Jeesus on maailman valo

  Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valo." Mitä se tarkoittaa? 

  Raamattukin on Jumalan sanan valo. Se antaa meille Jumalan tahdosta ja Jeesuksesta oikean todistuksen.

Jeesus valona  

"Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh. 8:12)

  Valo on elämälle välttämätöntä. Luojan luoma auringon valo on välttämätöntä kasvien yhteyttämiselle ja kasvulle. Se on välttämätöntä, että luonnollinen elämä uusiutuu ja jatkuu ajallisesti. Kasvien yhteyttämisessä syntyy myös happea, jota ihmiset ja eläimet tarvitsevat elääkseen.

Valo mahdollistaa näkemisen. Ilman valoa ihminen harhailee pimeydessä ja eksyy. Joskus näkeminenkin voi olla hengissä pysymiselle välttämätöntä, kuten jouduin kerran nuorena kaupunkilaisena toteamaan. 

Olin lähtenyt maaseudulla sydäntalvella metsäpolulle kävelemään. Yhtäkkiä, ollessani keskellä metsikköä, tuli säkkipimeää. Vaikka kuinka auoin silmiäni, en nähnyt, missä polku menee. Paniikissa kompuroidessani aloin oikeasti pelätä, että kuolen kylmyyteen. Onneksi pilvi siirtyi kuun edestä ja pääsin juoksemaan pois metsästä. Ihastelin lumista metsää, joka säihkyi hopeisena kuun valossa. Siitä pitäen olen aina muistanut ottaa taskulampun mukaan lähtiessäni maaseudulla ulkoilemaan talvi-iltana.

  Jeesus sanoi olevansa maailman valo, jota ilman ihmiset harhailevat pimeydessä ja kuolevat synteihinsä. Siinä missä auringon valo on luonnolliselle, ajalliselle elämälle välttämätöntä, Jeesus Kristus on ihmisen hengelliselle syntymälle, hengelliselle kasvulle ja uusiutumiselle sekä ikuiselle elämälle välttämätön. 

Jeesus-valo on välttämätön hengelliselle näkemiselle eli sille, että näemme Jumalan tahdon ja oman syntisen tilamme sen valossa. Jeesus valona saa näkemään paitsi sen, mikä on pielessä, eli oman syntisyytemme, myös vastauksen siihen eli Hänet Pelastajana. Jeesus on valo jokaiselle, joka seuraa Häntä.

Jeesus valona saa näkemään tämän lisäksi kaiken sen hyvän minkä Jumala on luonut Hänen kauttaan eli Sanallaan. Kaikki ihmiset, joilla on luonnollinen näkökyky, kyllä näkevät luomakunnan silmillään, mutta Jeesus valona saa näkemään sen kaiken Jumalan luomana ja olemaan Hänelle kiitollinen.

  Jeesus valona ei ole pelkästään vertauskuvallinen ilmaus, vaan Raamatussa kerrotaan Jumalan valon olevan myös nähtävää kirkkautta. Kolme opetuslasta saivat vuorella nähdä Jeesuksen kirkkauden: "Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niin kuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo." (Matt. 17:2; 1933/38)

"Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon." (Ps. 36:10)

Lamppu joka valaisee askeleet

  Joskus kuulee sanottavan "uskon Jeesukseen, mutten usko Raamattuun". Eikö se ole ristiriitaista? Raamatun ansiostahan me tiedämme Jeesuksesta ne kaikki ihanat lohdulliset asiat, kuten sanat "Minä olen hyvä paimen", "Minä olen tie, totuus ja elämä" sekä Hänen rakastavat ja parantavat kohtaamisensa sairaiden ja hyljeksittyjen kanssa. 

Raamatun ansiosta tiedämme Jeesuksen sanoneen: "Minä olen maailman valo" ja tiedämme evankelista Johanneksen todistuksen Jeesuksesta: "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." (Joh. 1:4)  Millä perusteella muka voisimme hyväksyä kaikki nämä miellyttävän tuntuiset kohdat, mutta hylätä muut kohdat samasta todistavasta lähteestä?

Lisäksi Jeesus itse viittasi Kirjoituksiin eli Vanhaan Testamenttiin opettaessaan sekä kertoessaan, kuka Hän on: Kirjoitukset toteutuivat Hänessä. Siten Jeesus vahvisti Raamatun olevan oikea todistus Hänestä. 

  Jeesus sanoi olevansa maailman valo, minkä yksi merkitys on, ettei Hän ole jokin yksityinen, sisäinen valo, joka ohjaa kutakin yksilöä tämän "oman totuuden" mukaisia teitä, vaan Hän on sama valaiseva totuus kaikille ihmisille maailmassa. Jeesus ei muutu sen mukaan, mitä meistä kukin kokee eikä Hän muutu aikojen mukana. Jeesus-valo on kyllä jokaisen uskovaisen sydämessä sisäisesti, mutta Hän on muuttumaton ja sama kaikille. 

  Raamattukin on uskovaiselle Jumalan sanan valo. Raamatusta saamme tietoa ja ymmärrystä Jumalasta ja voimme tutkia, ovatko omat ja toisilta kuulemamme käsitykset Hänestä paikkansapitävät vai eivät. Raamatun todistus ainakin on oikea ja luotettava, vaikka ihmiset erehtyvät. Tämän takia psalmin 119 kirjoittaja kutsuu Jumalan sanaa "lampuksi, joka valaisee askeleeni".

Raamatun valo kyllä paljastaa meille syntimme kertomalla, miten Jumala tahtoo meidän elävän, ja mikä on Hänen tahtoaan vastaan, mutta se myös todistaa pelastuksesta, jonka Jumala on meille lähettänyt eli Jeesuksesta.

