Näytetään tekstit, joissa on tunniste ymmärrys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ymmärrys. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Maailman vaikein lause

  Ihminen haluaisi pystyä selittämään kaiken. "En tiedä" vaikuttaa olevan maailman vaikein lause. Joskus se on kuitenkin ainoa oikea vastaus.


Häviäjän lause?

  Tuoreena uskovaisena katselin YouTubesta väittelyn predestinaatio-opista eli teologisesta kysymyksestä koskien Jumalan ennaltamääräämistä. Onko Jumala määrännyt ennalta kuka tulee uskoon ja pääsee Taivaaseen, kuten kalvinistisen suunnan teologit uskovat, vai onko ihminen vapaa uskomaan tai torjumaan uskon ja sitä myöten pelastuksen, kuten vastakkaisten suuntien teologit uskovat?

Teologit esittivät väittelyssä omat argumenttinsa vuorotellen, molemmat nojautuen Raamattuun sekä perustellen kantansa johdonmukaisesti. Lisäksi he kumosivat toistensa argumentit vasta-argumenteillaan. He olivat niin hyviä, että kumpikin sai minut vakuuttumaan vuoron perään, että juuri hän on oikeassa!




Toisaalta, kun kalvinismin opin vie loogiseen päätepisteeseensä, piirtyy kuva hirmuisesta Jumalasta sekä ihmisestä, jolla ei ole vapaata tahtoa. Vastakkaisten oppien mukaan taas Jumalalla ei olisikaan kaikki, mukaan lukien ihmisen pelastus, kokonaan käsissään. Päättelin, ettei kumpikaan oppisuunta sellaisenaan voi olla täysin oikeassa. Meiltä ihmisiltä puuttuu tietoa, joka tarvittaisiin kokonaisuuden hahmottamiseen.

Päädyin siis kantaan, että en tiedä. Emmehän voi tietää kaikkea – eikö se niin ole Raamatunkin mukaan? Paljon asioita meille kerrotaan Raamatussa suoraan, mutta kaikkea mitä keksimme kysyä ja pohtia, ei kerrota. Sen myöntäminen, ettei tiedä, on mielestäni myös loogista näin suuren mittaluokan kysymyksessä.

Päätin myös, etten kajoa ennaltamääräämisoppiin keskustellessani kristinuskosta muiden kanssa. Sen verran voin aihetta sivuta (kuten tässä kirjoituksessa), että totean ettei minulla ole ehdotonta kantaa, koska en tiedä tarpeeksi.

Myöhemmin lukiessani artikkeleita predestinaatio-opista sekä eri teologien kannoista siihen törmäsin muodollisen logiikan listaan argumentaatiovirheistä. Yksi niistä oli argumentum ad ignorantiam eli vetoaminen tietämättömyyteen. Sääntöjen mukaan, jos vetoaa tietämättömyyteen, on hävinnyt väittelyn...

  Ihminen haluaa pystyä selittämään kaiken. "En tiedä" on luovuttamista. Varsinkin jos toteaa omalla tietämysalallaan, ettei tiedä, uskottavuus asiantuntijana saa kolauksen. Monella on kokemusta lääkäristä, joka vastaanotolla vaikenee sen sijaan, että vastaisi "en tiedä".

Olen välillä itse ollut tilanteessa, jossa joku esittää minulle ja keskustelun muille uskovaisille hankalan kysymyksen kristinuskosta, ja olen tuntenut että minun on pakko keksiä vastaus, jonkinlainen Raamatun kanssa linjassa oleva selitys. Miksen vain voisi todeta, etten tiedä ja ohjata kysyjän vaikka hyväksi tietämälleni kristinuskon opetussivustolle?

Tai jos tiedän kysymyksen olevan niin hankala, että se on askarruttanut teologeja halki vuosisatojen, voisin todeta vain, ettei tätä tiedetä – vielä. Iankaikkisuudessa tietämisemme täydellistyy.


