Pohdintoja taiteesta: tekoäly vastaan ihminen

  En ole tekoälytaiteen ystävä. En edes siinä tapauksessa että se tulisi kehittymään ajan mittaan yhä paremmaksi, ylevämmäksi, loisteliaammaksi...

Kohdallani ei ole kyse tunneperäisestä asenneongelmasta tai muutosvastarinnasta, vaan minulla on järkiperäinen perustelu kannalleni. Keksin sen ajatellessani Jumalaa. 

 Kaksi ajatuksia herättävää keskustelua

Kuva: Pixabay / Mali Aroesti

  Katsoin mielenkiintoisen YouTube-videon. Esiintyvänä muusikkona jo parin vuosikymmenen ajan elantonsa ansainnut mies kertoi kokeilleensa musiikkia generoivaa tekoälyohjelmaa. Hän oli syöttänyt ohjelmaan kirjoittamansa laulunsanat sekä kuvauksia omista tunnetiloistaan säkeisiin liittyen. Tulos yllätti hänet myönteisesti. Hän piti tekoälyn tuottamasta kappaleesta niin paljon että teki siitä oman mies ja kitara -versionsa. 

Mutta hän tunsi piston omassatunnossaan: oliko kappale hänen omansa? jos hän esittää sen yleisölle, pitääkö hänen kertoa että se on tekoälyn tuotos? Hän tunnusti ettei itse koe kappaleen olevan hänen omansa, mutta koska hän kirjoitti sanoituksen, se on enemmän hänen kuin kenenkään muun...

Kommenttiosastossa joku arvioi, että tekoälyn generoima musiikki tullee kehittymään ajan mittaan yhä paremmaksi ja että tulevaisuudessa kukaties tulee olemaan lähinnä tekoälymusiikkia. Joku toinen vastasi toivovansa, ettei niin koskaan tule käymään, sillä se olisi valtava menetys ihmisyydelle. 

Voin vain kuvitella miten monin tavoin tekoälyohjelmat tulevaisuudessa pystyvät muokkaamaan ja yhdistelemään ääniä sekä generoimaan vaikkapa hämmästyttäviä päällekkäisiä sävelkuvioita. 1600-luvulla syntyneen Bachin luomukset ovat monitasoisuudessaan ja harmonisuudessaan ihmeellisen kauniita. Tekoälylle luulisi olevan helppo nakki generoida vielä monitasoisempia, mosaiikkimaisia äänimaisemia... Tosin tähänastisten näytteiden perusteella en itse ihan vielä jaksa uskoa että tekoäly tulisi koskaan tavoittamaan klassisen musiikin säveltäjäsuuruuksien tasoa.

  Toisessa nettikeskustelussa joku luonnehti tekoälyn generoimaa musiikkia yleisesti huonoksi. Joku tekoälytaidetta puolustava penäsi perusteluja ja sai vastauksen, joka oli kerännyt satoja tykkäyksiä: se on liian täydellistä, liian virheetöntä, ja siten elotonta. Nyökyttelin vastaukselle. Jälleen samaa mieltä. 

Mutta tekoälytyyppi esitti perustavanlaatuisia vastakysymyksiä: miksi täydellisyys ja virheettömyys on ongelma, ja miksi täydellisyys olisi yhtä kuin elottomuus? Kukaan ei vastannut.

Aloin itse miettiä vastauksia kysymyksiin. Miksi epätäydellisyys on taiteessa hyvä asia? Ei kai meidän tule päätellä, että virheet ja säröt sinänsä tuovat lisäarvoa taideteokseen? Jos näin olisi niin meidänhän periaatteessa tulisi pyrkiä tiettyyn virheiden vähimmäismäärään per luomus? Kuulostaa nurinkuriselta pyrkimykseltä. 

Pysyin kuitenkin kannassani. En ole tekoälyllä generoidun musiikin, tai ylipäätään tekoälytaiteen, ystävä. 

Mikä minua siinä oikein hiertää? 

Ei luomus itsessään...

