Ovatko uskovaiset edelleen syntisiä?

   Uskovainen on Raamatun ilmausta käyttäen kääntynyt ja tehnyt parannuksen. Tarkoittaako se että uskovainen ei enää ole syntinen?

  Oman syntisyytensä tiedostaminen ja syntiä vastaan taisteleminen saattaa kuulostaa masentavalta ja turhauttavalta tavalta elää, mutta Raamatussa opetetaan aiheesta rohkaisevasti.

Miksemme vain eläisi synnittömästi?

  Kuulin kerran jonkun puhuvan ihaillen tuntemastaan uskovaisesta, että tämä "on hylännyt synnin". Ikään kuin tuo ihminen ei enää uskoon tulonsa jälkeen olisi tehnyt syntiä ollenkaan. Ikään kuin synnin voisi vain heittää pois todeten että ei tästä mihinkään ole, ja jatkaa matkaa synnittömänä. 

Olisikin ihanaa vain karistaa synti pois ja elää täydellisen hyvänä koko loppuelämä tässä maailmassa. Synti aiheuttaa surua ja ahdistusta, pettymystä, turhautumista, häpeää, syyllisyyttä ja monenlaista kärsimystä itselle ja muille. Miksi vapaaehtoisesti kantaa moista taakkaa mukanaan?

Syntiä ja syntisyyttähän eivät ole vain jotkut suuret yksittäiset ilmeisen pahat teot kuten murha tai aviorikos tai varastaminen, vaan myös ajatusmaailmaa ja ihmissuhteita myrkyttävät "hiljaiset" asenteet kuten turhamaisuus, ylpeys, pikkumaisuus, katkeruus ja anteeksiantamattomuus jne. 

On vaikea uskoa, että kukaan kristitty olisi täydellisen vapaa noista niin, ettei edes hetkeäkään olisi vaikka turhamainen tai ylpeä.

Olisi kieltämättä paljon helpompaa elää ilman omasta syntisyydestä johtuvaa kärsimystä. Jos olisi mahdollista hetkessä vapautua synnistä, jokainen uskovainen tekisi sen ihan varmasti, ja niin meillä olisi täällä maailmassa virheettömien, suorastaan enkelimäisten ihmisten joukko: kristityt.

  Raamatun ilmaus "tehdä parannus" saattaa niin ikään kuulostaa siltä, että kertarysäyksellä hylkää synnin eikä sen jälkeen enää koskaan lankea. Itsekin tuoreena uskovaisena ajattelin, että opettaapa Raamattu tosi rohkeasti, kunnes selvitin, mitä ilmaus oikeasti tarkoittaa.

Parannuksen tekeminen

 Uuden Testamentin alkukielen eli kreikan parannuksen tekemistä tarkoittava sana on metanoia, joka tarkoittaa kääntymistä. Parannus tarkoittaa sisäistä kääntymistä, kokonaisvaltaista mielenmuutosta: ihminen kääntyy kohti Jumalaa ja Hänen tahtoaan. 

Parannuksessa ihminen herää ymmärrykseen, että Jumalan tahto on hyvä ja oikein, ja sitä myöten, koska hän itse toimii Jumalan tahtoa vastaan, hän itse on syntinen. Parannuksen tehnyt uskovainen "on samaa mieltä Jumalan kanssa", ja niin hänen sitkeä taipumuksensa syntiin, eli Jumalan tahdon vastaisuuteen, on siitä lähtien ongelma myös hänelle itselleen.

Parannus on suuri tapahtuma, joka siis käytännössä tapahtuu samaan aikaan uskoon tulemisen kanssa. 

  Tämä suuri mielenmuutos johtaa elämän muuttumiseen vähä vähältä, ja tätä prosessia puolestaan kutsutaan pyhitykseksi. Pyhitys kuulostaa kauniilta ja ylevältä, mutta se on oman syntisyytensä tiedostamista, taistelua sitä vastaan, lankeemuksista nousemista, Jumalan anteeksiantoon turvaamista yhä uudelleen. Paavali kuvailee tilaa näin:

"Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo." (Room. 7:18-19)

  Se että on tehnyt parannuksen ei siis tarkoita, että ihmisestä olisi tullut täydellinen niin, ettei hän enää tekisi syntiä. Se tarkoittaa, että ihminen haluaisi olla Jeesuksen kaltainen ja tavoittelee sitä, vaikka epäonnistuukin. Ja se tarkoittaa, että hän ymmärtää olevansa syntinen ja turvautuu Jumalan anteeksiantoon Jeesuksessa.

  Olen kiitollinen, että Raamatussa on näitä kohtia, joissa selkeästi todetaan uskovaisten olevan syntisiä, koska jos ei olisi, olisin varmaan jo menettänyt uskoni. Paitsi etten itse ole tullut näiden vuosien aikana synnittömäksi, en ole tavannut ketään toistakaan uskovaista, joka olisi enkeliksi muuttunut.

Raamatussa on muitakin kohtia, joissa muistutetaan uskovaisten olevan syntisiä. Yksi vahva varoitus löytyy Johanneksen kirjeestä:

"Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä." (1. Joh. 1:8)

Paavalin rohkaisevat sanat

  "Tiedänhän ettei minussa --- ole mitään hyvää", Paavali sanoi edellä lainaamassani katkelmassa. Kuulostaa ikävältä elämältä, turhauttavalta ja masentavalta. Hän sanoo vielä: "Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta." (Room. 7:21) 

Siis vaikka Paavali (tai ylipäätään parannuksen tehneet uskovaiset) on tullut tietoiseksi omasta syntisyydestään, hän ei edes voi tehdä asialle mitään... 

Mutta kun lukee koko kappaleen, käy ilmeiseksi, etteivät Paavalin sanat kokonaisuudessaan ole mikään valitusvirsi, vaan hän käyttää syntisyytensä kuvailua rohkaisevasti ja uskoa vahvistavasti.

Ensinnäkin, vaikka meillä onkin taistelu syntiä vastaan, ja se sinänsä on ikävää, sen voi ottaa todisteena siitä, että Jumalan Henki vaikuttaa meissä, koska emmehän me ihmiset luontaisesti taistele syntiä vastaan! Jo oman syntisyytensä tiedostaminen on Jumalan tekoa meissä.

Toiseksi, se varsinainen helpottava ja riemullinen uutinen on, että vaikka emme itse pysty pääsemään irti synnistä emmekä tuhosta johon se johtaa, Jumala pelastaa meidät Jeesuksen ristinsovituksen tähden. Paavali toteaa lopuksi:

"Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden!" (Room. 7:24-25)

Lohdullisia Raamatunkohtia syntejään katuvalle

  Evankeliumin pelastussanoma syntisille on Raamatun ydinsanoma, ja sen takia Raamattu on täynnä lohdullisia sanoja syntejään katuville. Seuraavat kolme kohtaa ovat olleet minulle erityisen tärkeitä ja koskettavia.

Jumalan armo on suurempi kuin rikkomuksemme

"Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa: »Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri." (2. Moos. 34:6)

  Nämä Jumalan sanat olivat henkireikäni, kun vasta uskoon tultuani luin ensimmäistä kertaa kokonaan Mooseksen lakikirjat eli Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa. Vaikka olin jo alkanut uskoa Jeesukseen ja tiesin saaneeni syntini anteeksi, tuntui silti aika rankalta lukea luetteloita siitä, mitä seuraa lakia rikkoneille. Lakiluetteloita on erityisesti Mooseksen kirjoissa 3.-5.

Luetteloiden sävy on niin vääjäämätön, fatalistinen: jos olet tehnyt näin ja näin, ansaitset tämän ja tämän rangaistuksen, ja Jumalan viha on sinun päälläsi, olet kirottu jne.

Jos ajattelee Jumalan lain edessä ihmistä, joka jo on tehnyt rikkomuksen x, niin vaikka hän kuinka katuu sitä, hän ei saa tehtyä tekemättömäksi. Lain mukaan hänen oma tekonsa määrää hänen kohtalonsa eikä mitään enää ole tehtävissä. Jumalan laki edustaa rikkoneelle eli meille kaikille kuolemaa, koska kaikki ovat tehneet syntiä (Room. 3:23), ja synnin palkka on kuolema (Room. 6:23).

  Minusta on mielenkiintoista, että Herra muistutti Moosesta laupeudestaan, anteeksiannostaan, kärsivällisyydestään, hyvyydestään ja uskollisuudestaan juuri ennen noiden lakiluetteloiden antamista. Jumala muistutti, että Hän voi antaa rikkoneelle anteeksi.

Ja kun Mooses pyysi, että Herra näyttäisi hänelle kasvonsa, Hän ei suostunut pyyntöön, vaan sanoi: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon." Sen sijaan Herra siinäkin kohtaa muistutti Moosesta armostaan ja anteeksiannostaan (2. Moos. 33:18-20). Ymmärrän tämän niin, että Jumala halusi Mooseksen (ja meidän kaikkien) tuntevan Hänet nimenomaan armonsa ja anteeksiantonsa kautta.

