tiistai 26. maaliskuuta 2019

Pohdintoja aviorikoksesta: syyllisyys ja anteeksianto

  Kuka on syyllinen aviorikokseen? Julkisessa keskustelussa totuus peittyy usein draaman alle. Toisaalta vain totuuden tunnustamisen kautta anteeksianto on mahdollinen.

  Entä jos luottamus on menetetty?


 

 Kuka on syyllinen aviorikokseen?


  Eräs toistuva piirre aviorikosta koskevissa keskusteluissa ärsyttää minua. Siksi haluan kirjoittaa aiheesta, vaikkei minulla ole siitä omaa kokemusta. En ole koskaan ollut naimisissa enkä suhteessa naimisissa olevan kanssa.

Piirre on se, että avioliiton ulkopuolinen taho, se kolmas pyörä, saa keskusteluissa kohtuuttoman paljon huomiota, jopa niin paljon, että häneen kohdistuva tuomitsemishalu jättää varjoonsa petollisen aviopuolison teon. Jos joku kuumenneessa keskustelussa huomauttaa viimeksi mainitusta, näkökulma ohitetaan mielenkiinnottomana: "no joo, tavallaan noin, mutta...".

Asetelma kiinnostaa draamasta nauttivia ihmisiä. Näkökulma, jossa keskitytään kolmannen pyörän ja petetyn puolison väliseen ristiriitaan, nostaa pintaan tunteita raivosta vahingoniloon.

  Myös sukupuolella on suuri merkitys: avioliiton ulkopuolinen henkilö kiinnostaa vain, jos hän on nainen, ns. toinen nainen, samoin petollinen aviopuoliso kiinnostaa korkeintaan silloin, jos hän on vaimo.

Kun mediassa, niin Suomessa kuin muualla maailmassa, puhutaan naimisissa olevien salarakkaista, he ovat aina naisia. Yhdysvaltalaisella She's a Homewrecker -sivustolla, jolla julkaistaan kuvia ja tietoja "kodinrikkojista" (ja jollaista toimintaa on ollut Suomessakin, joskaan ei yhtä organisoitunutta) keskitytään pelkästään naisiin.

Pystyisin heti mainitsemaan muutaman tunnetun tapauksen Suomesta, aina menneiltä vuosikymmeniltä nykyaikaan, jossa aviorikoksen tehnyt mies on itse ollut julkisuuden henkilö, mutta media on keskittynyt maalaamaan paheellista kuvaa pelkästään toisesta naisesta. Median ei mielestäni kuulu retostella tällaisilla ollenkaan, mutta se on toinen asia.

  Avioliiton ulkopuoliseen tahoon keskittyvä näkökulma sukupuolipainotuksineen toistuu myös fiktiossa pop-lyriikoista ja tv-sarjoista elokuviin.

Kaikki tietävät elokuvan Vaarallinen suhde tai muita saman tyyppisiä tarinoita, joissa aviomies tekee kohtalokkaan "syrjähypyn", ikään kuin vahingossa, ja aviopari saa riesakseen pakkomielteisen ja hullun toisen naisen, jota vastaan he yhdessä taistelevat. Dramaturginen viesti on, että heidän liittonsa säilyminen tarinan lopussa perustuu ensisijaisesti aviomiehen havahtumiselle: "Huh, en kyllä enää sorru syrjähyppyihin, kun nuo toiset naiset ovat niin salakavalia."

Näkökulma kiinnostaa ja myy, mutta miksi?


Mitä Raamatussa opetetaan?

  Kristinuskossa näkökulma on toinen: aviorikoksen tekee avioliitossa oleva itse. Hän on se "kodinrikkoja". Aviopuoliso, joka hylkää puolisonsa toisen takia, tekee syntiä tätä kohtaan, olipa kyseessä mies tai vaimo (Mark. 10:11-12).

