Näytetään tekstit, joissa on tunniste parannuksen tekeminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parannuksen tekeminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. kesäkuuta 2023

Ovatko uskovaiset edelleen syntisiä?

   Uskovainen on Raamatun ilmausta käyttäen kääntynyt ja tehnyt parannuksen. Tarkoittaako se että uskovainen ei enää ole syntinen?

  Oman syntisyytensä tiedostaminen ja syntiä vastaan taisteleminen saattaa kuulostaa masentavalta ja turhauttavalta tavalta elää, mutta Raamatussa opetetaan aiheesta rohkaisevasti.


Miksemme vain eläisi synnittömästi?

  Kuulin kerran jonkun puhuvan ihaillen tuntemastaan uskovaisesta, että tämä "on hylännyt synnin". Ikään kuin tuo ihminen ei enää uskoon tulonsa jälkeen olisi tehnyt syntiä ollenkaan. Ikään kuin synnin voisi vain heittää pois todeten että ei tästä mihinkään ole, ja jatkaa matkaa synnittömänä. 

Olisikin ihanaa vain karistaa synti pois ja elää täydellisen hyvänä koko loppuelämä tässä maailmassa. Synti aiheuttaa surua ja ahdistusta, pettymystä, turhautumista, häpeää, syyllisyyttä ja monenlaista kärsimystä itselle ja muille. Miksi vapaaehtoisesti kantaa moista taakkaa mukanaan?

Syntiä ja syntisyyttähän eivät ole vain jotkut suuret yksittäiset ilmeisen pahat teot kuten murha tai aviorikos tai varastaminen, vaan myös ajatusmaailmaa ja ihmissuhteita myrkyttävät "hiljaiset" asenteet kuten turhamaisuus, ylpeys, pikkumaisuus, katkeruus ja anteeksiantamattomuus jne. 

On vaikea uskoa, että kukaan kristitty olisi täydellisen vapaa noista niin, ettei edes hetkeäkään olisi vaikka turhamainen tai ylpeä.




Olisi kieltämättä paljon helpompaa elää ilman omasta syntisyydestä johtuvaa kärsimystä. Jos olisi mahdollista hetkessä vapautua synnistä, jokainen uskovainen tekisi sen ihan varmasti, ja niin meillä olisi täällä maailmassa virheettömien, suorastaan enkelimäisten ihmisten joukko: kristityt.

  Raamatun ilmaus "tehdä parannus" saattaa niin ikään kuulostaa siltä, että kertarysäyksellä hylkää synnin eikä sen jälkeen enää koskaan lankea. Itsekin tuoreena uskovaisena ajattelin, että opettaapa Raamattu tosi rohkeasti, kunnes selvitin, mitä ilmaus oikeasti tarkoittaa.


Parannuksen tekeminen

 Uuden Testamentin alkukielen eli kreikan parannuksen tekemistä tarkoittava sana on metanoia, joka tarkoittaa kääntymistä. Parannus tarkoittaa sisäistä kääntymistä, kokonaisvaltaista mielenmuutosta: ihminen kääntyy kohti Jumalaa ja Hänen tahtoaan. 

Parannuksessa ihminen herää ymmärrykseen, että Jumalan tahto on hyvä ja oikein, ja sitä myöten, koska hän itse toimii Jumalan tahtoa vastaan, hän itse on syntinen. Parannuksen tehnyt uskovainen "on samaa mieltä Jumalan kanssa", ja niin hänen sitkeä taipumuksensa syntiin, eli Jumalan tahdon vastaisuuteen, on siitä lähtien ongelma myös hänelle itselleen.

Parannus on suuri tapahtuma, joka siis käytännössä tapahtuu samaan aikaan uskoon tulemisen kanssa. 