"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

Valo joka on pimeyttä

Jeesus varoitti valosta, joka on pimeyttä. Tässä kirjoituksessa pohdin, mitä Hän sillä tarkoitti.

Valoa omasta takaa?

"Luota sydämesi ääneen", "luota tunteeseesi", "antaudu sielusi ohjaukseen", "minä luotan vain omaan järkeeni", "meillä jokaisella on oma totuutemme – millainen on sinun totuutesi?"... Nämä ovat tuttuja neuvoja ja väitteitä nykymaailmassa, ainakin meidän kulttuurissamme.

Niiden mukaan ainoa, jolla voi olla oikea näkemys ja ymmärrys asioista, on jokainen ihminen itse. Jokaisen sisimmän väitetään olevan kuin valo, joka saa näkemään juuri hänelle oikean ja hyvän päämäärän sekä tien, jota kulkemalla sinne pääsee. Jokaisella on elämässään omanlaisensa päämäärä, oma tiensä.

Raamatun mukaan olemme kuitenkin syntisiä ja vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23) emmekä voi luottaa sydämemme ääneen. Joskus sydämemme ohjaa meitä valintoihin, jotka ovat linjassa Jumalan tahdon kanssa, mutta oma ymmärryksemme valaisee myös päämääriä, jotka aluksi näyttävät hyviltä ja tavoittelemisen arvoisilta, mutta osoittautuvatkin vääriksi ja tuhoisiksi.

"Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie." (Sananl. 16:25)

Valo joka on pimeyttä

"Silmäsi on sinun ruumiisi lamppu. Kun silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Kun silmäsi ovat huonot, ruumiisi on pimeä. Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä." (Luuk. 11:34-35) 

Varoittaessaan valosta, joka on pimeyttä Jeesus käytti vertauskuvana ruumiillista sokeutta. Niin kuin ruumiillisesti sokeaa lampun valo ei valaise, hengellisesti sokeaa ei valaise valo, joka loistaa Jeesuksesta. Niin kuin ruumiillisesti sokea on suljettu ruumiilliseen pimeyteen, hengellisesti sokea on suljettu hengelliseen pimeyteen ja on omien visioidensa, päämääriensä ja ymmärryksensä varassa.

Hengellisesti sokea luottaa Jumalan ja Hänen sanansa sijaan omaan näkemykseensä siitä, mikä on hyvää ja tavoittelemisen arvoista. Kulkiessaan kohti oman näkemyksensä valaisemaa päämäärää hän järkeilee, mitkä ovat sen saavuttamisen kannalta oikeat askeleet – ja hän etenee omalla tiellään.

Eteneminen luo harhan valosta: jos hän kulkisi pimeydessä, eikö hän sokean tavoin kompuroisi ja eksyisi tieltä? Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, etteikö hengellisesti sokea osaisi käyttää "järkensä valoa" ja tehdä päämääränsä saavuttamiseksi oikeita valintoja, vaan siinä, että itse päämäärä on väärä. Oikea hänen omissa silmissään, mutta väärä Jumalan silmissä sekä iankaikkista kohtaloa ajatellen.

Kun hengellisesti sokea on edennyt tiellään yhä pidemmälle ja lopulta saavuttanut oman päämääränsä, hän todellisesti on eksyksissä!

Jeesuksen mukaan nimittäin on vain yksi hyvä ja oikea päämäärä – ikuinen elämä taivaallisen Isän luona, ja sinne on vain yksi tie – Jeesus itse. Se joka päätyy johonkin muuhun päämäärään, on päätynyt eksyksiin – ja valo, joka tien sinne valaisi, olikin pimeyttä.



"Sokea taluttaa sokeaa..."


Ei kuitenkaan kuka tai mikä tahansa meidän itsemme ulkopuolinen valon lähde sovellu valaisemaan oikeaa tietä. Sen lisäksi, ettemme voi luottaa omaan sisäiseen valoomme, emme myöskään voi luottaa jonkun toisen sisäiseen valoon – vaikka tämä toinen väittäisi olevansa "henkisellä tiellä" pitkälle edennyt guru, ja vaikka muutkin vakuuttelisivat, että hänen opastukseensa voi luottaa.

"Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan" (Matt. 15:14).

Syntiin langenneessa maailmassamme monenlaiset Jumalan tahdon vastaiset hankkeet menestyvät ja tuottavat harjoittajalleen toivottua tulosta, esim. vaurautta ja suosiota. Menestys ja tuloksellisuus ovat edelleen omiaan vakuuttamaan hengellisesti sokean siitä, että hän voi luottaa oman sisimpänsä tai jonkun toisen sisimmän valoon, minkä seurauksena hän jatkaa eteenpäin yhä itsevarmempana.

Niin hänen pimeytensä syvenee, mutta hän itse kokee valon vain lisääntyvän!




Sielunvihollisen kauniit eksytykset

 "... tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi." (2. Kor. 11:14)

Tähän Toisen korinttilaiskirjeen kohtaan viitataan aika usein, kun varoitetaan ihmisiä luottamasta suin päin siihen, että heidän mahdolliset enkeli-ilmestyksensä ja vastaavat yliluonnolliset kokemuksensa ovat lähtöisin Jumalasta. Varoitus on toki paikallaan.

Paljon yleisempi ja vähintään yhtä petollinen tapa, jolla valkeuden enkeliksi tekeytyvä sielunvihollinen vaikuttaa maailmassa ja ihmisten sydämissä, on ymmärtääkseni kuitenkin hyviltä näyttävät hankkeet, jotka todellisuudessa ovat Jumalan tahdon vastaisia.

