tiistai 4. heinäkuuta 2017

"Pidän Kristuksesta – en pidä kristityistä..."

Hindujohtaja Mahatma Gandhin kerrotaan sanoneen: "Pidän Kristuksestanne, en pidä kristityistä – te kristityt ette ole yhtään Kristuksenne kaltaisia."

Gandhin arvio Kristuksen kaltaisuudesta ei sellaisenaan voi tietysti olla kovin luotettava, koska hän ei suuresta arvostuksestaan huolimatta tiettävästi uskonut Jeesukseen, mutta ajatuksessa on mietittävää jokaiselle kristitylle: näkyykö minusta, että uskon Jeesukseen?

Uuden Testamentin apostolit opettavat, että Kristuksen kaltaisuus on jatkuva kilvoittelun aihe uskovaiselle. Jos me kristityt olisimme Kristuksen kaltaisia, koko elämämme (ei vain sanamme) antaisi oikean todistuksen Jumalasta muille.

Toisaalta näistä pohdinnoista nousee muistutus myös niille, jotka eivät ole kristittyjä...



Kristuksen kaltaisuus ja elämällään todistaminen


Kristuksen kaltaisuus ilmenee rakkautena. Koska kolmiyhteinen Jumala on rakkaus, Hänen omansa tuntee siitä, että he rakastavat toisiaan. Kristinuskon mukaan rakkaus toteutuu persoonien välisessä suhteessa. Kuten yksi lempi Raamatun opettajistani, David Pawson, on sanonut: jos Jumala ei olisi kolmiyhteinen, emme voisi sanoa Hänen olevan rakkaus, koska rakkaus on suhde, ei pelkkä idea.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." (Joh. 13:34-35; 1938)

Edelleen Kristuksen kaltaisuutta on rakkaus niihin, jotka eivät ole Hänen omiaan, vaan voivat äärimmillään olla jopa vihamiehiä (Matt. 5:43-48). Rakkaus vihamieheen on Kristuksen kaltaisuutta, koska Kristus antoi itsensä uhriksi syntisten edestä (Room. 5:7-8).

Kolmas seikka, joka on mielestäni tärkeä mainita erikseen Kristuksen kaltaisuudesta elämällään todistamisen yhteydessä, on rakkauden ilmeneminen käytännön teoissa.

"Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: 'Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin', jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut." (Jaak. 2:14-17)

Ja neljäs on rakastamisen valikoimattomuus: meidän ei tule katsoa henkilöön, vaan kohdella toista ihmistä hyvin riippumatta esim. hänen sosiaalisesta asemastaan. Varsinkin tämä voi olla erityisen tärkeässä osassa tilanteissa, joissa kristitty kohtaa uuden ihmisen, joka on kiinnostunut kristinuskosta.
 
"Jos teidän kokoukseenne tulee mies, jolla on kultasormus sormessaan ja hieno puku yllään, sekä samalla kertaa köyhä nuhruisissa vaatteissaan, niin ettekö vain osoitakin huomiotanne tuolle hienosti pukeutuneelle ja sano hänelle: 'Istu tähän, tässä on hyvä paikka'? Köyhälle te sen sijaan sanotte: 'Seiso sinä tuossa', tai: 'Istu tähän lattialle jalkojeni viereen.' Ettekö te silloin syyllisty erotteluun omassa keskuudessanne? Eikö teistä ole tullut tuomareita, jotka tuomitsevat väärin perustein?" (Jaak 2:2-4)
"Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi', te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi." (Jaak. 2:8-9)


Jatkuvaa kilvoittelua uskossa

Paavali kuvaa innoittavasti kristityn uutta elämää Roomalaiskirjeen 12. luvussa. Toisaalta hän tiesi omasta kokemuksestaan, ettei kristitty aina toimi kuten pitäisi – ettei Kristukseen uskova aina ilmennä Kristuksen kaltaisuutta teoissaan (Room. 7:21-25). Tässä Gandhin moite, jota siteerasin alussa, osui oikeaan: meidän kristittyjen pitäisi olla kaikessa Kristuksen kaltaisia, mutta langenneen luontomme takia emme valitettavasti ole.

Kristuksen kaltaisuus on uskovaiselle jatkuva kilvoittelun aihe ja pyrkimys. Paavali kuvaa sen prosessiluonnetta Kolossalaiskirjeessä:
"Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen." (Kol. 3:9-10)

Jos taivaaseen pääseminen olisi kiinni omista teoistamme, kukaan meistä ei pääsisi taivaaseen, koska olemme kaikki tehneet syntiä ja olemme vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23). Se, joka uskoo Jeesukseen Pelastajanaan ja Herranaan, pääsee taivaaseen (Joh. 3:16).



  Muistutus niille, jotka eivät ole kristittyjä


Evankeliumia kertoessani olen kohdannut ihmisiä, jotka sanovat olleensa joskus kristittyjä, mutta luopuneensa kristinuskosta, koska kohtasivat seurakunnassa rakkaudettomia asenteita, selkäänpuukotusta, juoruamista jne. Tämä on yksi surullisimmista kuulemistani syistä, miksi joku kertoo hylänneensä uskon.

Erityisen surullista siinä on sen turhuus – syy on inhimillinen ja ymmärrettävä, mutta sittenkin perusteeton. Eihän kenenkään tule katsoa toisiin ihmisiin, edes uskovaisiin, tehdäkseen lopulliset päätelmänsä kristinuskon sanomasta ja asettaakseen uskonsa sen varaan, vaan Kristukseen!
"Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan." (Ps. 105:4)
"Vaikka kaikki ihmiset olisivat valheellisia, Jumala on luotettava." (Room. 3:4)

Toisaalta voidaan kysyä, onko ihminen, jonka usko on ollut pelkästään tai ratkaisevasti sen varassa, millaisia kristityt ovat, koskaan oikeasti ollutkaan uskossa Jeesukseen. Mielestäni ei. Todellista uskoa on nimenomaan henkilökohtainen suhde Jumalaan. Ilman jäsentensä uskoa Jeesukseen ei mitään seurakuntaa edes olisi.

Eikä uskoa Jeesukseen olisi ilman Jumalan sanan julistamista ja kuulemista (Room. 10:17). Jumalan sana, Raamattu, antaa oikean todistuksen siitä, millainen Jumala on ja mistä kristinuskossa on kyse, vaikka uskovaiset epäonnistuvat elämällään todistamisessa.

Aiheeseen liittyen... "Kristittyjen pahoja tekoja" käytetään hämmästyttävän usein argumenttina kristinuskoa vastaan. Kun ihmiset perustelevat, miksi eivät ole kristittyjä, he joskus luettelevat verisiä historiallisia tapahtumia, joita on tehty kristinuskon nimessä tai kristityiksi identifioituvien toimesta, aivan kuin ne todistaisivat kristinuskon sanoman vääräksi.

Oikeastihan kristinuskon ydinsanoma onkin, etteivät ihmiset, kristitytkään, ole vailla syntiä, vaan Jumala on – siksi Hän pelastaakin armosta ne, jotka uskovat Häneen.