tiistai 19. lokakuuta 2021

Näkyvä on syntynyt näkymättömästä

  Usko syntyy Kristuksen sanan kuulemisesta ja se on Pyhän Hengen työtä ihmisessä. Mutta myös luonto, ympärillämme ja meissä itsessämme, todistaa Jumalasta.

Luonnossa havaittavat järjestelmälliset ja tarkoitukselliset ilmiöt todistavat, että maailmankaikkeuden on saanut aikaan älyllinen, tietoinen olento, Luoja.

  Miksi Jumalan olemassaoloa ei ole todistettu tieteellisesti?




Luomakunta todistaa Jumalan olemassaolosta 

  Luin joskus artikkelin prosesseista, jotka käynnistyvät taudinaiheuttajamikrobin saapuessa ihmisen kehoon. Artikkeli sisälsi kuvauksen "sodasta", jossa kehon puolustajasolut pyrkivät aktiivisesti tunnistamaan hyökkääjämikrobin rakenteen eli lukemaan sen sisältämän informaation, ja mikrobi puolestaan muuntuu tai joskus naamioituu kehittämällä ympärilleen kalvon, jossa on toisenlaista, hämäävää informaatiota. 

Artikkelissa kerrottiin myös virusten ja bakteerien keskinäisestä taistelusta, jossa niillä on käytössään tikarimaisia aseita, joita ne sinkoavat toisiaan kohti. Ymmärrys luonnossa vallitsevasta järjestelmällisestä eloonjäämistaistelusta on tarkentunut elektronimikroskoopin keksimisen myötä.

   Mikroskooppiselta tasolta aina planeettojen ja tähtien tasolle asti luonnon järjestelmällisyys ja tarkoituksellisuus todistavat minulle, että luomakunnalla on tietoinen Luoja. Maapallon elämälle suotuisat olosuhteet, lähtien mm. painovoimasta, puhuvat hienosäädön ja siten luomisen puolesta. Sattumalla tätä tuskin voi selittää.

Mieleeni on jäänyt eräs havainnollistava kysymys, jonka aikoinani kuulin: jos heitämme ilmaan kaikkia kemiallisia alkuaineita, joita vaikka tietokoneen valmistamiseen tarvitaan, kuinka monen yrityksen jälkeen osaset sattumalta asettuisivat kohdilleen siten, että tuloksena olisi toimiva informaatiota prosessoiva laite? Minä ainakaan en usko, että se koskaan onnistuisi, edes siten, että järjestys lisääntyisi vähitellen.

Tarkoituksellisesti ihminen pystyy kyllä rakentamaan tietokoneen, koska ihminen on tietoinen, älyllinen olento, Luojan kuvakseen luoma. Meidän kehomme ovat informaatiota prosessoivia organismeja – en usko, että mekään olemme sattuman tulosta. 

  Ennen kaikkea: mistä maailmankaikkeus olisi alun perin edes tullut, jos sillä ei olisi Luojaa? Tämä perustavanlaatuinen kysymys on edelleen vailla järkevää vastausta. Näyttää siltä, että ihmiset laajalti pitävät maailmankaikkeutta ja siinä havaittavaa järjestelmällisyyttä ja hienosäätöä itsestään selvänä eivätkä liiemmin pohdi, mistä kaikki havaitsemamme on saanut alkunsa.

  Raamatussa Paavali kirjoittaa luomakunnan, joka on kaikkien havaittavissa, todistavan Jumalasta. Paavalin aikoina mikroskooppia ei vielä ollut keksitty. Mitä tarkemmin luontoa tutkii, sitä vahvemmin se todistaa Luojasta! Mutta ihmiset silti kieltäytyvät uskomasta, kunnioittamasta ja kiittämästä Jumalaa. Sen sijaan "heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt".


"Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan." (Room. 1:19-20)


Näkyvä on syntynyt näkymättömästä

  Miksi Jumalan olemassaoloa ei ole todistettu tieteellisesti? Kysymykseen on ilmeinen vastaus: luonnontiede tutkii luontoa eli Jumalan luomistyön aikaansaannoksia. Luonnontieteen välineet ja menetelmät on kehitetty luonnon tutkimiseen. Luojan tutkimiseen ja todistamiseen ne eivät sovellu – Jumala on yliluonnollinen.

Kuulostaa selviöltä, mutta tästä on tarpeen puhua, koska yllättävän usein myös kristinuskoaiheisissa keskusteluissa törmää käsitykseen, että – "kaiken ollessa energiaa" – Jumala olisi sen kaiken alkulähde, jokin suuri persoonaton "alkuenergia". Mutta energia on luontoa, kun taas Luoja on luonut luonnon.