Esimerkeiksi soveltuvat vaikkapa eutanasia ja abortti, joita tavallisesti puolustetaan empaattisina vaihtoehtoina kaikille osapuolille. Kuka voisi vastustaa tekoa, jonka on perusteltavissa empatialla?

Sairaudesta kärsivä saattaa itse toivoa eutanasiaa, "onnellista kuolemaa", ja se joka sen hänelle soisi, perustaa näkemyksensä empatiaan, kun taas eutanasian torjujan valinta johtaisi hänen kärsimyksensä jatkumiseen. Kuitenkin sen, joka ojentautuu Jumalan sanan mukaan, joka sanoo mm. "Älä tapa", on asetuttava eutanasiaa vastaan.

Empatia sinänsä on hyvä asia, ja me tarvitsemme sitä ymmärtääksemme toisen ihmisen kokemusta, mutta jos sen mukaan toimiminen on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, se vie eksyksiin. Me voimme kuunnella sydäntämme (ja tuskin edes voisimme olla sitä kuulematta!), mutta meidän tulee valintoja tehdessämme tarkastella sen ääntä Jumalan sanaa vasten.

"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

"Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat..."

"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan." (Joh. 1:9)

"Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."" (Joh. 8:12)

Ilman Jeesusta, todellista valoa, olemme kaikki hengellisesti sokeita ja eksyksissä, olemmehan kaikki omana itsenämme syntisiä ja vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23). Jeesus valaisee ja tekee hengellisesti näkeväksi jokaisen, joka uskoo Häneen.

Jumalan sana valaisee paitsi sen, mikä on hyvä ja oikea päämäärä, myös sen tosiasian, ettemme itse pysty sitä saavuttamaan, vaan tarvitsemme Jeesusta perille pääsemiseksi. Tämän kirjoituksen aihe ei ole Jeesus maailman valona, joten en mene siihen syvällisemmin. Mm. vuodentakaisessa blogitekstissäni Voittamattoman valon juhla kirjoitin aiheesta enemmän.

"Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen." (Jes. 53:6)

Nykyään kuulee kutsuttavan uskovaisia halventavasti "lampaiksi", epävarmoiksi seuraajiksi, joilla ei ole rohkeutta, älyä ja itsevarmuutta kulkea omaa tietään. Raamatun mukaan kuitenkin kaikki ihmiset ovat lampaisiin verrattavissa!

Ilman Jeesusta me kaikki olemme eksyksissä, luottaneet valoon, joka on pimeyttä, mutta kuten Jeesuksen vertauksessa eksyneestä lampaasta (Matt. 18:12-14) käy ilmi, Jumala etsii juuri omille teilleen eksyneitä.

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta." (Joh. 10:11)

Ajatuksia buddhalaisuuden ja kristinuskon erosta

  Janoaminen, valo, kärsimys, vapahdus... mm. nämä ovat tärkeitä käsitteitä sekä buddhalaisuudessa että kristinuskossa. Kuitenkin Buddhan opit ohjaavat päinvastaiseen suuntaan kuin evankeliumi: toisen mukaan ihmisen kaipuu yhteyteen perustuu virheelliseen ajatteluun – toinen taas väittää sen olevan ihmisessä todellisinta.

Luominen

  Minusta yksi ihanimmista asioista kristinuskossa on Luojan ja luodun välinen suhde, joka tarkoittaa mm., että olen erillinen Jumalasta. Ihanaa se on siksi, että erillisyys mahdollistaa yhteyden välillämme.

Meistä luoduista ihmisistä ei koskaan tule Luojaa, Jumalaa – se on tietysti jo loogisesti mahdotonta: Luoja on ikuinen, mutta luotu on joskus alkanut olla olemassa. Ikuisuus on kolmiyhteisen Jumalan ominaisuus, mutta ei luodun ihmisen, joka ainoastaan voi olla ikuisen elämän perillinen, jos hän uskoo Jeesukseen (Room. 8:16-17).

Olipa todellisuuden viimekätinen laatu buddhalaisuuden mukaan materiaa tai henkeä, se on perinteistä kategoriointia käyttäen lähinnä panteistinen uskonto, eli sen mukaan persoonaton "jumaluus" on kaikessa ja siten myös ihmisessä itsessään. Luojan ja luodun välistä erillisyyttä ja suhdetta ei ole – mitään tuonpuoleista ei ole. Jotkut luonnehtivat buddhalaisuutta naturalistiseksi panteismiksi tai hengelliseksi naturalismiksi.

Mm. immanenssi, eli erillisyyden ja sitä myöten suhteen puuttuminen, tekee buddhalaisesta ajattelusta vastakkaisen kristinuskolle. Jos ei ole erillisyyttä, ei voi olla yhteyttäkään.

Buddhalaisuudessa uskotaan maailmankaikkeuden aina olleen olemassa, vailla alkua ja loppua, ja olevan jatkuvassa jälleensyntymisen liikkeessä, jossa atomit asettuvat karman mukaisesti yhä uusiin muotoihin ja järjestyksiin. Buddhaksi eli valaistuneeksi tuleminen on vapautus tästä kiertokulusta.

Tässä kirjoituksessa olen käyttänyt tietolähteinäni hiljattain käymiäni keskusteluja buddhalaisen kanssa, mm. englanninkielistä Buddha Sasana -sivustoa sekä käsitteiden ja oppien suomenkielisten muotoilujen osalta Wikipedia-artikkeleita buddhalaisuudesta (mm. Buddhalaisuus ja Neljä jaloa totuutta).


Jano

"Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa." (Ps. 42:2-3)

Se joka on alkanut janota Jumalaa ei voi löytää kaipaamaansa maailmasta. Janon sammumattomuus maailmallisilla asioilla, olivatpa ne sinänsä kuinka toivottuja tahansa, on Jumalan tahdon mukaista.

Buddhalaisuudessa janoaminen on ongelma, koska sen uskotaan johtuvan tietämättömyydestä. Tämä kiteytetään Buddhan opissa "neljä jalosta totuudesta": 1. elämä(-ssä) on kärsimystä, 2. kärsimyksen aiheuttaa janoaminen, 3. kärsimys lakkaa, kun janoaminen lakkaa ja 4. kulkeminen jaloa, kahdeksanosaista polkua (jossa etiikka ja meditaatio ovat keskeisiä) johtaa kärsimyksen lakkaamiseen.

Ainaisesti sammuttamattomana jano on luonteeltaan harhaista ja aiheuttaa kärsimystä ja tyytymättömyyttä ('dukkha'). Buddhan mukaan esim. maailman tarjoamat aistinautinnot eivät voi sammuttaa janoa, ja näinhän uskotaan myös kristinuskossa.

Kuitenkaan buddhalaisuudessa janoon ei vastata antamalla sellaista juotavaa, joka todellisesti sammuttaisi janon, vaan janoisen täytyy tehdä asioita, kuten meditoida, jotta hän lakkaisi janoamasta! Janoa ei siis koskaan sammuteta, vaan janoaminen tulee lopettaa, koska se perustuu tietämättömyyteen, virheoletukseen erillisyydestä ja siten janon sammuttajan olemassaolosta. Kuka janon sammuttaisikaan, jos mitään tai ketään muuta tietoista oliota ei ole kuin ne, jotka sisältyvät maailmankaikkeuteen: janoavia ja turhan janoamisen lopettaneita?

Kristinuskon mukaan janoaminen ei johdu harhaisuudesta – päinvastoin: juuri se voi tuoda ihmisen ikuisen totuuden lähteelle. Jeesus ei sanonut samarialaiselle naiselle kaivolla, että tämän tulee lakata janoamasta, vaan kertoi voivansa antaa ikuista vettä, jota juotuaan ihminen ei enää koskaan ole janoissaan:

"Jeesus vastasi hänelle: 'Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.'" (Joh. 4:13-14)

Valaistuminen

Kysyttäessä Jeesuksen identiteetistä jotkut buddhalaiset sanovat, että Jeesus on buddha, valaistunut, tai että Hän on bodhisattva, joka tarkoittaa valaistumisen myötä jälleensyntymisen kiertokulusta vapautunutta "valaistumisolentoa", joka on jatkanut jälleensyntymistä vapaaehtoisesti, auttaakseen muita olentoja valaistumisen tiellä.

Mm. meditoimalla ja eettisesti elämällä ihminen etenee kohti valaistumista, joka tarkoittaa todellisuuden näkemistä sellaisena kuin se on ja sitä myöten vapautumista tietämättömyydestä, turhasta janoamisesta ja turhan janoamisen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Jeesus ei kuitenkaan sanonut olevansa valaistunut, vaan valo:

"Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: 'Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.'" (Joh. 8:12)

Valo on se, joka valaisee kohteensa, saa näkemään oikein ja ymmärtämään asioiden tarkoituksen. Jeesus maailman valona saa ihmisen näkemään mm. oman puutteellisuutensa ja syntisyytensä ja toisaalta sen, miten asioiden tulisi olla. Valoa itseään ei tietenkään voi eikä tarvitse valaista.

Jeesukseen uskovan tehtävä on kyllä olla valona ja suolana maailmassa (Matt. 5:13-16), mutta uskovaisenkin valo on lähtöisin Jeesuksesta. Evankelista Johannes kertoo profeetta Johannes Kastajan ja Jeesuksen välisestä suhteesta seuraavasti:

"Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan." (Joh. 1:4-9)

 


Vapahdus


Pysymättömyys ('anicca') on Buddhan oppien mukaan yksi olemassaolon merkeistä. "Kaikki ilmiöt, havainnot ja olemassaolo on pysymätöntä, tilapäistä ja jatkuvassa muutoksessa" (Wikipedia: Buddhalaisuus). Helsinki Zen Centerin sivustolla julkaistussa artikkelissa "Buddhan tie – kärsimyksestä vapauteen" kuvataan pysymättömyyttä seuraavasti:

"Pysymättömyyden ulkopuolella ei ole mitään. Toisin sanoen ei ole olemassa puunlehtiä, jotka tulevat vihreiksi; jotka tulevat keltaisiksi; jotka lakastuvat. Ei ole olemassa lehtiluontoa, mitään lehteä itsessään, joka muuttuisi, vaan muutos itse on lehti."

Elämä(-ssä) on kärsimystä siksi, että se on janoamista, takertumista pettävään ja ohimenevään, eli pysymättömään; juuri janoaminen ja takertuminen (jotka itsessään ovat pysymättömyyttä) sitoo ihmisen jälleensyntymisen kiertokulkuun, jolloin kärsimys pääsee jatkumaan.

Lakkaamalla janoamasta, eli ymmärtämällä janon tietämättömyyteen perustuvan luonteen, ihminen vapautuu kiertokulusta. Vapautuksen voi saavuttaa elämällä Buddhan opetuksien mukaisella tavalla: kehittämällä itsessään hyvettä (etiikka), keskittymistä (meditointi) ja viisautta (Buddhan opetusten ymmärtäminen). Ihmisen täytyy itse saavuttaa vapautus – muuta vapahtajaahan ei ole.

Kristinuskossa Jeesus, ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, on ihmisen vapahtaja. Luodut ja syntiin langenneet ihmiset eivät voi itse pelastaa itseään, sillä ilman Jumalaa ihminen on hengellisesti kuollut (Ef. 2:5). Ikuista elämää janoava tulee Jeesuksen luo, ja Jeesus vapauttaa hänet synnin ja kuoleman vallasta. Ikuisen henkensä voimalla Jeesus sovitti syntimme ristillä ja voitti kuoleman (Hepr. 9:14).

"Jeesus vastasi heille: 'Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.'" (Joh. 8:34-36; 1938)

Kuten kaikki tietävät, kristinuskossa ei uskota jälleensyntymiseen, vaan Jeesus on tie ajallisesta ja langenneesta elämästä iankaikkiseen elämään, taivaallisen Isän luo (Joh. 14:6). Kärsimys ei sisälly elämään sinänsä, vaan se on välttämätöntä ainoastaan tässä ajassa. Jeesukselta saatava ikuinen elämä ei ole raskasta, loputonta janoamista ja takertumista, vaan sitä kuvataan Raamatussa 'todellisen vapauden' lisäksi mm. sanoilla rauha ja autuus.

Mikä se buddhalaisuuden vapautunut tila sitten on? Edes Siddhartha Gautama (n. 560 eKr.) eli alkuperäinen Buddha, ei vastannut kysymykseen.

Vapautuneeseen tilaan, nirvanaan, viitataan vain kiertokulun päättymisenä – muun kuvailun sanotaan olevan turhaa tai mahdotonta. Harmi. Minun ajattelussani nimittäin juuri tämä kysymys olisi ratkaisevan tärkeä pohtiessani mahtaako nirvanalla edes olla todellista sisältöä.

Yksi keino tavoittaa hieman sitä, mitä sanoilla ei voi kuvata, olisi tavata valaistunut eli buddhaksi tullut ihminen ja tarkastella, millainen hän on. Buddhiahan ymmärtääkseni kulkee joukossamme täällä maailmassa. Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka on täysin vailla tyytymättömyyden tunteita ja kärsimystä (eli dukkhaa, joka johtuu tietämättömyydestä)? Minä en.




Puhallus


"Siispä, tyhjyydessä ei ole ruumista, ei tunnetta, ei ajatusta, ei tahtoa, ei tietoisuutta. Ei ole silmiä, ei korvia, ei nenää, ei kieltä, ei ruumista, ei mieltä...", luetellaan Sydän-sutrassa, joka on yksi tunnetuimmista buddhalaisista sutrista eli kanonisista teksteistä. Sitä, joka on tiedostanut kaiken tyhjyyden, ylistetään valaistuneeksi. Sydän-sutra on veisattuna duurisointuinen.

Buddhalaisuutta sanotaan joskus ainoaksi ateistiseksi uskonnoksi. Edellä käsiteltyjä opetuksia ajatellen se on ymmärrettävää. Jotkut pitävät sitä elämänfilosofiana tai (länsimaalaisittain) yksinkertaisesti psykologisena oppina, joka auttaa ihmistä hyväksymään olemassaolonsa väliaikaisuuden sekä ohjaa häntä kohti eettistä elämäntapaa: empatiaa, epäitsekkyyttä, luopumista, kohtuullisuutta, väkivallattomuutta.

Sanskritinkielinen sana nirvana tarkoittaa kirjaimellisesti 'sammuksiin puhaltamista'. Se, joka nirvanassa sammuu, on mm. virheellinen kokemus erillisestä minuudesta. Buddhalaisuudessa minuudettomuus ('anatta') on keskeinen käsite: yksilösielua ei ole, joten kokemus siitä on tietämättömyyttä, joka tuottaa dukkhaa...

Puhalluksesta puhutaan myös kristinuskossa. Raamatun luomiskertomuksessa sanotaan:

"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." (1. Moos. 2:7; 1933)

Kristinuskossa Jumalan puhallus johtaa elämän syttymiseen. Eikä syttyvä elämä ole vain elämää jollain yleisellä tasolla, vaan jokainen yksilösielu, jokainen "minä", on Jumalan tarkoittama ja ainutlaatuinen:

"Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." (Ps. 139:16)

Luojan ja Hänen luotunsa välillä oli yhteys, mutta syntiinlankeemus johti yhteyden katkeamiseen, ruumiilliseen kuolevaisuuteen ja hengelliseen kuolemaan (1. Moos. 2:17, Ef. 2:5). Jumala tarjoaa langenneille ihmisille Jeesuksessa uutta yhteyttä, joka syntyy uskossa. Jeesus kutsuu tapahtumaa syntymiseksi uudesti, ylhäältä (Joh. 3:5). Apostoli Paavali viittaa uudestisyntymän ihmeeseen kutsumalla Jeesukseen uskovaa uudeksi luomukseksi:

"Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." (2 Kor. 5:17; 1938)

Uudestisyntyminen ylhäältä Jumalan lapseksi on kuin "toinen puhallus", jolla Jumala tekee hengellisesti kuolleen eläväksi ja ikuisen elämän perilliseksi.

Vetovoiman laki – avain onneen, avain autuuteen?

New Thought -uskomusjärjestelmiin kuuluva oppi vetovoiman laista on valloittanut ihmisten sydämiä ympäri maailmaa jo yli kymmenen vuotta. Toiset vannovat sen nimeen materiaalisen vaurauden tavoittelussa, toiset soveltavat sitä kasvattaakseen henkistä pääomaansa ja hyvinvointiaan.

Silloin tällöin jopa törmää väitteisiin, että vetovoiman laki – saman kaltaiset vetävät toisiaan puoleensa – olisi myös Raamattuun kätkeytyvä perusviesti. Mitä paljastuu, kun oppia tarkastellaan evankeliumin valossa?

