Millaisen avun itse sain kristinuskosta ja Jumalalta?
Kouluammuskelun herättämät kysymykset
"Ja minä vihasin koko elämää, sillä kaikki, mitä auringon alla tapahtuu,oli minusta pelkkää pahaa, turhuutta ja tuulen tavoittelua." (Saarn. 2:17)
Kun Suomessa tapahtui ensimmäinen kouluammuskelu marraskuussa 2007, mediassa käynnistettiin asiantuntijoiden voimin suuri arvokeskustelu, jonka ytimessä oli huoli yhteisen arvopohjan murentumisen seurauksista:
kuinka nuoret rakentavat katsomuksensa ja arvomaailmansa? onko heidät jätetty heitteille, tutkimaan ja omaksumaan ääri-ideologioita ja -filosofioita netissä? miksi nuoret masentuvat? mitä ihmiselämän arvosta ja tarkoituksesta ajatellaan?
Olin itse niihin aikoihin masentunut ja ahdistunut. Kun uutisissa kerrottiin ammuskelijan kirjoittamasta kauhistuttavasta manifestista ja sen filosofisista vaikuttimista, ajattelin, että nyt on tapahtunut jotain, minkä seurauksena vihdoin käynnistyy suuri keskustelu niistä kysymyksistä, joita olin pohtinut.
Tapaus toi kammottavalla tavalla yhteen kysymykset mielenterveysongelmista ja ihmisarvosta: tekijällä oli mielenterveysongelmia ja masennuslääkitys, ja hän päätyi surmaamaan muita ihmisiä ja itsensä julistaen, että ihmisyys on yliarvostettua.
Jouduin kuitenkin pettymään: paljon tärkeitä kysymyksiä esitettiin, mutta ainakin minulle jäi kokemus, ettei kukaan osannut vastata. Pian keskustelussa siirryttiin nuorten mielenterveyshoidon määrärahoihin, joka toki myös on tärkeä aihe, mutta siinä on enemmänkin kyse pyrkimyksestä hoitaa masennuksen oireita kuin ymmärtää sen syitä.
Juuri siksi, että yhteinen arvopohja oli murentunut, asiantuntijat eivät osanneet tai tohtineet vastata kysymyksiin. Ja niiltä, jotka olisivat osanneet ja tohtineet, ei kysytty. Murentuneen arvopohjan tilalla on arvojen ja katsomusten moninaisuus sekä ajatus, että ne kaikki ovat yhtä tosia ja hyviä eikä ehdottomia kantoja mielellään tulisi tuoda julkiseen keskusteluun.
Miksi masennus on yleistynyt?
Opiskeluaikoinani eräässä illanvietossa joku mainitsi aloittaneensa mielialalääkityksen. Lopulta kävi ilmi, että lähes kaikilla porukassa oli masennusdiagnoosi tai ainakin oireita, joiden perusteella sellainen irtoaisi. Miksi mielenterveysongelmat ovat niin yleisiä nykyään?
Diagnoosit ainakin ovat lisääntyneet: siinä missä ennenvanhaan vaikeudet, kärsimykset ja pettymykset nähtiin osana normaalia ihmiselämää, nyt ne määritellään mielenterveyshäiriöiksi. En kuitenkaan usko, että tämä yksin riittää selittämään kaiken.
Elämä on monimutkaisempaa kuin ennen: suuria valintoja on alettava tehdä aiempaa nuorempana, ja aikuisen pitäisi elää jatkuvassa valmiudessa muutokseen ja uusien valintojen tekemiseen – normaali elämä on stressaavampaa. Lisäksi nykyihminen elää jatkuvassa uutisvirrassa, ja uutiset ovat lähes pelkästään kielteisiä; hyviä ja neutraalejakin aiheita käsitellään ongelmalähtöisesti.
Jotkut uskovat fyysisiin syihin: uudenlaisiin mikrobeihin ja niiden yhdistelmiin, aivojen tulehdustilaan, välittäjäaineiden epätasapainoon. Ehkä joissain tapauksissa masennuksen syynä ovatkin fyysiset tekijät, mutta en usko, että tämäkään selittää muutoksen.
Itse uskon masennuksen olevan useimmiten sielullinen tila, joka kehittyy vuosien kuluessa, kun herkkä ihminen törmää kaikkialla maailman pinnallisuuteen, valheellisuuteen, raadollisuuteen sekä käsitykseen, että ihmisellä on pelkkä välinearvo.
Maailma toki on aina ollut raadollinen ja monella tavalla masentava, mutta mistä nykyihminen saisi toivoa, syyn kestää se?
Se arvopohja, joka murentui, oli keskeisesti kristillinen. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ennenvanhaan kaikki suomalaiset olivat uskovaisia kristittyjä, vaan että se arvopohja, johon kollektiivisesti ja kyseenalaistamatta auktoriteettien johdolla uskottiin ja luotettiin, oli keskeisesti kristinuskoon perustuva. Ehkä se kannatteli vaikeuksissa eläviä ihmisiä paremmin kuin nykyinen, sisäisesti ristiriitainen moninaisuus?
Kristinuskon mukaan jokaisen ihmisen elämällä on mittaamaton arvo ja tarkoitus, tunsipa hän sitä itse tai ei ja saipa hän sille muilta vahvistusta tai ei.
