Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sananlaskut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sananlaskut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. heinäkuuta 2023

"Joka köyhää armahtaa..." – pohdintaa armosta ja auttamisesta

  Pohdintoja Sananlaskujen kirjan jakeen 19:17 äärellä:

  Mikä on armahtamisen ja anteeksi antamisen ero?

  Miten hyvän tekeminen on "Herralle lainaamista"?

  Jos Jumala kerran on hyvä ja kaikkivaltias, miksi maailmassa on kärsimystä, kuten köyhyyttä?

 

"Joka köyhää armahtaa..."

  Kun tuoreena uskovaisena luin Raamattua, ihmettelin kun siellä puhutaan "köyhän armahtamisesta":


"Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon." (Sananl. 19:17)


Miksi köyhää pitäisi armahtaa? Ajattelivatko Raamatun kirjoittajat, että köyhänä oleminen on jotenkin väärä teko siltä köyhältä ihmiseltä niin, että hän olisi armahdetuksi tulemisen tarpeessa?

Ajattelin siis, että armahtaminen tarkoittaa samaa kuin anteeksi antaminen. Olen huomannut että monilla muillakin on tämä käsitys.

  Armo ja anteeksianto ovatkin samanlaisia asioita. Tarkemmin sanottuna, anteeksianto on armon alalaji. Armo tarkoittaa, että joku antaa toiselle ilmaiseksi ja ansiotta jotain hyvää. 




Anteeksianto tarkoittaa, että kohde on tehnyt jotain pahaa ja itse asiassa ansaitsisi rangaistuksen, mutta rangaistuksen sijaan hänelle annetaan anteeksi ja sillä tavalla annetaankin hyvää (hyvä asia on jo se rankaisematta jättäminen!).

Kummassakaan tapauksessa kohde ei siis saa ansionsa mukaan – ei hyvässä eikä pahassa. Armo, ja sen alalaji anteeksianto, tarkoittaa yksinkertaisesti minkäänlaisista kohteen omista ansioista riippumatonta hyvän antamista kohteelle. Armo perustuu antajan hyvyyteen.

  Eli kun Sananlaskujen kirjassa kehotetaan armahtamaan köyhää, sillä tarkoitetaan vain, että vaikka köyhällä kerjäläisellä ei ole ansioita sinuun nähden, anna hänelle silti jotain hyvää, vaikka rahaa tai vaatetta tai leipää. 

Ei kuitenkaan ole virhe käyttää sanaa armahtaa anteeksi antamisen synonyyminä; silloin vain valitaan niistä kahdesta kattavampi sana. Toisin sanoen armahtaminen voi joskus sisältää myös anteeksi antamisen merkityksen. Esim. siinä, kun Jumala armosta pelastaa meidät, se tarkoittaa samalla, että Hän antaa meille meidän syntimme anteeksi.


"Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle..."

  Jatkan pohtimalla vielä toista seikkaa, joka on askarruttanut minua samassa Sananlaskujen kirjan jakeessa. Nimittäin sitä, että jakeessa puhutaan armahtamisen rinnalla lainaamisesta ja takaisin maksusta.

Edellä muotoilemaani armon määritelmään nähden se vaikuttaa ristiriitaiselta: vaikka kyseessä on armollinen teko (eli ilmainen lahja), jakeessa muistutetaan, että Herra silti maksaa hyväntekijälle hyvän teon! 

Ihmiseltä armollinen laupeuden teko on siis jakeen mukaan kuitenkin vain lainaamista – Herralle.

Ymmärrän tuon niin, että ihan perimmäisesti kaikki hyvä tulee Herralta eli että Jumala on armon alkuperäinen lähde.

Ihana ajatus: Jumala haluaa että teemme Hänen tekojaan maailmassa lähimmäisiämme kohtaan. Sen takia Hän ns. lainaa meidän käsiämme. Meidän tekemämme laupeuden teot ovat Jumalan tekoja meidän kauttamme.




 Uudessa Testamentissa uskovaisille sanotaankin:


"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:10)

  

  Miksi Jumala ei suoraan itse auta vaikkapa köyhiä tai sairaita? Hänhän voisi ihmeteolla, vain "sormia napsauttamalla", saada katetun ruokapöydän ilmestymään nälkäisen köyhän eteen. 

On olemassa tämä tunnettu argumentti kristinuskoa vastaan: siitä että maailmassa on niin paljon kärsimystä, voidaan päätellä, että Jumala joko ei ole hyvä (= Hän ei halua poistaa kärsimystä) tai sitten Hän ei ole kaikkivaltias (= Hän ei pysty poistamaan kärsimystä, vaikka haluaisi). Argumentti on nimenomaan kristinuskoa vastaan, koska Raamatun mukaan Jumala on sekä hyvä että kaikkivaltias.

Muun muassa tässä Sananlaskujen kirjan jakeessa on vastaus argumenttiin, tyydyttipä se argumentin esittäjää tai ei. Vastaus on, että Jumala haluaa auttaa apua tarvitsevia, ja että Hän haluaa tehdä sen meidän kauttamme. Meidän tulee siis olla Jumalan avun välikäsiä.

 



tiistai 15. marraskuuta 2022

"Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla"

  Otsikon miltei tuhat vuotta vanhan sanonnan voi ymmärtää kahdella tavalla. Kummallakin tavalla ymmärrettynä se kertoo meille jotain viisasta ihmisluonnosta.


