tiistai 22. syyskuuta 2020

Onko sinua kohtaan tehty väärin?

  Vaivaako sinua vääryys, jonka kohteeksi olet joutunut? Maailmassa ei aina saa oikeutta, mutta Jumalaan voi luottaa hyvän ja pahan tuomarina ja oikeuden toteuttajana.

  Kuinka päästä yli vääryydestä ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta?



Nykyajan ongelma: tunteisiin keskittyminen


  Minua kummastuttaa nykyajassa tunteisiin keskittyminen yli kaiken muun, kun puhutaan henkisestä pahoinvoinnista. Jos joku on vaikka ahdistunut tai masentunut, ei aina edes kysytä, mikä on syynä sille, vaan avuksi tarjotaan lääkkeitä, hengitysharjoituksia, hetkeen keskittymistä tai terapiaa, jossa omaa suhtautumista ja tunteita käsitellään. Apua tarjotaan siis "oireisiin" eikä syyhyn.

Ehkä se on ainoa apu, mitä jumalaton maailma pystyy antamaan? Ajatellaan vaikka ihmistä, jonka ahdistus johtuu häntä kohtaan tehdystä vääryydestä. Jos oletuksena on, että jokaisella on oma totuutensa, myös oikeasta ja väärästä, ei maailma kai muuta voikaan kuin jättää vääryyttä kokenut oman onnensa nojaan ja antaa mukaan ohjeet "hengittää ahdistus pois". 

Tietenkin yhteiskunnassa on laki ja tuomioistuin, mutta on paljon vääryyttä, joka ei ole lain mukaan rikollista, esim. uskottomuus parisuhteessa, koulu- ja työpaikkakiusaaminen, toisesta ihmisestä väärän todistuksen antaminen ja valheiden levittäminen. Eikä tuomioistuinkaan, silloin kun voi sieltä hakea oikeutta, ole erehtymätön.

  Minulle kristittynä on ollut sanoinkuvaamattoman suuri mielenrauhan lähde, että voin luottaa Jumalaan oikeuden toteuttajana. Raamatun mukaan Jumala ei katso vääryyttä läpi sormien, vaan maksaa kullekin tämän tekojen mukaan. Jumala tarjoaa jokaiselle ihmiselle, "kaikille luoduille", Jeesuksessa syntien sovitusta ja anteeksiantoa – se on kristinuskon ydinsanoma –, mutta Hän ei milloinkaan suhtaudu vääryyteen välinpitämättömästi.

Tunteita ei tule ohittaa ja mitätöidä, muttei myöskään tule keskittyä niihin, kun kyseessä on esimerkiksi vääryydestä johtuva kärsimys. Pitää kysyä, mistä ahdistus, suru, pelko, murhe, masennus jne. johtuu. 

Silloinkin, kun emme tiedä, mikä on pahan olon syynä, voimme pyytää apua Jumalalta. Psalmin 42 kirjoittaja kysyy "miksi olet sieluni niin levoton?" Vaikkei kirjoittaja edes osannut sanoa, mikä häntä vaivaa, hän uskoi, että Jumalan läsnäolo virvoittaa ja tuo rauhan.


"Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani." (Ps. 42:12)


Kuinka päästä yli vääryydestä?


"Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista." (Saarn. 12:14)
  
  Psalmin 43 kirjoittaja pyytää: "Hanki minulle oikeutta, Jumala". Häntä kohtaan on tehty väärin eikä hän ole saanut oikeutta ihmisten keskuudessa. Jumala näkee sellaisenkin vääryyden, jota ihmiset eivät näe. Hän sanoo viimeisen sanan ja antaa oikean tuomion. Vaikka väärintekijä olisi kuinka vahva ja kunnioitettu maailmassa, hänenkään pahat tekonsa eivät pysy Jumalalta piilossa.

