taistelun.</p><p>Tämä kaikki kuulostaa ihanalta – sellaiselta tarinalta, jota kelpaa kertoa osoituksena kristinuskon voimasta ja hyvyydestä. Taivaallinen näky tuo tarinaan erityistä hohtoa.</p><p> Kuitenkin vaikuttavan tapahtumasarjan kanssa samaan aikaan alkoi kristinuskon nimissä tapahtuva juutalaisten vainoaminen. Siitä, miten paljon vainot Konstantinuksen aikana voimistuivat, vaikuttaa olevan erilaisia käsityksiä historioitsijoiden keskuudessa. Jotkut sanovat, että juutalaisten olot kurjistuivat merkittävästi, jotkut taas, että niin ei tapahtunut vielä Konstantinuksen kaudella, vaan vasta sata vuotta myöhemmin.</p><p>Joka tapauksessa on kiistatonta, että Konstantinus vihasi juutalaisia. Eräässä piispoille osoittamassaan kirjeessä hän nimitti juutalaisia mm. "inhottavaksi ja hulluksi joukoksi, jonka kanssa kristityillä ei saa olla mitään tekemistä" sekä "sieluiltaan sokeutuneiksi Herramme murhaajiksi".</p><p>Konstantinukselta tiettävästi on lähtöisin juutalaisten verisen vainoamisen oikeutuksena se nimitys, että nämä ovat "Kristuksen murhaajia". </p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Kirkkohistorian merkkihenkilöitä + juutalaisvastaisuuden varjo</h3><p> Historiaa tarkastellessa saattaa alkaa tuntua siltä kuin juutalaisvastaisuus olisi kristinuskon varjo, joka jollain välttämättömyydellä seuraisi uskoamme, tai jopa kumpuaisi siitä.</p><p>Juutalaisvihamielisiä tekstejä kirjoittivat mm. varhaiset kirkkoisät Tertullianus, Augustinus, Khrysostomos ja Hieronymus. Monet heistä pitivät juutalaisia "paholaisen liittolaisina". Augustinus on kirkkoisistä merkittävin ja suomalaille tuttu peruskoulun uskonnon tunneilta. Hän syntyi pian Konstantinus Suuren valtakauden jälkeen ja omaksui ajatuksen juutalaisista "Kristuksen murhaajina".</p><p>Myöhemmin 1500-luvulla uskonpuhdistuksen käynnistänyt Martti Luther (1483-1546) kirjoitti vanhemmalla iällä juutalaisvastaisia kirjoja, mm. Sapatinviettäjiä vastaan ja Juutalaisista ja heidän valheistaan. Lutherin näkemyksiä on edelleen myöhemmin käytetty juutalaisten vainoamisen oikeuttamiseen. Lutherista lisää tuonnempana.</p><p>Myös ranskalaissyntyisellä uskonpuhdistajalla Jean Calvinilla, kalvinismin isällä, oli kuulemma juutalaisvastaisia näkemyksiä, tosin ei yhtä räikeitä kuin Lutherilla. </p><p>John Wesley, brittiläinen teologi ja metodismin perustaja 1700-luvulta, käytti juutalaisista niin hirveitä nimityksiä, etten viitsi niitä toistaa.</p><p>Hitler ei ollut kristinuskon merkkihenkilö (eikä kristinuskon henkilö ollenkaan), mutta hänet täytyy mainita tässä yhteydessä, koska hän hyödynsi Lutherin juutalaisvastaisia teologisia näkemyksiä oikeuttaakseen juutalaisten vainoamisen, joka lopulta johti keskitysleireihin ja holokaustiin.</p><p> Natsi-Saksa ja holokausti vaikuttavat suurelta käänteeltä: viimeistään sen jälkeen kristikunnassa, ja koko sivistyneessä maailmassa, on omaksuttu ehdottoman torjuva kanta juutalaisvastaisuuteen ja -vihaan. Koska olen syntynyt 1970-luvun lopulla, olen aina elänyt sellaisessa maailmassa, jossa antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on tunnistettu ja nimetty ilmiö sekä itsestään selvästi yksi pahuuden muodoista ja synneistä.</p><p>Minulle (ja uskaltaisin väittää että suurimmalle osalle kristityistä ikätovereistani) ensimmäisenä mieleen tuleva asia kristinuskon ja juutalaisuuden välillä on se, että Jeesus on juutalainen, samoin kuin Hänen opetuslapsensa ja apostolinsa, jotka kirjoittivat Uuden Testamentin. Eikä se väite, että juutalaiset Hänet tappoivat.</p><p>Raamatussa, siis myöskään Uudessa Testamentissa, ei ole mitään, mikä oikeuttaisi juutalaisvastaisuuden tai johtaisi siihen, paitsi jos lukijalla muista syistä on halu ja motiivi tulkita sitä niin.</p><p>Raamatun mukaan Jeesuksen ristiinnaulitsivat roomalaiset sotilaat, keisari Tiberiuksen alaisuudessa toimineen roomalaisen maaherra Pontius Pilatuksen päätöksellä. Se tapahtui juutalaisten uskonnollisten johtajien vaatimuksesta jumalanpilkan nojalla (koska Jeesus oli ilmaissut olevansa Jumala, mikä pitää paikkansa) sekä meidän kaikkien syntien tähden. Perimmäisesti Jeesus kuoli ja nousi kuolleista Jumalan pelastustahdosta.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;"><b>Kristikunnan kulttuuri: Grimmin kauheimmat sadut</b></h3><p> Rakastin lapsena Grimmin satuja. Saksalaiset veljekset Wilhelm ja Jacob Grimm keräsivät kansan keskuudessa kertomuksia ja kokosivat niitä saduiksi 1800-luvun alkupuolella.</p><p>Saduissa (ainakin niissä lapsuudestani tutuissa) keskeinen teema on hyvän taistelu pahuutta vastaan. Hyväsydämisillä hahmoilla on kristillisiä hyveitä kuten lempeys, viisaus, ahkeruus, nöyryys, armeliaisuus. Pahat hahmot ovat kovasydämisiä, viisautta väheksyviä, laiskoja, ahneita ja ylpeitä. </p><p>Monissa saduissa kaiken yläpuolella on Jumala, Korkein, joka varjelee ja palkitsee kovia kokeneita mutta hyväsydämisinä säilyneitä palvelustyttöjä, renkejä, prinsessoja, räätäleitä, hanhipaimenia jne.</p><p>Joitain vuosia sitten löysin netistä todellisen aarreaitan, nimittäin sivuston, jolle oli kerätty ja numeroitu kaikki Grimmin sadut. Rupesin innoissani käymään listaa läpi ja etsimään tuttuja satuja. Järkytyksekseni löysin joitain kertomuksia, jotka olivat suorasanaisesti ja avoimesti juutalaisvihamielisiä. En halua mainita sepustusten nimiä tässä. Niitä ei ymmärrettävästi ollut Grimmin kauneimmat sadut -kirjassa, jota minulle ja sisaruksilleni luettiin lapsena...</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsgljNTeVZ-hdlY-LD-vD_OcSlzFdP7rnmRuGlzbh7QnO3C0TblnpiOlOJWqcdwZiFtaGes-DnqanCDwk0uilhtX17Wo4fsoACGOJZypHNRz7S1wzwtnA27E3U_GE3n9fx3FlHkWn9qNMuGunW8UuDkAjquhwVhezCaNrhbVZLVcc06gEiM5HctacToBQ/s3314/birmingham-museums-trust-vK8JWr6j15c-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3314" data-original-width="2342" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgsgljNTeVZ-hdlY-LD-vD_OcSlzFdP7rnmRuGlzbh7QnO3C0TblnpiOlOJWqcdwZiFtaGes-DnqanCDwk0uilhtX17Wo4fsoACGOJZypHNRz7S1wzwtnA27E3U_GE3n9fx3FlHkWn9qNMuGunW8UuDkAjquhwVhezCaNrhbVZLVcc06gEiM5HctacToBQ/s320/birmingham-museums-trust-vK8JWr6j15c-unsplash.jpg" width="226" /></a></div><br /><p>"Juutalainen" oli noissa saduissa hahmo, joka edusti paheita ja oli siten ansainnut kuritusta. Hahmoa käytettiin opettavaisissa saduissa varoittavana esimerkkinä. Hahmon kautta juutalaiset esitettiin yhtenäisenä ryhmänä, jonka yksi jäsen edustaa samalla muita. </p><p>Ei ihme, että Grimmin veljekset kuulivat tuollaisia tarinoita kansan suusta, olihan juutalaisista kerrottu heidän aikanaan jo satoja vuosia samanlaisia hysteriaa lietsovia taikauskoisia pelottelutarinoita kuin noidiksi huhutuista ihmisistä. Niiden mukaan juutalaiset mm. varastivat kristittyjen lapsia ja käyttivät heidän vertaan pääsiäisleipiensä valmistamiseen.</p><p>Tämän tyyppisten syytösten perusteella juutalaisia tapettiin mm. roviolla polttamalla.</p><p> Kammottavana kaikuna menneiltä vuosisadoilta ovat nykyään netissä tiettyjen aatteiden seuraajien levittelemät juutalaisvastaiset salaliittoteoriat. Niissä on samoja aineksia kuin vuosisatojen takaisissa pelottelutarinoissa. Ne maalaavat juutalaiset yhtenäisenä pahansuopana porukkana, joka kokoontuu punomaan juoniaan sekä kykenee jollain maagisella voimalla toteuttamaan suunnitelmiaan muun ihmiskunnan tuhoksi.</p><p>Vaikka salaliittoteoriat ovat järjettömiä, niiden levittäminen on vahingollista. Äly ja järkikään eivät välttämättä riitä suojaamaan kaikkia ihmisiä mitä hämmästyttävimpiin väitteisiin uskomiselta, koska ne vetoavat tunteisiin kuten pelkoon ja ruokkivat epäluuloja. </p><p><br /></p><p><b>Händelin Messias ja antijudaismi-väitteet</b></p><p> Hieman kirjoitukseni näkökulmasta poiketen... Etsiessäni tietoa juutalaisvastaisuudesta kristikunnan kulttuurin historiassa törmäsin mielenkiintoiseen keskusteluun, joka mielestäni auttaa hahmottamaan, milloin kyse on juutalaisvastaisuudesta ja milloin ei ole.</p><p>Googlasin sanat "Händel antisemitism", ja päädyin lukemaan hämmentäviä lehtiartikkeleita 2000-luvulta.</p><p>Georg Friedrich Händel (1685-1759) oli saksalaissyntyinen, mutta Englannissa uransa tehnyt barokkikauden säveltäjä, jonka pääteos on Messias-oratorio, yksi lempimusiikkiteoksistani. Sen libretto eli sanoitus on otettu suoraan Raamatusta.</p><p>Artikkeleiden mukaan kanadalainen musiikkitietelijä Michael Marissen oli Händel-festivaaleilla hyökännyt Messias-teosta vastaan esittäen sen olevan juutalaisvastainen. Hän piti ongelmallisena, että teokseen on valittu Raamatusta kohtia, joissa kerrotaan juutalaista kansaa kohdanneista onnettomuuksista, ja että teoksen toinen osa huipentuu voitonriemuisin trumpetein säestettyyn Jeesuksen Herruutta ylistävään Hallelujah -kuoro-osuuteen.</p><p>Onneksi Marissenin näkemys oli välittömästi saanut voimakasta kritiikkiä. Yksi kritisoijista oli musiikkitieteilijä Wendy Heller, joka itse on juutalainen. Heller huomautti mm. että yhtä voitonriemuiset trumpetit ja kuoro löytyvät Händelin kappaleesta Zadok the Priest, joka kertoo Salomon voitelemisesta Israelin kuninkaaksi. </p><p>Sitä paitsi ilmeisesti Marissenkaan ei syyttänyt teosta juutalaisvastaiseksi, kuten jotkut artikkelit esittivät, vaan juutalaisuus-uskonnon vastaiseksi (anti-judaism). Minun nähdäkseni ero on ratkaiseva. Vaikken itse ole koskaan nähnyt Messias-oratoriota juutalaisuus-uskonnon vastaisena, pystyn joten kuten ymmärtämään, että jollakulla voi olla moinen näkemys.</p><p>Kaikki uskonnothan, eivät vain kristinusko ja juutalaisuus, ovat toisiaan "vastaan" sikäli, että niissä uskotaan / ollaan uskomatta eri asioihin. </p><p>Ne kaikki eivät yhtä aikaa voi olla totta. Jeesus ei yhtä aikaa voi olla ja olla olematta Messias, Jumalalla ei yhtä aikaa voi olla ja olla olematta Poikaa. Ei voi yhtä aikaa olla totta, että jumalia on monta ja että ei ole kuin yksi Jumala, tai että jumala on persoonaton ja että hän on persoonallinen jne.</p><p> Tehtyäni saman googlehaun J. S. Bachista, toisesta barokkiajan kristillisen musiikin säveltäjästä ja lempisäveltäjästäni, törmäsin samaan keskusteluun. Ihmiset ovat pohtineet, missä määrin Bachin musiikki on juutalais-/juutalaisuusvastaista.</p><p>Niin ikävä ajatus kuin se onkin, Bach ja Händel ovat saattaneet olla omana aikanaan salonkikelpoisia juutalaisvihaajia. En tiedä, pitääkö tämä paikkansa. Kuitenkaan en ole kuullut heiltä yhtäkään kappaletta, joka olisi juutalaisvastainen. </p><p>Muutenkaan taiteen osalta en pidä tekijän intentioiden pohtimista mielekkäänä lähestymistapana. Olennaista on se taideteos sekä erilaiset tulkinnat, joita se synnyttää vastaanottajissa, esim. musiikin kuuntelijoissa. Näin sen sijaan että spekuloitaisiin, millaisia ajatuksia ja tunteita taiteilijalla aikoinaan oli teosta tehdessään, millainen moraali hänellä oli, millaisia sosiaalisia vaikuttimia jne. </p><p> Rakastan Messias-oratorion Hallelujah-kappaleen voitonriemuisuutta. Se minkä Messias voittaa, lyö lopullisesti, on synti.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Lutherin suistuminen juutalaisvastaisuuteen</h3><p> Olin ajatellut antaa tälle blogitekstilleni repäisevämmän otsikon, tyyliin "Pitäisikö Luther canceloida?", mutta tajusin, että tämä julkaisupäivä, 31.10, sattuu olemaan uskonpuhdistuksen vuosipäivä, joten kunnioituksesta Lutheria ja hänen suurinta saavutustaan, uskonpuhdistuksen käynnistämistä, kohtaan päädyin neutraalimpaan otsikkoon.</p><p> Kuulin kiinnostavan tulkinnan Lutherin juutalaisvastaisuudesta. Onneksi rohkaistuin ottamaan selvää tästä surullisesta aiheesta, koska kyseinen tulkinta sisältää edes pienen valonpilkahduksen ja horjuttaa käsitystä, että kristinuskon historia olisi suunnilleen ensimmäiset kaksi tuhatta vuotta ollut yhtä juutalaisvastaista teologiaa.</p><p>Luther oli nimittäin jossain vaiheessa, käynnistämänsä uskonpuhdistuksen alkuaikoina, suhtautunut kunnioittavasti ja rakastavasti juutalaisiin. Ensinnäkin, Lutherin kanta edellä mainitsemiini juutalaisiin kohdistuviin syytöksiin ja pelottelutarinoihin oli, että ne olivat satua. Hänen aikanaan vihamielisyys ja epäluuloisuus juutalaisia kohtaan oli hyvin yleistä, joten tuollaisen kannan esittäminen oli rohkeaa.</p><p>Toiseksi, kirjoituksessaan nimeltä "Siitä, että Jeesus Kristus oli syntyjään juutalainen" (v. 1523), Luther kirjoitti: "Toivon vilpittömästi, että kristityt menettelisivät juutalaisten kanssa mitä ystävällisimmällä tavalla. Jos apostolit, jotka hekin olivat kaikki juutalaisia, olisivat kohdelleet meitä pakanoita niin kuin me kohtelemme juutalaisia, ei pakanakansojen keskuudessa olisi ikinä ollut ainuttakaan kristittyä. Koska he kohtelivat niin veljellisesti meitä, on meidänkin velvollisuutemme toimia veljellisesti juutalaisia kohtaan. Ja riippumatta siitä, kuinka paljon kerskaamme, emme silti ole muuta kuin pakanoita, kun taas juutalaiset ovat Kristuksen sukua."</p><p>Mitä tapahtui? Kuinka teologi, joka kirjoitti näin kauniisti, päätyi myöhemmin kirjoittamaan surullisenkuuluisan kirjan nimeltä Juutalaisista ja heidän valheistaan?</p><p>Luther oli kuulemma ymmärtänyt hyvin, miksi juutalaiset eivät olleet olleet kääntyneet Jeesukseen uskoviksi, kun kristinuskoa oli edustanut roomalaiskatolinen kirkko, joka tuolloin oli ajautunut monin tavoin rappeutuneeseen tilaan. Luther kuulemma oli innokkaana elätellyt toivoa, että hänen alkuun panemansa uskonpuhdistuksen myötä juutalaiset sankoin joukoin kääntyisivät ja alkaisivat uskoa Jeesukseen Vanhan Testamentin profetoituna Messiaana.</p><p>Kun niin ei tapahtunutkaan, Luther oli pettynyt. Pettymys johti suuttumukseen ja suuttumus juutalaisvihamielisyyttä uhkuvaan teologiseen ajanjaksoon hänen elämässään. </p><p>Suurin piirtein noin.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigvmkJ5090_XyY4FNYApSrXETs-rdOhHRG7bq3M5TClRz7_1MZ2YMU8lsyhIfBEluvhnisyFGFuqMc-w0Rl5aUU5tDPjyqsK1zaBlPAySpheuR6S_LCLQOjMi5-oIhZ-9x7GyWBE4ZuIBHLcCtPlDTI_hdR9lfJ7IJ3QMVsg5jVBMes11DOXbMl-wPx_k/s3261/wim-van-t-einde-cn1tfGQK_3g-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3261" data-original-width="2947" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigvmkJ5090_XyY4FNYApSrXETs-rdOhHRG7bq3M5TClRz7_1MZ2YMU8lsyhIfBEluvhnisyFGFuqMc-w0Rl5aUU5tDPjyqsK1zaBlPAySpheuR6S_LCLQOjMi5-oIhZ-9x7GyWBE4ZuIBHLcCtPlDTI_hdR9lfJ7IJ3QMVsg5jVBMes11DOXbMl-wPx_k/s320/wim-van-t-einde-cn1tfGQK_3g-unsplash.jpg" width="289" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><p>Kuitenkaan Lutherin juutalaisvihamielisiä tekstejä ei voi kuitata vain suuttumuksella, koska suuttumus on ohimenevä tunnetila. Jokin asia saattaa suututtaa pitkänkin aikaa, yhä uudelleen aina, kun sitä ajattelee, mutta tunnetilaa seuraa aina leppyminen. Lutherilla siitä käynnistyi uudenlaisen teologian ajanjakso. Siinä juutalaiset esitettiin ensisijaisesti ja keskeisesti varoittavana esimerkkinä Kristuksen torjumisesta, "viekkaina käärmeinä", "salamurhaajina" ja "paholaisen lapsina".</p><p> Se valonpilkahdus, jonka Lutherin teologiseen henkilöhistoriaan tutustuminen kuitenkin tarjoaa, on tieto, että noina kristinuskon historian vuosisatoina oli mahdollista teologisesti asemoitua myönteisesti juutalaisiin, kuten Luther alun perin. Kuulostaa pikkujutulta, mutta minusta tämä on hyvä tietää, koska se hellittää kytköstä kristinuskon teologisen historian ja juutalaisvastaisuuden välillä. </p><p>Uskoisin että teologian historia on tämänkin asian suhteen paljon monipuolisempi ja ristiriitaisempi kuin miltä se minulle näyttäytyy nyt, kun tarkastelen sitä nimenomaan antisemitismin näkökulmasta.</p><p> Edellä lainaamani lauseet Lutherin vuoden 1523 kirjoituksesta muistuttavat omia ajatuksiani juutalaisista. Siis kristinuskon yhteydessä – ovathan juutalaiset muutakin kuin vain Raamatun kirjoittajia, kansaa jonka kautta profetiat ovat toteutuneet, Jeesuksen torjujia tai vastaanottajia jne.</p><p>On toisen persoonan ja ihmisyyden ohittamista, jos näkee hänet vain tietyn "roolin" tai aseman kautta, vaikka tuo "rooli" olisi myönteinenkin.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Historiasta oppiminen</h3><p> Haluaisin että kristinuskoon liittyvät historialliset tarinat olisivat kauniimpia. Että Luther olisi pitäytynyt kunnioittavassa suhtautumisessaan juutalaisiin ja että Konstantinus Suuri olisi keskittynyt vain pakanallisen Rooman julmien käytäntöjen murskaamiseen eikä olisi lietsonut vihaa juutalaisia vastaan. </p><p>En usko cancelointiin, vaan historiasta oppimiseen. Nuo historialliset esimerkit kertovat ihmisten syntisyydestä ja ristiriitaisuudesta sekä saavat pohtimaan, onko nyt minun aikanani joitain ennakkoluuloja tai normaaleina pidettyjä syntisiä asenteita, joihin itsekin jollain tavalla osallistun, mutta joita en vain huomaa.</p><p> Miten Lutheriin kannattaisi suhtautua? Raamatun mukaan kaikkea opetusta tulee tutkia ja koetella Jumalan Sanan valossa sekä pitää se mikä on hyvää ja hylätä se mikä on pahaa. Lutherin opeissa hyvää on mm. uskonpuhdistuksen ytimessä oleva evankeliumi, joka onkin Raamatun ydinsanoma: pelastus iankaikkiseen elämään on Jumalan armosta, Jeesuksen ristinsovituksen tähden, ja se vastaanotetaan uskossa Häneen.</p><p>Paljolti Lutherin ansiosta Raamattua alettiin vihdoin kääntää latinasta kansan kielelle, mikä oli mullistava uudistus joka edisti evankeliumin etenemistä maailmassa.</p><p>Sanoin edellä, Händelistä ja Bachista puhuessani, että kristinusko ja juutalaisuus ovat tavallaan toisilleen "vastakkaisia" sikäli, että toisessa uskotaan Jeesuksen olevan Messias ja toisessa ei. Tarkalleen ottaen asia ei ole ihan noin mustavalkoinen, sillä on ihan huomattava määrä juutalaisia, jotka uskovat Jeesukseen Messiaana!</p><p> Kristikunnassa useiden satojen vuosien ajan myllännyt väkivaltainen juutalaisviha on aiheuttanut paitsi paljon pahaa ja kärsimystä juutalaisille, samalla häpeää kristityille. Ilosanomaa Jeesuksesta tämäkään häpeä ei silti tahraa.</p><p><br /></p><blockquote><p>"Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: »Uskosta vanhurskas saa elää.»" (Room. 1:16-17)</p></blockquote><p></p><p><br /></p><p> </p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-60289467027565760012023-10-17T16:57:00.006+03:002024-02-24T14:41:08.673+02:00Juutalaisvihasta... ja juutalaisrakkaudesta<p> Miksi Israelia ja juutalaisia vastustetaan niin paljon? </p><p>Juutalaisviha on perinteisesti liitetty natsiaatteeseen, mutta sitä esiintyy myös jihadististen muslimien sekä heitä tukevien vasemmistolaisten keskuudessa.</p><p> Toisaalta Israelia ja juutalaisia kohtaan tunnetaan paljon myös rakkautta.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Hämmentävän avoin uskonnollinen juutalaisviha</h3><div><br /></div><p> </p><div style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjpQYFoKSkPQTrWsEKWm5YWU8G_Pa2vx5V-f_lsTNIw9gKXfrRxgD1MfdM9j8pGDOyv5bFZQwctHwWANUcqSd1kcHHJQ_v7-XwrC2i99l5_oqhIP6kjw-Ou1uRwNaK8lJq8XLd-Dxklsckkw9__rpiyAmPo00AxquojbKwn6EoaoZwjAnAsOPtDKWD22Ak/s5519/thomas-bormans-IVDwedyOS3s-unsplash.jpg"><img border="0" data-original-height="3679" data-original-width="5519" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjpQYFoKSkPQTrWsEKWm5YWU8G_Pa2vx5V-f_lsTNIw9gKXfrRxgD1MfdM9j8pGDOyv5bFZQwctHwWANUcqSd1kcHHJQ_v7-XwrC2i99l5_oqhIP6kjw-Ou1uRwNaK8lJq8XLd-Dxklsckkw9__rpiyAmPo00AxquojbKwn6EoaoZwjAnAsOPtDKWD22Ak/w400-h266/thomas-bormans-IVDwedyOS3s-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><p></p><p><br /></p><p> Kun terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin tappaen satoja siviilejä reilu viikko sitten lauantaina, uutinen tuotti surua ja hyökkäyksen raakuus järkytystä ympäri maailmaa. </p><p>Siellä täällä kuitenkin riemuittiin. </p><p>Australian Sydneyssä palestiinalaisten lippuja liehuttava ilmeisesti muslimien joukko oli kokoontunut Oopperatalon aukiolle juhlistamaan raakaa hyökkäystä. On kuvaavaa, että joukko ei huutanut palestiinalaisia puolustavia iskulauseita, vaan "Gas the Jews!" eli "Kaasuttakaa juutalaiset!". </p><p>Videonpätkä tilaisuudesta levisi sosiaalisessa mediassa. Monet olivat kauhistuneen hämmästyneitä. Vaikka he tiesivätkin, että Israelia vastustavien jihadististen muslimien joukossa on juutalaisvihaa, heistä oli yllättävää, että nämä ihmiset ilmaisivat sen niin avoimesti.</p><p>Toisaalta miksi se yllättäisi, kun Hamasin perustamiskirjassa on suoraan ilmaistu Israelin ja juutalaisten tuhoaminen tavoitteena? Hamasin perustamiskirja, jonka sisältö löytyy Wikipedia-artikkelista Hamas Charter, uhkuu jihadistista vihaa juutalaisia kohtaan sekä mielenkiintoisesti toistaa samoja juutalaisvastaisia salaliittoteorioita, joita natsit aikoinaan levittelivät (ja aatteen seuraajat levittelevät tänäkin päivänä).</p><p> Ihmisten hämmästyneisyyttä ehkä selittää se, ettei uskonnollisesta juutalaisvihasta Lähi-idän konfliktin taustalla puhuta länsimaisissa tiedostusvälineissä juuri ollenkaan. Konfliktia käsitellään lähinnä poliittisena ristiriitana maa-alueiden hallinnasta. Ihan kuin noin avoimeen juutalaisvihaan ei oikein osattaisi suhtautua täällä. Se yllättää joka kerta. </p><p>Omituisen vähälle huomiolle jäi sekin, kun Iranin aiempi presidentti Mahmoud Ahmadinejad sanoi suoraan haluavansa hävittää Israelin maailmasta. Hän kutsui Israelia mm. "syöpäkasvaimeksi, joka tuhotaan". Täytyy myöntää, että kun ensimmäisen kerran kuulin tuosta jonkun kristillisen tiedotusvälineen kautta, jouduin itsekin tarkistamaan muista lähteistä, oliko presidentti sanonut ihan noin. Kyllä hän oli. </p><p> Kun alkaa ymmärtää, että uskonnollinen juutalaisviha on juurisyy Israelin ja palestiinalaishallinnon konfliktissa, tilanteen rauhanomainen ja millään tavoin inhimillisesti hyväksyttävä ratkaisu alkaa vaikuttaa huomattavasti hankalammalta. Jos naapureista toinen ei lopeta väkivaltaisia iskuja ennen kuin on saanut toisen tuhottua kokonaan, miten rauhaisa rinnakkainelo voisi olla mahdollinen? </p><p>Lepsun maahanmuuttopolitiikan takia meillä Suomessakin lienee nyt ratkottavana uudenlainen juutalaisvihan ongelma vanhempaa perua olevan äärioikeistolaisen lisäksi. On kuitenkin muistettava, että kaikki muslimit eivät ole juutalaisvihamielisiä eivätkä kaikki palestiinalaisia aktiivisesti tukevat muslimit ole Hamasin kannattajia. </p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Rajua Israel-kritiikkiä vai juutalaisvihaa?</h3><div><br /></div><div> Entä sellainen Israel- ja juutalaisvastaisuus, joka ei palaudu jihadistiseen islamiin eikä myöskään natsiaatteeseen? </div><div><br /></div><div>Alussa mainitsin, että Hamasin reilun viikon takaisen raa'an suurhyökkäyksen jälkeen sosiaaliseen mediaan alkoi välittömästi ilmestyä Israel-vastaisia kannanottoja sekä jopa suoria tuenilmauksia Hamasille. Yksi huomiota herättäneistä oli Chicagon Black Lives Matter -aktivistien viesti, jossa toivotettiin menestystä terroristijärjestölle.</div><div><br /></div><div>Jotkut puolustelivat tällaisia ulostuloja perustellen, että nuo ihmiset olivat turhautuneita Israelin palestiinalaisiin kohdistaman sorron vuoksi. Erikoinen tapa ajatella. He siis ohittivat poikkeuksellisen julman ja laajan terroristisen hyökkäyksen täysin ja siirtyivät välittömästi syyttämään uhria. </div><div><br /></div><div>Englantilainen kirjailija ja poliittinen kommentaattori Douglas Murray kommentoi keskustelua sanoen pitävänsä hämmästyttävänä paitsi näiden Israel-vastustajien logiikkaa myös sitä, että heille löytyy aina puolustelijoita ja ymmärtäjiä jopa heti israelilaisiin kohdistetun terrori-iskun jälkeen. </div><div><br /></div><div>Osa ihmisistä täällä länsimaissa vaikuttaa tavallaan hyväksyneen islamistisen terrorismin normaalina ja ymmärrettävänä osana todellisuutta. Israelilaisiin kohdistuvana sitä ei edes muodollisesti tarvitse tuomita! </div><div><br /></div><div>He ovat nimittäin päättäneet, että Israel on paha sortaja ja palestiinalaiset heidän uhrejaan ja kieltäytyvät näkemästä, miten mahdottomassa tilanteessa Israel on juutalaisvihamielisen palestiinalaisjohdon ja sen tukijoiden, kuten Iranin, kanssa.</div><div><br /></div><div> Israelin politiikkaa saa kritisoida voimakkaastikin, kuten muidenkin maiden politiikkaa. On kuitenkin olemassa juutalaisvihaa, joka naamioidaan Israel-kritiikiksi ja palestiinalaisten puolustamiseksi. EU:n perusoikeusvirasto selvensi vuonna 2004, että antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta ovat mm. seuraavat kannat ja väitteet:</div><div><br /></div><div>- juutalaisen kansan itsemääräämisoikeuden kieltäminen esim. väittämällä, että Israelin valtio on rasistinen hanke</div><div>- kaksoisstandardin soveltaminen, eli sellaisen käyttäytymisen vaatiminen Israelilta, jota ei vaadita miltään muulta demokratialta</div><div>- Israelin nykypolitiikan vertaaminen natsien politiikkaan</div><div><br /></div><div>Olen samaa mieltä määritelmän kanssa, ja sen mukaan siis myös suhteeton Israelin hallinnon kritisoiminen ja silmätikuksi ottaminen on juutalaisvastaisuutta. </div><div><br /></div><div>Määritelmässä mainittiin Israelin politiikan vertaaminen natsien politiikkaan, ts. syyttäminen teoista, joita juutalaisia itseään vastaan on tehty. Kuinka moni on kuullut väitteen, että Israel on syyllistynyt palestiinalaisiin kohdistuvaan kansanmurhaan? Se on juutalaisvastaisuutta sekä räikeä valhe: palestiinalaisten lukumäärä on itse asiassa moninkertaistunut Israelin valtion perustamisen, vuoden 1948, jälkeen.</div><div><br /></div><div><br /></div><div><b>Neuvostopropagandaa kylmän sodan ajoilta?</b></div><div><b><br /></b></div><div> Mistä Israel-kritiikiksi naamioitu juutalaisvastaisuus kumpuaa? Miksi Israel on otettu silmätikuksi vasemmistolaisissa piireissä?</div><div><br /></div><div>Yksi syy voisi olla Neuvostoliiton harjoittama propaganda kylmän sodan ajoilta eli toisen maailmansodan jälkeen. Asetelmahan oli, että Neuvostoliitto oli arabimaiden puolella, kun taas Yhdysvallat tuki Israelia.</div><div><br /></div><div>Neuvostopropagandisteilta oli kuulemma lähtöisin tapa käyttää itsestään sanaa antisionisti, kun puhuja oikeasti haluaa ilmaista antisemitistisiä kantoja. Propagandassa Israel esitettiin pahaan länteen kuuluvana kolonialistisena valtiona, ja sionistit olivat pahaa Israelia edustavia juutalaisia.</div><div><br /></div><div>On mielenkiintoista, että nykyään näkee äärioikeistolaisten käyttävän itsestään kiertoilmausta antisionisti, kun he ilmaisevat antisemitistisiä kantojaan.</div><div><br /></div><div> Ehkä joillain vasemmistolaisilla suhteettoman raivoisan Israel-vastustuksen taustalla on konservatiivisen judeokristillisen kulttuurin vastustaminen? Ehkä Israel (liberaaliudestaan huolimatta) jotenkin edustaa heille patriarkaalisuutta, hierarkkisuutta sekä "eurooppalaisen valkoisen rodun" harjoittamaa sortoa muita kansoja kohtaan? </div><div><br /></div><div>Israel olisi tällöin vastakkaisten aatteiden taistelutanner. Neuvostopropaganda kolonialismiväitteineen siis edelleen vaikuttaisi heidän mielikuvissaan Israelista.</div><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Rakkaus juutalaisiin ja Israeliin</h3><div><br /></div><p></p><blockquote>"Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat." (Ps. 122:6; käännös 1933/38)</blockquote><p></p><p> </p><p> Olen itse ollut Israelin puolustaja jo kauan ennen kuin tulin uskoon. Aloin kiinnostua juutalaisista ja sittemmin Israelista katsottuani ala-asteikäisenä holokaustista kertovan Polttouhrit-minisarjan (Holocaust 1978) vanhempieni kanssa. Satuin tv:n ääreen ennen nukkumaanmenoaikaa kun sarja oli alkamassa, ja ruinattuani sain luvan katsoa sen, vaikka muistaakseni se esitettiin myöhään illalla keskellä kouluviikkoa.</p><p>Minua alkoi kiinnostaa, mikä on tämä ihmisryhmä, jota on vihattu niin paljon, niin äärimmäisellä tavalla.</p><p> Kun tulin uskoon aikuisena, ymmärsin jo aika hyvin, että inhimillisellä tasolla kristinusko on lähtöisin juutalaisesta kansasta. Olen uskonelämäni alusta lähtien myös seurannut kristillisiä tiedotusvälineitä, joissa on paljon pidetty esillä Israelin asiaa. Olen kiitollinen, että on uskovaisia, jotka ovat todella perehtyneitä Lähi-idän tapahtumiin sekä jakavat tietoaan meille muille.</p><p><br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQOvuN1EtxuGS6pfNYSaInx3lJU1MkLGpy2SuHtBpoHV9AOUyXJL2KhhT9bYut7GS_Qlu0yAu9jSdRW7gouYHrsIZm3UCne5wZ9_v4mPfmdUMxOdL_YWgtMm2Y29M22BCx4E_2nC9WqYWqvanUSsZsjG_jyX8mNwRKm4L-9s0ywDqtkq5yiiMAdTcoJC4/s5094/stacey-franco-tMFw1l_qP-s-unsplash.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3396" data-original-width="5094" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQOvuN1EtxuGS6pfNYSaInx3lJU1MkLGpy2SuHtBpoHV9AOUyXJL2KhhT9bYut7GS_Qlu0yAu9jSdRW7gouYHrsIZm3UCne5wZ9_v4mPfmdUMxOdL_YWgtMm2Y29M22BCx4E_2nC9WqYWqvanUSsZsjG_jyX8mNwRKm4L-9s0ywDqtkq5yiiMAdTcoJC4/w400-h266/stacey-franco-tMFw1l_qP-s-unsplash.jpg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: medium;">Getsemanen puutarha Jerusalemissa</span></td></tr></tbody></table><p><br /></p><p> On paljon ihmisiä ympäri maailman, jotka puolustavat Israelia ja juutalaisia. Hamasin hyökkäyksen jälkeen huomasin ilokseni, miten runsaasti kristityt kaikkialla ilmaisivat tukeaan Israelille. Israelin ja juutalaisten puolesta rukoillaan kaikissa maanosissa sekä tarjotaan aineellista apua. Tunnen kiitollisuutta, että Yhdysvallat presidentti Bidenin johdolla on luvannut tukea Israelia järkähtämättä. </p><p>Israelin ei-juutalaiset tukijat eivät ole pelkästään uskovaisia kristittyjä, vaan ihan sekulaarista viitekehyksestä on lähtenyt runsaasti Israelia rohkaisevia viestejä: "Oikeus on puolellanne."</p><p> Edelleen minua silti askarruttaa tuo kysymys, jota jo lapsena pohdin: miksi juuri juutalaisia on vihattu niin paljon ja niin äärimmäisillä tavoilla vuosisatojen ajan? Miten voi olla, että niin monet aivan eri lähtökohdista ja poliittisten suuntausten vastakkaisilta laidoilta vihaavat juutalaisia ja raivoisasti vastustavat Israelia?</p><p>Ehkä perimmäinen syy on hengellinen? Juutalaiset on se kansa, jonka kautta Jumala valitsi inhimillisellä tasolla toteuttaa pelastussuunnitelmansa kaikille kansoille. Sen takia Jumalan tahtoa vastustava maailma on ottanut juutalaiset silmätikukseen?</p><p><br /></p><p></p><blockquote><p>"Herra sanoi Abramille: »Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. </p><p>Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.»" (1. Moos. 12:1-3)</p></blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-17918317333904672832023-10-03T12:43:00.006+03:002023-10-13T12:55:13.936+03:00"Murtunutta ruokoa hän ei muserra..." – pohdintoja Jesajan kirjan jakeista<div style="text-align: left;"> Vanhassa Testamentissa profeetta Jesaja puhuu Herran palvelijasta, joka on niin lempeä ja hellä, ettei hän muserra murtunutta ruokoa.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Millainen ihminen on kuin ruoko, joka on murtunut?</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;"><br /></div><h3 style="text-align: left;">Tunnusmerkkinä lempeys</h3><p> Mikä on mielestäsi Raamatun kaunein luonnehdinta Jeesuksen persoonasta? Minusta yksi ihanimmista löytyy Vanhasta Testamentista, Jesajan kirjan luvusta 42. Jesaja profetoi "Herran palvelijasta", jonka kristityt tunnistavat Jeesukseksi. Luku alkaa Herran sanoilla: "Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen..."</p><p>Jakeessa 3 sanotaan:</p><div></div><blockquote><div>"Murtunutta ruokoa hän ei muserra,</div><div>lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.</div><div>Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden." (Jes. 42:3)</div></blockquote><div></div><div><br /></div><div>Herran palvelija on niin lempeä ja hellä, että kaikkein haurainkaan olento ei hänen käsissään muserru.</div><p>Uuden Testamentin evankeliumit todistavat, että Jeesus oli maan päällä ollessaan ja ihmisiä kohdatessaan juuri sellainen kuin Jesajan profetiassa luonnehditaan: nöyrät, heikot, rikkinäiset, syntejään katuvat tulivat Jeesuksen luo, ja Hän oli armollinen heitä kohtaan.</p><p> Ajattelen, että Jesajan profetiassa "murtunut ruoko" on vertauskuva ihmisistä, joita Jeesus niin armollisesti kohtasi (ja kohtaa edelleen). </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjtLZ7R43AfqtJ7miQe3bG70RTmj6HKqBAzh-BnY6qbGUvk_h1ltbbn25J2US0DSTjqVNHgNBSvQcqYiKDRvIK3WyOJVsR6E7-DD19ucCPkdeqrALyOjSQ-Bxm16oSUFzkynVZ2yR1fePn5ycLFYCYH29Ukg4m1qRVBufdqhCaNn6213D-dbIvl_K7gFs/s6240/raychan-J3YK7mxCz10-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="6240" data-original-width="4160" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjtLZ7R43AfqtJ7miQe3bG70RTmj6HKqBAzh-BnY6qbGUvk_h1ltbbn25J2US0DSTjqVNHgNBSvQcqYiKDRvIK3WyOJVsR6E7-DD19ucCPkdeqrALyOjSQ-Bxm16oSUFzkynVZ2yR1fePn5ycLFYCYH29Ukg4m1qRVBufdqhCaNn6213D-dbIvl_K7gFs/s320/raychan-J3YK7mxCz10-unsplash.jpg" width="213" /></a></div><p><br /></p><p>Ruo'on kaltaisuus tarkoittaa mielestäni nöyryyttä. Ruo'ot ovat hauraita kasveja, niiden ontossa varressa eli korressa on nivelkohtia, joista ne herkästi taittuvat. Verrattuna muihin kasveihin, vaikka pensaisiin ja puihin, ruoko on vähäinen ja hauras. Ihmisen, joka on kuin ruoko kaikkien kasvien joukossa, on vaikeaa kuvitella olevansa mahtavampi kuin on. </p><p>Kaikki ihmisethän ovat lopulta heikkoja, Raamatun mukaan kuin ruohoa joka aikanaan lakastuu. Jotkut vain ovat olevinaan mahtavia, kuin jykeviä puita, koska vertaavat itseään niihin, jotka ovat vielä heikompia ja joita he pystyvät tallomaan jalkoihinsa.</p><p>Yksi asia Jesajan jakeessa kuitenkin mietityttää minua: ruoko, jota Herran palvelija ei muserra, on lisäksi murtunut. Ruokohan jo sellaisenaan, vahvimmillaankin, on heppoinen – miksi jakeissa on tarkennus, että ruoko on murtunut?</p><p>On vaikeaa kuvitella mitään mitättömämpää tässä maailmassa kuin pieni tuulen tuivertama ruokonen, joka kaiken lisäksi on murtunut.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Murtunut ruoko</h3><p> Vaikka Herran palvelija, Jeesus, on niin lempeä ja hellä, Hän kuitenkin "tinkimättä toteuttaa oikeuden".</p><p>Lempeys ja samalla tinkimätön oikeuden toteuttaminen vaikuttavat mahdottomalta yhtälöltä, koska ihmiset ovat syntisiä. Tinkimätön oikeuden toteuttaminen on musertavaa syntisille, toisin sanoen kaikille ihmisille. Tinkimätön oikeus musertaa meidät kaikki!</p><p>Kuitenkaan Herran palvelija ei muserra sitä, joka jo on murtunut. Tämän takia ajattelen, että jakeissa tarkoitetaan synnintunnosta johtuvaa murtuneisuutta. Murtunut ruoko on Jumalan edessä nöyrä ja taipuvainen ihminen, joka tunnustaa olevansa syntinen ja pyytää Jumalalta armahdusta.</p><p>Psalmissa 51 Daavid tunnustaa syntinsä ja sanoo: "Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala." (Ps. 51:19) Synnintunnossaan hän tiesi, ettei hänellä ole mitään muuta annettavaa Herralle.</p><p>Nöyrät, jotka tulevat Jeesuksen luo Hänen armollisuuteensa luottaen, saavat armon, kun taas ne, jotka pitävät kiinni synneistään ja kieltävät olevansa syntisiä, musertuvat vääjäämättä tinkimättömän oikeuden toteutuessa. </p><p>On ihmisiä, jotka pohtivat olevansa liian mitättömiä, liian syntisiä ja liian rikkinäisiä Jumalalle. Jesajan jakeet kertovat meille, että se ei ole mahdollista. Syntisiä ja rikkinäisiä varten Jumala lähetti Jeesuksen.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4LL4FUFss_iHzPA_fv8LZ9qex5G9LpDF3MD0jQqsKywxFBlofre6XuW_JdLOgwZ-5lC4k0XsI863Q7luPWGgY38ue0GVjB2giNys_V3-MYH0Mvn9uFTC8-diFF7_WcHN3mmh4x5x1f2LfS2qjgVbSM9GmxbyOBmky4DX95Ci2HdYzkKXTh7ubPSestHI/s6240/gadiel-lazcano-LyssXmquYOc-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="6240" data-original-width="4160" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4LL4FUFss_iHzPA_fv8LZ9qex5G9LpDF3MD0jQqsKywxFBlofre6XuW_JdLOgwZ-5lC4k0XsI863Q7luPWGgY38ue0GVjB2giNys_V3-MYH0Mvn9uFTC8-diFF7_WcHN3mmh4x5x1f2LfS2qjgVbSM9GmxbyOBmky4DX95Ci2HdYzkKXTh7ubPSestHI/s320/gadiel-lazcano-LyssXmquYOc-unsplash.jpg" width="213" /></a></div><p><br /></p><p> Tässä kovassa maailmassa lempeys ja hellyys saattavat vaikuttaa heikkoudelta. Jesajan profetian seuraavassa jakeessa kuitenkin muistutetaan, että Herran palvelija itse ei ole heikko: "Eikä hän murru, ei himmene hänen liekkinsä" (Jes. 42:4).</p><div>Jeesus ei muserra murtunutta ajatellen, että mitä noin heikko elämällä tekee, vaan eheyttää murtuneen ehtymättömällä rakkaudellaan. Hän ei sammuta hiipuvaa uskon liekkiä ajatellen, että noin heikko liekki joutaa sammua, vaan vahvistaa liekkiä omallaan, joka loistaa ikuisesti.</div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-81346237107641970542023-09-19T14:40:00.017+03:002023-09-19T19:13:16.064+03:00"Merkityksen kriisi" – kristityn näkökulma<div style="text-align: left;"> Yleistyneiden mielenterveysongelmien yhtenä vaikuttajana pidetään ilmiötä, jota kutsutaan merkityksen kriisiksi. Ihmiset ovat alkaneet kyseenalaistaa elämänsä ja toimiensa merkityksellisyyttä, jota aiemmat sukupolvet pitivät annettuna.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"> Nähdäkseni merkityksen kriisi on ainakin osittain tahallisesti aiheutettu, ideologisista motiiveista. Perinteisiä käsityksiä ja merkitysten muodostamisen tapoja rohkaistaan kyseenalaistamaan ja tuottamaan itse uusia, henkilökohtaisesta kokemuksesta käsin.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"> Miten merkityksen kriisiä voisi ratkoa kristinuskon näkökulmasta?</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><br /></div><h3 style="text-align: left;">Paljon puhuttu merkityksen kriisi</h3><p> Kävin kesällä taidenäyttelyssä, jossa näytillä olevia teoksia voisi ehkä luonnehtia kokeelliseksi taiteeksi, tilataiteeksi ja käsitetaiteeksi. Näyttelytila ei ollut järjestelmälliseksi kuratoitu, vaan siellä täällä oli ilmeisesti keskeneräisiä projekteja, esimerkiksi yhdessä kohtaa lattialla oli maalipurkki ja ympärillä läjä pensseleitä. </p><p>Hetken aikaa kierreltyäni päädyin filosofisen pulman äärelle: taideteosten kanssa suunnilleen samassa rivissä oli tuoli, jossa oli eri värisiä maaliroiskeita. Rupesin pohtimaan, onko tuolikin taideteos vai pelkästään taiteilijan käyttämä istuin, joka on jäänyt taideteosten keskelle, kuten maalipurkki ja pensselit... Tai hetkinen, ehkä maalipurkki ja pensselitkin olivat taideteos? </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUod0c_Pka_5YAJmocJP8jRj7f8w817zoA5E2lccQN-XHm1iS5FL2uW9a0HmdBBk3i4_h66uYb2PI2YkuvqhzM1y6uEfiKWCzw5Q303_hl59L8MtrTxXbl6Zr56bBOCzhCIQOH9JpEMCh7NUxP9S-AGCYLHh022qj1gRfr_G4DowKnrrdRTGY7Bk2_rnA/s6430/andrew-shelley--cCLAMPEsRI-unsplash%20(1).jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3617" data-original-width="6430" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUod0c_Pka_5YAJmocJP8jRj7f8w817zoA5E2lccQN-XHm1iS5FL2uW9a0HmdBBk3i4_h66uYb2PI2YkuvqhzM1y6uEfiKWCzw5Q303_hl59L8MtrTxXbl6Zr56bBOCzhCIQOH9JpEMCh7NUxP9S-AGCYLHh022qj1gRfr_G4DowKnrrdRTGY7Bk2_rnA/w400-h225/andrew-shelley--cCLAMPEsRI-unsplash%20(1).jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p>Tällainen pohdinta taisi olla näyttelyn tekijöiden tarkoitus. Siis se, että vierailija päätyy pohtimaan, mikä oikeastaan on taidetta, mikä on taiteessa olennaista, miten taiteen merkitys muodostuu ja kenellä on valta merkityksellistää se, määritellä: tekijällä vai vastaanottajalla vai yhteisöllä vai jollain auktoriteetilla? Kysymykset vievät pohdinnan usein myös vallankäyttöön ja ideologioihin.</p><p> Taiteen merkityksen muodostumisen pohtiminen ja perinteisten merkitystä tuottavien tapojen kyseenalaistaminen on esimerkki aikamme valtavasta ilmiöstä, jota kutsutaan merkityksen kriisiksi (meaning crisis). </p><p>Googlaamalla sanaparin löytää ilmiötä koskevia luentoja, haastatteluja, tieteellisiä tekstejä, kirjoja. Melkein kaikilla tieteenaloilla on oma näkökulmansa merkityksen kriisiin: filosofeilla, psykologeilla, taiteentutkijoilla, sosiaalitieteilijöillä...</p><p> Taiteen perinteisten käsitysten rikkominen on tarkoituksellista merkityksen kriisiyttämistä, mutta ilmiöllä on myös tahattomia, huolestuttavia seurauksia. </p><p><br /></p><p><b>Merkitysten kadottaminen mielenterveysongelmana</b></p><p> Meidän aikanamme räjähdysmäisesti lisääntynyt masennus ja siihen kuuluva elämän merkityksellisyyden katoamisen kokemus on yksi tärkeimmistä merkityksen kriisiin kuuluvista ongelmista. Lähes kaikki näkemäni asiantuntijoiden haastattelut ja luennot aiheesta käsittelevät tai ainakin sivuavat merkityksen kriisin mielenterveydellisiä seurauksia.</p><p>Merkityksen kriisi ymmärrettävästi koskee kaikkea siihen ajautuneen ihmisen kokemusmaailmassa. Jos alkaa kyseenalaistaa asioiden merkityksiä, saattaa päätyä pohtimaan, onko millään lopulta mitään merkitystä. </p><p>En usko enkä väitä, että mikään taho haluaa tahallisesti aiheuttaa mielenterveyden ongelmia, mutta mielestäni nykyinen kulttuuri-ilmapiirimme on sellainen, että tavallaan haastetaan ihmisiä keksimään itse merkityksiä elämänsä asioille, ilman yhteisön tai auktoriteettien tai varsinkaan perinteisen ajattelutavan ohjausta. </p><p> Moni pitää merkityksen kriisiä hölynpölyongelmana, jota pohtivat vain sellaiset, joilla ei ole oikeita ongelmia. Nälkäisenä ihminen ei pohdi leivän merkityksen muodostumisen käytäntöjä, vaan tietää tismalleen, mikä leivän merkitys on.</p><p>Ehkä merkityksen kriisi, erityisesti sen mielenterveydellinen ulottuvuus, johtuukin siitä, että nykyään täällä hyvinvointimaissa ihmisten perustarpeet on tyydytetty eikä lähes kenenkään tarvitse varsinaisesti pelätä, että huomenna tai viikon päästä tai vuoden päästä saattaa kuolla nälkään tai kylmyyteen? Joka tapauksessa ilmiö on monille todellinen ja sillä on tuhoisia seurauksia.</p><p><br /></p><p><b>Ongelmana yhteyksien kadottaminen</b></p><p> Keskeisenä ongelmana merkityksen kriisissä pidetään yhteyksien kadottamista. Filosofien mukaan esimerkiksi koulut ja yliopistot tuottavat runsaasti tietoa, mutta eivät tarjoa oppilaille välineitä hahmottaa tai muodostaa yhteyksiä tiedonpalasten väleille, niin että tiedosta voisi koota mielekkäitä kokonaisuuksia.</p><p>Ongelmana on siis irrallisuus tai sirpaleisuus, kokoavien periaatteiden puute. Irrallisuus vaikeuttaa asioiden merkitysten ymmärtämistä, koska asiathan saavat merkityksiä suhteessa toisiinsa.</p><p> Kuten edellä taide-esimerkin kohdalla pohdin, tätä yhteyksien purkamista tehdään myös tahallisesti, joskus ideologisista, siis vallankäyttöön liittyvistä, motiiveista. Taidenäyttelyssä esim. taideteosten numerointi on perinteinen konventio, jolla ohjataan vierailijoita pitämään joitain tilassa olevia esineitä taideteoksina ja joitain ei. Konventio loisi yhteyden totuttuun tapaan ja toimisi kokoavana periaatteena.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgvKyoS_Xa1y27nqDtS-Jviy96lwYN8mYRbU9fZ070Nu2NcNdgLSBdpU3H6yUl1VjD1Fm4GBVdrNf0Ol21oqhZfPoslW4l-YIsgrSARGj3SefhW4GDxHlRfCh9dd22ej1qiGNdd62u8aCwLjcFw7AnzhgbS0ue7MKi8jJOjr5qIcPRukeGbUbDiMC2RfB0/s3312/bw-square-yIVXyydwtUQ-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3312" data-original-width="3312" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgvKyoS_Xa1y27nqDtS-Jviy96lwYN8mYRbU9fZ070Nu2NcNdgLSBdpU3H6yUl1VjD1Fm4GBVdrNf0Ol21oqhZfPoslW4l-YIsgrSARGj3SefhW4GDxHlRfCh9dd22ej1qiGNdd62u8aCwLjcFw7AnzhgbS0ue7MKi8jJOjr5qIcPRukeGbUbDiMC2RfB0/s320/bw-square-yIVXyydwtUQ-unsplash.jpg" width="320" /></a></div><p><br /></p><p>Siinä missä taiteessa perinteisten käsitysten kyseenalaistaminen totuttuja käytäntöjä tahallisesti rikkomalla on lähinnä harmitonta filosofista leikittelyä, käsitysten kyseenalaistaminen on tuhoisaa, kun se kohdistuu elämän yksiselitteisiin perusasioihin, joiden kyseenalaistaminen on mieletöntä.</p><p>Yksi tuhoisimmista merkityssuhteiden purkamisista ja siten yrityksistä kriisiyttää merkityksiä, kohdistetaan sukupuoleen, naiseuteen ja mieheyteen.</p><p>Vaikuttaa siltä että erityisesti nuoria rohkaistaan muodostamaan yksityisiä merkityksiä sukupuolelleen. Tällä tavoin ohjataan ajattelua pois siitä ilmeisestä biologisesta yhteydestä, jonka kautta sukupuoli oikeasti saa merkityksensä: sukupuolet ovat (siis ihan ruumiillisesti) toisiaan täydentävät, ja saavat merkityksensä suhteessa toisiinsa.</p><p>Edelleen sukupuolelle merkitystä antavia yhteyksiä ovat yhteys lisääntymisen funktioon, perheeseen, sukupolvien ketjuun, miehen ja naisen väliseen rakkauteen.</p><p> Minusta vaikuttaa ilmeiseltä, että perusasioiden problematisointi mediassa, somessa ja nykyään ymmärtääkseni jopa kouluopetuksessa on yksi syy nuorten henkiseen pahoinvointiin. Miten se voisi olla vaikuttamatta luottamukseen elämään ja perusturvallisuuden tunteeseen? Nuoria haastetaan merkityksellistämään itse oma sukupuolensa, vaikka sukupuoli on yksiselitteinen biologinen ominaisuus, jonka merkitys on ollut sama aikojen alusta lähtien.</p><p>Miten tällainen järjettömyys kuin sukupuolen merkityksen problematisointi on niin laajalti hyväksytty? Varmaankin siksi, että kyseinen ideologia on esitelty ihmisille suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja empatian nimissä.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Kristinusko ja tarkoituksen näkökulma</h3><p> Olen sitä kognitiivista tyyppiä, joka ymmärtää asiat parhaiten niiden tarkoituksen kautta. Tarkoitus on se kokoava periaate. Pelkkä asioiden välisten yhteyksien hahmottaminen ei siis riitä, vaan samalla on hahmotettava koko kokonaisuuden perimmäinen tarkoitus. Siitä käsin osatekijät saavat merkityksensä ja elämä mielekkyytensä.</p><p>Aikoinaan koulussa minulla oli vaikeuksia ymmärtää tehtävänantoja, jos opettaja ei ollut kertonut, mikä niiden tarkoitus on. Mitä on tarkoitus oppia niiden kautta? Mitä tarkoitusta varten kyseisiä asioita opetellaan? Irrallisilta vaikuttavien tehtävien parissa näprääminen sai minut vaipumaan omiin haavemaailmoihini. En pysynyt kärryillä enkä ollut motivoitunut oppimaan. </p><p>Vielä nytkin, jotta työtehtävä tai harrastus olisi mielekäs ja pysyisin motivoituneena, minun täytyy pitää sitä tarkoituksenmukaisena elämän kokonaisuutta ajatellen. </p><p>Oikeastaan minun pitää kyetä johtamaan niiden merkitys tarvittaessa jopa lopulta niin korkeisiin asioihin kuin elämän tarkoitus. Arkistenkin askareideni, kuten imuroinnin ja liikunnan harrastamisen, on oltava linjassa korkeimman tarkoituksen kanssa, jonka uskon olevan hyvää, oikein ja totta. </p><p> Itse hahmotankin merkityksen kriisin niin, että perusongelmana on elämän perimmäisen tarkoituksen unohtaminen, kyseenalaistaminen tai joskus suoranainen torjuminen. Ymmärrettävästi on tahoja, jotka ihan tietoisesti haluavat torjua ajatuksen, että mitään kaikkia koskevaa, perimmäistä tarkoitusta onkaan. Sellainen väitehän olisi ihmisten ohjailemista ylhäältä käsin!</p><p>Olen pistänyt merkille, että merkityksen kriisistä keskustelevat asiantuntijat välttelevät tarkoitus-sanan käyttöä, varsinkaan missään perimmäisessä, kokoavassa merkityksessä. He puhuvat vain merkitystä muodostavista yhteyksistä ja sitä kautta rakentuvista merkitysverkostoista. </p><p>Minä tarkoituskeskeisenä ihmisenä taas ajattelen, että perimmäinen tarkoitus on yhteyksistä se tärkein. Erillisten tiedonpalasten ja toimintojen merkitykset tuossa merkitysverkostossa tavallaan syttyvät, kun kaiken tarkoitus on selvillä.</p><p><br /></p><p><b>Elämän tarkoituksen antaja</b></p><p><b><br /></b></p><p></p><p></p><blockquote> "Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala." (Ps. 42:2)</blockquote><p></p><p></p><p><br /></p><p> Miksi merkitys on kriisissä juuri nyt? Siksikö vain, että elämä on nykyään perustarpeiden tyydyttämisen osalta niin helppoa, että on aikaa sellaisiin ylellisyyksiin kuin merkitysten muodostumisen pohdiskelu?</p><p>Minusta suurempi syy on, että usko Jumalaan, ja siten elämän perimmäiseen tarkoituksenmukaisuuteen, on vähentynyt. Merkityksen kriisin mielenterveydellinen ulottuvuus on elämän tarkoituksen kriisi.</p><p>Eivät kaikki ennen vanhaankaan olleet henkilökohtaisessa uskossa Jumalaan, mutta silloin elettiin kulttuurissa, jossa Jumalan olemassaolo oletettiin laajalti ilman kyseenalaistamista tavallisten ihmisten keskuudessa. Nekin jotka eivät henkilökohtaisesti uskoneet, ehkä pääsivät merkitystä muodostavien sosiaalisten käytäntöjen kautta huomaamattaan osallisiksi niistä elämän tarkoituksenmukaisuuden tunteista, joita jumalauskosta seuraa?</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUisVFeVo-C_BLLA7ERDZ_QGRGIGCSN2Lw4jm4R8Zpyp05DYSkUpXh0Zg28lUTqo8WoeeRWHI9Hqt61GO0Tte9gbaVL5Lty3AWRnxBPiN-0yGh6YCNDluA5p20mVntcD-PyIbne7GUgYlNhNQSNSk6iHPWBsyiMJjgLH7opkZceUpdvSrfx_E0H0-_zaU/s6000/nienke-burgers-JDqYwfKPzEs-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4000" data-original-width="6000" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUisVFeVo-C_BLLA7ERDZ_QGRGIGCSN2Lw4jm4R8Zpyp05DYSkUpXh0Zg28lUTqo8WoeeRWHI9Hqt61GO0Tte9gbaVL5Lty3AWRnxBPiN-0yGh6YCNDluA5p20mVntcD-PyIbne7GUgYlNhNQSNSk6iHPWBsyiMJjgLH7opkZceUpdvSrfx_E0H0-_zaU/w400-h266/nienke-burgers-JDqYwfKPzEs-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p> Kristinuskossa tarkoituksen pohtiminen on aina toimiva lähtökohta. Esimerkiksi sukupuolten, naiseuden ja mieheyden, merkitys avautuu ymmärrettäväksi niiden biologista elämää uusintavan tarkoituksen kautta, jonka Luoja on antanut. Sukupuolet ovat toisiaan täydentävät tätä tarkoitusta varten.</p><p> Alussa puhuin merkityksen kriisin ilmenemisestä masennuksena ja elämän merkityksellisyyden kokemuksen kadottamisena. Kristinuskon mukaan ihmiselämällä on Jumalan antama tarkoitus. Omaa tarkoitustaan ei tarvitse itse yrittää keksiä, vaan se on meistä jokaisella, vaikka emme sitä ymmärtäisi. Se on aina olemassa ja löydettävissä uudestaan, jos sen on matkan varrella kadottanut.</p><p>Jumala lähetti Jeesuksen sovittamaan syntimme ja avaamaan meille yhteyden itsensä kanssa. Ihmiselämän perimmäinen tarkoitus täällä maan päällä on päästä Jumalan, Luojamme, yhteyteen.</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Jeesus sanoi: »Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan." (Joh. 6:35)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-79790620964488935782023-09-05T11:48:00.006+03:002023-09-09T21:02:36.214+03:00Harhauttavat kahtiajaot<p> Paholainen esittää harhautuksensa vastakohtapareina, sanoi kristitty kirjailija C. S. Lewis. Olen tehnyt saman havainnon.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Kumpaa aatetta edustat?</h3><p> Joku kysyi nettikeskustelussa onko kristinusko individualistista vai kollektivistista. Individualismi on yksilökeskeinen aate, jossa puolustetaan yksilön oikeuksia tarvittaessa yhteisön hyvän kustannuksella. Kollektivismi on yhteisökeskeinen aate, jossa painotetaan yhteisön hyvää tarvittaessa yksilön oikeuksien kustannuksella.</p><p>Vietin lopulta monta tuntia kysymystä pohtien. Toisaalta lähimmäisen rakastaminen ja siihen sisältyvä toinen toisistamme huolen pitäminen kuuluu rakkauden kaksoiskäskyyn. Lisäksi seurakuntaa eli uskovien yhteisöä kutsutaan Raamatussa suorastaan yhdeksi ruumiiksi, Kristuksen ruumiiksi. Kuulostaa yhteisökeskeiseltä. </p><p>Toisaalta ihmisyyden perusyksikkö Raamatussa on selkeästi ihmisyksilö, onhan uskonsuhde Jumalaan kunkin uskovaisen yksilön ja Herran välinen, ja yksilöinä siihen uskovien yhteisöönkin, eli Kristuksen ruumiiseen, liitytään. Kuulostaa yksilökeskeiseltä.</p><p>Yksilökeskeiseltä kuulostaa sekin, että kristinuskon keskiössä on yksi ihminen, Jeesus Kristus, sovittaja ja välimies ihmisten ja Jumalan välillä. Toisaalta tuo yksi ihminen, Jeesus Kristus, antoi itsensä ristiinnaulittavaksi muiden puolesta. </p><p>Raamatussa on yksittäisiä jakeita, jotka vaikuttavat kollektivistisilta, kuten tämä ihana kuvaus alkuseurakunnan yhteiselämästä:</p><p>"Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi." (Ap.t. 2:44-45; käännös 1933/38)</p><p>Toisaalta esim. tässä koskettavassa vertauksessa Jeesus tähdentää yksilön tärkeyttä taivasten valtakunnassa:</p><p>""Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut'. " (Luuk. 15:4-6; 1933/38)</p><p>Ihan kuin Raamattu olisi kirjoitettu siten, ettei valintaa voi tehdä! Lopulta havahduin, ettei minun tarvitse valita jompaa kumpaa aatetta. Kristinusko ei ole palautettavissa selkeästi ja jäännöksettä kumpaankaan. Miksi edes olin olettanut niin?</p><p><br /></p><p><b>Vastakohtaparien voima</b></p><p> Ihmisillä lienee sitkeä kognitiivinen taipumus hahmottaa kaksi aatteellista puolta, ja olettaa, että niistä on valittava toinen. Torjuttu aate nähdään pahana ja valittu hyvänä. Vastakkaisuus voimistuu, mitä lujemmin ja kauemmin samastuu valitsemaansa aatteeseen. Ajan mittaan tulee ehkä hyväksyneeksi uusia ajatusmalleja, jotka esitellään valittuun aatteeseen kuuluviksi. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgGI2EcEY9LoyexEDpEp5TAKwOtDWb485uEj9sQ8OyyuK0KtjI0o1xmyPtmCbv3F7oipTU6GjgS4E1a_WltBiXBm8hfAhJpysj81snVzgvqRxxx6eOlobIY2t3TKzf4rCL_9sfShjZJsu7Qoj9JJ4IjWPfxp_CCt7gatSoSqD56YtrXqUKSsUFWmTn46y4/s5178/ivan-aleksic-8QgQnUhYs7w-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="5178" data-original-width="3567" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgGI2EcEY9LoyexEDpEp5TAKwOtDWb485uEj9sQ8OyyuK0KtjI0o1xmyPtmCbv3F7oipTU6GjgS4E1a_WltBiXBm8hfAhJpysj81snVzgvqRxxx6eOlobIY2t3TKzf4rCL_9sfShjZJsu7Qoj9JJ4IjWPfxp_CCt7gatSoSqD56YtrXqUKSsUFWmTn46y4/w275-h400/ivan-aleksic-8QgQnUhYs7w-unsplash.jpg" width="275" /></a></div><br /><p><br /></p><p> Yksi ärsyttävimmistä aatteellisista kahtiajaoista, johon olen törmännyt, on valistus vs. vastavalistus. Ensimmäiseen kuuluu luottamus järkeen ja tieteeseen sekä ihmiskeskeisyys (humanismi) ja universalismi, kun taas jälkimmäisessä kyseenalaistetaan tällainen maailmankuva. Erityisesti siksi, että valistuksen aatteeseen on historiassa kuulunut jumalauskon torjuminen, jotkut hätäisesti päättelevät, että kristinusko siten edustaa vastavalistusta.</p><p>Toisaalta vastavalistukseen kuuluu mm. suhteellisuusajattelu (universalismin vastakohtana). Lienee sanomattakin selvää, että sellainen ei sovi kristinuskoon, jonka mukaan totuus on absoluuttinen ja muuttumaton, ristiriidaton, erehtymätön. Raamatussa sanotaan Jumalan sanasta: "Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti." (Ps. 119:160) Luonnontiede tutkii Jumalan luomistyötä, joten vastavalistuksen tiedevastaisuuskaan ei kuulu kristinuskoon.</p><p>Samoin kuin individualismin ja kollektivismin kohdalla, tämäkään aatteellinen kahtiajako ei ole kristinuskon kannalta lainkaan johdonmukainen.</p><p> Maailman aatteelliset kahtiajaot eivät päde. Syy on selvä: ne ovat pääsääntöisesti muotoutuneet uskomattomien ihmisten käsityksistä. Kristinuskossa keskiössä on Jumala ja Hänen tahtonsa. Useimmissa maailman aatteissa Jumalan olemassaolo kiistetään tai vain ohitetaan kokonaan.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">"Olla historian oikealla puolella"</h3><p> Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 alettiin julkisessa keskustelussa painottaa itä-länsi -kahtiajakoa. Itään eli Venäjään ja Kiinaan liitetään sensuuri ja totalitarismi, kun taas läntisestä maailmanmenosta puhutaan vapaana. </p><p>Samaan aikaan läntiseen kulttuuriin kuuluvassa Suomessa kuitenkin oli meneillään sananvapausoikeudenkäynti syytteestä Raamattua julkisesti lainannutta kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan. Hän voitti käräjäoikeudessa, mutta nyt syyte on viety ylemmälle oikeusasteelle. Myös muualla läntisessä maailmassa sananvapautta yritetään rajoittaa uudenlaisin lakipykälin. Aika ironista.</p><p>Mutta koska sensuuri Venäjällä ja Kiinassa on niin rajua, läntinen kulttuuri vaikuttaa sen rinnalla paremmalta. Siellä täällä mediassa ja sosiaalisessa mediassa on käytetty läntiseen kulttuuriin pitäytymisestä sanontaa "olla historian oikealla puolella". Sanaparilla "oikea puoli" viitataan poliittiseen malliin, joka osoittautuu vuosikymmenten ja -satojen kuluessa menestyksekkäämmäksi ja/tai joka on moraalisesti oikein ja hyvää.</p><p>Sanontaa on käytetty liittyen toisen maailmansodan keskeiseen jakolinjaan eli liittoutuneet vs. natsi-Saksa. Koska natsi-Saksa oli niin jumalattoman karmea, on ymmärrettävää, että sen poliittinen vastapuoli ja nujertaja nähdään "oikeana puolena", myös moraalisesti.</p><p>En silti kutsuisi toisen maailmansodan jälkeisiä vuosikymmeniä täällä Euroopassa moraalisesti hyviksi ja oikeiksi, kun abortteja tehdään liukuhihnalla ja eutanasiakin on laillistettu jo viidessä Euroopan maassa. Meno on kylmäkiskoista ja ihmiselämää tuhoavaa. Rutiinilla tehtävät sikiöseulonnat + valikoiva abortti itse asiassa muistuttavat natsiaatteeseen kuuluvaa rodunjalostusoppia.</p><p> Se että toinen on vielä pahempi, ei tee toisesta hyvää ja oikeaa. Kristitty kirjailija C. S. Lewis sanoi jotenkin niin, että paholainen lähettää harhautuksensa maailmaan vastakohtapareina, jotta pohtisimme, kumpi niistä on pahempi. Siten hän vetää meitä kohti vastakohtaista vaihtoehtoa... joka sekin on harhautus. (Mere Christianity, v. 1952)</p><p> Ihmiskunnan historia on samalla synnin historiaa. Historiallisten tapahtumaketjujen joukossa kuitenkin on yksi, joka toi meille ihmisille voiton synnistä: Jeesuksen syntymässä, elämässä, ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa toteutunut pelastushistoria eli evankeliumi.</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." (Room. 3:23-25; käännös 1992)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-35243179576272147682023-08-22T19:18:00.008+03:002023-08-22T19:38:29.997+03:00Kuinka katkaista ahdistuksen kehä?<p> Millaista apua olen saanut ahdistukseen Jumalan sanan äärellä?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Ahdistuksen kehä: esimerkkinä unettomuus</h3><p> Vuonna 2018 eräänä kesäkuun yönä heräsin nukuttuani vain kaksi tuntia enkä nukahtanut enää uudestaan. Kun seuraavana yönä sama toistui, aloin huolestua. Olin saanut vain 4 tuntia unta kahdessa vuorokaudessa. </p><p>Mitä tapahtuu aivoille jos en saa riittävästi unta? Mitä jos univaje syöksee MS-tautini pahenemisvaiheeseen? Mitä jos unettomuus ei koskaan lopu?</p><p>Sitä seuraavaan yöhön valmistauduin rentoutusharjoituksilla sekä noudattamalla tarkkaa ns. unihygieniaa, johon löysin ohjelistan netistä. Tulos: en nukkunut yhtään! Yritin niin hirveästi rentoutua, etten pystynyt rentoutumaan edes sen vertaa, että olisin nukahtanut kahdeksi tunniksi. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivJiXS8FdQOWzbOlT9uv_O8LM_4ETz4DI0y4KGn7Bx3rLwXL2wS0K_PMSWJkMrS2ZBNvE3czmnGNYAHiVPxUOqK_b5xZ_3Ag34FCiqiVjKn2BfBVN8jLZ1VDUQhcUi2imy_nm8dawXtj311b3qfuPLRqjwMjZbIfd0xbhhfGOUtp2xvknl8-LIJBcL2fY/s5184/megan-te-boekhorst-3sn9MUlx2ZE-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3456" data-original-width="5184" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivJiXS8FdQOWzbOlT9uv_O8LM_4ETz4DI0y4KGn7Bx3rLwXL2wS0K_PMSWJkMrS2ZBNvE3czmnGNYAHiVPxUOqK_b5xZ_3Ag34FCiqiVjKn2BfBVN8jLZ1VDUQhcUi2imy_nm8dawXtj311b3qfuPLRqjwMjZbIfd0xbhhfGOUtp2xvknl8-LIJBcL2fY/w400-h266/megan-te-boekhorst-3sn9MUlx2ZE-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p>Seuraavien viikkojen aikana pääsin sukeltamaan ahdistuksen ytimeen. Sanon että "pääsin", koska nykyään pidän sitä tutkimusmatkana, jolla opin itsestäni, ihmisyydestä ja suhteesta Jumalaan. Silloin se tietenkin oli hirveää helvettiä.</p><p> Ahdistus oli minulla ennen kaikkea ruumiillinen olotila: sydän hakkasi ja henkeä ahdisti. Mielen tasolla se ilmeni tahattomana valppautena: yritin havaita merkkejä siitä, että tietoisuuteni oli lipumassa unten maille, vaikka toki ymmärsin, että se juuri ylläpiti valvetilaa. Ei ihminen voi lipua tiedottomuuteen ja samanaikaisesti olla tietoinen että niin tapahtuu. </p><p>Ahdistuksen ytimessä oli omituinen paradoksaalinen kokemus: kaikki yritykset lopettaa ahdistus pahensivat sitä. Ja se puolestaan pahensi unettomuutta, mikä taas pahensi ahdistusta...</p><p>Hirveä umpikuja. Rukoileminenkaan ei auttanut, ainakaan heti. </p><p> Unettomuus on erinomainen esimerkki ahdistuksen tuhovoimasta. Unettomuus jo sinänsä ymmärtääkseni lisää kortisoli-stressihormonin eritystä lisämunuaisen kuorikerroksesta, mutta unettomuuden murehtiminen lisää sitä vielä moninkertaisesti. Kortisolin aiheuttamat oireet, edellä mainitut kiihtynyt syke ja hengitys sekä kognitiivinen valppaus, ovat yhtä kuin ahdistus. </p><p>Järkyttävää on, että ahdistus itsessään riittää ylläpitämään unettomuutta, vaikka se muuten olisi jo poistunut! Unettomuuteni siis alkoi jostain syystä (joka ei ole tiedossani) mutta jatkui ahdistuksen takia. </p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Murehtimisesta se alkoi</h3><p></p><p> </p><blockquote> "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." (Matt. 6:34)</blockquote><p></p><p><br /></p><p> Kun myöhemmin (saatuani taas jo vähän paremmin nukuttua) rukoilin ja siinä samalla pohdin ongelmaa, tajusin, että se askelma mistä eteenpäin kaikki kauheus oli lähtenyt vyörymään oli murehtiminen. </p><p>Oli alkuperäinen ongelma, joka oli unettomuus. Sitten tuli murehtiminen, joka oli huoli tulevien öiden nukkumisesta ja muodostuneen univelan kuittaamisesta. Sen seurauksena alkoi ahdistus, joka ilmeni kyvyttömyytenä rentoutua (joka puolestaan ylläpiti unettomuutta).</p><p>Murehtiminen ei vielä ollut ahdistusta, vaan se oli askelma siihen. Murehtiminen on ajatuksia, ahdistus on olennaisesti ruumiillinen reaktio niihin ajatuksiin. Murehtiminen on se, josta ahdistuksen noidankehä kortisolioireineen käynnistyy. Murehtiminen lienee kaikkien ahdistustyyppisten mt-ongelmien alkujuuri?</p><p>Ei ihme, että Raamatussa suhtaudutaan vakavasti murehtimiseen. Jumala tietää ahdistuksen tuhovoiman, onhan Hän luonut meidät ja tietää miten meidän ruumiin ja sielun ja hengen muodostama kokonaisuutemme toimii.</p><p>Koska ahdistus on olennaisesti ruumiillinen tila, ja vielä itseään vahvistava eli se tuppaa voimistumaan mitä enemmän sitä yrittää lopettaa, sitä sinänsä ei voi lopettaa itse. Se minkä voimme lopettaa, on murehtiminen, joka käynnistää ahdistuksen. </p><p> Miten lopettaa murehtiminen? Minua auttoi suhtautumistapa jota kutsun "ongelman minimoimiseksi". Esimerkiksi unettomuuden aiheuttama ainoa välttämätön ongelma ("minimiongelma") on väsymys ja kirvelevät silmät. Näiden tai unettomuuden sinänsä tai sen mahdollisten seurausten murehtiminen on jo ylimääräistä, turhaa. </p><p>Käytännössä se tarkoitti, että elin unetonta yötä seuraavana päivänä ihan normaalisti rajoitteenani vain väsymys ja kirvelevät silmät. Jos olin suunnitellut leipovani sämpylöitä, leivoin. Harrastin liikuntaa normaalin ohjelman mukaan, väsymyksen takia vain hitaammin. En valmistautunut mitenkään seuraavaa yötä varten, en yrittänyt rentoutua enkä varsinaisesti yrittänyt edes nukkua.</p><p>Pyrin tällä siihen etten päästäisi ongelmaa jatkumaan pelkän ahdistuksen takia.</p><p>"Ongelman minimoimisesta" oli apua. Varmaan jo sekin auttoi, että kun puuhailin kaikkea, en edes ehtinyt murehtia yhtä paljon.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Luojan asettamat mekanismit</h3><p> Onneksi rohkaistuin etsimään tietoa unesta ja unettomuudesta. Sain selville, että unettomien / vähäunisten öiden jälkeen aivot lisäävät syvän unen eli parantavan ja palauttavan univaiheen osuutta automaattisesti, vaikkei unen kokonaisaika lisääntyisi! </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhODSLU0XiOQSzlxA6swOHiBjIk3Ei2GvjdceGhO8GE3acMsJa-dWxfhwmX68xNVVmauQ6P7FWsgzaSKGTruG4gp0Ta7kGYpjRgWF1XgOUL__gl5q5KYfOgJPVRnH7o_iZfEl1lZYqwWu4JDKyL6wnHXH86gbDK_66ywDNbay2Ckjes3s8X-71NwhVrNtc/s6016/kinga-howard-5NzOfwXoH88-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4011" data-original-width="6016" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhODSLU0XiOQSzlxA6swOHiBjIk3Ei2GvjdceGhO8GE3acMsJa-dWxfhwmX68xNVVmauQ6P7FWsgzaSKGTruG4gp0Ta7kGYpjRgWF1XgOUL__gl5q5KYfOgJPVRnH7o_iZfEl1lZYqwWu4JDKyL6wnHXH86gbDK_66ywDNbay2Ckjes3s8X-71NwhVrNtc/s320/kinga-howard-5NzOfwXoH88-unsplash.jpg" width="320" /></a></div><p><br /></p><p>Luoja on asettanut meihin mekanismin, joka parantaa unen laatua, kun sen määrä syystä tai toisesta alenee. Ongelma on että unettomuutta murehtiva, joka ei ole tietoinen tästä mekanismista, yleensä alkaa tarkkailla unen <i>määrää</i> eli laskea unitunteja. Niin minäkin alussa tein. Jos sain nukuttua yhtään, merkitsin herättyäni ylös tuntimäärän, jonka olin nukkunut. Laskin jopa viikon ajalta keskimääräisen tuntimäärän per yö, ja sitten kauhistelin pieniä numeroita ja ahdistuin entisestäni.</p><p>Ihmettelinkin kun olin joinain päivinä (unettomuusjakson jatkuttua siinä vaiheessa jo yli viikon) pirteä kuin peipponen, vaikka olin edellisenä yönä saanut vain pari tuntia unta. Nyt tiedän, että se johtui Jumalan mekanismista. </p><p>Tiedon tuoma helpotus vähensi murehtimista (ja sitä myöten ahdistusta) huomattavasti.</p><p>Oma esimerkkini koskee unta ja unettomuutta, mutta vastaavia stressiä, ahdistusta ja uupumusta korjaavia automaattisia mekanismeja on muitakin. Yleisesti tiedetään, että jo syvään ja rauhallisesti hengittäminen voi parantaa oloa kokonaisvaltaisesti, koska se käynnistää hermojärjestelmää rauhoittavia prosesseja.</p><p>Oma kokemukseni kuitenkin on, että pelkkä syvään hengittäminen ei auta, jos se itsensä tarkkaileminen ja hallintaan pyrkiminen (joka on kehään johtava reitti, kuten edellä kuvailin) ei lopu.</p><p>Joten kuinka lopettaa tarkkailun ja hallinnan noidankehä?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Rukoileminen</h3><p> Olikohan se Jung, joka sanoi, ettei ihmismieli pysty tuottamaan ongelmaa, jota se ei itse pystyisi ratkaisemaan? Ihanan optimistinen näkemys, mutta oman kokemukseni mukaan ainakaan murehtimisesta seuraavan ahdistuksen kohdalla se ei ole totta.</p><p>Koin ahdistuksen lopettamisen olevan omassa vallassani: minä olen tilan saanut aikaan, voin myös lopettaa sen. Mutta eikö se, etten pysty lopettamaan ahdistusta, vaikka haluan, tarkoita sitä ettei se ole vallassani? Tämän itseni hallitsemisen harhan takia ahdistus oli minulle niin paradoksaalinen kokemus.</p><p>Kuulostaa varmaan naurettavan yksinkertaiselta probleemalta, mutta minulle oli suuri oivallus, etten pysty itse lopettamaan tilaa jonka olin murehtimalla lietsonut itseeni.</p><p> Joku AA-kerhon raittiusohjelman läpikäynyt raitistunut alkoholisti sanoi jossain haastattelussa olevansa kiitollinen vaikeasta kamppailustaan riippuvuutensa kanssa, koska se sai hänet ymmärtämään heikkoutensa. Minulla on sama kokemus kamppailustani unettomuuden ja ahdistuksen kanssa. Ja kuten tuolla AA-kerholaisella, minullakin se johti Jumalaan turvautumiseen aiempaa aidommin ja kokonaisvaltaisemmin. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiU2QUJ9csJ7OYVWgn6QagF0f3eia9lPRBYHC-LGMMTaaIPYimTeVI8oCoQOGX5Ha1BGsKznzuBepbCEiH6Orbp-A3KMI1-SiXSsoEOYVz_IgTZijCEj9Iv99YzoCIRsoshMbKZI3s0szHCHdeTANncoNJHS5ZMfnXniAvzyJ2A787Mo2_oOKFrigWkxCs/s3346/jonas-weckschmied--N_UwPdUs7E-unsplash%20(1).jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2231" data-original-width="3346" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiU2QUJ9csJ7OYVWgn6QagF0f3eia9lPRBYHC-LGMMTaaIPYimTeVI8oCoQOGX5Ha1BGsKznzuBepbCEiH6Orbp-A3KMI1-SiXSsoEOYVz_IgTZijCEj9Iv99YzoCIRsoshMbKZI3s0szHCHdeTANncoNJHS5ZMfnXniAvzyJ2A787Mo2_oOKFrigWkxCs/w400-h266/jonas-weckschmied--N_UwPdUs7E-unsplash%20(1).jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p>Kun on epätoivoinen eikä pysty auttamaan itseään, rukoukset Jumalalle tulevat täydestä sydämestä.</p><p>Murehtimisen tietoinen vähentäminen ja Jumalan mekanismeista itseni muistuttaminen ovat auttaneet minua, mutta suurimman avun sain, kun tunnustin, että valta ahdistuksen lopettamiseen ei ole omissa käsissäni, vaan Jumalan käsissä. Oli helpottavaa lopettaa ahdistuksen lopettamisen yrittäminen. </p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-70086190847372765622023-08-08T08:57:00.004+03:002023-08-18T00:17:54.028+03:00"Mistä tunnet sä ystävän?"<p> Miten tukea vaikeaa elämänvaihetta läpikäyvää lähimmäistä tunnetasolla?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Ystävän laulu</h3><p> Katselin ala-asteikäisenä tv:stä Tenatavatähti-laulukilpailua perheeni kanssa. Suosikkimme oli lapsi joka lauloi Vladimir Vysotskin Ystävän laulun, joka ehkä tunnetaan paremmin alkusäkeen mukaan: "Mistä tunnet sä ystävän".</p><p>Kaunis laulu, mutta olen kuullut todella monen haukkuvan sen sanoitusta. Kertojan käsitystä ystävyydestä pidetään armottomana, kovasydämisenä ja vaativana. Kieltämättä sanoitus mahdollistaa tällaisen tulkinnan. Toisaalta itse ymmärrän sanat eri tavalla.</p><p> Laulun perusväittämässä ei ole mitään kiistanalaista. Kertojan mukaan tosi ystävyys punnitaan vaikeuksissa: "ajat ankeimmat selvittää kuka viereesi jää". Juuri niinhän se on, että vaikeina aikoina muka-ystävät karsiutuvat pois. Kertoja käyttää elämän vaikeuksista myrskyävän meren sekä tunturille nousemisen vertauskuvia. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxU_2XqrIgonAmMSZF8w_mGhrtOlMB1dpnQwzhmOaaVz0ZZFdZPMuP6oJDVO2TJP-65IJFLuE5m7n93XMC_1d1C2FA7vGXUM5ex46gvIajaH0vgxcnJN1D-BLG8vINMTh0Ru9vmdmvth4e3GKI9PMXkYCeWSaB0mVo-GeG17j6UQKmJowUf6JNjTU0DbA/s5929/torsten-dederichs-KrQJzrZiCak-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3952" data-original-width="5929" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxU_2XqrIgonAmMSZF8w_mGhrtOlMB1dpnQwzhmOaaVz0ZZFdZPMuP6oJDVO2TJP-65IJFLuE5m7n93XMC_1d1C2FA7vGXUM5ex46gvIajaH0vgxcnJN1D-BLG8vINMTh0Ru9vmdmvth4e3GKI9PMXkYCeWSaB0mVo-GeG17j6UQKmJowUf6JNjTU0DbA/w400-h266/torsten-dederichs-KrQJzrZiCak-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Moni kuitenkin pitää outona kertojan suosittelemaa menetelmää muka-ystävien karsimiseen. Hän nimittäin kehottaa itse työntämään luotaan nämä henkilöt – karsimisperusteena se, että he ilmaisevat heikkoutta! </p><p>Laulussa sanotaan: "Anna meren se selvittää / kuka viereesi jää / Ja jos silloin kun myrsky soi / vain sun kumppanis vaikeroi / vene lähimpään rantaan vie / jääköön pois, mikä lie".</p><p>Erikoinen ohje kieltämättä. Sillä eikö ystävyyttä ole se, että ymmärretään toisen heikkoutta ja ollaan tukena? Kertojan ohje kuulostaa kovasydämiseltä.</p><p>Seuraavassa säkeistössä sama periaate toistuu: "Anna tunturin selvittää / kuka viereesi jää / Kun on kaukana kaikki muut / ja kun päättyvät pitkospuut / kuka rinnallas ruikuttaa / takaisin mennä saa". </p><p>Ruikuttajat ja vaikeroijat eivät saa kertojalta armoa!</p><p>Laulu päättyy säkeisiin: "Siitä tunnet sä ystävän / kun on vierelläs vielä hän / Turhat tuttavat luotas ois / hävinneet pian pois". Vieläkin hämmentävämpää. Miksi kertoja edes odottaa, että hänen vierellään olisi jäljellä ketään, kun hän itse on dumpannut rinnallakulkijansa eli nuo "vaikeroijat" ja "ruikuttajat"?</p><p> Toisaalta sanat voi ymmärtää toisellakin tavalla. </p><p>Avaimena on loppupuolella oleva säe: "Kun on sinulla vaikeaa / ja kun tarvitset auttajaa / silloin ystävyys punnitaan / Menee muut menojaan". </p><p>Laulussa puhutaan siis tilanteista, joissa ystävyksistä vain toisella ("sinulla") on vaikeaa. Jos ystäväsi valittaa ja vaikeroi, kun sinulla on vaikeaa, et voi turvata häneen hädässä. Alat varoa, mitä hänelle kerrot. Varjelet häntä pahoilta asioilta.</p><p> Lisäksi, minusta laulussa puhutaan tilanteista, joissa vaikeuksissa oleva on päättänyt olla vahva ja taistella – seilata parhaansa mukaan myrskyävässä meressä, jollaiseksi hänen elämänsä on muuttunut. Kertojan mukaan ystäväkään ei silloin saa valittaa! </p><p>"Ja jos silloin kun myrsky soi / <i>vain</i> <i>sun kumppanis vaikeroi</i> / vene lähimpään rantaan vie / jääköön pois, mikä lie."</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Olkaa vahvoja vahvojen kanssa</h3><p> Pystyn samastumaan kertojan tunteeseen. Kun sain reilu kymmenen vuotta sitten MS-diagnoosin rajun vammautumisjakson myötä ja olin viikkojen ajan tosi sairas, minua ärsytti hetkittäin suunnattomasti, jos joku toinen voivotteli tilannettani, itki vuokseni tai ilmaisi sääliä. Se ei auttanut minua ollenkaan, vaan oikeastaan pahensi oloani.</p><p>Ärsyyntyminen johtui siitä, että olin itse päättänyt olla vahva enkä myöskään esim. itkenyt muiden ihmisten nähden. Se puolestaan johtui siitä, että jos olisin ruvennut itkemään ja voivottelemaan tilannettani, siitä ei olisi tullut loppua. Sairaus on syy itkeä. Parantumaton sairaus on loppumaton syy itkeä, jos sille tielle lähtee.</p><p>Muistan ihan sen hetken, kun tajusin, että jos en halua vajota syvään masennukseen, minun on vaihdettava strategiaa ja omaksuttava "tämä on kauheaa" -ajattelun sijaan sellainen asenne, että olen vahva ja kaikki järjestyy. Sisimmässäni tunsin edelleen samanaikaisesti myös surua ja huolta, mutta niitä tunteita en halunnut ruokkia.</p><p>Ehkä nuo tilannettani voivotelleet ihmiset asettuivat asemaani ja arvasivat, millaisia tunteita tunsin sisimmässäni, ja sitten ilmaisivat saman kaltaisia tunteita? Ja he arvasivat ihan oikein: itku ei ollut kaukana. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJqwT4j0qBjtpqVhAvMk2Ut0YGUTh0WHQvAeJeHM9YBxNxB0ZCp1cC9ONI0pg7krweQo5JY3yNOps67TCy5jYkYW7PMToTDPnafl02hzQkda0QZ7Tz2Ocejjd_q8RnGJFHmY_1o5QcAfX6XZu_CZn-Qj08ZYCXq2ef2m2hGrpvCwarnx8ocIB1jWlrZ8s/s4096/mathias-herheim-xls7jlpyVnY-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2731" data-original-width="4096" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjJqwT4j0qBjtpqVhAvMk2Ut0YGUTh0WHQvAeJeHM9YBxNxB0ZCp1cC9ONI0pg7krweQo5JY3yNOps67TCy5jYkYW7PMToTDPnafl02hzQkda0QZ7Tz2Ocejjd_q8RnGJFHmY_1o5QcAfX6XZu_CZn-Qj08ZYCXq2ef2m2hGrpvCwarnx8ocIB1jWlrZ8s/w400-h266/mathias-herheim-xls7jlpyVnY-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Olennaista kuitenkin on, että en voivotellut enkä itkenyt.</p><p>(Tähän väliin täytyy kyllä sanoa, että sain vaikeana aikanani paljon tukea ja ihan käytännön apua läheisiltäni, ja olen siitä kiitollinen.)</p><p> Raamatussakin kehotetaan "iloitsemaan iloitsevien kanssa, itkemään itkevien kanssa" (Room. 12:15). Ehkä ajatusta voisi jatkaa vaikka siten, että olkaa rohkeita niiden kanssa jotka ovat päättäneet olla rohkeita tai olkaa vahvoja vahvojen kanssa tai toivokaa toiveikkaiden kanssa?</p><p>Ystävän laulun sanoin: jos se vaikeuksissa oleva itse ei vaikeroi, hänen ystävänsäkään ei pidä vaikeroida. </p><p> Toisaalta ihmiset ovat heikkoja. Tämän tosiasian edessä Ystävän laulun sanat kaikesta huolimatta saattavat tuntua vaativilta. </p><p>Jumala onneksi on vahva. Häneen voimme aina turvata hädässä, vaikkei ihmisistä olisi auttajaksi tai jos ei edes ole ketään läheisiä. Jumala on luvannut myös vahvistaa meitä Jeesuksen kautta niin, että voimme tukea toinen toisiamme.</p><p><br /></p><p></p><blockquote><blockquote>"Jumala on turvamme ja linnamme,</blockquote><blockquote>auttajamme hädän hetkellä.</blockquote><blockquote>Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy,</blockquote><blockquote>vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.</blockquote><blockquote>Meret pauhaavat ja kuohuvat,</blockquote><blockquote>vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä. (sela)" (Ps. 46:2-4)</blockquote></blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-12292195388176363992023-07-25T13:33:00.004+03:002023-07-25T14:27:42.455+03:00Millaisen signaalin eutanasian laillistaminen lähettäisi?<p> Eutanasian laillistaminen olisi itsemurhan institutionalisoimista. Se tarkoittaisi mm., että yhteiskunta alkaisi nähdä itsemurhan järkevänä ratkaisuna joissain tilanteissa.</p><p> Eutanasian muoto, jota Suomeenkin yritetään saada, olisi selektiivinen eli valikoiva: aktiivisen kuolinavun antaminen avattaisiin vaihtoehtona vain tietynlaisille ihmisille eli vaikeasti sairaille ja vaikeasti vammaisille. Muiden kohdalla yhteiskunta tuomitsisi itsemurhan sekä puolustaisi elämää.</p><p> Millaisen signaalin tällainen laki lähettäisi kansalaisille yleisesti ja yksityisesti?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Eräs itsemurhayritys ja käänteentekevä reaktio siihen</h3><p> Luin pari viikkoa sitten Iltalehdestä (6.7.2023) auto-onnettomuudessa pahat palovammat mm. kasvoihinsa saaneen Virpin tarinan. Virpi on kaikesta päätellen sopeutunut tilanteeseensa hyvin ja elää nykyään aktiivista elämää ollen mukana esim. Näkövammaisteatterissa sekä opaskoiratoiminnassa (hän menetti onnettomuudessa myös näkökykynsä).</p><p>Tuntemattomien kommentit hänen ulkonäöstään, niin ihmettelevät kuin ilkeätkin, ovat kuitenkin käyneet tutuiksi. Hänestä on sanottu esimerkiksi "Hyi minkä näköinen". Joku toinen nainen oli todennut Virpille, ettei voisi elää, jos olisi hänen näköisensä. Tästä hän kertoo häkeltyneensä niin, ettei osannut sanoa mitään. </p><p> Jutun mielenkiintoisin kohta on minusta se, jossa Virpi kertoo synkistä ajoista vuosi onnettomuuden jälkeen. </p><p>Kun ruumiillinen ja henkinen toipuminen oli hiljalleen lähtenyt käyntiin ja hän oli päässyt takaisin kotiin sairaalasta, tuli uusi isku: hänen avomiehensä jätti hänet. Virpi ei enää yksinkertaisesti kestänyt, vaan päätyi yrittämään itsemurhaa lääkkeillä ja alkoholilla.</p><p>Onneksi apu hälytettiin juuri ajoissa ja hänen henkensä saatiin pelastettua. Tässä kohtaa Virpi kertoo mielenkiintoisen seikan. Ambulanssihenkilökunta oli nimittäin ollut hänelle vihainen itsemurhan yrittämisestä, ja hän oli pitänyt sitä yllättävänä ja erikoisena suhtautumisena. Virpi kertoo kuitenkin olevansa suhtautumisesta kiitollinen, sillä se sai hänet päättämään, ettei hän enää koskaan yritä itsemurhaa!</p><p> Miten noin näennäisen pieni asia pystyi muuttamaan noin paljon? </p><p>Minun on jotenkin helppo ymmärtää se. Vihainen suhtautuminen viestitti, että itsemurhan yrittäminen ei ollut järkevä, vaan typerä ratkaisu. Ambulanssihenkilökunnalta eli viranomaisilta se oli signaali, että yhteiskunnan silmissä itsemurhaa yrittäneen elämä on tärkeä ja taistelun arvoinen, olipa hän kuka ja millainen ja millaisissa olosuhteissa tahansa.</p><p>Ambulanssihenkilökunnan vihainen suhtautuminen Virpin itsemurhayritykseen on tavallaan vastakohta sille, kun joku sanoi hänelle, ettei voisi elää jos olisi hänen näköisensä.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPke4YyenV6Ua1d9Ub-NqJyWvkk1Xeb8gy4AJA2t9PIGfTNWTr16DlahRbp16fcqTRl5WvhrcvjqwOef8jQwJW8BNu6pt_OnMTXQx67GaFW5AiAA6Y8lu2__jRQvvXb60sLxG0ojjyQ0Jamh1XbgCmH3t_zyFMKkwiTaJ9Pb8Pkj0aV3IF05nm4ULEgAg/s2700/andreas-kretschmer-I7bUmjYfkMY-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2700" data-original-width="2160" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPke4YyenV6Ua1d9Ub-NqJyWvkk1Xeb8gy4AJA2t9PIGfTNWTr16DlahRbp16fcqTRl5WvhrcvjqwOef8jQwJW8BNu6pt_OnMTXQx67GaFW5AiAA6Y8lu2__jRQvvXb60sLxG0ojjyQ0Jamh1XbgCmH3t_zyFMKkwiTaJ9Pb8Pkj0aV3IF05nm4ULEgAg/w320-h400/andreas-kretschmer-I7bUmjYfkMY-unsplash.jpg" width="320" /></a></div><p><br /></p><p> Itsemurha on tabu, ja mielestäni sen kuuluukin olla tabu, siis merkityksessä "kielletty, paha asia". Ambulanssihenkilökunta oli vihainen auttaessaan Virpiä pysymään elossa, koska hän oli yrittänyt tehdä pahan teon itselleen. </p><p>Jos eutanasia laillistettaisiin, itsemurhasta tulisi järkevänä, hyväksyttävänä pidettävä teko – ainakin osan ihmisistä kohdalla.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Valikoiva itsemurha-apu</h3><p> Eutanasian salliva laki, jota Suomeenkin ajetaan, olisi selektiivinen eli valikoiva: vain tietynlaisille ihmisille tarjottaisiin kuolinapua. Muiden ihmisten itsetuhoisuuden yhteiskunta tuomitsisi.</p><p>Muiden kohdalla laki, yhteiskunnan instituutiot ja lainsäädäntöä myötäilevä yleinen mielipide puolustaisi elämää kaikin tavoin, mutta niille, joiden elämä jo muutenkin on vaikeaa, yhteiskunta sanoisi: me ymmärrämme että sinä haluat kuolla, ja voimme itse asiassa auttaa sinua kuolemaan.</p><p>Valikoivan eutanasian laillistaminen lähettäisi signaalin, että osan ihmisistä elämä ei ole taistelun arvoista. Taistelulla en tarkoita tässä pelkästään ihmisen omaa taistelua elämänhalunsa palauttamiseksi, vaan myös, ja monissa tilanteissa vielä enemmän, yhteiskunnan (kuten sairaanhoidon) taistelua ihmiselämän puolesta.</p><p>Laillistaminen lähettäisi sairaille ja vammaisille signaalin, että heidän tilansa ja tilanteensa on toivoton. Tämän huolen ovat ilmaisseet vammaisjärjestöt, jotka tietääkseni kaikki ovat eutanasian laillistamista vastaan.</p><p> Vaikeasti sairaat ja vammaiset ihmiset ylipäätään huomattavan usein vastustavat eutanasian laillistamista. Muistan vuosien takaa uutisjutun, jossa kerrottiin Vihreiden puoluevaltuuston tms. kokouksesta, jossa äänestettiin puolueen eutanasiakannasta. Valtuutetuista ainoa, joka äänesti eutanasiaa vastaan, oli itse vaikeasti vammainen, pyörätuoliin ja hengityskoneeseen sidottu Kalle Könkkölä.</p><p>Viitisen vuotta sitten 68-vuotiaana menehtynyt mm. kansanedustajana toiminut Könkkölä oli lapsesta lähtien käyttänyt pyörätuolia lihassairauden takia. Jossain kirjoituksessaan hän kertoi, että jouduttuaan nuorena keuhkokuumeen seurauksena lisäksi riippuvaiseksi hengityskoneesta, hän synkimpinä hetkinään halusi kuolla. Ajan mittaan elämänhalu kuitenkin voitti. Ympärillä oli kuulemma onneksi ollut ihmisiä, jotka halusivat, että hän jatkaa elämää. Könkkölä kertoi eläneensä rikkaan ja täyden elämän. </p><p>Hän piti suurena onnenaan, ettei kuolinapua ollut ollut tarjolla, koska hän olisi saattanut siihen nuorena tarttua eikä elämänhalu siten olisi koskaan päässyt syttymään uudelleen.</p><p> On monia ihan sekulaareja syitä miksi eutanasiaa ei tule laillistaa, esim. väärinkäyttöihin ja turvallisuuteen liittyviä, lääketieteen etiikkaan liittyviä, ihmiskäsitykseen ja ihmiselämän kunnioittamiseen liittyviä. Tämä signaalijuttu on mielestäni yksi merkittävimmistä. </p><p> Mutta vaikkei yhteiskunta ja viranomaiset tai yleinen mielipide piittaisi elämästäsi, sinun Luojasi piittaa. Jumala on vihainen jos suunnittelet henkesi riistämistä, koska Hän on sen sinulle antanut ja Hän rakastaa sinua. Jumalan mielestä sinulla on toivoa.</p><p><br /></p><p></p><blockquote><p>"Herra, sinä pelastit minut tuonelasta. Hautaan vaipuvien joukosta sinä toit minut takaisin elämään." (Ps. 30:4)</p><p>"Sinä muutit itkuvirteni karkeloksi, riisuit yltäni suruvaatteen ja puit minut ilon pukuun. Siksi minä laulan sinulle kiitoslaulun, laulan koko sydämestäni enkä vaikene. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän nyt ja aina." (Ps. 30:12-13)</p></blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-7531690555554454192023-07-11T10:29:00.004+03:002023-07-11T10:59:06.995+03:00"Joka köyhää armahtaa..." – pohdintaa armosta ja auttamisesta<div style="text-align: left;"> Pohdintoja Sananlaskujen kirjan jakeen 19:17 äärellä:</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"> Mikä on armahtamisen ja anteeksi antamisen ero?</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"> Miten hyvän tekeminen on "Herralle lainaamista"?</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"> Jos Jumala kerran on hyvä ja kaikkivaltias, miksi maailmassa on kärsimystä, kuten köyhyyttä?</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"> </div><div style="text-align: left;"><br /></div><h3 style="text-align: left;">"Joka köyhää armahtaa..."</h3><p> Kun tuoreena uskovaisena luin Raamattua, ihmettelin kun siellä puhutaan "köyhän armahtamisesta":</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon." (Sananl. 19:17)</blockquote><p></p><p><br /></p><p>Miksi köyhää pitäisi armahtaa? Ajattelivatko Raamatun kirjoittajat, että köyhänä oleminen on jotenkin väärä teko siltä köyhältä ihmiseltä niin, että hän olisi armahdetuksi tulemisen tarpeessa?</p><p>Ajattelin siis, että armahtaminen tarkoittaa samaa kuin anteeksi antaminen. Olen huomannut että monilla muillakin on tämä käsitys.</p><p> Armo ja anteeksianto ovatkin samanlaisia asioita. Tarkemmin sanottuna, anteeksianto on armon alalaji. Armo tarkoittaa, että joku antaa toiselle ilmaiseksi ja ansiotta jotain hyvää. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgeCvjE555GEaxxD839ELuowVuTFfWnbGmIo3joB2PufLXJWPfQz6038978FZ1AEKYeK-leMKPJZGMPRjMQVl9woFOY03tauUeZksNf9uARrDLCPd2UdzZ4I0Ll9xDN8KeJF0iNbPbh_PixG7dW7j_T-_TRUx7Gp1CRh22RH5wnljtBR9W9-fkpw8WJuws/s5863/monika-grabkowska-zKpAT0nBw7Q-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="5863" data-original-width="3909" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgeCvjE555GEaxxD839ELuowVuTFfWnbGmIo3joB2PufLXJWPfQz6038978FZ1AEKYeK-leMKPJZGMPRjMQVl9woFOY03tauUeZksNf9uARrDLCPd2UdzZ4I0Ll9xDN8KeJF0iNbPbh_PixG7dW7j_T-_TRUx7Gp1CRh22RH5wnljtBR9W9-fkpw8WJuws/w266-h400/monika-grabkowska-zKpAT0nBw7Q-unsplash.jpg" width="266" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Anteeksianto tarkoittaa, että kohde on tehnyt jotain pahaa ja itse asiassa ansaitsisi rangaistuksen, mutta rangaistuksen sijaan hänelle annetaan anteeksi ja sillä tavalla annetaankin hyvää (hyvä asia on jo se rankaisematta jättäminen!).</p><p>Kummassakaan tapauksessa kohde ei siis saa ansionsa mukaan – ei hyvässä eikä pahassa. Armo, ja sen alalaji anteeksianto, tarkoittaa yksinkertaisesti minkäänlaisista kohteen omista ansioista riippumatonta hyvän antamista kohteelle. Armo perustuu antajan hyvyyteen.</p><p> Eli kun Sananlaskujen kirjassa kehotetaan armahtamaan köyhää, sillä tarkoitetaan vain, että vaikka köyhällä kerjäläisellä ei ole ansioita sinuun nähden, anna hänelle silti jotain hyvää, vaikka rahaa tai vaatetta tai leipää. </p><p>Ei kuitenkaan ole virhe käyttää sanaa armahtaa anteeksi antamisen synonyyminä; silloin vain valitaan niistä kahdesta kattavampi sana. Toisin sanoen armahtaminen voi joskus sisältää myös anteeksi antamisen merkityksen. Esim. siinä, kun Jumala armosta pelastaa meidät, se tarkoittaa samalla, että Hän antaa meille meidän syntimme anteeksi.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">"Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle..."</h3><p> Jatkan pohtimalla vielä toista seikkaa, joka on askarruttanut minua samassa Sananlaskujen kirjan jakeessa. Nimittäin sitä, että jakeessa puhutaan armahtamisen rinnalla lainaamisesta ja takaisin maksusta.</p><p>Edellä muotoilemaani armon määritelmään nähden se vaikuttaa ristiriitaiselta: vaikka kyseessä on armollinen teko (eli ilmainen lahja), jakeessa muistutetaan, että Herra silti <i>maksaa</i> hyväntekijälle hyvän teon! </p><p>Ihmiseltä armollinen laupeuden teko on siis jakeen mukaan kuitenkin vain lainaamista – Herralle.</p><p>Ymmärrän tuon niin, että ihan perimmäisesti kaikki hyvä tulee Herralta eli että Jumala on armon alkuperäinen lähde.</p><p>Ihana ajatus: Jumala haluaa että teemme Hänen tekojaan maailmassa lähimmäisiämme kohtaan. Sen takia Hän ns. lainaa meidän käsiämme. Meidän tekemämme laupeuden teot ovat Jumalan tekoja meidän kauttamme.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCM8OTBGIUnwLglc7IIFO2FPVcUNb7i9qQaOWc4Qynw_H8WPiP50-eWAM1tZyVGhVBlR9WZha7GCycpcgS7uUoISxdLzLzNZfeVZOkpVofyHnfC0MvufdMlG5GvrAwg0-trKq1siGqgFybRgvZHCuuQRd3RtMbU1fBOj30T1SQpKMz_nkA0vQmBRJRr_0/s4022/kirill-pershin-LHtk2-rINmc-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4022" data-original-width="3218" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhCM8OTBGIUnwLglc7IIFO2FPVcUNb7i9qQaOWc4Qynw_H8WPiP50-eWAM1tZyVGhVBlR9WZha7GCycpcgS7uUoISxdLzLzNZfeVZOkpVofyHnfC0MvufdMlG5GvrAwg0-trKq1siGqgFybRgvZHCuuQRd3RtMbU1fBOj30T1SQpKMz_nkA0vQmBRJRr_0/w320-h400/kirill-pershin-LHtk2-rINmc-unsplash.jpg" width="320" /></a></div><br /><p><br /></p><p> Uudessa Testamentissa uskovaisille sanotaankin:</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:10)</blockquote><p></p><p> </p><p> Miksi Jumala ei suoraan itse auta vaikkapa köyhiä tai sairaita? Hänhän voisi ihmeteolla, vain "sormia napsauttamalla", saada katetun ruokapöydän ilmestymään nälkäisen köyhän eteen. </p><p>On olemassa tämä tunnettu argumentti kristinuskoa vastaan: siitä että maailmassa on niin paljon kärsimystä, voidaan päätellä, että Jumala joko ei ole hyvä (= Hän ei halua poistaa kärsimystä) tai sitten Hän ei ole kaikkivaltias (= Hän ei pysty poistamaan kärsimystä, vaikka haluaisi). Argumentti on nimenomaan kristinuskoa vastaan, koska Raamatun mukaan Jumala on sekä hyvä että kaikkivaltias.</p><p>Muun muassa tässä Sananlaskujen kirjan jakeessa on vastaus argumenttiin, tyydyttipä se argumentin esittäjää tai ei. Vastaus on, että Jumala haluaa auttaa apua tarvitsevia, ja että Hän haluaa tehdä sen meidän kauttamme. Meidän tulee siis olla Jumalan avun välikäsiä.</p><p> </p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-17732363407476485732023-06-27T13:52:00.003+03:002023-06-28T22:05:26.341+03:00Geeniperimää kartoittavat testit ja tietämättömyyden autuus<p> Missä tilanteissa valitsisit tietämättömyyden? Olisitko mieluummin tietämättä esim. millaisia sairauksia geeniperimästäsi löytyy?</p><p> Perimän avaaminen johtaa joskus kysymyksiin, jotka ainakin kristitylle voivat olla pulmallisia.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Haluaisitko tietää kuolinpäiväsi?</h3><p> Nykyajan yksi suurimmista eetoksista on kaiken tietämiseen pyrkiminen. Ja käänteisesti: yksi paheksutuimmista asenteista on tiedon torjuminen eli tietämättömänä pysymisen valitseminen. </p><p>Kuitenkin arvelisin, että lähes jokainen ihminen valitsisi tietämättömyyden joidenkin asioiden suhteen. Mielikuvitusleikkinä voisi kysyä, että jos sinulle ojennettaisiin kirjekuori, jossa olisi lappu jolle olisi kirjoitettu kuolinpäivämääräsi sekä tieto siitäkin millä tavalla kuolet, avaisitko sen vai valitsisitko mieluummin tietämättömyyden?</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTRoX5BCzmG67nNIevmt054Tcz7lvwFeIl3Uai_il-43lO-7s7Zjg9FXsqPVZEmgswCxYntXz1CeEHvTazGU6526ufaJ-u3l5CwJpztlSOtvMgUoXWtxkJGtUqGnEqsV77k3-mcDSFRg8NVpdWTG8BzKTUdYeFm1aUZ0wtCGWS9OzdVOollb6vtVjcB1E/s3000/erica-steeves-G_lwAp0TF38-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3000" data-original-width="3000" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTRoX5BCzmG67nNIevmt054Tcz7lvwFeIl3Uai_il-43lO-7s7Zjg9FXsqPVZEmgswCxYntXz1CeEHvTazGU6526ufaJ-u3l5CwJpztlSOtvMgUoXWtxkJGtUqGnEqsV77k3-mcDSFRg8NVpdWTG8BzKTUdYeFm1aUZ0wtCGWS9OzdVOollb6vtVjcB1E/s320/erica-steeves-G_lwAp0TF38-unsplash.jpg" width="320" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Itse en avaisi kuorta. Enkä edes olisi yhtään häpeissäni tietämättömyyden valitsemisesta. </p><p>On totta, että moinen tieto mahdollistaisi sen, että elämäänsä voisi suunnitella tarkemmin. Esimerkiksi jos saisi tietää kuolevansa vuoden päästä, voisi tehdä nyt niitä asioita, joita on aina lykännyt hamaan tulevaisuuteen. Tieto on valtaa. </p><p>Valitsisin silti pysyä autuaan tietämättömänä. Mielestäni ihmisen ei tarvitse tietää kaikkea.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Esimerkkinä Huntingtonin tauti -testi</h3><p> Aloin ajatella tällaisia kysymyksiä katsottuani dokumentin Huntingtonin tauti -perheistä. Kyseinen tauti on geneettinen, vallitsevasti periytyvä, vaikeaan vammautumiseen, dementoitumiseen ja lopulta kuolemaan johtava aivosairaus. Taudin aiheuttaa erään geenin liiallinen kopioituminen.</p><p>Vallitseva periytyminen tarkoittaa, että jos lapsen jommalla kummalla vanhemmalla on Huntingtonin tauti, lapsella on 50% todennäköisyydellä tautigeeni, mikä puolestaan tarkoittaa, että hänkin tulee varmuudella sairastumaan Huntingtonin tautiin jossain vaiheessa elämäänsä (ellei kuole sitä ennen vaikka liikenneonnettomuudessa) sekä siirtämään geenin mahdollisille jälkeläisilleen 50% todennäköisyydellä.</p><p> 1980-luvulla kehitettiin geenitesti, johon Huntington-suvun jäsenet voivat mennä 18 vuotta täytettyään. Tulos on todellakin 50% todennäköisyydellä positiivinen ja 50% todennäköisyydellä negatiivinen. Se voi muuttaa tulevaisuudennäkymät kertaheitolla lopullisesti eikä paluuta tietämättömyyden tilaan sen jälkeen ole.</p><p>Raju päätös tehtäväksi. En suoraan sanottuna tiedä mitä itse tekisin, jos olisin Huntington-sukuun kuuluva nuori aikuinen.</p><p>Jos päättäisin mennä testiin, ja tulos olisi negatiivinen, minun ei enää omalla kohdallani tarvitsisi pelätä tautia eikä minun myöskään tarvitsisi pelätä, että tauti siirtyisi tulevaisuudessa mahdollisille lapsilleni. Tieto vapauttaisi turhasta huolesta.</p><p>Toisaalta jos testin tulos olisi positiivinen, en voisi käytännössä tehdä muuta kuin odottaa oireiden ilmaantumista. Huntingtonin tautiin ei ole parantavaa hoitoa. Toki voisin käyttää tietoa elämäni suunnittelemiseen, esim. voisin hyvissä ajoin muuttaa esteettömään kotiin, alkaa säästää mukavaan pyörätuoliin tai vaikka matkustaa unelmakohteeseeni kun se vielä on mahdollista...</p><p><br /></p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2oFd7N16LMnMcVonRwS2-l6Q4tJlBU2go9Yb9oHYWChI8qAdG76Pzw-ZhVR-gw28kC42wCIiK0XPi4HOY68NNf1BoefdHI0R0v4VnoSp9d_NKIDUGBSvM2-qnN8xvNNnBVr9VFhxuRCnEZwYSIih50x9b1d0boFWo3xYZ4NDM0ROA-iIa6rk3l2BybIc/s5760/brano-Mm1VIPqd0OA-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3240" data-original-width="5760" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2oFd7N16LMnMcVonRwS2-l6Q4tJlBU2go9Yb9oHYWChI8qAdG76Pzw-ZhVR-gw28kC42wCIiK0XPi4HOY68NNf1BoefdHI0R0v4VnoSp9d_NKIDUGBSvM2-qnN8xvNNnBVr9VFhxuRCnEZwYSIih50x9b1d0boFWo3xYZ4NDM0ROA-iIa6rk3l2BybIc/w400-h225/brano-Mm1VIPqd0OA-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Jos taas päättäisin olla menemättä testiin, saattaisin koko elämäni ihan turhaan pelätä että minulle puhkeaa kauhea sairaus, joka vammauttaa täysin sekä ruumiillisesti että kognitiivisesti.</p><p> Kysymyksestä "menisitkö sinä Huntington-testiin vai et?" käydään netissä paikoin tunteellista ja kiivasta keskustelua. Jotkut, joita asia ei edes koske henkilökohtaisesti, ovat sitä mieltä, että Huntington-suvun jäsenellä on suorastaan velvollisuus käydä testissä. Yleisin perustelu tälle kannalle on, että siten hän ei tule tietämättään hankkineeksi lapsia, joille siirtäisi tautigeenin. Perustelu on siis eugenistinen. Lisäksi tätä mieltä olevat usein korostavat alussa mainitsemaani tietämisen eetosta ja moittivat päinvastaista mieltä olevia ignorantismista, taantumuksellisuudesta ja vaikka mistä.</p><p>Kuten sanoin, en tiedä mitä itse päättäisin. Kantani kuitenkin on, että päätös olla menemättä testiin eli kieltäytyä tiedosta voi myös olla viisas ja oikea päätös. Saattaisin hyvinkin itse päättää olla menemättä.</p><p>Itse asiassa Huntington-testin tulos ei ole muotoa positiivinen / negatiivinen, vaan tulos on luku, joka kertoo geenin kopioitumisen toistojen määrän. Jos tulos on alle 36 toistoa, henkilöllä ei ole Huntingtonin tauti -geeniä, ja jos tulos on yli 36, hänellä on se. </p><p>Lisäksi, luvun suuruus kertoo suunnilleen, missä iässä tauti puhkeaa. Jos luku on vaikkapa 50, henkilö saattaa sairastua siihen jo pari-kolmekymppisenä. Jos se taas on esim. 39, hänellä sairaus puhkeaa todennäköisesti vasta vanhemmalla iällä.</p><p>Testitulos, jos se on positiivinen, kertoo siten osapuilleen, millä vuosikymmenellä henkilö tulee kuolemaan. Näin ollen tilanne on jossain määrin verrannollinen alussa mainitsemaani kuolinpäivän sisältävän kirjekuoren avaamiseen.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Vaikeita kysymyksiä</h3><p> Geenitestejä on ollut tarjolla 2000-luvulta lähtien yleisesti, ei siis vain Huntingtonin taudin selvittämiseksi. Kuka tahansa voi sellaisen teettää, jos vain on rahaa.</p><p>En itse ole innostunut perimäni tutkimisesta. Jos voisin omilla valinnoillani estää tautiriskin toteutumisen, haluaisin tiedon. Valitettavasti joissain geenitestien tuloksissa näin ei kuitenkaan ole. </p><p> Tarjolla oleva tieto voi joskus johtaa vaikeisiin kysymyksiin. Kun perimä avataan, olennaisiksi saattavat nousta esimerkiksi lisääntymistä koskevat kysymykset. Jos testitulos paljastaa korkean riskin tiettyihin vakaviin sairauksiin, kuinka monilla se vaikuttaisi päätökseen hankkia biologisia lapsia? Kuinka korkea riskin täytyy olla, että se olisi "liian korkea"? </p><p>Koeputkihedelmöityksessä on tarjolla alkiodiagnostinen menetelmä, jossa alkioiden geenit tutkitaan ja sairausgeeniä kantavat alkiot karsitaan. Sama kuin abortti siis...</p><p>Sitä paitsi miksi oletetaan, että elämä sairaana tai vammaisena ei voisi olla elämisen arvoista? Sairastan itse MS-tautia, mutta olen todellakin iloinen että olen olemassa sekä enimmäkseen olen varsin onnellinen.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBxhZi4JN0DPHx_A4vahDl1eB2Ga0xwy_YBgRGuLX2AYkYcJmlXGLuP2teaDcvoP1v2xGs-9Zf6xpbqy8k9qOc_iorGqI-VlTUs-1BK-KN2rZiPhZY65dn_w2-aMVdYXD6Kig5fWNXAPMKdepma9V5UxGmJBDavtNQjnAs27IVCTiDGynu_vtaypWZyO8/s5184/louis-reed-pwcKF7L4-no-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3456" data-original-width="5184" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBxhZi4JN0DPHx_A4vahDl1eB2Ga0xwy_YBgRGuLX2AYkYcJmlXGLuP2teaDcvoP1v2xGs-9Zf6xpbqy8k9qOc_iorGqI-VlTUs-1BK-KN2rZiPhZY65dn_w2-aMVdYXD6Kig5fWNXAPMKdepma9V5UxGmJBDavtNQjnAs27IVCTiDGynu_vtaypWZyO8/w400-h266/louis-reed-pwcKF7L4-no-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Joka tapauksessa, ennen geenitestejä tällaisia kysymyksiä ei kenenkään tarvinnut pohtia. Jotain armollista siinä mielestäni oli.</p><p> Mitähän Jumala ajattelee siitä, että ihmiset tutkivat perimänsä? </p><p>En usko geenitestien sinänsä olevan Jumalan tahtoa vastaan, kunhan ihminen tekee sen vapaaehtoisesti sekä harkiten. Testiin menijän täytyy olla valmis elämään tuloksen kanssa vaikka se suistaisi epätoivoon. </p><p>Psalmissa 39 rukoillaan Jumalaa "Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen." (Ps. 39:5) mutta ei psalmissa tietenkään tarkoiteta kirjaimellista päiviensä määrän tietämistä, vaan rukoilija pyytää Jumalalta apua oman maallisen elämänsä rajallisuuden tiedostamisessa.</p><p> Kuten edellä vihjasin, minulla on tällaisissa asioissa ehkä enemmän que sera -asenne. Tapahtukoon mitä tapahtuu, tulevaisuuteni on Jumalan käsissä. Ei minun tarvitse tietää ja suunnitella kaikkea etukäteen. Jeesuksen viisaat sanat sopivat mielestäni myös tähän aihepiiriin:</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." (Matt. 6:34)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-3053155175861190912023-06-13T12:17:00.003+03:002023-06-23T09:39:25.596+03:00Ovatko uskovaiset edelleen syntisiä?<p> Uskovainen on Raamatun ilmausta käyttäen kääntynyt ja tehnyt parannuksen. Tarkoittaako se että uskovainen ei enää ole syntinen?</p><p> Oman syntisyytensä tiedostaminen ja syntiä vastaan taisteleminen saattaa kuulostaa masentavalta ja turhauttavalta tavalta elää, mutta Raamatussa opetetaan aiheesta rohkaisevasti.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Miksemme vain eläisi synnittömästi?</h3><p> Kuulin kerran jonkun puhuvan ihaillen tuntemastaan uskovaisesta, että tämä "on hylännyt synnin". Ikään kuin tuo ihminen ei enää uskoon tulonsa jälkeen olisi tehnyt syntiä ollenkaan. Ikään kuin synnin voisi vain heittää pois todeten että ei tästä mihinkään ole, ja jatkaa matkaa synnittömänä. </p><p>Olisikin ihanaa vain karistaa synti pois ja elää täydellisen hyvänä koko loppuelämä tässä maailmassa. Synti aiheuttaa surua ja ahdistusta, pettymystä, turhautumista, häpeää, syyllisyyttä ja monenlaista kärsimystä itselle ja muille. Miksi vapaaehtoisesti kantaa moista taakkaa mukanaan?</p><p>Syntiä ja syntisyyttähän eivät ole vain jotkut suuret yksittäiset ilmeisen pahat teot kuten murha tai aviorikos tai varastaminen, vaan myös ajatusmaailmaa ja ihmissuhteita myrkyttävät "hiljaiset" asenteet kuten turhamaisuus, ylpeys, pikkumaisuus, katkeruus ja anteeksiantamattomuus jne. </p><p>On vaikea uskoa, että kukaan kristitty olisi täydellisen vapaa noista niin, ettei edes hetkeäkään olisi vaikka turhamainen tai ylpeä.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhM9fQ2S_MJ6gLoVQCRo1AbfpUezwdeX661s3D7xv2DR_6zETkxo_UGNPZ_JW95SqcBvG37ehpRliK-FXu5wp_4Uv06wwCSdFHBg38DZMiaotGl5q5hdGFNFKjwUC9ISJAGMJfTau6tnjudO8n2YtVmaESAYsMJAQciXiRvSQB1rmVr3ExN1cQ1_6Qd/s5760/christophe-van-der-waals-h-yb5TjYJ-I-unsplash.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3840" data-original-width="5760" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhM9fQ2S_MJ6gLoVQCRo1AbfpUezwdeX661s3D7xv2DR_6zETkxo_UGNPZ_JW95SqcBvG37ehpRliK-FXu5wp_4Uv06wwCSdFHBg38DZMiaotGl5q5hdGFNFKjwUC9ISJAGMJfTau6tnjudO8n2YtVmaESAYsMJAQciXiRvSQB1rmVr3ExN1cQ1_6Qd/w400-h266/christophe-van-der-waals-h-yb5TjYJ-I-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Olisi kieltämättä paljon helpompaa elää ilman omasta syntisyydestä johtuvaa kärsimystä. Jos olisi mahdollista hetkessä vapautua synnistä, jokainen uskovainen tekisi sen ihan varmasti, ja niin meillä olisi täällä maailmassa virheettömien, suorastaan enkelimäisten ihmisten joukko: kristityt.</p><p> Raamatun ilmaus "tehdä parannus" saattaa niin ikään kuulostaa siltä, että kertarysäyksellä hylkää synnin eikä sen jälkeen enää koskaan lankea. Itsekin tuoreena uskovaisena ajattelin, että opettaapa Raamattu tosi rohkeasti, kunnes selvitin, mitä ilmaus oikeasti tarkoittaa.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Parannuksen tekeminen</h3><p> Uuden Testamentin alkukielen eli kreikan parannuksen tekemistä tarkoittava sana on metanoia, joka tarkoittaa kääntymistä. Parannus tarkoittaa sisäistä kääntymistä, kokonaisvaltaista mielenmuutosta: ihminen kääntyy kohti Jumalaa ja Hänen tahtoaan. </p><p>Parannuksessa ihminen herää ymmärrykseen, että Jumalan tahto on hyvä ja oikein, ja sitä myöten, koska hän itse toimii Jumalan tahtoa vastaan, hän itse on syntinen. Parannuksen tehnyt uskovainen "on samaa mieltä Jumalan kanssa", ja niin hänen sitkeä taipumuksensa syntiin, eli Jumalan tahdon vastaisuuteen, on siitä lähtien ongelma myös hänelle itselleen.</p><p>Parannus on suuri tapahtuma, joka siis käytännössä tapahtuu samaan aikaan uskoon tulemisen kanssa. </p><p> Tämä suuri mielenmuutos johtaa elämän muuttumiseen vähä vähältä, ja tätä prosessia puolestaan kutsutaan pyhitykseksi. Pyhitys kuulostaa kauniilta ja ylevältä, mutta se on oman syntisyytensä tiedostamista, taistelua sitä vastaan, lankeemuksista nousemista, Jumalan anteeksiantoon turvaamista yhä uudelleen. Paavali kuvailee tilaa näin:</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo." (Room. 7:18-19)</blockquote><p></p><p><br /></p><p> Se että on tehnyt parannuksen ei siis tarkoita, että ihmisestä olisi tullut täydellinen niin, ettei hän enää tekisi syntiä. Se tarkoittaa, että ihminen haluaisi olla Jeesuksen kaltainen ja tavoittelee sitä, vaikka epäonnistuukin. Ja se tarkoittaa, että hän ymmärtää olevansa syntinen ja turvautuu Jumalan anteeksiantoon Jeesuksessa.</p><p> Olen kiitollinen, että Raamatussa on näitä kohtia, joissa selkeästi todetaan uskovaisten olevan syntisiä, koska jos ei olisi, olisin varmaan jo menettänyt uskoni. Paitsi etten itse ole tullut näiden vuosien aikana synnittömäksi, en ole tavannut ketään toistakaan uskovaista, joka olisi enkeliksi muuttunut.</p><p>Raamatussa on muitakin kohtia, joissa muistutetaan uskovaisten olevan syntisiä. Yksi vahva varoitus löytyy Johanneksen kirjeestä:</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä." (1. Joh. 1:8)</blockquote><p></p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Paavalin rohkaisevat sanat</h3><p> "Tiedänhän ettei minussa --- ole mitään hyvää", Paavali sanoi edellä lainaamassani katkelmassa. Kuulostaa ikävältä elämältä, turhauttavalta ja masentavalta. Hän sanoo vielä: "Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta." (Room. 7:21) </p><p>Siis vaikka Paavali (tai ylipäätään parannuksen tehneet uskovaiset) on tullut tietoiseksi omasta syntisyydestään, hän ei edes voi tehdä asialle mitään... </p><p>Mutta kun lukee koko kappaleen, käy ilmeiseksi, etteivät Paavalin sanat kokonaisuudessaan ole mikään valitusvirsi, vaan hän käyttää syntisyytensä kuvailua rohkaisevasti ja uskoa vahvistavasti.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgt20WJcZ-DIJOHvn-vpTbaTjqaK8NtsWjYAPiGoKMv6mTXt1N9l959D03bSOezBYaqDgU3xLVZHbmvqbdZnjLCX_vCys66JlHCXPYeOw1sk-BUYLi7Vt13pVIJIdAOKNc8SiIT5cAdKQJgQoqt7s_fePZ9NKRx2OliaDc26g2e8SFbBIABnZ-Ga6sC/s1280/girl-3569852_1280.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1039" data-original-width="1280" height="325" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgt20WJcZ-DIJOHvn-vpTbaTjqaK8NtsWjYAPiGoKMv6mTXt1N9l959D03bSOezBYaqDgU3xLVZHbmvqbdZnjLCX_vCys66JlHCXPYeOw1sk-BUYLi7Vt13pVIJIdAOKNc8SiIT5cAdKQJgQoqt7s_fePZ9NKRx2OliaDc26g2e8SFbBIABnZ-Ga6sC/w400-h325/girl-3569852_1280.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Ensinnäkin, vaikka meillä onkin taistelu syntiä vastaan, ja se sinänsä on ikävää, sen voi ottaa todisteena siitä, että Jumalan Henki vaikuttaa meissä, koska emmehän me ihmiset luontaisesti taistele syntiä vastaan! Jo oman syntisyytensä tiedostaminen on Jumalan tekoa meissä.</p><p>Toiseksi, se varsinainen helpottava ja riemullinen uutinen on, että vaikka emme itse pysty pääsemään irti synnistä emmekä tuhosta johon se johtaa, Jumala pelastaa meidät Jeesuksen ristinsovituksen tähden. Paavali toteaa lopuksi:</p><p><br /></p><p></p><p></p><p></p><p></p><blockquote>"Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden!" (Room. 7:24-25)</blockquote><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-80823758951331153032023-05-30T15:25:00.001+03:002023-05-30T15:41:15.779+03:00Raamatullinen evankeliumikeskeinen kristitty<p> Jos minulta kysytään, millainen kristitty olen, vastaan olevani raamatullinen ja evankeliumikeskeinen. Mitä tarkoitan näillä määritteillä ja miksi olen valinnut juuri ne?</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Raamatullinen</h3><p> Kun aikoinani tulin uskoon, selkein muutos ajatusmaailmassani oli, että aloin pitää Raamattua Jumalan sanana. Jos minua askarrutti jokin Jumalaan, oikeaan ja väärään, uskoon tai pelastukseen liittyvä kysymys, Raamattu oli ainoa lähde, jota pidin luotettavana. </p><p>Pastoreiden sanoista ja neuvoista oli apua vain, jos ne olivat selkeästi Raamatulla perusteltuja. Kuuntelinkin raamatunopetusta enemmän kuin saarnoja. </p><p> Luottamustani Raamattuun Jumalan sanana kuvaa eräs tapaus uskovaisuuteni alkuajoilta. Minua oli alkanut ahdistaa muuan kysymys pelastukseeni liittyen – vakava asia siis – ja ratkaisin tilanteen eräänä iltana päättämällä, että luen Raamattua niin kauan kunnes saan siitä rauhan. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcF_XajRB0H8SptdIn-jCiePGJwBg9kthJ3X0uR2gxaeYKIRF-frzcE9SLja6bEHaNOjReLKSIsIJzxeLrKO2_PgQ1MCFnyaA1d45cqXXCGn-dkYo8h8tgLwRMFkVd1ufYNSZfR3l8ji_U__8I9K-yeEh8Jcm_V9YRZlEr83-NbfZcx60O29uuAREe/s1280/bible-2167776_1280.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="853" data-original-width="1280" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcF_XajRB0H8SptdIn-jCiePGJwBg9kthJ3X0uR2gxaeYKIRF-frzcE9SLja6bEHaNOjReLKSIsIJzxeLrKO2_PgQ1MCFnyaA1d45cqXXCGn-dkYo8h8tgLwRMFkVd1ufYNSZfR3l8ji_U__8I9K-yeEh8Jcm_V9YRZlEr83-NbfZcx60O29uuAREe/w400-h266/bible-2167776_1280.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Ajattelin että minkään tai kenenkään muun tahon rauhoittelut ja vakuuttelut eivät kuitenkaan toisi lopullista rauhaa. Se auttoi: aamuyöllä erään jakeen sanat ilmaisivat evankeliumin tavalla, joka puhutteli minua erityisesti siinä tilanteessa, eikä asia ole vaivannut enää koskaan sen jälkeen.</p><p>Ei minulla sentään enää noin dramaattisia hetkiä ole ollut vuosikausiin. Tämän ja muiden saman tyyppisten kokemusten myötä aloin kuitenkin ymmärtää, että Jumalan sana on rakennettu niin ihmeellisesti, että jos siitä lähtee hakemaan apua oman syntisyytensä tunnustaen ja Jumalan anteeksiantoon Jeesuksessa luottaen, sen välityksellä saa aina rauhan sydämeensä. </p><p> Sanomalla itseäni raamatulliseksi kristityksi ilmaisen, etten ole minkään teologisen oppisuunnan tai perinteen seuraaja. Tai jos sola scriptura -periaate ymmärretään teologiseksi perinteeksi, niin sen seuraaja sitten olen. Latinankielinen ilmaus tarkoittaa siis "yksin Kirjoitukset" tai "yksin Raamattu".</p><p>Määrittelemällä itseni ykskantaan raamatulliseksi kristityksi tavallaan myös suojelen itseäni erilaisten teologisten ja filosofisten oppisuuntien yksipuolistavalta ja typistävältä vaikutukselta. Siis siltä, että esimerkiksi käsitykseni elävän Jumalan persoonasta ja olemuksesta palautuisi joihinkin ranskalaisin viivoin listattaviin opinkappaleisiin ja niistä johdettuihin päätelmiin. </p><p>Raamatun todistus Jumalasta on monipuolinen, tasapainoinen ja luotettava – se on se jonka Jumala itse on halunnut meille antaa.</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)</blockquote><p></p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Evankeliumikeskeinen</h3><p> Ilmaus raamatullinen itse asiassa jo sisältää evankeliumikeskeisyyden merkityksen, koska evankeliumi on Raamatun ydinsanoma. Voisin siis vain sanoa, että olen raamatullinen kristitty. </p><p>Haluan kuitenkin korostaa evankeliumia, koska minulle se oli aikoinaan ja on edelleen avain Raamatun ymmärtämiseen, ja uskoontulossani keskeistä oli juuri evankeliumin ymmärtäminen ja uskominen. Yhtäkkiä kirja, joka aiemmin oli näyttäytynyt minulle raskaalta, vanhahtavuuttaan vaikeaselkoiselta ja melko hajanaiselta, alkoi avautua ymmärrettävään muotoon. Sen sanoma paljastui ajankohtaiseksi ja myös minulle henkilökohtaisesti tarkoitetuksi!</p><p>Ihmiset joista Raamatussa kerrottiin, eivät olleetkaan joitain muinaisia hahmoja outoine tapoineen ja ajatuksineen, joita minun ei ole mahdollista ymmärtää, vaan samanlaisia eläviä, tuntevia ihmisiä kuin itse olen. </p><p> Ajattelen että uskonsa määritteleminen evankeliumikeskeiseksi auttaa keskittymään kristinuskon ytimeen eli Jeesukseen syntiemme sovittajana ja ylösnousseena elämän Herrana. Ihminen saattaa nimittäin kiinnostua jostain uskonelämän reunamilla olevasta asiasta, vaikkapa jostain mitä joku toinen uskovainen on sanonut tai jopa jostain yksittäisestä jakeesta Raamatussa, ja keskittyä siihen suhteettomasti, niin paljon, että ajautuu kriisiin uskossaan.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNy5fuOIMHU_Tft8SP3RkBUgxj3ApMBB4dd4Ql1tbaHXxiK681bt0ob4vV6gmbPJM4zlLWjQSfJFRTr1_KJxYofOYRBLqUx-9i1GZ5qK1lNgXQscjY6_r5jl-nJHq7W4ZN0wpIWP8KcKu-vSKqhcJlZkmzOnGg4xs6arGId0sibs8WqE56fEK2sk6G/s1280/passion-3111303_1280.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="628" data-original-width="1280" height="196" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNy5fuOIMHU_Tft8SP3RkBUgxj3ApMBB4dd4Ql1tbaHXxiK681bt0ob4vV6gmbPJM4zlLWjQSfJFRTr1_KJxYofOYRBLqUx-9i1GZ5qK1lNgXQscjY6_r5jl-nJHq7W4ZN0wpIWP8KcKu-vSKqhcJlZkmzOnGg4xs6arGId0sibs8WqE56fEK2sk6G/w400-h196/passion-3111303_1280.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p> Elämä tässä maailmassa on rankkaa. Kärsimyksiä ja menetyksiä kukaan ei voi täällä välttää. Niiden keskellä on inhimillistä päätyä pohtimaan, rakastaako Jumala minua. Evankeliumin sanoma on pysyvä muistutus ja todistus, että kyllä rakastaa. Siksi sen pitäminen keskiössä, sen ajatteleminen ja siitä iloitseminen, vahvistaa uskoa.</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-56704535911157176392023-05-16T14:05:00.001+03:002023-05-16T14:05:33.698+03:00Jumalan armollisuuden elämänmuuttava voima<p> Kun sisäistämme, mitä Jumalan armollisuus oikeastaan tarkoittaa ja mitä seurauksia sillä on meille, se voi mullistaa koko sisäisen elämämme. </p><h3 style="text-align: left;"><br />Rakastettu vai rakastettava?</h3><p> On eri asia olla rakkauden kohteena kuin olla rakastettava. Toisin sanoen rakkauden kohteena oleva ihminen ei välttämättä ole rakastettava ihminen.</p><p>Tällaisen eron tekeminen saattaa tuntua saivartelulta, sillä eikö se että minua rakastetaan ole tavallaan samalla merkki siitä, että olen rakastettava? Eivätkö ne ole vain kolikon eri puolet?</p><p>Meidän ihmisten kesken noin ehkä usein onkin. Esim. parisuhdemielessä rakastuminen perustuu kohteen viehättävyyteen, joka puolestaan perustuu hänen yksilöllisiin ominaisuuksiinsa (ulkoisiin ja sisäisiin). Emmehän me kaikkiin rakastu romanttisesti – näin ollen kohteessa on oltava jotain, minkä perusteella rakastumme juuri häneen.</p><p>Mutta mitä tulee Jumalan rakkauteen, Raamatun vastaus on kieltävä. Siitä että Jumala rakastaa meitä, meidän ei tule päätellä, että meidän siten täytyy olla jotenkin rakastettavia, ominaisuuksiltamme ja teoiltamme Jumalan rakkauden ansaitsevia. Sanaa armo käytetään kristinuskossa tämän eron tähdentämiseen.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEipDniA69DftZb6d8oobMQfmxbb0GPLQc78dDEhDO4zAgqMuaT96e9EkHByD6MWhu1ClVeCyTLGoO-lWlca4_D-QYkMhhpOlbkstxRdtclAZy-X5X0jbMXI1huizqKxYJALht3t7g4vDsq6njJefLNOkmai-0V0Ba3PkrgXRIRzhIQsjU4ntYK8zARK/s4608/jess-bailey-f94JPVrDbnY-unsplash.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3456" data-original-width="4608" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEipDniA69DftZb6d8oobMQfmxbb0GPLQc78dDEhDO4zAgqMuaT96e9EkHByD6MWhu1ClVeCyTLGoO-lWlca4_D-QYkMhhpOlbkstxRdtclAZy-X5X0jbMXI1huizqKxYJALht3t7g4vDsq6njJefLNOkmai-0V0Ba3PkrgXRIRzhIQsjU4ntYK8zARK/s320/jess-bailey-f94JPVrDbnY-unsplash.jpg" width="320" /></a></div><p><br /></p><p>Armohan tarkoittaa käytännössä, että joku antaa toiselle jotain hyvää ilman, että tämä on ansainnut sen. Se että saan jotain hyvää antajan armollisuuden tähden, siis lahjaksi, kertoo antajan hyvyydestä eikä minun. Edelleen se, että minua rakastetaan armollisesti, kertoo rakastajan rakkaudellisesta olemuksesta eikä minun rakastettavuudestani. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on armollista rakkautta.</p><p> Hiuksenhienolta vaikuttava ero on ratkaiseva ja seurauksiltaan elämänmuuttava. Sillä jos minua rakastetaan sen perusteella, että olen rakastettava, minuun kohdistuvan rakkauden ehdot ovat minussa, mistä puolestaan seuraa, että pysyäkseni rakkauden kohteena, minun täytyy ylläpitää niitä ehtoja, siis niitä ominaisuuksiani, jotka tekevät minusta rakastettavan. Jos menetän ne, minua ei enää rakasteta.</p><p>Kun taas jos minua rakastetaan puhtaasti rakastajan rakkaudellisuudesta ja armollisuudesta johtuen, rakkauden ehdot eivät ole minussa eikä ole minun tehtäväni ylläpitää minuun kohdistuvaa rakkautta. Minun ei tarvitse huolehtia, että pysyn rakastettavana. Minun ei tarvitse pelätä, että menetän ne ominaisuuteni, joiden perusteella minua rakastetaan. </p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Jumala on rakkaus</h3><p> Uuden Testamentin apostolit näkivät paljon vaivaa sen selittämiseksi, että Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei perustu meidän rakastettavuuteemme, vaan Jumalan rakkaudelliseen olemukseen, ja että Hänen rakkautensa meitä kohtaan siten on armollista rakkautta.</p><p>Syntisyyttämme emme ansaitse Jumalan rakkautta ja pelastusta ikuiseen elämään, mutta Hän rakasti meitä silti – siksi Hän lähetti Jeesuksen pelastamaan meidät.</p><p>Esimerkiksi seuraavissa jakeissa apostolit vääntävät tätä sanomaa rautalangasta:</p><p><br /></p><p></p><blockquote><p>"Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:10)</p><p>"Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä." (Room. 5:8)</p><p>"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." (Ef. 2 :8-9)</p></blockquote><p></p><p><br /></p><p>Raamatussa kerrotaan, että rakkaus on Jumalan olemus (1. Joh. 4:8) ja ettei Jumala voi kieltää olemustaan (2. Tim. 2:13). </p><p> On kuitenkin tähdennettävä erästä asiaa. Nimittäin vaikka Jumalan rakkaus meitä kohtaan perustuu Hänen rakkaudelliseen olemukseensa eikä meidän ominaisuuksiimme, se silti on syvällisesti henkilökohtaista. Jumala tuntee meistä jokaisen sisintämme myöten, paremmin kuin kukaan toinen ja paremmin kuin edes me itse. Suhteessa minun kanssani Jumalan rakkaus on rakkautta juuri minuun!</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Armon parantava voima</h3><p> Sen sisäistäminen, että Jumala rakastaa meitä armollisesti, voi mullistaa sisäisen elämämme. </p><p>Varmaan kaikki tietävät sen henkiseen pahoinvointiin tyypillisesti sisältyvän ilmiön, että ihminen yrittää ansaita hyväksynnän ja rakkauden. Toisin sanoen hän joko yrittää epätoivoisesti tehdä itsestään rakastettavan tai pelkää menettävänsä rakastettavuutensa. </p><p>Ihminen saattaa esimerkiksi tarjota rakkauden hinnaksi ahkeruuttaan, pätevyyttään, sosioekonomista menestystään, viehättävää ulkonäköä, mahtavaa luonnetta... </p><p>Mutta entä jos vaikka sairastuu eikä enää pysty olemaan ahkera? Mitä jos ei kaikesta yrittämisestä huolimatta ole pätevä valitsemallaan alalla? </p><p>Mitä jos perustaa yrityksen ja tähtää menestykseen, mutta menestystä ei koskaan tule? Tai mitä jos on yrittäjänä ensin menestyvä, mutta sitten taloudelliset suhdanteet kääntyvät ja tulee konkurssi? </p><p>Mitä jos ei saa itsestään viehättävän näköistä, vaikka kuinka puunaa ulkonäköään? Tai mitä jos on viehättävä, mutta menettää ulkonäkönsä vaikka onnettomuudessa? Tai mitä jos vanhenee ja ulkonäkö rapistuu?