  Joitain päiviä myöhemmin aloin löytää vastauksia. Olin juuri ajattelemassa erästä Jumalaan liittyvää asiaa, kun oivalsin: avaintekijä on luominen, luovuus ja luoja!

Uskon että meidän ihmisten olemassaolossa ja arvossa on luovuttamattoman olennaisena tekijänä Luoja. Emme olisi olemassa ilman Jumalaa. Emme ole olemassa sattuman aikaansaamana. 

Väitän että taiteessa, kuten musiikissa, niinikään luoja on luovuttamattoman tärkeässä osassa. Luovassa prosessissa seuloutuu esiin taiteilijan elämän merkityksellisiä kokemuksia, ajatuksia ja tunteita – muistoja, toiveita, pelkoja, iloa, rakkautta, surua, ihanteita... – ja nämä siirtyvät lopputuloksena syntyvään luomukseen suoraan ja epäsuorasti. Teoksesta ne voivat avautua vastaanottajille, siis toisille eläville ihmisille, joiltain osin yksilöllisesti, joiltain osin niin että nämä tunnistavat vaistonvaraisesti omia saman kaltaisia kokemuksiaan.

Me ihmiset olemme perineet luovuuden Jumalalta. Taide on luojansa kautta inhimillistä. Inhimillisyys on olennaista taiteessa niin, että ilman sitä taide ei ole oikeaa taidetta. 

Tekoälytaide ja se, että se hiertää niin monia ihmisiä, kenties tulee ajan mittaan työntäneeksi tapaa, jolla ajattelemme taidetta, uudelleen lähemmäs menneiden vuosisatojen romanttista ajattelua luovista taiteilijaneroista? Taiteessa ei ole kyse vain teoksesta sellaisenaan, vaan myös sen luojasta, hänen taiteellisesta lahjastaan ja luovasta prosessistaan. Tämä puolestaan saattaa saada ihmiset ajattelemaan myös lahjan antajaa...

  Luomisen kautta saa vastauksensa myös edellä mainitsemani hämmentävä kysymys virheiden arvosta tai merkityksestä taideteoksessa: virheet, epätäydellisyys, säröisyys ovat hyvä asia taideteoksessa siksi, että ne saavat kuuntelijan vaistonvaraisesti tunnistamaan, että kyseessä on ihmisen luomus, mikä puolestaan johtuu siitä ymmärryksestä että ihminen on aina, täydellisyyteen pyrkiessäänkin, virheitä tekevä. 

Säröisyys ei ole arvo sinänsä, vaan koskettava merkki siitä että taideteoksen luoja on ihminen. Maan tomusta Jumalan kuvakseen luoma, syntiin langennut ja rikkinäinen, täydellisen Jumalan elämänhenkäystä sielussaan kantava.

"Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa

kaikkialla hänen valtakunnassaan.

Ylistä Herraa, minun sieluni!" (Ps. 103:22)

Ruokavaliopohdintoja Raamatun valossa

  Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa saivat minut pohtimaan kuitujen merkitystä ruokavaliossa. 

  Raamatussa meitä ei opeteta kasvissyöntiin, mutta siellä otetaan kantaa eläinten kohteluun ruoantuotannossa. 

Kuitujen salaisuus

  Viimeisen vuoden aikana olen syönyt kala-kasvispainotteisesti. Tarkoituksenani on saada terveyshyötyjä sekä pienentää ruokalaskua. Syön kyllä maaeläintenkin lihaa, mutta aiempaa harvemmin. Nykyisestä kasvispitoisesta ruokavaliostani saan paljon kuituja, eikä vatsani ole koskaan voinut yhtä hyvin. Ja kun ruoansulatus toimii, koko ruumis tuntuu toimivan paremmin.

Kuva: Unsplash / Svitlana

Syön joka ilta, päivän toisena lämpimänä ateriana, ruis- tai kaurapuuroa marjoilla ja pähkinöillä. Kuitupitoisen ruoan lisäksi päivittäinen liikunta sujuvoittaa ruoansulatustani.