  Tämä suuri mielenmuutos johtaa elämän muuttumiseen vähä vähältä, ja tätä prosessia puolestaan kutsutaan pyhitykseksi. Pyhitys kuulostaa kauniilta ja ylevältä, mutta se on oman syntisyytensä tiedostamista, taistelua sitä vastaan, lankeemuksista nousemista, Jumalan anteeksiantoon turvaamista yhä uudelleen. Paavali kuvailee tilaa näin:


"Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo." (Room. 7:18-19)


  Se että on tehnyt parannuksen ei siis tarkoita, että ihmisestä olisi tullut täydellinen niin, ettei hän enää tekisi syntiä. Se tarkoittaa, että ihminen haluaisi olla Jeesuksen kaltainen ja tavoittelee sitä, vaikka epäonnistuukin. Ja se tarkoittaa, että hän ymmärtää olevansa syntinen ja turvautuu Jumalan anteeksiantoon Jeesuksessa.

  Olen kiitollinen, että Raamatussa on näitä kohtia, joissa selkeästi todetaan uskovaisten olevan syntisiä, koska jos ei olisi, olisin varmaan jo menettänyt uskoni. Paitsi etten itse ole tullut näiden vuosien aikana synnittömäksi, en ole tavannut ketään toistakaan uskovaista, joka olisi enkeliksi muuttunut.

Raamatussa on muitakin kohtia, joissa muistutetaan uskovaisten olevan syntisiä. Yksi vahva varoitus löytyy Johanneksen kirjeestä:


"Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä." (1. Joh. 1:8)


Paavalin rohkaisevat sanat

  "Tiedänhän ettei minussa --- ole mitään hyvää", Paavali sanoi edellä lainaamassani katkelmassa. Kuulostaa ikävältä elämältä, turhauttavalta ja masentavalta. Hän sanoo vielä: "Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta." (Room. 7:21) 

Siis vaikka Paavali (tai ylipäätään parannuksen tehneet uskovaiset) on tullut tietoiseksi omasta syntisyydestään, hän ei edes voi tehdä asialle mitään... 

Mutta kun lukee koko kappaleen, käy ilmeiseksi, etteivät Paavalin sanat kokonaisuudessaan ole mikään valitusvirsi, vaan hän käyttää syntisyytensä kuvailua rohkaisevasti ja uskoa vahvistavasti.




Ensinnäkin, vaikka meillä onkin taistelu syntiä vastaan, ja se sinänsä on ikävää, sen voi ottaa todisteena siitä, että Jumalan Henki vaikuttaa meissä, koska emmehän me ihmiset luontaisesti taistele syntiä vastaan! Jo oman syntisyytensä tiedostaminen on Jumalan tekoa meissä.

Toiseksi, se varsinainen helpottava ja riemullinen uutinen on, että vaikka emme itse pysty pääsemään irti synnistä emmekä tuhosta johon se johtaa, Jumala pelastaa meidät Jeesuksen ristinsovituksen tähden. Paavali toteaa lopuksi:


"Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden!" (Room. 7:24-25)





tiistai 23. maaliskuuta 2021

Syntiä vastaan saarnaaminen: Jeremian esimerkki

  Jumala antoi Jeremialle järkyttävän elämäntehtävän: kansansa syntisen tilan paljastamisen ja tulossa olevasta Jumalan rangaistuksesta varoittamisen. Jeremian tuli julistaa tuhoa, "repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää...". Vaikka Jumala varusti Jeremian tehtävää varten, hänet muistetaan "itkevänä profeettana".

  Synnistä ja Helvetistä puhuminen on vaikeaa, mutta tehtävää helpottaa sen muistaminen, että sanomaan sisältyy toivo.



Miellyttävät, eksyttävät sanat

  Vanhan Testamentin Valitusvirsissä on pysäyttävä kohta, jossa surraan israelilaisten kohtaloa, johon synti oli heidät saattanut: 

"Kenen kohtaloa muistuttaa sinun kohtalosi, Siion, mistä löydän lohdutuksen sanat? Suuri kuin meri on sinun vammasi, kuka voi parantaa sinut? Profeettojesi näyt olivat petosta ja harhaa. Syntiäsi he eivät paljastaneet, eivät kääntäneet kohtaloasi." (Valit. 2:13-14)

Väärät profeetat olivat puhuneet vain sellaista, mitä ihmiset mielellään kuuntelivat eivätkä olleet saarnanneet heidän syntiään vastaan eivätkä varoittaneet synnin seurauksesta, Jumalan rangaistuksesta. Jos he sen sijaan olisivat saarnanneet Jumalan tahdon mukaan, he olisivat voineet kääntää ihmisten kohtalon!

