tiistai 23. elokuuta 2022

Korkea, läheinen Jumala

  Jumala on suuri, mahtava ja korkea, mutta samalla läheinen jokaiselle lapselleen.

  Vaikka olisimme ihmisille huomaamattomia ja mitättömiä, Jumala tuntee meistä jokaisen yksityiskohtaisesti.


Korkea, etäinen?

  Jos joku on suuri ja korkeassa asemassa, hän on meille yleensä etäinen. Eräs pop-tähti kertoi kohdanneensa innokkaita faneja, jotka olettavat hänen muistavan heidät kahdenkymmenen vuoden takaisen lyhyen tapaamisen perusteella, ja pyysi, hieman tylysti, faneiltaan suhteellisuudentajua: sinä muistat minut, mutta minä en todennäköisesti muista sinua.

Suuren yrityksen johtajakin saattaa tavata kymmeniä uusia ihmisiä joka viikko työnsä kautta. Olisi kohtuutonta vaatia, että hän muistaisi kaikki sadat ihmiset, joita on tavannut vuosien varrella. 

Jos itse sattuu vielä olemaan hiljainen ja huomaamaton, muistetuksi tuleminen on sitä epätodennäköisempää. Minä en oleta, että edes nuoruuden opettajani muistavat minut. 

  Ihmisten kohdalla korkean aseman mukana tuleva etäisyysoletus on ymmärrettävää. Mutta joskus Jumalastakin puhutaan samaan tapaan. Olen monta kertaa kuullut jonkun sanovan heittäneensä rukouksen jonnekin korkeuksiin, jos vaikka Jumalalla olisi aikaa kuulla se.

Taustalla on ajatus omasta, ja ylipäätään ihmisen, vähäisyydestä suuren Jumalan edessä, mikä sinänsä pitääkin paikkansa. Toisaalta oletus, että ihmisen vähäisyys – siis pienuus, heikkous, syntisyys, kuolevaisuus – tarkoittaisi sitä, ettei Jumala muistaisi ja tuntisi meitä, oikaistaan Raamatussa huikealla tavalla.




Läheisempi kuin kukaan muu

  Ensinnäkin Raamatussa Jumalan suuruus, korkeus ja mahtavuus mainitaan nimenomaan yhtenä perusteena sille, että Hän muistaa ja tuntee meidät. Jumala on niin mahtava, että Hän pystyy tuntemaan jokaisen luotunsa. Ihmisistä kyvykkäinkin on huomiokyvyltään ja muistiltaan rajallinen, mutta Jumalalla ei ole moisia rajoitteita. Psalmissa 33 sanotaan:


"Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee." (Ps. 33:13-15)


  Jumalan suuruus ja mahtavuus, Hänen kykyjensä rajattomuus, ei kuitenkaan ole varsinainen syy, miksi Hän on meitä lähellä. Suurin syy on Hänen rakkautensa, joka on niin korkea ja niin syvä, ettei siihen pysty kukaan muu. 

Psalmissa 139, joka alkaa "Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut" Daavid puhuu yhtä aikaa Jumalan korkeudesta ja syvyydestä, jotka molemmat ovat ihmismielelle käsittämättömiä. Jumala on lähellä kaikkialla, taivaan korkeuksissa ja tuonelan syvyyksissä. Hän on lähellä silloinkin, kun luulemme olevamme yksin pimeyden keskellä. 

Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että Hän itse Jeesuksessa kävi siellä tuonelan syvyyksissä meidän syntiemme sovitukseksi.

  Vaikka sukupolvi sukupolvelta miljoonat ihmiset ympäri maailmaa tulevat Jumalan eteen rukouksin, Hän tuntee jokaisen yksityiskohtaisesti, jopa hiuskarvojen lukumäärää myöten, kuten Jeesus sanoi. Samassa kohdassa Hän kertoi, ettei Jumala unohda edes yhtä varpusta, saati sitten ketään meistä! (Luuk. 12:6)

Varpusta on aina pidetty mitättömänä lintuna, myös siinä kulttuurissa jossa Jeesus eli maan päällä ollessaan. Varpunen on ulkonäöltään ja laulultaan muihin lintuihin verrattuna mitäänsanomaton ja kaiken lisäksi viihtyy parvissa – kuka nyt moisia tusinalintuja edes viitsisi erottaa toisistaan? 

Omasta mielestäni varpuset ovat söpöjä ja niillä on suloinen viserrys mutta, kieltämättä, ne eivät ole linnuista näyttävimpiä ja kuuluvimpia. Suomen kielessäkin on ilmaus harmaavarpunen, joka tarkoittaa huomaamatonta ja mitätöntä ihmistä. 

Saatamme olla ihmisille helposti unohdettavia harmaavarpusia, mutta emme Jumalalle.






tiistai 9. elokuuta 2022

Kuntoilukipinöitä Raamatusta

  Kristityn elämän keskiössä ovat hengelliset asiat: usko Jeesukseen, ikuinen elämä, Jumala. Ruumistammekin meidän tulee silti hoitaa, onhan se Raamatun mukaan Pyhän Hengen temppeli. 




Kipinä Raamatusta

  Kuulin hiljattain säväyttävän Sokrates-lainauksen: "On sääli, jos ihminen vanhenee näkemättä koskaan sitä kauneutta ja voimaa, johon hänen ruumiinsa pystyy."

Antiikin Kreikassa, Sokrateen ja olympialaisten syntysijoilla, ihannoitiin ruumiillista kauneutta, voimaa, taitavuutta. Lisäksi lainauksessa näkyy Antiikin Kreikan filosofiasta muutenkin tuttu periaate: johonkin asiaan, kuten ruumiiseen, sisältyy potentiaalia eli mahdollisuuksia, jotka joko toteutuvat tai eivät. Jos mahdollisuudet toteutuvat, asia saavuttaa tarkoituksensa, mutta jos eivät, tarkoitus jää saavuttamatta.

En sääli ihmistä joka ei kuntoile. Itse kuntoilen, mutten tavoittele täydellistä ruumiiseeni sisältyvien mahdollisuuksien toteuttamista. Jos siihen pyrkisin, minun täytyisi omistaa kuntoilulle, ruokavaliolle ja edistymiseni seuraamiselle kaikki aikani ja voimavarani. Se ei enää olisi tarkoituksenmukaista.

Toisaalta lainauksessa on jotain hienoa. Uskovaisena se saa minut ajattelemaan, että Jumala on luonut meidän ruumiimme kaikkine kykyineen ja mahdollisuuksineen. 




  Olen kuntoillut jo vuosia säännöllisesti. Sain kipinän eräistä Raamatun jakeista. Kyseessä on Sananlaskujen kirjan "hyvän vaimon ylistys" (Sananl. 31).

Sen lisäksi, että hyvä vaimo on uskollinen, hyväsydäminen, viisas, miestään kunnioittava, Herraa pelkäävä eli kuuliainen Jumalalle, hän on myös voimakas. Eikä voimakkuudella tarkoiteta pelkästään asenteellista tarmokkuutta, vaan ihan ruumiillista voimaa:


"Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa." (Sananl. 31:17; käännös 1933/38)


Olin jo pitkään jahkaillut, että pitäisi alkaa harrastaa säännöllisemmin liikuntaa, ja nuo Vanhan Testamentin jakeet antoivat riittävän motiivin siihen, sellaisen viimeisen sysäyksen: Jumala haluaa että kuntoilen! 


Mitä tarkoitusta varten?

  Antiikin Kreikan olympia-ihanteen ja edellä mainitun Raamatun opetuksen välillä on olennainen ero, vaikka molemmat puhuvat ruumiillisen voiman tärkeydestä. 

Ensin mainitussa keskiössä on ruumis sinänsä – siihen sisältyy sekä potentiaali että tarkoitus. Kun ruumiin kyvyt ovat huippuunsa viritetyt, se itsessään, voimallaan ja kauneudellaan, ilmentää tarkoituksensa toteutumista.

Raamatun opetuksessa taas keskiössä on Jumalan tahdon mukainen elämä – ruumiilliset kyvyt, kuten voimakkuus ovat vain sen yhtenä mahdollistajana. Kun ihminen elää ruumiillaan, sielullaan ja hengellään Herraa ja lähimmäisiään palvellen, hänen elämänsä ilmentää tarkoituksensa toteutumista.

  Vaikka arjen kotityöt nykyään ovat pitkälle koneistetut eikä elämä enää ole yhtä vaativaa ruumiillisesti kuin "hyvän vaimon ylistyksen" kirjoittamisen aikaan, hyvä kunto on edelleen tarpeen. Kaikki – lapsista huolehtiminen, töissä käyminen, kodin hoitaminen, evankeliumin julistaminen – sujuu paremmin, kun olemme hyvässä kunnossa ruumiillisesti.




  Nykyarjessamme on eräs kuntoon vaikuttava lisähaaste, jota ei ollut Raamatun kirjoittamisen aikaan: ruoka jonka nautittavuus, houkuttelevuus ja helppous on teollisesti maksimoitu ravinteikkuuden kustannuksella. Tämä on nurinkurista, kun ajattelee ruoan ainoaa täysin välttämätöntä tarkoitusta, joka on ruumiin ravitseminen. 

Ruoasta nauttiminen ei ole syntiä, mutta kohtuudessa pysyminen on hyväksi. Syömiseen liittyen apostoli sanoo: ""Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna." (1. Kor. 10:23) Eli syömissääntöjen ja vaikkapa painoindeksirajojen antamisen sijaan meitä ohjataan Raamatussa miettimään, mikä on rakentavaa ja hyödyksi Jumalaa ja lähimmäisiämme palvellessamme.

  Toisessa kohtaa, opettaessaan seksuaalisen siveellisyyden tärkeydestä, apostoli kutsuu uskovaisen ruumista Pyhän Hengen temppeliksi ja muistuttaa, että Jumala on meidät omakseen ostanut täydestä hinnasta, eli Jeesuksen verellä, joten meidän tulee ruumillamme tuottaa Jumalalle kunniaa (1. Kor. 6:19-20). 

Seksuaalinen siveettömyys onkin syntiä, toisin kuin syöminen ja ruoasta nauttiminen, mutta kun muistaa, että ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli, ymmärtää miten tärkeää on hoitaa siitä kaikin tavoin.


"Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi." (1. Kor. 10:31)