Kasvisruokia paljon sisältävä ruokavalio tulee edulliseksi, kunhan tekee ruoan pääsääntöisesti itse. Kasvikunnasta valkuaisaineita saa erityisesti palkokasveista eli herneistä, linsseistä ja pavuista, ja nämä raaka-aineet ovat halpoja sekä hyvin säilyviä. Säilyvyys on tärkeää kun haluaa minimoida hävikin ja säästää rahaa.

  Kun suunnittelin ruokavaliotani reilu vuosi sitten, muistin erään asian mitä Jeesus sanoi Raamatussa ruoasta. Matteuksen evankeliumin 15. luvussa fariseukset moittivat Jeesuksen opetuslapsia siitä että nämä eivät ennen ruokailua olleet suorittaneet perinnäissäännöstön mukaisia pesuja. 

Ulkokultaiset fariseukset olivat aina moittimassa Jeesusta ja opetuslapsia. Jeesus hyödynsi tilanteen opettamalla etteivät ulkonaiset tekomme, kuten pesemättömin käsin syöminen, saastuta meitä, vaan että ulkonaiset väärät tekomme ovat itse asiassa vain merkki siitä, että olemme saastaisia sisäisesti: "Kuulkaa ja ymmärtäkää. Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos." 

Ihmissydän on synnin alkulähde. Jeesus jatkoi opetustaan:

 "Ettekö käsitä, että se, mikä menee suusta sisään, jatkaa kulkuaan vatsaan, ja sitten se ulostetaan. Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin." (Matt. 15:17-20)

Aamen. Ihmissydän ei ole mikään hyvyyden lähde, vaikka meillä ihmisillä vaikuttaa olevan tarve helliä ajatusta ihmisen pohjimmaisesta hyvyydestä. Olen aina rakastanut tätä Jeesuksen opetusta.

  Mutta tällä kertaa huomioni kiinnittyi tapaan jolla Jeesus puhuu siinä ruoasta. Hän kuvailee ruokaa joksikin mikä menee suusta sisään ja joka myöhemmin ulostetaan... Eikö tämä sisään-ja-ulos -malli toteudukin olennaisimmillaan kuitupitoisessa ruoassa?

Kuituja saa ainoastaan kasvikunnan antimista. Vihannesten, hedelmien, viljojen ja marjojen ravintoaineet imeytyvät matkalla läpi ruoansulatuskanavan ja loppuosassa, paksusuolessa, jäljelle jäänyt sulamaton kuitu muodostuu yhdessä veden kanssa pehmeäksi massaksi, joka on helppo ulostaa. 

Mutta kuitupitoisen ruokavalion salat ovat syvällisesti alkaneet aueta vasta viime vuosikymmenten tutkimuksen myötä. Monipuolisesti kasvikunnan tuotteita sisältävä ruokavalio ei ainoastaan saa vatsaa toimimaan, vaan sisältää prebiootteja, jotka ruokkivat koko ruumiin terveyttä edistävää suoliston mikrobiomia. Tieteellinen näyttö monipuolisen mikrobiomin hyvistä vaikutuksista esim. immuunipuolustukselle ja aivoterveydelle on vahva. 

  Kahden tuhannen vuoden takaisessa Israelissa tyypillisen ruokavalion perusta kuulemma koostui palkokasveista kuten linsseistä, härkäpavuista ja kikherneistä. Joka aterialla tarjoiltiin vehnästä tai ohrasta leivottua täysjyväleipää. Suosittuja vihanneksia olivat sipuli, purjo ja valkosipuli ja hedelmiä viinirypäleet, oliivit, omenat, välimerentaatelit ja viikunat. Lihaa syötiin vain silloin tällöin, monissa kotitalouksissa pelkästään juhla-aterioilla, kalaa useammin.

Todella kuitupitoista – ei mikään ihme että ruoka käsitettiin yksinkertaisesti ilmaistuna asiaksi joka kulkee elimistön läpi ja tulee lopulta ulos! 