Jos sinua kohtaan on tehty väärin ja tunnet sen takia ahdistusta, et ole yksin asian kanssa etkä edes vain toisten ihmisten avun varassa. Itse asiassa kaikki vääryys, synti, on vääryyttä myös Jumalaa vastaan. Jumala on sinun puolellasi, jos sinua vastaan on tehty syntiä. 

"Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi." (Matt. 10:26)

Kun ajattelee asiaa tästä näkökulmasta, näkee kirkkaasti, ettei ongelmana ole vääryydestä seurannut tunnetila ajatuksineen, vaan se vääryys. Se on se mikä täytyy käsitellä. Kun syyn eli vääryyden on käsitellyt, seurauskin eli ahdistunut tunnetila raukeaa. Omien kokemusteni mukaan niin käy, viimeistään ajan mittaan.

  Miten tapahtunut vääryys käsitellään? Raamatun äärellä olen päätynyt seuraavaan vastaukseen. Jätän asian Herran haltuun, Hänen ratkaistavakseen; itse annan anteeksi, koska Jeesus käski tehdä niin. Ennen kuin voi antaa anteeksi, on tietysti todettava, että vääryys on tapahtunut. Anteeksi antaminen ei siis tarkoita vääryyden hyväksymistä ja oikeuttamista, päinvastoin.

 

"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." (Matt. 6:14-15)

  

Anteeksi antaminen ei poista sitä, että yhteiskunnan lain mukaan rikollisista teoista tulee tehdä rikosilmoitus. Ja jos tapahtunut vääryys on mahdollista selvittää tekijän kanssa, niin on hyvä tehdä. Aina ei ole mahdollista eikä joissain tapauksissa viisastakaan nostaa esiin ruodittaviksi vanhoja ristiriitoja; anteeksi tulee silti antaa.

Anteeksi antaminen ei poista sitäkään, että meidän tulee toimia sen puolesta, että oikeudenmukaisuus lisääntyisi maailmassa ja vääryys vähentyisi.


"Vaikka minä vaellan ahdistuksen keskellä, niin sinä virvoitat minut. Sinä ojennat kätesi minun vihamiesteni vihaa vastaan, ja sinun oikea kätesi auttaa minua. Herra vie minun asiani päätökseen." (Ps. 138:7-8)

 

  Kristinusko siis sopii oikeudenjanoisille. Onko mitään ihanampaa, kauniimpaa ja korkeampaa kuin se, että Jumala toteuttaa oikeuden viimeisellä tuomiolla? On: se että Hän antaa anteeksi, koska rakastaa. Me kaikki olemme tehneet syntiä ja olemme Jumalan anteeksiannon tarpeessa. Kuten Jumala sanoo, yksikään Hänen luoduistaan ei kestäisi Hänen edessään, jos Hän loputtomiin syyttäisi (Jes. 57:16).

Itse asiassa Jeesuksessa Kristuksessa Jumala toteutti sekä tinkimättömän oikeudenmukaisuutensa että anteeksiantonsa: Jeesus kantoi ristillä meidän syntimme, että me voisimme saada anteeksi. Jumala ei anteeksiantajanakaan jätä oikeutta toteuttamatta, vaan toteutti sen sijaiskärsijän kautta – ja Hän itse asettui sijaiskärsijäksi Pojassa Jeesuksessa ristillä. Parannusta ja anteeksiantoa Jeesuksessa Jumala tarjoaa kaikille.



tiistai 8. syyskuuta 2020

Synnin tie vie helvettiin – Jeesus on Pelastajamme

 Synnistä, parannuksen teon tarpeesta ja helvetistä puhumista pidetään maailmassa halpamaisena pelotteluna ja uskonnollisena manipulointina. Kristityn pitää kuitenkin uskaltaa puhua näistä asioista. Jeesus itse puhui niistä paljon ja kovasanaisesti.


Kristityn tehtävä on tuomita synti


"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

  Jumala on antanut meille sanansa valaisemaan kulkuamme täällä maailmassa. Hän on antanut seuraajilleen myös tehtävän olla valona maailmassa: todistaa muille ihmisille Jumalasta. Siihen kuuluu Jumalan sanan mukaan eläminen, puhuminen, Kristuksen evankeliumin julistaminen. 

