Luoja ja hänen luotunsa – kristityn pohdintoja romaanista Frankenstein

  "Et ehkä tiedä miten vaarallista tieto on etkä ymmärrä miten paljon onnellisempi on ihminen joka uskoo että hänen kotikaupunkinsa on koko maailma kuin ihminen joka havittelee suuruutta joka ei ole hänen luontonsa mukaista." Näin varoittaa tiedemies Victor Frankenstein Mary Shelleyn kauhuklassikossa. 

  Romaanissa tiedemies katuu katkerasti luomaansa olentoa. Kristitty lukija tuskin voi olla ajattelematta Jumalan suhdetta ihmisiin tämän kirjan äärellä.

Tunteellinen kauhutarina

  "Tiedemies Victor Frankenstein kokoaa ihmisen ruumiinosista hirviön, joka herää henkiin." Näin Mary Shelleyn romaania Frankenstein kuvaillaan kirjan takakannessa. 

Hyvin tiivistetty, vaikka se täytyy sanoa, että Frankenstein ei tarkoituksella luonut hirviötä, vaan vasta työnsä valmistuttua joutuu toteamaan, että tuli sellaisen luoneeksi. Toiseksi, hirviö ei herää henkiin, vaan Frankenstein itse, salaisella menetelmällä, herättää sen henkiin. Teko, jota hän tuli myöhemmin katumaan katkerasti.

Kuva: Pixabay / Pete Linforth

  Mary Wollstonecraft Shelleyn (1797-1851) romaani Frankenstein on romantiikan aikakauden teos. Tarinan tapahtumat – hirviön luominen, sen ajautuminen tuhotöihin, tiedemiehen katumus ja lopulta vakaa pyrkimys surmata luomuksensa – etenevät kauhukertomuksena taustalla, kun kerronnassa etualalla ovat suuret tunteet. Romantiikan ajan teoksille on tyypillistä yksilöiden sielunelämän tarkka kuvaus.

Victor Frankensteinin epätoivoista katumusta kuvaillaan vuolaasti läpi romaanin. "Kukaan ei ikinä ole ollut yhtä onneton kuin minä", hän toteaa viitaten onnettomuutensa syyn ainutlaatuisuuteen koko ihmiskunnan historiassa. 

Itse asiassa tiedemies tuntuu alkavan katua olennon luomista heti, kun havaitsee sen ruvenneen hengittämään, tai viimeistään siinä vaiheessa, kun olento avaa himmeän kellertävät silmänsä...

Elonmerkit havaittuaan Frankenstein poistuu kotoaan (jonka ullakkohuoneeseen rakentamassaan laboratoriossa oli olennon luonut) ja kun hän palaa, olento on poissa. Kömpelösti liikkuva ja vielä tässä vaiheessa puhekyvytön hirviö on lähtenyt avaraan maailmaan. Frankenstein tuntee helpotusta, että olento, jota hän on nyt alkanut nimittää iljettäväksi kurjimukseksi, on poissa hänen silmistään. 

Myös hirviön luominen oli ollut tunteellinen tapahtumasarja. Kun Frankenstein jälkeenpäin kuvailee aherrustaan salaisessa ullakkokammiossaan tuon jumalattoman hankkeensa äärellä, hän selittää olleensa kuin jonkinlaisessa ymmärtämättömässä tilassa. Niin voimakas oli intohimo luoda jotain suurta ja merkittävää, ainutlaatuista.

Hirviökin saa puheenvuoron myöhemmin romaanissa. Hän kuvailee herkkiä tunteitaan vähintään yhtä vivahteikkaasti kuin luojansa omiaan. Minua huvitti miten kaunokielisesti hirviö oli oppinut puhumaan parissa vuodessa. Hän kertoi kuinka oli aluksi ollut hyvä, auttanut ihmisiä ja jopa pelastanut hukkumassa olevan lapsen joesta, mutta ulkoisen olemuksensa vuoksi oli saanut ihmisten taholta pelkkää kammoa, vihaa ja väkivaltaa osakseen. Tämän seurauksena ihmisten hyväksyntää kaivannut toivottoman yksinäinen hirviö oli katkeroitunut ja päätynyt veritekoihin pitäen ihmiskuntaa vihollisenaan.

Itse asiassa romaani onkin keskeisesti kertomus ihmisen syntisyydestä. Rakkautta ja hyväksyntää etsiessään hirviö joutuu pettymään syvästi kerta kerran jälkeen: jopa kaikkein lempeimmiltä ja hyveellisimmiltä vaikuttavat ihmiset olivat hänelle pahoja ja maksoivat hänen hyvät tekonsa väkivallalla.

  Vaikka hirviön omat kokemukset herättivät minussa myötätuntoa ja melkein aloin toivoa, että tämä olisi saanut rauhan ja jonkinlaisen onnen, päädyin kuitenkin toivomaan, että Frankenstein onnistuisi hirviönsä surmaamaan (en paljasta miten siinä kävi).