Itse asiassa tyypillinen Raamatun ihmisten murkina kuulostaa ravitsemusammattilaisten usein suosittelemalta Välimeren ruokavaliolta. Toki joitain eroja on. Esimerkiksi äyriäisiä, jotka ovat melko yleisiä Välimeren ruokavaliossa, juutalaiset eivät syöneet, koska noudattivat Mooseksen laissa annettuja ruokarajoituksia. Jeesuskin noudatti niitä, täydellisesti.

  Mutta vaikka Jeesus maailmassa ollessaan ilmeisesti söi paljon kasvikunnan antimia, ei Hän kasvissyöjä ollut.

Lihansyönti ok, eläinten kaltoinkohtelu jumalatonta 

  Olen tottunut siihen että netissä törmää Jeesusta ja kristinuskoa koskeviin väitteisiin, jotka eivät ole Raamatun mukaisia. Vuosien varrella keskusteluissa on kiertänyt väitteitä että Jeesus meni naimisiin Maria Magdaleenan kanssa tai että Hän opetti jälleensyntymisoppia tai oli arvostettu joogi. Hiljattain törmäsin taas yhteen outoon väitteeseen. Sen mukaan Jeesus oli vegaani.

Joskus kyllä täytyy ihmetellä, miksi nämä ihmiset eivät yksinkertaisesti lue mitä Raamattu sanoo Jeesuksesta. Raamattu kun kuitenkin on ainoa luotettava tietolähteemme Hänestä, uskoipa siihen Jumalan sanana tai ei.

Se että Jeesus söi kalaa on kerrottu Luukkaan evankeliumissa harvinaisen selvästi ja yksityiskohtaisesti: "He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi." (Luuk. 24:42-43)

Jeesus puhui kananmunista ruokana (Luuk. 11:12).

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan kuinka opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Mihin tahdot, että valmistamme pääsiäislampaan sinun syödäksesi?" (Matt. 26:17; käännös 1933/38) Ja Jeesus antoi heille ohjeet yhteisen juhla-aterian valmistelemiseen.

  En missään nimessä ole vegaanista ruokavaliota ja elämäntapaa vastaan. En ole ruokavaliofanaatikko mihinkään suuntaan. Hyvin suunniteltuna vegaaniruokavalio voi olla toimiva vaihtoehto ainakin osalle ihmisistä. Sen kiistattomana etuna on, että sitä noudattaessaan ei tule osallistuneeksi eläinkunnan tuotteiden tehotuotantoon, jossa esiintyy paikoin räikeää eläinten kaltoinkohtelua. 

Raamatussa on monia kohtia, joista selviää että Jumala välittää eläimistä ja haluaa niitä kohdeltavan hyvin karjankasvatuksessa. Sananlaskuissa sanotaan: "Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton." (Sananl. 12:10; käännös 1933/38). 

Eläimiä saa siis hyödyntää ruoantuotannossa, mutta se tulee tehdä eläinten tarpeista ja hyvinvoinnista huolehtien. Ihannetapauksessa eläimiä kasvatettaisiin ruoaksi vain luomutilojen kaltaisissa olosuhteissa. Myös riista eli metsästämällä saatu liha on eläinten ystävälle sopiva valinta.

  Vaikka syönkin punaista lihaa, tänä pääsiäissunnuntaina en syö lammasta, vaan todennäköisesti uunilohta vihannesten ja juuresten kera. Vietän toki pääsiäistä: juhlistan Jeesusta, todellista Jumalan karitsaa, joka antoi itsensä ristillä syntiemme sovitusuhriksi ja nousi kolmantena päivänä kuolleista!

"Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: 'Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!'" (Joh. 1:29)

Luin Abckirian ja aloin ajatella...

  Ensi viikolla vietettävän Agricolan päivän innoittamana luin ensimmäisen suomen kielellä kirjoitetun kirjan, Mikael Agricolan Abckirian 1500-luvulta. Nimestään huolimatta kirja ei ole pelkkä aapinen, vaan enemmänkin johdatus kristinoppiin ja Raamatun lukemiseen suomen kielellä.

