Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumalan suunnitelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumalan suunnitelma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Luottamus Jumalan suunnitelmaan – Joosefin esimerkki

  Ihmiseksi, jolla Raamatun sanoin "oli aina onni mukanaan, koska Herra oli hänen kanssaan", Vanhan Testamentin Joosef joutui kärsimään yllättävän paljon.

Joosefin elämäntarina rohkaisee, koska siitä voi päätellä, että vaikka omassa elämässä olisi suuriakin kärsimyksiä, voi silti Herran kanssa olla onnellinen ja menestynyt. 


Joosefin elämän kärsimykset

  Joosefista, Jaakobin ja Raakelin pojasta, kerrotaan 1. Mooseksen kirjan luvuissa 37 ja 39-50. Tiivistän alkuun Joosefin elämän keskeiset vastoinkäymiset, koska ne ovat niveltyneet osaksi myös hänen menestystään ja Herran suunnitelmaa.

  Vanhemmat veljet vihasivat ja kadehtivat Joosefia, koska iltatähtenä syntyneenä tämä oli Jaakob-isän lempilapsi. Lisäksi Joosef kertoi avoimesti veljilleen erikoisista unistaan, joiden sisältö oli omiaan voimistamaan heidän kaunaansa häntä kohtaan. 

Yhdessä unessa he olivat peltotöissä, kun veljien viljalyhteet kumarsivat Joosefin lyhdettä. Lopulta veljet vihasivat Joosefia niin paljon, etteivät enää pystyneet edes puhumaan hänelle ystävällisesti.

  Eräänä päivänä karjaa kaitsemassa ollessaan vanhemmat veljet, nähdessään kaukaa Joosefin olevan tulossa luokseen, suunnittelivat hänen surmaamistaan, mutta päätyivätkin myymään hänet ismaelilaisille kauppiaille, jotka edelleen möivät Joosefin orjaksi Egyptiin. 

Joosef päätyi palvelijaksi faraon henkivartijain päällikön taloon, josta joutui isännän vaimon valheen takia syyttömänä vankilaan vuosiksi. Vankilassa ollessaan Joosef selitti muiden vankien unia, ja selitykset kävivät toteen. 

Farao, nähtyään kaksi erikoista unta (1. Moos. 41:17-24) ja kuultuaan tästä viisaasti unia selittävästä heprealaisvangista, haetutti Joosefin vankilasta ja pyysi selitystä. 

Joosef kertoi faraolle Jumalalta saamansa selitykset unille (1. Moos. 41:25-36). Unet sisälsivät ennalta varoituksen tulevista ankarista nälkävuosista koko Lähi-Idässä sekä neuvon, miten Egypti voi selvitä niiden yli. Farao oli otettu viisaasta tulkinnasta ja nimitti Joosefin Egyptin käskynhaltijaksi. Nälkävuosien koittaessa Egyptissä oli Joosefin kertoman viisaan neuvon ansiosta runsaasti ruokaa, ja hän sai vastuulleen koko Egyptin ruoan jakamisen.

  Vaikka tässä vaiheessa Joosefin suurimmat vaikeudet olivat ohitse, mielestäni surullisin hetki on, kun nälkävuosista kärsivät veljet eräänä päivänä saapuivat Egyptiin ja kumartuivat Joosefin eteen anoen saada ostaa tältä ruokaa vietäväksi kotiin Kanaaninmaahan (tässä toteutui Joosefin nuorena näkemä uni veljien kumartuvista viljalyhteistä) eivätkä tunteneet tätä. Raamatussa sanotaan: "Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä." (1. Moos. 42:8). 

Eroon perheestään joutunut Joosef oli elänyt muukalaisena Egyptissä koko aikuisikänsä ja nyt, jälleennäkemisen hetkenä, hän ymmärsi tulleensa muukalaiseksi veljilleenkin.


Uskon esikuva

  Miten Joosef sitten oli kaikesta edellä mainitusta huolimatta niin menestynyt, siunattu ja Herran suosiossa, kuten Raamatussa todetaan moneen kertaan? 