Nuoren tiedemiehen hairahdus salatieteisiin

  Mielestäni melkein jännittävin osuus romaanissa oli alkupuolella, kun Victor Frankenstein kertoo hairahtumisestaan salatieteisiin, siis alkemiaan ja muihin okkultistisiin oppeihin, joita soveltamalla hän onnistui hirviön luomaan. 

Hahmo eli 1700-luvulla, jolloin uudenaikainen faktoihin perustuva luonnontiede menetelmineen oli jo vallalla, mutta oli nuorena sattumalta päätynyt lukemaan pari sataa vuotta aiemmin eläneiden salatieteilijöiden, mm. Paracelsuksen ja Cornelius Agrippan, teoksia eikä enää saanut sammutetuksi paloa, jonka erikoiset opukset olivat sytyttäneet hänen sielussaan.

Frankenstein kertoo jälkeenpäin: "Äärimmäisen nuoruuteni aiheuttaman ideoiden sekaannusten vallassa ja sopivaa opastajaa löytämättä olin laskeutunut tiedon portaita ajassa taaksepäin ja korvannut uusien tutkimusten tulokset unohdettujen alkemistien unelmilla."

Kuva: Pixabay

Faktoihin perustuvaa luonnontiedettä Frankenstein oli pitänyt tylsänä ja kunnianhimottomana, vaikka suostuikin niitä, lähinnä kemiaa, opiskelemaan yliopistossa. Alkemistit olivat tavoitelleet valtaa ja kuolemattomuutta. Hän koki että yliopistossa häntä vaadittiin vaihtamaan nuo "määrättömän upeat utukuvat vähäpätöisiin tosiseikkoihin".

  Romaanin kerronnassa ja hahmojen pohdinnoissa ilmenee paikoin kristillinen maailmankuva, joka toki on yleistä tuon ajan eurooppalaisissa kaunokirjallisissa teoksissa. Esimerkiksi okkultismiin, jota soveltamalla Frankenstein oli hirviön luonut, viitataan itsestään selvästi pahuutena ja jonkinmoisena noituutena. Nuoruutensa kohtalokasta hairahtumista kiroava Frankenstein nimittää luomaansa ja henkiin herättämäänsä olentoa demoniksi.

Kohdatessaan itseään nuoremman tiedemiehen ja tunnistaessaan tässä samanlaista yltiöpäistä kunnianhimoa kuin itsellään, hän varoittaa tätä: "et ehkä tiedä miten vaarallista tieto on etkä ymmärrä miten paljon onnellisempi on ihminen joka uskoo että hänen kotikaupunkinsa on koko maailma kuin ihminen joka havittelee suuruutta joka ei ole hänen luontonsa mukaista".

  Alkemian opit eivät tietenkään toimineet oikeassa elämässä, mutta mielikuvituksellisella tarinalla on puhutteleva moraalinen opetus, joka on hämmästyttävällä tavalla ajankohtainen meidänkin aikanamme. Pari vuotta sitten luin haastattelun, jossa yksi tekoälyn kehittäjistä, Geoffrey Hinton, kertoi pitävänsä keksintöä vaarallisena ihmiskunnalle sekä katuvansa kehitystyölle antamaansa panosta. Kuulostaa eräänlaiselta tosielämän Frankenstein-tarinalta.

Kuvitteelliset kertomukset pystyvät luomaan varoittavia skenaarioita mielikuvituksen avulla. Tämä pätee erityisesti tieteiskuvitelmiin ja kauhutarinoihin, ja Shelleyn teos edustaa molempia lajityyppejä. 

Luojan suhde luotuunsa

  Kirjassa kuvaillaan runsaasti luonnon kauneutta, mikä myös on tyypillistä romantiikan kauden teoksissa. En yleensä ole pitkien luontokuvausten ystävä, mutta nautin lukiessani Frankensteinin maisemakuvailuja hänen matkustaessaan synnyinmaastaan Sveitsistä Skotlantiin ystävänsä kanssa. Venematkalla Rein-jokea pitkin he näkevät vehmaita saaria, synkkien metsien ympäröimiä kukkuloita ja linnaraunioita niiden rinteillä, kukoistavia viiniviljelmiä vihreine pengermineen.

Frankenstein kuitenkin tajuaa, että hirviön luomisen jälkeen luonnon kauneuskaan tuskin enää tuo hänelle lohtua.

Masentuneelle tiedemiehelle hänen lapsuutensa alppimaisemista, jotka aiemmin olivat hivelleet hänen sieluaan, tuli ahdistavaa maastoa, jossa hän pelkäsi kohtaavansa luomansa kauhistuttavan olennon. Hirviö oli jättiläismäinen ja ihmistä vahvempi. Se liikkui yli-inhimillisellä nopeudella ja voimalla Keski-Euroopan metsissä ja lumihuippuisilla vuorilla ja tuntui yliluonnollisella tavalla vaistoavan luojansa olinpaikan. Myöhemmin Frankenstein alkaa itse jahdata hirviötä. Hän kokee tämän surmaamisen olevan olemassaolonsa ainoa tarkoitus. Takaa-ajo johtaa aina pohjoisnavan jäätiköille.