  Turun piispa ja uskonpuhdistaja Agricola (n. 1510 - 9. huhtikuuta 1557) on mielestäni hieno esimerkki sivistystä arvostavasta kristitystä. Kristityn tulee olla tiedonjanoinen ja mieleltään avoin, mutta omassa vakaumuksessaan luja.

Opi nyt vanha ja nuori...

  Ensimmäinen suomenkielinen kirja kautta aikojen on Mikael Agricolan Abckiria eli nykyisessä kirjoitusasussaan ABC-kirja. Nimestään huolimatta vuonna 1543 ilmestynyt kirja ei ole pelkkä aapinen, vaan enemmänkin johdatus kristinoppiin ja Raamatun lukemiseen suomen kielellä.  

Kuva: Pixabay / Birgit 

16-sivuinen kirja alkaa runolla joka ilmaisee sen tarkoituksen:

"Oppe nyt wanha / ia noori /

joilla ombi sydhen toori.

Jumalan keskyt / ia mielen /

iotca taidhat Somen kielen.

Laki / se Sielun hirmutta /

mutt Cristus sen tas lodhutta.

Lue sijs hyue Lapsi teste /

alcu oppi ilman este.

Nijte muista Elemes aina /

nin Jesus sinun Armons laina."

 

Agricola tarkoitti aapisensa alkuopiksi suomen lukemiseen ja kirjoittamiseen, mikä mahdollistaisi suomalaisille Raamatun lukemisen omalla kielellä. Abckirian kirjoittamisen kanssa samaan aikaan hän nimittäin suomensi Raamattua. Se Wsi Testamenti eli suomenkielinen Uusi Testamentti painettiin vuonna 1548. Agricola suomensi myös osia Vanhasta Testamentista.

Alkurunon jälkeen Abckiriassa on tavanomaisen aapissisällön eli suomen kielen aakkosten ja lukusanojen sekä luku- ja kirjoitusohjeiden lisäksi kristillistä sisältöä: kymmenen käskyä, apostolinen uskontunnustus, Isä meidän -rukous, Ave Maria ja muita rukouksia sekä sakramentteja ja Raamatun kohtia joille ne perustuvat. Abckiria on aapiskatekismus.

  Minua ilahduttaa että suomen kirjakielen syntysyy oli Jumalan sanan levittäminen kansan keskuuteen! Suomea on toki puhuttu ties kuinka monta tuhatta vuotta, mutta kirjakielemme kytkös kristinuskoon on kiistaton. Ja se on erityistä, sillä eivät kaikkien Euroopan maiden kirjakielet ole ensi askelissaan olleet kristillisiä. Esimerkiksi vanhin säilynyt ruotsinkielinen kirjoitus on tylsästi maakuntalaki ja saksan vastaava on sanakirja. 

Olen aina ollut isänmaallinen ja suomenmielinen, mutta Agricolaan tutustumisen myötä nämä asenteet ovat saaneet lisää kierroksia sisimmässäni. Uskon että Jumalaakin miellyttää suomen kirjakielen syntysyy, antoihan Herra Jeesus käskyn julistaa evankeliumia kaikille kansoille, ja Raamatussa tämä ilmaus tarkoittaa samalla, että kaikilla kielillä.

Nyt menen varmaan liian pitkälle innostuksessani mutta sanonpa vielä tämän. Ehkä kirjakielemme on tänä päivänäkin kaikkein mielekkäimmillään silloin, kun sitä käytetään Jumalan mielen mukaisesti? Näin siis siksi että sen perustus on luotu Jumalan sanan levittämisen tarkoituksesta, sen viitoittamana ja innoittamana. Raamattua suomentaessaan Agricola keksi suomen kieleen sanoja ja niiden yhdistelmiä sekä sommitteli kielellisiä muotoja joilla saisi selkeimmin ilmaistua sen mitä Jumalan sanassa sanotaan.

