tiistai 21. maaliskuuta 2023

Mistä ihmeestä uskossa on kyse?

 Uskonto-sanalla on eri merkitys kuin sen englanninkielisellä vastineella religion. 

 Kristinuskossa nimenomaan usko on keskeistä ja välttämätöntä. Suhde Jumalaan on uskonsuhde.

  Uskominenhan on yleensä heppoista ja epävarmaa tietämiseen verrattuna. Miksi uskoni Jeesukseen kuitenkin tuntuu minusta varmuudelta?


Religion ja uskonto

  Englannin (ja monen muun) kielen uskonto-sanan vastine religion kuulemma tulee todennäköisimmin latinankielisestä sanasta religare, joka tarkoittaa yhteen sitomista. Yhteen sitominen taas voi viitata joko ihmisten tulemiseen yhteen, esimerkiksi harjoittamaan yhdessä rituaaleja ja palvontaa, tai ihmisten liittämiseen yhteen jumalan kanssa.

Uskonnot ovat aina tuoneet ihmisiä yhteen, joten ainakin ensin mainitsemani merkitys on oikea. Jälkimmäinen merkitys, eli että uskonto liittäisi yhteen ihmiset ja jumalan, on ongelmallinen puhuttaessa esim. aasialaisista uskonnoista. Niissä uskotaan ihmisten ja jumalan olevan ykseyttä, siis jo valmiiksi samaa olemusta – eihän siinä mitään yhteen liittämistä ja sitomista tarvita. 

  Oli miten oli, olen tyytyväinen suomenkieliseen uskonto-sanaan, koska se ilmaisee, että uskonnoissa kyse on uskomisesta eikä esim. tieteelliseen todistamiseen perustuvasta tietämisestä. 

Kristinuskosta puhuttaessa uskonto on ihan erityisen sopiva sana, koska Raamatun mukaan ihmisen Jumala-suhteessa välttämätöntä on nimenomaan usko Jeesukseen. Suhde Jumalaan on uskonsuhde .

Ehkä onkin niin, että suomen kielessä sana uskonto, jolla yleisesti viittaamme kaikkiin maailman uskontoihin, on saanut alkunsa juuri kristinuskosta?


"Ei uskoa, vaan välitöntä kokemista"

  Katsoin reilu kymmenen vuotta sitten ruotsalaista tv-sarjaa Taivastiellä (Från Sverige till Himlen), jossa toimittaja vieraili eri uskontoihin kuuluvien ihmisten kodeissa. Yhdessä jaksossa oli perhe, joka harjoitti jonkinlaista luonnonuskontoa. Juhlapäivällisellä he asettivat ruokapöydän keskelle puuveistoksen ja lausuivat sille värssyjä. Toimittaja kysyi, edustaako puuveistos heille jumalaa, ja he vastasivat että ei, vaan että se on jumala.




Olin vastauksesta silloin yhtä pöllämystynyt kuin toimittaja. Nykyään tiedän että luonnonuskonnoissa palvotaan luontoa jumalana tai monia eri jumalia käsittävänä kokonaisuutena. Luonnonuskontojen seuraajat saattavat käyttää sanaa henki, mutta heille se tarkoittaa, että henki on yksinkertaisesti luontokappaleen olemus. Kaikki luonnossa on siten heille jumalallista henkeä, kaiketi myös ihminen itse. Aika usein he käyttävät sanaa henki rinnakkain sanan energia kanssa.

Joskus luonnonuskontojen seuraajat viittaavat kristinuskoon vähätellen, koska meillä suhde Jumalaan on uskonsuhde. Ikään kuin usko olisi heidän välittömään aistikokemukseen perustuvaan jumalasuhteeseensa verrattuna jotenkin heppoista. Ymmärrän kyllä että he ajattelevat niin: puuveistosta voi koskettaa käsillään, tuulen ja sateen tuntea ihollaan. Uskoa ei siinä tarvita.

  Luin parikymppisenä Kalevalan, jonka värssyt niinikään ilmaisevat uskoa luontojumaliin. Minua askarrutti kohta, jossa Ukko-nimistä sään jumalaa puhutellaan sanoilla "Ukko, julkinen jumala". Millä tavalla Ukko oli julkinen? Tarkoitettiinko sillä, että Ukkoa (ja muita Kalevalan jumalia) palvottiin julkisesti vai onko se juuri viittaus luontojumalan näkyvyyteen eli "julki olemiseen" kaikille, esim. salamoina, sateena, pilvinä?