  Huikean kauniit luontokuvaukset veivät ajatukseni Jumalaan muutoin kammottavan tarinan keskellä. Jumala luo kauneutta. Ihminen, rikkoessaan Luojan tahtoa vastaan, luo masentavaa kurjuutta ja tuhoa.

Hetkittäin Frankenstein itsekin tulee ajatelleeksi Kaikkivaltiasta. Vuoristomaisemassa kulkiessaan ja ihastellessaan kallioiden välissä kohisevaa jokea ja pauhaavia vesiputouksia hän ei yhtäkkiä enää "pelännyt mitään olentoa joka oli vähäisempi kuin näiden juhlavissa asuissa ilmenevien luonnonvoimien luoja ja hallitsija". 

Kuva: Pixabay / Felix Dilly

  Kristitty lukija tuskin voi olla ajattelematta Jumalan suhdetta ihmiseen tämän romaanin äärellä. Frankensteinkin loi olentonsa omaksi kuvakseen, syntisen ihmisen kuvaksi. Tiedemies kavahtaa ja alkaa tuntea iljetystä luomaansa olentoa kohtaan heti tämän ensi henkäisystä lähtien. Siinä vaiheessa hirviö ei vielä ollut tehnyt pahaa. Hänestä tuli paha ihmisten kanssa tekemisiin jouduttuaan.

Kuten aiemmin sanoin, päädyin toivomaan hirviön kuolemaa. En siksi, että hän oli pelottava enkä siksi, että hän koki olevansa liian onneton ja yksinäinen elämään enkä tarkalleen ottaen edes siksi, että hän oli ajautunut väkivaltaisiin tekoihin – tätä kaikkea esiintyy ihmisissäkin –, vaan siksi, että hänen luomisensa oli ollut Jumalan luomisjärjestyksen vastaista. Hirviön ei olisi pitänyt olla olemassa alun perinkään.

Romaanissa on suora viittaus Raamatun luomiskertomukseen! Kuvaillessaan ajautumistaan pahuuteen hirviö kertoo ajatelleensa Aadamia paratiisissa ja kadehtineensa tätä: "Hän oli Jumalan käsien luoma onnellinen ja hyvinvoipa olento, joka eli Luojansa erityisessä suojeluksessa". Hirviön mielestä ihminen oli niin onnellisessa asemassa, ettei tällä olisi pitänyt olla mitään syytä pahuuteen.

  Jumala rakasti luomaansa ihmistä ja antoi heille paratiisin asuinpaikaksi. Edes syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala ei hylännyt luotujaan, vaan sovitti syntimme ristillä, että me saisimme elää ikuisesti Hänen luonaan.

"Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento." (1. Moos. 2:7)

Noidat ja noituus

  Ovatko tarot-kortit, parantavat kristallit ja meedion pakeilla käyminen harmitonta huvia?

  Millaista on todellinen noituus, josta Raamattu puhuu? 

Satujen pahat noidat

  En osaa aloittaa noidista kirjoittamista muuten kuin käsittelemällä ensin satujen noitia. Grimmin sadut olivat ensimmäinen kosketuspintani aihepiiriin. Sadut ovat vain satuja, mutta toisaalta ajattelen, että kuvitteellistenkin kertomusten "noita-representaatioilla", eli sillä minkälaisina noidat esitetään, on merkitystä. Ne vaikuttavat mielikuviimme. Omalla kohdallani näin ainakin on ollut ihan selvästi.

Kuva: Pixabay / Jo-B

 Lapsena halusin aina kuulla iltasatuja, joissa hyvä ja paha taistelevat (ja joissa paha saa palkkansa). Parasta oli jos sadussa oli noita, synkän metsän keskellä pienessä tuvassa asuva vanha eukko, joka teki taikojaan, esimerkiksi lumosi luokseen eksyneitä ihmisparkoja puiksi, kiviksi tai eläimiksi. 

Noidan piti olla paha tai muuten en kelpuuttanut satua. Jos noita esitettiin kilttinä, kuten Andersenin Peukalo-Liisassa, satu oli minusta tylsä. Grimmin saduissa noidat olivat pahoja. Sen takia tykkäsin niistä eniten.

Yksi lempisaduistani oli nimeltään Noidan sormus (Die Alte im Wald). Siinä esiintyvä noita on erityisen hyytävä hahmo. Metsään eksynyt tyttö saa tehtäväkseen mennä noidan tupaan hakemaan hopeasormuksen, jonka avulla noidan loitsiman pahan taian saa raukeamaan. Tyttöä varoitetaan ankarasti: noita istuu tuvassa ja tervehtii häntä sekä yrittää puhutella, mutta tyttö ei missään nimessä saa tervehtiä takaisin eikä edes katsoa eukkoon, vaan hänen tulee pysähtymättä mennä tuvan perällä sijaitsevaan kamariin, jossa noita säilyttää lumouksia kantavia sormuksiaan.

Joka kerta minua hykerrytti ja kauhistutti tytön saama tehtävä: kuinka hän uskaltaa mennä noidan tupaan, kun tämä on kotona! Sadun opetus oli että noita voisi vahingoittaa tyttöä vain siinä tapauksessa, että hän kuuntelisi noitaa ja rupeaisi juttusille tämän kanssa. 

Hannun ja Kertun tietävät kaikki. Paha noita-akka houkuttelee synkkään metsään eksyneitä sisaruksia piparkakuista, karamelleista ja sokerista tehtyyn mökkiinsä. Nälkäiset lapset ovat ihastuksissaan kun saavat syödä makeaa mielin määrin, mutta noidalla on kauhistuttava suunnitelma: hän itse syö lapset suihinsa, kunhan on ensin lihottanut heidät pulskiksi.

  Grimmin satujen muovaamissa mielikuvissa nekin noidat, jotka ovat ystävällisiä ja herttaisia ja ruokkivat nälkäisiä lapsia, ovat oikeasti vaarallisia. 

Viime kerralla kirjoitin jo useita vuosia valloillaan olleesta enkelibuumista. Ihan viime vuosina on syttynyt myös noitabuumi. Niin nuoret kuin aikuisetkin haluavat löytää piilevät noitavoimansa, ja sitä varten on tarjolla kursseja ja oppikirjoja. Ja noitabuumissa on tietenkin kyse "hyvästä, kiltistä noituudesta".

"Valkoinen noituus"

  Joskus aiemminkin olen siteerannut kristityn kirjailijan C. S. Lewisin mietettä, että eräs tapa, jolla paholainen yrittää saada ihmisiä harhautetuksi, on näennäisten vastakkainasettelujen rakentaminen. Ilmiö, joka oikeasti on kokonaan paha, jaetaan kahteen näennäisesti vastakkaiseen puoleen, joista toinen esitetään hyvänä ja toinen pahana. Se hyvä puoli on sitten se, jonka kautta paholainen tarjoilee ilmiötä ihmisille.

Näennäisissä vastakkainasetteluissa hyvään puoleen liitetään myönteisiä käsitteitä, kuten valo, empatia ja epäitsekkyys, ja pahaan kielteisiä, kuten pimeys ja itsekkyys. Noituusbuumissa tämä on ilmeistä. Puhutaan kerrassaan "valkoisesta noituudesta / magiasta" ja "mustasta noituudesta / magiasta". 

  Muutama viikko sitten katsoin ruotsalaisen tv-ohjelman naisista, jotka hakivat apua ennustajilta ja meedioilta. Yksi naisista oli ystävänsä kuoleman jälkeen alkanut kokea kummallisia asioita ja arveli saavansa selvyyttä tapahtumiin meediolta, joka ottaisi yhteyden rajan takana olevaan ystävään ja tiedustelisi mitä tämä yrittää viestittää. Toinen oli jumissa kiukkuun ja negatiivisiin ajatuskuvioihin ja halusi noidalta apua saadakseen paremmat energiat sekä opastusta päästäkseen eteenpäin elämässä.

Kuva: Pixabay / Girasol Tarsio Arte Visual

Avainsanoja valkoisessa noituudessa ovatkin harjoittajan epäitsekkäät motiivit ja auttamishalu. Mustan noituuden harjoittajat toimivat itsekkäistä motiiveista, kuten vallanhalusta. Kun joku on kiinnostunut noidaksi opiskelemisesta, mutta epäröi vielä, häntä kehotetaan tutkiskelemaan motiivejaan: jos tarkoitusperäsi ovat epäitsekkäät ja pyyteettömät, kyseessä on valkoinen noituus, ja siinä tapauksessa voit olla huoleti, koska et tee mitään väärää.

Valkoiset noidat parantavat, opastavat, tarjoavat salaperäistä tietoa ja ikiaikaista viisautta, puhdistavat energioita, toimivat välittäjinä tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä. 

Erilaisia menetelmiä on valtava määrä: maagiset seremoniat ja istunnot, "luonnonviisaus" ja parantavat yrtit, shamanististen kokemusten saamiseen käytettävät psykedeeliset huumekasvit, noitarummut, tarot-kortit, kristallit, amuletit, salaiset opit alkemiasta vetovoiman lakiin...

