tiistai 23. lokakuuta 2018

Ajatuksia Jeesuksesta ja Betanian Mariasta

 Betanian Maria on minusta yksi kiinnostavimmista Jeesuksen aikalaisista ja seuraajista Raamatussa. Hänestä Jeesus lausui mielestäni ehkä kauniimmat sanat kuin kenestäkään toisesta seuraajastaan.






"Maria on valinnut hyvän osan"


  Uudessa Testamentissa on useampi Maria-niminen nainen. Yksi heistä on tietysti Jeesuksen äiti Maria. Toinen on Betaniassa kahden sisaruksensa, Martan ja Lasaruksen, kanssa asuva Maria. Käytän hänestä selvyyden vuoksi nimitystä "Betanian Maria".

  Yksi aika tunnettu Betanian Mariaa koskeva Raamatunkohta löytyy Luukkaan evankeliumista. Siinä Jeesus puolustaa Marian valintaa Martan vaatimuksia vastaan. Kohta on niin lyhyt, että laitan sen kokonaisuudessaan tähän:

"Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."" (Luuk. 10:38-42)

Jotkut näkevät Jeesuksen asettumisen Marian puolelle epäreiluna – olihan Martta selvästi avun tarpeessa. Martta itsekin varmaan odotti, että Jeesus kehottaisi Marian hänen avukseen keittiötöihin. Mutta Jeesus kehuikin Marian valintaa viisaaksi. Mitään moitittavaa ei voi olla siinä, että janoaa kuulla Jumalan sanaa. Lopulta, jokaisen ihmisen iankaikkisuutta ajatellen, vain Jeesus on tarpeen.

Olen lukenut tätä kohtaa käsitteleviä tekstejä, joissa Jeesuksen sanat "vain yksi on tarpeen" ymmärretään siten, että Martankaan ei olisi tarpeen niin kunnianhimoisesti ja monipuolisesti kestitä vieraitaan, vaan vähempi ja vaatimattomammin toteutettu tarjoilukin riittäisi.

Lukiessani Raamattu-kommentaareja tästä kohdasta huomasin, että joissain niistä Jeesuksen sanat Marian valitsemasta hyvästä osasta liitetään yhteen sen kanssa, mitä apostoli Paavali myöhemmin opetti naimisissa olevan ja naimattoman uskovan naisen tehtävien erosta: siinä missä naimisissa oleva nainen huolehtii maallisista, naimaton nainen kantaa huolta siitä, mikä kuuluu Herralle (1. Kor. 7:34-35).

Raamatussa kerrotun perusteella on todennäköistä, että Maria oli naimaton, kun taas Martan moni arvelee olleen leski ja talon emäntä (ja siten myös päävastuussa vieraiden palvelemisesta). Jos näin oli, Marian oli erityisen tärkeää kuunnella häiriöittä Jeesuksen opetusta – se oli hänen päätehtävänsä.


Betanian Maria ja Jeesuksen empaattisuus

  Minusta ne Raamatunkohdat, joissa kerrotaan Betanian sisaruksista, ja etenkin Jeesuksen suhtautumisesta Mariaan, tuovat erityisellä tavalla esiin Jeesuksen empaattisuuden. Näin on esim. siinä Johanneksen evankeliumin kohdassa, jossa kerrotaan, kuinka Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista. Tapahtumien alkuvaiheessa Jeesus kohtaa itkevän Marian:

"Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: "Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut." Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: "Missä hänen hautansa on?" "Herra, tule katsomaan", he vastasivat. Jeesus itki." (Joh. 11:32-35)

Melko harvoin puhutaan Jeesuksen empaattisuudesta ja tunteellisuudesta. Jumalan rakkaus ihmisiin on toimintaa ja tekoja, mutta siihen sisältyy myös tunteita. Vanhassa Testamentissakin, siis jo ennen Jumalan syntymistä ihmiseksi Pojassa Jeesuksessa, tuodaan monin paikoin esiin Jumalan tunteellisuus; esim. Jesajan kirjassa on paljon Jumalan rakastavaa, tunteellista puhetta kansalleen.

  Näin kerran "Raamatunkertomuksia lapsille"-tyylisen piirrossarjan jakson, jossa kerrottiin Jeesuksen vaiheista Betaniassa. Maria esitettiin ohjelmassa hieman hajamielisyyteen taipuvaisena, herkästi hämmentyvänä ja sen takia muiden kiusanteon kohteena. Martta-sisar kuvattiin taas päinvastaisena eli mestarillisena "multitaskaajana" ja, em. Raamatun kohdan mukaisesti, vähän turhankin korkean standardin itselleen asettaneena emäntänä.

Olipa tuo kuvaus Mariasta missä määrin oikeaan osuva tahansa, jaksossa pohdittiin erästä asiaa, joka minullekin on usein tullut mieleen lukiessani kolmatta Betaniaan sijoittuvaa Raamatunkertomusta; tapahtumista kerrotaan luvuissa Joh. 12, Mark. 14 ja Matt. 26.