 

"The Secret – Salaisuus" - mihin siinä uskotaan?

Oppi vetovoiman laista (law of attraction) ei ole uusi keksintö, mutta sen teki uudella tavalla tunnetuksi australialainen tv-käsikirjoittaja ja tuottaja Rhonda Byrne vuonna 2006 ilmestyneellä dokumenttielokuvallaan The Secret – Salaisuus. Myöhemmin hän kirjoitti aiheesta saman nimisen kirjan. Byrne on maininnut innoittajakseen Wallace D. Wattlesin self-help -klassikon Rikastumisen tiede (The Science of Getting Rich, 1910).

The Secret - Salaisuus -elokuvassa ja -kirjassa esitellyn vetovoiman lain mukaan "ajatuksista tulee totta": jos ajattelet positiivisesti, vedät puoleesi tilanteita, tapahtumia ja asioita, jotka aikaansaavat lisää positiivisuutta. Opin mukaan meidän ei tule keskittyä siihen, mitä pelkäämme tai mitä meillä ei ole, vaan ajatella ja käyttäytyä kuin olisimme jo saaneet sen, mitä toivomme. Byrne ja muut opin kannattajat vakuuttavat, että tällä tavoin ajatuksiamme hallitsemalla saamme sen, mitä toivomme.

Muotoilut muistuttavat kieltämättä hieman Jeesuksen opetuksia:

"Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän." (Mark. 11:24)

Jeesus opetti näin taivaallisen Isän rukoilemisesta (Mark. 11:25). Sen sijaan vetovoiman lain kannattajat mainitsevat pyynnön kohteeksi ja toiveiden täyttäjäksi maailmankaikkeuden. Opin mukaan maailmankaikkeuden tahto on, että ihminen saa kaiken tarvitsemansa kasvaakseen ja menestyäkseen.

Keskustelussa vetovoiman laista, kuten myös Byrnen kirjassa, vilahtelee fysiikasta tuttuja käsitteitä, kuten kvanttimekaniikka ja energia. Monet "Uuden ajattelun" (New Thought, New Age) mukaisesti uskovat väittävätkin, että heidän uskomusjärjestelmänsä on puhtaan tieteellinen – siinä vain sovelletaan lainalaisuuksia, joita tiede ei vielä ole löytänyt ja kyennyt todistamaan. He eivät oleta yliluonnollisen, tai kuten kristinuskossa sanotaan: hengen, olemassaoloa, vaan heidän mielestään kaikki on energiaa, värähtelyä eri taajuuksilla.

Kokonaisuutta hämmentää, että tämän uskomusjärjestelmän kannattajat usein viittaavat "jumalaan" – heille nimittäin maailmankaikkeus on jumala! Kristitty ymmärtää, että tällä tavoin uskova väittää luotua luojaksi.

 

Pakko olla positiivinen?

Minulla itselläni on neurologinen sairaus, ja siksi olen vuosia seurannut eri tavoin sairaiden ihmisten videopäiväkirjoja, eli "vlogeja", videofoorumi Youtubesta. Haen niistä kai näkökulmia, joiden kautta käsitellä oman diagnoosini herättämiä ajatuksia ja tunteita.

On hämmästyttävää, miten laajasti ja lujasti vetovoiman lain periaatteet on omaksuttu kansainvälisessä sosiaalisessa mediassa, varsinkin naisten keskuudessa. Oppiin viitataan monesti nimeltä ja olettaen, että kaikki tietävät sen. Joissain videopäiväkirjoissa ja niiden kommenteissa saatetaan jopa nuhdella itseä ja toista, jos lipsahtaa hetkeksi pois positiivisuudesta. Videon tekijä saattaa esittää "disclaimerin", eli eräänlaisen puolustuspuheen, tai "trigger warningin", eli varoituksen, jos joskus aikoo puhua sairautensa aiheuttamista negatiivisista tunteista.

Yllättävän usein törmää sellaiseenkin äärimmäiseltä kuulostavaan väitteeseen, että vakava sairaus, kuten syöpä, paranee ajattelemalla positiivisesti. Vielä rajummin terveen järjen vastainen on joissain piireissä omaksuttu käsitys, että lääketiede on itse asiassa paha, koska se sitoo ihmisen negatiiviseen energiaan julistamalla hänelle "tuomion" (= diagnoosin).

Psykologian asiantuntijat ovat pistäneet merkille, että meidän aikamme ja kulttuurimme ihmisille on ominaista tarve hallita omaa elämää ja kaikkia sen ulottuvuuksia lähes täydellisesti: tapahtumia, olosuhteita, aikaa, tunteita... Koska ihminen ei kykene siihen, hän saattaa rakentaa illuusion hallinnasta. Ehkä positiivisuuteen takertuminen on yksi tapa rakentaa ja ylläpitää illuusiota, koska uskomuksen mukaan ajatuksensa hallitsemalla pystyy hallitsemaan koko elämänsä? Koska illuusio on sosiaalisesti jaettu, se tuottaa paineen olla positiivinen ihmisten edessä: pelkään, että jos näytän negatiiviset tunteeni, minua syytetään siitä, etten halua parantua.




