Yritän elää kuin Joosef, osa 2

  Vuoden alussa kerroin uudenvuodenlupauksestani, että yritän elää kuin Joosef. Nyt kesällä joosefmaiselle suhtautumiselle on ollut tarvetta.

  Miksi juuri Joosef on minulle niin erityinen uskon esikuva? Millaisia oivalluksia olen saanut Joosefin kertomuksen äärellä?

Miksi Joosef?

  Nyt kun vuosi on edennyt reiluun puoleenväliin olen palannut miettimään uudenvuodenlupaustani, että eläisin kuin Vanhan Testamentin Joosef. Joosef on minulle erityisen tärkeä siksi, että tutustuessani häneen sain aikoinani kunnon opetuksen liittyen vaikeuksiin ja elämään uskovaisena. 

Mielikuvani Joosefista oli se että hän kuului Raamatun onnekkaisiin: hän vain liiti läpi elämän kevyin askelin, ja kaikki aina lopulta koitui hänen parhaakseen.

Kuva: Pixabay / Sanna

Verrattuna vaikka Jobiin, Daavidiin, Jeremiaan ja moniin muihin Raamatun ihmisiin, myös esimerkiksi isäänsä Jaakobiin, Joosef vaikutti Jumalan kultapojalta, jolla kaikki aina meni nappiin. Tätä mielikuvaa toki vahvisti se, että Joosefin kertomuksessa sanotaan ihan suoraan pariinkin otteeseen: "Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan." (1. Moos. 39:2)

Mutta erään kerran Joosefin kertomusta lukiessani tajusin hämmentyneenä, että hänellähän oli ihan hirveästi vaikeuksia, sydäntä särkeviä menetyksiä ja traagisia tapahtumia elämässään. Ja nekin kerrotaan kaikki suoraan. 

Sitä paitsi minähän olin aina tiennyt ne – melkein kaikkihan tietävät, että Joosef oli se jonka omat veljet kateuksissaan möivät orjaksi Egyptiin ja joka heitettiin syyttömänä vankilaan ja joka joutui elämään vieraan kansan keskellä niin kauan että oli ehtinyt tulla muukalaiseksi omille veljilleenkin kun jälleennäkemisen hetki viimein koitti. Jumala ei todellakaan säästänyt Joosefiakaan rajuilta vaikeuksilta!

Raamattu siis antaa Joosefista mielenkiintoisen todistuksen: hän oli kovia kokenut mies jolla aina oli onni mukanaan.

Joosef on esimerkki uskovaisesta joka elää olosuhteiden yläpuolella. Olen Raamatussa kerrotun perusteella edelleen sitä mieltä, että Joosef liiti läpi elämänsä kevein askelin. Hänen elämänsä oli rankka, mutta Herran läsnäolo kohotti häntä ja kevensi kulkua. Joosef luotti lujasti Jumalaan ja Jumalan suuren suunnitelman toteutumiseen omalla kohdallaan, ja sen takia hän pystyi elämään ajallisten olosuhteidensa yläpuolella.

  Olen itse tosi herkkä ja helposti hätääntyvä. Sen takia olen valinnut nimenomaan Joosefin erityiseksi uskon esikuvakseni. Tarvitsen Jumalaa ylläpitämään luottamustani siihen että elämä kantaa.

Tänä kesänä joosefmaiselle suhtautumiselle on ollut tarvetta. Liian innokkaan porrastreenin seurauksena polviini tuli rasitusvamma joka alkoi oireilla kesäkuun lopussa, ja nyt heinäkuun olen joutunut viettämään neljän seinän sisällä polvia lepuuttaen. Sentään sää on suosinut! Vilpoisten ilmojen ansiosta ei ole tarvinnut läkähtyä kun katselen kesää ikkunan läpi.

Joosefin profeetallinen uninäky – kristityille annettu lupaus

  Sittemmin olen saanut toisenkin oivalluksen liittyen Joosefiin uskon esikuvana. 

Vanhan Testamentin ihmisten aikaan ei tietenkään vielä ollut Raamattua. Siihen aikaan uskovaiset, kuten Abraham, Iisak ja Jaakob sekä Joosef, saivat tietää Jumalan tahdosta eri tavoin: jotkut kuulivat Jumalan äänen, joillekuille enkelit tulivat tuomaan sanaa, joillekuille Jumala antoi uninäkyjä johdatukseksi... Joosef on tunnettu tuosta viimeksi mainitusta. Hän näki jo nuorukaisena profeetallisia unia, mm. sellaisen, jossa hänen veljiensä viljalyhteet kumarsivat hänen lyhdettään pellolla.

Omituinen uni. Jopa vähän ylimieliseltä kuulostava. Ei ihme että veljet ottivat itseensä kun Joosef innostuneena selitti suurta untaan heille. 

Mutta Joosefiin itseensä uni vaikutti juuri oikealla tavalla. Hän ei unohtanut untaan. Hän vaistosi että sillä on profeetallinen merkitys. Hän uskoi että jollain tavalla uni vielä tulee toteutumaan; hirvittävien vaikeuksien keskellä hän uskoi että kaikki vielä koituu hänen ja hänen perheensä parhaaksi. Ja kun veljet vuosikymmeniä myöhemmin Egyptissä kumartuivat korkeaan asemaan nousseen Joosefin eteen tietämättä kuka tämä oli, Joosef muisti unensa...

Meillä nykyajan uskovaisilla on enemmän kuin uninäky – meillä on Raamattu!

  Jos ja kun haluamme elää kuin Joosef, lujasti Jumalaan luottaen ja niin kevein askelin kuin mahdollista, ajallisten olosuhteidemme yläpuolella, meidän tarvitsee vain muistaa Raamatun lupaukset, jotka Jumala on antanut meille kaikille, jotka uskomme Jeesukseen.

"Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." (Room. 8:28)

Välineellisen järjenkäytön ylivalta ja viisauden väheksyminen

   Elämme välineellisen järjenkäytön valtakautta. Ei ihme että ajan henki on niin kylmäkiskoinen.

  Satoja vuosia sitten, pimeäksi haukutulla keskiajalla, järjen valo loisti kirkkaana Euroopassa. Viisaat filosofi-papit pohtivat suuria kysymyksiä maailmankaikkeuden alkuperästä ja Jumalasta.

Välineellisen järjenkäytön valtakausi

  Muistan kun 2000-luvun alussa tv:n keskusteluohjelmissa kritisoitiin nykykulttuurin tehokkuusvaatimusta, jatkuvan talouskasvun tavoitetta, ahneutta ja kaikki mulle heti nyt -ajattelua. Elettiin Nokian menestyksen ja it-buumin aikaa sekä taloudellista nousukautta. Katselin niihin aikoihin paljon keskusteluohjelmia, ja nämä teemat olivat valtavan yleisiä. Ihan viikoittain joku filosofian, sosiologian tai kulttuurin ja taiteen asiantuntija oli tällaista kritiikkiä esittämässä. 

Kuva: Pixabay / geralt

Opiskelin siihen aikaan sivuaineenani filosofiaa ja ymmärsin, että kritisoitu ilmiö – tehokkuuteen ja loputtomaan talouskasvuun typistyvän ajattelutavan yleistyminen – kuvastaa välineellisen järjenkäytön ylivaltaa kulttuurissamme. Kärjistetysti sanottuna ihmisen järki ja voimavarat, ja oikeastaan koko ihminen itse, ovat typistyneet vaurastumisen välineiksi, ja keskiössä on raha, joka sekin on vain väline.

Ihmiset aina poliitikoista suuryritysten johtajiin ja tavallisiin työntekijöihin keskittyvät rahaan, sijoittamiseen ja kuluttamiseen, mutta kukaan ei pysähdy miettimään, mikä on vaurastumishalun perimmäinen tarkoitus ja, niin ollen, paljonko vaurautta on riittävästi. 

Tarkoitus määrittää sen, mikä on riittävästi, joten kun tarkoitus on kadonnut näköpiiristä, mikään ei tunnu olevan riittävästi eikä ihminen osaa lopettaa ajoissa. 

Kritiikkiä esittäneet asiantuntijat ehdottivat tilalle "arvokeskustelua" eli keskustelua arvokkaista päämääristä. Siihen, mitä nämä arvokkaat päämäärät olisivat, ja millä perusteilla, ei kuitenkaan koskaan menty syvällisesti.

  Mutta minusta välineellisen järjenkäytön ylivaltaan nykykulttuurissamme sisältyy muunkinlaisia ilmiöitä kuin talouskasvun loputon tavoittelu ja ahneus. Nimittäin esimerkiksi abortti sekä eutanasian laillistamisen vaatimus kuuluvat siihen myös. Tämä on ilmeistä: suorittamista ja vaurastumista hidastavista asioista, kuten ei-toivotuista ihmisenaluista, halutaan eroon tehokkaasti, helposti ja halvalla. Kärsimyksen poistamiseksi ollaan valmiita poistamaan suit sait koko kärsivä ihminen elävien kirjoista. Montaakaan ajatusta ei uhrata sellaisille asioille kuin ihmisarvo, ihmiselämän kunnioittaminen ja lähimmäisenrakkaus.

Eutanasiasta keskusteltiin silloin runsaasti, koska Alankomaat oli juuri säätänyt eutanasian sallivan lain ensimmäisenä EU-maana. En kuitenkaan muista, että tehokkuusajattelua kritisoineet asiantuntijat olisivat maininneet eutanasian esimerkkinä kylmäkiskoisesta ajan hengestä, saati abortin.

Viisaus korkeimpana ajattelutaitona

  Nykymaailman menoa katsellessa ei uskoisi, että satoja vuosia sitten Euroopassa järjen valo on loistanut kirkkaana. Nimittäin pimeäksi haukutulla keskiajalla mm. filosofi-papit Tuomas Akvinolainen ja Anselm Canterburylainen sekä juutalainen filosofi-rabbi Maimonides pohtivat suuria kysymyksiä Jumalasta, täydellisyydestä ja maailmankaikkeuden alkuperästä. 

Talouskasvun maksimoinnin, tehokkuuden ja mahdollisimman helpon elämän tavoittelijoiden silmissä tuollainen järjenkäyttö näyttää voimavarojen ja ajan haaskaamiselta!

Nykymaailmassa viisautta väheksytään. Jos ihmisiltä kysytään, onko viisaus tärkeää, he kyllä sanovat että juu juu, totta kai on, mutta käytännössä suurten kysymysten pohtijaa saatetaan pilkata naiiviksi hölynpölyhihhuliksi joka kuvittelee olevansa joku suuri filosofi. Viisauden vastainen asenne näkyy alussa kuvailemillani tavoilla yhteiskunnan instituutioissa, kulttuurissa ja elämänmenossa.

  Viisaus ajattelutaitona tarkoittaa pyrkimystä mahdollisimman kokonaisvaltaiseen ajatteluun esimerkiksi merkittäviä päätöksiä tehtäessä. Viisas lainsäätäjä pohtii miten eutanasian laillistaminen vaikuttaisi ajan mittaan, siis kymmenien ja satojen vuosien kuluessa ihmiskuvaan, käsitykseemme ihmiselämän arvosta sekä suhtautumiseemme kärsimykseen (joka kuuluu aina ja erottamattomasti ihmiselämään tässä maailmassa).

Viisas päätöksentekijä ajattelee mikä on tarkoituksenmukaista, kuinka paljon on riittävästi, millaisia kauaskantoisia seurauksia valinnoilla on, mikä on oikein ja mikä väärin.

Väitän, että ihminen joka aidosti ja rohkeasti pohtii asioita tällaisilta kanteilta päätyy lopulta suuriin kysymyksiin: mikä on elämän tarkoitus? mikä on hyvää hyvää ja mikä pahaa? mikä on absoluuttinen totuus? mistä maailmankaikkeus on tullut? onko j-/Jumala olemassa?

Välineellinen järjenkäyttö ei ole paha asia, vaan sekin on välttämätön ajattelutaito! Ongelmiin on päädytty, koska sille on annettu ylivalta, korkein asema. Mielestäni sen kuuluu olla ajattelutaitona viisauden palveluksessa.

"Sinä yksin olet Herra. 

Sinä olet tehnyt taivaan,

taivasten taivaat ja tähtien joukot,

maan ja kaiken mitä sen päällä on,

meret ja kaiken mitä niissä on.

Sinä annat kaikelle elämän.

Kumartaen rukoilevat sinua

taivaan tähtien joukot." (Neh. 9:6)