Joskus "en tiedä" on oikea vastaus

  Oletukseen, että pystymme selittämään tyhjentävästi kaiken, liittyy eräs ongelma. Nimittäin eikö siihen sisälly samalla oletus, että oma viisaus on yhteismitallinen Jumalan viisauden kanssa?

Jobin kirjassa on monta perustavanlaatuista opetusta. Yksi niistä on muistutus ihmisen ymmärryksen vaillinaisuudesta. Kertomuksen alussa meille lukijoille paljastetaan tapahtumien lähteneen liikkeelle Jumalan ja Saatanan välisestä keskustelusta koskien Jobia, Jumalan vilpitöntä ja nuhteetonta palvelijaa. Keskustelu käydään korkeuksissa eikä Job itse tiedä siitä mitään.

Saatana väitti, että Job on nuhteeton ja jumalaapelkäävä vain siksi, että Herra on antanut hänen menestyä ja hänellä on kaikki hyvin. "Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!", hän perusteli (Job 1:11). Jumala antaa Saatanalle luvan tuottaa Jobille onnettomuutta ja kärsimystä.

Niinpä Jobin elämä maan päällä muuttuu yhtäkkiä karmeaksi: hirvittävät onnettomuudet seuraavat toisiaan. 




Job ei ymmärtänyt miksi Jumala antoi hänen kärsiä niin kovin. Lopulta hän alkoi tivata Jumalalta selitystä kokemalleen epäoikeudenmukaisuudelle. Jobin kolme ystävää puolestaan yrittivät selittää hänen onnettomuuttaan päättelemällä, että sen on pakko johtua salatusta synnistä (Job 11:13-14). Me lukijat kuitenkin tiedämme, etteivät onnettomuudet olleet rangaistus Jobin synneistä.

Kun Herra kertomuksen lopussa puhuu heille, Hän sanoo olevansa vihastunut Jobin kolmeen ystävään (Job 42:7). Mutta selitystä tivannutta Jobiakin Herra nuhtelee: "– Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?" (Job 38:2)

Herra esittää Jobille kysymyksiä: "Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat!", "Tunnetko sinä tien valon kotipaikalle, tunnetko paikan, jossa pimeys asuu? Sinäkö tuot valon maan ylle, sinäkö opastat sen takaisin majaansa?", "Osaatko sinä solmia yhteen Seulasten tähdet tai avata Orionin siteet?" jne.

Jumalan kysymykset kuulostavat retorisilta, koska on ilmeistä, että ne ylittävät Jobin ymmärryksen, mutta itse asiassa Jumala käskee Jobia vastaamaan: "Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat."

Jumala käytännössä siis käskee Jobia myöntämään, ettei hän voi mitenkään ymmärtää kaikkea. Ja Job sanookin lopuksi: "Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat minulle liian ihmeellisiä." (Job 42:3)

Ymmärryksemme on liian vähäinen, että pystyisimme selittämään kaiken ja vastaamaan tyhjentävästi kaikkiin kysymyksiin. 


"En tiedä, mutta..."


  Tässä on kuitenkin oltava tarkkana: se että emme tiedä kaikkea, ei tarkoita, ettemme tietäisi mitään tai että kaikki tieto asettuisi kyseenalaiseksi. Raamatussa meille kerrotaan suoraan paljon asioita Jumalasta, Hänen tahdostaan ja teoistaan sekä maailman tilasta, ja ne ovat luotettavia ja tosia.

Toiseksi, arvostan todella paljon uskovaisten raamatunopettajien ja teologien yms. pyrkimystä ymmärtää, selittää ja opettaa kristinuskosta. Olen myös varma, etteivät he ajattele oman viisautensa olevan Jumalan viisauden kanssa yhteismitallinen.

Teologisissa ja filosofisissa väittelyissä on omat sääntönsä, mutta elämä ei ole väittely. Ei ole vaarallista todeta, ettei tiedä jotain.

  Vaikka "en tiedä" on välillä tarpeellinen lause kristitylle, puheenvuoroaan ei tarvitse jättää siihen, vaan voi ja monissa tilanteissa mielestäni pitääkin kertoa se minkä tietää. Näin on varsinkin silloin, kun asia vaivaa kysyjää henkilökohtaisesti.