Jeesus opettaa, että aviorikos lähtee kunkin omasta sydämestä. Ja edelleen, kun Sananlaskujen kirjassa varoitetaan vieraan naisen houkutuksesta, opetus kohdistetaan (tulevalle) aviomiehelle (Sananl. 5:1-23).

"Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos." (Mark. 7:15)
"Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet." (Mark. 7:21-23)

Kirjoitan kristityn näkökulmasta, mutta haluan uskoa, että tämä ymmärretään todeksi ihan yleisen moraalin mukaan, jos vain halutaan.

  Raamatussa kehotetaan "pitämään avioliitto kaikin tavoin kunniassa". Kehotus on ensisijaisesti suunnattu aviopuolisoille, mutta ilmaus "kaikin tavoin" saa minut ajattelemaan sitä laajemminkin.

Se tarkoittaa minusta avioliiton ja perheen tärkeyden tunnustamista Luojan säätämänä liittona ja keskeisenä yhteisöllisenä rakenteena sekä sitä, että muiden tulee kunnioittaa toisten avioliittoa; naimisissa olevan tavoitteleminen kumppaniksi on väärin.

Mutta eikö ole käytännössä hieman tekopyhää odottaa muilta avioliiton kunnioittamista, jos avioliitossa oleva ei itsekään kunnioita liittoaan?

"Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat." (Hepr. 13:4)


Aviorikoksen jälkeen


 "Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon." (Sananl. 28:13)

  Miksi on tärkeää, että aviorikoksen oikea syyllinen tunnustetaan? Ensinnäkin siksi, että se on totuudessa pysymistä: käärme on paratiisissa, vaikka saattaisi olla mukavampaa ajatella, että se on jossain muualla. Jotta aviorikoksen tehnyt puoliso voi tehdä parannuksen, hänen on ensin ymmärrettävä tehneensä väärin.

Vaarallinen suhde olisi toisenlainen, jos se olisi ohjattu tältä perustalta: dramaattisimmat hetket olisivat olleet ne, joissa aviomiehen petollisuus käy ilmi, hän tunnustaa rikkomuksensa ja pyytää katuen anteeksi, ja vaimo joutuu pohtimaan anteeksi antamista ja mahdollista liiton jatkoa. Ei se, että kajahtanut toinen nainen keittää perheen lemmikkikanin.

  Sama edellytys on anteeksiannolla. Katsoin joskus parikymppisenä Dr Philin ohjelman aviorikoksesta ja anteeksiannosta. Tv-psykologin viisaat sanat jäivät mieleeni: jotta petetty puoliso voi sydämestään antaa anteeksi ja alkaa rakentaa luottamustaan siitä eteenpäin, hänen on uskottava, että puoliso sydämestään ymmärtää, miten syvästi on teollaan satuttanut rikkoessaan lupauksensa rakastaa ja kunnioittaa häntä.

Jos petollinen puoliso vähättelee tekoaan ja syyttää siitä jotakuta toista – uskottomuuteen vietellyttä "salarakastaan" tai vaikka liittoa laiminlyönyttä aviopuolisoaan – edellytys ei täyty. Edellytys ei täyty silloinkaan, jos petetty puoliso syyttää aviorikoksesta liiton ulkopuolista henkilöä ja on liian ylpeä tunnustaakseen, että oma puoliso on häntä haavoittanut.


Anteeksianto 

  Hyvä uutinen on, että avioliitto voi jatkua aviorikoksen jälkeen. Aina niin ei käy, mutta se on mahdollista. Totuuden tunnustamisen, vastuunkannon ja vilpittömän kääntymyksen sekä toisaalta anteeksiannon kautta rakkaus voi vahvistua. Se edellyttää molempien sitoutumista.

Johannes Kastajan kehotus "Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy!" (Luuk. 3:8) on varmaan paras neuvo rikotun luottamuksen uudelleen rakentamiseksi. Sanoilla voi kertoa, mitä mielessä liikkuu, mutta teoilla pystyy todistamaan toiselle, että sanoihin voi luottaa.

