Jeesus – ristiinnaulittu ja ylösnoussut

  Jeesuksen ristiinnaulitseminen on rankka aihe. Sitä ei kuitenkaan voi ohittaa, kun puhutaan syntien anteeksiannosta.

Jumalan kiitos, Jeesuksen maanpäällinen elämä ei päättynyt kuolemaan ja hautaan.

 

Jeesuksen veri puhdistaa synneistä  

"Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." (Matt. 26:27-28)

  Ristiinnaulitseminen on kauhistuttava teko, brutaali ja verinen. Viattoman ristiinnaulitseminen järkyttää vielä enemmän. Ei sellaisesta edes puhu mielellään.

Puheenvuoroissa Jeesuksesta jätetäänkin usein pois osa todistuksesta, jonka Raamattu antaa – se verinen osa. Puhutaan pelkästään nykyajan humanistiseen etiikkaan sopivista asioista, kuten siitä mitä Jeesus opetti lähimmäisenrakkaudesta, laupeudesta, ulkokultaisuudesta jne.

Syntyy virheellinen käsitys, että kristinuskon sanoma on pääpiirteittäin sama kuin useimpien muiden uskontojen: tehkäämme hyviä tekoja, niiden perusteella myös avautuu pääsy Jumalan luo.

  Joskus törmää siihenkin, että puhutaan kyllä Jeesuksen ristiinnaulituksi tulemisesta, mutta pelkästään inhimillisestä näkökulmasta ilman, että tunnustetaan ristin olleen meidän syntiemme sovituksen paikka. Kuuntelin pari vuotta sitten luennon, jossa eräs yhdysvaltalainen piispa väitti ihan suoraan, että kristinuskon pitää uudistua: tulee hylätä oppi syntien sovituksesta ja nähdä risti pelkästään jonkinlaisena inhimillisen heikkouden tunnistamisen ja kohtaamisen paikkana.

  Paitsi että ristillä Jeesus oikeasti kantoi meidän syntimme, sovitti ne verellään tuoden meille Jumalan anteeksiannon, kuten Raamatussa todistetaan, ristinsovitus myös muistuttaa syntiemme vakavuudesta: vain ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan pyhä veri voi puhdistaa meidät synneistä. Me emme itse voi auttaa itseämme (Room. 5:6).

Samalla se muistuttaa Jumalan pyhyydestä: Jumala on niin hyvä, ettei Hän salli ikuiseen valtakuntaansa yhtään syntiä – ei niitäkään vääryyksiä, joita me ihmiset saatamme vähätellä tai jopa yrittää oikeuttaa.

Ainakin minusta olisi hirveää, jos Taivaassakin olisi vääryyttä, jota vähäteltäisiin ja katsottaisiin läpi sormien, sanottaisiin uhreille vain: "älä välitä, eihän tuo nyt niin vakavaa ole". 

"Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa." (Hepr. 9:14)

Jeesus nousi kuolleista!

"Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni – saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä." (Joh. 10:17-18)

  Kun Jeesus kerran itse sanoi menevänsä ristille, antavansa henkensä ja täyttävänsä siinä Taivaallisen Isän tahdon, kuka meistä muka on siinä asemassa, että voisimme mitätöidä ristin merkityksen ja sanoa, ettei niin hirmuinen tapahtuma oikeastaan olisi ollut edes tarpeen?

  Ristin tapahtumien järkyttävyys omalla tavallaan johdatti minut aikoinaan pohtimaan, luotanko oikeasti siihen, mitä Jeesus sanoi.

Pohdintoihin liittyi myös kysymys Jeesuksen jumaluudesta: jos Jeesus olisi ollut pelkästään joku tavallinen ihminen, jonka Jumala päätti uhrata muiden edestä, en olisi voinut hyväksyä oppia ristinsovituksesta. Mutta koska Jeesus Raamatun todistuksen mukaan oli ristille mennessäänkin ihmiseksi syntynyt Jumalan ainut Poika ja yhtä Taivaallisen Isän kanssa (Joh. 10:30) sekä tietoinen pelastussuunnitelmasta, jota oli toteuttamassa, ymmärsin ristin tapahtumat laajemmin: niissä toteutui syntisten ihmisten kätten kautta Jumalan uhrautuva rakkaus meitä luotuja, syntisiä ihmisiä kohtaan.

