Saako synnin sanoa synniksi?

"Älkää tuomitko", Jeesus varoitti, mutta onko se tuomitsemista, jos yleisellä tasolla sanoo synnin synniksi?

  Hienotunteisuus ja loukkaamisen pelko voivat mennä niin pitkälle, että ne muuttuvatkin välinpitämättömyydeksi.

"Ei saa tuomita!"

 Synti, eli rikkominen Jumalan tahtoa vastaan, lähtee ihmisen sydämestä. Se ei ole vain yksittäisiä tekoja, vaan tila, joka kattaa koko langenneen ihmiskunnan. Puhutaan perisynnistä ja langenneesta luonnosta. Kenelläkään meistä ei ole varaa lausua toiselle syntisyyden perusteella kadotustuomiota ilman, että tulee samalla perusteella lausuneeksi sen itselleen. Vain Jumala voi antaa sellaisen tuomion.

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan." (Matt. 7: 1-2; 1938) 

Syntisen luonnon takia meistä jokainen, joka ylipäätään on tehnyt valintoja, on tehnyt myös syntiä. Eikä Jumalan lakia voi rikkoa vain vähän, jostain kohtaa, ja sitten puolustella itseään, "mutta tuota ja tuota käskyä en ole rikkonut!" ja jakaa tuomioita muille ihmisille (Jaak. 2:10). Jumalan laki on pyhä kokonaisuus. Vain täydellinen rakkaus ja kuuliaisuus Jumalaa kohtaan olisi riittävää ja täyttäisi koko lain. Kukaan meistä ei ole siihen pystynyt.

  Mutta onko se toisen ihmisen tuomitsemista, jos tuo esiin Jumalan sanassaan ilmaiseman tahdon, miten meidän kaikkien tulisi elää ja mikä toisaalta on Hänen tahtonsa vastaista? Ei tietenkään, mutta aika usein tällaiseen oletukseen ja syytökseen törmää.

Suhtautuminen on tyypillisesti epäjohdonmukaista. Nimittäin käytännössä kaikki hyväksyvät mukisematta, että esim. pahoinpitelemisen, varastamisen, väärän todistuksen antamisen ja puolison pettämisen todetaan olevan syntiä, mutta tiettyjen muiden syntien kohdalla sanotaankin, että puhuminen synnistä on tuomitsemista ja siten puhujan, joka itsekin on syntinen, tekopyhyyttä.

Suhtautuminen on epäjohdonmukaista toisellakin tavalla. Sillä keskustelun edetessä käy yleensä ilmi, että "ei saa tuomita!" ja "olet tekopyhä!" -syytösten taustalla onkin pyrkimys osoittaa, ettei kyseinen teko ole syntiä ollenkaan.

  Meidän kulttuurissamme ja aikanamme tällä tavalla suhtaudutaan yleisesti mm. seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyviin synteihin. Raamatun mukaan seksi kuuluu avioliittoon (1. Kor. 7:2), avioliitto on miehen ja naisen välinen (Matt. 19:4-6) ja sukupuoli Jumalan luoma eli biologinen (1. Moos. 1:27). Jos kristitty ilmaisee uskovansa tähän kokonaisuuteen – vaikka tekisi niin ketään sormella osoittamatta – häntä saatetaan syyttää muiden tuomitsemisesta.

Usein kuulee sanottavan esim. terrori-iskujen ja muiden hirmutekojen kohdalla, "tuomitsen tämän teon". Teon ja tekijän tuomitseminen ovat eri asioita, ja jokainen ymmärtää sen. Uskovainen, sanoessaan synnin synniksi yleisellä tasolla, ei osoita sormella niinkään vähää, että viittaisi jonkun tekoon, vaan tuo vain esiin, mitä Jumala on meille Raamatussa ilmoittanut.

 

Hienotunteista välinpitämättömyyttä

"Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme." (Hepr. 4:12)

  Minusta on hyvä, että minua on loukattu Jumalan sanalla ja kerrottu, että minäkin olen syntinen. Se sai minut haluamaan anteeksiantoa ja parannusta synnistä. Niin suuri hienotunteisuus, että se ylittää totuudessa pysymisen, on itse asiassa välinpitämättömyyttä – se on lähimmäisen rakastamisen vastakohta.

Kunnioittava suhtautuminen toisiin ihmisiin, myös eri tavoin uskoviin ja ajatteleviin, on hyvä asia ja kristityn tulee aina pyrkiä siihen. Se ei saisi kuitenkaan estää omien näkemysten ja uskon ilmaisemista  ja avointa keskustelua, jossa erilaisenkin näkemyksen voi tuoda esiin. Ei taida olla sattumaa, että yhteiskunnassamme, jossa saa herkästi (ja aika usein perusteettomasti) "vihaajan" ja "tuomitsijan" leiman otsaansa, on niin paljon myös välinpitämättömyyttä.

  Pelastuksen evankeliumista kertominen on välittämistä, jossa huomioidaan ihmiselämän iankaikkinen ulottuvuus. Viesti menettää merkityksensä, jos loukkaamisen pelossa ei uskalleta sanoa, että ihmiset ovat syntisiä ja Jumalan anteeksiannon tarpeessa.

Ilosanoma on juuri siinä, että vaikka meistä jokainen on ansainnut kadotustuomion, Jumala haluaa antaa meille sen sijaan armon ja iankaikkisen elämän luonaan. Hän kutsuu syntisiä Jeesuksen luo ja parannukseen.

"Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1. Joh. 1:9; 1938)

Edellä sanoin, ettei meistä kukaan ole pystynyt täyttämään Jumalan lakia. Tämän vuoksi Jumala lähetti Poikansa: Jeesus syntyi ihmiseksi, täytti lain puolestamme ja toi ristillä sovinnon. Jumalan laista ja sen rikkomisesta eli synnistä puhuminen ei siten ole tuomion julistamista, vaan sen kautta juuri armo tulee ymmärrettäväksi.

"Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." (Joh. 3:17; 1938)