Raamattu avautuu yksinkertaisille

  Neurologi Oliver Sacks kertoo kirjassaan Mies joka luuli vaimoaan hatuksi erityisen mieleen painuneista potilastapauksistaan uransa varrelta. Kirja sisältää koskettavia tapauskertomuksia kehitysvammaisista ihmisistä, joille usko Jumalaan on elämän koossa pitävä voima. 

Defektologinen esimerkkitapaus – ehyt Jumalan lapsi

  Luin hiljattain neurologi Oliver Sacksin (1933-2015) kirjan Mies joka luuli vaimoaan hatuksi (1985). Tietokirjassa Sacks kertoo myötätuntoisesti ja inhimillisesti erikoisimmista potilastapauksistaan uransa varrelta. Potilaiden joukossa on aivokasvaimen vammauttamia, onnettomuudessa iskun päähänsä saaneita, ääreishermoston vaurioista kärsiviä, epilepsian takia oireilevia, kehitysvammaisia.

Kuva: Pixabay / JL G

Luvussa Yksinkertaisten maailma kerrotaan Rebeccasta, kehitysvammaisesta nuoresta naisesta. Rebeccalla oli ruumiillisten poikkeavuuksien lisäksi hirveästi erilaisia kognitiivisia puutteita: hän ei koskaan oppinut lukemaan (raivokkaista yrityksistä huolimatta), hänellä ei ollut tilan tajua, hän eksyi kovin helposti, hän ei erottanut oikeaa ja vasenta, älykkyystesteistä hän suoriutui "kammottavasti"... Rebecca oli usein ollut ihmisten pilanaihe, mikä oli tehnyt hänestä piinallisen ujon ja sulkeutuneen.

Potilaskertomusten perusteella Rebeccasta rakentui kuva pelkkien puutteiden ja ongelmien ruumiillistumana. Hänen tapauksensa yhteydessä Sacks mainitsi tylyltä kuulostavan lääketieteellisen termin defektologia, oppi vioista (defect = vika). Termiä ilmeisesti ei enää laajalti käytetä. Toki neurologiset ja psykologiset testit yleisestikin on suunniteltu paljastamaan ihmisen puutteet ja viat. 

Mutta Sacks oppi tuntemaan myös toisen Rebeccan. Tämä toinen Rebecca oli ehyt, viehättävä, kokonainen. Hän nautti luonnosta ja runoista. Hän uskoi Jumalaan. Hän rakasti Raamatun kertomuksia ja viittasi niihin arkisissa tilanteissa luontevasti. Eräänä aurinkoisena kevätpäivänä Sacks tapasi Rebeccan istumassa penkillä sairaalan puistossa. Tämä hymyili tyynesti ja puhkesi puhumaan Sacksille lyhyin huudahduksin: "kevät", "syntymä", "kasvu"... "kaikki ajallaan". Neurologi ymmärsi huudahdusten olevan viittauksia Raamatun Saarnaajan kirjaan: "Kaikella on määräaikansa."

Rebecca oli isoäitinsä kasvattama. He olivat juutalaisia ja olivat aina rukoilleet ja lukeneet Raamattua yhdessä.

Tämä toinen Rebecca oli tietenkin se oikea, kokonainen Rebecca. Kun rakas isoäiti kuoli, hän ilmaisi suruaan hämmästyttävin vertauskuvallisin ilmauksin: "Mummilla ei ole hätää, hän on mennyt pitkään kotiin", "Minulla on kylmä, se ei tule ulkoa, sisällä on talvi". Rebecca sai suruunsa lohtua psalmista 103 sekä kaddish-rukouksesta, jonka hän lausui isoäitinsä haudalla.

"Ylistä Herraa, minun sieluni,

ja kaikki mitä minussa on,

ylistä hänen pyhää nimeään.

 Ylistä Herraa, minun sieluni,

älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt." (Ps. 103:1-2)

Tarkoituksenmukaisuuden taju

  Eräänä päivänä isoäidin kuoleman jälkeen, kun Rebecca istui Sacksin vastaanotolla, hän painoi katseensa vastaanottohuoneen mattoon ja sanoi: "Minä olen vähän kuin elävä matto. Tarvitsen kuvion, mallin, niin kuin tuossa teidän matossanne on. Ellei kuviota ole, minä hajoan, purkaannun." Sacks muisti neurotieteilijä Charles S. Sherringtonin keksimän vertauskuvan aivoista tai mielestä "lumottuina kangaspuina", jotka alati kutovat merkityksellisiä kuvioita. 

Sanoma rakastavasta ja armollisesta Jumalasta on mitä ihanin "merkityksellinen kuvio" elämälle, varsinkin silloin, jos on joutunut kärsimään maailman kylmyydestä ja armottomuudesta.

  Sacks pohtii, että Raamatun kertomusten ymmärtämiseen ei tarvita erityisesti käsitteellistä ajattelua, joka on älykkyyden perusta, sillä ne ovat konkreettisia. Abstrakteimmillaankin ne ovat vertauksellisia, ja vertauksellisen esittämisen ymmärtämiseen avautuu pääsy niinikään konkreettisen kautta. 

Mieleeni tulevat Jeesuksen vertaukset. Niiden opetukset avautuvat konkreettisen tapahtumasarjan, kuulijan syviä tuntoja koskettavan ja samastuttavan "draamallisen" kertomuksen kautta. 

Lähimmäisenrakkaudesta opettavan vertauksen laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37) pystyy näkemään elävänä tapahtumasarjana sielunsa silmin: ryöstetty ja pahoinpidelty mies makaa henkihieverissä tien poskessa, tietä pitkin kulkee samaan yhteisöön kuuluva moraalinen auktoriteetti joka kävelee vain ohi pysähtymättä auttamaan, mutta paikalle osunut samarialainen, muukalainen, tuntee sääliä hädässä olevaa miestä kohtaan ja auttaa tätä miten vain suinkin voi; muukalainen oli miehen lähimmäinen.

  Toinen kehitysvammainen ihminen, jonka Sacks esitteli Yksinkertaisten maailmassa, oli Martin A., jolla oli matalasta älykkyydestä huolimatta poikkeuksellisen tarkasti toimiva muisti. Hän oli lapsena ja nuorena harrastanut oopperalaulajaisänsä kanssa erityisesti kirkkokuoromusiikkia, mm. Bachia. Isä oli lukenut hänelle ääneen erään arvostetun moniosaisen musiikkitietokirjasarjan. Nyt, kuusikymppisenä laitoksen asukkaana, kun Sacks hänet kohtasi, hän muisti ulkoa koko tietokirjasarjan sisällön pienintä yksityiskohtaa myöten! Martin A:ta kutsuttiin käveleväksi musiikkitietokirjaksi.

Mutta kyse ei ollut vain irrallisten faktojen tallentumisesta aivoihin vailla syvempää merkitystä. Martin A. nimittäin rakasti musiikkia. Hänellä oli tarkka sävelkorva ja ilmeinen harmonian ja musiikin taju. Karheasta ja spastisen änkyttävästä lauluäänestään huolimatta hän ehdottomasti halusi laulaa kirkkokuorossa. "Minun on saatava laulaa", hän sanoi, "en voi elää ilman laulua. Eikä se johdu pelkästä musiikista – minä en voi rukoilla ilman sitä".

Hengellisiä lauluja veisatessaan Martin A. "unohti olevansa 'kehitysvammainen', unohti elämänsä kaiken surun ja pahuuden, tunsi suuren avaruuden ympärillään, tunsi olevansa sekä todellinen ihminen että todellinen Jumalan lapsi". Sacks mainitsee 1600-luvulla eläneen englantilaislääkärin ajatuksen, että (musiikin) harmoniasta nauttiva ihminen mietiskelee Ensimmäistä Säveltäjää, Jumalaa.

  Uskon että meissä ihmisissä ylipäätään on tarkoituksenmukaisuuden ja harmonian taju, jano. Jumala on luonut aivomme, ne "mystiset kangaspuut", jotka alati kutovat merkityksellisiä kuvioita... Uskon että hyvä Jumala on ilmoittanut itsensä tavoilla joilla jokaisen ihmisen, olivatpa hänen kognitiiviset kykynsä millaiset tai kuinka olemattomat tahansa, on mahdollista vastaanottaa Hänen rakkautensa sydämeensä.