Jumalan armo on suurempi kuin rikkomuksemme
"Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa: »Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri." (2. Moos. 34:6)Nämä Jumalan sanat olivat henkireikäni, kun vasta uskoon tultuani luin ensimmäistä kertaa kokonaan Mooseksen lakikirjat eli Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa. Vaikka olin jo alkanut uskoa Jeesukseen ja tiesin saaneeni syntini anteeksi, tuntui silti aika rankalta lukea luetteloita siitä, mitä seuraa lakia rikkoneille. Lakiluetteloita on erityisesti Mooseksen kirjoissa 3.-5.
Luetteloiden sävy on niin vääjäämätön, fatalistinen: jos olet tehnyt näin ja näin, ansaitset tämän ja tämän rangaistuksen, ja Jumalan viha on sinun päälläsi, olet kirottu jne.
Jos ajattelee Jumalan lain edessä ihmistä, joka jo on tehnyt rikkomuksen x, niin vaikka hän kuinka katuu sitä, hän ei saa tehtyä tekemättömäksi. Lain mukaan hänen oma tekonsa määrää hänen kohtalonsa eikä mitään enää ole tehtävissä. Jumalan laki edustaa rikkoneelle eli meille kaikille kuolemaa, koska kaikki ovat tehneet syntiä (Room. 3:23), ja synnin palkka on kuolema (Room. 6:23).
Minusta on mielenkiintoista, että Herra muistutti Moosesta laupeudestaan, anteeksiannostaan, kärsivällisyydestään, hyvyydestään ja uskollisuudestaan juuri ennen noiden lakiluetteloiden antamista. Jumala muistutti, että Hän voi antaa rikkoneelle anteeksi.
Ja kun Mooses pyysi, että Herra näyttäisi hänelle kasvonsa, Hän ei suostunut pyyntöön, vaan sanoi: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon." Sen sijaan Herra siinäkin kohtaa muistutti Moosesta armostaan ja anteeksiannostaan (2. Moos. 33:18-20). Ymmärrän tämän niin, että Jumala halusi Mooseksen (ja meidän kaikkien) tuntevan Hänet nimenomaan armonsa ja anteeksiantonsa kautta.
Meidän omat tekomme edustavat meille iankaikkista kuolemaa ja eroa Jumalasta, mutta Jumalan armo ja anteeksianto edustaa iankaikkista elämää ja toivoa: se mitä itse olen tehnyt, ei määrää kohtaloani vääjäämättä, vaan vielä on Jumalan anteeksianto ja armo – se on syntinsä tunnustavalle tie ulos toivottomasta tilanteesta.
Särkynyt sydän
"Jos toisin sinulle teurasuhrin, se ei sinua miellytä, polttouhriakaan et huoli. Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala." (Ps. 51:18-19)Rakastan psalmien rehellisyyttä ja intiimiyttä – ne ovat juuri sydämen vuoropuhelua Jumalan kanssa, niin kuin rukousta luonnehditaan. Psalmissa 51 Daavid tunnustaa suuret syntinsä Jumalalle: "Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi." (Ps. 51:6)
Asettamalla jakeessa 18 vastakkain eläinuhrin (joilla kyllä oli paikkansa siihen aikaan, ennen Jeesuksen tuloa maailmaan) ja toisaalta murtuneen mielensä, särkyneen sydämensä uhrin Daavid tulkintani mukaan kertoi ymmärtävänsä, että ilman sydämen kääntymystä Jumalan puoleen millään ulkonaisella ei ole väliä. Jumalan armo ja anteeksianto otetaan vastaan sydämen uskossa.
Minusta on koskettavaa, että Daavid tiesi Jumalan tahtovan nimenomaan särkyneen sydämen. Ihmiset ylenkatsovat särkynyttä, rikkinäistä, mutta Jumala ei. Päinvastoin: väärien tekojen takia särkynyt sydän on hyvä asia – sellaisen sydämen Jumala tahtoo armahtaa ja tehdä ehjäksi. Daavid tiesi sen Jumalasta: "Särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala."
Jakeessa 10 Daavid sanoo Jumalalle "elvytä mieli jonka olet murtanut" eli se, että Daavid edes katui vääriä tekojaan ja ylipäätään ymmärsi, että ne olivat Jumalan tahdon vastaisia, oli jo Jumalan Pyhän Hengen tekoa hänen sisimmässään!
Daavid janosi Jumalan armahdusta ja sille perustuvaa parannuksen iloa: "Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata" (51:14). Niin kuin apostoli toteaa myöhemmin, "Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen". (2. Kor. 7:10).
"Totuuden noudattaminen"
"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta." (Joh. 3:20-21)
Raamatussa puhutaan ihmisistä monien jyrkkien kahtiajakojen kautta: vuohet ja lampaat, tämän maailman lapset ja Jumalan lapset, pimeyden lapset ja valon lapset jne. Ihmisille on tyypillistä pyrkiä luokittelemaan itsensä jompaan kumpaan. Joskus sellainen ihminen, joka tuntee syntinsä erityisen raskaasti, saattaa ajatella toivonsa menettäneenä: "Minä nyt olen tällainen pimeyden lapsi – en kelpaa Jumalalle."
Minusta nämä Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumissa ovat erityisen lohdulliset juuri tuolla tavalla ajatteleville. Jeesus ei sanonut: "pahaa tehnyt kaihtaa valoa, mutta se joka ei koskaan ole tehnyt pahaa, vaan aina pelkkää hyvää, tulee valoon" tms., vaan Hän asetti vastakkain pahaa tekevän, joka kaihtaa valoa ja toisaalta totuuden noudattajan, joka tulee valoon.
Mitä se "totuuden noudattaminen" voisi tarkoittaa? Minun ymmärtääkseni se tarkoittaa sitä, että tunnustaa oman syntisyytensä Jumalan edessä.
Raamatussa kerrotaan miehestä, joka ensimmäistä kertaa Jeesuksen tavatessaan lankesi Hänen jalkoihinsa ja sanoi: "Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies." Mutta Jeesus vastasi: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." (Luuk. 5:8-11) Mies oli Pietari, josta tuli yksi Jeesuksen lähimmistä opetuslapsista ja apostoleista.
Pietari noudatti totuutta. Vaikka hän pelkäsi niin paljon, että pyysi Jeesusta menemään pois luotaan, hän samalla tunnusti oman syntisyytensä ja myös Jeesuksen Herruuden!
Kuten edellä mainittu Mooseksen kirjan kohta, myös tämä on minusta lohdullinen erityisesti vapauden näkökulmasta – se muistuttaa minua siitä, että Jeesus on Vapahtaja. Meidän omat menneet tekomme eivät vääjäämättä määrää meitä jäämään pimeyteen, vaan Jeesuksessa, valossa joka on tullut maailmaan, Jumala tarjoaa armonsa ja anteeksiantonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti