Varoittavia esimerkkejä eutanasian laillistaneista maista

  Miksi eutanasian puolustajat niin harvoin mainitsevat sen laillistaneita maita myönteisinä esimerkkeinä lain toimivuudesta? Ehkä siksi, että myönteisiä esimerkkejä ei ole. Varoittavia sen sijaan löytyy kosolti.

Ei aidosti vapaaehtoista

  Kanadassa, jossa eutanasia laillistettiin vuonna 2016, on herätty huolestuttavaan ilmiöön: eutanasiaa ovat hakeneet ja sen ovat myös saaneet pitkäaikaissairauden perusteella sellaiset ihmiset, joilla ei yksinkertaisesti ollut rahaa sairautensa riittävään hoitoon. Hoitomuotoja on siis ollut olemassa ja heillä olisi periaatteessa ollut oikeus niihin, mutta käytännössä riittävän hoidon saaminen oli ollut heille mahdotonta. 

Jotkut heistä kärsivät myös yksinäisyydestä ja sen aiheuttamasta henkisestä kivusta ja toivottomuudesta, joka oli pahempaa kuin itse sairauden aiheuttama kipu. Tämän he olivat paljastaneet läheisilleen.

Kuva: Unsplash / Quasi Misha

Köyhyys ja yksinäisyys eivät ole Kanadassa hyväksyttäviä perusteita eutanasian (Medical Assistance in Dying = MAiD) saamiselle, mutta nämä ihmiset paljastivat läheisilleen niiden olevan tosiasiallinen syy miksi hakevat kuolinapua. He uupuivat taistelemaan riittävää hoitoa saadakseen, masentuivat ja hakivat eutanasiaa mainiten perusteeksi sairautensa, koska tiesivät sen menevän läpi.

Karmaiseva ilmiö osoittaa ensinnäkin, että eutanasia ei ole aidosti vapaaehtoista, vaan ainoastaan muodollisesti. Kriitikkojen mukaan sairaat ihmiset suorastaan ajetaan poliittisilla päätöksillä niin toivottomaan tilanteeseen, että osa heistä haluaa kuolla pelkästään sen takia.

Eutanasialakia kritisoinut kanadalaislääkäri totesi ilmiötä käsittelevässä dokumentissa, että joissain osissa Kanadaa sairaan on helpompi saada eutanasia kuin pyörätuoli.

Ilmiö osoittaa myös, että kuolintoiveen syntymisessä ratkaisevassa asemassa on usein hoidon taso, ei itse sairaus, kuten laki edellyttää.

Kanadan esimerkit myös kertovat, miten helppoa muista syistä epätoivoon ajautuneen ihmisen on kiertää eutanasian saamisen lakiin kirjattuja ehtoja.

  Joitain vuosia sitten mediassa kerrottiin neliraajahalvaantuneesta suomalaismiehestä, joka kertoi harkitsevansa "Hollantiin kuolemaan lähtemistä". Syy oli huonontunut hoito. Sen seurauksena mielekkyys oli kadonnut elämästä. Vuosi tai pari myöhemmin saimme päivityksen miehen tilanteesta: hoitoa oli saatu parannettua eikä hän enää halunnut avustettua itsemurhaa, ainakaan toistaiseksi.

Hoidon tason parannus toi elämänhalun takaisin.

Tämä mies itse toivoo eutanasian laillistamista Suomessa. Hänen tapauksensa kuitenkin osoittaa myös, että hoito on ratkaisevassa asemassa. Riittämätön hoidon taso sinänsä voi johtaa kuolintoiveeseen, aivan kuten Kanadan esimerkki osoittaa.

Haastattelun perusteella kyseinen mies on poikkeuksellisen tarmokas ja päättäväinen tyyppi. Kuinka moni pitkäaikaissairas tai vaikeasti vammainen ei jaksa taistella saadakseen riittävää hoitoa, joka on täysin mahdollista toteuttaa ja joka heille monissa tapauksissa jo lain mukaankin kuuluu?

Rajat eivät pidä – täydellisen maailman harha

  Mainitsemassani kanadalaisdokumentissa eutanasiaviranomaiselle kerrotaan yllä mainitsemani kaltaisesta tapauksesta. Kun hänelle näytetään sähköpostiviesti, jossa eutanasiaan kuollut nainen oli paljastanut ystävälleen kuolintoiveensa todellisen syyn eli köyhyyden ja uupumuksen, viranomainen pyöritteli päätään: "tässä tapauksessa olisin pysäyttänyt prosessin... traaginen tapaus kaikin puolin". 

Liian myöhäistä päivitellä. Nainen oli jo eutanasoitu valtion toimesta.

  Eutanasian kannattajilla vaikuttaa olevan ns. täydellisen maailman harha: ajatellaan että oikeus tapahtuu ja kaikki menee niin kuin pitää, kunhan vain laaditaan tarkkoja määritelmiä ja rajoituksia sekä edetään protokollan mukaan.

Tosiasiassa joudumme ihan kaiken suhteen elämään yhteiskunnassa, jossa emme pysty täysin hallitsemaan päätösten ja toimien oikeellisuutta laatimalla protokollia yms. Muissa asioissa se on vain hyväksyttävä, mutta eutanasia on elämän ja kuoleman asia. Niin vakava, että yksikin virhe on liikaa. Ja niitä virheitä on jo tapahtunut useita.

  Englanninkielisessä Yhdysvaltain lääketieteellisen kirjaston julkaisemassa artikkelissa käydään läpi erilaisia tapoja, joilla eutanasialain väärinkäytön estämiseksi asetettuja lakeja (safeguards) on todistetusti rikottu niissä maissa, joissa eutanasia on ollut artikkelin kirjoittamisen aikaan (v. 2011) laillinen.

Artikkelin mukaan Alankomaissa oli surmattu vuosittain yli viisisataa ihmistä ilman, että vapaaehtoisuuden kriteeri täyttyy. Eutanasialaeissa edellytetään mm., että kuolinapupyynnön on oltava vapaaehtoinen, tietoinen, harkittu ja selkeästi ilmaistu pitkällä aikavälillä. Kriteerit eivät ole näissä sadoissa tapauksissa täyttyneet. Belgiassa vastaava luku on vielä suurempi.

Artikkelissa kerrotaan myös oudoista linjauksista. Eutanasiapäätösten tekemisessä esim. ei edellytetä palliatiiviseen hoitoon (sairauden oireita lievittävä hoito) erikoistuneen lääkärin arviota, vaikka potilaan syy hakea kuolinapua on nimenomaan sietämättömät oireet! Ei siis edes yritetä selvittää, voisiko oireita lievittää siedettävälle tasolle.

Palliatiiviseen hoitoon satsaaminen onkin vähentynyt monissa maissa, joissa eutanasia on laillistettu.

Artikkelin mukaan alankomaalaislääkäri, jonka Englannin parlamentti oli kutsunut kuultavaksi eutanasiaa käsitellessään, perusteli: "Meillä ei ole tarvetta palliatiiviselle lääketieteelle, meillä on käytössä eutanasia!"

Kaltevan pinnan ilmiö

  Eutanasiaa vastustetaan usein ns. kaltevan pinnan argumentilla: yhtä lainsäädäntöön tekemäämme poikkeusta seuraa yhä uusia poikkeuksia, kunnes lopulta saavutetaan piste, jota alun perin emme olisi voineet hyväksyä. 

Kaltevan pinnan ilmiö on toteutunut täysin selvästi mm. Alankomaissa ja Belgiassa. Eutanasialailla on taipumus laajentua ja riistäytyä hallinnasta. 

Kuva: Unsplash / Bradyn Trollip 

Alankomaissa, jossa eutanasia laillistettiin v. 2001, se sallittiin alun perin vain kuolemansairaille aikuisille, joilla oli sietämätöntä kärsimystä. Vuonna 2016 maan terveysministeriö laati suunnitelman, että eutanasian saisivat myös sellaiset sairaat, joiden sairaus ei ole kuolemaan johtava, mikäli henkilö "kokee jo eläneensä elämänsä loppuun" ("if the person feels they have completed life"). Viime huhtikuussa lakia laajennettiin kattamaan myös kaiken ikäiset lapset, joiden kärsimystä pidetään sietämättömänä.

Viime marraskuussa alankomaalainen puolue esitti vaatimuksen jälleen uudesta laajennuksesta: kenen tahansa 75 vuotta täyttäneen tulisi saada eutanasia, mikäli hän "kokee jo eläneensä elämänsä loppuun".

Sama ilmiö on nähtävissä Belgiassa, jossa eutanasia laillistettiin v. 2002.

Itse vastustan eutanasiaa kaikissa tapauksissa. Kaltevan pinnan ilmiö kuitenkin osoittaa, että jo sen salliminen pelkästään kuolemansairaille on käytännössä vain alkupiste.

  Huomioiden kaiken edellä sanotun, pidän lähes käsittämättömänä, että eutanasia on missään maassa laillinen. Niin paljon on esimerkkejä sen vaarallisuudesta: vakavista peruuttamattomista virheistä, väärinkäytöistä, rajoitusten pettämisestä ja hallitsemattomasta laajentumisesta.

Koska olen kristitty, näen ihmisen perustavanlaatuisesti syntisenä ja erehtyväisenä. Ehkä siitä syystä en ole altis täydellisen maailman harhalle myöskään eutanasian suhteen.

Tunteellinen suhde Jumalaan

  Tunnen syvää rakkautta ja loputonta kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Joskus liikutun ilon kyyneliin ajatellessani evankeliumia ja Jeesuksen ihanuutta.

  Usko ei kuitenkaan perustu tunteisiin.

"Mikä lämmin läikähti rinnassani..."

  Kirjailija ja suomentaja Hilja Haahti (1874-1966) kirjoitti runon Huurteinen aamu. Kertoja lähtee aamuvarhain kävelemään metsään, "kuusten ja honkien holvistoon", ja ihastelee kuinka "joka oksalle aamu helmiä tuhlaa, sananjalka ja sammal viettävät juhlaa".

Runo päättyy sykähdyttäviin säkeisiin. Kertoja näkee huurteisessa maassa jalanjäljet: "Vain yhdet ainoat askeleet ovat valkoista polkua astuneet. Mikä lämmin läikähti rinnassani: on tästä kulkenut rakkaimpani."

Hän tuntee ensin rakkauden läikähtävän rinnassaan, ja vasta sitten tajuaa, mikä tunteen aiheutti: askeleet olivat hänen rakkaimpansa, ehkä puolison, jättämät.

Kuva: Unsplash / Annie Spratt

  Olen itsekin kokenut sen, että rakkauden tunne läikähtää sydämessä ennen kuin tiedostaa, mikä sen on aiheuttanut. Sellainen tunne on voimakkaasti kouraiseva ja liikuttava, koska tavanomaiset ajatukset rakkauden kohteesta ja suhteesta häneen eivät vielä ole vaikuttaneet siihen. 

Vaikka nuo ajatukset olisivat myönteisiäkin, ne ohjaavat tunnetta tiettyihin tuttuihin uomiin ja heikentävät sen latausta nimenomaan tunteena. Tiedostamista edeltävä tunne on puhdas tunne.

Muistan erään tällaisen kokemuksen muutaman vuoden takaa. Olin markkinoilla ihmisjoukon keskellä. Katsellessani joitain koriste-esineitä ihan omissa ajatuksissani tunsin yhtäkkiä selittämättömän rakkauden läikähdyksen sydämessäni. Korvani olivat hahmottaneet jotain tuttua ja rakasta arkisen puheensorinan keskeltä. 

Käännyin ympäri ja näin kojun, jossa myytiin sisustustauluja, niissä luki mietelauseita ja muita sitaatteja. Joku oli lukenut ääneen eräässä taulussa olevan sitaatin: "Minä olen tie, totuus ja elämä." (Joh. 14:6)

Entä uskoa nakertavat tunteet?

  Tuoreena uskovaisena ihmettelin, miksi pastorit ja raamatunopettajat niin paljon painottivat, että usko ei ole tunneasia. Jumalan sanaan täytyy vain luottaa, "tuntui miltä tuntui".

Se vaikutti melkein tunteiden vähättelyltä, ainakin verrattuna valtakulttuuriimme, jossa korostetaan tunteita ja "sydämensä seuraamisen" tärkeyttä. Yhtäkkiä olinkin keskellä ihan toisenlaista kulttuuria, jossa etsittiin vastauksia ja suuntaa elämälle Kirjoituksista, Jumalan ilmoituksesta.

Nyt ymmärrän miksi sitä on tarpeen painottaa.

  Rakkaudenläikähdykset ja vaikka voimakkaat kiitollisuuden tunteet Jumalaa kohtaan ovat ihania, mutta entä jos tunteet ovat kielteisiä: ahdistusta, epäluottamusta, häpeää, pelkoa, pettymystä...? 

Muistan jonkun uskovaisen tilityksen netissä. Anonyymi kirjoittaja kertoi, että hänestä oli alkanut tuntua, että Jumala oikeasti vihaa häntä. Hänelle ja hänen perheenjäsenilleen oli sattunut niin paljon menetyksiä ja kärsimystä, että hänen oli vaikea enää uskoa, että Jumala, joka oli sallinut sen kaiken, voisi rakastaa häntä.

Tuollaiset tunteet ovat inhimillisiä eikä niitä saa eikä tarvitse mitätöidä. Psalmien kirjoittajatkin ilmaisevat vuolaasti kaikenlaisia tunteitaan Jumalalle, mukaan lukien syvää epätoivoa. Yksi rajuimmista on psalmi 88, jonka kirjoittaja on vakuuttunut siitä, että Jumala on hänet hylännyt. Psalmi päättyy lohduttomiin sanoihin "nyt on seuranani enää pimeys."

Sain kuitenkin muiden keskusteluun osallistuneiden uskovaisten kanssa muistuttaa tätä nettikirjoittajaa, että usko ei perustu tunteisiin, vaan Jumalan sanaan, jonka ytimessä on evankeliumi: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16)

Jos kerran uskomme, että evankeliumi on totta, meidän on uskottava myös, että Jumala rakastaa meitä. Nettikirjoittaja kaikesta huolimatta kertoi uskovansa evankeliumin, kun kysyin. Hänen pahat kokemuksensa ja niihin perustuvat tunteensa vain "väittivät" vastaan. 

Evankeliumin sanoma eli Jumalan rakkaus Jeesuksessa on se suurin ja keskeisin asia uskonsuhteessamme Jumalan kanssa. Mikään onnettomuus tai kärsimys, jonka Jumala meille sallii, ei kumoa sitä eikä voi painaa vaakakupissa enempää. 

Ainut varma perusta

  Todellinen usko Jeesukseen ei perustu tunteisiimme ollenkaan, ei edes niihin hyviin tunteisiin, kuten voimakkaisiin rakkaudenläikähdyksiin tai hetkittäin tulvahteleviin ihaniin ilon ja kiitollisuuden tunteisiin. Se perustuu Jumalan lupauksiin Raamatussa. 

Koska entä sitten, kun jonain päivänä tunne-elämämme joutuu myllerrykseen? Entä jos vaikka uupumuksen, ruumiillisen kivun tai taloudellisten huolien takia ne ihanat tunteet vaimenevat ja niiden tilalle tulee surua, pelkoa, epäluottamusta... Silloinhan suhteemme Jumalaan on vaarassa luhistua.

Jumalan sanaan perustuva usko taas on varmalla perustuksella silloinkin. Jumalan Pyhä Henki voi toki synnyttää meissä ilon tunteita keskellä murhettakin, olen itsekin saanut sen kokea, mutta senkin edellytyksenä on usko, jonka perusta on Jumalan sana. 

"Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti." (Jes 40:8)