  Meidän omat tekomme edustavat meille iankaikkista kuolemaa ja eroa Jumalasta, mutta Jumalan armo ja anteeksianto edustaa iankaikkista elämää ja toivoa: se mitä itse olen tehnyt, ei määrää kohtaloani vääjäämättä, vaan vielä on Jumalan anteeksianto ja armo – se on syntinsä tunnustavalle tie ulos toivottomasta tilanteesta.

Särkynyt sydän 

"Jos toisin sinulle teurasuhrin, se ei sinua miellytä, polttouhriakaan et huoli. Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala." (Ps. 51:18-19)

 Rakastan psalmien rehellisyyttä ja intiimiyttä – ne ovat juuri sydämen vuoropuhelua Jumalan kanssa, niin kuin rukousta luonnehditaan. Psalmissa 51 Daavid tunnustaa suuret syntinsä Jumalalle: "Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi." (Ps. 51:6)

Asettamalla jakeessa 18 vastakkain eläinuhrin (joilla kyllä oli paikkansa siihen aikaan, ennen Jeesuksen tuloa maailmaan) ja toisaalta murtuneen mielensä, särkyneen sydämensä uhrin Daavid tulkintani mukaan kertoi ymmärtävänsä, että ilman sydämen kääntymystä Jumalan puoleen millään ulkonaisella ei ole väliä. Jumalan armo ja anteeksianto otetaan vastaan sydämen uskossa.

Minusta on koskettavaa, että Daavid tiesi Jumalan tahtovan nimenomaan särkyneen sydämen. Ihmiset ylenkatsovat särkynyttä, rikkinäistä, mutta Jumala ei. Päinvastoin: väärien tekojen takia särkynyt sydän on hyvä asia – sellaisen sydämen Jumala tahtoo armahtaa ja tehdä ehjäksi. Daavid tiesi sen Jumalasta: "Särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala."

  Jakeessa 10 Daavid sanoo Jumalalle "elvytä mieli jonka olet murtanut" eli se, että Daavid edes katui vääriä tekojaan ja ylipäätään ymmärsi, että ne olivat Jumalan tahdon vastaisia, oli jo Jumalan Pyhän Hengen tekoa hänen sisimmässään!

  Daavid janosi Jumalan armahdusta ja sille perustuvaa parannuksen iloa: "Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata" (51:14). Niin kuin apostoli toteaa myöhemmin, "Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen". (2. Kor. 7:10).

"Totuuden noudattaminen" 

"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta." (Joh. 3:20-21)

  Raamatussa puhutaan ihmisistä monien jyrkkien kahtiajakojen kautta: vuohet ja lampaat, tämän maailman lapset ja Jumalan lapset, pimeyden lapset ja valon lapset jne. Ihmisille on tyypillistä pyrkiä luokittelemaan itsensä jompaan kumpaan. Joskus sellainen ihminen, joka tuntee syntinsä erityisen raskaasti, saattaa ajatella toivonsa menettäneenä: "Minä nyt olen tällainen pimeyden lapsi – en kelpaa Jumalalle."

Minusta nämä Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumissa ovat erityisen lohdulliset juuri tuolla tavalla ajatteleville. Jeesus ei sanonut: "pahaa tehnyt kaihtaa valoa, mutta se joka ei koskaan ole tehnyt pahaa, vaan aina pelkkää hyvää, tulee valoon" tms., vaan Hän asetti vastakkain pahaa tekevän, joka kaihtaa valoa ja toisaalta totuuden noudattajan, joka tulee valoon. 

Mitä se "totuuden noudattaminen" voisi tarkoittaa? Minun ymmärtääkseni se tarkoittaa sitä, että tunnustaa oman syntisyytensä Jumalan edessä. 

  Raamatussa kerrotaan miehestä, joka ensimmäistä kertaa Jeesuksen tavatessaan lankesi Hänen jalkoihinsa ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." Mutta Jeesus vastasi: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." (Luuk. 5:8-11) Mies oli Pietari, josta tuli yksi Jeesuksen lähimmistä opetuslapsista ja apostoleista.

Pietari noudatti totuutta. Vaikka hän pelkäsi niin paljon, että pyysi Jeesusta menemään pois luotaan, hän samalla tunnusti oman syntisyytensä ja myös Jeesuksen Herruuden! 

  Kuten edellä mainittu Mooseksen kirjan kohta, myös tämä on minusta lohdullinen erityisesti vapauden näkökulmasta – se muistuttaa minua siitä, että Jeesus on Vapahtaja. Meidän omat menneet tekomme eivät vääjäämättä määrää meitä jäämään pimeyteen, vaan Jeesuksessa, valossa joka on tullut maailmaan, Jumala tarjoaa armonsa ja anteeksiantonsa. 

