tiistai 19. toukokuuta 2020

"Miksi Jumala on hiljaa?"

  Mitä jos Jumala tuntuu olevan hiljaa, etäinen, välinpitämätön? Sekä uskovaiset että ne, jotka eivät usko, mutta ovat kiinnostuneet kristinuskosta, saattavat joskus kysyä, "miksi Jumala on hiljaa?".

Kysyjien lähtökohdat ovat erilaiset, mutta yhteys, jota Jumala tarjoaa, on sama.




Onko Jumala edes hiljaa?


  Muistan 2000-luvun alusta tv-haastattelun, jossa papilta kysyttiin, miksi Jumala on niin hiljaa. Pappi vastasi, että ehkä kyse on siitä, ettei langan täällä päässä ole ketään – Jumala kyllä puhuu, mutta ihmiset eivät kuuntele.

Itse ajattelen samalla tavalla, eli että Jumala ei ole puhumatta ja vastaamatta ihmiselle, joka haluaa kuunnella Häntä.

Jumala puhuu aina Raamatun eli sanansa välityksellä. Voi olla aikoja, jolloin Raamattu ei tunnu puhuttelevan, vaikka sitä lukisi. Kannattaa silti jatkaa, koska tuntuipa lukeminen miltä tahansa, Raamattu on Jumalan sanaa. Se ei muutu muuksi, vaikka oma kokemus vaihtelisi.

Tai vaikka olisi aikoja, ettei rukoileminen tunnu sydämen vuoropuhelulta Jumalan kanssa, vaan yksinpuhelulta, kannattaa silti jatkaa rukoilemista. Jumalalle voi ja pitääkin olla rehellinen: senkin voi sanoa suoraan, että on vaikea rauhoittua rukoukseen esim. huolien tai kipujen takia.

  Muiden uskovaisten kuunteleminen ja heidän kanssaan jutteleminen on yksi reitti, jota kautta Jumala voi puhua – vaikuttaahan Jumalan Pyhä Henki uskovaisissa. Olen monta kertaa saarnaa kuunnellessani ja toisen uskovaisen kanssa keskustellessani saanut odottamatta vastauksen kysymykseen, jota olen itsekseni pohtinut. Uskon että Jumala oli laittanut minut kuulemaan sen toisen uskovaisen kautta.

  Joskus ihmiset, jotka eivät tunnusta uskoa Jeesukseen, mutta etsivät ja ovat kiinnostuneita kristinuskosta kysyvät, miksi Jumala on hiljaa, miksei Hän jollain vastaansanomattomalla tavalla ilmaise itseään heille... Ehkä se, että he ylipäätään ovat alkaneet kysyä noita kysymyksiä Jumalasta, on Jumalan vaikutusta heissä?

  Yksi mahdollinen syy sille, ettei Jumalan sana puhuttele on se, että vaikka lukee Raamattua, sydän torjuu sen mitä Jumala sanoo. Niin voi olla esimerkiksi, jos haluaa pitää kiinni jostain, minkä Jumalan sana sanoo synniksi. Langan täällä päässä ei ole ketään, jos ihminen ei halua kuulla Jumalan sanaa.


     "Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)



Yhteys Jumalaan on Jeesus


  Vaikka joskus tuntuisi, että Jumala on hiljaa ja välinpitämätön ihmistä kohtaan, se ei pidä paikkaansa. Pojassa Jeesuksessa Jumala tuli ihmiseksi ihmisten keskelle – Jumalan sana tuli lihaksi. Jeesus on yhteys Taivaalliseen Isään – Hän on syntiemme sovittaja ja välimies ihmisen ja Jumalan välillä. Häntä Jumala tarjoaa kaikille etsiville. Muuta yhteyttä ei ole.

Rukous, jonka Jumala aina kuulee ja johon Hän aina ennen pitkää vastaa hyväksi katsomallaan tavalla, on uskossa ja luottamuksessa Jeesukseen Kristukseen rukoiltu. Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle: "Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää Hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo." (Joh. 4:23)

Hengessä ja totuudessa rukoiltu, Taivaallisen Isän tahtoma rukous on siis "Jeesus-keskeistä": Jumalan kolmas persoona, Pyhä Henki, todistaa uskovaisen sydämessä Jeesuksesta (Joh. 15:26) ja Jeesus on totuus (Joh. 14:6). Uskovaisen ei tule keskittyä omiin kokemuksiinsa, esim. Jumalan hiljaa olemisesta, vaan Jeesukseen.

  Eikö kokemuksesta, että Jumala on hiljaa, ole mitään lohdullista sanottavaa? Entä jos pysähtyneisyyden ja neuvottomuuden ajanjakso vain jatkuu, vaikka lukisi avoimin sydämin Raamattua, vaikka olisi rukouksessa rehellinen, tunnustaisi syntisyytensä, turvaisi Jeesukseen ja eläisi Häntä seuraten (mikä kaikki todellisuudessa jo on Jumalan armon ja läsnäolon vaikutusta!)?

On Raamatussa jotain lohdullista sanottavaa siitäkin kokemuksesta. Vanhassa Testamentissa Jumalan profeetta Elia koki epäonnistuneensa Jumalan hänelle antamassa tehtävässä ja oli sitä toteuttaessaan joutunut uusiin ahdinkoihin. Hän jopa toivoi itselleen kuolemaa. Jumala kyllä puhui Elialle, mutta 1. kuninkaiden kirjassa on kohta, jossa kerrotaan Jumalan lähelle tulemisesta nimenomaan "hiljaisessa huminassa":

 "Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle. Ääni sanoi hänelle: »Miksi olet täällä, Elia?»" (1. kun. 19:11-13)

Herra ei ollut mahtavissa, kovaäänisissä tapahtumissa, vaan hiljaisessa huminassa niiden jälkeen. Elia tunnisti Herran läsnäolon hiljaisuudessa ja meni ulos, valmiina kuuntelemaan Häntä. Paljon kärsinyt Jumalan profeetta Jeremia sanoo Valitusvirsissä: "Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta." (Valit. 3:25-26)

Sen takia pysähtyneisyyttä ja neuvottomuutta kokevan kannattaa odottaa, pysyä kuulolla, sekä ennen kaikkea muistaa, että Jeesukseen turvaavalle Jumala jo on läsnä!

"Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.»" (Joh. 10:27-30)


 


tiistai 5. toukokuuta 2020

Korkeimman suojeluksessa – ajatuksia psalmista 91

  Sekasortoinen maailma voi saada ihmisen hakemaan turvaa jostain häntä itseään suuremmasta ja voimakkaammasta: luonnosta, enkeleistä, aatteista ja joukkovoimasta, rahan mahdista. Moni asia ja olento on yksittäistä ihmistä mahtavampi.

Psalmi 91 kuitenkin muistuttaa, että todellisesti turvassa on vain se, joka asuu kaikkein Korkeimman, Kaikkivaltiaan suojeluksessa.




Korkein, Kaikkivaltias



"Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: »Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.»" (91:1-2)

  Usein kuulee sanottavan "uskon johonkin ihmistä suurempaan" tai "uskon johonkin korkeampaan voimaan". Ihmiset ovat kokeneet vaaroja ja kärsimyksiä, joutuneet kohtaamaan oman heikkoutensa ja kaipaavat turvaa sekasortoisessa maailmassa – sitä etsitään jostain itseä suuremmasta ja voimakkaammasta.

Mutta kristitty ei ainoastaan usko johonkin itseään suurempaan tai korkeampaan, vaan kaikkein Korkeimpaan, Kaikkivaltiaaseen, kaiken muun yläpuolella olevaan Jumalaan. Sillä, uskooko korkeampaan vai kaikkein Korkeimpaan, on lopputuloksen kannalta ratkaiseva merkitys.

  Koronapandemia on synnyttänyt keskustelua luonnon voimasta ihmiseen nähden. Jotkut kertovat olevansa salaa tyytyväisiä, että ihmiskunta on joutunut myöntämään voimattomuutensa luonnon edessä.

Vaikka monissa tilanteissa luonto on ihmisiä voimakkaampi, Luoja itse on luonnon yläpuolella. Hän ylläpitää, tahtoo ja sallii luonnontapahtumat, niin hyvät kuin tuhoisat. Jobin sairastuttua (luultavasti johonkin mikrobi-välitteiseen) paisetautiin sekä menetettyä lapsensa luonnonkatastrofissa Jumala puhuu hänelle luonnon suuruudesta ja hurjuudesta, mutta muistuttaa: Minä olen sen kaiken luonut.

Psalmissa 89 julistetaan, ettei kukaan ole Herran vertainen, ja esimerkkinä kaikkivaltiudesta mainitaan Hänen suvereniteettinsa mm. sääilmiöihin nähden: "Sinä hallitset meren pauhun, tyynnytät aaltojen tyrskyn." (Ps. 89:10)

  Jotkut turvaavat enkeleihin, jotka ovat kyllä monella tavalla ihmisiä mahtavampia ja voimakkaampia olentoja, mutta lopulta Herran enkelitkin ovat Jumalan alapuolella, Hänen käskyläisiään:

"Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen." (Ps. 91:11-12)

Myös sielunvihollinen, langennut enkeli Saatana ja hänen henkivaltansa, on Jumalan alapuolella, vaikka onkin tämän maailman ruhtinas. Hänen valtakautensa tulee päättymään.