Tähän liittyen pidän erityisen paljon edellä siteeraamastani heprealaiskirjeen kohdasta, jossa puhutaan Jeesuksesta: "Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä..." Vain Jumalalla on ikuinen henki.

  Puheenvuoroissa, joissa Jeesus kertoo seuraajilleen lähestyvästä ristiinnaulitsemisestaan, Hän samalla kertoo ylösnousemuksestaan (mm. Matt. 20:18-19 ja Joh. 10:17-18). Kuulijat eivät kai oikein ymmärtäneet, mitä Hän tarkoitti. Vasta kun ylösnousemus oli tapahtunut, he iloitsivat ja ymmärsivät Jeesuksen sanat (Luuk. 24:5-8).

"Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?»" (Joh. 11:25-26)

  Minulle on tärkeää aina muistaa Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus yhdessä. Eiväthän ne ole vain joitain irrallisia opinkappaleita, vaan todellinen – sekä ruumillinen että hengellinen – historiallinen tapahtumasarja, jossa elämä voitti kuoleman. Jeesuksen vaiheet täällä maailmassa eivät päättyneet kuolemaan ja hautaan, vaan ylösnousemuksen ihmeeseen!

"Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista." (Luuk. 24:5-6) 

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista." (1. Piet. 1:3)

 

"Persoonuus" vai ihmisyys? Maailmalla käytävän eutanasiakeskustelun herättämiä ajatuksia

  Alankomaissa eutanasialakia ja sen tulkintaa on laajennettu viime vuosina. Nykyään eutanasia voidaan tehdä muistisairaalle, joka ei ymmärrä tilannetta ja saattaa jopa vastustella toimenpidettä. Millaisia filosofisia periaatteita eutanasian taustalta löytyy?

Miksi "armomurha" on sisäisesti ristiriitainen käsite?

Karmivia uutisia Alankomaista

  Brittiläinen The Guardian -lehti uutisoi v. 2018 karmivasta tapauksesta Alankomaissa: eutanasialääkäri oli pyytänyt omaisia pitelemään pitkälle edennyttä Alzheimerin tautia sairastavaa, rimpuilevaa naista aloillaan pystyäkseen kiinnittämään hänen kyynärtaipeeseensa tappavaa myrkkyä sisältävän tipan.

Tapauksesta käynnistettiin rikostutkinta, mutta vain siksi, että siinä oli rikottu tiettyjä muodollisuuksia. Alankomaiden laki nimittäin on vuodesta 2016 alkaen sallinut dementoituneen potilaan surmaamisen, jos tämä on ennen sairauden etenemistä allekirjoittanut virallisen julkilausuman sen hetkisestä tahdostaan saada myöhemmin kuolinapua.

Ennen vuoden 2016 lakimuutosta muistisairaiden eutanasian on estänyt usein kovin inhimillinen ilmiö: eutanasian halunneet muistipotilaat ovat itse lykänneet sen toimeenpanemista aina vain eteenpäin, niin pitkään, etteivät lopulta ole enää olleet "kykeneviä ilmaisemaan tahtoaan johdonmukaisesti".

Mutta onko kyseessä ensisijaisesti muistisairaan kyvyttömyys ilmaista tahtoaan vai pitäisikö asia nähdä pikemminkin niin, että hänen kokemuksensa ja tarpeensa ovat yksinkertaisesti muuttuneet neurologisen sairauden edetessä, kuten kriitikot ja eutanasiaa vastustavat potilasjärjestöt esittävät?

