tiistai 20. joulukuuta 2016

Voittamattoman valon juhla

Minulle joulu on aina ollut Jeesuksen syntymän muistojuhla. Ensimmäiset mielleyhtymäni jouluun ovat virret "Enkeli taivaan" ja "Hoosianna", joita laulettiin koulun joulujuhlassa. Beetlehemin tähti (myös koristeena kuusen latvassa) sekä seimiasetelma ovat jouluisimmat mielikuvat, mitä saatan ajatella.



Joulun alkuperä?



Aikuisena minulle sanottiin, että oikeasti joulu on alun perin pakanoiden juhla. Jotkut liittävät sen vanhaan suomalaiseen kekriin, jossa juhlittiin maatalousvuoden päättymistä. Toiset nostavat esiin sen, että 25. joulukuuta on roomalaisen juliaanisen kalenterin talvipäivänseisauksen alkuperäinen ajankohta, ja että kyseisenä ajankohtana olisi ennen kristillistä juhlaa vietetty Voittamattoman auringon päivää, Sol Invictusta.

Viimeksi mainitulle päinvastaista, säväyttävää teoriaa käsitellään Areiopagi-verkkolehden kolumnissa "Onko joulu sittenkin alunperin kristillinen juhla?", jonka on kirjoittanut lehden päätoimittaja Miikka Niiranen.



Maailman valo



Koska vietän joulua Jeesuksen syntymän muistoksi, minulle sopii, että sitä nimitetään Voittamattoman valon päiväksi (hmm... olisiko se latinaksi "Lux Invicta"?)! Oikeastaan pidän tästä nimestä enemmän kuin pakanallisesta 'joulusta'.

Jeesus sanoi:
  
"Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh. 8: 12; käännös 1992)

Mitä se tarkoittaa, että Jeesus on maailman valo? Valo vertauskuvana viittaa tietysti siihen, että Jeesus tekee näkymättömän näkyväksi. Jos laskeudut pimeään kellariin, et näe, mitä kellarissa mahdollisesti on, ennen kuin räpsäytät valot päälle; jos kuljet pimeässä metsässä, kompuroit ja eksyt, mutta jos sinulla on taskulamppu mukanasi, näet väistää esteet ja pysyt polulla.


1. Jeesus valaisee syntisen

Jos me langenneet ihmiset vertaamme itseämme toisiin langenneisiin, meidän on mahdollista katsoa olevamme suhteellisen hurskaita. Aina on jokin asia, jossa minä olen onnistunut naapuriani paremmin. Olemme myös taipuvaisia vähättelemään omia vääriä valintojamme, eli syntejämme – rationalisoimaan ja oikeuttamaan niitä olosuhteiden perusteella (niin että lopulta synti ei ehkä ole enää ollenkaan syntiä...), ja joskus korostamaan muiden syntejä. Olemme taipuvaisia vertaamaan itseämme heihin, joihin verrattuna oletamme olevamme parempia.

Toisin sanoen se, mistä Jeesus nuhteli fariseuksia, on yleisinhimillinen taipumus.

Pojassa Jeesuksessa pyhä ja vanhurskas Jumala syntyi ihmiseksi. Jos vertaan itseäni Jeesukseen, Hänen täydellisyytensä ja synnittömyytensä pakottaa minut näkemään itseni vajavaisena ja syntisenä. Jeesuksen täydellisyys ja synnittömyys ilmeni Hänen olemuksessaan, sanoissaan, ihmeteoissaan, valinnoissaan – aina Golgatan ristille ja ylösnousemukseen saakka.

Kun Jeesus, maailman valo, on saanut meidät näkemään syntisyytemme, tunnustamme syntimme, eli teemme totuuden niiden suhteen: jokainen vilpittömästi tunnustettu synti annettiin ristillä kuolemalle Jeesuksessa, joka nousi kuolleista elämän herrana!


2. Lesken ropo näkyviin

Markuksen evankeliumissa kerrotaan:

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." (Mark. 12: 41-44; käännös 1992)

Minusta tätäkin voi pitää yhtenä tapana, jolla Jeesus, maailman valo, toi näkyviin näkymättömän. Kiinnittämällä opetuslasten huomion köyhään leskeen, joka laittoi uhriarkkuun varakkaisiin verrattuna mitättömältä näyttävän kolehdin, Jeesus valaisi maailmaa periaatteella, jonka mukaan ei tuijoteta pelkästään ulkoiseen (ja aseteta sen perusteella tekoja ja ihmisiä arvojärjestykseen), vaan nähdään sydämen asenne – sisäinen valinta, jonka mukaan jotain tehdään tai jätetään tekemättä. Leski antoi kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi, niin kuin Jeesus antoi elämänsä meidän tähtemme.


3. Hengessä näkeminen

Kirjeessä heprealaisille sanotaan:

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. (Hepr. 11: 1; käännös 1992)

Tässä Uuden Testamentin heprealaiskirjeen luvussa 11 puhutaan uskon esikuvista. Kirjoittaja nostaa sellaisiksi Vanhan Testamentin ihmisiä, jotka uskoivat Jumalan lupauksiin, vaikka tilanne oli inhimillisesti arvioituna toivoton. Abrahamin ja Saaran, Mooseksen, Daavidin ja monen muun lisäksi tekstissä mainitaan profeetat.

Yksi huikeimmista kuvauksista hengellisestä näkemisestä on Vanhan Testamentin kohta, jossa kerrotaan profeetta Elisasta, Jumalan miehestä, jota Syyrian kuninkaan sotilaat olivat tulossa vangitsemaan.

Kun Jumalan miehen palvelija aamulla nousi ja meni ulos, kaupungin ympärillä oli kaikkialla sotilaita, hevosia ja vaunuja. Palvelija sanoi Elisalle: "Voi, herrani! Mitä me nyt teemme?"
"Älä pelkää", Elisa vastasi, "meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä." Hän rukoili Herraa ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi." Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään. (2. Kun. 6: 15-17; käännös 1992)

Jos joku nyt ihmettelee, miksi otan esimerkiksi Vanhan Testamentin tapauksen, kun on tarkoitus puhua Jeesuksesta, joka syntyi maailmaan vasta Uuden Testamentin aikaan, niin muistutan, että Jumala on kolmiyhteinen: Jeesus avasi ihmisten silmiä jo ennen maailmaan syntymistään. Heprealaiskirjeessä kerrotaankin, että lupausten täyttyminen Jeesuksessa Kristuksessa oli heidän uskonsa viimekätinen syy, vaikka Jeesus syntyi maailmaan vasta satoja, tuhansia vuosia heidän kuolemansa jälkeen.

Vaikka tilanne vaikuttaisi ajallisten olosuhteiden perusteella toivottomalta, sillä, joka uskoo Herraan, on toivoa.


Valo loistaa pimeydessä


Monia muitakin vastauksia ja näkökulmia löytynee kysymykseen "Mitä se tarkoittaa, että Jeesus on maailman valo?". Nämä kolme vastausta nousevat kuitenkin evankeliumin ytimestä mielestäni, ja siksi halusin käsitellä niitä.

Johannes kirjoittaa Jeesuksesta:

Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
(Joh. 1: 4-5; käännös 1992)

Jeesus totisesti on voittamaton valo: mitä suurempi on pimeys, sitä kirkkaammin valo loistaa.