En tiedä, miksi Jumala on sallinut sinulle tämän kärsimyksen, mutta tiedän että Hän rakastaa sinuakin (Joh. 3:16). En tiedä, miksi Jumala sallii uskovaisten kärsiä, mutta tiedän, että Taivaassa kärsimystä ei enää ole (Ilm. 21:4). En tiedä, miksi sinun on vaikea uskoa Jumalaan, mutta tiedän, että Hän on tarkoittanut evankeliuminsa julistettavaksi sinulle (Mark. 16:15).


"Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa." (1. Kor. 13:9)




tiistai 7. syyskuuta 2021

Onko kristityn usko "sokeaa uskoa"?

  Joskus kristityn uskoa sanotaan "sokeaksi uskoksi". Olen kuullut ilmausta käytettävän sekä pilkallisesti että neutraalin kuvailevasti. Mitä ilmauksella tarkoitetaan? Olen kuullut määritelmät "usko ilman todellista ymmärrystä, arvostelukykyä ja todisteita" sekä "varaukseton luottamus".

  Tässä kirjoituksessa pohdin Raamatun valossa, onko se usko, jonka Jumala meille antaa, sokeaa yllä määritellyillä tavoilla.



Uskoa ilman ymmärrystä?

  Koska Abraham mainitaan Raamatussa uskon esikuvaksi, hänen uskoaan tarkastelemalla voidaan päätellä, onko Jumalan tahdon mukainen usko "sokeaa". Aloitetaan määritelmästä "usko ilman todellista ymmärrystä ja arvostelukykyä".

  Raamatussa kerrotaan, kuinka Herra lupasi Abrahamille, että hän tulee vaimonsa Saaran kanssa saamaan pojan, Iisakin, ja lopulta monia sukupolvia jälkeläisiä. Herran lupaus Iisakin syntymästä toteutui, vaikka Abraham ja Saara olivat iältään jo 100 ja 90. 

Myöhemmin Herra koetteli Abrahamin uskoa järkyttävällä tavalla. Luvussa 22 kerrotaan (1. Moos. 22::1-19), kuinka Herra pyysi Abrahamia polttouhraamaan Hänelle poikansa Iisakin Morian maassa sijaitsevalla vuorella. Abraham teki kaiken niin kuin Herra ohjeisti: pilkkoi puut polttouhria varten, vei Iisakin Herran mainitsemalle vuorelle, kasasi polttopuut ja sitoi ja pani Iisakin puiden päälle... 

Viime hetkellä Herra enkelinsä välityksellä kuitenkin keskeytti Abrahamin ja käski tätä olemaan tekemättä Iisakille mitään. Iisakin sijaan Abraham uhrasi läheiseen pensaikkoon sarvistaan takertuneen oinaan.

Herran enkeli sanoi: "Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi." Tästä on ymmärtääkseni pääteltävissä, että Abraham todella olisi vienyt teon loppuun asti, jos Herra ei olisi keskeyttänyt häntä. Abrahamin uskonkoetus on järkyttävä, mutta nyt ei ole tarkoitus kauhistella sitä, vaan kysyä, toimiko Abraham ilman ymmärrystä ja arvostelukykyä.

  Luin hiljattain artikkelin, jossa mainittiin eräs Uuden Testamentin heprealaiskirjeen kohta vastauksena kysymykseen. Nimittäin luvussa 11 meille kerrotaan Abrahamin ajatuksista uskonkoetuksen aikana: "Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: »Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.» Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä." (Hepr. 11:17-19)

Abraham ei siis vain robottimaisesti, mitään ajattelematta, seurannut Jumalan ohjeita, vaan mietti niitä suhteessa siihen, mitä Jumala oli aiemmin luvannut. Abraham luotti siihen, että Jumala ei valehtele, vaan tulee toteuttamaan Iisakin tulevaisuutta koskevan lupauksensa jotain kautta, vaikka sitten herättämällä tämän kuolleista! 