  Noitabuumin vetovoimaa lisää eräs aatteellinen virtaus, nimittäin ekologinen feminismi. Feministinen noituus voi tarkoittaa maagisten voimien aktivoimista kehotietoisuutta kasvattavien seremonioiden avulla, onhan nainen uuden elämän synnyttäjä ja siten ihan luontaisesti läheisemmin tekemisissä mahtavien luonnonvoimien kanssa kuin mies. Arkisemmalla tasolla feminististä noituutta harjoitetaan opiskelemalla menneiden aikojen vanhojen viisaiden naisten salaista tietoa esim. luonnonlääkinnän muodossa.

Uhrin asema ja siitä irtautuminen voimaantumalla on puhutteleva sanoma, joka löytyy monista nykyajan suosituista aatteista ja poliittisista liikkeistä. Feministisessä noituudessakin on sellainen: myöhäiskeskiajan ja uuden ajan alun noitavainojen historia ja sen nykyiset tulkinnat. 

Useimmat kyllä tietävät, että historiallisten asiakirjojen mukaan noitaoikeudenkäynneissä syytettiin ja tuomittiin kuolemaan yhtälailla niin naisia kuin miehiä (Suomen alueella itse asiassa enemmän miehiä), mutta noituuden harjoittamisen muistutetaan olleen aina naisten erityisaluetta. Noitavainojen, kohdistuivatpa ne yksilötasolla kumpaan sukupuoleen tahansa, sanotaan olleen naisvihan ilmenemismuoto.

Feministisen kerronnan mukaan patriarkaatin eli miesvallan vuosisatoina naisten oma luonnonviisaus oli halveksittua, torjuttua, pelättyä, kiellettyä. Ja sen vuoksi salaista.

Mitä noituus on?

  Mitä noituus on Raamatun mukaan? Minua hämmästyttää, miten samanlaiselta Raamatun kuvaukset noituudesta ovat kuin "valkoinen noituus". Monet uushenkisyyden jutut ja opit ja menetelmät eivät olekaan vain jotain nykyajan hömpötyksiä ja harmitonta viihteellistä krääsää, vaan ne ovat Raamatun tarkoittamaa noituuden harjoittamisen syntiä.

5. Mooseksen kirjassa on lueteltu erilaisia noituuden muotoja (5. Moos. 18:10-12). Noituutta on vainajahenkiin yhteyden ottaminen eli meediona toimiminen. Noituutta on tietäjähenkien manaaminen opastuksen pyytämiseksi. Noituutta on mikä tahansa henkien manaaminen mistä tahansa syystä. Noituutta on ennustaminen ja enteiden selittäminen sekä tietäjänä toimiminen. Noituutta on taikojen tekeminen, lumoaminen, loitsujen lukeminen. Samassa luettelossa mainitaan myös sellainen, että laittaa poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi.

Tällaisiin osallistuminen on vakava synti. Tunnetuin esimerkki Raamatussa on se, kun kuningas Saul meni meediona toimivan noidan pakeille:

"Silloin Saul sanoi palvelijoilleen: »Etsikää minulle nainen, joka pystyy manaamaan esiin vainajien henkiä, niin minä menen hänen luokseen ja pyydän neuvoa.» Hänen palvelijansa vastasivat: »En-Dorissa on nainen, joka manaa henkiä.»" (1. Sam. 28:7)

Teko oli Herran silmissä vakava synti:

"Näin kuoli Saul, koska hän oli luopunut Herrasta eikä ollut totellut hänen sanaansa. Saul oli myös hakenut neuvoa vainajien hengiltä eikä Herralta. Siksi Herra antoi hänen kuolla ja siirsi kuninkuuden Daavidille, Iisain pojalle." (1. Aik. 10:13-14)

Lista jatkuu. Kreikasta käännetyssä Uudessa Testamentissa sana noituus on käännetty sanasta pharmakeia, joka on nykyistä lääkintää tarkoittavan sanan kantasana (Gal. 5:20). Vaikuttaa ilmeiseltä, että tässä kohtaa noituudella tarkoitetaan tajuntaa muuntavien huumekasvien käyttämistä erikoisten kokemusten, kuten näkyjen, saamiseen. Niin tuhansien vuosien takaisessa maailmassa kuin nykyäänkin tällaisia kasveja (ja nykyään myös synteettisiä psykedeelisiä huumeita) käytetään shamanismiin.

Kuva: Pixabay / Gordon Johnson

  Pari sanaa historian noitavainoista... Mielenkiintoista on että noitavainoissa, jotka velloivat Euroopassa myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alkupuolella, syytökset ja todistusaineisto noituudesta eivät läheskään aina olleet Raamatun mukaisia, eivät sinne päinkään, vaikka alun perin Keski-Euroopassa kristilliset kirkot olivat niitä lietsomassa! 