Jeremia, Valitusvirsien todennäköinen kirjoittaja, oli Jumalan profeetta, joka yksin varoitti tulevasta rangaistuksesta, ja sen takia häntä vihattiin, pilkattiin ja vainottiin, häntä pahoinpideltiin, kidutettiin ja pidettiin vankina. Ihmiset kuuntelivat mieluummin vääriä profeettoja, jotka saarnasivat mukavia asioita ja lupailivat vain rauhaa. 

Jumala oli vihainen väärille profeetoille, koska he johtivat ihmisiä harhaan miellyttävillä valheillaan, joita nämä olivat valmiit kuuntelemaan. He esiintyivät Herran nimessä, kuin rauhan sanoma olisi lähtöisin Häneltä, vaikkei Herra ollut heitä lähettänyt.

  Miksi puhua Vanhan Testamentin profeetasta nykyaikana? Siksi, että sama ilmiö on nähtävissä meidän yhteiskunnassamme: puhe synnistä ja Jumalan vihasta sitä kohtaan halutaan vaientaa, ja mieluummin kuullaan valheellisia puheita, joiden mukaan Jumala sallii kaiken suuresta rakkaudestaan ja suvaitsevuudestaan. Tietyistä synneistä puhuminen synnyttää erityisen paljon vastustusta, sellaisia ovat esim. abortti, Jumalan luoman biologisen sukupuolen vastainen identifioituminen ja samaa sukupuolta olevien väliset seksuaaliset suhteet. 

Ihmisillä on kyllä oikeus laillisin keinoin vastustaa loukkaavaksi kokemaansa Raamatun mukaista puhetta, ja meidän on kestettävä se. Jeremia joutui kestämään paljon pahempaa kohtelua.

Joku saattaisi huomauttaa, että Jeremia eli aikana ennen Jeesuksen syntymää, ja että Herra oli kutsunut hänet tiettynä historiallisena ajankohtana saarnaamaan nimenomaan omalle kansalleen eli israelilaisille. Vaikka tämä on totta, Herra myös sanoo Jeremialle pyhittäneensä tämän "kansojen profeetaksi", ei siis vain israelilaisten, vaan muidenkin kansojen (Jer. 1:5). Hänen sanomansa pätee meihin kaikkiin, tänä päivänäkin: synti vie tuhoon – kääntykää ja tehkää parannus.


Jeremian raskas elämäntehtävä

  Synnistä ja Helvetistä puhuminen on rankkaa. Se on osoittautunut paljon vaikeammaksi kuin tuoreena uskovaisena luulin. Voin vain kuvitella, miten paljon Jeremia kärsi – kansansa syntien paljastaminen ja tulossa olevasta Jumalan rangaistuksesta varoittaminen olivat hänen elämäntehtävänsä nuoresta pitäen. Eikä hän edes ollut valinnut tehtävää itse, vaan Herra oli valinnut hänet siihen. 

Jeremia oli aluksi vastustellut kutsua: "Voi Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!" (Jer. 1:6) Herra kuitenkin lupasi antaa sanat hänen suuhunsa ja ohjeisti:

"– Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua." (Jer. 1:7-8)

Herra kuvaili Jeremialle antamaansa tehtävää: "Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa." (Jer. 1:10) Koska Hän tiesi, että ihmiset tulisivat nousemaan tällaista viestintuojaa vastaan, Hän lupasi:

"Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja pronssimuurin, jotta voit puolustautua, kun koko maa, Juudan kuninkaat, päämiehet, papit ja kansa nousevat sinua vastaan." (Jer. 1:18)

Jumalan antamasta varustuksesta huolimatta Jeremia muistetaan "itkevänä profeettana". Ymmärtääkseni hän kärsi paitsi ihmisten vihasta ja pilkasta sekä kansansa syntisestä tilasta, myös yksinkertaisesti siitä, että hänen elämäntehtävänsä oli julistaa niin järkyttävää sanomaa. Kuulostaa hirveän raskaalta – kyllä kai jokainen haluaisi tuoda hyviä uutisia eikä huonoja?

