Näytetään tekstit, joissa on tunniste ristinsovitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ristinsovitus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. syyskuuta 2025

Kristityn anteeksianto – Erika Kirkin puheen synnyttämiä pohdintoja

  Anteeksi antaminen on voimallinen teko, varsinkin kun sen tekee Jeesuksen nimessä.

  Kristityn anteeksianto sisältää aina teon tuomitsemisen.



Lesken sanat



Kuva: Pixabay / Dennis Gries


  Yhdysvaltalainen kristitty konservatiivivaikuttaja Charlie Kirk salamurhattiin syyskuun 10. päivä, ja kahden päivän päästä sanoinkuvaamattomasta järkytyksestä toipuva leski Erika Kirk astui tiedotusvälineiden eteen. Itkuisen lesken katse muuttui uhmakkaaksi kun hän osoitti pari sanaa miehensä murhaajalle: "Sinulla ei ole aavistustakaan mitä olet juuri päästänyt valloilleen" ("you have no idea what you just have unleashed...").

Minulla oli aavistus. Toivoin että leski saisi Jumalalta voimaa käyttää sen tilaisuuden, joka hänen eteensä oli laskettu elämän pirstaleiksi lyöneen menetyksen myötä.

Ja se tapahtui. Erika Kirkin puhe miehensä muistotilaisuudessa oli yksi parhaista joita olen kuullut. Se oli henkilökohtainen, surevan vaimon ja isättömiksi jääneiden lasten äidin puhe. Se oli puolisonsa elämäntyön perintöä vaalivan yhteiskunnallisen vaikuttajan puhe. Ja ennen kaikkea se oli kristityn puhe. 

Viitaten Jeesuksen sanoihin ristillä, "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." (Luuk. 23:34; käännös 1933-38), leski totesi antavansa anteeksi miehensä murhaajalle. Sitä todistivat miljoonat ihmiset ympäri maailman – ristin evankeliumin voimaa.

  Pääsääntöisesti Erikan valintaa kiitettiin, mutta jotkut esittivät kritiikkiä: miten noin nopea anteeksianto voi tulla sydämestä?

Itse olen sitä mieltä että kristitty paitsi voi antaa anteeksi nopeasti, siihen ehkä kannattaa jopa pyrkiä. Itse pyrin nopeaan anteeksiantoon. Kristitty tietää että jossain vaiheessa hänen on joka tapauksessa annettava anteeksi. Kristitty tietää että jossain vaiheessa hän joka tapauksessa tulee antamaan anteeksi, koska on kristitty. Tiedän jo nyt, että tulen antamaan anteeksi myös kaikki tulevat pahat teot, koska saan itse elää Jumalan armossa nyt ja tulevaisuudessa.

  Sitten on niitä kriitikkoja, jotka pitävät anteeksi antamista pehmeytenä, periksi antamisena pahuudelle. Kuinka väärässä he ovatkaan.


Anteeksianto ja oikea tuomio

  Kristittynä eläessäni olen alkanut nähdä anteeksiannon voimakkaana, järeänä tekona. Anteeksi antaminen on oikeastaan periksi antamisen vastakohta. Sillä kristityn anteeksianto sisältää aina anteeksi annettavan teon tuomitsemisen. Tietenkin, eihän tekoa tarvitse antaa anteeksi, ellei se ole paha, väärä. 

Anteeksi antaminen on rakkaudellista lujuutta pahan teon tehnyttä ihmistä kohtaan. Ja se on järkähtämätöntä kovuutta suhteessa pahaan tekoon. 

Anteeksi antamalla voi pysäyttää pahan etenemisen, moninkertaistumisen.

  Se joka ei anna anteeksi, jättäytyy itse vihan ja kostonhimon pyörteisiin, jotka tässä maailmassa myllertävät tauotta. Hän liittyy iskujen ja vastaiskujen loputtoman ketjun jatkoksi. Hän itse hukkuu pahuuden mereen, koska meistä jokainen on sekä itse syntinen että muiden syntien uhri. Hänen äänensä hukkuu muiden kostonhimoisten karman lakia julistaviin katkeriin ääniin.

Väitän jopa, että syntinen joka ei anna anteeksi ei onnistu koskaan täysin sinetöimään väärän teon tuomiota vääräksi. Anteeksiantamattomuus pitää asian keskeneräisessä tilassa: ainoastaan jos karma, tai teon ja seurauksen laki, joskus toteutuu, teko sen myötä osoittautuu vääräksi. Mutta usein tässä maailmassa se ei toteudu – paha ei aina saa palkkaansa. Siis vielä tässä ajassa.