</p><p>Tai entä jos ei vain pysty olemaan hauska ja leppoisa tyyppi luonteeltaan? Entä jos kokee vaikka raskaita menetyksiä tai alkaa kärsiä jatkuvista kivuista ja on koko ajan huonotuulinen ja väsynyt eikä enää pysty olemaan hauskaa seuraa?</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwUBHsuzMnWC28GGMnz2LUiBVV8bOi9_CEcFTKBR-DMahYgDvqj2KtsEyDzH5n-EMips3t4ndGC1f0RisHV6h4XgKPjzgG3iQHeF6HTLZw7J7rXfoBzq5YafP0De7x1smk_fQ4k6mp3qfvuMAoe1KZFZceM9C6IOr_YAR2nYc96n5RxZOd2rFZ0o7T/s5472/pars-sahin-jq00t2qSnwo-unsplash.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3648" data-original-width="5472" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwUBHsuzMnWC28GGMnz2LUiBVV8bOi9_CEcFTKBR-DMahYgDvqj2KtsEyDzH5n-EMips3t4ndGC1f0RisHV6h4XgKPjzgG3iQHeF6HTLZw7J7rXfoBzq5YafP0De7x1smk_fQ4k6mp3qfvuMAoe1KZFZceM9C6IOr_YAR2nYc96n5RxZOd2rFZ0o7T/w400-h266/pars-sahin-jq00t2qSnwo-unsplash.jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p>Itse asiassa jos omistamme elämämme sille pyrkimykselle, että ansaitsisimme rakkauden rakastettavien ominaisuuksien perusteella, häviämme aivan taatusti. Jokainenhan heikkenee, kokee menetyksiä, sairastuu, väsyy, rapistuu ruumiillisesti ja kognitiivisesti jne. </p><p>Tämä langennut maailmamme on armoton paikka. Se logiikka, että kaikki hyvä täytyy itse ansaita, on syvään juurtunut meihin. Olen ollut suunnilleen kaksitoista vuotta uskossa, ja silti lähes aina ajatellessani Jumalan armollisuutta, ja sen kaiken muuttavaa voimaa, minusta tuntuu kuin olisin juuri oivaltanut jotain uutta kristinuskosta!</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Rakkaussuhteessa Jumalan kanssa</h3><p> Kun sisäistämme sanoman Jumalan armollisesta rakkaudesta, se luo turvaa ja rauhaa elämäämme. Se auttaa meitä olemaan armollinen itseämme ja muita kohtaan. </p><p>Se myös vapauttaa. Uskallan yrittää olla parempi ihminen, koska voin epäonnistua rauhassa – epäonnistuminen ei aiheuta mitään muutoksia siihen, että Jumala rakastaa minua. Sillä Jumalan rakkaus ei perustu minun rakastettaviin tekoihini, vaan siihen, että Hän on rakkaus.</p><p> Edellä mainitsin, että Jumalan rakkaus on syvällisesti henkilökohtaista, kun elämme rakkaussuhteessa Hänen kanssaan. Miten pääsee henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa?</p><p>Jumala on rakastanut armollisesti kaikkia luotujaan lähettämällä Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi. Kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen Herrakseen ja Pelastajakseen uskossa, hän uudestisyntyy Jumalan lapseksi. </p><p>Taivaallisen Isän lapsena kasvamme ajan mittaan Hänen käsittämättömän suuren rakkautensa tuntemisessa.</p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:38-39)</blockquote><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-86791015538903360762023-05-02T11:59:00.000+03:002023-05-02T11:59:45.646+03:00Paras tehtävä maailmassa<p> Paras tehtävä maailmassa on mielestäni hyvien uutisten kertominen. Kristittynä saan olla unelmatehtävässäni.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Hyviä uutisia</h3><p> Eilen iltapäivälehti julkaisi uutisen kadonneesta pikkulapsesta. Jutussa lueteltiin tuntomerkkejä (niissä oli vielä jokin hellyttävä yksityiskohta, taisi olla että pojalla on päällään Spiderman-paita) ja pyydettiin kertomaan poliisille kaikki havainnot lapsen liikkeistä. </p><p>Katoamisuutiset kouraisevat minua aina syvältä, koska pystyn kuvittelemaan, miltä kadonneen omaisista tuntuu. Joitain vuosia sitten oma pikkusisarukseni oli kadonneena tilapäisesti. Melkein sekosin huolesta ja ahdistuksesta. Tapahtumasarja päättyi onnellisesti, mutten koskaan unohda miten kamalia nuo epätietoisuuden tunnit olivat.</p><p>Myöhemmin illalla lehti julkaisi iloisen uutisen: lapsi on löytynyt hyvässä kunnossa! Oman lapsen katoaminen on varmasti yksi pahimmista asioista mitä ihminen voi kokea, joten uutinen lapsen löytymisestä lienee vanhemmille ihanuudessaan vertaansa vailla.</p><p>Aloin ajatella kuka mahtoi olla se onnellinen ihminen, varmaankin poliisi, joka sai tehtäväkseen ilmoittaa vanhemmille että lapsi on löytynyt. Kuvittelin millä sanoilla hän aloitti puhelun. Kuvittelin vanhempien ja muiden perheenjäsenten suunnatonta helpotusta ja iloa, kun he kuulivat uutisen. Miten ihana tehtävä!</p><p><br /></p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibqEVNohZ3N__ZXIh_1U7a7WzafbCJYZGS4xXYi4GawILFzRamhpzn8-a_AjqlZZy0wa4nbvCoUEMro5IXJK-02brs_wirVDFcpZ_aXFXbv2Gorv1bLkIbxCyc8mUUuwsPP9movnikYCTZzXaNSRTbib9emAYhO8SvlusW3jCc1oZrntnr2Q_SNC5W/s1920/flower-1283259_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1282" data-original-width="1920" height="268" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibqEVNohZ3N__ZXIh_1U7a7WzafbCJYZGS4xXYi4GawILFzRamhpzn8-a_AjqlZZy0wa4nbvCoUEMro5IXJK-02brs_wirVDFcpZ_aXFXbv2Gorv1bLkIbxCyc8mUUuwsPP9movnikYCTZzXaNSRTbib9emAYhO8SvlusW3jCc1oZrntnr2Q_SNC5W/w400-h268/flower-1283259_1920.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p> Hyvien uutisten kertominen on mielestäni oikeastaan paras tehtävä maailmassa. Kun muistelen elämäni onnellisimpia hetkiä, niiden joukossa sellaisia, joissa olen saanut kertoa hyvän uutisen toiselle ihmiselle. Muistan esim. hetken, kun parikymppisenä soitin vanhemmilleni ja kerroin heille päässeeni opiskelemaan yliopistoon. Varmaan jo hyväksymiskirjeen avattuani olin ollut riemuissani, mutta vahvimmin muistiini on piirtynyt se puhelu jossa kerroin uutisen heille.</p><p> Kun aikoinani tulin uskoon, evankeliumista eli kristinuskon ilouutisesta tuli elämäni keskipiste. Se oli kuin aurinko, joka oli syttynyt loistamaan elämässäni. Aloin nähdä kaikkialla toivoa. Kaikki pahatkin asiat olivat yhtäkkiä alistettuina evankeliumin totuudelle – ne vain todistivat siitä mistä Raamattu kertoo eli ihmiskunnan syntisyydestä, ja ne antoivat syyn julistaa Jeesusta joka on synnin voittanut.</p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Ilosanoman tuojan askeleet</h3><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;"><blockquote>"Kuinka ihanat ovat vuorilla<br />ilosanoman tuojan askelet!<br />Hän ilmoittaa rauhan tulon,<br />tuo suuren ilosanoman,<br />hän tuo pelastuksen sanoman<br />ja sanoo Siionille:<br />– Sinun Jumalasi on nyt kuningas!" (Jes. 52:7)</blockquote></div><p><br /></p><p> Mielenkiintoinen tuo Raamatun ilmaus, että ilosanoman tuojan askelet ovat ihanat. Ilosanoma on vastaanottajille ihanaa kuultavaa, mutta se että viestintuojan askelet ovat ihanat viittaa minusta vielä enemmän itse viestintuojan kokemukseen. Jo ennen kuin ilosanoman vastaanottajat näkevät hänet vuorella, hän kiirehtii että pääsee kertomaan sen.</p><p>Ilosanoman tuojan askeleet ovat vuorten vaikeakulkuisesta maastosta huolimatta kevyet, innokkaat, onnelliset, koska hän tietää saavansa kohta kertoa ihmisille jotain hyvää. Hän saa nähdä riemua ja ilonkyyneleitä.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhRV1KLuryMC2yeYqs7zmcs8Ula1blgmaNgWOADIRl_YuEeNaW0-VXmF0FZcLpLl3SiPL8Hm3p6pejZbxB0Alr24HUVoTLjYhV6H7KajHghLiUk-XYoXKgJSxUmbHA4fRqOgirFx-k2ofZkiSVDV3Y5RZgbphZ6uIkPA_YDQaUo4kN-laLqRwW0CfP/s1920/ensign-1659138_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1440" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhRV1KLuryMC2yeYqs7zmcs8Ula1blgmaNgWOADIRl_YuEeNaW0-VXmF0FZcLpLl3SiPL8Hm3p6pejZbxB0Alr24HUVoTLjYhV6H7KajHghLiUk-XYoXKgJSxUmbHA4fRqOgirFx-k2ofZkiSVDV3Y5RZgbphZ6uIkPA_YDQaUo4kN-laLqRwW0CfP/w300-h400/ensign-1659138_1920.jpg" width="300" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Ehkä syy sille, että tulkitsen tuon Jesajan kirjan jakeen lähinnä ilosanoman tuojan enkä vastaanottajan kannalta on se käytännön tosiseikka, että evankeliumin pelastussanoman kertominen ei läheskään aina johda välittömään riemastuneeseen vastaanottoon ja ilonkyyneliin. Niissäkään tapauksissa, joissa kuulija on todellinen kuulija eli myös vastaanottavainen evankeliumille, vaikutus ei yleensä ole välitön. </p><p>Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Kukaan niistä monista ilosanoman tuojista, jotka aikoinaan sattuivat polulleni, ei saanut todistaa sitä hetkeä kun sydämeni lopulta avautui Jeesukselle. Heidän evankeliumin julistamisellaan kuitenkin oli ratkaiseva vaikutus, että niin tapahtui.</p><p>Me kristityt emme tiedä, kuka on vastaanottavainen Jumalan sanalle, meidän tehtävämme on vain julistaa sitä kaikille. Olemme kukin saaneet omasta kokemuksestamme todistuksen siitä, että Herran sana ei tyhjänä palaa, kuten Jesajan kirjassa sanotaan (luku 55). </p><p> Kristittynä saan olla unelmatehtävässäni eli ilouutisen kertojana. Uskon täydestä sydämestäni, ettei ole sellaista ahdinkoa, johon Jumala ei voisi tuoda lohtua. Jeesus on ristinkuolemallaan voittanut synnin, kuoleman ja kadotuksen, noussut kuolleista ja on kanssamme koko ajan aina täältä ikuisuuteen.</p><p><br /></p><div style="text-align: left;"></div><blockquote><div style="text-align: left;">"Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta<br />eivätkä sinne palaa<br />vaan kastelevat maan,<br />joka hedelmöityy ja versoo<br />ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,<br /> niin käy myös sanan,</div><div style="text-align: left;">joka minun suustani lähtee:<br />se ei tyhjänä palaa<br />vaan täyttää tehtävän,<br />jonka minä sille annan,<br />ja saa menestymään kaiken,<br />mitä varten sen lähetän." (Jes. 55:10-11)</div></blockquote><div style="text-align: left;"></div><p></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2663868894473898007.post-53336728520095450002023-04-18T10:56:00.000+03:002023-04-18T10:56:17.809+03:00"Miksi juuri Jahve?"<div style="text-align: left;"> Minulta on monesti kysytty, miksi uskon kaikkien uskontojen väitetyistä jumalista juuri Raamatun Jumalaan. Vaikka kysymys tietyllä tavalla tuntuu epämielekkäältä uskovaiselle, olen kyllä aina osannut antaa vastauksen.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><h3 style="text-align: left;"><br /></h3><h3 style="text-align: left;">Omituiselta tuntuva kysymys</h3><p> Joku kysyi minulta nettikeskustelussa, miksi uskon juuri Jahveen enkä johonkuhun toiseen jumalaan. Hän varmaankin käytti erisnimeä Jahve koska halusi painottaa, ettei Raamatun Jumala hänen mielestään ole ainut jumala, vaan yksi monista vaihtoehdoista.</p><p>Olen vuosien varrella, melko aktiivisena nettikeskustelijana, kuullut vastaavanlaisen kysymyksen useamman kerran. Minua mietityttää siinä pari asiaa, jotka yritän nyt selittää.</p><p> Ensinnäkin, kysymys ei tunnu mielekkäältä uskovaiselle kristitylle. Ensimmäisenä mieleen tuleva vastaus nimittäin olisi, että koska Raamatun Jumala, Jahve, on todellinen ja elävä Jumala – totta kai uskon todelliseen Jumalaan (ei kai kukaan nyt epätodellisena pitämäänsä jumalaan uskoisi!). </p><p>Minusta kuitenkin tuntuu, että kysyjä hakee toisenlaista vastausta – vähemmän, no, itsestään selvää. Ehkä kysyjää kiinnostaa enemmänkin, miksi pidän Jahvea kunnioittamisen arvoisena ja luotettavana?</p><p> Toinen askarruttava seikka on, että kysyjällä on lähes aina taustalla näkemys, että uskonnon ja jumalan pitäisi ennemminkin olla kunkin omasta kulttuurista ja synnyinseudusta riippuvainen. Usein kysyjä nimittäin jossain vaiheessa tuo esiin vanhan tutun "miksi suomalainen uskoisi Lähi-idän ihmisten aavikkojumalaan?" -näkemyksen.</p><p>Tämä näkemys mielestäni paljastaa, että kysyjä puhuu kulttuurista, tarkemmin sanottuna kansanperinteistä, eikä uskonnosta ollenkaan! Hän vain käyttää käsitteitä uskonto ja jumalausko.</p><p>Selvimmin tämä ilmenee kun ajatellaan luomista. Kuka on luonut meidät, kaikkien kansojen ihmiset, ja koko luomakunnan, maailmankaikkeuden? Ei kai kysyjä sentään usko, että jokainen hänen olettamansa "kansankulttuurin jumala" olisi luonut omaan vastuualueeseensa kuuluvan maapläntin ihmisineen? Jos siis on yksi jumala ylitse muiden, luoja, kuka hän on? Kun tähän kysymykseen aletaan vakavasti pohtia vastausta, ollaan siirrytty kulttuurin aihepiiristä todellisen jumalauskon kysymyksiin.</p><p> Vielä sananen kansanperinteistä... Kyllä minäkin arvostan niitä ja niiden osana jumalatarustoja, suomalaisena tietysti erityisesti Kalevalaa. En kuitenkaan sekoita niitä uskontoon. Minulle Kalevala on kansanrunoutta, omanlaistaan taidetta. Se ilmentää suomalaisen kulttuurin, luontosuhteen ja ajattelutapojen erityisyyttä.</p><p><br /></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg-e32YjtwCcWsIpxxQKG2VmicvxnI2TUDL6VRKQTde3BHMJLu095B1zWK_3_CDVcgjJcefzNnX0PEYnjR8vr3HWG1PMtSJmEHBGsnqhMvxUBlN1JL_42W1Wqg9sjY-K_Jf6-qUJUGg4CKg29uGR4ZWpDi4UqSKQYjvmNCWyr54oNh0P8PDgvCHtWjK/s1920/duckboard-4769657_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1920" data-original-width="1280" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg-e32YjtwCcWsIpxxQKG2VmicvxnI2TUDL6VRKQTde3BHMJLu095B1zWK_3_CDVcgjJcefzNnX0PEYnjR8vr3HWG1PMtSJmEHBGsnqhMvxUBlN1JL_42W1Wqg9sjY-K_Jf6-qUJUGg4CKg29uGR4ZWpDi4UqSKQYjvmNCWyr54oNh0P8PDgvCHtWjK/s320/duckboard-4769657_1920.jpg" width="213" /></a></div><br /> <p></p><p>Kristittynä eläessäni olen oikeastaan alkanut aiempaa enemmän huomioida suomalaisuuttani. Sillä Raamatussa yksi tasoista, joilla ihmiskunnasta puhutaan, on kansojen taso: jokainen yksittäinen ihminen kuuluu johonkin kansaan tässä maailmassa. Kansojen taso ei tietenkään ole se perimmäinen ja kaikkein merkityksellisin taso, jolla Jumala ihmisiä tarkastelee. Perimmäinen ja ratkaiseva taso on jokainen yksittäinen ihminen ja hänen sydämensä. </p><p><br /></p><h3 style="text-align: left;">Siksi Jahve</h3><p> Toisaalta pystyn ymmärtämään kysymystä. Tulin uskoon kolmekymppisenä, ja sitä ennen tutustuin eri uskontoihin ja niiden väitteisiin jumalasta / jumalista / jumaluudesta. Joten joku samalla tavalla uskonnoista kiinnostunut saattaisi olettaa, että aikani tutkittuani ja vertailtuani päädyin Jahveen.</p><p>Ei se kuitenkaan mennyt niin. Se hetki jolloin tulin uskoon ei ollut jatkoa tuolle uskontojen tutkimiselleni. Olin muutoin elämässäni alkanut janoita Jumalaa, täydellistä rakkautta ja anteeksiantoa. En siis valinnut Jahvea jonkinlaisen älyllisen tai tunteellisen pohdiskelun päätteeksi, vaan Jahve sytytti sydämessäni uskon Häneen.</p><p> Jälkeenpäin, kun olen pohtinut eri uskontojen jumalakäsityksiä, olen alkanut ymmärtää, etteivät ne ole sellaisia, jotka edes teoriassa vetoaisivat minuun. Ne nimittäin maalaavat kuvan jumalasta joka on heikko, tahdoton ja epätäydellinen; väitetyiltä jumalilta puuttuu kokonaisnäkemys, suunnitelma, oikeamielisyys ja mahti, kaikkivaltius; niihin ei voi turvata hädässä eivätkä ne ole ratkaisseet synnin ongelmaa.</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhn9oIwIurJmx637vYUXsIwHOHfFjLStz7sgnGuPyHL5FlYRc2BjQG4ByZ3eawwvqegkgh9b_r81KtlR7qo0bIuT7sws-5hj_-_Mj2ePr9rsNnkYlqJtXe-KT-x3ankFWa6EMbFSNaBUNCoJlU8B4dRE-vUNIvU884EUNiE_9DwIXxqUCqu-p51UZDI/s1920/treetops-4977262_1920.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="1920" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhn9oIwIurJmx637vYUXsIwHOHfFjLStz7sgnGuPyHL5FlYRc2BjQG4ByZ3eawwvqegkgh9b_r81KtlR7qo0bIuT7sws-5hj_-_Mj2ePr9rsNnkYlqJtXe-KT-x3ankFWa6EMbFSNaBUNCoJlU8B4dRE-vUNIvU884EUNiE_9DwIXxqUCqu-p51UZDI/w400-h266/treetops-4977262_1920.jpg" width="400" /></a></div><br /><p><br /></p><p>Monien uskontojen kertomukset synnyttävät ihan mielenkiintoisia pohdintoja ihmisyydestä, hyvästä elämästä, kärsimyksestä ja onnellisuudesta, mutta niiden jumalat eivät ole sellaisia, joihin pystyisin uskomaan, joita kunnioittaisin ja joihin luottaisin.</p><p> Mitä siis vastasin kysyjälle? Koska minulla ei ollut aikaa kirjoittaa esseetä kaikesta edellä mainitsemastani, ajattelin sitä hetkeä kun tulin uskoon – mitä ajattelin ja tunsin sydämessäni? Millä tavalla Jahve veti minut omakseen?</p><p>Vastaus on täysin kirkkaasti evankeliumi! Uskoon tullessani ymmärsin evankeliumin, eli syntien sovituksen ja pelastuksen Jeesuksessa, ensimmäisen kerran todeksi omalla kohdallani. Kaikki Jumalan ominaisuudet, jotka olen maininnut tässä kirjoituksessani – että Hän on elävä Jumala, Luoja, kaikkivaltias, vanhurskas eli virheettömän oikeamielinen, syntiemme sovittaja... – lähtevät avautumaan evankeliumin kautta.</p><p>Taisin muotoilla vastaukseni jotenkin niin, että koska Jahve, Raamatun Jumala, kosketti sydäntäni evankeliumilla. </p><p><br /></p><p></p><blockquote>"Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:9-10)</blockquote><p></p><p><br /></p><p> </p><p><br /></p><p><br /></p>Johannahttp://www.blogger.com/profile/02199966063102085823noreply@blogger.com0