Ilo Jumalan lapseudesta

  Joosef oli luottavainen, että Herra pitää hänestä huolen. Luottavaisuus ilmeni paitsi tottelevaisuutena, mielestäni myös heittäytymisenä. Hän kertoi vilpittömän innostuneesti veljilleen unistaan eikä tainnut tulla ajatelleeksi, että nämä pahastuisivat niistä. 

Muutenkin Joosef käytti rohkeasti Jumalalta saamaansa unien näkemisen ja selittämisen lahjaa ja antoi aina kunnian Jumalalle. Kun farao pyysi häntä selittämään unensa, Joosef vastasi: "Minä itse en pysty, mutta Jumala voi antaa faraolle suotuisan vastauksen." (1. Moos. 41:16)

  Rankat vastoinkäymiset eivät saaneet Joosefia epäilemään Jumalan huolenpitoa ja rakkautta häntä kohtaan, ainakaan niin merkittävästi, että siitä mainittaisiin Raamatussa. Kenties nuorena eroon joutuminen perheestä ja Jaakob-isästä oli johtanut siihen, että Jumala oli Joosefille poikkeuksellisen läheinen?

  Jaakob-isälle Joosefin menetys oli ollut suunnaton suru. Hän luuli poikansa kuolleen villipetojen raatelemana. Kun Jaakob kuuli Egyptistä palanneilta pojiltaan, että Joosef olikin elossa, hän ei meinannut uskoa heitä, koska hänen "mielensä oli turtunut". Kun hän lopulta uskoi, että näkisi vielä Joosefin elossa, hänen "henkensä elpyi". 

Joosef huolehti vanhasta isästään koko tämän loppuelämän ajan. Minusta heidän suhteessaan korostuu se, että vaikka he olivat isä ja poika, lopulta molemmat olivat Jumalan lapsia.

"Jumala käänsi sen hyväksi"


"Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan." (1. Moos. 39:2; käännös 1992)


  Tuoreena uskovaisena näin Joosefin, koskaan tarkemmin ajattelematta, sinä Raamatun ihmisenä, jolla kaikki meni putkeen. Jobin näin tältä osin Joosefin vastakohtana: hän menetti melkein kaiken, joutui kärsimään valtavasti ja julisti olevansa katkera.

Vasta myöhemmin olen tajunnut, miten rankka elämä Joosefilla oli. Minua hämäsi pitkään se, että vaikka Raamatussa kerrotaan hirveistä tapahtumista hänen elämässään, niiden lomassa todetaan aina vain, että Joosef oli valtavan onnekas ja menestynyt, koska Herra oli hänen kanssaan. Tähän sisältyykin tärkeä opetus, jonka olen saanut Joosefin elämäntarinasta.

Jumalan lapsen onni ja menestys ei tarkoita, ettei joutuisi käymään läpi suuria vaikeuksia ja kärsimyksiä. Se tarkoittaa, että luottaa Jumalaan ja on avoin olemaan osa Hänen suunnitelmansa toteutumista.

Mitä se tarkoittaa käytännössä? Joosefin esimerkin mukaan sitä, että noudattaa Jumalan tahtoa ja antaa Hänelle kunnian joka tilanteessa, onnessa ja kärsimyksessä, vaikkei itse sillä hetkellä näkisi siitä seuraavan mitään hyvää omassa elämässä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa elää Joosefin tavoin, koska hänen ajattelutapaansa kuului myös se, ettei keskity menneeseen, vaan nykyhetkeen ja tulevaan.

"Herra antoi Joosefin onnistua kaikessa." (1. Moos. 39:23)

  Kun Joosef oli paljastanut ruokaa anomaan tulleille veljilleen kuka on, ja kun veljet olivat ilmaisseet katumuksensa pahasta teostaan, Joosef sanoi jotain, mikä muistuttaa meitä Jumalan suuremmasta suunnitelmasta:

"Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi." (1. Moos. 50:20)

 

Joosefin armollisuus

 Vaikka Joosef oli joutunut kärsimään paljon, hänellä oli sisäinen rauha. Miksi olen niin varma tästä? Koska hän rakasti veljiään, jotka katuivat pahaa tekoaan, ja antoi heille anteeksi sekä maksoi pahan hyvällä.