Tällä videolla haastatellaan alankomaalaista Jokea ja hänen Alzheimerin tautia sairastavaa miestään Gerritiä. Video on ajalta ennen lakimuutosta. Diagnoosin saadessaan Gerrit kertoi haluavansa eutanasian, mutta taudin edetessä alkoi vältellä asiasta puhumista (vaikka oli edelleen kommunikointikykyinen) ja kertoi vain haluavansa hoitopaikasta kotiin vaimonsa luo.

 Uskon eutanasian olevan väärin kaikissa tapauksissa, mutta muistisairaiden asemaa koskeva keskustelu valaisee erityisellä tavalla, millaisia vähittäisiä muutoksia ihmisarvoon ja elämän suojelemiseen liittyvissä käsityksissä on tapahtunut yhteiskunnissa, joissa eutanasia on sallittu.

Filosofi Singer ja "persoonuus"

  Australialainen filosofi ja bioeetikko Peter Singer on esittänyt, että vain sellaisilla ihmisillä, jotka ovat "persoonia", tulisi olla lain suojaama oikeus elämään. "Persoonuus" (personhood) on Singerin mukaan ihmisillä, jotka ovat rationaalisia, tietoisia ja kykeneviä tekemään valintoja (hold preferences).

Osa ihmisistä on siis "ei-persoonia" ja siten Singerin ajattelun mukaan ihmisarvon ulkopuolella.

  Edellä mainitussa Alankomaiden lakimuutoksessa näkyy mielestäni "singeriläinen" logiikka: ennen muistisairauden etenemistä henkilö on persoona, mutta sairauden edettyä hän ei enää ole persoona – ja persoonan tahdonilmaus eutanasiaan ylittää ei-persoonan eli "pelkän ihmisen" vaistonvaraiset vastustelut tulla surmatuksi.

Peter Singer on kohahduttanut lapsenmurhaa puoltavilla lausunnoillaan: jos syntynyt lapsi onkin vaikeasti vammainen, lain tulisi sallia lapsen surmaaminen, jos vanhemmat niin toivovat.

Radikaali kanta perustuu Singerin eutanasiaa koskevaan jäsennykseen, jonka mukaan eutanasia voi olla tahdollista (voluntary), tahdonvastaista (involuntary) tai ei-tahdollista (non-voluntary). Singer hyväksyy näistä tahdollisen sekä joissain tapauksissa ei-tahdollisen. Vammaisen lapsen surmaaminen olisi jäsennyksen mukaan ei-tahdollista eutanasiaa, mutta sallittavaa, koska vauva ei ole "persoona".

Ajatuksena tuntuu olevan, ettei ihmiselämä sinänsä ole arvokasta ja suojeltavaa, vaan että siitä tekee arvokasta ja suojeltavaa vasta tiettyihin kriteereihin perustuva status. Joissain tapauksissa edellytetään jopa, että ihminen on erikseen ilmaissut riittävän johdonmukaisesti vaatimuksen saada jatkaa elämistä.

  Suomessa olen törmännyt hieman saman tyyppiseen logiikkaan aborttikeskusteluissa, kun aborttia puolustavat ovat väittäneet, että se, että sikiötä ei abortoida, on sen "pakottamista syntymään" (koska sikiö ei ole ilmaissut tahtoa syntyä).

Armollisuus ja elämän suojeleminen

"Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento." (1. Moos. 2:7)

  Eutanasia suomennetaan usein "armomurhaksi". Se on kristityn näkökulmasta sisäisesti ristiriitainen käsite. Armollisuus on Jumalan, elämän antajan ja ylläpitäjän, ominaisuus. Jumalan henkäys tekee elottoman eläväksi ja herättää henkiin kuolleen.

Synti ja ero Jumalasta aiheutti ihmisen kuolevaisuuden, mutta Jeesuksessa Jumala on avannut meille tien ikuiseen elämään. Se on Jumalan armollisuutta suurimmillaan. Ikuisen henkensä voimalla Jeesus meni ristille puolestamme ja nousi kuolleista. Todellisen armon päämäärä on aina elämä.
  

"Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." (Joh. 10:10)

  On pelottavaa, miten helposti me ihmiset pystymme rationalisoimaan ja oikeuttamaan pahoja tekoja kehittelemällä hienoja filosofisia määritelmiä ja uudenlaisia jäsennyksiä, ja miten vastaanottavaisia olemme uusille opeille. Jumalan antamia käskyjä, kuten "älä tapa", ei kuitenkaan voi ahtaa mihinkään filosofiseen lokeroon, vaan se on yksiselitteinen ja koskee kaikkia ihmisiä.

  Edellä kuvailemani näkemys, että ihmisen pitäisi täyttää tietyt rationaalisuuden kriteerit, että hänellä olisi oikeus elää, on täydellisessä ristiriidassa kristillisen ajattelun kanssa. Jeesus opetti, että meidän tulee auttaa ja suojella toista ihmistä sitä suuremmalla syyllä, mitä avuttomampi, heikompi ja kyvyttömämpi hän itse on (mm. Luuk. 10:25-37 ja Matt. 25:35-45).

"Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain." (Gal. 6:2)

Siveettömyys: katse ja pukeutuminen

  Jos mies katsoo paljastavasti pukeutunutta naista himoiten, kuka tekee synnin: katsoja vai katseen kohde?

Onko kristinuskossa pukeutumissääntöjä?

Jokainen vastaa omista silmistään

  Katsoin kerran videon, jolla musliminainen opetti nuoria naisia pukeutumaan islamin opetuksen, hijabin, mukaisesti: hiukset, kaula, hartiat ja koko vartalo nilkkoihin asti piti peittää kaapumaisella vaatteella, vain kädet ja kasvot saivat jäädä näkyviin. Jotkut aikuiset musliminaiset tunnetusti peittävät myös kasvonsa hunnulla osittain (niqab) tai kokonaan (burka).

Myös muslimimiehille on pukeutumissääntöjä, mutta miesten sopivaksi katsottu pukeutuminen ei ole yhtä peittävää.

Hijabia perustellaan mm. sillä, ettei musliminaisen tule asettaa vartaloaan huomion kohteeksi ja ettei häntä siten "tunkeilevasti lähestyttäisi", kuten Koraanissa ilmaistaan. Hijabia käsittelevällä suomenkielisellä nettisivustolla iranilaisen koulutytön kerrotaan sanoneen miehistä: "Tahdomme heidän olevan piittaamattomia ulkonäöstämme ja sen sijaan kiinnittävän huomionsa persoonallisuuteemme ja mielipiteisiimme."

Ajatus on minusta ihan hieno, mutta mielestäni tässä on joitain ongelmia: se mikä koetaan huomiota herättäväksi, vaihtelee kulttuurista ja aikakaudesta toiseen, ja kaiken lisäksi se mikä koetaan viehättäväksi ja seksuaalisesti vetovoimaiseksi, vaihtelee yllättävän paljon yksilöstä toiseen. Eräs suomalaismies sanoi pitävänsä musliminaisten hijab-pukeutumista seksikkäämpänä kuin suomalaisnaisten tuulipukua tai farkkuja ja neuletta!

Ja ennen kaikkea: tarkkojen, äärimmäisten pukeutumissääntöjen ajatuksena näyttää olevan, että naiset yrittävät kontrolloida miesten katseita ja käyttäytymistä ulkoisella olemuksellaan. Mutta eikö tämä ole nurinkurista? Eikö jokainen itse hallitse silmiään ja käytöstään? Ja jos ei hallitse, eikö olisi syytä opettaa siihen?

  Kristinuskossa siveellisyyttä ja siveettömyyttä koskeva opetus kohdistetaan ensisijaisesti katsojalle: jokainen on vastuussa omista silmistään. Omasta siveettömästä ajatusmaailmasta ja omasta käyttäytymisestä ei voi syyttää jotakuta toista, joka sattui pukeutumaan omiin silmiin vetävällä tavalla.

"Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin." (Matt. 5:28-29)

Ajatelkaa maailmaa, jossa elämme: samoissa julkisissa tiloissa kulkevat niin kristityt kuin ateistit ja eri uskontojen edustajat sekä monin eri tavoin mm. siveellisyydestä ajattelevat – myös siitä täysin piittaamattomat. Jeesuksen painotus on viisas, koska toisten pukeutumista emme pysty kontrolloimaan, mutta omia silmiämme ja ajatteluamme pystymme, ainakin vähän enemmän. Tai ainakin vain jälkimmäisestä olemme vastuussa Jumalalle.

"Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos." (Mark. 7:15)

"Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli." (Mark. 7:21-22)

Sydämen motiivi, siveä pukeutuminen ja intiimiys

   Jumala näkee sydämiimme (1. Sam. 16:7). Vaikka jokainen on katsojana vastuussa omista silmistään, myös sillä on väliä, millaisista sydämen motiiveista kukin itse pukeudumme. Kristinuskossa seksi kuuluu vain avioliittoon, joten olisi väärin tarkoituksellisesti pyrkiä herättämään seksuaalista huomiota muiden keskuudessa.

Kuitenkin vain Jumala voi tietää, millaisista sisäisistä motiiveista esim. valitsemme vaatteemme tai millaisista motiiveista katsomme muita. Jos ei ole tehnyt mitään väärää – katseen kohteena tai katsojana – ei ole syytä tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka joku toinen motiiveja epäilisikin.

"Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein." (Joh. 7:24)

  Vaikka sydämen motiivi on ratkaiseva, kyllä Raamatussakin silti on suuripiirteisiä pukeutumisohjeita, joissa kehotetaan siveyteen ja vaatimattomuuteen osana "hiljaista käytöstä", ja tämä koskee sekä naisia että miehiä. Lisäksi, vaatteet on tarkoitettu suojaamaan ja peittämään kehoa, ei paljastamaan. Ensimmäiset vaatteet miehelle ja naiselle valmisti Jumala itse (1. Moos. 3:21).

Puhe siveästä ja vaatimattomasta pukeutumisesta saattaa helposti kuulostaa pelkästään rajoittavalta, mutta ainakin itse koen sen myönteiseksi ja vapauttavaksi tässä ulkonäkö- ja seksikeskeisessä maailmassa. Toisin kuin islamissa, kristinuskossa tarkempi tulkinta sopivasta pukeutumisesta jätetään oman harkinnan varaan, ja sääntöjen sijaan keskiössä on sisäistettäväksi tarkoitettu periaate.

"Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista." (1. Piet. 3:3-4)

  Yksi myönteinen näkökulma aiheeseen, minusta olennainen, on intiimiyden vaaliminen – yhteyden, jonka kaksi ihmistä jakaa välillään. Avioliitossa intiimi yhteys on puolisoiden välisen rakkauden ilmenemismuoto. Intiimin piiriin kuuluu oma ja puolison seksuaalisuus ja muita asioita, jotka on salattu ulkopuolisten silmiltä ja korvilta. Mitä enemmän jakajia on, sitä laimeammaksi yhteys käy... Kahdenvälisyyden vaaliminen on aviorakkauden vaalimista. 

  Varmaan melkein jokainen meistä on harjoittanut siveettömyyttä jossain muodossa: asenteissa, sanoissa, teoissa. Kristinuskon ydin on ilosanoma Jumalan anteeksiannosta. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen luo itkien tulleesta naisesta "joka vietti syntistä elämää". Monet arvelevat tämän tarkoittaneen siveetöntä elämäntyyliä. Jeesus otti naisen armahtaen vastaan:

"Ja hän sanoi naiselle: »Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.» Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: »Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.» Mutta Jeesus sanoi naiselle: »Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.»" (Luuk. 7:48-50)