tiistai 29. marraskuuta 2022

Ihmisen kaltainen Jumala?

  Raamatussa on kohtia, joissa Jumala voi vaikuttaa yllättävän "ihmismäiseltä". Miksi Jumalan "ihmisen kaltaisuuden" ei kuitenkaan pitäisi yllättää?


Jumala ja mantelinkukkakoristeet

  Lukiessani Raamattua kerran tuoreena kristittynä minua askarrutti eräs 2. Mooseksen kirjan kohta, jossa Herra antoi Moosekselle ohjeet, millaiseksi tietyt pyhät esineet tulee tehdä. Esimerkiksi seitsenhaaraisen kynttelikön valmistamisesta Hän sanoi:


"Lampunvarressa olkoon neljä mantelinkukan muotoista kukkakoristetta kantoineen ja terälehtineen, ja lampun ensimmäisen, toisen ja kolmannen haaraparin alla, näiden kaikkien kuuden lampunvarresta lähtevän haaran alla, olkoon aina yksi kanta. Kukkien kannat ja lampunhaarat olkoot lampun kanssa yhtä kappaletta; koko lamppu olkoon taottu puhtaasta kullasta yhtenä kappaleena." (2. Moos. 25:34-36)


Puhujana noissa jakeissa on siis Jumala. Jostain syystä minua ihmetytti, että Jumalalla on tarkka esteettinen maku. Että Jumala on ajatellut mielessään, miten kaunis Hänen luomansa mantelinkukka on, ja valinnut sen muotoisen kuvion koristeeksi kynttelikköön. Mielestäni se oli omituisen "ihmismäistä".

Totta kai ymmärsin että Jumala on persoonallinen olento, kuten me ihmisetkin, ja että Hänellä siten on mieli, tunteet, ajatukset, suunnitelmat, tahto, joten miksei esteettinen makukin, mutta nuo jakeet tavallaan terottivat sitä minulle entisestään. Tuollaisillakin asioilla on kaikkivaltiaalle Jumalalle väliä! 


Mantelinkukka

Toki joku saattaisi pohtia, onko koristeluilla myös jotain symbolista merkitystä, siis että mantelinkukilla tai niiden muodolla tai terälehtien lukumäärällä on jotain lisämerkitystä, mutta mahdollinen symbolinen merkitys ei kumoa esteettistä. Sitä paitsi Jumala kutsui mantelinkukkamuotoiluja koristeiksi, ja koristeen riittävä tarkoitushan on vain tehdä esine kauniimmaksi.

Mantelinkukkakoristeiden myötä päädyin ajattelemaan, että onhan jo monimuotoinen luonto sinänsä Jumalan luomistyönä osoitus Hänen kauneudentajustaan, maustaan, mielikuvituksestaan. Jumala on itse luonut mantelipuun – on helppo ymmärtää että Hän pitää sen kukintoa kauniina. 

  Mutta jäin pohtimaan, miksi jakeet olivat minulle yllättävät...


Antiikin Kreikan vaikutusta?

  Eräs raamatunopettaja on puhunut ilmiöstä, että me eurooppalaiset / länsimaiset ihmiset tapaamme ajatella liian filosofisesti ja järkeillen Jumalasta. Se johtuu antiikin Kreikan järkifilosofian voimakkaasta vaikutuksesta kulttuurimme ja ajattelutapoihimme. 

Tällä tavalla ajattelemaan tottuneelle jopa ajatukset Jumalasta helposti menevät siihen, että luetellaan irrallisina premisseinä Jumalan ominaisuuksia ja lopuksi muodostetaan kuva yhdistä pisteet -menettelyllä. Raamatussa taas näkyy heprealainen ajattelu, joka on käytännöllisempää kuin kreikkalainen. Raamatussa asioita ja ilmiöitä ei typistetä erittelemällä ja palauttamalla niitä ideoihin ja teoreettisiin käsitteisiin.

Kuuntelin kerran keskustelua, jossa teologit pohtivat Jumalan olemusta. Yksi heistä kuvaili Jumalaa sellaisilla persoonattomilla sanoilla kuin Voima ja Lähde. Ominaisuudet, joista hän muodosti kuvan – mm. kaikkivaltius, kaikkitietävyys, täydellinen oikeamielisyys – pitävät kyllä Raamatun mukaan paikkansa, mutta niistä johdettu kuva Jumalasta silti oli kalsea ja persoonaton, ei sellainen, joka muodostuu Raamattua lukiessa.


Tuhlaajapoika ja armollinen isä


Minullakin on hieman taipumusta tuollaiseen kreikkalaistyyliseen ylifilosofoimiseen ja se lienee syy, miksi olin yllättynyt edellä mainitsemastani VT:n kohdasta. Kuten sanoin, pidin tarkan esteettisen maun ilmaisemista omituisen "ihmismäisenä" kaikkivaltiaalta Jumalalta.

   Antiikin Kreikan filosofit kuulemma pilkkasivat kristittyjä, koska heidän mielestään usko persoonalliseen Jumalaan oli lapsellista, alkukantaista ja yksinkertaista. Tuollaiseen asenteeseen törmää nykyäänkin. Nämä filosofit kutsuivat Raamatun Jumalaa antropomorfiseksi eli ihmisen muotoiseksi, ihmisen kaltaiseksi.

Sinänsähän Jumalan ihmisen kaltaisuus pitääkin paikkansa, mutta niin päin, että ihminen on Jumalan, Luojansa, kaltainen. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen! Sen takia saatamme Raamattua lukiessamme käänteisesti nähdä Jumalan ihmisen kaltaisena.

  Kun Jeesus kuvaili taivaallista Isää, Hän kertoi vertauksen kotiin palaavasta tuhlaajapojasta, jonka rakastava isä otti armollisesti vastaan (Luuk. 15:11-32). Onneksi Raamatun antama kuva Jumalasta on se oikea. En nimittäin minä ainakaan edes kaipaa jotain persoonatonta "Voimaa", johon minut ikuisuudessa liitettäisiin. Kaipaan rakastavaa Jumalaa, jonka tulemme näkemään kasvoista kasvoihin.


"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä." (Luuk. 15:20)




tiistai 15. marraskuuta 2022

"Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla"

  Otsikon miltei tuhat vuotta vanhan sanonnan voi ymmärtää kahdella tavalla. Kummallakin tavalla ymmärrettynä se kertoo meille jotain viisasta ihmisluonnosta.


Pelkät hyvät aikomukset eivät riitä

  Sanonnan isä on 1100-luvulla vaikuttanut ranskalainen pyhimys Bernhard Clairvauxlainen. Alkuperäinen muoto sanonnasta kuuluu: "L'enfer est plein de bonnes volontes ou desirs" eli "Helvetti on täynnä hyvää tahtoa tai hyviä toiveita". 

Mitä Bernhard tarkoitti? Huomioiden että hän kuului Clairvaux'n luostariin, jossa korostettiin ruumiillisen työn ja hyvien tekojen tärkeyttä, oikea tulkinta lienee: pelkät hyvät aikomukset eivät riitä, vaan tarvitaan tekoja.

Raamatussakin puhutaan tästä. Apostoli Jaakob sanoo kirjeessään: 


"Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?" (Jaak. 2. 15-16)


Hyväntahtoiset sanat eivät viimekädessä lämmitä eivätkä ravitse, vaikka sanoja olisi kuinka vilpitön ne lausuessaan.

  Toisaalta olen itse aina ymmärtänyt sanonnan hieman toisella tavalla, ja googlatessani huomasin, että ihmisten nettikirjoituksissa ja somekommenteissa sitä käytetään enimmäkseen tällä minun ymmärtämälläni tavalla. Siinä ei moitita tekojen puuttumisesta, vaan muistutetaan, että vaikka ihminen toimisi oman näkemyksensä mukaan hyvää tarkoittaen, sillä voi kuitenkin olla tuhoisat seuraukset.


Ihmisen erehtyväisyys ja syntisyys

  Ihminen seisoo aiheuttamansa tuhon keskellä ja sanoo: "mutta tarkoitin hyvää..." tai "mutta luulin että tämä johtaisi hyvään...". Teoilla joita teemme hyvin aikomuksin saattaa olla tuhoisat seuraukset. Tässä tavassa ymmärtää Tie helvettiin -sanonta ilmaistaan ihmisen erehtyväisyys. Aikomus saattaa olla hyvä, mutta valitut tavat, joilla sitä lähdetään toteuttamaan, ovat tuhoisat. 

Tai joskus jo se aikomus saattaa olla tuhoon tuomittu, vaikka ihminen itse näkisi sen hyvänä. Mieleeni tulee tekoja, joita nykyään voimakkaasti perustellaan hyvillä asioilla kuten empatialla ja yksilönvapaudella, mutta jotka ovat pahoja ja usein seurauksiltaan tekijälleenkin tuhoisia, esim. abortti.



  Väkivaltaisia tekoja ja niiden motiiveja tutkineet psykologit ovat esittäneet, että tekijät itse usein näkevät tekonsa moraalista hyvää edistävinä ja sillä oman näkemyksensä mukaan hyvällä tarkoituksella oikeuttavat itselleen ja muille tekonsa mahdolliset tuhoisat vaikutukset.

Tunnettuja suuren mittaluokan esimerkkejä ovat historian ideologiset hirmuvaltiaat, joilla seuraajineen oli näky unelmayhteiskunnasta, mutta lopulta heidän ympärillään oli vain kuolemaa, kärsimystä, traumatisoitunut kansakunta ja rauniot. Pohtivatkohan he siinä vaiheessa, ettei tämä nyt mennytkään niin kuin piti vai vieläkö yrittivät oikeuttaa tekojaan?


"Moni luulee omaa tietään oikeaksi..."

  Minulle tulee Tie helvettiin -sanonnasta mieleen Raamatun Sananlaskujen kirjan jae: "Moni luulee omaa tietään oikeaksi, mutta se on kuoleman tie." (Sananl. 16:25; käännös 1992) Oman pään mukaan tekeminen saattaa johtaa tuhoon ja kuolemaan jo tässä maanpäällisessä elämässä, mutta synnin tie vie ihan kirjaimelliseen Helvettiin maanpäällisen elämän jälkeen.

Toisessa kohtaa Sananlaskujen kirjaa neuvotaan:


"Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien." (Sananl. 3:5-6)


Jumala on antanut ihmisille oman järjen, älykkyyttä ja ymmärrystä, mutta Hän ei halua, että jätämme elämämme pelkästään sen varaan, vaan että luotamme Hänen viisauteensa ja hyvyyteensä.

"Älä tapa.", "Älä varasta.", "Älä tee huorin.", "Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi." jne. – ei ole vaikeaa hahmottaa, että Jumalan tahdon mukaan eläminen suojelee meitä tuholta maanpäällisessä elämässä.




  Mikä Raamatun mukaan sitten on ikuiseen elämään johtava tie? Jokainen meistä on rikkonut Jumalan tahtoa vastaan ja aiheuttanut tuhoa teoillaan, joita olemme tehneet sillä hetkellä hyvää tarkoittaen tai joskus ihan pahasta ja ilkeästä motiivista. Ihminen on syntinen, ja ikuiseen elämään Taivaaseen pääsevät vain vanhurskaat, synnittömät.

Koska Jumala rakasti meitä syntisiä ihmisiä, Hän lähetti Jeesuksen pelastamaan meidät sovittamalla syntimme ristillä. Jeesus on tie ikuiseen elämään jokaiselle, joka uskoo Häneen.


"Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)




tiistai 1. marraskuuta 2022

Kristitty ja humpuukimarkkinat

  Syvempää "henkisyyttä" lupaavaa uskonnollista humpuukia kaupitellaan nykyään enemmän kuin koskaan aiemmin historiassa. Kristillinen usko suojaa humpuukilta, kunhan pitäytyy sen yksinkertaisessa opissa.


Dogmaattisuuden suojaava vaikutus

  Uskovaiseksi kristityksi tultuani käsitykseni todellisuuden perimmäisestä olemuksesta lakkasi olemasta avoin. Olin ennen uskoakin melko jalat maassa -tyyppi, mutta silloin pidin kaikkea edes teoriassa mahdollisena, nyt en enää. Uskon myötä muutuin dogmaattisemmaksi: kristillinen oppi poissulkee sen kanssa ristiriidassa olevat uskomukset. 

"Suljettu todellisuuskäsitys" kuulostaa monen mielestä ehkä tylsältä, mutta toisaalta dogmaattisuudella on suojaava vaikutus uskonnollista humpuukia vastaan, jota nykymaailmassa kaupitellaan enemmän kuin koskaan aiemmin koko ihmiskunnan historiassa.

Olen nimittäin huomannut että humpuukimarkkinoilla vallitsee tietynlainen logiikka: ihmisten todellisuuskäsityksen ollessa loputtoman avoin, humpuukiyrittäjät voivat loputtomiin keksiä uusia tarpeita sekä palveluita ja tuotteita vastaamaan niihin. Koko ajan tulee uusia juttuja, jotka edellyttävät uudenlaista uskomusta. 



Kun on paljon ihmisiä, jotka kaipaavat jotain "henkistä" elämäänsä ja joiden käsitys todellisuuden perimmäisestä olemuksesta on avoin ja muovautuva, markkinat toimivat vilkkaasti.

Esimerkkinä voin mainita jälleensyntymisuskoon pohjaavat uudet uskomukset ja niitä vastaavat palvelut: nykyään on tarjolla menneiden elämien regressioterapiaa, karmanpuhdistusta ja menneistä elämistä energiakehoon jääneiden vammojen hoitoja.

  On mielenkiintoista, että raha ja bisnes ovat niin keskeisessä asemassa kulttuurissa, jossa tavoitellaan henkisyyttä ja irtiottoa materialistisesta nykyajasta.


Kristityn karu ihmiskuva

  TV.ssä esitettiin aikoinaan sarjaa The People Watchers, jota luotsasi tunnettu skeptikko, psykologi Richard Wiseman. Sarjassa Wiseman apulaisineen teki kadun ihmisille psykologisia kokeita piilokameratyyliin. Testien tarkoitus oli osoittaa, miten erehtyväisiä, ja siten myös huijattavissa, me ihmiset olemme.

Muistan jakson jossa Wisemanin apulainen onnistui vakuuttamaan ostoskeskuksen asiakkaille olevansa selvänäkijä. Tämä oli mahdollista pelkästään päättelemällä asioita mm. henkilön iästä, ostoksista ja pukeutumisesta sekä käyttämällä tarpeeksi laveita ilmauksia ja johdattelevia kysymyksiä.

Yhdessä jaksossa osoitettiin, kuinka ihmiset tapaavat liittää luonteenpiirteitä tuntemattomiin ihmisiin heidän ulkonäkönsä perusteella. Viehättävinä pidetyt ihmiset nähtiin mm. rehellisempinä, älykkäämpinä ja ahkerampina kuin epäviehättävinä pidetyt. Ja mikä surullisinta, monesti ihmiset eivät millään luopuisi virheellisistä käsityksistään, vaikka heille esitettäisiin todisteet niiden paikkansapitämättömyydestä.

Minua ei luultavasti saisi vakuuttumaan selvänäköisyydestä, mutta ulkonäöstä liikoja päättelemiseen syyllistyn itsekin varmaan ihan jatkuvasti. Taipumus on hyvä tiedostaa, että voi kyseenalaistaa omia päätelmiään. Lisäksi olen törmännyt vaikkapa optisiin illuusioihin, joiden kohdalla on ollut pakko myöntää, että vaikka olisi kuinka kriittinen, aivot ovat erehtyväiset.





  Se että ihminen on erehtyväinen on täysin linjassa kristinuskon ihmiskuvan kanssa. Tiesin tämän ihmisyydestä toki jo ennen uskoon tulemistanikin, mutta kristittynä pysyn siitä tietoisempana. Ihmisen erehtyväisyys ja syntisyys on yksi niistä kristinuskon dogmeista eli opinkappaleista.

  Skeptisestä lähtökohdasta harjoitettavaa psykologiaa pidetään ymmärrettävästi joskus myös kristinuskon vihollisena. Tarkalleen ottaen tämä kuitenkin perustuu virhekäsitykseen, että tiede olisi todistanut, ettei Jumalaa olisi olemassa. Todellisuudessa luonnontiede ja usko yliluonnolliseen Luojaan ovat kaksi eri asiaa. 

Minusta ainakin on hyvä, että ihmisen erehtyväisyyttä, taipumusta ennakkoluuloisuuteen ja huijatuksi tulemisen alttiutta tutkitaan järjestelmällisesti ja että aiheesta puhutaan.

  Paitsi että me ihmiset olemme sekä skeptisen psykologian että Raamatun mukaan erehtyväisiä ja uppiniskaisia, olemme Raamatun mukaan myös syntisiä. Tämä on linjassa mm. sen tosiasian kanssa, että humpuukimarkkinoilla riittää huijareita.


Evankeliumi on ilmainen

 
  Kristinuskossa on hyvä peukalosääntö: kaikki mitä hengellisesti tarvitsemme on ilmaista. Kaikki on Jumalan armoa ja lahjaa. Raamatun ihminen kyllä tarvitsee, mutta sitä voi lukea / kuunnella ilmaiseksi netissä tai vaikka lainata kirjastosta. Raamatunopetustakin on saatavilla ilmaiseksi.

  Kristittyjenkin keskuudessa valitettavasti on huijareita. Erityisesti ns. menestysteologian piirissä pyörivät suuret rahat. Onneksi tämä harhaoppiin perustuva ilmiö on laajasti tiedostettu ja siitä varoitetaan ihmisiä. 

Ei kaikki rahaan liittyvä kristinuskon keskuudessa silti ole huijausta. Tärkeään tarkoitukseen meneviin kohteisiin ja keräyksiin (esim. lähetystyöhön ja köyhäinapuun) on mahdollisuuksien mukaan hyvä lahjoittaa rahaa, kunhan toimija on luotettava. Rahan tulee siis mennä Jumalan valtakunnan työn konkreettisiin tarpeisiin sen sijaan, että lahjoittamalla tavoittelisi vaikka parantumista sairaudesta tai sitä että saisi syvemmän yhteyden Jumalaan. 

Ihmisen suhde Jumalaan, Hänen lahjansa sekä pelastus ikuiseen elämään ovat riippumattomia rahan antamisesta. 

Kristinusko on aina menestynyt köyhien keskuudessa. Mielestäni tämä kaiken kaikkiaan kertoo hyvää uskostamme, vaikka kristillisetkään yhteisöt eivät ole puhtaita huijauksista ja väärinkäytöksistä.

  Jeesus on "ilmainen" ja ainut välimies meidän ja Jumalan välillä. Jeesuksen ristinsovituksen kautta Jumala itse avasi meille yhteyden Häneen uskossa vastaanotettavaksi. Emme tarvitse henkisyyteen kouluttavia kursseja, henkioppaita, meedioita, yksisarvisia, energiahoitoja, enkeleitä emmekä "ylösnousseita mestareita" viemään meitä lähemmäksi Jumalaa. 

 
"Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä." (Ilm. 22:17)




tiistai 18. lokakuuta 2022

Psalmien parantava voima

  Raamatun Psalmit on Jumalan antama rukouskirja ihmisille. Aivan vapaasti omin sanoinkin voi rukoilla, mutta psalmit auttavat meitä ilmaisemaan itseämme Jumalalle.

  Ahdistuneelle raamatunlukijalle psalmit ovat aivan ihmeellinen apu.


Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa...

 

"Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.

Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä." (Ps. 23:1-2)


Vaikeina hetkinä psalmit ovat olleet henkireikäni. Aloin ymmärtää psalmien erityisen hienouden ollessani sairaalassa kymmenisen vuotta sitten MS-taudin pahenemisvaiheen takia. Minulla ei vielä silloin ollut älypuhelinta, josta olisin voinut lukea Raamattua, mutta löysin sairaalan kirjahyllystä Uusi Testamentti ja Psalmit -kirjasen.

Ahdistuneena, masentuneena, huolestuneena tai peloissaan voi olla haastavaa keskittyä Raamatun opetusteksteihin tai teksteihin joissa kerrotaan tapahtumista. Psalmien lyhyeen kerrontaan sen sijaan on helppo syventyä ahdistuneenakin, ja Jumalan sana pääsee rauhoittamaan sydäntä.




Lyhyellä kerronnalla tarkoitan, että psalmeissa on tyypillisesti yksi ajatus per jae ja että kukin psalmi on oma itsenäinen kokonaisuutensa. Ja koska useimmat psalmit ovat melko lyhyitä, kokonaisuuden lukeminen yhdeltä istumalta on helppoa.

  Ehkä vielä tärkeämpi syventymistä helpottava ominaisuus on, että psalmeissa puhuja eli psalmista yleensä ilmaisee itseään tunteellisesti. Se ei tarkoita tunteiden myllerrystä ja sekasortoista kerrontaa, vaan että psalmista kuvailee sisäistä kokemustaan kokonaisvaltaisen avoimesti, usein vihlaisevin vertauskuvin: "Minut on unohdettu kuin olisin kuollut, minut on hylätty kuin särkynyt ruukku.", kuvailee Daavid psalmissa 31.

Kun tekstin puhujakin on tunteellisessa tilassa, eläytyminen siihen mitä hän sanoo käy luontevasti. Tässä ei aina edes ole merkitystä, mikä psalmistan tunnetila on – ilo ja riemu, ahdinko, epätoivo, huojennus – tai että onko se sama kuin itsellä sillä hetkellä. Sitä paitsi joissain psalmeissa puhuja ilmaisee aluksi ahdistusta ja epätoivoa, mutta lopuksi iloa, toivoa ja luottamusta Herraan.

Esimerkiksi psalmin 13 alussa murheellinen Daavid kokee Herran unohtaneen hänet: "Kuinka kauan, Herra, minut yhä unhotat, kuinka kauan kätket minulta kasvosi?", ja kuitenkin psalmi päättyy kiitollisuuteen: "Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi. Minä veisaan Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin."

Murhe vaihtuu iloksi, vaikkei rukoilija mainitse minkään maallisissa olosuhteissaan muuttuneen. Jumala vahvistaa ja rohkaisee ihmisen sydäntä, kunhan vain turvaudumme Häneen.

  Kolmas syy, miksi psalmeihin on helppo syventyä rauhattomassa mielentilassa on psalmien "hiljaisuus". Koska psalmit ovat rukouksia, niissä tyypillisesti puhutellaan Herraa sinä-muodossa – läsnä ovat vain rukoilija ja Jumala. 


"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi." (Ps. 23:4)


Jumalan rukouskirja ihmisille

  Uudessa Testamentissa kehotetaan uskovia viemään kaikki huolet rukouksessa Herralle: 


"Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7)


Psalmit on Jumalan antama rukouskirja ihmisille. Se on täydellinen apu sellaisiin hetkiin, kun haluaa lukea Raamattua ja rukoilla samaan aikaan. Aina voi toki rukoilla ihan vapaasti omin sanoinkin, mutta joskus saattaa tarvita apua sen ilmaisemiseen, mitä haluaa Jumalalle sanoa.

  Psalmit on kirjoitettu Vanhan Testamentin aikaan, joten niissä ei puhutella Herraa nimellä Jeesus, mutta kristittynä minulla on evankeliumi sydämessäni, ja rukoilen aina Jeesuksen nimessä.




  Edellä mainitsin joitain psalmien keskittymistä helpottavia ominaisuuksia, kuten lyhyen kerronnan ja tunteellisen ilmaisun, mutta uskon psalmien, niin kuin koko Raamatun, olevan ihmeellinen kerrassaan selittämättömällä, yliluonnollisella tavalla. Sillä mikään muu teksti koko maailmassa, vaikka se olisi tarkkaan räätälöity ahdistuneelle lukijalle, ei anna samanlaista rauhaa sydämeen.  


"Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut
kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa
päivieni loppuun asti." (Ps. 23:6)



tiistai 4. lokakuuta 2022

Elämänvastainen aikakautemme

  Ihmiskunta on ollut syntinen ensimmäisestä sukupolvesta asti. Minusta kuitenkin vaikuttaa, että viime vuosikymmeninä ihmisen syntisyydessä on ollut erityinen "trendi": halutaan oikeuttaa nimenomaan sellaisia syntejä, jotka kohdistuvat Jumalan luomistyöhön. 


Jumalan luomistahto 


"Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento." (1. Moos. 2:7)


  Synti on Jumalan tahdon vastaisuutta. Jumalan tahto on kerrottu meille Raamatussa. Mutta joissain kohdin emme edes tarvitse Raamattua saadaksemme tietoa Jumalan tahdosta. Voimme nimittäin nähdä sen myös Hänen luomisteoissaan eli luonnossa ja sen tarkoituksenmukaisissa, elämää ylläpitävissä järjestyksissä. 

Jumala luo elämää. Hänen luomistahtonsa vastaiset synnit ovat siten elämänvastaisia. Kuten luomiskertomuksessa kerrotaan, Jumala loi ihmisen – mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – ja puhalsi ihmiseen elämänhenkäyksensä (1. Moos. 1:27). Jumala loi elämän jatkumaan biologisesti miehen ja naisen välisessä suhteessa sekä asetti avioliiton suojelemaan suhdetta ja uuden ihmiselämän syntymistä ja kasvua (1. Moos. 1:28, Matt. 19:4-6).




Vaikka ihmiskunta on ollut syntinen Adamin ja Eevan syntiinlankeemuksesta asti, minusta vaikuttaa, että viime vuosikymmeninä ihmisen syntisyydessä on ollut erityinen "trendi": halutaan oikeuttaa nimenomaan sellaisia syntejä, jotka kohdistuvat Jumalan luomistahtoon:

- taistellaan aborttioikeuden puolesta, abortti esitetään naisten vapauden avaimena ja välttämättömänä sukupuolten tasa-arvon toteutumiselle; sikiöseulonnat ja valikoiva abortti ovat nykyään normikäytäntö terveydenhuollossa

- kiistetään sukupuolen biologisuus ja esitetään, että Jumalan luoman sukupuolen voisi tarvittaessa korjata omaa kokemusta vastaavaksi; esitetään että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi

- avioliittolain muutoksen myötä avioliiton määritelmä ei enää vastaa Jumalan luomistahdon mukaista tarkoitusta

- eutanasian salliva laki on hyväksytty yhä useammassa maassa, ja vaatimus saada se Suomeenkin voimistuu

Hedelmöityksen hetkestä aina viimeiseen hengenvetoon saakka käydään taistelua Jumalan luomistahtoa ja -työtä vastaan.


"Homo Deus"

  Alkuvuodesta kirjoitin kulttuurissamme olevasta ulkonäköön liittyvästä oudosta paradoksista: nykyään vaaditaan kovaan ääneen hyväksyntää erilaisille ulkonäöille, mutta samalla ulkonäön muokkaukset mm. kosmeettisella kirurgialla yleistyvät valtavaa vauhtia. 

Kun ilmiötä tarkastelee lähemmin esim. somessa, selitys paradoksille käy ilmeiseksi: hyväksyntää vaaditaan ensisijaisesti muokatuille ulkonäöille! Siis ihmisen omille valinnoille tatuoinneista ja lävistyksistä aina nenäleikkauksiin ja silikoni-implantteihin.

Sen sijaan, että ihminen hyväksyisi Jumalan luoman ulkonäkönsä, hänen uusi tehtävänsä on muokata sitä, että se vastaisi paremmin hänen sisäistä kokemustaan – ja paranneltu ulkonäkö on se, jolle vaaditaan hyväksyntää. Sama pätee sukupuoleen: sen sijaan että ihminen hyväksyisi Jumalan luoman sukupuolensa, hänen tehtävänsä on miettiä, minkä hän itse kokee sukupuolekseen, ja tarvittaessa ryhdytään kehon muokkaukseen hormonihoitoja ja plastiikkakirurgiaa käyttäen. 

Kirjoitin keväällä toisestakin paradoksista: eutanasiaa vaaditaan kipuihin vedoten lailliseksi juuri nyt, vaikka meillä on paremmat keinot kivunlievitykseen kuin koskaan aiemmin historiassa. Ehkä todellinen syy eutanasian vaatimiseen onkin ihmisen halu ottaa kuolema, sen ajankohta ja tapa, omiin käsiinsä?

Elämän ja kuoleman omiin käsiin ottamisesta on kyse myös abortissa.

Mielestäni nämä ilmiöt osoittavat, että aikamme elämänvastaiseen kulttuuriin ei ainoastaan kuulu Luojan luomistahtoa vastaan kapinoiminen, vaan myös pyrkimys korvata se ihmisen omalla tahdolla: ihminen itsensä luojana, elämän antajana ja ottajana. 




  Ihmisyyden historiasta ja tulevaisuudennäkymistä kirjoittanut israelilaisprofessori Yuval Noah Harari on lanseerannut käsitteen Homo Deus kuvailemaan tulevaisuuden ihmistä. Latinankielisessä ilmauksessa homo tarkoittaa ihmistä ja deus jumalaa. 

Buddhalaisuutta ateistiselta perustalta harjoittavan Hararin näkemyksen mukaan tulevaisuuden ihminen ei enää olisi homo sapiens eli viisas ihminen, vaan hänestä kehittyisi homo deus, jumala-ihminen. Harari on esittänyt, että kehitykseen sisältyy ihmisen kasvava ymmärrys siitä, että biologiset eliöt ovat rinnastettavissa tietokoneen algoritmeihin, ja että elämä on kuvattavissa yksinkertaisesti datan käsittelynä. Kylmääviä ajatuksia ja näkymiä.


"Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi"

  Hararin näkymissä humanismi tulee yhä laajemmin korvaamaan uskonnot, ja ihminen tulee itse yhä määrätietoisemmin tavoittelemaan asioita, joiden on uskonnoissa uskottu olevan yksinomaan jumalan annettavissa. Ihminen pyrkii saavuttamaan mm. kuolemattomuuden. 

En usko, että ihminen tulee koskaan onnistumaan moisessa hankkeessa, mutta ihmettelen vain, kuka oikeasti edes haluaisi elää ikuisesti tässä syntisessä, typeryyksien maailmassa.

  Jumala luo elämää, ja Hänen tahtonsa on että kunnioitamme ja suojelemme Hänen luomistyötään, mutta Jumalan tahto on myös, että saisimme ikuisen elämän Hänen luonaan.

Meistä ihmisistä ei ikinä tule Jumalaa. Jumala sen sijaan syntyi ihmiseksi Pojassa Jeesuksessa. Jeesus kärsi maailmassa ja sovitti syntimme kuolemalla ristillä. Jumala antoi valtavan uhrinsa, jotta voisimme uskomalla Jeesukseen saada anteeksi syntimme ja pelastua ikuiseen elämään. 

Ainoa oikea tapa vastata Jumalan rakkauteen on tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen. Apostolien teoissa Paavali julistaa sanomaa Jumalasta, joka on luonut maailman ja kaiken mitä siinä on ja joka vaatii ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen (Apt. 17:24,30). 

Sen sijaan että uskoisimme itseemme ja vaeltaisimme oman tahtomme mukaan, Jumala haluaa meidän uskovan Häneen ja luottavan valinnoissamme siihen, että Hänen tahtonsa on kaikessa hyvä ja oikea. Ja niin kuin Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, jokainen Häneen uskova pääsee ikuisen elämän ylösnousemukseen.


"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16)




tiistai 20. syyskuuta 2022

Maailmankaikkeuden jatkuva virtaus – mikä on sen alku ja määränpää?

  Luomakunnassa kaikki liikkuu: eliöt, eläimet ja ihmiset, tähdet, planeetat – koko maailmankaikkeus on jatkuvassa liikkeessä. Mistä liike, kaikkeuden virtaus, on saanut alkunsa ja minne se johtaa? 

Pohdin kysymyksiä Lauri Viidan runon säkeiden kautta.


Runo Onni

  Yksi kaikkien aikojen lempirunoistani on Lauri Viidan Onni (runo kokonaisuudessaan löytyy tämän kirjoituksen lopusta). Sen ensimmäinen säkeistö on monelle tuttu: "Kiitos elämästä, Äiti. / Pari riviä tein kirjaimia tänään. / Siinä kaikki. Olen onnellinen."

Runon yhdeksässä säkeistössä kertoja kuvailee elämänsä vaiheita: lapsuuden onnellisia kesäpäiviä, elämännälkäistä nuoruutta ystäväjoukossa, luovuuden puhkeamista, rakastumista, erossa olemista ja yhteiseloa rakastetun kanssa, vanhenemista, pohdintoja lähenevästä kuolemasta.

  Minua koskettavat runoissa ja laulunsanoissa ns. pysäytetyt hetket. Tarkoitan sillä ajan virrassa olevaa yksittäistä hetkeä, joka on painunut muistiin koko loppuelämäksi. Tässäkin runossa on sellainen. Se löytyy seitsemännestä säkeistöstä:

"On valo syttynyt ikkunaas. / Olet kotona taas. / Olen kaivannut sinua sinne. // Ja Pohjantähti on paikallaan. / Jäät katsomaan. / Vuo jatkuu. Mistä minne? / Et kesää viihtynyt täällä päin. / Vain tähdet näin, / kun tuoksui kukkarinne."



Säkeet luovat tunnelmallisen mielikuvan: on pimeä syysilta, kertoja ilahtuu huomatessaan vihdoin rakastettunsa ikkunassa valon kaipauksessa vietetyn kesän jälkeen, hän lähtee tapaamaan rakastettuaan ja näkee tämän jo etäältä: rakastettu katsoo loputtomalta vaikuttavaa tähtitaivasta. 


Vuo jatkuu


"Alkumeri peitti maan kokonaan, ja vedet lepäsivät vuorten yllä, mutta sinä käskit vesiä, ja ne pakenivat, ne virtasivat kiireesti, kun äänesi jylisi." (Ps. 104: 6-7)


  Sanakirjan mukaan vuo on fysiikassa käsite, jolla ilmaistaan vektorikentän liikettä, kulkeutumista tietyn pinnan läpi. Yleisempi merkitys on mikä tahansa virtaus, liike.