Jos Jeremia yritti vaieta ja olla ajattelematta Herraa, hän tunsi kuin tulen polttavan sisintään. Hän joutui itkien huutamaan ulos sanat, jotka Herra oli hänen puhuttavikseen antanut, ja sen seurauksena ihmiset pilkkasivat häntä vielä enemmän (Jer. 20:8-9).


"Toivon profeetta"

  Mielestäni pahin tila olisi se, ettei olisi toivoa ollenkaan. Minun olisi vaikeaa työskennellä vaikka syöpälääkärinä, joka joutuu jatkuvasti tuomaan huonoja uutisia potilaille: "Mitään ei enää ole tehtävissä." Tuo mahtaa olla hirveä viesti niin vastaanottajalle kuin lausujalle.

Vaikka puhuminen synnistä ja Helvetistä on vaikeaa, siihen silti sisältyy aina toivo. Myös Jeremia vaikutti lohduttautuvan sillä, että Jumala on armahtavainen. Hän puhui paljon Jumalan vihasta ja rangaistuksesta, mutta palasi aina toivoon, jonka Jumala itse oli hänelle kertonut: jos ihmiset kuitenkin kääntyvät Hänen puoleensa, tekevät parannuksen synneistään, Hän armahtaa ja uudistaa heidät sekä siunaa heidän elämänsä. 

Kuten alussa lainaamani Valitusvirsien kohta paljastaa, ihmisten kääntyminen Jumalan luo oli Jeremian tulikivenkatkuisten saarnojen perimmäinen tarkoitus. Luin joskus Jeremiasta kirjoituksen, jossa häntä kutsuttiin "tuomion ja toivon profeetaksi". Herra antoikin hänen puhuttavikseen myös lohdulliset sanat:

"– Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, parannan sinut, Siion, sinut, jota kutsutaan nimellä 'Hylätty vaimo', sinut, josta kukaan ei välitä." (Jer. 30:17)

  VT:n profeetatkin siis kyllä tiesivät, että Herra on anteeksiantavainen ja armollinen syntejään katuvalle, vaikka Jeesus ei vielä heidän aikanaan ollut tullut maailmaan. Meidän tehtävämme, synnistä puhumisen osalta siis, on helpompi, koska kristinusko tunnetaan nimenomaan evankeliumin kautta: syntien anteeksianto ja pelastus, jotka Jeesus toi ristin kautta, ovat sanomamme keskiössä. Tämän muistaminen auttaa puhumaan synnistä ja Helvetistä, vähän samalla tavalla kuin Jeesuksen ristinkuolemasta puhumista helpottaa sen muistaminen, että Hän nousi kuolleista.

"Ja hän sanoi heille: 'Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista." (Luuk. 24:46-47; käännös 1933/38)


tiistai 8. syyskuuta 2020

Synnin tie vie helvettiin – Jeesus on Pelastajamme

 Synnistä, parannuksen teon tarpeesta ja helvetistä puhumista pidetään maailmassa halpamaisena pelotteluna ja uskonnollisena manipulointina. Kristityn pitää kuitenkin uskaltaa puhua näistä asioista. Jeesus itse puhui niistä paljon ja kovasanaisesti.


Kristityn tehtävä on tuomita synti


"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

  Jumala on antanut meille sanansa valaisemaan kulkuamme täällä maailmassa. Hän on antanut seuraajilleen myös tehtävän olla valona maailmassa: todistaa muille ihmisille Jumalasta. Siihen kuuluu Jumalan sanan mukaan eläminen, puhuminen, Kristuksen evankeliumin julistaminen. 