Jumala ei ole persoonatonta luonnonenergiaa, vaan henki, kuten Raamatussa kerrotaan (Joh. 4:24). Energian päälähde Maassa on aurinko, jonka Jumala sanallaan loi: "Tulkoon valkeus". (1. Moos. 1:3; käännös 1933/38) 

Luonnon aineita voi laittaa laboratoriossa petrimaljaan tutkittaviksi ja niitä yhdistelemällä saadaan aikaan kemiallisia reaktioita, mutta Jumalaa, joka on henki, ei voi tutkia ja todistaa sillä tavoin. Luonto on ihmisten nähtävissä ja mitattavissa, mutta Luoja ei. Kuten Raamatun heprealaiskirjeessä sanotaan: "se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä". (Hepr. 11:3; 1933/38)

  Miksei Jumalan olemassaoloa sitten voisi todistaa puhtaasti ärsyke-reaktio -periaatteella: tekisimme jotain, mistä aina seuraisi tietty yliluonnollinen, jumalallinen tapahtuma, ja siten, lainalaisuuden osoittamisen kautta, Jumalan olemassaolon voisi todistaa tieteellisellä menetelmällä? Kysymyksessä on oletuksena, että Jumala olisi persoonaton voima, ikään kuin jokin kone, joka tuottaa nappia painamalla tietyn tuloksen. Mutta Jumala on persoonallinen, Hänellä on tahto.

Meillä on runsaasti kaikkien havaittavissa olevia perusteita uskoa, että maailmankaikkeus on tietoisesti luotu. Näyttää siltä, että niitä pidetään itsestään selvinä sekä usein pyritään suorastaan mitätöimään niiden todistusvoima.

  Raamatussa meille kerrotaan, kuka maailmankaikkeuden Luoja on ja mitä Hän on tehnyt hyväksemme. Jumala inkarnoitui eli syntyi ihmislihaan Pojassa Jeesuksessa: ikuinen, näkymätön Luoja tuli ajalliseen, näkyvään maailmaan, ihmiseksi ihmisten keskelle. Jumalan Sana tuli lihaksi, kuten Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan. Jeesus tuli pelastamaan maailman, joka Hänen kauttaan oli luotu.


"Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." (Hepr. 11:3; 1933/38)




tiistai 5. lokakuuta 2021

Pohdintoja ihmisen syntisyydestä

  Ihminen on perisyntinen, luonnoltaan täysin turmeltunut, hengellisesti kuollut. Adamin ja Eevan tottelemattomuuden takia jokainen ihminen syntyy Jumalan epäsuosioon, "vihan lapseksi". 

Syntisestä luonnosta juontuvat ihmisten syntiset teot. Ja synnin takia me kaikki ansaitsisimme joutua Helvettiin.

  Jumalan kiitos, kristinuskon sanoma ei pääty ihmisen syntisyyden toteamiseen.



Ihmisen perisyntisyys

  Minulla on ollut sitkeä taipumus ajatella kuten Eino Leinon runonsäkeessä sanotaan: "Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista." Runo, Hymyilevä Apollo, kokonaisuudessaan kuvailee ihmistä pohjimmiltaan hyvänä, hymyilemistä voimana jolla pystyy hallitsemaan maailmaa, lempeyttä ja laulua tienä ihmisten väliseen yhteisymmärrykseen maailmassa, jossa Jumala "on jokaisen sielussa". 

Olisi kieltämättä suloista elää tuollaisessa maailmassa ja olla Hymyilevän Apollon kaltainen ihminen, mutta todellisuus ei ole sellainen – ei ympäröivä maailma eikä kukaan meistä.

 Uskoon tuloni aikoihin minua oli alkanut kiinnostaa kristinuskon oppi ihmisen syntisyydestä. Lueskelin mitä teologit olivat kirjoittaneet ihmisen perisyntisestä luonnosta, joka palautuu aina ensimmäisen ihmisen syntiinlankeemukseen Edenin puutarhassa, ja josta meidän syntitekomme juontuvat.

Mieleeni painui erityisesti tietty kohta luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen kuvauksessa ihmisen perisyntisyydestä, koska se oli niin karua luettavaa: "ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa."

Lukiessani tuota tekstinkohtaa ensimmäisen kerran minua alkoi naurattaa, koska siinä niin kertakaikkisesti otetaan luulot pois. Kaikki ihmisluonnon hyvyyttä puolustelevat vastalauseet tyrmätään, ja ne ihmisen ominaisuudet, joita yleensä on esitetty ihmishyvyyden lähteiksi – äly, sydän, tahto – tyrmätään erityisesti.

