tiistai 27. heinäkuuta 2021

Miksi Jumala on niin vihainen Vanhassa Testamentissa?

    Moni kauhistelee Jumalan vihaisuutta ja ankaruutta Vanhassa Testamentissa. Miksi Jumala on vihainen? 

  "Uskon mieluummin Uuden Testamentin rakastavaan Jumalaan", kuulee sanottavan joskus, mutta onko Jumala sittenkään vähemmän rakastava Vanhan Testamentin mukaan?



Miksi Jumala on vihainen?

 

"Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä." (Ps. 7:12; käännös 1933)

  Ajatellaan, että on tavallinen perhe: rakastavat äiti ja isä sekä heidän lapsensa. Keittiön kaapissa on karamellipurkki, josta vanhemmat antavat lapsille karamelleja karkkipäivisin, kerran viikossa. Perheessä on sääntö, ettei purkille saa mennä ominpäin. Vanhemmat haluavat pitää lapsensa terveinä sekä opettaa kärsivällisyyttä. 

Yksi perheen lapsista on erityisen perso makealle. Tämä lapsi ei voi vastustaa kiusausta, vaan ottaa purkista karkkeja salaa. Kun vanhemmat saavat sen selville, he toruvat lasta. On helppo ymmärtää, että toruminen johtuu rakkaudesta ja huolenpidosta.

Ajattelen suunnilleen samalla periaatteella niitä Vanhan Testamentin lukuisia jakeita, joissa Jumala on ankara ja vihainen – paitsi että torumisen kohteena ei ole lapsi, vaan aikuiset ihmiset, ja teot, joista torutaan, eivät ole pikku juttuja kuten luvatta karkkipurkille meneminen, vaan hirveät synnit, kuten väkivalta, ihmisuhraaminen, varastaminen, valheellisesti todistaminen, aviorikos...

Jumalan säännöt, miten meidän tulee elää, ovat meidän omaksi parhaaksemme. Hän on niiden rikkomisesta vihainen, koska Hän rakastaa meitä.

  Vanhassa Testamentissa kaikki synnit tuntuvat palautuvan epäjumalanpalvonnan syntiin eli rikkomukseen, joka kohdistuu Kymmenestä käskystä ensimmäiseen: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.". Siitä Herra, profeettojensa suulla, nuhtelee syntisiä erityisen voimakkaasti. Jumala on vihainen, mutta samalla surullinen: ihmiset olivat unohtaneet, miten Hän on pitänyt heistä huolen, ja panneet luottamuksensa Hänen sijaansa esineisiin ja asioihin, jotka eivät voi heitä auttaa.  

Profeetta Joona sanoo: "Ne, jotka kunnioittavat vääriä jumalia, hylkäävät armonantajansa." (Joona 2:9; 1933) 

  Kun kuulen ihmisten kauhistelevan Jumalan ankaruutta Vanhassa Testamentissa, ihmettelen heidän oikeudentajuaan. Tämän voi kukin ajatella vaikka omien kokemustensa kautta: jokainen meistä on paitsi tehnyt syntiä, myös itse ollut vääryyden kohteena – mikä se sellainen pyhä ja oikeamielinen Jumala olisi, joka olisi välinpitämätön vääryyttä kohtaan? Joka kääntäisi selkänsä vääryyttä kärsineelle ja suosisi vääryydentekijöitä? En itse uskoisi enkä luottaisi sellaiseen jumalaksi väitettyyn tahoon enkä kunnioittaisi häntä.

Jumala on ankara ja vihainen synnistä, koska Hän on pyhä ja oikeamielinen.


"Älä torju, poikani, Herran kuritusta, älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua – jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa niin kuin isä omaa lastaan." (Sananl. 3:11-12)


Jumalan rakkaus Vanhassa Testamentissa


"Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa: »Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri." (2. Moos. 34:6)

  Minusta vaikuttaa, että "Vanhan Testamentin Jumalan vihaisuudesta" on tullut käsite, jota monet hokevat, vaikkeivät edes ole lukeneet Raamattua. Vanhassa Testamentissa on nimittäin lukuisia kohtia, joissa Jumala puhuu syvästä rakkaudestaan, anteeksiannostaan ja armollisuudestaan syntisiä kohtaan. 

Daavid kertoo psalmeissaan Herran rakkaudesta ja anteeksiannosta itseään ja muita kohtaan, jotka turvaavat Häneen. Jesajan kirjassa Herra puhuu koskettavasti uskollisuudestaan omilleen. Monissa jakeissa kerrotaan Jumalan huolenpidosta ja hyvyydestä kaikkia luotujaan kohtaan.


"Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää." (Ps. 145:16)

 

 "Vanhan Testamentin vihaisesta ja ankarasta Jumalasta" puhutaan joskus kuin vastakohtana "Uuden Testamentin rakastavalle Jumalalle", vaikka on vain yksi Jumala – kolmiyhteinen Isä, Poika ja Pyhä Henki –, josta sekä Vanha että Uusi Testamentti kertovat. 