  Turvaa haetaan ylisukupolvisista aatteista ja niiden innoittamasta joukkovoimasta, mutta vaikka niistä hetken saisi turvallisuudentunnetta, nekin kaikki lopulta kaatuvat ihmisten vajavaisuuteen ja syntisyyteen, kuten historia on osoittanut.

  Psalmissa 91 puhutaan Jumalasta Korkeimpana, Kaikkivaltiaana. Kirjoittaja muistuttaa, että Korkeimpaan turvaava on kaikkein parhaassa turvassa. Vaikka uskovainen joutuisi ahdinkoihin, kukaan tai mikään ei pysty häntä tuhoamaan – eivät muut ihmiset, eivät pahat henkivallat, eivät sairaudet, kulkutaudit eivätkä luonnonkatastrofit.

Sillä, joka asuu Korkeimman suojeluksessa, ei ole hätää, koska Kaikkivaltiaalle ei kukaan tai mikään mahda mitään.

"Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi." (Ps. 91:3-4)


"Minä olen hänen tukenaan ahdingossa"


"Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää. Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt." (Ps. 91:5-7)

  Psalmin ensimmäisen osan sinä-puhuttelumuoto mielestäni alleviivaa, että lupaukset Korkeimman suojeluksesta kuuluvat kenelle tahansa lukijalle, joka sydämestään turvaa Korkeimpaan: sinä et pelkää..., sinä säästyt..., onnettomuus ei sinuun iske..., Herra antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua...

Mutta miksi sitten esimerkiksi Herran palvelija Job sairastui? Miksi Valitusvirsien kirjoittajan, Herran profeetta Jeremian elämässä oli niin valtavasti kärsimyksiä: "Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa" (Valit. 3:17), hän sanoo. Miksi Paavalille, Herran apostolille, tapahtui vastoinkäymisiä toisensa perään?

Tai jos ajatellaan tämän päivän uskovaisia, miksi kristittyjen ei ole todettu olevan immuuneja koronavirukselle? Miksi kristityt joutuvat joskus onnettomuuksiin? Itse voisin pohtia vaikka sitä, miksi Jumala on sallinut minun sairastua MS-tautiin.

  Toisaalta, kun psalmissa 91 Herra itse alkaa puhua, ilmenee, ettei psalmissa luvata, ettei Herraan turvaavalle koskaan tapahtuisi mitään pahaa maailmassa: Jumala johdattaa, varjelee ja siunaa omiaan, mutta jos jotain pahaa tapahtuu, Hän auttaa ahdingossa.

Jos ajatellaan loogisesti, niin miten Herra voisi olla uskovaisen tuki ahdingossa, kuten Hän jakeessa 15 sanoo olevansa, jos ei ensin ole ahdinkoa? Miten Herra voisi suojella uskovaista vaaroilta, jos mikään ei uhkaa? Tai jos uskovainen ei koskaan ole joutunut häpeään, miten Herra voisi "nostaa hänet taas kunniaan"?

Uskovaisen ei siten tule ajatella, ettei Jumala näe ja kuule hänen avunhuutojaan, tai että vaikka Hän näkisi ja kuulisi, Hän ei välittäisi. Psalmissa 91 kerrotaan, että Korkein näkee, kuulee ja välittää. Jumalaan turvaava voi luottaa, että kaikella on tarkoitus, vaikkemme sitä aina tiedä, ja että jollain tavalla psalmin lupaukset hänenkin kohdallaan käyvät toteen.

  Edellä pohdin luonnon olevan ihmistä mahtavampi. On kuitenkin yksi ihminen, joka on kyennyt hallitsemaan luontoa suvereenisti. Evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen tyynnyttäneen myrskyn eli hallinneen säätä (Matt. 8:23-27), parantaneen sokeana syntyneen miehen (Joh. 9:1-41) sekä herättäneen kuolleen henkiin (Joh. 11:38-44). Mutta Jeesus oli ja onkin ihmiseksi syntynyt Jumala, Korkein. Hän on syntiemme sovittaja ja ylösnoussut elämän Herra!

  Lopulta sille, joka uskoo Herraan Jeesukseen käy hyvin ja hän on voittava. Ei siksi, että hän omana itsenään olisi voittoisa, vaan siksi, että Hän turvaa Voittajaan, Korkeimpaan.

"Herra sanoo: »Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä.»" (Ps. 91:14-16)