"Anna siis meille nyt anteeksi meidän rikoksemme. Mehän palvelemme samaa Jumalaa kuin isäsi." Kuullessaan heidän sanansa Joosef puhkesi itkuun."

"Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin. Älkää siis enää olko peloissanne. Minä huolehdin teistä, teidän vaimoistanne ja lapsistanne.» Näin hän rauhoitteli heitä ja puhui heille lempeästi." (1. Moos. 50:17-21)


Paitsi että anteeksianto on Jumalan tahdon mukaista, sillä on tekemistä onnellisuuden kanssa: onnellinen ihminen yleensä antaa anteeksi, ja toisaalta anteeksianto lisää onnellisuutta. Anteeksiantaja valitsee elämän ja ohittaa tienhaaran, jolle kääntyminen pahimmillaan vie molemmat osapuolet, sekä vääryyden tekijän että hänet itsensä, tuhoon.

Joosef, sen paremmin kuin veljetkään, ei voinut mitään menneille vääryyksille, mutta antamalla anteeksi hän antoi mahdollisuuden perheen yhteiselle elämälle siitä eteenpäin.

  Joosef muistuttaa minua Jeesuksesta. Joosefkin antoi elämänsä taivaallisen Isän käyttöön. Ja kuten Jeesus, joka rukoili pahantekijöilleen armoa, Joosefkin oli armollinen veljilleen. 

Siinä missä Joosefin kohdalla elämänsä Jumalan käyttöön antaminen johti ruoan riittävyyden myötä ihmisten elossa pysymiseen Lähi-Idässä, Jeesus antoi itsensä, että jokainen joka Häneen uskoo saisi iankaikkisen elämän.



tiistai 22. toukokuuta 2018

Entä jos pahin tapahtuu?

Mistä voisi saada sisäisen rauhan, jos tulevaisuus pelottaa? Miten uskaltaa ottaa seuraava askel tilanteessa, jossa näyttää olevan pelkkiä huonoja vaihtoehtoja?




 Jaakobin esimerkki


Olen aina arastellut muutoksia. Muutokseen sisältyy riski, mahdollisuus, että tapahtuu jotain pahaa. Varsinkin huonojen kokemusten jälkeen pessimistinen suhtautuminen muutoksiin on ihan ymmärrettävää.

Pahojen kokemusten jättämä pelko voi toisaalta olla niin voimakas, että helposti unohtaa kaikki ne kerrat, joissa pelko onkin jälkeenpäin osoittautunut turhaksi. Omassa elämässäni on ollut valtavasti turhia pelkoja; vain harvoin olen Jobin tavoin joutunut toteamaan: "Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut." (Job 3:25)

Hiljattain olin jälleen tilanteessa, jossa jouduin pohtimaan "entä jos pahin vaihtoehto tapahtuu?". Raamattua lukiessani pistin merkille Jaakobin toiminnan ja sanat vastaavassa tilanteessa (näistä vaiheista kerrotaan 1. Moos. 37-45). Sain hänen esimerkistään paljon apua – niin paljon, että ahdistukseni vähentyi lähes olemattomiin.

Minusta Jaakob vaikutti vanhemmiten tulleen muutoksia arastelevaksi ja ehkä vähän pessimistiseksikin. Siihen oli erityinen syy. Hän oli menettänyt traagisesti rakkaan poikansa Joosefin, kun tämä oli ollut vanhempien veljiensä kanssa paimenessa. Jaakob luuli Joosefin kuolleen villipedon raatelemana, vaikka oikeasti tämä oli elossa, Egyptissä. Hän oli alkanut suhtautua suojelevasti erityisesti nuorimpaan poikaansa Benjaminiin, joka oli Joosefin ainoa täysveli.

Nälkäkuolema uhkasi Jaakobin perhettä ja koko Kanaanin maata. Egyptistä perhe olisi saanut ruokaa, mutta vain yhdellä ehdolla: kaikkien veljesten oli lähdettävä ruoanhakumatkalle, myös Benjaminin.