Erään teinitytön viisaus

Sen sijaan olen saanut oppia yllättävällä tavalla eräältä Charlotte-nimiseltä teinitytöltä, joka sairasti aivosyöpää. Vieläkin joskus palaan hänen videoidensa äärelle, vaikka hän on jo kuollut, ja huomaan ymmärtäväni jotain uutta hänen suhtautumisestaan sairauteensa. Charlotte kertoi rehellisesti peloistaan, masennuksestaan, hämmennyksen kokemuksistaan, vihaisuudestaan, surustaan ja menetyksistään. Tästä huolimatta hänestä välittyi toivo. Hän julkaisi videoita sairautensa viimeisiä vaiheita myöten, mikä on melko harvinaista. Loppua kohden, vammaisuuden lisääntyessä ja kuoleman lähestyessä, pohdin välillä, mihin hänen toivonsa mahtaa suuntautua. Lannistavien faktojen tunnustaminen samalla, kun toivoo, voi olla hengellinen tila.

"Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken." (2. Kor. 6:9-10)

"Syvyydestä minä huudan sinua, Herra"

Kuinka voi huutaa apua, jos ei ensin tunnusta tarvettaan ja heikkouttaan? Aiemmassa blogitekstissäni Käsky: rakasta!  kirjoitin, että tarpeen täyttäminen on rakkauden keskeinen periaate ja evankeliumin ydin siinä, että Jumala vastasi ihmisen tarpeeseen antamalla Poikansa, Jeesuksen, meidän syntiemme sovitukseksi ja elämäksi. Ilman Jeesusta ei ole ikuista elämää (Joh. 14:6, Joh. 6:68). Jumala parantaa jokaisen, joka uskoo Jeesukseen – aikaisintaan nyt, viimeistään ja lopullisesti ylösnousemuksessa. (Jes. 53:5)

Raamatussa puhutaan autuudesta, joka on nähdäkseni eri asia kuin onnellisuus. Autuus tässä ajassa on Jumalan lohdutusta sille, joka kärsii ja turvaa Häneen.

"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan." (Matt. 5:3-6)

Blogitekstissäni Voiko kärsimys olla hyvää? käsittelen aihetta enemmän. Tarkoitukseni ei ole glorifioida kärsimystä, vaan toivoisin, että tässä vahvuutta korostavassa ajassamme saisimme enemmän tilaa niille, joiden on kaikesta huolimatta kärsittävä. Lopultahan meidän kaikkien on kärsittävä langenneessa ihmisyydessä ja maailmassa, toisten enemmän ja toisten vähemmän.

Siinä missä vetovoiman laki opettaa positiivisuuden vetävän puoleensa positiivisuutta, kristinusko opettaa Jumalan täyttävän puutetta kärsivän tarpeen. Siinä missä vetovoiman lain periaatteen uskotaan toimivan luomakunnan sisällä, kristinuskossa yhteys muodostuu Luojan ja luodun välille.

Materiaalinen vauraus, terveys ja onnellisuus eivät ole kristinuskossa pahoja asioita, vaan siunauksia. Niihin voi kuitenkin kätkeytyä kirous, jos ne sitovat ihmistä tulemasta Jumalan luo, kuten kävi osalle kutsutuista Jeesuksen vertauksessa suurista pidoista. (Luuk. 14:15-24)



"Herra, sinä haluat pimeän asuinsijan"


New Age -uskomusjärjestelmissä tavataan puhua paljon valosta. Heidän mukaansa se on energia tai jumaluus, joka on ihmisissä omasta takaa – se on vain löydettävä. Löytämisessä auttaa oman sisäisen totuuden etsiminen, mm. meditaation avulla.

Kristinuskossa Jeesus on valo, joka valaisee jokaisen ihmisen. (Joh. 1:9) Kun Jumala tuli maailmaan, Hän astui pimeyteen. Kuten Salomo sanoi (1. Kun. 8:12), Herra haluaa pimeän asuinsijan. Jumala haluaa valaista pimeyden, koska rakastaa pimeyden valtaan joutunutta. Salomo rakensi Herralle asuinsijaksi temppelin kullasta ja jalokivistä, mutta lopulta Jumala halusi täyttää ihmisen. Pyhässä Hengessään Hän on jokaisen Jeesukseen uskovan sisimmässä.

"Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." (Joh. 1:4-5)

Voittamattoman valon juhla

Minulle joulu on aina ollut Jeesuksen syntymän muistojuhla. Ensimmäiset mielleyhtymäni jouluun ovat virret "Enkeli taivaan" ja "Hoosianna", joita laulettiin koulun joulujuhlassa. Beetlehemin tähti (myös koristeena kuusen latvassa) sekä seimiasetelma ovat jouluisimmat mielikuvat, mitä saatan ajatella.

Joulun alkuperä?

Aikuisena minulle sanottiin, että oikeasti joulu on alun perin pakanoiden juhla. Jotkut liittävät sen vanhaan suomalaiseen kekriin, jossa juhlittiin maatalousvuoden päättymistä. Toiset nostavat esiin sen, että 25. joulukuuta on roomalaisen juliaanisen kalenterin talvipäivänseisauksen alkuperäinen ajankohta, ja että kyseisenä ajankohtana olisi ennen kristillistä juhlaa vietetty Voittamattoman auringon päivää, Sol Invictusta.

Viimeksi mainitulle päinvastaista, säväyttävää teoriaa käsitellään Areiopagi-verkkolehden kolumnissa "Onko joulu sittenkin alunperin kristillinen juhla?", jonka on kirjoittanut lehden päätoimittaja Miikka Niiranen.

Maailman valo

Koska vietän joulua Jeesuksen syntymän muistoksi, minulle sopii, että sitä nimitetään Voittamattoman valon päiväksi (hmm... olisiko se latinaksi "Lux Invicta"?)! Oikeastaan pidän tästä nimestä enemmän kuin pakanallisesta 'joulusta'.