Jumalaton, masentava maailma
"Ihmisiin ei ole luottamista, he ovat vain tuulenhenkäys." (Ps. 62:10)
Maailmassa, jossa Jumala on unohdettu, ihmiselämän arvo ja tarkoitus jäävät jokaisen itse rakennettaviksi. Mitä silloin käy niille, jotka eivät osaa tai jaksa suorittaa itseään arvokkaaksi? Tai niille, jotka suorittavat valtavasti, mutta eivät silti tunne itseään arvokkaaksi? Entä niille, jotka eivät keksi mitään tarkoitusta elämälleen?
He masentuvat. Olen joskus pohtinut, että ehkä masennuksessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että ihminen tiedostamattaan testaa, pidetäänkö häntä arvokkaana ja rakastetaanko häntä, vaikkei hän enää edes nousisi sängystä aamuisin.
Entä voisiko yhteisö, muut ihmiset, antaa arvon ja tarkoituksen yksilölle? Kouluammuskelun jälkeisessä keskustelussa puhuttiin, että "yhteisöllisyyttä pitää lisätä". Minustakin se olisi tärkeää, mutta moniarvoisen kulttuurin puitteissa suhtaudun siihen skeptisesti.
Sillä jos minun on lähdettävä siitä, että kaikkien kokemukset omasta itsestään ovat yhtä tosia ja arvokkaita, millä auktoriteetilla voisin julistaa jollekulle toiselle, että hän on omista kokemuksistaan huolimatta arvokas? Tai jos hän ei itse näe elämällään mitään tarkoitusta, millä auktoriteetilla voisin tarjota hänelle omaa, toiveikkaampaa näkemystäni?
Sitä paitsi millaisen viestin yhteisön taholta antaa abortin hyväksyminen laissa? Kun ihmiselämän mittaamaton arvo ja koskemattomuus on kyseenalaistettu yhteiskunnassa oikeuttamalla kaikkein heikoimpien surmaaminen, onko mikään ihme, että ihmiset masentuvat ja kokevat arvottomuutta epäonnistuessaan ja ollessaan heikkoja? Ja jokainen epäonnistuu joskus, jokainen joutuu joskus tunnustamaan olevansa heikko.
Sama pätee eutanasiaan, jota paljon puolustellaan. Itsemurha on ihmisen yksityisen epätoivon äärimmäinen seuraus – eutanasia on äärimmäinen seuraus ihmisten yhteisestä epätoivosta.
Evankeliumin parantava voima
"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä." (Ps. 139:14)
En haaveile paluusta entisenlaiseen kulttuuriin, jossa arvot ja katsomukset määriteltiin yhteiskunnan auktoriteettien johdolla, enkä pidä sitä realistisenakaan.
Toivon, että ihmiset henkilökohtaisesti ja toisten kanssa keskustelemalla pohtisivat kristinuskon näkökulmasta elämän suuria kysymyksiä: miksi mitään ylipäätään on olemassa? mikä on ihmisen elämän perimmäinen tarkoitus? mihin voisi perustua ihmisarvo, jota ei voi mitata ominaisuuksien, kykyjen, suoritusten eikä varallisuuden perusteella?
Aloin itse parantua masennuksesta ja ahdistuksesta sillä sekunnilla, kun ymmärsin ja uskoin evankeliumin. Kristinuskon ihmiskäsityksen mukaan ihminen on yhtä aikaa arvokas ja syntinen. Sen sisäistäminen suhteessa itseeni ja muihin ihmisiin oli minulle käänteentekevää.
Yksi suurimmista ongelmistani oli, että aina kun törmäsin maailman pahuuteen, valheellisuuteen ja raadollisuuteen, menin pois tolaltani, ahdistuin ja lamaannuin pitkäksi aikaa. Yritin epätoivoisesti pitää kiinni uskomuksesta, että ihminen on oikeasti hyvä, ja jouduin yhä uudelleen pettymään. Ihan kuin olisin olettanut, että on kaiken loppu, jos tunnustan maailman pahuuden.
Kristinuskossa sen tunnustaminen on pikemminkin kaiken alku: ihminen on syntinen – sen takia maailma on niin raadollinen, pinnallinen, valheellinen, masentava. Enää se ei yllätä minua.
Joku voisi sanoa, että tuohan se vasta raadollinen ihmiskäsitys on! Ymmärrän sen, mutta toisaalta ihminen on kristinuskon mukaan samaan aikaan mittaamattoman arvokas, ihmeellinen, rakastettu!
On ainakin yksi, joka rakastaa jokaista, niitäkin, jotka kokevat olevansa kaikkien unohtamia, hylkäämiä ja arvottomia – Jumala. Evankeliumin ydin on, että Jumala on rakastanut tätä syntiin langennutta maailmaa niin paljon, että Hän lähetti Poikansa Jeesuksen tuomaan meille armon ja pelastuksen.
Jumalan sanan auktoriteettiin vedoten voin julistaa, että jokainen on tärkeä ja arvokas, ja että ihmiselämällä on perimmäinen tarkoitus – se on elää rakkaussuhteessa Jumalan kanssa.
"Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala!
Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset.
Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin
ja annat heidän juoda ilosi virrasta.
Sinun luonasi on elämän lähde,
sinun valostasi me saamme valon." (Ps. 36:8-10)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti