Jumala on suuri, mahtava ja korkea, mutta samalla läheinen jokaiselle lapselleen.
Vaikka olisimme ihmisille huomaamattomia ja mitättömiä, Jumala tuntee meistä jokaisen yksityiskohtaisesti.
Korkea, etäinen?
Jos joku on suuri ja korkeassa asemassa, hän on meille yleensä etäinen. Eräs pop-tähti kertoi kohdanneensa innokkaita faneja, jotka olettavat hänen muistavan heidät kahdenkymmenen vuoden takaisen lyhyen tapaamisen perusteella, ja pyysi, hieman tylysti, faneiltaan suhteellisuudentajua: sinä muistat minut, mutta minä en todennäköisesti muista sinua.
Suuren yrityksen johtajakin saattaa tavata kymmeniä uusia ihmisiä joka viikko työnsä kautta. Olisi kohtuutonta vaatia, että hän muistaisi kaikki sadat ihmiset, joita on tavannut vuosien varrella.
Jos itse sattuu vielä olemaan hiljainen ja huomaamaton, muistetuksi tuleminen on sitä epätodennäköisempää. Minä en oleta, että edes nuoruuden opettajani muistavat minut.
Ihmisten kohdalla korkean aseman mukana tuleva etäisyysoletus on ymmärrettävää. Mutta joskus Jumalastakin puhutaan samaan tapaan. Olen monta kertaa kuullut jonkun sanovan heittäneensä rukouksen jonnekin korkeuksiin, jos vaikka Jumalalla olisi aikaa kuulla se.
Taustalla on ajatus omasta, ja ylipäätään ihmisen, vähäisyydestä suuren Jumalan edessä, mikä sinänsä pitääkin paikkansa. Toisaalta oletus, että ihmisen vähäisyys – siis pienuus, heikkous, syntisyys, kuolevaisuus – tarkoittaisi sitä, ettei Jumala muistaisi ja tuntisi meitä, oikaistaan Raamatussa huikealla tavalla.
Läheisempi kuin kukaan muu
Ensinnäkin Raamatussa Jumalan suuruus, korkeus ja mahtavuus mainitaan nimenomaan yhtenä perusteena sille, että Hän muistaa ja tuntee meidät. Jumala on niin mahtava, että Hän pystyy tuntemaan jokaisen luotunsa. Ihmisistä kyvykkäinkin on huomiokyvyltään ja muistiltaan rajallinen, mutta Jumalalla ei ole moisia rajoitteita. Psalmissa 33 sanotaan:
"Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee." (Ps. 33:13-15)
Jumalan suuruus ja mahtavuus, Hänen kykyjensä rajattomuus, ei kuitenkaan ole varsinainen syy, miksi Hän on meitä lähellä. Suurin syy on Hänen rakkautensa, joka on niin korkea ja niin syvä, ettei siihen pysty kukaan muu.
Psalmissa 139, joka alkaa "Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut" Daavid puhuu yhtä aikaa Jumalan korkeudesta ja syvyydestä, jotka molemmat ovat ihmismielelle käsittämättömiä. Jumala on lähellä kaikkialla, taivaan korkeuksissa ja tuonelan syvyyksissä. Hän on lähellä silloinkin, kun luulemme olevamme yksin pimeyden keskellä.
Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että Hän itse Jeesuksessa kävi siellä tuonelan syvyyksissä meidän syntiemme sovitukseksi.
Vaikka sukupolvi sukupolvelta miljoonat ihmiset ympäri maailmaa tulevat Jumalan eteen rukouksin, Hän tuntee jokaisen yksityiskohtaisesti, jopa hiuskarvojen lukumäärää myöten, kuten Jeesus sanoi. Samassa kohdassa Hän kertoi, ettei Jumala unohda edes yhtä varpusta, saati sitten ketään meistä! (Luuk. 12:6)
Varpusta on aina pidetty mitättömänä lintuna, myös siinä kulttuurissa jossa Jeesus eli maan päällä ollessaan. Varpunen on ulkonäöltään ja laulultaan muihin lintuihin verrattuna mitäänsanomaton ja kaiken lisäksi viihtyy parvissa – kuka nyt moisia tusinalintuja edes viitsisi erottaa toisistaan?
Omasta mielestäni varpuset ovat söpöjä ja niillä on suloinen viserrys mutta, kieltämättä, ne eivät ole linnuista näyttävimpiä ja kuuluvimpia. Suomen kielessäkin on ilmaus harmaavarpunen, joka tarkoittaa huomaamatonta ja mitätöntä ihmistä.
Saatamme olla ihmisille helposti unohdettavia harmaavarpusia, mutta emme Jumalalle.