tiistai 25. elokuuta 2020

"Me vs. muukalaiset" vai muukalaisten rakastaminen? – pohdintoja vieraanvaraisuudesta

  Riittääkö että huolehtii vain oman perheen tarpeista vai kuuluuko auttaa myös tuntemattomia ihmisiä? Raamatussa kehotetaan vieraanvaraisuuteen – mitä se on?

Tässä kirjoituksessa kerron, miten olen ymmärtänyt Raamatun opetuksen aiheesta.




Vieraanvaraisuus on muukalaisten rakastamista


  Sanasta vieraanvaraisuus tulee minulle mieleen sen tyyppisiä asioita kuin että keittää kahvit kylään tulevalle, tarjoaa ruokaa, tarvittaessa yösijan. On kyläilijän kestitseminenkin toki vieraanvaraisuutta, mutta Raamatussa vieraanvaraisuus on paljon laajempi ja syvempi asia. 

Raamatunopetussivustoilta löysin yksinkertaisen määritelmän vieraanvaraisuudelle kristinuskossa: se on muukalaisten ja ystävien kohtelemista samalla tavalla. Lukemani englanninkielisen artikkelin mukaan kirjaimellinen käännös Uuden Testamentin alkukielen sanalle vieraanvaraisuus on muukalaisten / vieraiden rakastaminen ("the practice of loving strangers").

  Vieraanvaraisuus on niin tärkeä asia Jumalalle, että Mooseksen laissakin sille on erillinen "pykälä": 

"Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 19:33-34)

Raamatun aikaan ihmiset elivät tiiviissä yhteisöissä ja olivat riippuvaisia toisten ihmisten myötämielisestä suhtautumisesta ja avusta välittömämmin ja konkreettisemmin kuin nykyään usein ollaan. Vieraanvaraisuus on siis enemmän kuin pelkkää kestitsemistä. Se on auttamista ja tukemista, kun toisella on jokin puute tai hän olisi yksinään turvaton.

  Kun mietin, miksi Jumalalle vieraanvaraisuus on niin tärkeää, minulle tulee mieleen kolme asiaa. Ensinnäkin, Jumala itse on armollinen ja huolehtii ihmisten tarpeista. Me itse olemme saaneet Jumalalta – on Jumalan tahdon mukaista jakaa edelleen omastaan apua tarvitseville. Ja kyse on nimenomaan siitä, että auttaa odottamatta takaisinmaksua. Periaate on sama kuin Jeesuksen sanoissa "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." (Matt. 10:8) 

Toiseksi, vieraanvaraisuus liittyy toisen asemaan asettumiseen, kuten edellä lainatusta Mooseksen lain kohdastakin käy ilmi: "ja rakastakaa heitä (muukalaisia) kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä". Kehotus asettua toisen, tuntemattoman, asemaan kulkee opetuksen mukana läpi Raamatun.

Kolmanneksi ajattelen, että kehotus kohdella muukalaista yhtä hyvin kuin omaa väkeä, on seurausta Jumalan oikeudenmukaisuudesta: se mikä on hyvä ja oikea tapa kohdella ihmisiä ei vaihtele mielivaltaisesti kohteen mukaan, vaan perustuu Jumalan sanaan. Sama pätee myös käänteisesti: ei tule hyväksyä ja mukautua sellaiseen, mikä Jumalan sanan mukaan on väärin, vaikka kohde sitä vaatisi.

  Mitä tulee materiaaliseen auttamiseen, yhteiskunnallinen keskustelu kulkee usein vastakkainasettelujen kautta: oman perheen tarpeista huolehtiminen vs. tuntemattomien tarpeista huolehtiminen, suomalaisista huolehtiminen vs. ulkomaalaisista huolehtiminen. Kuten edellä perustelin, kristinuskossa "me vastaan muukalaiset" taitaa kuitenkin olla väärä ajattelutapa, mitä tulee auttamiseen.



Hyväntekemisen laajentaminen alkaen lähimmistä


  "Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta." (Room. 12:13)


  Pitääkö Raamatun mukaan siis kulkea kaduilla ja jakaa rahaa, elintarvikkeita ja palveluksia tuntemattomille samalla, kun oma perhe ja muut läheiset kärsivät puutetta ja olisivat avun tarpeessa? Ei todellakaan. Kaikkein lähimpien tarpeista on huolehdittava. Apostoli muistuttaa uskovaisia jyrkästi: "Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi." (1. Tim. 5:8)  

  Toisaalta täytyy siis auttaa muukalaista, mutta toisaalta täytyy huolehtia omaisista ja kaikkein lähimmistä – onko Raamatun opetus tässä asiassa ristiriitaista?

Tulin ajatelleeksi tätä vieraanvaraisuus-aihetta, kun kuuntelin hiljattain englanninkielistä opetusta Raamatun Roomalaiskirjeestä. Käännöksessä, jota opettaja käytti, sanottiin: "Supply the needs of the saints. Extend hospitality to strangers." eli "Huolehtikaa pyhien (= uskovaisten) tarpeista. Laajentakaa vieraanvaraisuuttanne muukalaisiin." 