Jumala ei tietenkään halunnut Abrahamin uhraavan Iisakia, vaan keskeytti tämän ajoissa. Abraham puolestaan luotti Jumalan lupaukseen ja Hänen voimaansa jopa herättää kuolleista. Tämä tapahtuikin paljon Abrahamin aikojen jälkeen Jeesuksen ylösnousemuksessa.

  Raamatussa arvostetaan ymmärrystä, tietoa, viisautta ja järjen käyttöä sekä kehotetaan harkintaan. Mm. Sananlaskujen kirjassa puhutaan viisauden, ymmärryksen ja harkinnan tärkeydestä (mm. Sananl. 4:5).

  Joten "ilman ymmärrystä ja arvostelukykyä"-määritelmä ei pidä paikkaansa Jumalan tahdon mukaisessa uskossa.


Uskoa ilman todisteita?

 Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus oli tavannut joitain opetuslapsiaan. Nämä olivat kertoneet lopuille siitä ihmeestä, että Herra oli noussut kuolleista: "Me näimme Herran." Opetuslapsi Tuomas oli tämän kuultuaan sanonut: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko." (Joh. 20:25)

Jeesus ilmestyi lopulta opetuslapsille Tuomaankin läsnäollessa ja pyysi tätä koskemaan käsiinsä ja kylkeensä sanoen: "Älä ole epäuskoinen vaan usko!" Silloin Tuomas huudahti: "Minun Herrani ja Jumalani!". Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." (Joh. 20:29)

Jeesuksen sanojen perusteella voidaan ajatella, että jos "sokealla uskolla" tarkoitetaan uskoa ilman näkemistä – siis ilman suoria aistein havaittavia todisteita Jumalan yliluonnollisista teoista – niin silloin Jumalan tahdon mukainen usko on "sokeaa".

Tuo evankeliumin kohta toisaalta osoittaa, että me saamme kyllä pyytää Jumalalta todisteita uskomme vahvistukseksi. Eli vaikka Jeesus sanoi uskon ilman näkemistä olevan autuasta, Hän oli antanut Tuomaan nähdä ja koskea itseensä, minkä jälkeen tämä tunnusti uskonsa. Ajattelen että se, että Tuomas oli paikalla ja halusi todisteita Jeesukselta, oli jo jonkinlainen uskon askel.

  Uskon lähtökohta ja perusta eivät kuitenkaan ole omakohtaiset aistitodisteet yliluonnollisesta, eli ihmeiden näkeminen ja kokeminen, vaan Jumalan sana. Luukkaan evankeliumissa Jeesus kertoo rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, ja Jeesuksen kertomuksessa esiintyy myös uskon esikuva Abraham. (Luuk. 16:19-31)

Helvettiin joutunut rikas mies pyytää Abrahamia, joka on Lasaruksen kanssa Taivaassa, että tämä lähettäisi Lasaruksen takaisin maan päälle varoittamaan hänen perheenjäseniään, jotta nämä ajoissa kääntyisivät Herran puoleen eivätkä siten joutuisi siihen samaan kärsimyksen paikkaan, johon hän oli joutunut: "jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät", rikas mies selitti.

Mutta Abraham sanoi hänelle: "Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista." Ilmauksella "Mooses ja profeetat" tarkoitetaan Kirjoituksia eli sitä osaa Raamatusta, joka silloin oli jo olemassa.


Varauksetonta luottamusta?


  Entä määritelmä "varaukseton luottamus"? Jos palataan Abrahamin omaan järkyttävään uskonkoetukseen, niin nähdäkseni "varaukseton luottamus" pitää hänen kohdallaan paikkansa, ainakin siten kuin minä tuon sanaparin ymmärrän. Abraham ei esittänyt vastaväitteitä eikä kyseenalaistanut Herran tahtoa, vaan alkoi vain luottavaisesti toimia kuten Hän ohjeisti. 