Kristinuskossa tarvitaan usko

  Joku kristittykin voisi runollisesti sanoa, että Jumala on luonnon eli luomistyönsä kautta nähtävissä ja kaikin tavoin aistein koettavissa. Oikeasti Jumala kuitenkin itse on näkymättömissä meille, vaikka Hänen luomistyönsä onkin kaikkien nähtävissä. Luomakunta todistaa Luojastaan, mutta ei ole sama kuin Luoja.

  Entä Jeesus? Onhan kristinuskossakin Jumala ollut ruumiillisesti ihmisten keskuudessa! Eli kun Jeesus, ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, oli maailmassa kaksi tuhatta vuotta sitten, Häntä pystyi koskettamaan käsillään ja Hänen kanssaan pystyi kasvotusten juttelemaan. Kaikki aikalaiset, myös ne, jotka eivät uskoneet että Hän on ihmiseksi syntynyt Jumala, näkivät Hänet, jos vain sattuivat näköetäisyydelle. 

Ihan totta, mutta meille nykyajan ihmisille pääsy näihin tapahtumiin kulkee Raamatun todistuksen kautta, ja sen joko uskoo tai ei. 

  Entä Pyhän Hengen läsnäolo – sitenhän Jumalan voi välittömästi kokea? Jeesus kuoli puolestamme ristillä, nousi kuolleista, ja ennen Taivaaseen astumistaan jätti uskoville Pyhän Hengen (Joh. 20:22). Jumala on siis tässä maailmassa tällä hetkelläkin Pyhän Hengen kautta.

Toisaalta Pyhän Hengen läsnäolokin tulee vain uskon kautta ihmisen osaksi. Tarvitaan usko Jeesukseen Herrana ja Pelastajana, että Pyhän Hengen läsnäolon voi kokea.

  Joten kyllä kristinuskossa usko on välttämätöntä. Ei usko kuitenkaan ole mikään heppoinen juttu.


Uskolla on vahva perusta

  Uskoni Jeesukseen on laadultaan erilaista kuin uskoni mihinkään muihin asioihin, joihin uskon.

Yleensähän ihmiset ajattelevat uskoa ja uskomista siten, että se kohdistuu olemassaololtaan tai toteutumiseltaan epävarmaan asiaan, esim. joku voi uskoa, että ensi heinäkuusta tulee sateinen tai vaikka että aaveita on olemassa. Asiat joihin uskotaan ovat alisteisia uskolle – ne ovat uskon varassa. Se joka pelkästään uskoo ei itsekään ole varma asiasta.

Kuitenkin olen varma Jumalasta. Kokemuksena usko Jumalaan on minulle lähempänä tietämistä kuin uskomista, vaikka kyllä "myönnän", että se on uskoa. Mikä tämä ilmiö oikein on? 

  Raamatusta löytyy uskon määritelmä: 


"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." (Hepr. 11:1-3; käännös 1933/38)


Usko Jumalaan ei siis ole yksistään sitä, että uskoo Jumalan olemassaoloon. Raamatussa sanotaan, että demonitkin uskovat Jumalaan olemassa olevana, mutta että ne eivät ole uskossa Häneen. Usko on luottamusta Jumalaan rakastavana ja armollisena Isänä, Herrana ja Pelastajana. Usko on ojentautumista eli pyrkimystä elää Jumalan tahdon mukaan. 

  "Uskon kautta me ymmärrämme" kirjoittaja sanoo puhuessaan luomakunnan synnystä. Usko Jumalaan siis avaa ymmärryksen myös ihan järjellisille tosiasioille. Maailma ei ole putkahtanut tyhjästä, vaan Jumala on luonut sen. Mutta koska emme voi nähdä Jumalaa, tämän järjellisen tosiasian ymmärtäminen edellyttää uskoa.




Raamattukin on valtavan selitysvoimainen järkeen käyvällä tavalla. Esimerkiksi ihmiskunnan moraalisesti alhainen tila, joka sukupolvesta toiseen saa vain uusia kierroksia, vastaa Raamatun opetusta syntiinlankeemuksesta ja sen seurauksista. Sellaiset, joilla ei ole uskoa, kuitenkin järjenvastaisesti inttävät, että ihminen on hyvä.

Raamattu itsessään kirjoituskokoelmana on kertakaikkisen ihmeellinen tavalla, jonka pitäisi tehdä vaikutus jokaiseen järjelliseen ihmiseen: vuosituhansien aikana syntyneissä kirjoituksissa etenee punaisena lankana pelastuksen evankeliumi, joka toteutuu profetia profetialta, ja huipentuu Pelastajassa Jeesuksessa, josta kerrotaan Uudessa Testamentissa. 