  Kristityn anteeksianto sinetöi asian oikeudellisesti: teko oli synti Jumalan sanan nojalla. Se oli niin paha teko, että tarvitaan ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan viaton veri, että tekijä voi koskaan saada Jumalalta anteeksi. Jumalan anteeksiannon saa jos sitä synnintunnossa pyytää Jeesuksen ristinsovitukseen vedoten. Jos tekijä jonain päivänä saa tekonsa Jumalalta anteeksi, tiedämme että hän on silloin alkanut ymmärtää miten paha se oli. 


"Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen." (Ef. 5:25-26)





tiistai 10. joulukuuta 2024

Vaikka syntimme ovat verenpunaiset...

  Raamatussa Jumala puhuttelee ihmisiä ja antaa toivoa herättävän lupauksen: "Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa."



"Paha väri"

  Mieleeni on jäänyt nuorena näkemäni elokuva The Village (2004). Se kertoo suuren metsän keskellä eristäytyneenä elävästä kyläyhteisöstä. Yhteisö eli täysin omavaraisesti, kasvatti itse ruokansa ja valmisti lääkkeensä sairaustapausten varalle. Kun yhteisöön kuuluneiden perheiden lapset varttuivat naimaikään, he menivät toistensa kanssa naimisiin synnyttääkseen seuraavan sukupolven joka jatkaisi elämää kylässä hamaan tulevaisuuteen.


Kuva: Unsplash / Bangsal Nam


Aluksi luonnon helmaan rakennettu kylä vaikutti idyllisen ihanalta, mutta pian ilmeni asia, joka paljasti että yhteisössä on jotain vinksahtanutta: punainen väri oli ankarasti kielletty. Kyläläiset kutsuivat punaista "pahaksi väriksi". Ja jos joku yritti karata ulkomaailmaan metsän halki, hän kyllä kääntyi ja juoksi pian takaisin kylään perin juurin kauhistuneena, sillä puiden lomassa liikkui hirviömäinen olento joka oli verhoutunut verenpunaiseen viittaan. 

Yksi perustajajäsenistä avasi kyläyhteisön syntytarinaa, josta punaisen värin kielto oli saanut alkunsa: hän oli nuorena halunnut irrottautua pahasta maailmasta sen jälkeen, kun hänen isänsä oli murhattu, ja muutaman muun väkivaltatekojen traumatisoiman ihmisen kanssa yhdessä hän päätti rakentaa täydellisesti maailmasta eristäytyneen yhteisön, jossa vallitsisi rauha ja harmonia.

Elokuvan kyläyhteisössä verenvuodatus ja väkivalta, joita punainen väri symboloi, oli äärimmäinen tabu. Niin kauhea asia että sen olemassaolo kiistettiin ja siitä muistuttavatkin asiat torjuttiin. Tabu oli tietoisesti rakennettu ja pelottelemalla lujitettu yhtä tarkoitusta varten: "ei koskaan enää".

  Raamatussa Jesajan kirjassa luvussa 1 profeetta kertoo mitä Jumalalla on sanottavanaan:


" – Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on,

sanoo Herra.

– Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset,

ne tulevat valkeiksi kuin lumi.

Vaikka ne ovat purppuranpunaiset,

ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa."

 

Raamatussa punainen väri, verenpunainen ja purppuranpunainen, symboloi monessa kohtaa ihmisen syntisyyttä, sen räikeyttä, syvyyttä ja kauheutta. Sellainen on langenneen ihmiskunnan tila. Valkoinen väri sen rinnalla taas symboloi puhtautta, synnittömyyttä ja vanhurskautta. 

Yllä lainaamissani Jesajan kirjan jakeissa on minusta ihanaa paitsi Jumalan lupaus uudesta mahdollisuudesta, myös se että Hän ottaa suoraan ja avoimesti puheeksi ihmisten tilanteen heidän kanssaan. Jumala ei kavahda totuutta, oli se kuinka hirvittävä tahansa. Jumala ei luonut pahuudesta tabua kuten elokuvassa kylän perustajajäsenet, jotka luulivat että jos pahuuden olemassaolo vain johdonmukaisesti kiistetään, niin ehkä se katoaa seuraavista sukupolvista.

  Mutta miten verenpunaisesta saadaan lumivalkoista?