Jeesuksen ollessa opetuslapsineen taas vierailulla ja aterioimassa Martan, Marian ja Lasaruksen luona, Maria otti täyden pullon kallista nardusöljyä, voiteli sillä Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Opetuslapset, etunenässä Juudas, joka sittemmin kavalsi Jeesuksen, alkoivat moittia Mariaa. Juudaksen mielestä tämä oli kalliin öljyn haaskaamista, koska sen olisi voinut myydä ja antaa rahat köyhille. Evankelista Johannes huomauttaa tässä kohtaa, että oikeasti Juudas ei välittänyt köyhistä, vaan sanoi noin, koska yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan.

Minua ihmetyttää, että kaikki katsoivat sopivaksi sättiä Mariaa muiden kuullen hänen omassa kodissaan, vieläpä hyvästä teosta, jonka hän teki Jeesukselle! Eikä pelkästään Juudas, vaan myös muut opetuslapset osallistuivat sättimiseen. Tämä saa minut ajattelemaan, että Maria ei ollut kovin arvostetussa asemassa muiden silmissä. Ehkä tämä tilanne sai piirrossarjan käsikirjoittajat esittämään Marian muiden väheksymänä ja kiusaamana.

Tässäkin tilanteessa Jeesus puolusti Mariaa oikeudenmukaisesti ja empaattisesti:

"Mutta Jeesus sanoi: "Antakaa hänen olla. Miksi te pahoitatte hänen mielensä? Hän teki minulle hyvän teon. Köyhät teillä on luonanne aina, ja te voitte tehdä heille hyvää milloin tahdotte, mutta minua teillä ei aina ole. Hän teki minkä voi. Hän voiteli edeltäkäsin minun ruumiini hautaamista varten." (Mark. 14:6-8)


Betanian Maria ja evankeliumi


  Olen monta kertaa ajatellut, miten vaikeaa Jeesuksen läheisten oli suhtautua Hänen lähestyvään kuolemaansa.

"Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista." (Matt. 16:21)

Opetuslapsi Pietarin kerrotaankin koettaneen aluksi estellä Jeesuksen ristille menemistä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" (Matt. 16:22). Koska ristinkuolema, niin kauhistuttavaa kuin se olikin kaikkien Jeesusta rakastavien mielestä, kuitenkin kuului Jumalan pelastussuunnitelmaan, Jeesus nuhteli Pietaria ankarasti ja sanoi hänelle mm.: "Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" (Matt. 16:23)

  Betanian Maria voiteli Jeesuksen ruumiin edeltäkäsin Hänen hautaamistaan varten. Maria ei vastustellut Jumalan pelastussuunnitelman toteutumista, vaan teki, minkä siinä tilanteessa pystyi. Sitä paitsi Jeesushan oli luvannut, että Hän kolmantena päivänä nousee kuolleista!

Maria oli kuunnellut Jeesusta tarkkaan, mutta ei pelkästään kuunnellut, vaan myös uskoi ja luotti Jeesukseen sekä toimi Hänen sanojensa mukaisesti. Mielestäni Jeesus lausui Betanian Mariasta ehkä kauniimmat sanat kuin kenestäkään toisesta seuraajastaan:

"...Hän teki minkä voi. Hän voiteli edeltäkäsin minun ruumiini hautaamista varten. Totisesti: kaikkialla maailmassa, missä ikinä evankeliumin sanoma julistetaan, tullaan muistamaan myös tämä nainen ja kertomaan, mitä hän teki." (Mark. 14:8-9)






tiistai 9. lokakuuta 2018

Saako synnin sanoa synniksi?

"Älkää tuomitko", Jeesus varoitti, mutta onko se tuomitsemista, jos yleisellä tasolla sanoo synnin synniksi?

  Hienotunteisuus ja loukkaamisen pelko voivat mennä niin pitkälle, että ne muuttuvatkin välinpitämättömyydeksi.





"Ei saa tuomita!"


 Synti, eli rikkominen Jumalan tahtoa vastaan, lähtee ihmisen sydämestä. Se ei ole vain yksittäisiä tekoja, vaan tila, joka kattaa koko langenneen ihmiskunnan. Puhutaan perisynnistä ja langenneesta luonnosta. Kenelläkään meistä ei ole varaa lausua toiselle syntisyyden perusteella kadotustuomiota ilman, että tulee samalla perusteella lausuneeksi sen itselleen. Vain Jumala voi antaa sellaisen tuomion.