Uudessa Testamentissa Jumalan rakkaus vain on erityisen kirkkaasti esillä, koska siinä kerrotaan Pojan Jeesuksen elämästä täällä maailmassa, ja sen ydinsanoma on evankeliumi: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16)

Mutta sama Jumalan rakkaus on Vanhan Testamentinkin ytimessä: profetioissa ja lupauksissa siinä kerrotaan pelastuksesta jonka Jumala lähettää kaikille kansoille, eli Messiaasta Jeesuksesta! 

  Jumala ei hyväksy syntiä Uuden Testamentin mukaan sen enempää kuin Vanhan Testamentinkaan. Juuri siksi, että voisimme saada syntimme anteeksi, Hän lähetti Jeesuksen sovittamaan ne. Halki Raamatun Jumala pysyy samanlaisena: pyhyydessään ankarana, mutta samalla rakastavana, sekä armahtavana jokaiselle, joka pyytää apua Häneltä.


"Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." (Jes. 54:10)



tiistai 13. heinäkuuta 2021

Tiedätkö mikä evankeliumi on?

  Hämmästyttävän moni perinteisen kristillisessä kulttuurissa kasvanut ei tiedä, mikä kristinuskon ilouutinen on. Itsekin joskus luulin, että se on Jeesuksen käsky rakastaa lähimmäistä. 

Todellisuudessa käskyn täyttämisen vaatimus Taivaaseen pääsemisen edellytyksenä olisi hirvittävän huono uutinen.




 Luulin tietäväni

  Jos minulta olisi kysytty vaikka parikymppisenä, kun en vielä ollut uskossa, "Tiedätkö mikä kristinuskon evankeliumi on?", olisin luultavasti vastannut tietäväni. Olisin ehkä sanonut sen hieman närkästyneesti: tietenkin tiedän! Olinhan käynyt lapsena seurakunnan aamupäiväkerhon, opiskellut peruskoulussa ja lukiossa uskontoa, käynyt rippileirin teininä ja lisäksi olin kiinnostunut uskonnoista.

Jos kysyjä olisi sitten kysynyt "No mikä se on?", olisin luultavasti vastannut väärin. 

Olisin ehkä sanonut "No se on se, että rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi jne." Olisin varmaan maininnut Jeesuksen kertomuksen laupiaasta samarialaisesta sekä Hänen kehotuksensa: "Mene ja tee sinä samoin". Ja että sitten, jos tai kun rakastaa, pääsee Taivaaseen. 

Pidän todennäköisenä, että tuon kaltainen olisi ollut vastaukseni siitä huolimatta, että olin kuullut evankeliumin Jeesuksen ristinsovituksesta ja ylösnousemuksesta lukemattomia kertoja. 

  Katselin äskettäin videoita, joissa saarnamies kysyi kadun ihmisiltä, tietävätkö he mikä evankeliumi on. Vaikka kyseessä oli perinteisesti kristillisen kulttuurin maa, ällistyttävän monet vastasivat sen olevan Jeesuksen kehotus rakastaa lähimmäistä. 

Ehkä Jeesuksen ristinkuolema on liian rankka asia hyväksyä osaksi ilosanomaa (vaikka Hän nousikin kuolleista)? Rakkaus sen sijaan, lähimmäisenrakkaus sekä ajatus että se johtaisi Taivaaseen, kuulostaa hyvältä ihmisten korvissa.


Käsky on "huono uutinen"

  Mainitsemani saarnamies esitti kysymyksiä ihmisille, jotka sanoivat pääsevänsä Taivaaseen lähimmäisenrakkautensa perusteella: oletko aina kohdellut lähimmäisiäsi laupiaan samarialaisen tavoin? 

Oletko rakastanut kaikkia kohtaamiasi ihmisiä kuin itseäsi? Vai oletko joskus ollut välinpitämätön? Oletko jättänyt tekemästä laupeuden tekoja, vaikka sinulla olisi ollut mahdollisuus auttaa? Oletko tehnyt syntiä lähimmäistäsi vastaan, esim. valehdellut tai varastanut tai himoinnut jotain mikä kuuluu hänelle? Oletko kohdellut vanhempiasi epäkunnioittavasti?

Koska ilmeinen vastaus on, ettei kukaan meistä – eivät ne kadun ihmiset, ei se saarnamies itse, et sinä enkä minä – ole täyttänyt käskyä rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme, vaan olemme rikkoneet sitä monin tavoin, käskyn täyttäminen Taivaaseen pääsyn edellytyksenä olisikin huono, suorastaan musertava uutinen. 

Ja kun vielä muistaa, että rakkauden kaksoiskäskyssä on toinenkin osa – "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi..." (Luuk. 10:27) – tajuamme, että Taivaan portit eivät avaudu meille käskyn myötä, vaan päinvastoin sulkeutuvat. Syntisillä ei ole asiaa Taivaaseen.

Sen takia todellinen evankeliumi Jeesuksen tuomasta syntien sovituksesta, joka vastaanotetaan uskossa Häneen, on niin riemullinen uutinen.  

  Edellä totesin, että ihmiset liittävät evankeliumin rakkauteen: jotta sanoma olisi hyvä, sen on oltava sanoma rakkaudesta. Ja niinhän se on Raamatunkin mukaan: suurin on rakkaus. Ristin evankeliumi perustuukin rakkaudelle, mutta ei meidän rakkaudellemme, vaan Jumalan rakkaudelle meitä kohtaan:


"Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:9-10)