"Verellä valkaistut"

  Lainaan usein profeetta Jesajaa blogissani. Rakastan sitä millä tavalla hän näki Jumalan ja kertoi Hänestä. Ja rakastan sitä miten Jesajan kirjan profetiat ja lupaukset toteutuvat Uudessa Testamentissa kerrotuissa tapahtumissa. 

Profeetta oli siis tuonut ilmi Jumalan hämmästyttävän lupauksen, että verenpunaiset synnit tulevat lumivalkoisiksi. Ihmiskunnalla on vielä toivoa! Ja hän profetoi Jumalan suunnitelman toteutumisen. Hän kertoi tulevasta ihmeestä: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan (Jes. 7:14). Myöhemmin hän kertoo, että tulee olemaan mies, Herran käsivarsi, jonka kannettavaksi Herra panee kaikkien syntivelan ja joka antaa itsensä sovitusuhriksi (Jes. 53:1,6,10). 

Uusi Testamentti alkaa tapahtumista joissa neitsyt, Maria, tulee raskaaksi Jumalan Pyhästä Hengestä ja Betlehemin kaupungissa synnyttää Jumalan Pojan, Jeesuksen. Myöhemmin Uuden Testamentin kirjoittajat kertovat kuinka aikuiseksi mieheksi varttunut Jeesus antoi itsensä sovitusuhrina syntisen ihmiskunnan puolesta Golgatan ristillä. Neitsyestä syntynyt kärsi ja kuoli ristillä ja voitti kuoleman.

Jeesus on se Jesajan profetoima mies, joka antoi itsensä sovitusuhriksi syntisten puolesta! Jeesuksen ristillä vuodatettu uhriveri on se, joka puhdistaa meidän räikeän punaiset syntimme valkoiseksi kuin lumi. 


Kuva: Unsplash / Cherry Laithang


  Ilmestyskirjassa käytetään hämmentävää ilmausta "verellä valkaistu". Kohdassa puhutaan valkeavaatteisista ihmisistä, jotka ovat "valkaisseet vaatteensa karitsan veressä" (Ilm. 7:14). Karitsalla tarkoitetaan uhrikaritsaa eli Jumalan antamaa viatonta sovitusuhria, Jeesusta. Verenpunaisen synnin voi puhdistaa valkeaksi siis vain viattoman veri. Eikä kukaan muu ole viaton, synnitön, kuin Jeesus.

  Miksi Jumala teki tämän kaiken? Jumalahan on niin pyhä ettei Hän siedä syntiä. Miksi Hän ei vain ratkaissut ongelmaa tuhoamalla koko ihmiskuntaa kerralla ja unohtanut, että olemme edes koskaan olleet olemassa? Miksi Hän kärsi ja uhrasi niin paljon meidän tähtemme? 

Jeesus itse kertoi syyn: koska Jumala rakasti maailmaa – jokaista meistä. Jumala tarjoaa syntien anteeksiantoa sekä ikuista elämää luonaan rakkautensa lahjana joka ainoalle, ja lahja otetaan vastaan uskossa Jeesukseen. 





tiistai 13. joulukuuta 2022

Kuoleman varjon maassa

   Profeetta Jesaja puhui ihmisistä, jotka "asuvat kuoleman varjon maassa". Hän lienee tarkoittanut erityisesti sodan keskellä eläneitä israelilaisia, mutta loppujen lopuksi kaikki ihmiset tässä maailmassa asuvat kuoleman varjon maassa.

  Kuolema on mahtava ja ylivertainen ihmisen nujertaja, mutta on yksi joka on voittanut kuoleman.


Kuoleman varjo 

 

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus." (Jes. 9:1)


  Jesajan ilmaus "kuoleman varjo" koskee jokaista ihmistä tässä maailmassa joka hetki: tulemme kuolemaan, ja tietoisuus siitä heittää varjon elämämme ylle. 

Tuo varjon vertauskuva tuli minulle tutuksi kymmenisen vuotta sitten saatuani diagnoosin MS-taudista. Monet tämän taudin kanssa elävistä luonnehtivat, että diagnoosi "varjostaa" elämää. Sairauden olemassaoloa ei pysty vähäoireisenakaan täysin unohtamaan; diagnoosin myötä elämään on tullut uudenlainen murhe. Kaikessa kivassakin mitä suunnittelee, vaikka seuraavalle kesälle, täytyy aina huomioida tämä sairaus, jonka oireiden ilmaantumista ja varsinaisia pahenemisvaiheita ei voida ennustaa.