Kaikki parisuhdeasiantuntijat painottavat arkisten tekojen merkitystä. Kääntymyksen hedelmätkään eivät ole jonkinlainen näytös tai sarja urotekoja, vaan ne näkyvät yhteisessä arjessa luotettavuutena ja vastuunkantona.

  Omassa elämässäni olen huomannut, että jos on ollut vähällä menettää jotain tärkeää, sitä voi vastedes oppia arvostamaan enemmän ja tietoisemmin.

  Aviorikos on vakava vääryys puolisoa kohtaan, mutta se on myös Jumalan tahdon rikkomista. Mitä pitää tehdä, jos on syyllistynyt aviorikokseen ja haluaa Jumalan anteeksiannon? Samoin kuin kaiken synnin kohdalla: pitää tunnustaa teko Jumalalle ja hylätä se, tehdä parannus. Jeesus on ristin kautta tuonut meille anteeksiannon ja pelastuksen.

Ajattelen, että uskollisuudessa aviopuolisoiden esikuva on Jumala. Hän rakastaa uskollisesti. Kun puolisot ovat sitoutuneet avioliittoon, maailmasta on vaikea löytää toista yhtä kaunista ja todistusvoimaista ihmissuhdetta. Se on taistelemisen arvoinen.

"Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä." (Joh. 15:12)






tiistai 12. maaliskuuta 2019

Kunnioita lähimmäistäsi!

  Raamatussa uskovaisia kehotetaan kunnioittamaan kaikkia ihmisiä. Mihin kehotus perustuu?

Entä jos tulee itse kohdelluksi epäkunnioittavasti?





 "Kunnioittakaa kaikkia"


  Raamatussa käsketään kunnioittamaan mm. isää ja äitiä (Ef. 6:2), vanhempia ihmisiä (3. Moos. 19:32), hallitsijaa ja esivaltaa ja muuta maallista järjestystä (1. Piet. 2:13-14) ja tietysti Jumalaa tulee kunnioittaa yli kaiken muun (mm. 1. Aik. 29:11). Näissä tapauksissa kunnioittaminen tarkoittaa tietynlaista alamaisuutta kohteen aseman ja / tai ominaisuuksien perusteella.

Mutta sen lisäksi apostoli Pietari kehottaa uskovaisia kunnioittamaan ylipäätään kaikkia riippumatta kohteen ominaisuuksista ja asemasta (1. Piet. 2:17; 1938).

Ymmärtääkseni "kaikkien kunnioittaminen" tarkoittaa ainakin toisen ihmisen arvon tunnustamista ja kultaisen säännön noudattamista: "kohtele toisia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". Käytännön tilanteissa se ilmenee mm. kohteliaisuutena, huomioimisena ja tilan antamisena, keskustelutilanteissa toisen kuuntelemisena vaikka hänellä olisi eri näkemys.

Joskus lähimmäisen kunnioittaminen tulee luonnostaan, joskus se edellyttää vaivannäköä.

Näen lähimmäisen kunnioittamisen lähimmäisenrakkauden arkisena ilmenemismuotona. Se on alttiutta palvella toista kykyjen ja mahdollisuuksien mukaan, jos tämä tarvitsee apua. Palvelualttiuden osalta "kaikkien kunnioittamisessakin" on alamaisuuden elementti.

  Maailmassa Raamatun alamaisuus-sanalla on huono kaiku. Luullaan, että alamaisina tulee olla valtaa pitävien ihmisten käskystä. Raamatun mukaan näin ei ole, vaan alamaisuutta tulee harjoittaa maallisessakin järjestyksessä "Herran tähden" (1. Piet. 2:13). Ja kaikkien tulee kunnioittaa Jumalaa.

"Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: »Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija...»" (Matt. 20:25-26)


"Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii"

  Joskus arkisissa kohtaamisissa lähimmäisen kunnioittaminen tarkoittaa yksinkertaisesti epäkunnioittavasta käyttäytymisestä pidättäytymistä eli sitä, että ei suhtaudu toiseen ylimielisesti, väheksyvästi, halveksivasti.