Olen luonteeltani hienotunteinen ja kohtelias. Minun on vaikea loukata ihmisiä puhumalla synnistä ja sen seurauksista, joka lopulta on helvettiin joutuminen. Kuitenkaan evankeliumin ytimessä olevan Jumalan anteeksiannon merkitys ei avaudu ilman, että puhuu myös synnistä – siitä, mihin Jumalan anteeksianto on vastaus. 

  Tietyt teot ja asiat, jotka Jumalan sanan mukaan ovat syntiä, ovat maailman instituutioiden erityissuojeluksessa näinä aikoina. Niiden sanominen synniksi voi tuoda runsaasti vastustusta ja vihaa uskovaiselle. Sellaisia ovat tällä viikolla vietettävässä Pride-tapahtumassa juhlitut asiat: mm. samaa sukupuolta olevien väliset seksuaaliset suhteet sekä sukupuolen uudelleenmäärittely omaan kokemukseen perustuvaksi Jumalan luoman biologisen ruumiin sijaan. 

Jotkut kysyvät, miksi uskovaiset ovat ottaneet juuri seksiin ja sukupuoleen liittyvät synnit tikunnokkaan. Syy tähän erityishuomioon on, että meidän aikanamme niitä yritetään vimmatusti oikeuttaa, joskus jopa kristittyjen keskuudessa. Jotkut yrittävät perustella, etteivät ne olisikaan syntiä. Jokaiselle, joka on Raamatun joskus aukaissut, on toki selvää, että syntejä on paljon muitakin.

  Langennut maailma kulkee omia teitään. Emme voi mitään sille, etteivät kaikki usko Jeesukseen. Kuitenkin meidän, jotka uskomme, tulee pysyä Jumalan sanassa eikä antautua maailman virtoihin ja puhua hyväksyvästi synnistä. "Älkää mukautuko tämän maailman menoon", apostoli sanoo uskovaisille (Room. 12:2). 

  Se joka todellisesti rakastaa lähimmäistään, julistaa Jumalan sanaa, vaikka se loukkaisi ja vaikka sillä saisi maailman vihat päälleen. Jokaista uskovaista itseään on rakastettu, kun hänelle on annettu pelastuksen evankeliumi. Jumalan antamaa valoa ei saa pitää piilossa. 


Jeesus varoitti helvetistä


"Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvojain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm. 21:8; käännös 1933/38)

  Itse Jeesus, jota moni tänä päivänä pitää harmittomana rauhaa ja rakkautta julistaneena partahippinä, varoitti ihmisiä helvetistä suoremmin ja kovasanaisemmin kuin kukaan muu. Jeesus varoitti tulijärvestä, johon Jumala heittää ihmisen rangaistuksena synneistä. Tämän takia Jeesus kehotti pelkäämään Jumalaa:

"Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin." (Matt. 10:28)

Ihmisten viha, väkivalta ja mitä karmeimmat kärsimykset, joita täällä maan päällä joudumme kokemaan, sulavat hymyksi sen rinnalla, mitä on tulossa kuoleman jälkeen rangaistuksena synneistä, jos emme tee parannusta ja usko Jeesukseen, Jumalan lähettämään pelastukseen. Raamatussa puhutaan paitsi tulijärvestä, myös "tulesta joka ei sammu", "kadotuksesta", "toisesta kuolemasta", "pimeydestä". Ja me kaikki olemme ansainneet tulla heitetyiksi helvettiin, koska kaikki olemme tehneet syntiä.

Huh, sainpahan sanottua tuon hirveän asian.