Laajentamisen käsite on mielestäni avain Raamatun vieraanvaraisuus-opetuksen ymmärtämiseen tilanteessa, jossa ihmisten väliset kiistelyt ohjaavat ajattelemaan aihetta vastakkainasettelujen kautta. Tai ainakin minulle se oli avain. Ajatuksena on, että tulisi huolehtia ensin kaikkein lähimpien tarpeista ja siitä laajentaa avun piiriä. Ja jotta pystyy olemaan vieraanvarainen, on hyvä elää kohtuullisesti.

Laajentamisen ajatushan tavallaan on myös toiseksi korkeimman käskyn eli lähimmäisen rakastamisen ytimessä: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eli auttamisen ja palvelemisen laajentaminen voidaan nähdä niinkin, että alkupisteenä on itsestään huolen pitäminen – ja siitä alkaen tulee huolehtia muista apua tarvitsevista. Miten voisi edes auttaa muita, jos omat perustarpeet ovat tyydyttämättä?

Jumala synnyttää ihmisen sydämessä halun auttaa niitäkin, jotka ovat meille muukalaisia ja joilta emme odota vastapalveluksia. Ja kuten Jeesus itse muistutti, auttamalla ja palvelemalla hädässä olevia ihmisiä, palvelemme Häntä, Kristusta (Matt. 25:40).

  Vaikka alussa lainasin Mooseksen lakia, kristitty ei ole "lain alla", vaan Jumalan armon. Emme voi päästä Taivaaseen esim. sillä perusteella, että olemme auttaneet muukalaisia. Kristinuskossa pelastus on yksin Jumalan armosta, Jeesuksen tähden. Lain tarkoitus, osana Jumalan sanaa, on että oppisimme tuntemaan Jumalan tahdon ja sen mikä on Hänen tahtoaan vastaan eli syntiä. Vieraanvaraisuus on Jumalan tahdon mukaista.

"Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun." (Hepr. 13:2-3)





tiistai 11. elokuuta 2020

"Onneni on olla Herraa lähellä" – pohdintoja kristityn onnellisuudesta

  Jumala haluaa meille onnellisuutta ja hyvinvointia. Raamatussa sanotaan, että jokainen hyvä anti on  ylhäältä, Luojalta tullut. Jo luomisteoissa saamistamme lahjoista on syytä kiittää Jumalaa.

  Psalmin 73 kirjoittaja sanoo vaikeuksien keskellä "minun onneni on olla lähellä Jumalaa". Uskovainen voi siis olla onnellinen, vaikka hänellä olisi murhetta ja kärsimystä tässä maailmassa.



Luojan onnellistavia lahjoja


"Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää." (1. Moos. 1:31)


  Luomisessa Jumala on antanut ihmisille runsaasti onnellistavia asioita, kaikille ihmisille, niin uskovaisille kuin uskomattomille. Alun perin, ennen syntiinlankeemusta, onnellisuus ja huolettomuus oli luonnollinen tila – kaikkea oli ihmisen saatavilla yllin kyllin, ja Jumalan ja ihmisen välillä vallitsi sopusointu.  

Vielä nytkin, syntiinlangenneessa maailmassa, kun ihminen on Jobin ystävän sanoin "syntynyt vaivaan", Jumalan luomisessa antamia onnellistavia asioita on ihmisten saatavilla, osalle jopa runsain mitoin.

  Minulle sellaisia ovat mm. ihan normaali arki olosuhteiden ollessa suurin piirtein ok, hyvä ruoka, yhdessäolo läheisten kanssa, luonnon kauneus, joka koskettaa kaikkia aisteja. Ja vaikka taideteokset eivät ole Luojan luomaa, vaan ihmisen luomuksia, luovuus silti on Luojan lahjaa. Joten lisään listaan myös taiteen – tunnen onnellisuutta, kun taideteos koskettaa ja puhuttelee minua ja saa minut ymmärtämään paremmin muita ihmisiä.

Onnistumisen kokemukset haastavissa tehtävissä onnellistavat minua. Samoin ihmisten hyväsydämisyys, erityisesti jos sitä ei ole osannut odottaa. Huumorin ja naurunkin, silloin kun ne lisäävät yhteisymmärrystä tai auttavat kestämään vaikeuksia, uskon olevan Jumalan antamaa lahjaa – näen ihmisen kyvyn huumoriin osana Jumalan luomaa järjestelmää, jonka kautta Hän ylläpitää ihmisen elämää. 

Pelkästään elossa oleminenkin tuntuu useimmiten hyvältä. Lempi vuorokaudenaikani on jo vuosia ollut aamu. On useimmiten ihanaa herätä uuteen päivään.