Koska MS-tauti on parantumaton keskushermoston rappeumasairaus, se on aina edessäni ja suunta on kokonaisuudessaan vain pahempaan. Ellei Jumala ihmeparanna minua, en tule koskaan tämän ajallisen elämäni aikana katsomaan taaksepäin MS-tautia, vaan se tulee varjostamaan koko loppuelämääni.

  Kuolema, ja tietoisuus kuolemasta, on samanlainen varjo. Kuolevaisuus on diagnoosi jonka jokainen ihminen on saanut. Kuolema on aina edessäpäin ja tulevaisuudesta käsin se heittää varjon koko elämän ylle.


Muista että kuolet

  Tietoon kuolevaisuudesta voi suhtautua myönteisestikin, hyödyntäen sitä, ja itse asiassa siihen pitäisikin suhtautua niin. Raamatussa kehotetaan pitämään mielessä, että aikamme on rajallinen eikä sitä kannata tuhlata turhuuksiin.


"Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen." (Ps. 90:12)


Monet sanovat lisäksi, että kuolevaisuutensa tiedostaminen auttaa arvostamaan ainutkertaista elämää täällä maailmassa. Voi pitää paikkansa, mutta uskoisin silti, että kuoleman ajatteleminen aiheuttaa ihmisille useimmiten ahdistusta.



  Kuolemiseen yleensä liittyvä kärsimys on merkittävä osa sen luomaa varjoa. Sille on syynsä, ettei kuolemaa juhlita kuten monia muita lähtöjä. Esimerkiksi työyhteisöstä poistuvalle järjestetään läksiäisjuhlat kiitokseksi yhteisestä ajasta. Joskus kuulee jonkun kuolevan toivovan, että hänen hautajaisissaan juhlittaisiin elettyä elämää kuoleman voivottelun sijaan, mutta silloinkin päivänsankari itse on jo poissa.

Yhä useammin kuollessaan ihminen on täysin yksin jossain sairaalaosaston potilasvuoteessa. Huomioiden miten suuri asia kuolema on, on outoa, että se on niin syrjään sysätty tapahtuma. On outoa, miten vähän kuolemasta puhutaan.

  Minulla oli nuorena teoria, että tieto kuolevaisuudesta vaikuttaa ihmisten alitajunnassa, ja että monet ihmisten toimista, maailman jatkuva melu, ovat lopulta vain yrityksiä ohjata ajatukset muualle tästä ahdistavasta tiedosta. 

Jussi Hakulisen Joutsenlaulu teki minuun tuolloin suuren vaikutuksen. Laulussa puhutaan juuri siitä mitä ihmiset eivät haluaisi ajatella: "Taas hetken lähempänä kuolemaa, ei haihdu tuska milloinkaan..." Vaikuttavin kohta Joutsenlaulussa on sen loppu. Kertoja ei anna mitään toivoa, vaan lohduttomasti parkaisten julistaa kuolevaisuuden tuskan olevan ylivertainen: "Tuo tuska kiinni saa kenet vaan – tuo tuska kiinni saa kenet vain haluaa!"


Kuoleman voittaja


  Minusta Jesaja 9 alkukappale on aina ollut jouluinen. "Kansa joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valon..." – joulukuu on pimeä, synkkä ja kylmä, ja joulu on valon ja lämmön juhla. 

Mutta kohta on jouluinen ennen kaikkea siksi, että se päättyy profeetallisiin jakeisiin Vapahtajan syntymästä, joulun sanomasta:

"Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." (Jes. 9:5)

Jesajan sanat saavat minut ajattelemaan, että evankeliumi Vapahtajasta Jeesuksesta on se suuri valo joka loistaa maailman pimeydessä.  






  Kuolemaan ja sen varjoon joulun sanoma liittyy siten, että maailmaan syntynyt Vapahtaja voitti kuoleman! Kuolema on synnin palkka, ja syntimme sovittamalla Jeesus avasi meille pääsyn ikuiseen elämään. Jeesukseen uskoville se varjo, jonka kuolevaisuus langettaa elämämme ylle, ei enää muistuta vain ajallisen elämän päättymisestä, vaan ikuisen elämän alkamisesta.

  Kuolema kieltämättä on mahtava, mutta Jeesus on mahtavampi! Apostoli sanookin:

"– Kuolema on nielty ja voitto saatu.
Missä on voittosi, kuolema?
Missä on pistimesi, kuolema?" (1. Kor. 15:54-55)


Ja toisessa kohtaa:


"Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto." (Fil. 1:21)




tiistai 13. heinäkuuta 2021

Tiedätkö mikä evankeliumi on?