Jeesus sanoi:
  

"Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh. 8: 12; käännös 1992)

Mitä se tarkoittaa, että Jeesus on maailman valo? Valo vertauskuvana viittaa tietysti siihen, että Jeesus tekee näkymättömän näkyväksi. Jos laskeudut pimeään kellariin, et näe, mitä kellarissa mahdollisesti on, ennen kuin räpsäytät valot päälle; jos kuljet pimeässä metsässä, kompuroit ja eksyt, mutta jos sinulla on taskulamppu mukanasi, näet väistää esteet ja pysyt polulla.


1. Jeesus valaisee syntisen

Jos me langenneet ihmiset vertaamme itseämme toisiin langenneisiin, meidän on mahdollista katsoa olevamme suhteellisen hurskaita. Aina on jokin asia, jossa minä olen onnistunut naapuriani paremmin. Olemme myös taipuvaisia vähättelemään omia vääriä valintojamme, eli syntejämme – rationalisoimaan ja oikeuttamaan niitä olosuhteiden perusteella (niin että lopulta synti ei ehkä ole enää ollenkaan syntiä...), ja joskus korostamaan muiden syntejä. Olemme taipuvaisia vertaamaan itseämme heihin, joihin verrattuna oletamme olevamme parempia.

Toisin sanoen se, mistä Jeesus nuhteli fariseuksia, on yleisinhimillinen taipumus.

Pojassa Jeesuksessa pyhä ja vanhurskas Jumala syntyi ihmiseksi. Jos vertaan itseäni Jeesukseen, Hänen täydellisyytensä ja synnittömyytensä pakottaa minut näkemään itseni vajavaisena ja syntisenä. Jeesuksen täydellisyys ja synnittömyys ilmeni Hänen olemuksessaan, sanoissaan, ihmeteoissaan, valinnoissaan – aina Golgatan ristille ja ylösnousemukseen saakka.

Kun Jeesus, maailman valo, on saanut meidät näkemään syntisyytemme, tunnustamme syntimme, eli teemme totuuden niiden suhteen: jokainen vilpittömästi tunnustettu synti annettiin ristillä kuolemalle Jeesuksessa, joka nousi kuolleista elämän herrana!


2. Lesken ropo näkyviin

Markuksen evankeliumissa kerrotaan:

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." (Mark. 12: 41-44; käännös 1992)

Minusta tätäkin voi pitää yhtenä tapana, jolla Jeesus, maailman valo, toi näkyviin näkymättömän. Kiinnittämällä opetuslasten huomion köyhään leskeen, joka laittoi uhriarkkuun varakkaisiin verrattuna mitättömältä näyttävän kolehdin, Jeesus valaisi maailmaa periaatteella, jonka mukaan ei tuijoteta pelkästään ulkoiseen (ja aseteta sen perusteella tekoja ja ihmisiä arvojärjestykseen), vaan nähdään sydämen asenne – sisäinen valinta, jonka mukaan jotain tehdään tai jätetään tekemättä. Leski antoi kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi, niin kuin Jeesus antoi elämänsä meidän tähtemme.


3. Hengessä näkeminen

Kirjeessä heprealaisille sanotaan:

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. (Hepr. 11: 1; käännös 1992)

Tässä Uuden Testamentin heprealaiskirjeen luvussa 11 puhutaan uskon esikuvista. Kirjoittaja nostaa sellaisiksi Vanhan Testamentin ihmisiä, jotka uskoivat Jumalan lupauksiin, vaikka tilanne oli inhimillisesti arvioituna toivoton. Abrahamin ja Saaran, Mooseksen, Daavidin ja monen muun lisäksi tekstissä mainitaan profeetat.

Yksi huikeimmista kuvauksista hengellisestä näkemisestä on Vanhan Testamentin kohta, jossa kerrotaan profeetta Elisasta, Jumalan miehestä, jota Syyrian kuninkaan sotilaat olivat tulossa vangitsemaan.

Kun Jumalan miehen palvelija aamulla nousi ja meni ulos, kaupungin ympärillä oli kaikkialla sotilaita, hevosia ja vaunuja. Palvelija sanoi Elisalle: "Voi, herrani! Mitä me nyt teemme?"
"Älä pelkää", Elisa vastasi, "meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä." Hän rukoili Herraa ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi." Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään. (2. Kun. 6: 15-17; käännös 1992)

Jos joku nyt ihmettelee, miksi otan esimerkiksi Vanhan Testamentin tapauksen, kun on tarkoitus puhua Jeesuksesta, joka syntyi maailmaan vasta Uuden Testamentin aikaan, niin muistutan, että Jumala on kolmiyhteinen: Jeesus avasi ihmisten silmiä jo ennen maailmaan syntymistään. Heprealaiskirjeessä kerrotaankin, että lupausten täyttyminen Jeesuksessa Kristuksessa oli heidän uskonsa viimekätinen syy, vaikka Jeesus syntyi maailmaan vasta satoja, tuhansia vuosia heidän kuolemansa jälkeen.

Vaikka tilanne vaikuttaisi ajallisten olosuhteiden perusteella toivottomalta, sillä, joka uskoo Herraan, on toivoa.

Valo loistaa pimeydessä

Monia muitakin vastauksia ja näkökulmia löytynee kysymykseen "Mitä se tarkoittaa, että Jeesus on maailman valo?". Nämä kolme vastausta nousevat kuitenkin evankeliumin ytimestä mielestäni, ja siksi halusin käsitellä niitä.

Johannes kirjoittaa Jeesuksesta:

Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. (Joh. 1: 4-5; käännös 1992)

Jeesus totisesti on voittamaton valo: mitä suurempi on pimeys, sitä kirkkaammin valo loistaa.