Olennaista on kuitenkin, että Abraham luotti varauksettomasti hyvään Jumalaan, ei siis keneen tai mihin tahansa. Esimerkiksi omaa käsityskykyämme meidän tulee aina olla valmis kyseenalaistamaan eli kysyä, olenko ymmärtänyt oikein. Jumala on erehtymätön, mutta me ihmiset olemme erehtyväisiä.

Herra sanoi tapauksen jälkeen, että Abraham "oli minun äänelleni kuuliainen" (1. Moos. 22:18). Abrahamin aikana ei tietenkään vielä ollut Raamattua, vaan hän vain kuuli Herran äänen, tunnisti sen ja luotti Häneen. Meillä on Jumalan kirjoitettu sana Raamattu ohjeenamme, ja meidän tulee Raamatulla testata omien käsitystemme paikkansapitävyyttä Jumalan tahtoa koskien, huomioiden aina Raamatun kokonaisilmoitus ja ydinsanoma Kristuksen evankeliumi.

  Minun (tai kenenkään meistä) uskoani ei ole koeteltu niin äärimmäisellä ja jyrkällä tavalla kuin Abrahamin. Sen sijaan esimerkiksi Jobin uskonkoetus on monille tuttu: miksi hyvä Jumala on sallinut minulle niin paljon onnettomuutta ja kärsimystä? onko Jumala hylännyt minut?

Miksi luottaa Jumalaan varauksettomasti? Ajattelen itse aina niin, että evankeliumi, joka kuten sanottu on Raamatun ydinsanoma, on niin hyvä, että se saa minut luottamaan Jumalaan niiden vaikeuksien keskelläkin, joita Hän on minulle sallinut. Jumala on rakastanut minua niin paljon, että lähetti Jeesuksen sovittamaan minunkin syntini ja tuomaan minulle pelastuksen ja lopulta iankaikkisen elämän Taivaassa.


"Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?» " (Joh. 11:25-26)



tiistai 9. toukokuuta 2017

Rukous muuttaa rukoilijaa

Ihmiset kysyvät usein, mitä järkeä on rukoilla, jos Jumala kerran on tiennyt ennalta kaiken, myös jokaisen rukouksen. Usein myös pohditaan rukoilemisen mielekkyyttä, kun saattaa vaikuttaa siltä, ettei Jumala tänä päivänä tee samanlaisia ihmeitä kuin Raamatun aikoina. Sanonta "rukous muuttaa rukoilijaa" vastaa näihin molempiin.




Jumala näkee kokonaisuuden


Ihminen ei aina tiedä, mikä on hänen omaksi parhaakseen. Tämä pitää paikkansa kaikkien kohdalla, niin uskomattomien kuin uskovaistenkin, sekä pienissä että suurissa asioissa. Teemme rajallisen ymmärryksemme mukaisia ratkaisuja, joita myöhemmin joudumme katumaan. Tai toivomme jotain, mutta vuosien päästä kiitämme onneamme, ettei toive toteutunut. Raamatun mukaan ihmisen tulisi luottaa Jumalan viisauteen kaikessa, myös vaikeuksien keskellä:

"Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan." (Snl 3:5)
"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Ps 50:15; 1933)

Jumalalta voi anoa asioita, mutta opettaessaan rukoilemisesta Jeesus liittää pyynnöt tarvitsemiseen:

"Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään." (Matt. 6:8)

Jumala tietää, mitä tarvitsemme, koska Hänellä on paitsi ennaltatietämys ja kokonaisymmärrys asioista, Hän näkee myös jokaisen ihmisen sydämeen (Snl 24:12). Se joka uskoo Jeesukseen Herranaan, voi luottaa tähän:

"Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa." (Room. 8:28)

Joskus unohtuu, että Jumala on tälläkin hetkellä maan päällä. Kolmiyhteinen Jumala on täällä nykyään kolmannessa persoonassaan, Pyhässä Hengessä. Kun Poika Jeesus ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen astui takaisin ylös Taivaaseen, Hän jätti tänne Pyhän Hengen puhaltamalla seuraajiensa keskuuteen. Pyhä Henki asuu Jeesukseen uskovissa (Room. 8:9).