Ajatuksia kristityn uudesta elämästä

  Usko Jeesukseen alkaa vääjäämättä tuottaa hyvää hedelmää uskovan elämässä. Se sama armo, jonka perusteella Jeesukseen uskova on pelastettu, johtaa uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään askel askeleelta.

 

 

 

 Innoittavat ohjeet

 "Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä." (Room. 12:2)

  Keväällä 2011 katselin muiden seurassa Englannin kuninkaallisia häitä tv:stä. Olin silloin tuore uskovainen. Kun Catherine-morsiamen veli, James Middleton, luki kirkossa tiivistelmän Raamatun Roomalaiskirjeen luvusta 12, tunsin sydämessäni iloa ja ylpeyttä Jumalasta – viesti oli niin vastaansanomattoman hyvä, innoittava, toivoa antava.

Muistan kuinka seuralaisenikin, joista ainakin osa oli ei-uskovaisia, kuuntelivat Middletonin luentaa keskittyneesti ja tulkintani mukaan mietteliäinä.

"Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä." (Room. 12:9)

Eikä se ollut vain tuoreen uskovaisen alkuhuumaa, vaan edelleen mm. Room. 12 innoittaa minua seuraamaan Jeesusta arjen pienissä ja suurissa asioissa, ihmissuhteissa, vaikeuksissa ja kiusauksissa. Haen usein siitä rohkaisua, jos itseluottamukseni on nollissa.

 "Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä." (Room. 12:12)

  Raamattu eli Jumalan kirjoitettu sana on ihmeellinen. Olen kokenut sen omassa elämässänikin. Ei mikään toinen opetus tai kirjoitus, olipa se filosofista, uskonnollista tai millaista vain, ole vaikuttanut minuun siten, että elämäni suunta on kääntynyt sekä innoittanut parempaan jatkuvasti, vuodesta toiseen. 
 

 "Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa." (Room. 12:14-15)

Ei Raamatun voima uskovaisen elämässä perustu siihen, että se nyt sattuu olemaan kristinuskon pyhä tekstikokoelma, vaan siihen, että se on Jumalan sanaa. Kirjoitetun sanansa välityksellä itse Jumala puhuu minulle, ja sinulle.

"Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä." (Room. 12:21)

Armon evankeliumi ja parannus synneistä

"Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy." (Apt. 26:20)

  Kristityn on syytä janoita Jumalan sanan lukemista. Raamatusta saamme tietää mm., millaista se Jumalan tahdon mukainen eli pyhä elämä sitten on sekä sen, mikä on Hänen tahtonsa vastaista, syntiä. 

 "Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,

se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

  Kun tulin uskoon, evankeliumissa vaikuttava Jumalan Pyhä Henki käänsi sydämeni ja sieluni kohti Jeesusta – elämälleni tuli uusi suunta. Sillä tiellä kuljen. Raamatussa sanotaan, että Jeesukseen uskova on hengellisesti uusi luomus (2. Kor. 5:17).

  Kääntyminen kohti Jeesusta alkaa vääjäämättä tuottaa hyvää hedelmää uskovaisen elämässä. Jos nimittäin joku ottaa uskossa vastaan evankeliumin, joka kertoo Jeesuksen sovittaneen ristillä syntimme ja voittaneen kuoleman, hän on samalla jo tunnustanut olevansa syntinen, olevansa Jumalan armon ja anteeksiannon tarpeessa – ja ei kai kukaan ehdoin tahdoin halua jatkaa sitä, minkä itsekin ymmärtää ja tunnustaa vääräksi?

 "Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."" (Luuk. 5:31-32; 1938)
 

   Pelastus on yksin Jumalan armosta. Ja se sama armo, jonka perusteella Jeesukseen uskova on pelastettu, johtaa uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään askel askeleelta.

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja —  ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:8-10; 1938)

  Vaikka Jeesukseen uskova on hengellisesti uusi luomus, parannus synneistä edellyttää kilvoittelua, taistelua syntikiusauksia vastaan, koska uskoon tulemisen jälkeenkin meissä vaikuttaa vielä tässä ajassa eläessämme syntinen eli ns. vanha luonto (Room. 7:7-25).


    Raamatussa sanotaan, että rakkaus täyttää Jumalan koko lain ja että Jeesuksessa Jumala on antanut meille armahtavan rakkautensa (1. Joh. 4:10). Jeesus on rakkaus, joka täytti Jumalan koko lain, ja Hänen rakkaudestaan me elämme ja teemme parannusta.

"Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä." (1. Joh. 4:19)