Runouden ystävänä minua ilahduttaa sekin, että ensimmäiset suomeksi kirjoitetut lauseet ovat loppusointuisia. Kielemme on kirjallisissa ensi askelissaan tavoitellut kauneutta ja harmoniaa...

Agricola ja kristityn pyrkimys sivistykseen

  Itse asiassa jo vuosia sitten sydämeni vei Agricolan kirjoittama runo suomalaisten muinaisista epäjumalista, joka sisältyy hänen suomentamansa Vanhan Testamentin Psalmien kirjan Dauidin Psaltarin, esipuheeseen vuodelta 1551. 

Runossa luetellaan epäjumalia joita "vimmattu suomen kansa" muinoin palveli "Pirun ja synnin vetämänä" ennen kristinuskon saapumista: "Tapio metsästä pyydykset soi / ja Ahti vedestä kaloja toi. Väinämöinen virret takoi, / Rahko kuun mustaksi jakoi. Liekkiö ruohot, juuret ja puut / hallitsi ja senkaltaiset muut..." Epäjumalia on pitkä lista, ja lopussa mainitaan myös menninkäiset sekä erilaisia epäjumalain palvelemisen tapoja. Runo löytyy sekä alkuperäisessä että nykyisessä kirjoitusasussa tästä Wikipedia-artikkelista.

  Miksi Agricola kirjoitti moisen runon ja liitti sen Raamatun suomennoksensa esipuheeseen?

Jotkut ovat esittäneet ykskantaan, että hänen tarkoituksensa oli vain antaa tulikivenkatkuinen varoitus epäjumalien palvonnasta sekä kauhistella pakanallisten suomalaisten syntiä. Itse ajattelen eri tavalla. Varmasti tarkoitus oli varoittaa sekä ohjata lukijoita Raamatun Jumalan tykö, mutta ajattelen että Agricola halusi myös tallentaa tietoa, opettaa ja sivistää.

Runo on tarjonnut arvokasta tietoa suomalaiselle kansanperinteen tutkimukselle. Jotkut ovat esittäneet, että Agricola tuli ymmärtämättään luoneeksi suomalaisen folkloristiikan ja perinteentutkimuksen perustan, ikään kuin hän olisi vahingossa tehnyt jonkinlaisen karhunpalveluksen kristinuskolle. Itse taas ajattelen, että Agricola olisi hyvillään siitä, että hänen tallentamiaan tietoja on sittemmin käytetty laajemmin kansamme historian tutkimuksessa.

Kuva: Pixabay

  Agricolan elämäntyön perusteella sekä hänestä säilyneiden elämäkerrallisten tietojen valossa päättelen hänen olleen sisäiseltä asenteeltaan avaramielinen, tiedonjanoinen, luova, sivistystä arvostava. Opintiensä varrella hän oli asunut kansainvälisissä yhteisöissä Viipurissa sekä myöhemmin ulkomailla, Wittenbergin yliopistossa Martti Lutherin oppilaana. Aivan varmasti tuollainen elämä edellyttää avointa mieltä ja joustavuutta.

Ajattelenkin, että juuri oman lujan kristillisen vakaumuksensa ansiosta kristitty pystyy olemaan aidosti avaramielinen, hankkimaan tietoa sekä keskustelemaan eri näkökulmista maailmaa katsovien kanssa. 

  Mikael Agricola on mielestäni hieno esimerkki sivistystä arvostavasta kristitystä. Hänen kaltaisensa esimerkit ovat tarpeen varsinkin tällaisena aikana, jolloin ihmiset ympäri maailmaa tuntevat houkutusta vetäytyä omiin aatteellisiin poteroihinsa turvaan ja vielä vuorata sen seinämät milloin minkäkinlaisella hölynpölyllä ja salaliittoteorioilla. Kristityn tulee seisoa Jumalan sanan peruskalliolla ja kohdata maailman haasteet rohkeasti, rehellisesti ja kriittisesti, vakaumuksestaan tinkimättä.

"Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille." (Luuk. 2:30-32)