Pelkät hyvät aikomukset eivät riitä

  Sanonnan isä on 1100-luvulla vaikuttanut ranskalainen pyhimys Bernhard Clairvauxlainen. Alkuperäinen muoto sanonnasta kuuluu: "L'enfer est plein de bonnes volontes ou desirs" eli "Helvetti on täynnä hyvää tahtoa tai hyviä toiveita". 

Mitä Bernhard tarkoitti? Huomioiden että hän kuului Clairvaux'n luostariin, jossa korostettiin ruumiillisen työn ja hyvien tekojen tärkeyttä, oikea tulkinta lienee: pelkät hyvät aikomukset eivät riitä, vaan tarvitaan tekoja.

Raamatussakin puhutaan tästä. Apostoli Jaakob sanoo kirjeessään: 


"Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?" (Jaak. 2. 15-16)


Hyväntahtoiset sanat eivät viimekädessä lämmitä eivätkä ravitse, vaikka sanoja olisi kuinka vilpitön ne lausuessaan.

  Toisaalta olen itse aina ymmärtänyt sanonnan hieman toisella tavalla, ja googlatessani huomasin, että ihmisten nettikirjoituksissa ja somekommenteissa sitä käytetään enimmäkseen tällä minun ymmärtämälläni tavalla. Siinä ei moitita tekojen puuttumisesta, vaan muistutetaan, että vaikka ihminen toimisi oman näkemyksensä mukaan hyvää tarkoittaen, sillä voi kuitenkin olla tuhoisat seuraukset.


Ihmisen erehtyväisyys ja syntisyys

  Ihminen seisoo aiheuttamansa tuhon keskellä ja sanoo: "mutta tarkoitin hyvää..." tai "mutta luulin että tämä johtaisi hyvään...". Teoilla joita teemme hyvin aikomuksin saattaa olla tuhoisat seuraukset. Tässä tavassa ymmärtää Tie helvettiin -sanonta ilmaistaan ihmisen erehtyväisyys. Aikomus saattaa olla hyvä, mutta valitut tavat, joilla sitä lähdetään toteuttamaan, ovat tuhoisat. 

Tai joskus jo se aikomus saattaa olla tuhoon tuomittu, vaikka ihminen itse näkisi sen hyvänä. Mieleeni tulee tekoja, joita nykyään voimakkaasti perustellaan hyvillä asioilla kuten empatialla ja yksilönvapaudella, mutta jotka ovat pahoja ja usein seurauksiltaan tekijälleenkin tuhoisia, esim. abortti.



  Väkivaltaisia tekoja ja niiden motiiveja tutkineet psykologit ovat esittäneet, että tekijät itse usein näkevät tekonsa moraalista hyvää edistävinä ja sillä oman näkemyksensä mukaan hyvällä tarkoituksella oikeuttavat itselleen ja muille tekonsa mahdolliset tuhoisat vaikutukset.

Tunnettuja suuren mittaluokan esimerkkejä ovat historian ideologiset hirmuvaltiaat, joilla seuraajineen oli näky unelmayhteiskunnasta, mutta lopulta heidän ympärillään oli vain kuolemaa, kärsimystä, traumatisoitunut kansakunta ja rauniot. Pohtivatkohan he siinä vaiheessa, ettei tämä nyt mennytkään niin kuin piti vai vieläkö yrittivät oikeuttaa tekojaan?


"Moni luulee omaa tietään oikeaksi..."

  Minulle tulee Tie helvettiin -sanonnasta mieleen Raamatun Sananlaskujen kirjan jae: "Moni luulee omaa tietään oikeaksi, mutta se on kuoleman tie." (Sananl. 16:25; käännös 1992) Oman pään mukaan tekeminen saattaa johtaa tuhoon ja kuolemaan jo tässä maanpäällisessä elämässä, mutta synnin tie vie ihan kirjaimelliseen Helvettiin maanpäällisen elämän jälkeen.

Toisessa kohtaa Sananlaskujen kirjaa neuvotaan:


"Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien." (Sananl. 3:5-6)


Jumala on antanut ihmisille oman järjen, älykkyyttä ja ymmärrystä, mutta Hän ei halua, että jätämme elämämme pelkästään sen varaan, vaan että luotamme Hänen viisauteensa ja hyvyyteensä.

"Älä tapa.", "Älä varasta.", "Älä tee huorin.", "Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi." jne. – ei ole vaikeaa hahmottaa, että Jumalan tahdon mukaan eläminen suojelee meitä tuholta maanpäällisessä elämässä.




  Mikä Raamatun mukaan sitten on ikuiseen elämään johtava tie? Jokainen meistä on rikkonut Jumalan tahtoa vastaan ja aiheuttanut tuhoa teoillaan, joita olemme tehneet sillä hetkellä hyvää tarkoittaen tai joskus ihan pahasta ja ilkeästä motiivista. Ihminen on syntinen, ja ikuiseen elämään Taivaaseen pääsevät vain vanhurskaat, synnittömät.

Koska Jumala rakasti meitä syntisiä ihmisiä, Hän lähetti Jeesuksen pelastamaan meidät sovittamalla syntimme ristillä. Jeesus on tie ikuiseen elämään jokaiselle, joka uskoo Häneen.


"Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)