Olen luonteeltani hienotunteinen ja kohtelias. Minun on vaikea loukata ihmisiä puhumalla synnistä ja sen seurauksista, joka lopulta on helvettiin joutuminen. Kuitenkaan evankeliumin ytimessä olevan Jumalan anteeksiannon merkitys ei avaudu ilman, että puhuu myös synnistä – siitä, mihin Jumalan anteeksianto on vastaus. 

  Tietyt teot ja asiat, jotka Jumalan sanan mukaan ovat syntiä, ovat maailman instituutioiden erityissuojeluksessa näinä aikoina. Niiden sanominen synniksi voi tuoda runsaasti vastustusta ja vihaa uskovaiselle. Sellaisia ovat tällä viikolla vietettävässä Pride-tapahtumassa juhlitut asiat: mm. samaa sukupuolta olevien väliset seksuaaliset suhteet sekä sukupuolen uudelleenmäärittely omaan kokemukseen perustuvaksi Jumalan luoman biologisen ruumiin sijaan. 

Jotkut kysyvät, miksi uskovaiset ovat ottaneet juuri seksiin ja sukupuoleen liittyvät synnit tikunnokkaan. Syy tähän erityishuomioon on, että meidän aikanamme niitä yritetään vimmatusti oikeuttaa, joskus jopa kristittyjen keskuudessa. Jotkut yrittävät perustella, etteivät ne olisikaan syntiä. Jokaiselle, joka on Raamatun joskus aukaissut, on toki selvää, että syntejä on paljon muitakin.

  Langennut maailma kulkee omia teitään. Emme voi mitään sille, etteivät kaikki usko Jeesukseen. Kuitenkin meidän, jotka uskomme, tulee pysyä Jumalan sanassa eikä antautua maailman virtoihin ja puhua hyväksyvästi synnistä. "Älkää mukautuko tämän maailman menoon", apostoli sanoo uskovaisille (Room. 12:2). 

  Se joka todellisesti rakastaa lähimmäistään, julistaa Jumalan sanaa, vaikka se loukkaisi ja vaikka sillä saisi maailman vihat päälleen. Jokaista uskovaista itseään on rakastettu, kun hänelle on annettu pelastuksen evankeliumi. Jumalan antamaa valoa ei saa pitää piilossa. 


Jeesus varoitti helvetistä


"Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvojain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm. 21:8; käännös 1933/38)

  Itse Jeesus, jota moni tänä päivänä pitää harmittomana rauhaa ja rakkautta julistaneena partahippinä, varoitti ihmisiä helvetistä suoremmin ja kovasanaisemmin kuin kukaan muu. Jeesus varoitti tulijärvestä, johon Jumala heittää ihmisen rangaistuksena synneistä. Tämän takia Jeesus kehotti pelkäämään Jumalaa:

"Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin." (Matt. 10:28)

Ihmisten viha, väkivalta ja mitä karmeimmat kärsimykset, joita täällä maan päällä joudumme kokemaan, sulavat hymyksi sen rinnalla, mitä on tulossa kuoleman jälkeen rangaistuksena synneistä, jos emme tee parannusta ja usko Jeesukseen, Jumalan lähettämään pelastukseen. Raamatussa puhutaan paitsi tulijärvestä, myös "tulesta joka ei sammu", "kadotuksesta", "toisesta kuolemasta", "pimeydestä". Ja me kaikki olemme ansainneet tulla heitetyiksi helvettiin, koska kaikki olemme tehneet syntiä.

Huh, sainpahan sanottua tuon hirveän asian.

  Helvetistä on vaikea puhua. Ei pelkästään sen takia, että siitä puhuvaa herkästi syytetään pelottelusta ja uskonnollisesta manipuloinnista, vaan myös siksi, että se on niin käsittämätön, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. En tiedä, millainen helvetti on – onko se kirjaimellinen tulijärvi vai kirjaimellinen kadotus, jossa ihminen lopulta katoaa – mutta uskon Jeesuksen varoituksen. Ajattelen helvettiä tämän maailman kärsimysten kautta: helvetti on jatkoa sille, mutta vain jotain paljon pahempaa.

