tiistai 24. huhtikuuta 2018

Lähimmäisenrakkaus

 Rakkauden kaksoiskäskyn jälkimmäinen osa kuuluu: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". Kuka on se lähimmäinen?

 Jeesus opetti, että rakkauden kaksoiskäsky on käskyistä suurin ja tärkein. Pääseekö Taivaaseen siis sitä noudattamalla? Tai riittääkö taivaspaikkaan, että pyrkii oikein paljon sen noudattamiseen?

 

 

 Kuka on lähimmäinen?


"Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Matt. 22:37-39)

 Rakkauden kaksoiskäsky synnyttää joskus pohdintaa, kuka on se lähimmäinen, jota meidän kunkin pitää rakastaa. Silloin tällöin aiheesta syntyy kiistaakin, esim. köyhyyskeskusteluissa ja turvapaikanhakijoita koskevissa keskusteluissa kuulee joskus puheenvuoroja, joissa yritetään määritellä lähimmäinen tavalla, joka sopii puhujan omiin tarkoitusperiin.

 Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kuinka eräs lainopettaja esitti kysymyksen Jeesukselle ihan suoraan: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37; koko tekstinkohdan voi lukea tästä). Vertauksessa pappi ja leeviläinen kulkivat ryöstetyn ja henkihieveriin pahoinpidellyn miehen ohi, mutta muuan samarialainen pysähtyi auttamaan häntä.

"Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?", Jeesus kysyi lainopettajalta, ja tämä vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." 

Vertauksessa Jeesus käänsi näkökulman odotusten vastaiseksi: lähimmäinen olikin se, joka rakasti ja auttoi, vaikka lainopettaja ja muut kuulijat varmaan odottivat, että lähimmäinen olisi se, jota rakastetaan ja autetaan ja että vastauksesta siten olisi hahmotettavissa jonkinlainen määritelmä sille, ketä pitää Jumalan käskyn mukaan rakastaa.

Lopuksi Jeesus kehottaa lainopettajaa toimimaan vertauksen laupiaan samarialaisen tavoin: "Mene ja tee sinä samoin."

 Jokaista, joka pohtii "kuka sitten on lähimmäiseni – se, jota minun tulee rakastaa?", Jeesus kehottaa itse olemaan se lähimmäinen, joka rakastaa ja auttaa, eli osoittaa laupeutta, eikä Hän anna rakastamisen ja auttamisen kohteelle muita kriteereitä kuin avun tarvitsemisen.

Lainopettajan kysymyksestä ja Jeesuksen vastauksesta hänelle ja muille kuulijoille (myös meille) mieleeni tulee kaksi ajatusta. Ensinnäkin se, että osoittamalla lähimmäisenä laupeutta tuntematontakin kohtaan kuulija tavallaan tulee tehneeksi hänestä lähimmäisensä. Ja toiseksi se, että tekemällä vertauksessa lähimmäisestä (siitä toisesta; siitä, jolle haettiin määritelmää) toimijaosapuolen Jeesus myös asemoi jokaisen kuulijan avun tarvitsijaksi.



 "Sinä rakastit minua ensin"



 Nuorena, ennen kuin minusta oli tullut uskovainen, selailin kerran kristillistä runokokoelmaa, jonka nimi oli "Sinä rakastit minua ensin". Nimi oli minusta koskettava jo silloin, vaikken osannut selittää miksi. Nyt ymmärrän, että se viittasi evankeliumiin, jonka ytimessä on Jumalan armahtava rakkaus epätäydellisiä, syntisiä ihmisiä kohtaan.

Jumala rakasti maailmaa – ihmisiä, jotka eivät rakastaneet Häntä. Hän rakasti ensin. Rakkaudestaan Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen sovittamaan syntimme ristillä ja tuomaan pelastuksen. Jokainen, joka uskoo Herraan Jeesukseen saa iankaikkisen elämän (Joh. 3:16). Rakastamalla Jumala avasi ihmisille tien luokseen.

"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:10; 1938)

 Meidän tulee rakastaa toisiamme sillä rakkaudella, jolla Jumala on ensin rakastanut meitä; ei siksi, että lähimmäisenrakkauden teoilla tai niihin pyrkimällä pääsisimme Taivaaseen, vaan siksi, että se on hyvää, oikein ja tarpeellista tässä maailmassa. Lähimmäisenteot eli laupeuden osoitukset kaikessa vajavaisuudessaankin ja toisaalta tarpeellisuudessaan ovat tärkeitä, mutta eivät hinta taivaspaikasta.

Tuskinpa meistä kukaan on täydellinen rakastamisessa, niin että rakastaisimme laupeuden teoin aina, kaikkialla ja kaikkia ihmisiä, ja ettemme koskaan tulisi rikkoneeksi Jumalaa ja toisia ihmisiä vastaan.