  Olen kuullut sanottavan, että onnellisuuden avain on kiitollisuus. Uskon sen pitävän paikkansa. Monet uskomattomatkin ihmiset käyttävät ilmausta "olen kiitollinen siitä, että...". Kenelle he ovat kiitollisia? Ehkä hekin vaistoavat, että joku on antanut nuo hyvät asiat heille?

"Kaikki katsovat odottaen sinuun,
ja sinä annat heille ruoan ajallaan.
Sinä avaat kätesi
ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää." (Ps. 145:15-16)


Jumala on autuas ja täynnä ihanuutta


"Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti." (Ps. 16:11; käännös 1933/38)

  Luin hiljattain artikkelin kristityn onnellisuudesta, ja siinä muistutettiin Jumalan olevan onnellinen ja autuas. "Jos Jumala ei olisi onnellinen, kuinka Hän voisi antaa ihmiselle onnellisuutta?", kirjoittaja kysyi. Jumala tuntee Raamatun mukaan muitakin tunteita, mm. vihaisuutta synnin takia, ja Jeesuksen kerrotaan olleen ihmisten takia murheellinen ja itkeneen sekä tietenkin kärsineen ristillä, mutta kyllä Jumala on kaikesta huolimatta autuas ja onnellinen, näin minäkin uskon.

Raamatun ns. vanhan käännöksen (1933/38) mukaan apostoli itse asiassa kuvailee Jumalaa autuaaksi (mm. 1 Tim. 1:11). Ajattelen autuuden olevan ylitsevuotava pyhä onnellisuuden tila, jossa vallitsee rauha ja ilo, ja kaikki on ikuisesti kuten pitää, eli hyvin. 

  Ajattelen autuuden olevan tunteena tavallaan sukua sille onnellisuudelle ja hyvälle ololle, jota Jumala on luomistekojensa kautta antanut ihmiselle, mutta autuus on paljon enemmän. Luotujen ja ajallisten asioiden kautta saatava onnellisuus on ailahtelevaa ja päättyy joskus, kun taas Jumalan autuus on pysyvää ja ikuista. Huolet ja pelot eivät varjosta autuutta.

Jeesuksen tuoman syntien anteeksiannon kautta Jumala antaa autuuden ihmiselle uskossa vastaanotettavaksi. Jumala tekee ihmisen autuaaksi, kun ottaa hänet omaksi lapsekseen. Hän antaa oman autuutensa ihmiselle, ja se täydellistyy kokonaan ihmisen koettavaksi sitten Taivaassa. Jotenkin näin uskon Raamatun perusteella.


Olla onnellinen vaikka kärsii – onko se mahdollista?


"Taivaassa minulla on sinut,
sinä olet ainoa turvani maan päällä.
Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy,
Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti." (Ps. 73:25-26)

  Ajattelen kristinuskoa usein "pahimman mahdollisen skenaarion" kautta. Onnellisuuden kohdalla se tarkoittaa kysymystä "entä sitten ne kristityt, joiden lähes koko elämä on ollut kärsimystä, vaikka jonkin kauhean sairauden takia?" Asaf puhuu psalmissa 73 nimenomaan vaikeuksistaan tässä maallisessa elämässä ja toteaa sitten "onneni on olla lähellä Jumalaa", ja Jeesus itse julisti autuaiksi murheelliset. (Matt. 5:4) 

Voivatko niin pahoin sairaat kristityt kuitenkin siis jotenkin olla onnellisia ja autuaita uskon kautta? Sellainen ihminenhän paitsi kärsii niistä sairauden aiheuttamista tuskista, on usein myös kyvytön nauttimaan Jumalan luomisessa antamista onnellistavista asioista. 

Kristinuskon ydinsanoma, evankeliumi Jeesuksen tuomasta pelastuksesta, palautuu lopulta juuri tähän kysymykseen kaikkien kristittyjen kohdalla. Tämän maallisen elämän onnellistavat jutut päättyvät joskus jokaisen kohdalla, ja useimmat vielä joutuvat kärsimään viimeistään kuoleman edellä. 

Autuuden tila ei ole omien kokemustemme varassa, vaan Jumalan pysyvää lahjaa, koimmepa sitä joka hetki tai emme, mutta tämän kirjoituksen aihetta ajatellen pohdin, voiko kärsivä kristitty myös ihan kokea onnea ja autuutta. Ja jos voi, mitä se on?

Vaikken itse taatusti ole kokenut pahinta mahdollista kärsimystä, olen oman sairauteni takia kärsinyt menneisyydessä paljon ja tietämättä, tulenko parantumaan oireistani (kuten lopulta kävi, Jumalan kiitos). Omalta osaltani voin sanoa, että koin silloinkin autuutta ja onnea, kaiken kärsimyksen keskellä. Se oli tulevaisuuteen suuntautuvaa toivoa ja uskonvarmuutta, että kaikki päättyy onnellisesti.


"Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa,
minä turvaan Herraan, Jumalaani, 
ja kerron kaikista hänen teoistaan." (Ps. 73:28)