Miten joukko eri vuosituhansilla eläneitä, tosiaan tuntemattomia ihmisiä voisi hallita moista kokonaisuutta ja saada aikaan profetioiden toteutumisia? Toisaalta sen olettaminen, että perimmäisenä kirjoittajana ja aikaansaajana on Jumala, edellyttää uskoa.


Uskon antaja

  Usko Jumalaan siis avaa ymmärryksen järjellisille tosiasioille – olisiko siinä se syy, miksi usko tuntuu minusta varmuudelta, joka on lähellä tietämistä? Ensin on usko, sitten varmuus?

  Ei ihan noinkaan. Sillä ensin on Jumala. 

Sanoin edellä, että asiat joihin tavallisesti uskotaan, ovat olemassaololtaan tai toteutumiseltaan epävarmoja. Ne ovat uskon varassa, uskolle alisteisia. Raamatun mukaan kuitenkin Jumala itse on antanut uskon itseensä! Jumala ei siis uskon kohteena ole uskon varassa, vaan usko on Jumalan varassa.

Ensin on Jumala, ja sitten, Hänen vaikutuksestaan, on usko Häneen. Paavali kirjoittaa uskovaisille:


"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut." (Ef. 2:8-10)




tiistai 7. maaliskuuta 2023

Pohdintoja psykedeeleistä ja uskonnollisista kokemuksista

  Huumausaineiksi luokiteltavien psykedeelien lääkkeellisestä käytöstä mielenterveysongelmien hoidossa keskustellaan vilkkaasti. Australiassa MDMA- ja psilosybiini-nimisten psykedeelien lääkkeellinen käyttö, osana terapiaa, virallistettiin tänä vuonna.

  Minua kiinnostaa se, että psykedeeliterapiaa koskevissa keskusteluissa käytetään usein uskonnollista käsitteistöä.

  Onko psykedeelien käyttö noituuden harjoittamista?


Psykedeeliterapia

  Tutustuin niinkin erikoiseen ilmiöön kuin huumausaineiksi luokiteltavien psykedeelien lääkkeellinen käyttö masennuksen ja joidenkin muiden mielenterveysongelmien hoidossa. 

Aiheesta on puhuttu viime vuosina melko runsaasti tiedotusvälineissä. MDMA- ja psilosybiini - psykedeelien lääkkeellinen käyttö virallistettiin Australiassa helmikuussa. Joten tulevina vuosina luultavasti Suomessakin tullaan käymään keskustelua laillistamisesta. Tämä riippuu ehkä siitä, millaisia tuloksia Australiassa saadaan.

En kirjoituksessani ota sen kummemmin kantaa psykedeelien vaikutuksiin sinänsä enkä mt-ongelmien hoitoon. Minulla ei ole näihin aihepiireihin asiantuntemusta eikä edes omaa kokemusta.

Tiivistetysti kuitenkin kyse on siitä, että psykedeelit muuttavat tilapäisesti aivotoimintaa ihan aivokuvissa näkyvällä tavalla. Masentuneen ihmisen aivot jumittavat tietyissä kielteisiä tunteita ja ajatuksia toistavissa sähkökemiallisissa radastoissa. Psykedeelien vaikutuksesta totunnaiset radastot hajoavat ja syntyy enemmän, uusia ja epätavallisiakin kytköksiä eri aivoalueiden väleillä. 

Tätä pidetään tavallaan mahdollisuuksien ikkunana, jonka aikana psykedeeliterapian asiakas voi omaksua uudenlaisia ajattelutapoja. 





Aivokuvissa vaikutus näkyy siis suurempana ja monipuolisempana aktiivisuutena, ja asiakas kokee sen epätavalliseksi tajunnantilaksi, johon kuuluu mm. outojen muotojen ja värien näkemistä mielessä sekä minuuden hajoamisen kokemuksia, etäisyyksien ja perspektiivien kokemiseen liittyviä muutoksia. Asiakas silti pysyy tietoisena siitä, mistä kokemus johtuu, ja häntä voidaan tarvittaessa puhutella sen aikana.

On saatu jonkin verran näyttöä, että masennus ainakin joksikin aikaa helpottaa psykedeeliterapian myötä. Aivotoimintaa muuttavien vaikutusten perusteella en ihmettele, että niin voi käydä.

Psykedeeliterapiaan kuuluu kokemuksen aiheuttamien tunteiden voimistamiseen ja ohjaamiseen tarkoitetun musiikin soittamista asiakkaalle sekä jälkikäteen ns. integroiva osuus, jossa asiakas käy terapeutin kanssa läpi kokemustaan ja antaa sille merkityksiä ja tulkintoja, joiden toivotaan ohjaavan hänen ajatteluaan uudenlaiseen, myönteisempään suuntaan.

  Se mikä minua psykedeeliterapiaa koskevassa keskustelussa kiinnostaa, on sen uskonnollinen käsitteistö. Nimittäin lähes jokaisessa näkemässäni haastattelussa ovat vilisseet sellaiset käsitteet kuin egokuolema, egon sulautuminen, egon hajoaminen ja ykseyskokemukset. Ei siis pelkästään terapian läpikäyneiden puheissa, vaan myös psykedeeliterapian tutkijoiden ja terapeuttien haastatteluissa!

Käsitteiden viitekehys on uskonnollinen tai ns. henkinen. Tarkemmin sanottuna ne ovat buddhalaisuuden peruskäsitteitä.


Uskonnollinen viitekehys

  Buddhalaisuudessa (ja hindulaisuudessa, vaikkakin eri käsittein) uskotaan, että ego eli ihmisen itse / minä / yksilötietoisuus on harhaa ja että todellisuudessa jokaisen tietoisuus on osa kaiken kattavaa jumalallista ykseyttä. 

Psykedeelejä käyttäneet kuvailevat kokemuksiaan usein siten, että heidän minuutensa hajoaa osaksi jotain laajempaa ykseyttä.

Ihminenhän voi tietysti kokea yhtä ja toista, varsinkin muuntuneessa tajunnantilassa, mutta painotan, että psykedeeliterapian tutkijatkin sekä varsinaiset terapeutit usein käyttävät tätä uskonnollista käsitteistöä. Joten kun ihminen menee psykedeeliterapiaan, hän on jo kuullut tiedotusvälineistä ja netin kautta sitä koskevia uskonnollisia tulkintoja ja sanastoa viliseviä keskusteluja.

Psykedeelien aiheuttama aivojen totunnaisten sähkökemiallisten radastojen hajoaminen ja uusien kytkösten muodostuminen saavat hänen kokemuksessaan siis helposti uskonnollisen tulkinnan!




  Buddhalaisuuden mukainen ihmiskäsitys on muutenkin yleistymässä meillä Suomessakin tavoissa, joilla puhutaan mielenterveydestä. Ahdistukseen suositellaan mindfulnessia sekä meditaatiota. Meditaation varmaan kaikki osaavat liittää buddhalaisuuteen, mutta moni ei tiedä, että mindfulnessin toi tänne läntiseen maailmaan vietnamilainen Thich Nhat Hanh, joka oli buddhalainen munkki.

  Uskon että näiden menetelmien puolestapuhujat, opettajat ja ohjaajat vilpittömästi haluavat auttaa ihmisiä. Kristittynä haluan kuitenkin tuoda esiin niiden uskonnollista taustaa. On hyvä tietää millaisia mm. ihmiskäsitykseen liittyviä uskomuksia hoitomuotoihin sisältyy.


"Mitä haittaa siitä voi olla?"

  Kun psykedeelien vaikutusten pohdinnassa vielä huomioi sen tosiasian, että ihminen on niiden aikaansaamassa tajunnantilassa sekä jonkin aikaa sen jälkeen haavoittuvassa ja vaikutuksille alttiissa tilassa, käy ilmeiseksi, että terapiaan liittyy tiettyjä eettisiä pulmia.

Voidaan ensinnäkin kysyä, kunnioitetaanko asiakkaan katsomusta ja vakaumusta, kun psykedeelikokemusta käydään läpi terapeutin kanssa. Vielä ongelmallisempi kuitenkin on mielestäni tuo seikka, jonka mainitsin edellä: aiheesta käytävän julkisen keskustelun uskonnollinen viitekehys ehkä jo valmiiksi hilaa uskonnolliseen suuntaan sitä, miten asiakas tulkitsee kokemaansa ja millaisia merkityksiä sille antaa.

  Eräässä haastattelussa psykedeeliterapiaa antavalta terapeutilta kysyttiin, eikö ole riskinä, että asiakkaan aiemmat vakaumukset hajoavat psykedeeliterapian myötä. Terapeutti vastasi vastakysymyksellä: "Mitä haittaa avoimuudesta voi olla? Ainoa neuvoni on, että asiakkaalla on avoin mieli."