 Vain täydellisen Jumalan rakkaus meitä epätäydellisiä kohtaan – se "ensimmäinen rakkaus" – on tie iankaikkiseen elämään.

"Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä." (1. Joh. 4:19; 1938)








tiistai 10. huhtikuuta 2018

New Age – luodun palvontaa Luojan sijaan

New Age on sekalainen joukko erilaisia uskontoja ja uskomuksia, joihin on ammennettu aineksia mm. vanhemmista maailmanuskonnoista. Kuitenkin New Age -uskontoja yhdistää yksi asia: niissä palvotaan Luojan sijaan luotua.

 

 

 

New Age -uskontojen yhteinen nimittäjä


Hyvän ja pahan sekä taivaan ja helvetin väliset kahtiajaot ovat tuttuja keskusteluissa kristinuskosta. Harvemmin kuulee puhuttavan Luojan ja luodun välisestä kahtiajaosta, vaikka se on perustavanlaatuinen ja Raamatussa hyvin keskeinen.

New Age -uskonnoilla on moninaisuudestaan huolimatta ainakin yksi yhteinen piirre: kaikissa niistä palvotaan Luojan sijaan luotua. Melkein mikä vain luotujen kategoriaan kuuluva sopii palvonnan kohteeksi, jumalaksi: luonto, taivaankappaleet, enkelit, oma itse, maailmankaikkeus...

Katsoin äskettäin Youtube-videota, jolla nainen kertoi selviytymisestään ja voimavaroistaan vaikeuksien keskellä. Useaan kertaan hän mainitsi rukoilleensa jumalaa avukseen. Lopuksi hän antoi esimerkin rukouksestaan – se alkoi sanoilla "Maailmankaikkeus, pyydän apuasi...".

"Jumala", josta nainen oli puhunut, paljastuikin siis maailmankaikkeudeksi! Ilmiö on nykyään todella yleinen ja esimerkkejä olisi antaa lukuisia, mutta kyseinen video havahdutti minut, koska naiselle maailmankaikkeuden ja jumalan samuus oli niin itsestään selvää. Hän oletti katsojiensa ilman selityksiä ymmärtävän jumalakäsityksensä, niin luontevasti hän käytteli näitä sanoja toistensa synonyymeinä.

Raamatussa kerrotaan ikuisen Jumalan luoneen sanallaan meidät ja maailmankaikkeuden, luomakunnan, ja mainitaan vääryydenharjoittajiksi ne, jotka palvovat luotua Luojan sijaan (Room. 1:25). Koko luomakunnan tulee ylistää Herraa, kaiken Luojaa:

"Halleluja!
Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa,
ylistäkää häntä korkeuksissa!


Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä,
ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot!


Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu,
ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet!" (Ps. 148: 1-3)
 

Sekoitus uutta, vanhaa ja lainattua


Nimestään huolimatta New Age -uskonnoilla on paljon yhteistä mm. vanhojen aasialaisten uskontojen kanssa: usko jälleensyntymiseen, usko sykliseen aikakäsitykseen (ja siten toistuviin ihmiskunnan hengellisiin aikakausiin; mm. tähän viittaa nimitys "uusi aika") sekä ennen kaikkea panteistinen, holistinen jumalakäsitys.

Viimeksi mainittu tarkoittaa siis uskomusta, että maailmankaikkeus itsessään on persoonatonta, ikuista jumaluutta (uskomus, että maailmankaikkeus olisi ikuinen on tietysti paitsi kristinuskon, myös luonnontieteen valtavirran vastainen). Koska tällaisessa jumalakäsityksessä kielletään Luoja, luomistyö ja niin ollen Luojan ja luodun välinen erillisyys, kyse on kristityn silmissä oikeastaan ateismista. Kuitenkin näissä Aasian uskonnoissa sekä niihin suurelta osalta perustuvissa New Age -uskonnoissa ajatellaan, että maailmankaikkeus itsessään on jumala / jumaluus.

Esim. hindulaisuudessa jokainen ihminen on yksilösielu, atman, ja atmanit yhdessä muodostavat maailmansielun, brahmanin. Jälleensyntymisen kiertokulussa, elämä elämältä, yksilösielu tulee yhä tietoisemmaksi jumaluudesta itsessään. Jooga ja meditaatio edistävät tietoiseksi tulemisen prosessia.

Panteistisesta, holistisesta jumalakäsityksestä seuraa tietysti, ettei ole maailmasta erillistä perustaa moraaliselle standardille, jota vasten ihmisten tekoja ja motiiveja voisi arvioida. Kaikki, myös kaikki maailman pahuus, on jumaluutta. On vain karman laki, jossa teoilla uskotaan olevan tietynlaisia seurauksia tuleviin elämiin, mutta mikään teko ei ole väärin tai oikein.

