Ihmisten omat luomukset
Yksi nykymaailman suurista paradokseista on, että vaikka nyt enemmän kuin koskaan aiemmin saarnataan ulkonäön moninaisuuden hyväksymisen puolesta, silti nyt omaa ulkonäköä muokataan enemmän kuin koskaan aiemmin.
Tajusin hiljattain, mikä selittää paradoksin.
Kun ajattelen ihmisen ulkonäköä, lähtökohtanani on jäsennys kahteen: 1. Jumalan luomuksiin ja 2. ihmisten omiin luomuksiin. Jäsennys on tärkeä, koska sen, kuka ominaisuudet on suunnitellut ja luonut, tulee ohjata suhtautumistamme. Jumalan luomistyön edessä tulee nöyrtyä ja olla kunnioittava, kun taas ihmisen valintoihin on hyväksyttävää suhtautua arvostelevasti.
Esimerkiksi ihmisen luonnollisiin kasvonpiirteisiin tulee suhtautua Jumalan luomistyötä kunnioittaen. Sen sijaan vaikka keinotekoinen hiusväri on eri asia: sävyvalinnan onnistuneisuutta on hyväksyttävää arvioida oman makunsa mukaan. Samoin jos joku on muokannut ulkonäköään kirurgisesti, niin valinnan viisautta saa arvioida. Näin tämän itse näen.
Nykymaailma taas tapaa saarnata sen puolesta, että ihmisten valintoja ei saa arvostella, ja tämä eetos pätee myös ulkonäköä koskeviin valintoihin.
Paradoksin selitys on, että se mille todellisuudessa vaaditaan hyväksyntää, ei edes ole ulkonäön erilaisuus, vaan ihmisten omat valinnat! Niiden viitekehyksessä vaaditaan sitten ulkonäön moninaisuuden hyväksymistä – aina pukeutumistyyleistä tatuointeihin ja kehonmuokkauksiin kirurgisin toimenpitein.
Hyväksymisen vaatimus kohdistuu siis ihmisten luomuksiin Jumalan luomistyön kustannuksella.
Äärimmäisenä esimerkkinä tästä oli eräs reality-show'ssa ollut kymmeniä kosmeettisen kirurgian toimenpiteitä teettänyt nainen, jonka valintaa hankkia jättimäiset silikoni-implantit oli joku katsoja rohjennut arvostella. Nainen kysyi nykyeetoksen mukaisesti: "Miksi minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen?", vaikka todellisuudessahan hän itse ei ollut hyväksynyt itseään sellaisena kuin oikeasti on.
Jumalan luomistyö ihmisessä
Muistan South Park -komediasarjan jakson vuosien takaa. Siinä oli hahmo, jonka ulkonäköä joku oli arvostellut huomauttamalla, että hänen silmänsä olivat kaukana toisistaan. Hahmo raivosi myöhemmin: "Hän sanoi että silmäni ovat liian kaukana toisistaan! Kuka hän oikein luulee olevansa!? Jumala!?"
Hahmo oli muistaakseni itsekin syyllistynyt saman kaltaiseen arvosteluun, mutta sentään hän oli ymmärtänyt periaatteen oikein: kuka meistä on siinä asemassa, että voi arvostella Luojan luomistyötä?
Raamatun mukaan ihmisen kunnioittamaton kohtelu ja pilkkaaminen ovat jo sinänsä väärin. Vakava synti on, jos ei tunnusta eroa Jumalan luomistyön ja ihmisen omien valintojen välillä ja siten katsoo oikeudekseen arvostella Jumalan luomistyötä ihmisessä niin kuin ihmisen omia valintoja. Se on Luojan herjaamista. Raamatussa sanotaan:
"Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa" (Sananl. 14:31)
"Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii" (Sananl. 14:21)
Näiden jakeiden esiin ottamisella tässä kohtaa en tarkoita, että silmien oleminen etäällä toisistaan tai muu kasvojenpiirre olisi vaivaisuutta. Jae ilmaisee kuitenkin yleisen periaatteen, että ihmisen halveksinta ominaisuuksista, joita hän ei itse ole valinnut, vaan jotka ovat Jumalan valintoja, on itse asiassa Luojan herjaamista. Jakeet sisältävät siis vakavan varoituksen. Vaivaisuus ulkonäön osalta voi tarkoittaa esim. vamman tai sairauden runtelemaa ruumista.
On surullista, että ihmiset kaipaavat muiden ihmisten hyväksyntää niin paljon, että ehostavat Jumalan luoman ulkonäkönsä piiloon tai tuhoavat sitä kehonmuokkauksilla. Paitsi että toisen ihmisen luonnolliseen ulkonäköön tulee suhtautua Jumalan luomistyötä kunnioittaen, niin meidän tulee arvostaa ja kunnioittaa sitäkin, millaiseksi Jumala on meidät itsemme luonut. Daavid kiittää Jumalaa ruumiistaan psalmissa 139:
"Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni,
sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
Minä kiitän sinua siitä,
että olen tehty ylen ihmeellisesti;
ihmeelliset ovat sinun tekosi,
sen minun sieluni kyllä tietää." (Ps. 139:13-14)