  Kaikki luomakunnassa liikkuu. Elämä jatkuu ja liikkuu eliöissä ja niiden järjestyksissä mikroskooppisen pieneltä tasolta meidän silmillemme havaittavaan – ihmiset ja eläimet liikkuvat, puut huojuvat tuulessa, joet virtaavat. 

Liike, virtaus, on jatkuvaa edelleen kokonaisuuksissa, jotka ovat liian suuria että havaitsisimme sen. Esimerkiksi tähdetkin liikkuvat, vaikkemme huomaa sitä. Planeetat liikkuvat. Koko maailmankaikkeus on liikkeessä.

Lauri Viidan runossa sana vuo saa merkityksensä suhteessa tähtitaivaaseen. Sanan merkitys sulkee siten sisäänsä ylipäätään kaiken luomakunnan liikkeen maan pinnalta aina korkeuksiin asti: ajan virran, elämän virran, koko maailmankaikkeuden virran. 

Kertoja kuvittelee tähtitaivasta katselevan rakastetun ajattelevan suuria kysymyksiä: vuo eli kaikkeuden virtaus jatkuu – mutta mistä se on saanut alkunsa ja minne se johtaa?


Mistä? Minne?

  "Vuo jatkuu", mutta mistä se sai alkunsa? Minulle kysymyksestä tulee mieleen 1200-luvun teologin ja papin, Tuomas Akvinolaisen, Jumala-todistus. 

Akvinolaisella oli kaikkiaan viisi todistusta Jumalan olemassaolon puolesta, ja niistä ehkä tunnetuin koski "ensimmäistä liikuttajaa": maailmankaikkeudessa kaikki on liikkeessä, liikkeelle on oltava alkusyy, ensimmäinen liikuttaja – liikkeen alkuunpanija on loogisesti välttämätön. 

Akvinolaisen vastaus oli, kuten minunkin, että liikkeen alkuunpanija on Jumala. Tulkinnassani runon kertoja ajattelee, että rakastettu kenties pohtii Jumalan olemassaoloa tähtitaivasta katsoessaan. 

  "Vuo jatkuu", mutta minne se johtaa? Mielestäni kysymys on sama kuin "mikä on elämän virran määränpää ja tarkoitus?".

Kahdeksannessa säkeistössä kertoja sanoo: "Sain sen, mitä halusin, rakkauden, / ja sentään: olenko onnellinen. / Mitä odottelen?"

En tiedä mitä Lauri Viita ajatteli kirjoittaessaan nuo sanat. Minut ne saavat ajattelemaan, että kertoja on päätynyt pohtimaan elämän perimmäistä tarkoitusta, määränpäätä. Vaikka romanttinen rakkaus on suuri ja ihana täyttymys, kertoja vielä janoaa jotain...

  Runon viimeiset säkeet ovat vaikuttavat: "Kaita polku kaivolta ovelle / nurmettuu. / Ikkunan edessä / pystyyn kuivunut omenapuu. / Reppu naulassa ovenpielessä, / siinä linnunpesä. / Kun olen kuollut, kun olen kuollut. / Kesä jatkuu. Kesä." 

Jotkut tulkitsevat kertojan toteavan vain, että vaikka hän itse kuolee, täällä maailmassa kesä silti jatkuu. Itse taas olen aina ymmärtänyt viimeiset säkeet niin, että kertoja puhuu "ikuisesta kesästä" Taivaassa Jumalan luona. Sammumattomasta valosta ja lämmöstä, loppumattomasta onnesta.

Kolmannessa säkeistössä kertoja on kuvaillut lapsuuden kesäpäiviä: "Suvimaisema: lahdentyven, / saunaranta ja vene / ja helle, männiköntuoksu, / kukat, välkkyvät kalat, / lapsi, lapsia, lapset / ja vanha onnellinen kaiku: / Isä, hei!"

Mielestäni viimeiset säkeet ovatkin viittaus tähän: kuolemansa jälkeen kertoja odottaa pääsevänsä autuuteen, jollaista lähinnä täällä maailmassa ovat olleet lapsuuden onnelliset kesäpäivät. Se mitä kertoja vielä janoaa, on ikuinen kesä Jumalan luona.




Lauri Viita: Onni

1.

Kiitos elämästä, Äiti. / Pari riviä tein kirjaimia tänään. / Siinä kaikki. Olen onnellinen.

2.

Oli kerran ystäväjoukko / ja nuoruus. Kaikki eli. / Joka päivä oli kuin luominen / yhä olisi jatkunut. Nyt / minä yksin, entisen varjo, / läpikotaisin muistojen syömä / laho, kaatuva puu, / aste asteelta lähenemässä / maan turhuutta, hiljaisuutta.

3.

Suvimaisema: lahdentyven, / saunaranta ja vene / ja helle, männiköntuoksu, / kukat, välkkyvät kalat, / lapsi, lapsia, lapset / ja vanha onnellinen kaiku: / Isä, hei!

4.

Tein laulun perhosesta / ja henkäisin. Se lensi.

5.

Läikähti lämmin lämmintä vasten, / ryöpsähti yli. Me vaikenimme. / Milloin ja missä? Emmehän tienneet. / Olimme kaksin ja rakastimme.

6.

Pirkkalasta Pispalasta Harjutieltä, huiskis, / pulteri Tahmelan lähteeseen. / Lyyti sanoi: Kirjoita, kirjoita sitten... / Ja aurinko kurkisti korkeuteen.

7.