  Hämmästyttävän moni perinteisen kristillisessä kulttuurissa kasvanut ei tiedä, mikä kristinuskon ilouutinen on. Itsekin joskus luulin, että se on Jeesuksen käsky rakastaa lähimmäistä. 

Todellisuudessa käskyn täyttämisen vaatimus Taivaaseen pääsemisen edellytyksenä olisi hirvittävän huono uutinen.




 Luulin tietäväni

  Jos minulta olisi kysytty vaikka parikymppisenä, kun en vielä ollut uskossa, "Tiedätkö mikä kristinuskon evankeliumi on?", olisin luultavasti vastannut tietäväni. Olisin ehkä sanonut sen hieman närkästyneesti: tietenkin tiedän! Olinhan käynyt lapsena seurakunnan aamupäiväkerhon, opiskellut peruskoulussa ja lukiossa uskontoa, käynyt rippileirin teininä ja lisäksi olin kiinnostunut uskonnoista.

Jos kysyjä olisi sitten kysynyt "No mikä se on?", olisin luultavasti vastannut väärin. 

Olisin ehkä sanonut "No se on se, että rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi jne." Olisin varmaan maininnut Jeesuksen kertomuksen laupiaasta samarialaisesta sekä Hänen kehotuksensa: "Mene ja tee sinä samoin". Ja että sitten, jos tai kun rakastaa, pääsee Taivaaseen. 

Pidän todennäköisenä, että tuon kaltainen olisi ollut vastaukseni siitä huolimatta, että olin kuullut evankeliumin Jeesuksen ristinsovituksesta ja ylösnousemuksesta lukemattomia kertoja. 

  Katselin äskettäin videoita, joissa saarnamies kysyi kadun ihmisiltä, tietävätkö he mikä evankeliumi on. Vaikka kyseessä oli perinteisesti kristillisen kulttuurin maa, ällistyttävän monet vastasivat sen olevan Jeesuksen kehotus rakastaa lähimmäistä. 

Ehkä Jeesuksen ristinkuolema on liian rankka asia hyväksyä osaksi ilosanomaa (vaikka Hän nousikin kuolleista)? Rakkaus sen sijaan, lähimmäisenrakkaus sekä ajatus että se johtaisi Taivaaseen, kuulostaa hyvältä ihmisten korvissa.


Käsky on "huono uutinen"

  Mainitsemani saarnamies esitti kysymyksiä ihmisille, jotka sanoivat pääsevänsä Taivaaseen lähimmäisenrakkautensa perusteella: oletko aina kohdellut lähimmäisiäsi laupiaan samarialaisen tavoin? 

Oletko rakastanut kaikkia kohtaamiasi ihmisiä kuin itseäsi? Vai oletko joskus ollut välinpitämätön? Oletko jättänyt tekemästä laupeuden tekoja, vaikka sinulla olisi ollut mahdollisuus auttaa? Oletko tehnyt syntiä lähimmäistäsi vastaan, esim. valehdellut tai varastanut tai himoinnut jotain mikä kuuluu hänelle? Oletko kohdellut vanhempiasi epäkunnioittavasti?

Koska ilmeinen vastaus on, ettei kukaan meistä – eivät ne kadun ihmiset, ei se saarnamies itse, et sinä enkä minä – ole täyttänyt käskyä rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme, vaan olemme rikkoneet sitä monin tavoin, käskyn täyttäminen Taivaaseen pääsyn edellytyksenä olisikin huono, suorastaan musertava uutinen. 

Ja kun vielä muistaa, että rakkauden kaksoiskäskyssä on toinenkin osa – "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi..." (Luuk. 10:27) – tajuamme, että Taivaan portit eivät avaudu meille käskyn myötä, vaan päinvastoin sulkeutuvat. Syntisillä ei ole asiaa Taivaaseen.

Sen takia todellinen evankeliumi Jeesuksen tuomasta syntien sovituksesta, joka vastaanotetaan uskossa Häneen, on niin riemullinen uutinen.  

  Edellä totesin, että ihmiset liittävät evankeliumin rakkauteen: jotta sanoma olisi hyvä, sen on oltava sanoma rakkaudesta. Ja niinhän se on Raamatunkin mukaan: suurin on rakkaus. Ristin evankeliumi perustuukin rakkaudelle, mutta ei meidän rakkaudellemme, vaan Jumalan rakkaudelle meitä kohtaan:


"Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:9-10)