  Helvetistä on vaikea puhua. Ei pelkästään sen takia, että siitä puhuvaa herkästi syytetään pelottelusta ja uskonnollisesta manipuloinnista, vaan myös siksi, että se on niin käsittämätön, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. En tiedä, millainen helvetti on – onko se kirjaimellinen tulijärvi vai kirjaimellinen kadotus, jossa ihminen lopulta katoaa – mutta uskon Jeesuksen varoituksen. Ajattelen helvettiä tämän maailman kärsimysten kautta: helvetti on jatkoa sille, mutta vain jotain paljon pahempaa.

  Jo tämä langennut maailma on synkkä. Parhaimmillaankin tämä on "kuoleman varjon maa": edessä oleva kuolema heittää varjon elämäämme, myös niihin onnellisiin hetkiin, joita saamme kokea täällä. Huomattavalle osalle ihmisistä tämä maallinen elämäkin on täynnä kärsimystä ja synkkyyttä eikä onnellisia hetkiä kovin paljon ole. Mutta maailman pimeyden keskelle sentään on tullut valo.

Evankeliumin valo loistaa maailmassa, pimeyden keskellä. Pojassaan Jeesuksessa Jumala on lähettänyt meille pelastuksen Taivaaseen, jossa kärsimystä ja kuolemaa ei enää ole! Jumala ei tahdo kenenkään meistä joutuvan helvettiin. Täällä maailmassa meillä on ilosanoma Jeesuksesta, syntiemme sovittajasta ja ylösnousseesta elämän Herrasta.

Pahinta helvetissä varmaan on juuri se, että siellä evankeliumin valoa ei enää ole. Päättymättömän toivottomuuden ja pimeyden on oltava pahinta.


Kutsu parannukseen, Jeesuksen luo


"Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen." (Ap. t. 3:19-20; 1933/38)

   Synti vie helvettiin, mutta ihminen ei pääse Taivaaseen vain sillä, että hän lakkaa tekemästä syntejä. Ihminen pääsee Taivaaseen sillä perusteella, että hän uskoo Jeesukseen Kristukseen, joka sovitti syntimme ristillä ja nousi kuolleista, kuten Raamatussa kerrotaan. Kääntyminen pois syntielämästä on osa tätä kokonaisuutta.

Parannuksen tekeminen tarkoittaa syvällistä mielenmuutosta, joka johtaa elämän suunnan muuttumiseen. Uusi suunta on se, johon Herra Jeesus johtaa, eikä Hän johda syntiin. Jumala antaa ihmiselle tahdon ja voiman seurata Jeesusta Herranaan. Parannuksessa, kun syntinen ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen ja uskoo itsensä Jumalan haltuun, hän uudestisyntyy ylhäältä Jumalan lapseksi. Jeesus on Tie taivaallisen Isän luo. 

Minusta on lohdullista ajatella, että jo se kääntyminen ja Jeesuksen luo tuleminen on Jumalan vaikutusta ihmisessä. Jeesus sanoi, ettei kukaan voi tulla Hänen luokseen, ellei Isä, joka Hänet on lähettänyt, vedä häntä (Joh. 6:44). 

  Tulin uskoon aikuisena, kolmekymppisenä. Parikymppisenä agnostikkona olin kuullut evankeliumin monta kertaa, mutta ajatellut aina vain "taas tuo sama litania Jeesuksesta ja synneistä...", ja se siirtyi mielessäni saman tien ö-mappiin. Ajattelin kyllä jumalauskoon liittyviä asioita, mutta evankeliumi oli minulle vain litania moneen kertaan kuultuja sanoja.

Uskovaiseksi tulemiseeni vaikuttivat omasta inhimillisestä näkökulmastani katsottuna muutama suuri elämäntapahtuma ja asia, joita yritin käydä läpi (olen kertonut niistä mm. tässä kirjoituksessani). Tarvitsin apua. Jossain vaiheessa aloin ajatella evankeliumia... ja uskoin sen. En kilahtanut tai seonnut, vaan päinvastoin sydämeeni tuli rauha ja ilo.


"Onhan kirjoitettu: 'Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.'" (Room. 10:13)