Näytetään tekstit, joissa on tunniste luovuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luovuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. huhtikuuta 2025

Pohdintoja taiteesta: tekoäly vastaan ihminen

  En ole tekoälytaiteen ystävä. En edes siinä tapauksessa että se tulisi kehittymään ajan mittaan yhä paremmaksi, ylevämmäksi, loisteliaammaksi...

Kohdallani ei ole kyse tunneperäisestä asenneongelmasta tai muutosvastarinnasta, vaan minulla on järkiperäinen perustelu kannalleni. Keksin sen ajatellessani Jumalaa. 



 Kaksi ajatuksia herättävää keskustelua



Kuva: Pixabay / Mali Aroesti

  Katsoin mielenkiintoisen YouTube-videon. Esiintyvänä muusikkona jo parin vuosikymmenen ajan elantonsa ansainnut mies kertoi kokeilleensa musiikkia generoivaa tekoälyohjelmaa. Hän oli syöttänyt ohjelmaan kirjoittamansa laulunsanat sekä kuvauksia omista tunnetiloistaan säkeisiin liittyen. Tulos yllätti hänet myönteisesti. Hän piti tekoälyn tuottamasta kappaleesta niin paljon että teki siitä oman mies ja kitara -versionsa. 

Mutta hän tunsi piston omassatunnossaan: oliko kappale hänen omansa? jos hän esittää sen yleisölle, pitääkö hänen kertoa että se on tekoälyn tuotos? Hän tunnusti ettei itse koe kappaleen olevan hänen omansa, mutta koska hän kirjoitti sanoituksen, se on enemmän hänen kuin kenenkään muun...

Kommenttiosastossa joku arvioi, että tekoälyn generoima musiikki tullee kehittymään ajan mittaan yhä paremmaksi ja että tulevaisuudessa kukaties tulee olemaan lähinnä tekoälymusiikkia. Joku toinen vastasi toivovansa, ettei niin koskaan tule käymään, sillä se olisi valtava menetys ihmisyydelle. 

Voin vain kuvitella miten monin tavoin tekoälyohjelmat tulevaisuudessa pystyvät muokkaamaan ja yhdistelemään ääniä sekä generoimaan vaikkapa hämmästyttäviä päällekkäisiä sävelkuvioita. 1600-luvulla syntyneen Bachin luomukset ovat monitasoisuudessaan ja harmonisuudessaan ihmeellisen kauniita. Tekoälylle luulisi olevan helppo nakki generoida vielä monitasoisempia, mosaiikkimaisia äänimaisemia... Tosin tähänastisten näytteiden perusteella en itse ihan vielä jaksa uskoa että tekoäly tulisi koskaan tavoittamaan klassisen musiikin säveltäjäsuuruuksien tasoa.

  Toisessa nettikeskustelussa joku luonnehti tekoälyn generoimaa musiikkia yleisesti huonoksi. Joku tekoälytaidetta puolustava penäsi perusteluja ja sai vastauksen, joka oli kerännyt satoja tykkäyksiä: se on liian täydellistä, liian virheetöntä, ja siten elotonta. Nyökyttelin vastaukselle. Jälleen samaa mieltä. 

Mutta tekoälytyyppi esitti perustavanlaatuisia vastakysymyksiä: miksi täydellisyys ja virheettömyys on ongelma, ja miksi täydellisyys olisi yhtä kuin elottomuus? Kukaan ei vastannut.

Aloin itse miettiä vastauksia kysymyksiin. Miksi epätäydellisyys on taiteessa hyvä asia? Ei kai meidän tule päätellä, että virheet ja säröt sinänsä tuovat lisäarvoa taideteokseen? Jos näin olisi niin meidänhän periaatteessa tulisi pyrkiä tiettyyn virheiden vähimmäismäärään per luomus? Kuulostaa nurinkuriselta pyrkimykseltä. 

Pysyin kuitenkin kannassani. En ole tekoälyllä generoidun musiikin, tai ylipäätään tekoälytaiteen, ystävä. 

Mikä minua siinä oikein hiertää? 


Ei luomus itsessään...

  Joitain päiviä myöhemmin aloin löytää vastauksia. Olin juuri ajattelemassa erästä Jumalaan liittyvää asiaa, kun oivalsin: avaintekijä on luominen, luovuus ja luoja!

Uskon että meidän ihmisten olemassaolossa ja arvossa on luovuttamattoman olennaisena tekijänä Luoja. Emme olisi olemassa ilman Jumalaa. Emme ole olemassa sattuman aikaansaamana. 

Väitän että taiteessa, kuten musiikissa, niinikään luoja on luovuttamattoman tärkeässä osassa. Luovassa prosessissa seuloutuu esiin taiteilijan elämän merkityksellisiä kokemuksia, ajatuksia ja tunteita – muistoja, toiveita, pelkoja, iloa, rakkautta, surua, ihanteita... – ja nämä siirtyvät lopputuloksena syntyvään luomukseen suoraan ja epäsuorasti. Teoksesta ne voivat avautua vastaanottajille, siis toisille eläville ihmisille, joiltain osin yksilöllisesti, joiltain osin niin että nämä tunnistavat vaistonvaraisesti omia saman kaltaisia kokemuksiaan.

Me ihmiset olemme perineet luovuuden Jumalalta. Taide on luojansa kautta inhimillistä. Inhimillisyys on olennaista taiteessa niin, että ilman sitä taide ei ole oikeaa taidetta. 

Tekoälytaide ja se, että se hiertää niin monia ihmisiä, kenties tulee ajan mittaan työntäneeksi tapaa, jolla ajattelemme taidetta, uudelleen lähemmäs menneiden vuosisatojen romanttista ajattelua luovista taiteilijaneroista? Taiteessa ei ole kyse vain teoksesta sellaisenaan, vaan myös sen luojasta, hänen taiteellisesta lahjastaan ja luovasta prosessistaan. Tämä puolestaan saattaa saada ihmiset ajattelemaan myös lahjan antajaa...

  Luomisen kautta saa vastauksensa myös edellä mainitsemani hämmentävä kysymys virheiden arvosta tai merkityksestä taideteoksessa: virheet, epätäydellisyys, säröisyys ovat hyvä asia taideteoksessa siksi, että ne saavat kuuntelijan vaistonvaraisesti tunnistamaan, että kyseessä on ihmisen luomus, mikä puolestaan johtuu siitä ymmärryksestä että ihminen on aina, täydellisyyteen pyrkiessäänkin, virheitä tekevä. 

Säröisyys ei ole arvo sinänsä, vaan koskettava merkki siitä että taideteoksen luoja on ihminen. Maan tomusta Jumalan kuvakseen luoma, syntiin langennut ja rikkinäinen, täydellisen Jumalan elämänhenkäystä sielussaan kantava.


"Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa

kaikkialla hänen valtakunnassaan.

Ylistä Herraa, minun sieluni!" (Ps. 103:22)





tiistai 2. tammikuuta 2018

Jeesus – "valmis paketti"

Jeesus on ainut, jonka ihminen tarvitsee pelastuakseen, mutta miksi niin moni torjuu Hänet ja mieluummin turvautuu omaan itseensä? Miksi oman uskonnon luominen houkuttelee?


Johtajat ja seuraajat


Juttelin kerran uskonnoista erään ihmisen kanssa, joka kertoi ihailevansa oman filosofiansa ja uskomusjärjestelmänsä luoneita. Kun kerroin hänelle uskostani Jeesukseen, hän totesi: "Niin, kristinusko ja Jeesus taas ovat sellainen valmis paketti".

Olin havaitsevinani hieman provosointia tavassa, jolla hän sanoi sen, aivan kuin hän olisi odottanut minun kiistävän toteamuksen ja rupeavan puolustamaan omaa luovaa panostani uskossani: mielikuvitustani, älyllistä itsenäisyyttäni.

Kristityiksi identifioituvien keskuudessakin on tutkimusten mukaan hyvin yleistä, että uskotaan "omalla tavalla" – ei kirkon opin mukaisella tavalla tai, jos mennään ihan ilmoituksen äärelle, Raamattuun perustuen.

Tulin kolmekymppisenä uskoon ja muistan kuinka itsekin parikymppisenä agnostikkona hahmottelin omaa uskomusjärjestelmääni ja sopivaa jumalakäsitystä. Se oli jännittävää, ja omasta luomuksesta saattoi olla vähän ylpeäkin.

Uskontojen sanotaan olevan ihmisten keksimiä: jotkut yksilöt perustavat uskontoja ja muut ovat heidän seuraajiaan. Tämä itse asiassa pitää paikkansa kristinuskon kohdalla, koska kristinuskon perustaja on Jeesus Kristus, historiallinen ihminen. Toisaalta kristinusko on samanaikaisesti Jumalan perustama, koska Jeesus Kristus on myös Jumala.

Meillä, jotka uskomme Jeesukseen ja seuraamme Häntä, ei ole mitään lisättävää kristinuskoon ja sen ytimeen, pelastuksen evankeliumiin. Uskovaisissakin on ihmisiä, jotka olisivat riittävän luovia ja kekseliäitä rakentamaan oman uskomusjärjestelmänsä, "tee-se-itse-uskonnon", mutta Jeesukseen uskova ymmärtää, etteivät omat teot ja keksinnöt vie häntä yli kuoleman, ikuiseen elämään.

"Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti." (Room. 5:6)



Eikö "valmis paketti" tylsistytä?


Kristinuskon "lahjapaketti" ojennettiin minulle jo monta vuotta sitten, mutta edelleen lähes viikoittain löydän sieltä asioita, jotka ovat itselleni uusia. Tai oikeammin ilmaistuna, ymmärrykseni paketin muuttumattomasta sisällöstä ja sen ulottuvuuksista syvenee ja kasvaa yhä.

Lisäksi ymmärrykseni omasta elämästäni ja ympäröivästä maailmasta lisääntyy, kun kristinuskosta nousevat periaatteet valaisevat niitä. "Paketin" sisältö on silti edelleen sama, joka se oli päivänä, jona se minulle annettiin.

Ei uskon Jeesukseen tarvitse olla jännittävää tai ylipäätään kokemuksena jotain tietynlaista tai suurta eikä se kaikille ole sellaista, ainakaan jatkuvasti. Olennaista eivät ole omat kokemuksemme, vaan Jeesus, joka pelastaa.

Haluan kuitenkin antaa todistukseni, että kristinuskon "valmis paketti" ei välttämättä ole tylsä vaihtoehto moniin nykyaikana suosittuihin avaramielistä etsintää, älyllistä haastavuutta ja moninaisista lähteistä ammentamista painottaviin uskomusjärjestelmiin verrattuna.

Itse asiassa uskossa eläessäni olen joutunut pohtimaan toimintaani ja valintojani syvällisemmin ja vakavammin kuin koskaan ennen. Laajalti viljelty mielikuva yksinkertaisesta uskovaisesta, joka ei osaa tai saa käyttää aivojaan, ei pidä paikkaansa.

Tämä tulee esiin mm. valintatilanteissa, pienissä ja suurissa, jotka ovat moraalisesti relevantteja; kun oikean ja väärän standardi on muuttumaton eikä palaudu minuun itseeni, joudun pohtimaan Jumalan sanan äärellä ja välillä muiden uskovaisten kanssa keskustellen, mikä on Jumalan tahto juuri kyseisessä tilanteessa sekä erittelemään sisäisiä motiivejani suhteessa siihen. Olen vastuussa valinnoistani Jumalalle.

Jeesukseen uskova ei siis turvaudu omaan ymmärrykseensä, mutta käyttää sitä aktiivisesti pyrkiessään elämään Jumalan tahdon mukaan.

Jos moraalinen standardi ei olisi muuttumaton, vaan tilanteiden mukaan muuntuva (ja aina jälkikäteen muokattavissa), ja kukin toimija itse olisi sen perusta ja sitä myöten vastuussa viimekädessä vain itselleen, eikö se pikemminkin mahdollistaisi laiskuuden järjenkäytössä ja myös moraalisen välipitämättömyyden?


Lahjapaketti


Miksi "tee-se-itse" -uskontoja ihannoidaan niin paljon? Yksi vastaus on, että ihmisten suhtautuminen armoon on ongelmallinen. Mielestäni tämä on kaksipuolinen kolikko: toisaalta ongelmana on ylpeys ja toisaalta uskomus, että kaikki täytyy itse ansaita.

Ajatus, että on itse luonut oman filosofiansa ja maailmankuvansa, hivelee minuutta, koska se viestii omavaraisuudesta, omaperäisyydestä ja rohkeudesta. Toisaalta elämä maailmassa on opettanut monet jo nuoresta lähtien uskomaan, ettei mitään arvokasta voi saada muuten kuin omien tekojen kautta, ansaitsemalla.

Ylpeys ja armon torjuminen ovat yhtä myös siten, että ylpeä ihminen kokee olevansa riittävän hyvä ansaitakseen paikan taivaassa (mikäli hän olettaa ikuisen elämän olevan totta); ylpeä ei koe tarvitsevansa armoa ja siksi torjuu sen. Virhekäsitys omasta hyvyydestä ja ansaitsevuudesta muodostuu helposti, jos ihminen vertailee itseään muihin ja havaitsee olevansa (ainakin näennäisesti) parempi kuin useimmat muut.

Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset Jeesusta lukuunottamatta ovat syntiin langenneita ja armon tarpeessa. Vain Jumala on hyvä, vanhurskas ja pyhä. Rakkaudessaan Hän antoi meille Poikansa Jeesuksen syntiemme sovitukseksi ja vanhurskaudeksi, että me Häneen uskomalla pelastuisimme.

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:8-10; 1938)