Riittääkö että huolehtii vain oman perheen tarpeista vai kuuluuko auttaa myös tuntemattomia ihmisiä? Raamatussa kehotetaan vieraanvaraisuuteen – mitä se on?
Tässä kirjoituksessa kerron, miten olen ymmärtänyt Raamatun opetuksen aiheesta.
Vieraanvaraisuus on muukalaisten rakastamista
Sanasta vieraanvaraisuus tulee minulle mieleen sen tyyppisiä asioita kuin että keittää kahvit kylään tulevalle, tarjoaa ruokaa, tarvittaessa yösijan. On kyläilijän kestitseminenkin toki vieraanvaraisuutta, mutta Raamatussa vieraanvaraisuus on paljon laajempi ja syvempi asia.
Raamatunopetussivustoilta löysin yksinkertaisen määritelmän vieraanvaraisuudelle kristinuskossa: se on muukalaisten ja ystävien kohtelemista samalla tavalla. Lukemani englanninkielisen artikkelin mukaan kirjaimellinen käännös Uuden Testamentin alkukielen sanalle vieraanvaraisuus on muukalaisten / vieraiden rakastaminen ("the practice of loving strangers").
Vieraanvaraisuus on niin tärkeä asia Jumalalle, että Mooseksen laissakin sille on erillinen "pykälä":
"Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 19:33-34)
Raamatun aikaan ihmiset elivät tiiviissä yhteisöissä ja olivat riippuvaisia toisten ihmisten myötämielisestä suhtautumisesta ja avusta välittömämmin ja konkreettisemmin kuin nykyään usein ollaan. Vieraanvaraisuus on siis enemmän kuin pelkkää kestitsemistä. Se on auttamista ja tukemista, kun toisella on jokin puute tai hän olisi yksinään turvaton.
Kun mietin, miksi Jumalalle vieraanvaraisuus on niin tärkeää, minulle tulee mieleen kolme asiaa. Ensinnäkin, Jumala itse on armollinen ja huolehtii ihmisten tarpeista. Me itse olemme saaneet Jumalalta – on Jumalan tahdon mukaista jakaa edelleen omastaan apua tarvitseville. Ja kyse on nimenomaan siitä, että auttaa odottamatta takaisinmaksua. Periaate on sama kuin Jeesuksen sanoissa "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." (Matt. 10:8)
Toiseksi, vieraanvaraisuus liittyy toisen asemaan asettumiseen, kuten edellä lainatusta Mooseksen lain kohdastakin käy ilmi: "ja rakastakaa heitä (muukalaisia) kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä". Kehotus asettua toisen, tuntemattoman, asemaan kulkee opetuksen mukana läpi Raamatun.
Kolmanneksi ajattelen, että kehotus kohdella muukalaista yhtä hyvin kuin omaa väkeä, on seurausta Jumalan oikeudenmukaisuudesta: se mikä on hyvä ja oikea tapa kohdella ihmisiä ei vaihtele mielivaltaisesti kohteen mukaan, vaan perustuu Jumalan sanaan. Sama pätee myös käänteisesti: ei tule hyväksyä ja mukautua sellaiseen, mikä Jumalan sanan mukaan on väärin, vaikka kohde sitä vaatisi.
Mitä tulee materiaaliseen auttamiseen, yhteiskunnallinen keskustelu kulkee usein vastakkainasettelujen kautta: oman perheen tarpeista huolehtiminen vs. tuntemattomien tarpeista huolehtiminen, suomalaisista huolehtiminen vs. ulkomaalaisista huolehtiminen. Kuten edellä perustelin, kristinuskossa "me vastaan muukalaiset" taitaa kuitenkin olla väärä ajattelutapa, mitä tulee auttamiseen.
Hyväntekemisen laajentaminen alkaen lähimmistä
"Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta." (Room. 12:13)
Pitääkö Raamatun mukaan siis kulkea kaduilla ja jakaa rahaa, elintarvikkeita ja palveluksia tuntemattomille samalla, kun oma perhe ja muut läheiset kärsivät puutetta ja olisivat avun tarpeessa? Ei todellakaan. Kaikkein lähimpien tarpeista on huolehdittava. Apostoli muistuttaa uskovaisia jyrkästi: "Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi." (1. Tim. 5:8)
Toisaalta täytyy siis auttaa muukalaista, mutta toisaalta täytyy huolehtia omaisista ja kaikkein lähimmistä – onko Raamatun opetus tässä asiassa ristiriitaista?
Tulin ajatelleeksi tätä vieraanvaraisuus-aihetta, kun kuuntelin hiljattain englanninkielistä opetusta Raamatun Roomalaiskirjeestä. Käännöksessä, jota opettaja käytti, sanottiin: "Supply the needs of the saints. Extend hospitality to strangers." eli "Huolehtikaa pyhien (= uskovaisten) tarpeista. Laajentakaa vieraanvaraisuuttanne muukalaisiin."
Laajentamisen käsite on mielestäni avain Raamatun vieraanvaraisuus-opetuksen ymmärtämiseen tilanteessa, jossa ihmisten väliset kiistelyt ohjaavat ajattelemaan aihetta vastakkainasettelujen kautta. Tai ainakin minulle se oli avain. Ajatuksena on, että tulisi huolehtia ensin kaikkein lähimpien tarpeista ja siitä laajentaa avun piiriä. Ja jotta pystyy olemaan vieraanvarainen, on hyvä elää kohtuullisesti.
Laajentamisen ajatushan tavallaan on myös toiseksi korkeimman käskyn eli lähimmäisen rakastamisen ytimessä: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Eli auttamisen ja palvelemisen laajentaminen voidaan nähdä niinkin, että alkupisteenä on itsestään huolen pitäminen – ja siitä alkaen tulee huolehtia muista apua tarvitsevista. Miten voisi edes auttaa muita, jos omat perustarpeet ovat tyydyttämättä?
Jumala synnyttää ihmisen sydämessä halun auttaa niitäkin, jotka ovat meille muukalaisia ja joilta emme odota vastapalveluksia. Ja kuten Jeesus itse muistutti, auttamalla ja palvelemalla hädässä olevia ihmisiä, palvelemme Häntä, Kristusta (Matt. 25:40).
Vaikka alussa lainasin Mooseksen lakia, kristitty ei ole "lain alla", vaan Jumalan armon. Emme voi päästä Taivaaseen esim. sillä perusteella, että olemme auttaneet muukalaisia. Kristinuskossa pelastus on yksin Jumalan armosta, Jeesuksen tähden. Lain tarkoitus, osana Jumalan sanaa, on että oppisimme tuntemaan Jumalan tahdon ja sen mikä on Hänen tahtoaan vastaan eli syntiä. Vieraanvaraisuus on Jumalan tahdon mukaista.
"Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun." (Hepr. 13:2-3)