  Jo tämä langennut maailma on synkkä. Parhaimmillaankin tämä on "kuoleman varjon maa": edessä oleva kuolema heittää varjon elämäämme, myös niihin onnellisiin hetkiin, joita saamme kokea täällä. Huomattavalle osalle ihmisistä tämä maallinen elämäkin on täynnä kärsimystä ja synkkyyttä eikä onnellisia hetkiä kovin paljon ole. Mutta maailman pimeyden keskelle sentään on tullut valo.

Evankeliumin valo loistaa maailmassa, pimeyden keskellä. Pojassaan Jeesuksessa Jumala on lähettänyt meille pelastuksen Taivaaseen, jossa kärsimystä ja kuolemaa ei enää ole! Jumala ei tahdo kenenkään meistä joutuvan helvettiin. Täällä maailmassa meillä on ilosanoma Jeesuksesta, syntiemme sovittajasta ja ylösnousseesta elämän Herrasta.

Pahinta helvetissä varmaan on juuri se, että siellä evankeliumin valoa ei enää ole. Päättymättömän toivottomuuden ja pimeyden on oltava pahinta.


Kutsu parannukseen, Jeesuksen luo


"Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen." (Ap. t. 3:19-20; 1933/38)

   Synti vie helvettiin, mutta ihminen ei pääse Taivaaseen vain sillä, että hän lakkaa tekemästä syntejä. Ihminen pääsee Taivaaseen sillä perusteella, että hän uskoo Jeesukseen Kristukseen, joka sovitti syntimme ristillä ja nousi kuolleista, kuten Raamatussa kerrotaan. Kääntyminen pois syntielämästä on osa tätä kokonaisuutta.

Parannuksen tekeminen tarkoittaa syvällistä mielenmuutosta, joka johtaa elämän suunnan muuttumiseen. Uusi suunta on se, johon Herra Jeesus johtaa, eikä Hän johda syntiin. Jumala antaa ihmiselle tahdon ja voiman seurata Jeesusta Herranaan. Parannuksessa, kun syntinen ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen ja uskoo itsensä Jumalan haltuun, hän uudestisyntyy ylhäältä Jumalan lapseksi. Jeesus on Tie taivaallisen Isän luo. 

Minusta on lohdullista ajatella, että jo se kääntyminen ja Jeesuksen luo tuleminen on Jumalan vaikutusta ihmisessä. Jeesus sanoi, ettei kukaan voi tulla Hänen luokseen, ellei Isä, joka Hänet on lähettänyt, vedä häntä (Joh. 6:44). 

  Tulin uskoon aikuisena, kolmekymppisenä. Parikymppisenä agnostikkona olin kuullut evankeliumin monta kertaa, mutta ajatellut aina vain "taas tuo sama litania Jeesuksesta ja synneistä...", ja se siirtyi mielessäni saman tien ö-mappiin. Ajattelin kyllä jumalauskoon liittyviä asioita, mutta evankeliumi oli minulle vain litania moneen kertaan kuultuja sanoja.

Uskovaiseksi tulemiseeni vaikuttivat omasta inhimillisestä näkökulmastani katsottuna muutama suuri elämäntapahtuma ja asia, joita yritin käydä läpi (olen kertonut niistä mm. tässä kirjoituksessani). Tarvitsin apua. Jossain vaiheessa aloin ajatella evankeliumia... ja uskoin sen. En kilahtanut tai seonnut, vaan päinvastoin sydämeeni tuli rauha ja ilo.


"Onhan kirjoitettu: 'Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.'" (Room. 10:13)



tiistai 4. joulukuuta 2018

Ajatuksia kristityn uudesta elämästä

  Usko Jeesukseen alkaa vääjäämättä tuottaa hyvää hedelmää uskovan elämässä. Se sama armo, jonka perusteella Jeesukseen uskova on pelastettu, johtaa uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään askel askeleelta.