Jaakob oli valintatilanteessa: pitäisikö hänen ottaa riski ja päästää Benjamin veljiensä mukana Egyptiin vai pitäisikö antaa nälänhädän pahentua hitaasti, mutta varmasti? Tuohon aikaan muukalaisena vieraan kansan keskuuteen meneminen sisälsi oikeita vaaroja, ja lisäksi Jaakob traagisen kokemuksensa takia varmaankin pelkäsi, etteivät vanhemmat veljet huolehtisi Benjaminista.

Jaakob kieltäytyi voimakkaasti päästämästä Benjaminia ruoanhakumatkalle, vaikka vanhemmat pojat kuinka häntä maanittelivat.

 "Mutta Jaakob sanoi: "Minun poikani ei lähde teidän mukaanne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan."" (1. Moos. 42:38)

Aika kului ja nälänhätä paheni. Lopulta Jaakobin oli käytännössä pakko ottaa riski ja päästää Benjamin matkaan. Päätöksestä ilmoittaessaan Jaakob ei enää vaikuttanutkaan tuskaiselta ja voivottelevalta, vaan rauhalliselta. "Jumala, Kaikkivaltias, auttakoon teitä...", hän aloitti ja päätti sanoen "Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, käyköön sitten niin." (1. Moos. 43:14)

Tekstin perusteella minusta vaikuttaa, että Jaakobia oli rauhoittanut ajatus, että jos (meidän rajallisesta näkökulmastamme) pahin tapahtuu, sekin kuuluu Jumalan, Kaikkivaltiaan, suunnitelmiin. Kun Jaakob sanoi "käyköön sitten niin", hän ilmaisi viimekädessä haluavansa, että Jumalan tahto toteutuu – mikä se sitten onkaan.

Niin rajulta ja "piruja seinille maalailevalta" kuin Jaakobin sanat ehkä kuulostavatkin, ne olivat myös realistiset. Sitäpaitsi Joosefin kohdallahan Jaakobille (hänen näkökulmastaan) oli tapahtunut "se pahin". Ja kuten meille toisaalla Raamatussa kerrotaan, sekin oli kuulunut Jumalan suunnitelmiin (1. Moos. 50:20).

Pahin ei kuitenkaan tapahtunut. Vaikka Jaakob oli ollut valmis jopa luopumaan pojastaan, hän ei sittenkään menettänyt tätä. Lisäksi tapahtui paljon sellaista hyvää, josta hän ei varmasti ollut osannut uneksiakaan.



 "Tapahtukoon sinun tahtosi"


 Mutta vaikka tapahtumilla ei olisikaan ollut ajallisesti onnellista loppua, minusta olennaista on Jaakobin suhtautuminen tilanteessa, kun hän ei vielä tiennyt, miten asiat tulisivat menemään: Jaakob pystyi ottamaan riskejä sisältävän askelen vasta kun oli hahmottanut mahdolliseksi, että hänen näkökulmastaan pahin tapahtumien kulkukin saattoi sisältyä Jumalan tahtoon: kaikki on Jumalan käsissä. Näin ainakin tulkitsen hänen suhtautumistaan.

Minulle, koska olen tällaista riskejä kaihtavaa ja muutoksia arastelevaa tyyppiä, Jaakobin esimerkistä on paljon apua. Muistutan itseäni mahdollisuudesta, että pelottavimman mieleeni tulevan vaihtoehdon tapahtuessakin voin luottaa Jumalaan; jos en omilla valinnoillani riko Jumalan tahtoa vastaan, voin luottaa siihen, että kaikki käy lopulta parhain päin.

"Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut." (Room. 8:28)

Kun Jeesus opetti ihmisiä rukoilemaan, Hän sisällytti rukoukseen kohdan "tapahtukoon sinun tahtosi" (Matt. 6:9-13). Olen monta kertaa kuullut ihmisten sanovan tuota lausetta Isä meidän -rukouksen vaikeimmaksi kohdaksi lausua. Minustakin sitä on joskus vaikea sanoa, mutta olen alkanut ajatella niinkin päin, että lause on sisäisen rauhan lähde, koska se muistuttaa Jumalan hallinnasta ja asettaa rukoilijan luottamaan Häneen.