On valo syttynyt ikkunaas. / Olet kotona taas. / Olen kaivannut sinua sinne. // Ja Pohjantähti on paikallaan. / Jäät katsomaan. / Vuo jatkuu. Mistä minne? / Et kesää viihtynyt täällä päin. / Vain tähdet näin, / kun tuoksui kukkarinne.

8.

Sain sen, mitä halusin, rakkauden, / ja sentään: olenko onnellinen. / Mitä odottelen?

Joka kerta kun oveeni koputetaan, / on mieleni riemua tulvillaan. / Mitä odotankaan.

9.

Kaita polku kaivolta ovelle / nurmettuu. / Ikkunan edessä / pystyyn kuivunut omenapuu. / Reppu naulassa ovenpielessä, / siinä linnunpesä. / Kun olen kuollut, kun olen kuollut. / Kesä jatkuu. Kesä.


(kopioitu teoksesta Runojen kirja – Neljä vuosisataa suomalaista runoutta; toimittanut Veikko Polameri)




tiistai 6. syyskuuta 2022

Luo minuun uusi sydän!

  Lähimmäistään tulisi rakastaa, mutta entä jos kohtaa ihmisiä, joita ei vain pysty rakastamaan, kun rehellisesti tutkii sydäntään?

  Voiko ihmiseltä edes vaatia muuta kuin rehellisyyttä?


Rehellisesti rakkaudeton

 

"Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi." (Sananl. 27:19)


  Vuosia sitten katsoin YouTubessa videon, jolla eräs äiti kuvasi arkeaan vaikeasti vammaisen lapsensa kanssa. Lapsi ei ollut vain kehitysvammainen, vaan hänellä oli jonkin geneettisen poikkeavuuden aiheuttamia epämuodostumia.

Kuten kuvitella saattaa, kommenttiosastossa oli runsaasti muka humoristisia törkykommentteja. Moni sanoi myös että tällaisia lapsia varten on sikiöseulonnat ja abortit. Jotkut pohtivat että jos vammainen lapsi on jo päässyt syntymään, niin ehkä eutanasia voisi tulla kyseeseen...

Eräs kommentti oli kuitenkin erilainen. Siitä tuli vaikutelma että kirjoittaja oli vakavasti pohtinut asiaa ennen kommentointia ja halusi olla rehellinen. Hän aloitti sanomalla olevansa hyvillään, että äiti rakastaa vammaista lastaan, mutta totesi että itse antaisi lapsen pois. Kommentin loppu on jäänyt mieleeni: "Ei. Sydämeni ei hyväksy tuollaista lasta."

Tulin surulliseksi. Ajattelin videon äitiä, joka kenties lukee kommenttiosastoa. Törkykommentit on helppo jättää omaan arvoonsa, mutta tässä kommentissa oli jotain pysäyttävää. Kirjoitin kommentoijalle: "Entä jos sydäntäsi voisi muuttaa? Antaisitko muuttaa sitä?" En koskaan saanut vastausta.

En muista että olisin kirjoittaessani ajatellut Jumalaa, mutta kysymyshän on kristinuskon ydinasioita.



Kristinuskossa kysymystä ei esitetä vain joillekuille, vaan kaikille. Kun mietin ihmisiä, joita olen kohdannut elämäni varrella, niin "sydämeni ei ole hyväksynyt" kaikkia niin kuin pitäisi. Jos lähimmäisen rakastamisen standardiksi otetaan Jeesuksen vertauksen laupias samarialainen, niin jään sydämeltäni kauas siitä millainen pitäisi olla.


Mikä on ihmiselle mahdotonta...

 

"Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden." (Ps. 51:8; käännös 1933/38)


  Rehellisyyttä pidetään yleensä ainoana välttämättömänä vaatimuksena, sellaisena vihoviimeisenä, jonka jälkeen on vain hyväksyttävä olemassa oleva asiantila: jos koluan sydämeni läpikotaisin enkä kerta kaikkiaan löydä sieltä rakkautta jotakuta lähimmäistäni kohtaan, niin minun on OK hyväksyä se, vaikkapa sitten valitettavana tosiasiana, ja jatkaa elämää niine hyvineni.

Kristinuskossa rehellisyys on välttämätön askel, muttei viimeinen. Kristinuskossa nimittäin mennään pitemmälle: kun olen kolunnut sydämeni pohjia myöten enkä kerta kaikkiaan löydä rakkautta lähimmäistäni kohtaan, pyydän Jumalaa muuttamaan sydämeni.

Ymmärrän käsityksen rehellisyydestä viimeisenä vaatimuksena eli että sitä pitemmälle ihminen ei tavallaan voi mennä. Niinhän se on, että tyhjästä on paha nyhjäistä. Mutta se mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista.

  Jotkut moittivat kristinuskoa jämähtäneisyyteen ohjaavaksi uskoksi, mikä varmaan johtuu kristillisten arvojen konservatiivisuudesta. Kristinusko kuitenkin on ihmistä sydämestä lähtien uudistava usko. Uudistumisen suunnan ja päämäärän vain päättää Jumala eikä ihminen itse.

Miksi luotan Jumalaan niin paljon, että luovutan sydämeni Hänelle muutettavaksi? Siksi että olen evankeliumissa, pelastussanomassa Jeesuksesta, saanut niin vahvan todistuksen Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta meitä kohtaan. 


"Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki." (Ps. 51:12)


  Olisi kiva tähän loppuun sanoa, että pohdin tuota kysymystä syvällisesti kerran, tullessani uskoon reilu kymmenen vuotta sitten, ja että siitä asiat lähtivät sujumaan, ja että olen päivä päivältä muuttunut yhä rakkaudellisemmaksi... Todellisuudessa kuitenkin olen monta kertaa sen jälkeen joutunut palaamaan samaan peruskysymykseen, pyytänyt Jumalaa uudistamaan sydämeni. Vaikken olekaan tullut täydellisen rakastavaksi, joka kerta Hän on auttanut.