Noitakäräjien historiallisissa asiakirjoissa on erikoisen kuuloisia tapauksia esim. paholaisen järjestämiin orgioihin osallistumisesta. Todistusaineistona olivat huhupuheet mielikuvituksellisista tapahtumista, jotka eivät vastaa Raamatun kuvauksia noituuden harjoittamisesta lainkaan. Esimerkiksi Ruotsissa 11-vuotiasta paimentyttöä syytettiin noituudesta, ja todistusaineistona oli toisen lapsen väite, että tyttö oli kävellyt veden päällä.

Suomen alueella noitasyytteeseen saattoi johtaa esimerkiksi seuraavanlainen tapahtumasarja. Kaksi kyläläistä olivat riidelleet julkisella paikalla ja toinen heistä oli huutanut suutuspäissään, "palakoon talosi maan tasalle!" tms., ja sitten, joskus myöhemmin, oikeasti kävi niin, että tuon toisen talo tai aitta syttyi tuleen. Epäilykset herätti viimeistään se, jos suutuspäissään "noitunut" tyyppi ei ollut halukas osallistumaan kirkonmenoihin. 

Mutta eiväthän kiivas käyttäytyminen tai epäsosiaalisuus, saati eriskummalliset yhteensattumat ole Raamatun mukaan noituutta! Raamatussa noituus on melko tarkkaan määriteltyä tahallista toimintaa, kuten juuri ennustamista ja henkien manaamista. Sekään, että ei osallistu kirkonmenoihin eikä tunnusta kristinuskoa, ei ole noituutta Raamatun mukaan. Edes harhaoppisuus, joka Keski-Euroopassa saattoi johtaa syytöksiin noituuden harjoittamisesta, ei nähdäkseni ole Raamatun mukaan noituutta. 

Täällä pohjoisessa, Ruotsissa ja Suomen alueella, noitavainoja kuulemma eivät edes johtaneet kirkot, vaan tavalliset kansalaiset. Olennaiselta osaltaan noitavainoissa taisi olla kyse vainoajien omasta taikauskosta ja pelonsekaisesta hysteriasta.

  Palataan lopuksi todelliseen, Raamatun tarkoittamaan noituuteen. Miksi Jumala on kieltänyt sen harjoittamisen? Edellä lainaamassani Raamatun kohdassa kerrotaan perimmäinen syy: meidän tulee turvautua Herraan Jumalaan neuvoja ja apua saadaksemme eikä muihin henkimaailman tahoihin.

"Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä." (Ps. 46:2)

Onneksi voimme saada kaikki synnit Jumalalta anteeksi, myös noituuden ja siihen osallistumisen, kunhan käännymme koko sydämestämme Jeesuksen puoleen. 

"Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1. Joh. 1:9)

Pohdintoja psykedeeleistä ja uskonnollisista kokemuksista

  Huumausaineiksi luokiteltavien psykedeelien lääkkeellisestä käytöstä mielenterveysongelmien hoidossa keskustellaan vilkkaasti. Australiassa MDMA- ja psilosybiini-nimisten psykedeelien lääkkeellinen käyttö, osana terapiaa, virallistettiin tänä vuonna.

  Minua kiinnostaa se, että psykedeeliterapiaa koskevissa keskusteluissa käytetään usein uskonnollista käsitteistöä.

  Onko psykedeelien käyttö noituuden harjoittamista?

Psykedeeliterapia

  Tutustuin niinkin erikoiseen ilmiöön kuin huumausaineiksi luokiteltavien psykedeelien lääkkeellinen käyttö masennuksen ja joidenkin muiden mielenterveysongelmien hoidossa. 

Aiheesta on puhuttu viime vuosina melko runsaasti tiedotusvälineissä. MDMA- ja psilosybiini - psykedeelien lääkkeellinen käyttö virallistettiin Australiassa helmikuussa. Joten tulevina vuosina luultavasti Suomessakin tullaan käymään keskustelua laillistamisesta. Tämä riippuu ehkä siitä, millaisia tuloksia Australiassa saadaan.

En kirjoituksessani ota sen kummemmin kantaa psykedeelien vaikutuksiin sinänsä enkä mt-ongelmien hoitoon. Minulla ei ole näihin aihepiireihin asiantuntemusta eikä edes omaa kokemusta.

Tiivistetysti kuitenkin kyse on siitä, että psykedeelit muuttavat tilapäisesti aivotoimintaa ihan aivokuvissa näkyvällä tavalla. Masentuneen ihmisen aivot jumittavat tietyissä kielteisiä tunteita ja ajatuksia toistavissa sähkökemiallisissa radastoissa. Psykedeelien vaikutuksesta totunnaiset radastot hajoavat ja syntyy enemmän, uusia ja epätavallisiakin kytköksiä eri aivoalueiden väleillä. 

Tätä pidetään tavallaan mahdollisuuksien ikkunana, jonka aikana psykedeeliterapian asiakas voi omaksua uudenlaisia ajattelutapoja. 