Tällaisten opetusten tarkoitus ei ole masentaa ihmisiä, vaan saada meidät ymmärtämään mm., ettemme pysty tekemään mitään, mikä miellyttää Jumalaa hengellisesti. Taivaaseen ei voi päästä omin teoin ja ponnisteluin, vaan vain Jumalan armosta.


Ihminen tekee syntiä, koska on syntinen

 Ihmisen perisyntisyyttä ajatellessani tunsin myös helpotusta, koska koin, ettei minun enää tarvitse puolustella itseäni. Olin aina ajatellut, Eino Leinon runon tavoin, olevani pohjimmiltani hyvä ihminen, kunnes nuorena aikuisena tein niin pahan teon, etten päässyt siitä yli. Tein abortin synnin. Vaikka elämäntilanteeni oli vaikea, lapsen pitäminen ei olisi ollut mahdotonta.

En enää kehdannut enkä jaksanut yrittää vakuutella (lähinnä itselleni ja Jumalalle), että olen hyvä ihminen, vaikka olenkin tehnyt sitä ja tätä pahaa. Syntisyyteni tunnustaminen vapautti minut puolustelusta ja selittelystä, joiden tarkoitus oli ollut saada minut näyttämään hyvältä ihmiseltä – mitä en enää voinut uskoa.

  Myös se, miksi maailma on niin hirveässä tilassa, sai selityksen ihmisen turmeltuneesta luonnosta: ei ole sattumaa, että ihmiskunta painiskelee sukupolvi toisensa jälkeen sekä yksityisten että yhteiskuntaan ja koko ihmiskuntaan vaikuttavien hirveyksien kanssa. Raamatun kuvaus syntiin langenneesta ihmiskunnasta vastaa sitä, mitä näen tässä maailmassa.

  Nykymaailmassamme vakuutellaan usein, humanismin ja tasavertaisuuden hengessä, että kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä, kunhan vain kaikille suodaan mahdollisuus siihen. Raamatussa taas opetetaan, että kaikki ovat yhtä pahoja – syntisiä, vailla Jumalan kirkkautta. Joten jos tasavertaisuutta kaipaa, niin raamatullinen, kristillinen ihmiskäsitys on sellainen: kaikki ovat syntyjään samalla viivalla syntisyyden suhteen eikä kellään ole aihetta ylpeilyyn.


"– Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan." (Room. 3:10-12)



Toivo Jeesuksessa

  Jos kristinuskon sanoma olisi vain sellainen, että ihminen todetaan luonnoltaan turmeltuneeksi syntiseksi, niin sehän olisi hyvällä syyllä perusta ihmisvihalle, itsevihalle, toivottomuudelle. Ihminen voisi vain ajatella, ettei hänellä ole mitään menetettävää, ja että hän voi saman tien jatkaa synnissä rypemistä vaikka kahta kauheammin.

Jumalan kiitos, näin ei ole.

  Jo se, että Jumala on luonut ja antanut elämän jokaiselle meistä, on suuri asia omanarvontunnon kannalta. Tarkoitan sitä, että vaikka joku kokisi olevansa turha ja ettei hänen kuuluisi edes olla olemassa, hänen silti kuuluu olla olemassa ja elää tässä maailmassa. Kaikkivaltias Jumala on tahtonut niin. Edellä lainaamissani tunnustuskirjoissakin tähdennetään, että me ihmiset perisynnin turmelemasta luonnostamme huolimatta olemme yhä Jumalan luomia ja Hänen huolenpitonsa kohteita.


"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä." (Ps. 139:13-14)


  Ja vaikka olemme syntisiä ja ansaitsisimme joutua Helvettiin, kristinuskon sanoma on sanoma pelastuksen toivosta. Edellä totesin, että kaikki ihmiset ovat yhtä huonoja, siis syntisiä. On kuitenkin yksi ihminen, joka on vanhurskas ja synnitön, ja Hän on ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Jeesuksen takia meillä on toivoa.

Jumala, koska Hän rakasti maailmaa, lähetti Jeesuksen meidän pelastukseksemme niin, että voimme saada syntimme anteeksi sekä saada lahjaksi Jumalan vanhurskauden, joka on Taivaaseen pääsyn edellytys.


 "Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." (Room. 3:22-25)


Jumala ei ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeen heittänyt turmeltuneita syntisiä pois, Helvetin tuleen, vaan, kuten tunnustuskirjoissa sanotaan, ottaa ihmisen muovailtavakseen, rakkaan Poikansa kautta puhdistettavaksi synnistä, pyhitettäväksi ja pelastettavaksi.