tiistai 18. joulukuuta 2018

"Kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla"

  Nykymaailmassa nuoret ovat esillä ja vanhukset usein poissa näkyviltä. Raamatussa kehotetaan kunnioittamaan ja kuuntelemaan vanhoja ihmisiä, mutta miten tämä onnistuu, jos nuoret ja vanhat eivät kohtaa toisiaan?

Miksi nuorten kristittyjen kannattaa kuunnella vanhoja?






Näkymättömät vanhat ihmiset?


"Opeta meitä laskemaan päivämme oikein,
että me saisimme viisaan sydämen." (Ps. 90:12; 1933)

  Kun olin lapsi 80-luvulla, kävin siskoni ja kavereideni kanssa silloin tällöin naapuruston vanhojen tätien luona kylässä, mehulla ja pullalla. Joulun alla veimme heille itse tekemämme joulukortit. Muistan vieläkin kaikkien mummojen nimet ja äänet, millainen ovikoriste ja sisustus kenelläkin oli.

  Opiskeluaikoinani juttelimme kerran silloisen kämppikseni kanssa, miten emme koskaan näe vanhuksia missään. Opiskelijapiireissä heitä ei ymmärrettävästi ollut, lisäksi asuimme naapurustossa, jossa oli lähinnä nuoria aikuisia ja lapsiperheitä. Myös opettajamme olivat enimmäkseen aika nuoria.

Mediassakin esiintyi pääosin nuoria ja keski-ikäisiä. Netissä varsinkaan emme koskaan törmänneet vanhoihin ihmisiin. Vain kaukana asuvia isovanhempiani tapasin, ja heitäkin ainoastaan pari kertaa vuodessa.

  On surullista lukea tutkimuksista, joiden mukaan ikäryhmät elävät yhä enemmän erillään toisistaan.  Jumala haluaa, että nuoremmat kunnioittavat vanhempia ihmisiä, mutta se edellyttää, että nuoret ja vanhat kohtaavat toisiaan. Raamatussa nuoria kehotetaan kuuntelemaan ja oppimaan vanhemmilta ihmisiltä.

"Muistelkaa muinaisia aikoja,
ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä.
Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille,
kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla." (5. Moos. 32:7)

   Meidän kulttuurissamme ihannoidaan nuoruutta ja nuorekkuutta, nopeutta ja skarppiutta, avoimuutta uudelle, kokeilunhalua – siihen kannustetaan, ja nuoret ovat esillä mediassa, aivan kuin esimerkkeinä muille, myös vanhoille.

Mediassa vanhuuteen ja vanhenemisen merkkeihin suhtaudutaan yleensä pelkästään ikävänä tosiasiana, ja kaikkialla jaetaan vinkkejä, kuinka vanhatkin ihmiset voivat olla nuorekkaita ulkoisesti, sosiaalisesti, henkisesti.

Raamatussa sen sijaan kutsutaan harmaita hapsia vanhuksen kaunistukseksi. Vanhuudenheikkouskaan ei ole häpeällistä, vaan sen tulee muistuttaa, että elämän edessä on syytä olla nöyrä.

"Voima on nuorukaisten kunnia,
ja harmaat hapset ovat vanhusten kaunistus." (Sananl. 20:29; 1933)

Jos vanhukset ovat poissa nuorempien silmistä ja elämästä, ihmisyyden koko kuva helposti unohtuu. Seurakunta on Raamatussa yhteisö, jossa eri ikäiset uskovaiset kokoontuvat ja suhtautuvat toisiinsa kuin perheenjäseniinsä (1. Tim. 5:1-2).

"Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon"." (1. Piet. 5:5; 1938)


Tinkimättömät vanhat kristityt


 "Kun nyt olen vanha ja harmaapäinen,
älä hylkää minua, Jumala.
Minä julistan tuleville polville
kätesi mahtia ja tekojesi suuruutta." (Ps. 71:18)

  Uskoon tuleminen tavallaan toi vanhukset takaisin elämääni. Hiljattain tajusin, että lähes kaikki luottoraamatunopettajani ovat vanhoja ihmisiä, "harmaapäitä", kuten Raamatussa sanotaan.

Nettiä pidetään nuorten ja nuorten aikuisten areenana, mutta esim. Youtubessa eniten seuraamani "tubettajat" ovat pääosin harmaahapsisia saarnaajia, julistajia, opettajia. Jotkut heistä ovat jo 80-90 -vuotiaita, joten usein nuoremmat ihmiset hoitavat tietokoneasiat, kuten saarnavideoiden lataamisen, heidän puolestaan.

  Korkeaan ikään ehtineet kristityt ovat yleensä johdonmukaisia ja tinkimättömiä. Kun haastattelija kysyi yhdeltä iäkkäältä pastorilta, ajatteleeko hän koskaan, että tulee puheillaan synnistä loukanneeksi tiettyjä yhteiskunnallisia ja poliittisia ryhmiä, pastori täräytti, että itse asiassa hänen päämääränsä on loukata kaikkia – se on hänen lähtökohtainen tavoitteensa, koska sitä kautta hän pääsee johdattamaan kuulijan kristinuskon hyvään sanomaan Jumalan anteeksiannosta ja Jeesuksesta Pelastajana.

"Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme." (2. Kor. 4:6-7)

  Nykyajan keskustelukulttuurissa ei oikein voi olla luja ja tinkimätön ilman, että joku pahoittaa mielensä. Toisaalta olen itsekin iän myötä alkanut oivaltaa, ettei eri näkemyksen ilmaisemisesta johtuva loukkaantuminen ole niin vaarallista; olen itse alkanut nopeammin päästä yli moisista ja toisaalta tullut rohkeammaksi ilmaisemaan näkemyksiäni.

Ehkä nämä lujat ja tinkimättömät vanhat kristityt ovat jo kauan sitten ymmärtäneet saman? Jotkut pitävät sellaista tyyliä jääräpäisyytenä, iän voimistamana temperamenttipiirteenä, ja ehkä siinä joskus on mukana sitäkin, mutta näen, että lujuutta motivoi rakkaus ja tahto pitää kiinni Jumalan sanasta.

"Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy,
Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti." (Ps. 73:26)

  Korkea ikä voi syventää perspektiiviä, mutta kokemus ja maailmassa vietetty aika sinänsä eivät ole kristityn viisauden lähde, vaan se on Jumala ja Hänen sanansa. Raamatussa kehotetaan kunnioittamaan harmaapäitä, mutta kaikkien ihmisten, vanhojen ja nuorten, on kunnioitettava Jumalaa. Meidän kaikkien elämä on Hänen rakkautensa varassa.

"Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama,
hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan;
niin minä olen tehnyt,
ja vastedeskin minä nostan,
minä kannan ja pelastan." (Jes. 46:4; 1933)






tiistai 4. joulukuuta 2018

Ajatuksia kristityn uudesta elämästä

  Usko Jeesukseen alkaa vääjäämättä tuottaa hyvää hedelmää uskovan elämässä. Se sama armo, jonka perusteella Jeesukseen uskova on pelastettu, johtaa uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään askel askeleelta.

 

 

 

 Innoittavat ohjeet


 "Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä." (Room. 12:2)

  Keväällä 2011 katselin muiden seurassa Englannin kuninkaallisia häitä tv:stä. Olin silloin tuore uskovainen. Kun Catherine-morsiamen veli, James Middleton, luki kirkossa tiivistelmän Raamatun Roomalaiskirjeen luvusta 12, tunsin sydämessäni iloa ja ylpeyttä Jumalasta – viesti oli niin vastaansanomattoman hyvä, innoittava, toivoa antava.

Muistan kuinka seuralaisenikin, joista ainakin osa oli ei-uskovaisia, kuuntelivat Middletonin luentaa keskittyneesti ja tulkintani mukaan mietteliäinä.

"Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä." (Room. 12:9)

Eikä se ollut vain tuoreen uskovaisen alkuhuumaa, vaan edelleen mm. Room. 12 innoittaa minua seuraamaan Jeesusta arjen pienissä ja suurissa asioissa, ihmissuhteissa, vaikeuksissa ja kiusauksissa. Haen usein siitä rohkaisua, jos itseluottamukseni on nollissa.

 "Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä." (Room. 12:12)

  Raamattu eli Jumalan kirjoitettu sana on ihmeellinen. Olen kokenut sen omassa elämässänikin. Ei mikään toinen opetus tai kirjoitus, olipa se filosofista, uskonnollista tai millaista vain, ole vaikuttanut minuun siten, että elämäni suunta on kääntynyt sekä innoittanut parempaan jatkuvasti, vuodesta toiseen. 
 
 "Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa." (Room. 12:14-15)

Ei Raamatun voima uskovaisen elämässä perustu siihen, että se nyt sattuu olemaan kristinuskon pyhä tekstikokoelma, vaan siihen, että se on Jumalan sanaa. Kirjoitetun sanansa välityksellä itse Jumala puhuu minulle, ja sinulle.

"Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä." (Room. 12:21)



Armon evankeliumi ja parannus synneistä


"Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy." (Apt. 26:20)

  Kristityn on syytä janoita Jumalan sanan lukemista. Raamatusta saamme tietää mm., millaista se Jumalan tahdon mukainen eli pyhä elämä sitten on sekä sen, mikä on Hänen tahtonsa vastaista, syntiä. 

 "Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,
se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

  Kun tulin uskoon, evankeliumissa vaikuttava Jumalan Pyhä Henki käänsi sydämeni ja sieluni kohti Jeesusta – elämälleni tuli uusi suunta. Sillä tiellä kuljen. Raamatussa sanotaan, että Jeesukseen uskova on hengellisesti uusi luomus (2. Kor. 5:17).

  Kääntyminen kohti Jeesusta alkaa vääjäämättä tuottaa hyvää hedelmää uskovaisen elämässä. Jos nimittäin joku ottaa uskossa vastaan evankeliumin, joka kertoo Jeesuksen sovittaneen ristillä syntimme ja voittaneen kuoleman, hän on samalla jo tunnustanut olevansa syntinen, olevansa Jumalan armon ja anteeksiannon tarpeessa – ja ei kai kukaan ehdoin tahdoin halua jatkaa sitä, minkä itsekin ymmärtää ja tunnustaa vääräksi?

 "Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."" (Luuk. 5:31-32; 1938)
 
   Pelastus on yksin Jumalan armosta. Ja se sama armo, jonka perusteella Jeesukseen uskova on pelastettu, johtaa uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään askel askeleelta.

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja —  ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:8-10; 1938)

  Vaikka Jeesukseen uskova on hengellisesti uusi luomus, parannus synneistä edellyttää kilvoittelua, taistelua syntikiusauksia vastaan, koska uskoon tulemisen jälkeenkin meissä vaikuttaa vielä tässä ajassa eläessämme syntinen eli ns. vanha luonto (Room. 7:7-25).


    Raamatussa sanotaan, että rakkaus täyttää Jumalan koko lain ja että Jeesuksessa Jumala on antanut meille armahtavan rakkautensa (1. Joh. 4:10). Jeesus on rakkaus, joka täytti Jumalan koko lain, ja Hänen rakkaudestaan me elämme ja teemme parannusta.

"Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä." (1. Joh. 4:19)