Aivokuvissa vaikutus näkyy siis suurempana ja monipuolisempana aktiivisuutena, ja asiakas kokee sen epätavalliseksi tajunnantilaksi, johon kuuluu mm. outojen muotojen ja värien näkemistä mielessä sekä minuuden hajoamisen kokemuksia, etäisyyksien ja perspektiivien kokemiseen liittyviä muutoksia. Asiakas silti pysyy tietoisena siitä, mistä kokemus johtuu, ja häntä voidaan tarvittaessa puhutella sen aikana.

On saatu jonkin verran näyttöä, että masennus ainakin joksikin aikaa helpottaa psykedeeliterapian myötä. Aivotoimintaa muuttavien vaikutusten perusteella en ihmettele, että niin voi käydä.

Psykedeeliterapiaan kuuluu kokemuksen aiheuttamien tunteiden voimistamiseen ja ohjaamiseen tarkoitetun musiikin soittamista asiakkaalle sekä jälkikäteen ns. integroiva osuus, jossa asiakas käy terapeutin kanssa läpi kokemustaan ja antaa sille merkityksiä ja tulkintoja, joiden toivotaan ohjaavan hänen ajatteluaan uudenlaiseen, myönteisempään suuntaan.

  Se mikä minua psykedeeliterapiaa koskevassa keskustelussa kiinnostaa, on sen uskonnollinen käsitteistö. Nimittäin lähes jokaisessa näkemässäni haastattelussa ovat vilisseet sellaiset käsitteet kuin egokuolema, egon sulautuminen, egon hajoaminen ja ykseyskokemukset. Ei siis pelkästään terapian läpikäyneiden puheissa, vaan myös psykedeeliterapian tutkijoiden ja terapeuttien haastatteluissa!

Käsitteiden viitekehys on uskonnollinen tai ns. henkinen. Tarkemmin sanottuna ne ovat buddhalaisuuden peruskäsitteitä.

Uskonnollinen viitekehys

  Buddhalaisuudessa (ja hindulaisuudessa, vaikkakin eri käsittein) uskotaan, että ego eli ihmisen itse / minä / yksilötietoisuus on harhaa ja että todellisuudessa jokaisen tietoisuus on osa kaiken kattavaa jumalallista ykseyttä. 

Psykedeelejä käyttäneet kuvailevat kokemuksiaan usein siten, että heidän minuutensa hajoaa osaksi jotain laajempaa ykseyttä.

Ihminenhän voi tietysti kokea yhtä ja toista, varsinkin muuntuneessa tajunnantilassa, mutta painotan, että psykedeeliterapian tutkijatkin sekä varsinaiset terapeutit usein käyttävät tätä uskonnollista käsitteistöä. Joten kun ihminen menee psykedeeliterapiaan, hän on jo kuullut tiedotusvälineistä ja netin kautta sitä koskevia uskonnollisia tulkintoja ja sanastoa viliseviä keskusteluja.

Psykedeelien aiheuttama aivojen totunnaisten sähkökemiallisten radastojen hajoaminen ja uusien kytkösten muodostuminen saavat hänen kokemuksessaan siis helposti uskonnollisen tulkinnan!

  Buddhalaisuuden mukainen ihmiskäsitys on muutenkin yleistymässä meillä Suomessakin tavoissa, joilla puhutaan mielenterveydestä. Ahdistukseen suositellaan mindfulnessia sekä meditaatiota. Meditaation varmaan kaikki osaavat liittää buddhalaisuuteen, mutta moni ei tiedä, että mindfulnessin toi tänne läntiseen maailmaan vietnamilainen Thich Nhat Hanh, joka oli buddhalainen munkki.

  Uskon että näiden menetelmien puolestapuhujat, opettajat ja ohjaajat vilpittömästi haluavat auttaa ihmisiä. Kristittynä haluan kuitenkin tuoda esiin niiden uskonnollista taustaa. On hyvä tietää millaisia mm. ihmiskäsitykseen liittyviä uskomuksia hoitomuotoihin sisältyy.

"Mitä haittaa siitä voi olla?"

  Kun psykedeelien vaikutusten pohdinnassa vielä huomioi sen tosiasian, että ihminen on niiden aikaansaamassa tajunnantilassa sekä jonkin aikaa sen jälkeen haavoittuvassa ja vaikutuksille alttiissa tilassa, käy ilmeiseksi, että terapiaan liittyy tiettyjä eettisiä pulmia.

Voidaan ensinnäkin kysyä, kunnioitetaanko asiakkaan katsomusta ja vakaumusta, kun psykedeelikokemusta käydään läpi terapeutin kanssa. Vielä ongelmallisempi kuitenkin on mielestäni tuo seikka, jonka mainitsin edellä: aiheesta käytävän julkisen keskustelun uskonnollinen viitekehys ehkä jo valmiiksi hilaa uskonnolliseen suuntaan sitä, miten asiakas tulkitsee kokemaansa ja millaisia merkityksiä sille antaa.