Ihmisen keskeinen ongelma siis on, ettei hän näe kokonaisuutta, jolla on myös iankaikkinen ulottuvuus, eikä siksi aina ymmärrä, mikä on hänelle parhaaksi. Jumala kuitenkin ohjaa rukouksiamme oikeaan suuntaan:

"Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin." (Room. 8:26)



Rukous muuttaa rukoilijaa 

 

Muutama vuosi sitten minulla diagnosoitiin keskushermoston sairaus. Jouduin olemaan sairaalassa monta viikkoa, koska olin äkillisesti vammautunut niin pahasti: olin mm. liikuntakyvytön ja osittain menettänyt näköni. Sain Jumalalta paljon apua noiden viikkojen aikana.

Eräänä päivänä sairaalajakson loppupuolella, kun suuri osa oireistani oli jo alkanut parantua, kävin henkilökunnan kanssa keskustelun lääkityksen aloittamisesta. Keskustelu ehkä konkretisoi diagnoosin ja sen myötä muuttuneen tilanteen mielessäni, sillä kun palasin huoneeseeni (jossa sain silloin olla yksin, Luojan kiitos), tunsin voimakasta ahdistusta ja toivottomuutta. En pystynyt edes itkemään. Tunnin tai pari tuijotin potilashuoneen harmaata seinää lamaantuneena, ja mieleeni vyöryi toinen toistaan pelottavampia tulevaisuudenkuvia.

Mieleeni tuli rukoilla, mutta en halunnut – tunsin jopa vastustusta sitä kohtaan. Olin kai vihainen Jumalalle. Lopulta kuitenkin pakotin itseni lyhyeen ja penseään rukoukseen.

Näin mielessäni kaksi tietä, joista toinen oli hämärä ja toinen valoisa. Hämärä tie oli kärsimyksen, pelon ja toivottomuuden tie ja päättyi vapautukseen, joka oli kuolema. Valoisa tie taas oli kärsimyksen, ilon ja toivon tie ja päättyi vapautukseen, joka oli elämä. Jumala halusi tietää, kumman valitsen. Valitsin valoisan tien, ja Jumala vastasi minulle, että saan sen.

Yhtäkkiä olin täynnä iloa ja toivoa, vaikka mikään olosuhteissani ei ollut muuttunut. En esim. ollut parantunut sairaudesta, mistä muistutuksena olivat tietyt neurologiset oireet. Silti kaikki oli muuttunut pahasta hyväksi muutamassa sekunnissa. Eikä uusi tila jäänyt lyhytaikaiseksi, vaan sen ydin on minussa edelleen.

"Asenteen muutos" on liian heppoinen ilmaus kuvaamaan kokemustani. Koin nimittäin, että rukouksen myötä ymmärrykseni lisääntyi. Yllä kirjoitin, että ihminen näkee osittain, mutta Jumala näkee kokonaisuuden. Jumala laittoi minut näkemään kokonaisuuden: on syytä iloita ja toivoa, koska kaikki tulee päättymään hyvin. Ymmärtääkseni sitä ei kuitenkaan olisi tapahtunut, ainakaan vielä silloin, jos en olisi rukoillut.

Ajan mittaan kaikki oireeni parantuivat ja sairauteni on ollut remissiossa eli etenemättömässä tilassa viimeiset vuodet, mistä olen Jumalalle kiitollinen, mutta pidän edellä kuvaamaani sisäistä muutosta silti yhtenä suurimmista ihmeistä, jonka olen kokenut.

Uskon, että Jumala voi tänä päivänäkin parantaa ihmisiä sairauksista ja muutenkin vastata rukouspyyntöihin olosuhteita ihmeellisesti muuttamalla, mutta halusin tässä keskittyä siihen, kuinka rukous, tai oikeammin sanottuna Jumala, voi muuttaa rukoilijaa. Ihmettä ei vain aina tunnisteta ihmeeksi.