New Age -uskoisista länsimaalaisista monet vaikuttavat pitävän intuitiivisesti kiinni oletuksesta, että olisi maailmasta erillinen perusta moraaliselle standardille, vaikka oletus on ristiriidassa heidän omaksumansa uskomusjärjestelmän kanssa. Oletus on paitsi seurausta ihmisen luontaisesta oikeustajusta, varmaankin myös jäänne kasvamisesta kulttuurissa, johon kristinusko on vaikuttanut.

Vaikka hindulaisuuden ja buddhalaisuuden sanastoa ei sellaisenaan ole siirretty New Age -uskontoihin, perusperiaatteissa on paljon samaa. Brahmanin sijaan puhutaan esim. juuri maailmankaikkeudesta, universaalista rakkaudesta tai "energiasta".

Kun New Age -uskoinen rukoilee maailmankaikkeutta, kuten edellä mainitsemani Youtube-videon nainen, hän oikeastaan rukoilee omassa itsessään olevaa jumaluutta. Mutta miksi he rukoilevat, siis puhuttelevat maailmankaikkeutta tai universaalia rakkausenergiaa kuin se olisi heistä itsestä erillinen ja persoonallinen, eivätkä saman tien vain meditoi? Ehkä moni New Age -uskoinen sittenkin kaipaa Jumalaa – itseä suurempaa, persoonallista, täydellisesti rakastavaa...

Miten persoonaton entiteetti itsessään, yksinäisyydessään, edes voisi olla rakkaus? Kuten eräs raamatunopettaja on sanonut, rakkaus voi toteutua vain suhteessa. Raamatussa kerrotaan Jumalan olevan rakkaus (1. Joh. 4:8); kolmiyhteinen Jumala onkin kolmen persoonan – Isän, Pojan ja Pyhän Hengen – suhde, yhteys. Tähän rakkaussuhteeseen Jumala kutsuu ihmisiä, luotujaan.




Jumalan etsintää omasta itsestä?


"Taivaastaan Herra katsoo meitä,
hän näkee kaikki ihmislapset.
Korkeudestaan hän valvoo maata,
kaikkia jotka siinä asuvat,
joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee." (Ps. 33:13-15)

Muutama vuosi sitten katsoin minisarjan Out on a Limb (1987), joka perustuu näyttelijä Shirley MacLainen saman nimiseen, omaelämäkerralliseen kirjaan (1983) New Age -hengellisyyteen heräämisestä. Tarinassa elämän tarkoitusta etsivä näyttelijä alkaa löytää vastauksia syvennyttyään meditaatioon, menneisiin elämiin, kanavointiin... Sarjassa on tunnettu kohtaus, jossa MacLaine seisoo gurunsa kanssa merenrannalla ja huutaa aaltoihin: "I AM GOD! I AM GOD!..."

Ainoa persoona, jonka New Age -uskoinen voi löytää jumaluudesta, on hän itse. Muut ihmiset ovat samalla tavoin osa jumaluutta, mutta kunkin on löydettävä jumaluus omasta itsestään ja ymmärrettävä olevansa "vastuussa" omasta "karmisesta kohtalostaan" (näin Out on a Limb -tarinan gurukin selvittää merenrantakohtauksessa...).

Vaikuttaa siltä, että kaikista luoduista oma itse onkin perimmäinen palvonnan kohde New Age -uskonnoissa. Silloinkin, kun sanotaan "kommunikoitavan" enkeleiden kanssa, nämä ovat henkioppaita, sielunoppaita, jotka opastavat tiellä omaan sisimpään, itsestä löydettävissä olevaan jumaluuteen, tai niin kuin jotkut sanovat, "korkeimpaan itseen".

Kristinuskossa kunkin ihmisen sisin, kuten muukin luomakunta, osoittaa itsensä ulkopuolelle, Jumalaan. Raamatussa kerrotaan luomakunnan todistavan Luojan olemassaolosta (Room. 1:20). Lisäksi ihminen omassatunnossaan luontaisesti käsittää, että on olemassa moraalinen oikea ja väärä, ja tämäkin todistaa (Room. 2:15) sen puolesta, että on olemassa vanhurskas Jumala, joka alussa loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen.

Ihmiskunta tosin on langennut syntiin (Room. 3:23) ja sen myötä pois Jumalan yhteydestä. Raamatun ydinviesti onkin evankeliumi, ilosanoma pelastuksesta: Jumala on lähettänyt Poikansa Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, pääsee Hänen kauttaan taivaallisen Isän yhteyteen.

"Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan." (Ps. 121:2)