  Eräässä haastattelussa psykedeeliterapiaa antavalta terapeutilta kysyttiin, eikö ole riskinä, että asiakkaan aiemmat vakaumukset hajoavat psykedeeliterapian myötä. Terapeutti vastasi vastakysymyksellä: "Mitä haittaa avoimuudesta voi olla? Ainoa neuvoni on, että asiakkaalla on avoin mieli."

Terapeutin ajatuksena vaikutti olevan, että jos aiemmat vakaumukset ovat hyviä ja parantavia, tai jos niillä on parantavaa potentiaalia, ihminen kyllä ajautuu niihin luontaisesti takaisin. 

Voi olla, että terapeutin ajattelutapa pätee useimpiin uskontoihin ja katsomuksiin, mutta kristitylle se on nähdäkseni ongelmallinen. Kristinuskossa ihmissielu ei luontaisesti lähesty Jumalaa. Kristitty ei myöskään luontaisesti pysy uskossa.

Pohdintojani kristittynä

  Olen kuullut Raamatulla perustellun hurjan näkemyksen, että psykedeelien käyttö on noituuden harjoittamista! Tarkemmin ajatellen pystyn ymmärtämään miksi jotkut ovat päätyneet tuollaiseen tulkintaan. Siinähän valmistetaan luonnosta kerätyistä kasveista uutteita ja liemiä, joiden nauttimisella haetaan erikoisia kokemuksia, joita saatetaan pitää viisautta lisäävinä. 

Näkemyksen mukaan psykedeelien käyttäminen olisi yhteyden hakemista henkimaailmaan ja siten noituuden harjoittamista eli syntiä. Voi olla. En itse käytä päihteitä eikä minulla ole kiinnostusta kokeilla psykedeelejä, joten minulla ei ole ollut henkilökohtaista tarvetta saada aihepiiristä raamatullista opetusta.

On kuitenkin muistettava, että lääkkeellisessä käytössä tavoitteena ei välttämättä ole erikoisten kokemusten hakeminen. Psykedeelejä on lupaavin tuloksin käytetty myös ruumiillisen sairauden hoitoon eli karmean kivuliaaseen Hortonin päänsärkyyn. Jotkut tutkijat kuulemma ovatkin kiinnostuneita, voisiko psykedeelihoidon kokemuksellisen puolen kokonaan poistaa, jolloin jäljelle jäisi pelkästään aivotason ruumiillinen vaikutus.

  Toinen pohdintani liittyy kysymykseen johon edellä jo viittasin: jos vain päästää irti ennakkoluuloista ja opituista ajatusrakenteista ja antaa tietoisuutensa liitää vapaasti, ajautuuko ihmissielu luontaisesti kohti Jumalaa ja pyhää elämää? 

Vastaus on tietenkin, että ei. Ihminen on syntinen, joten luontainen ajautuminen tapahtuu pikemminkin poispäin Jumalasta.

Kristinusko on tässä aivan erilainen kuin muut uskonnot maailmassa. Kristityn hengellistä kasvua ja rakentumista ohjaa Jumalan kirjoitettu sana eli Raamattu. Jeesus itse opetti maailmassa ollessaan Kirjoitusten (eli Hänen aikanaan Vanhan Testamentin) mukaisesti. Jeesuksen apostolit tähdentävät raittiissa opissa pysymisen tärkeyttä. Hengellisyys ei siis ole tietoisuuden vapaata liitoa, mystiikkaa, tajunnanvirtaa tai viisauden ja uusien kokemusten hakemista sieltä täältä.

Jos vaarana (tai suorastaan toivottuna vaikutuksena) psykedeeliterapiassa kerran on, että aiemmin opitut ajatusrakenteet hajoavat tai niitä alkaa kyseenalaistaa, eikö tämä koske silloin myös Raamatusta saatua raitista oppia? Miksi tieten tahtoen vaarantaisin kasvuni kristittynä, vaikka pitäisinkin todennäköisenä, että Jumala varjelee minua halki kokemuksen?

  Kolmas pohdintani liittyy uskosta osattomiin. Useinhan on niin että jos joku vaikka silkkaa uteliaisuuttaan on päättänyt kokeilla jotain päihdettä, varoituksen sanat kaikuvat kuuroille korville. Tässä on kuitenkin kaksi lohdullista huomiota.

Vaikka ihminen ei luontaisesti ajaudu kohti Jumalaa, Jumala voi vetää ihmistä puoleensa. Ja tämä voi tapahtua riippumatta psykedeelien käytöstä. Toiseksi, jos ihminen tuntee vetoa Jeesukseen ja pelastuksen evankeliumiin, kuten näistä Raamatussa opetetaan, se on merkki Jumalan vaikutuksesta hänen sydämessään, koska luontaisestihan ihminen ei sen suuntaista vetoa tunne.

"Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä." (Joh. 6:44)