Moni joka ei itse ole kohdannut räikeästi epäkunnioittavaa käyttäytymistä ominaisuuksien, kuten ulkonäön, vammaisuuden, ihonvärin tai vaikka sosioekonomisen aseman perusteella, ei edes uskoisi, että meidän sivistyneessä maailmassamme tapahtuu sellaista.

"Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii,
autuas se, joka köyhää säälii." (Sananl. 14:21)

  Miksi tulee pidättäytyä epäkunnioittavasta käyttäytymisestä? Miksi nähdä se vaiva jonkun tuntemattomankin takia? Raamatussa annetaan perustavanlaatuinen syy: toisen ihmisen kunnioittaminen on Luojan kunnioittamista, ja hänen halveksimisensa on Luojan herjaamista. On Jumalan luomistahto, että meistä jokainen on olemassa. Jokaisen meistä Jumala on luonut omaksi kuvakseen.

 "Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa,
mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa."
(Sananl. 14:31; 1933)

  Joskus epäkunnioittavaa käyttäytymistä perustellaan rehellisyyden hyveellä: eikö se ole vain rehellisyyttä, että ilmaisee sen mitä sisimmässään tuntee?

Väärin ei saa tehdä rehellisyydenkään nimissä. Olemme syntiin langenneita ihmisiä – totta kai syntiselle ihmiselle tulee syntisiä tunteita, ajatuksia ja aikeita, mutta niiden mukaan toimimisessa ei ole mitään hyveellistä. Jumalan sanan totuuden mukaan tulee ojentautua eikä koheltaa tuntemustensa ohjaamana.

Jos omat aidot tunteet ja asenteet ovat epäkunnioittavat, rehellisenä kuuluu pysyä sen kautta, että tunnustaa ne itselleen ja Jumalalle, mutta pidättäytyy toimimasta niiden mukaan.


Jeesus palveli ja kesti epäkunnioittavan kohtelun


"Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." (Matt. 20:28)

  Tuntuu aina yhtä ällistyttävältä, että Jumala, taivaan ja maan Luoja, jota tulee kunnioittaa ja palvella yli kaiken muun, syntyi itse ihmiseksi Pojassa Jeesuksessa ja palveli syntisiä ihmisiä!

  Kunnioitusta ja alamaisuutta käsittelevässä kohdassa Pietari muistuttaa, että vaikka Jeesusta itseään kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti ja epäkunnioittavasti, Hän ei antanut takaisin:  "Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun." (1. Piet. 2:23) Evakeliumeissa kerrotaan, että Jeesusta syljettiin ja häväistiin eri tavoin ennen ristiinnaulitsemista.

Epäoikeudenmukaisuuteen tulee puuttua ja epäkunnioittava käytös tunnustaa vääräksi, mutta tuskin kukaan tässä pahassa maailmassa voi sellaiselta kohtelulta siltikään välttyä.

Jos uskovainen tekee itse oikein, Herran tähden, joutuessaan kestämään vääryyttä ja epäkunnioittavaa kohtelua, se on hänelle Jumalalta tulevaa armoa (1. Piet. 2:19). Hän saa olla Jumalan hyvän ja armollisen tahdon todistajana ja luottaa, että jollain tavalla Jumalan tahto etenee hänen kauttaan maailmassa.

"Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään." (1. Piet. 2:21)
 
  Meistä jokaisen olemassaolo on Jumalan luomistahdon seurausta, ja sen lisäksi Hänen pelastustahtonsa kohdistuu kaikkiin ihmisiin (1. Tim. 2:3-4): niihin, joilla on inhimillisen järjestyksen mukaan kunnioitettavia ansioita tai korkea asema yhteisössä, niihin jotka ovat ihmisten kunnioituksen menettäneet ja niihin joilla ei ole sitä koskaan ollutkaan. Sen todistajaksi jokainen Jeesukseen uskova on kutsuttu.

"Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi." (1. Kor. 10:31)