Jeesus opetti, että rakkauden kaksoiskäsky on käskyistä suurin ja tärkein. Pääseekö Taivaaseen siis sitä noudattamalla? Tai riittääkö taivaspaikkaan, että pyrkii oikein paljon sen noudattamiseen?
Kuka on lähimmäinen?
"Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Matt. 22:37-39)
Rakkauden kaksoiskäsky synnyttää joskus pohdintaa, kuka on se lähimmäinen, jota meidän kunkin pitää rakastaa. Silloin tällöin aiheesta syntyy kiistaakin, esim. köyhyyskeskusteluissa ja turvapaikanhakijoita koskevissa keskusteluissa kuulee joskus puheenvuoroja, joissa yritetään määritellä lähimmäinen tavalla, joka sopii puhujan omiin tarkoitusperiin.
Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kuinka eräs lainopettaja esitti kysymyksen Jeesukselle ihan suoraan: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37; koko tekstinkohdan voi lukea tästä). Vertauksessa pappi ja leeviläinen kulkivat ryöstetyn ja henkihieveriin pahoinpidellyn miehen ohi, mutta muuan samarialainen pysähtyi auttamaan häntä.
"Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?", Jeesus kysyi lainopettajalta, ja tämä vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta."
Vertauksessa Jeesus käänsi näkökulman odotusten vastaiseksi: lähimmäinen olikin se, joka rakasti ja auttoi, vaikka lainopettaja ja muut kuulijat varmaan odottivat, että lähimmäinen olisi se, jota rakastetaan ja autetaan ja että vastauksesta siten olisi hahmotettavissa jonkinlainen määritelmä sille, ketä pitää Jumalan käskyn mukaan rakastaa.
Lopuksi Jeesus kehottaa lainopettajaa toimimaan vertauksen laupiaan samarialaisen tavoin: "Mene ja tee sinä samoin."
Jokaista, joka pohtii "kuka sitten on lähimmäiseni – se, jota minun tulee rakastaa?", Jeesus kehottaa itse olemaan se lähimmäinen, joka rakastaa ja auttaa, eli osoittaa laupeutta, eikä Hän anna rakastamisen ja auttamisen kohteelle muita kriteereitä kuin avun tarvitsemisen.
Lainopettajan kysymyksestä ja Jeesuksen vastauksesta hänelle ja muille kuulijoille (myös meille) mieleeni tulee kaksi ajatusta. Ensinnäkin se, että osoittamalla lähimmäisenä laupeutta tuntematontakin kohtaan kuulija tavallaan tulee tehneeksi hänestä lähimmäisensä. Ja toiseksi se, että tekemällä vertauksessa lähimmäisestä (siitä toisesta; siitä, jolle haettiin määritelmää) toimijaosapuolen Jeesus myös asemoi jokaisen kuulijan avun tarvitsijaksi.
"Sinä rakastit minua ensin"
Nuorena, ennen kuin minusta oli tullut uskovainen, selailin kerran kristillistä runokokoelmaa, jonka nimi oli "Sinä rakastit minua ensin". Nimi oli minusta koskettava jo silloin, vaikken osannut selittää miksi. Nyt ymmärrän, että se viittasi evankeliumiin, jonka ytimessä on Jumalan armahtava rakkaus epätäydellisiä, syntisiä ihmisiä kohtaan.
Jumala rakasti maailmaa – ihmisiä, jotka eivät rakastaneet Häntä. Hän rakasti ensin. Rakkaudestaan Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen sovittamaan syntimme ristillä ja tuomaan pelastuksen. Jokainen, joka uskoo Herraan Jeesukseen saa iankaikkisen elämän (Joh. 3:16). Rakastamalla Jumala avasi ihmisille tien luokseen.
"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:10; 1938)
Meidän tulee rakastaa toisiamme sillä rakkaudella, jolla Jumala on ensin rakastanut meitä; ei siksi, että lähimmäisenrakkauden teoilla tai niihin pyrkimällä pääsisimme Taivaaseen, vaan siksi, että se on hyvää, oikein ja tarpeellista tässä maailmassa. Lähimmäisenteot eli laupeuden osoitukset kaikessa vajavaisuudessaankin ja toisaalta tarpeellisuudessaan ovat tärkeitä, mutta eivät hinta taivaspaikasta.
Tuskinpa meistä kukaan on täydellinen rakastamisessa, niin että rakastaisimme laupeuden teoin aina, kaikkialla ja kaikkia ihmisiä, ja ettemme koskaan tulisi rikkoneeksi Jumalaa ja toisia ihmisiä vastaan.
Vain täydellisen Jumalan rakkaus meitä epätäydellisiä kohtaan – se "ensimmäinen rakkaus" – on tie iankaikkiseen elämään.
"Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä." (1. Joh. 4:19; 1938)
