tiistai 13. elokuuta 2019

Kärsitkö epäonnistumisen pelosta?


  Jokaiseen pyrkimykseen sisältyy epäonnistumisen riski. Jotta voi ylipäätään tavoitella mitään tärkeää ja arvokasta, on uskallettava ottaa riski, että epäonnistuu.

Mitä jos pelkää epäonnistumista niin paljon, ettei uskalla edes yrittää? Menneisyyden haavoittavien kokemusten takia saattaa tuntua ylivoimaisen pelottavalta aloittaa uusi työ, koulu, luova projekti tai vaikka seurustelusuhde. Epäonnistumisen pelko saattaa lamauttaa jopa pienten, arkisten haasteiden edessä.

Mitä jos riski toteutuu? Mitä jos joudun pettymään itseeni ja toteamaan, etten olekaan niin hyvä kuin olin kuvitellut? Mitä muut ajattelevat minusta, jos epäonnistun? Mitä jos joudun naurunalaiseksi, syrjityksi, torjutuksi tai petetyksi? 

Tiedän omasta kokemuksestani, että pelko voi johtaa siihen, että pyrkii välttelemään tilanteita, joissa on epäonnistumisen riski. Äärimmillään se voi siis johtaa siihen, ettei uskalla tehdä mitään!

Tässä kirjoituksessani kerron, millaista apua olen saanut evankeliumista ja Jumalalta.



Kriittisiä kysymyksiä itselle


 "Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka,
ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden." (Ps. 51:8; 1933-38)

  Haavoittuneeseen, pelon lamaannuttamaan ihmiseen haluaisi suhtautua pelkästään lempeästi ja ymmärtävästi, mutta silloin ei pääse pureutumaan virheellisiin käsityksiin, joita epäonnistumisen pelosta kärsivällä yleensä on.

Vasta uskossa ollessani olen uskaltanut kyseenalaistaa omia käsityksiäni pelon taustalla. Rakastavan Jumalan kanssa se on ollut riittävän turvallista. Kristinusko oikeastaan patistaa siihen: vaara ei ole koskaan siinä, että kohtaa ja tunnustaa totuuden itsestään, vaikka se olisi kuinka tuskallista, vaan siinä, jos torjuu totuuden.

1.  Miksi on niin vaarallista, jos juuri minä paljastun epätäydelliseksi?

Kaikki ihmiset ovat heikkoja ja epätäydellisiä –  tämä on yksi Raamatun keskeisistä sanomista. Kaikki tekevät virheitä, pieniä ja joskus suurempia mokia, kaikki vaikuttavat joskus hölmöltä. Miksi kammoan tilanteita, joissa totuus heikkoudestani käy ilmi muille ja itselleni? Onko pelolla jopa kytkös ylpeyteen?

2.  Eikö muka ole mitään niin tärkeää, että voisin sitä tavoitellakseni ottaa epäonnistumisen riskin?

Eikö edes Jumalan tahdon noudattaminen ole sen arvoista?

Katsoin joskus amerikkalaista piilokamerasarjaa What Would You Do?. Ohjelmassa lavastettiin julkisille paikoille tilanteita, joissa joku tarvitsi ohi kulkevan tuntemattoman apua. Lavastettujen tilanteiden jälkeen ohjelman tekijät kysyivät paikalle sattuneilta ihmisiltä, miksi he olivat tai eivät olleet pysähtyneet auttamaan.

Jotkut kertoivat, etteivät menneet apuun, koska eivät voineet olla varmoja, osaavatko auttaa tai haluaako toinen apua. Tämä on mielestäni räikeä esimerkki siitä, että mieluummin suojelee itseään epäonnistumiselta muiden edessä kuin pyrkii tekemään Jumalan tahdon mukaisen teon. Mitä sitten, jos erehtyy? Miksi on vaikeaa sanoa: "Pahoittelen, tulkitsin tilanteen väärin"?

3. Kumpi on parempi, nolla täydellistä vai yksi ihan ok?

Tämä on ollut minulle kaikkein kipein kysymys, ja toisaalta tämä kysymys on innostanut minua muutokseen kaikkein eniten.

Varsinkin asioissa, joissa tiedän olevani hyvä, olen pelännyt pettymistä eli että aikaansaannokseni jää vajaaksi omasta vaatimustasostani. Pelon takia en edes ole yrittänyt. Olen mieluummin valinnut nolla täydellistä.

  Aikoinaan yläasteen äidinkielen opettajamme piti minulle nuhdesaarnan aiheesta. Hän oli antanut meille tehtäväksi kirjoittaa nopeasti pieni runo aiheesta "kissa", ja lopuksi runo piti lukea muille. Tehtävä osoittautui hauskaksi, kun jotkut saivat paperille vain yhden kömpelön riimin ja joidenkin hienosti alkanut runo jäi kesken, koska aika loppui. Tunnilla naurettiin paljon, oppilaat nauroivat sekä itselleen että toisille.

Olin ainoa, joka ei ollut kirjoittanut sanaakaan, tai oikeastaan olin kirjoittanut, mutta olin pyyhkinyt ne saman tien tyytymättömänä pois. Kuten opettajamme totesi, olin yrittänyt vältellä epäonnistumista, mutta oikeasti epäonnistuin siinä kohtaa, etten edes yrittänyt.

Turhauttavinta oli, että olin hyvä luovassa kirjoittamisessa, vapaa-ajalla kirjoitin runoja pöytälaatikkoon. Pelkäsin tuoda kykyjäni muiden arvioitavaksi. Epäonnistumisen pelon takia en käyttänyt Jumalalta saamiani lahjoja.

"Jumalaan minä luotan, en pelkää mitään.
Mitä voi minulle kukaan ihminen?" (Ps. 56:12)


Epäonnistumisen mörkö vs. Jeesus



  Entä jos yrittää... ja epäonnistuu? Mikä epäonnistumisessa on niin pelottavaa?

  Nuoruuteni lempielokuva Mulholland Drive kertoo epäonnistumisesta ja epäonnistumisen pelosta. Symbolinen tarina sijoittuu Hollywoodiin, unelmien kaupunkiin.

Elokuvassa on erikoinen kohtaus, jossa eräs mies istuu lounasravintolassa terapeuttinsa kanssa ja kertoo pahimmasta painajaisestaan: ravintolan takapihalla asuu hirviömäinen olento, jonka kanssa hän joutuu kasvotusten. "En koskaan halua nähdä niitä kasvoja", hän sanoo pelokkaasti.

Terapeutin kanssa mies menee katsomaan ravintolan takapihaa todetakseen, ettei siellä oikeasti ole mitään hirviötä. Mutta takapihan jätteiden ja rojun keskellä hän kohtaakin painajaistensa hirviön! Hän järkyttyy niin paljon, että kaatuu tajuttomana maahan. Myöhemmässä kohtauksessa paljastuu, että hirviömäinen olento on ravintolan takana majaileva likainen, resuinen, koditon ihminen. Koditon edusti miehelle epäonnistumista – ne olivat kasvot joita hän ei kestänyt nähdä.

  Kohtaus kuvaa minusta vaikuttavasti epäonnistumisen pelon syvyyttä – sitä että kauhun ytimessä on suurempia kysymyksiä kuin ne, joihin on mahdollista vastata arkirealiteettien pohjalta. Terapeutti, joka näki tilanteen realistisesti, yritti turhaan saada kauhun lamauttamaa asiakastaan tokenemaan.

Pystyn samastumaan kauhuun. Kun olen vastannut psykologien usein esittämään kysymykseen "mikä on pahinta, mitä tilanteessa voisi tapahtua?", jäljelle jää syvempiä, suurempia, arkijärkeen nähden outoja kysymyksiä: Onko minulla toivoa, vaikka epäonnistuin? Hylätäänkö minut, koska epäonnistuin? Rakastetaanko minua, vaikka epäonnistuin?

Arkijärjen mukaan kysymykset ovat outoja ja filosofisesti liian monimutkaisia vastattaviksi, mutta evankeliumi vastaa täsmälleen niihin: Jumala on rakastanut meitä monin tavoin epäonnistuneita ihmisiä niin paljon, että lähetti Jeesuksen toivoksemme ja pelastukseksemme!

Kun olen ymmärtänyt, etteivät kaikkein tärkeimmät asiat ole oman onnistumiseni varassa, olen uskaltanut ottaa epäonnistumisen riskejä. Jos epäonnistun, en putoa tyhjyyteen, vaan Jumalan syliin.

"...älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi;
älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi;
minä vahvistan sinua, minä autan sinua,
minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä." (Jes. 41:10; 1933-38)