 

 

 

 Innoittavat ohjeet


 "Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä." (Room. 12:2)

  Keväällä 2011 katselin muiden seurassa Englannin kuninkaallisia häitä tv:stä. Olin silloin tuore uskovainen. Kun Catherine-morsiamen veli, James Middleton, luki kirkossa tiivistelmän Raamatun Roomalaiskirjeen luvusta 12, tunsin sydämessäni iloa ja ylpeyttä Jumalasta – viesti oli niin vastaansanomattoman hyvä, innoittava, toivoa antava.

Muistan kuinka seuralaisenikin, joista ainakin osa oli ei-uskovaisia, kuuntelivat Middletonin luentaa keskittyneesti ja tulkintani mukaan mietteliäinä.

"Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä." (Room. 12:9)

Eikä se ollut vain tuoreen uskovaisen alkuhuumaa, vaan edelleen mm. Room. 12 innoittaa minua seuraamaan Jeesusta arjen pienissä ja suurissa asioissa, ihmissuhteissa, vaikeuksissa ja kiusauksissa. Haen usein siitä rohkaisua, jos itseluottamukseni on nollissa.

 "Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä." (Room. 12:12)

  Raamattu eli Jumalan kirjoitettu sana on ihmeellinen. Olen kokenut sen omassa elämässänikin. Ei mikään toinen opetus tai kirjoitus, olipa se filosofista, uskonnollista tai millaista vain, ole vaikuttanut minuun siten, että elämäni suunta on kääntynyt sekä innoittanut parempaan jatkuvasti, vuodesta toiseen. 
 
 "Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa." (Room. 12:14-15)

Ei Raamatun voima uskovaisen elämässä perustu siihen, että se nyt sattuu olemaan kristinuskon pyhä tekstikokoelma, vaan siihen, että se on Jumalan sanaa. Kirjoitetun sanansa välityksellä itse Jumala puhuu minulle, ja sinulle.

"Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä." (Room. 12:21)



Armon evankeliumi ja parannus synneistä


"Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy." (Apt. 26:20)

  Kristityn on syytä janoita Jumalan sanan lukemista. Raamatusta saamme tietää mm., millaista se Jumalan tahdon mukainen eli pyhä elämä sitten on sekä sen, mikä on Hänen tahtonsa vastaista, syntiä. 

 "Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,
se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

  Kun tulin uskoon, evankeliumissa vaikuttava Jumalan Pyhä Henki käänsi sydämeni ja sieluni kohti Jeesusta – elämälleni tuli uusi suunta. Sillä tiellä kuljen. Raamatussa sanotaan, että Jeesukseen uskova on hengellisesti uusi luomus (2. Kor. 5:17).

  Kääntyminen kohti Jeesusta alkaa vääjäämättä tuottaa hyvää hedelmää uskovaisen elämässä. Jos nimittäin joku ottaa uskossa vastaan evankeliumin, joka kertoo Jeesuksen sovittaneen ristillä syntimme ja voittaneen kuoleman, hän on samalla jo tunnustanut olevansa syntinen, olevansa Jumalan armon ja anteeksiannon tarpeessa – ja ei kai kukaan ehdoin tahdoin halua jatkaa sitä, minkä itsekin ymmärtää ja tunnustaa vääräksi?

 "Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."" (Luuk. 5:31-32; 1938)
 
   Pelastus on yksin Jumalan armosta. Ja se sama armo, jonka perusteella Jeesukseen uskova on pelastettu, johtaa uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään askel askeleelta.

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja —  ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:8-10; 1938)

  Vaikka Jeesukseen uskova on hengellisesti uusi luomus, parannus synneistä edellyttää kilvoittelua, taistelua syntikiusauksia vastaan, koska uskoon tulemisen jälkeenkin meissä vaikuttaa vielä tässä ajassa eläessämme syntinen eli ns. vanha luonto (Room. 7:7-25).


    Raamatussa sanotaan, että rakkaus täyttää Jumalan koko lain ja että Jeesuksessa Jumala on antanut meille armahtavan rakkautensa (1. Joh. 4:10). Jeesus on rakkaus, joka täytti Jumalan koko lain, ja Hänen rakkaudestaan me elämme ja teemme parannusta.

"Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä." (1. Joh. 4:19)