Terapeutin ajatuksena vaikutti olevan, että jos aiemmat vakaumukset ovat hyviä ja parantavia, tai jos niillä on parantavaa potentiaalia, ihminen kyllä ajautuu niihin luontaisesti takaisin. 

Voi olla, että terapeutin ajattelutapa pätee useimpiin uskontoihin ja katsomuksiin, mutta kristitylle se on nähdäkseni ongelmallinen. Kristinuskossa ihmissielu ei luontaisesti lähesty Jumalaa. Kristitty ei myöskään luontaisesti pysy uskossa.


Pohdintojani kristittynä

  Olen kuullut Raamatulla perustellun hurjan näkemyksen, että psykedeelien käyttö on noituuden harjoittamista! Tarkemmin ajatellen pystyn ymmärtämään miksi jotkut ovat päätyneet tuollaiseen tulkintaan. Siinähän valmistetaan luonnosta kerätyistä kasveista uutteita ja liemiä, joiden nauttimisella haetaan erikoisia kokemuksia, joita saatetaan pitää viisautta lisäävinä. 

Näkemyksen mukaan psykedeelien käyttäminen olisi yhteyden hakemista henkimaailmaan ja siten noituuden harjoittamista eli syntiä. Voi olla. En itse käytä päihteitä eikä minulla ole kiinnostusta kokeilla psykedeelejä, joten minulla ei ole ollut henkilökohtaista tarvetta saada aihepiiristä raamatullista opetusta.

On kuitenkin muistettava, että lääkkeellisessä käytössä tavoitteena ei välttämättä ole erikoisten kokemusten hakeminen. Psykedeelejä on lupaavin tuloksin käytetty myös ruumiillisen sairauden hoitoon eli karmean kivuliaaseen Hortonin päänsärkyyn. Jotkut tutkijat kuulemma ovatkin kiinnostuneita, voisiko psykedeelihoidon kokemuksellisen puolen kokonaan poistaa, jolloin jäljelle jäisi pelkästään aivotason ruumiillinen vaikutus.

  Toinen pohdintani liittyy kysymykseen johon edellä jo viittasin: jos vain päästää irti ennakkoluuloista ja opituista ajatusrakenteista ja antaa tietoisuutensa liitää vapaasti, ajautuuko ihmissielu luontaisesti kohti Jumalaa ja pyhää elämää? 




Vastaus on tietenkin, että ei. Ihminen on syntinen, joten luontainen ajautuminen tapahtuu pikemminkin poispäin Jumalasta.

Kristinusko on tässä aivan erilainen kuin muut uskonnot maailmassa. Kristityn hengellistä kasvua ja rakentumista ohjaa Jumalan kirjoitettu sana eli Raamattu. Jeesus itse opetti maailmassa ollessaan Kirjoitusten (eli Hänen aikanaan Vanhan Testamentin) mukaisesti. Jeesuksen apostolit tähdentävät raittiissa opissa pysymisen tärkeyttä. Hengellisyys ei siis ole tietoisuuden vapaata liitoa, mystiikkaa, tajunnanvirtaa tai viisauden ja uusien kokemusten hakemista sieltä täältä.

Jos vaarana (tai suorastaan toivottuna vaikutuksena) psykedeeliterapiassa kerran on, että aiemmin opitut ajatusrakenteet hajoavat tai niitä alkaa kyseenalaistaa, eikö tämä koske silloin myös Raamatusta saatua raitista oppia? Miksi tieten tahtoen vaarantaisin kasvuni kristittynä, vaikka pitäisinkin todennäköisenä, että Jumala varjelee minua halki kokemuksen?

  Kolmas pohdintani liittyy uskosta osattomiin. Useinhan on niin että jos joku vaikka silkkaa uteliaisuuttaan on päättänyt kokeilla jotain päihdettä, varoituksen sanat kaikuvat kuuroille korville. Tässä on kuitenkin kaksi lohdullista huomiota.

Vaikka ihminen ei luontaisesti ajaudu kohti Jumalaa, Jumala voi vetää ihmistä puoleensa. Ja tämä voi tapahtua riippumatta psykedeelien käytöstä. Toiseksi, jos ihminen tuntee vetoa Jeesukseen ja pelastuksen evankeliumiin, kuten näistä Raamatussa opetetaan, se on merkki Jumalan vaikutuksesta hänen sydämessään, koska luontaisestihan ihminen ei sen suuntaista vetoa tunne.


"Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä." (Joh. 6:44)