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan." (Matt. 7: 1-2; 1938) 

Syntisen luonnon takia meistä jokainen, joka ylipäätään on tehnyt valintoja, on tehnyt myös syntiä. Eikä Jumalan lakia voi rikkoa vain vähän, jostain kohtaa, ja sitten puolustella itseään, "mutta tuota ja tuota käskyä en ole rikkonut!" ja jakaa tuomioita muille ihmisille (Jaak. 2:10). Jumalan laki on pyhä kokonaisuus. Vain täydellinen rakkaus ja kuuliaisuus Jumalaa kohtaan olisi riittävää ja täyttäisi koko lain. Kukaan meistä ei ole siihen pystynyt.

  Mutta onko se toisen ihmisen tuomitsemista, jos tuo esiin Jumalan sanassaan ilmaiseman tahdon, miten meidän kaikkien tulisi elää ja mikä toisaalta on Hänen tahtonsa vastaista? Ei tietenkään, mutta aika usein tällaiseen oletukseen ja syytökseen törmää.

Suhtautuminen on tyypillisesti epäjohdonmukaista. Nimittäin käytännössä kaikki hyväksyvät mukisematta, että esim. pahoinpitelemisen, varastamisen, väärän todistuksen antamisen ja puolison pettämisen todetaan olevan syntiä, mutta tiettyjen muiden syntien kohdalla sanotaankin, että puhuminen synnistä on tuomitsemista ja siten puhujan, joka itsekin on syntinen, tekopyhyyttä.

Suhtautuminen on epäjohdonmukaista toisellakin tavalla. Sillä keskustelun edetessä käy yleensä ilmi, että "ei saa tuomita!" ja "olet tekopyhä!" -syytösten taustalla onkin pyrkimys osoittaa, ettei kyseinen teko ole syntiä ollenkaan.

  Meidän kulttuurissamme ja aikanamme tällä tavalla suhtaudutaan yleisesti mm. seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyviin synteihin. Raamatun mukaan seksi kuuluu avioliittoon (1. Kor. 7:2), avioliitto on miehen ja naisen välinen (Matt. 19:4-6) ja sukupuoli Jumalan luoma eli biologinen (1. Moos. 1:27). Jos kristitty ilmaisee uskovansa tähän kokonaisuuteen – vaikka tekisi niin ketään sormella osoittamatta – häntä saatetaan syyttää muiden tuomitsemisesta.

Usein kuulee sanottavan esim. terrori-iskujen ja muiden hirmutekojen kohdalla, "tuomitsen tämän teon". Teon ja tekijän tuomitseminen ovat eri asioita, ja jokainen ymmärtää sen. Uskovainen, sanoessaan synnin synniksi yleisellä tasolla, ei osoita sormella niinkään vähää, että viittaisi jonkun tekoon, vaan tuo vain esiin, mitä Jumala on meille Raamatussa ilmoittanut.

 


Hienotunteista välinpitämättömyyttä


"Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme." (Hepr. 4:12)

  Minusta on hyvä, että minua on loukattu Jumalan sanalla ja kerrottu, että minäkin olen syntinen. Se sai minut haluamaan anteeksiantoa ja parannusta synnistä. Niin suuri hienotunteisuus, että se ylittää totuudessa pysymisen, on itse asiassa välinpitämättömyyttä – se on lähimmäisen rakastamisen vastakohta.

Kunnioittava suhtautuminen toisiin ihmisiin, myös eri tavoin uskoviin ja ajatteleviin, on hyvä asia ja kristityn tulee aina pyrkiä siihen. Se ei saisi kuitenkaan estää omien näkemysten ja uskon ilmaisemista  ja avointa keskustelua, jossa erilaisenkin näkemyksen voi tuoda esiin. Ei taida olla sattumaa, että yhteiskunnassamme, jossa saa herkästi (ja aika usein perusteettomasti) "vihaajan" ja "tuomitsijan" leiman otsaansa, on niin paljon myös välinpitämättömyyttä.

  Pelastuksen evankeliumista kertominen on välittämistä, jossa huomioidaan ihmiselämän iankaikkinen ulottuvuus. Viesti menettää merkityksensä, jos loukkaamisen pelossa ei uskalleta sanoa, että ihmiset ovat syntisiä ja Jumalan anteeksiannon tarpeessa.

Ilosanoma on juuri siinä, että vaikka meistä jokainen on ansainnut kadotustuomion, Jumala haluaa antaa meille sen sijaan armon ja iankaikkisen elämän luonaan. Hän kutsuu syntisiä Jeesuksen luo ja parannukseen.

"Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1. Joh. 1:9; 1938)

Edellä sanoin, ettei meistä kukaan ole pystynyt täyttämään Jumalan lakia. Tämän vuoksi Jumala lähetti Poikansa: Jeesus syntyi ihmiseksi, täytti lain puolestamme ja toi ristillä sovinnon. Jumalan laista ja sen rikkomisesta eli synnistä puhuminen ei siten ole tuomion julistamista, vaan sen kautta juuri armo tulee ymmärrettäväksi.


"Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." (Joh. 3:17; 1938)