Onko rakkaudella järjestys sillä tavalla, että meidän tulee ensin rakastaa ihmisiä jotka ovat meille kaikkein lähimpiä, kuten perheenjäsenet ja ystävät, ja vasta sen jälkeen, jos aikaa ja voimavaroja vielä riittää, siirtyä rakastamaan myös etäisempiä ja tuntemattomia lähimmäisiämme?
Näkemysero
 |
| Kuva: Pixabay |
Tänä keväänä luin lehdestä Yhdysvaltain varapresidentin, roomalaiskatolisen J.D. Vancen, ja pääsiäismaanantaina kuolleen paavi Franciscuksen näkemyserosta koskien Katolisen kirkon käsitettä ordo amoris eli rakkauden järjestys.
Minulle tulee rakkauden järjestys -ilmauksesta ihan ensimmäisenä mieleen Jeesuksen opettama rakkauden kaksoiskäsky, joka tiivistetään seuraavasti: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Jumalan rakastamisen käsky on suurin ja ensisijainen; lähimmäisen rakastaminen perustuu sille ja on nähdäkseni sille alisteinen. Alisteisuudella tarkoitan että Jumalan tahto määrittää miten meidän tulee rakastaa lähimmäistämme. Meidän ei tule rakkauden nimissäkään, ja vaikka lähimmäisemme pyytäisi, tehdä hänelle sellaisia tekoja jotka ovat Jumalan tahtoa vastaan.
Vancen ja paavi Franciscuksen näkemyserossa ei kuitenkaan ollut kyse tästä, vaan siitä tuleeko lähimmäisenrakkaudella olla järjestys.
Toisin sanoen, onko meidän ensisijaisesti rakastettava ihmisiä, jotka ovat meille kaikkein lähimpiä, kuten perheenjäsenet ja oman yhteisön jäsenet, jolloin meille etäisemmät lähimmäiset tarpeineen, kuten apua tarvitsevat tuntemattomat ihmiset, saavat vuoronsa vasta sen jälkeen?
Varapresidentti Vancen vastaus oli myöntävä: lähimpien lähimmäisten rakastaminen on ensisijaista, ja rakastamisen tulee ikään kuin laajentua lähipiiristä ulospäin. Tällä hänen katsotaan oikeuttaneen Trumpin hallinnon oma maa ensin -politiikkaa. Paavi Franciscuksella oli eri näkemys. Hän kirjoitti amerikkalaisille piispoille kirjeen, jossa painotti että kristillinen rakkaus koskee kaikkia ihmisiä eikä ole koskaan ulos sulkevaa. Hänen mukaansa ei ole niin että rakkauden vasta vähittäin tulisi laajentua koskemaan etäisempiä ihmisiä ja ihmisryhmiä.
Kiista kiinnosti minua joten kuuntelin aiheesta muutamia roomalaiskatolisten ihmisten esitelmiä joita löysin YouTubesta. Pian huomasin että ordo amoris -käsitteen merkitys sisältää niin laajasti pohdintoja ja jäsennyksiä eri teologeilta, kuten Augustinukselta ja Akvinolaiselta, että pelkkä pinnallinen käsitteeseen tutustuminen ei riittäisi. Jatkoin kuitenkin tuon nimenomaisen kiistakysymyksen pohdiskelua pelkästään Raamatun valossa.
Tulin siihen tulokseen, että molemmat näkemykset tavallaan ovat yhtä aikaa oikeassa.
Oma pohdintani
"Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi." (1. Tim. 5:8)
Yllä oleva Raamatun jae on apostoli Paavalin kirjeestä Timoteukselle. Se joka ei huolehdi omaisistaan on pahempi kuin epäuskoinen. Ymmärrän tuon niin että koska ihminen luonnostaankin normaalisti huolehtii perheenjäsenistään, niin siksi on erityisen paha asia, jos joku uskovainen, jonka lähimmäisenrakkauden ja laupeuden standardi on epäuskoisia korkeammalla, ei huolehdi edes perheenjäsenistään.
Normaalisti ihminen ihan luonnostaan ja omasta halustaan huolehtii perheenjäsenistään. Luontainen halu hyvään tulee perimmäisesti Jumalalta, epäuskoisillekin, koska Jumala on luonut ihmisen niin. On luonnotonta jos ihminen ei välitä vaikka puolisostaan, lapsistaan tai vanhemmistaan. Uskovaisella on tavallaan kaksinkertainen rakkauden velvoite huolehtia perheestään, luonnollinen ja uskon kautta tuleva.
Omaisista huolehtiminen on aivan ehdoton, aina kiireellinen ja välttämätön asia uskovaiselle. Tällä tavalla Vance mielestäni oli oikeassa. Kaikkein lähimpien rakastaminen, heidän tarpeistaan huolehtiminen, on tosiaan ensisijassa.
Se että rakastaa tuntematonta tai jopa vihamiestään ei tule meistä ihmisistä yhtä luonnostaan. Uskoakseni sen takia Jeesus lähimmäisenrakkaudesta opettavassa vertauksessaan laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37) kertoi tilanteesta jossa ihminen auttoi hädässä olevaa tuntematonta, vieläpä ihmistä joka kuului uskonnollisesti eri yhteisöön jonka kanssa hänen oma yhteisönsä ei ollut missään tekemisissä.
Kun itse ajattelen lähimmäisenrakkautta, minulle tulee ensimmäisenä mieleen juuri tuntemattoman tai minulle vääryyttä tehneen ihmisen rakastaminen. Se on standardi jonka Jumala on antanut. Meidän on mahdotonta täyttää lähimmäisenrakkauden standardia täydellisesti niin kuin meidän on muutenkin mahdotonta elää täydellisesti. Se on kuitenkin Jumalan tahto ja siihen tulee pyrkiä nöyrän tietoisena siitä, ettemme pysty siihen.
On kiistatonta että tuntemattoman ja vihamiehen rakastaminen on keskeistä Jeesuksen opetuksessa lähimmäisenrakkaudesta. Sitä opetusta ja periaatetta tulee pitää esillä ja aina muistuttaa siitä. Tällä tavalla paavi Franciscus mielestäni oli oikeassa.
"Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 19:34)
