Entä jos luottamus on menetetty?
Kuka on syyllinen aviorikokseen?
Eräs toistuva piirre aviorikosta koskevissa keskusteluissa ärsyttää minua. Siksi haluan kirjoittaa aiheesta, vaikkei minulla ole siitä omaa kokemusta. En ole koskaan ollut naimisissa enkä suhteessa naimisissa olevan kanssa.
Piirre on se, että avioliiton ulkopuolinen taho, se kolmas pyörä, saa keskusteluissa kohtuuttoman paljon huomiota, jopa niin paljon, että häneen kohdistuva tuomitsemishalu jättää varjoonsa petollisen aviopuolison teon. Jos joku kuumenneessa keskustelussa huomauttaa viimeksi mainitusta, näkökulma ohitetaan mielenkiinnottomana: "no joo, tavallaan noin, mutta...".
Asetelma kiinnostaa draamasta nauttivia ihmisiä. Näkökulma, jossa keskitytään kolmannen pyörän ja petetyn puolison väliseen ristiriitaan, nostaa pintaan tunteita raivosta vahingoniloon.
Myös sukupuolella on suuri merkitys: avioliiton ulkopuolinen henkilö kiinnostaa vain, jos hän on nainen, ns. toinen nainen, samoin petollinen aviopuoliso kiinnostaa korkeintaan silloin, jos hän on vaimo.
Kun mediassa, niin Suomessa kuin muualla maailmassa, puhutaan naimisissa olevien salarakkaista, he ovat aina naisia. Yhdysvaltalaisella She's a Homewrecker -sivustolla, jolla julkaistaan kuvia ja tietoja "kodinrikkojista" (ja jollaista toimintaa on ollut Suomessakin, joskaan ei yhtä organisoitunutta) keskitytään pelkästään naisiin.
Pystyisin heti mainitsemaan muutaman tunnetun tapauksen Suomesta, aina menneiltä vuosikymmeniltä nykyaikaan, jossa aviorikoksen tehnyt mies on itse ollut julkisuuden henkilö, mutta media on keskittynyt maalaamaan paheellista kuvaa pelkästään toisesta naisesta. Median ei mielestäni kuulu retostella tällaisilla ollenkaan, mutta se on toinen asia.
Avioliiton ulkopuoliseen tahoon keskittyvä näkökulma sukupuolipainotuksineen toistuu myös fiktiossa pop-lyriikoista ja tv-sarjoista elokuviin.
Kaikki tietävät elokuvan Vaarallinen suhde tai muita saman tyyppisiä tarinoita, joissa aviomies tekee kohtalokkaan "syrjähypyn", ikään kuin vahingossa, ja aviopari saa riesakseen pakkomielteisen ja hullun toisen naisen, jota vastaan he yhdessä taistelevat. Dramaturginen viesti on, että heidän liittonsa säilyminen tarinan lopussa perustuu ensisijaisesti aviomiehen havahtumiselle: "Huh, en kyllä enää sorru syrjähyppyihin, kun nuo toiset naiset ovat niin salakavalia."
Näkökulma kiinnostaa ja myy, mutta miksi?
Mitä Raamatussa opetetaan?
Kristinuskossa näkökulma on toinen: aviorikoksen tekee avioliitossa oleva itse. Hän on se "kodinrikkoja". Aviopuoliso, joka hylkää puolisonsa toisen takia, tekee syntiä tätä kohtaan, olipa kyseessä mies tai vaimo (Mark. 10:11-12).
Jeesus opettaa, että aviorikos lähtee kunkin omasta sydämestä. Ja edelleen, kun Sananlaskujen kirjassa varoitetaan vieraan naisen houkutuksesta, opetus kohdistetaan (tulevalle) aviomiehelle (Sananl. 5:1-23).
"Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos." (Mark. 7:15)
"Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet." (Mark. 7:21-23)
Kirjoitan kristityn näkökulmasta, mutta haluan uskoa, että tämä ymmärretään todeksi ihan yleisen moraalin mukaan, jos vain halutaan.
Raamatussa kehotetaan "pitämään avioliitto kaikin tavoin kunniassa". Kehotus on ensisijaisesti suunnattu aviopuolisoille, mutta ilmaus "kaikin tavoin" saa minut ajattelemaan sitä laajemminkin.
Se tarkoittaa minusta avioliiton ja perheen tärkeyden tunnustamista Luojan säätämänä liittona ja keskeisenä yhteisöllisenä rakenteena sekä sitä, että muiden tulee kunnioittaa toisten avioliittoa; naimisissa olevan tavoitteleminen kumppaniksi on väärin.
Mutta eikö ole käytännössä hieman tekopyhää odottaa muilta avioliiton kunnioittamista, jos avioliitossa oleva ei itsekään kunnioita liittoaan?
"Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat." (Hepr. 13:4)
Aviorikoksen jälkeen
"Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon." (Sananl. 28:13)
Miksi on tärkeää, että aviorikoksen oikea syyllinen tunnustetaan? Ensinnäkin siksi, että se on totuudessa pysymistä: käärme on paratiisissa, vaikka saattaisi olla mukavampaa ajatella, että se on jossain muualla. Jotta aviorikoksen tehnyt puoliso voi tehdä parannuksen, hänen on ensin ymmärrettävä tehneensä väärin.
Vaarallinen suhde olisi toisenlainen, jos se olisi ohjattu tältä perustalta: dramaattisimmat hetket olisivat olleet ne, joissa aviomiehen petollisuus käy ilmi, hän tunnustaa rikkomuksensa ja pyytää katuen anteeksi, ja vaimo joutuu pohtimaan anteeksi antamista ja mahdollista liiton jatkoa. Ei se, että kajahtanut toinen nainen keittää perheen lemmikkikanin.
Sama edellytys on anteeksiannolla. Katsoin joskus parikymppisenä Dr Philin ohjelman aviorikoksesta ja anteeksiannosta. Tv-psykologin viisaat sanat jäivät mieleeni: jotta petetty puoliso voi sydämestään antaa anteeksi ja alkaa rakentaa luottamustaan siitä eteenpäin, hänen on uskottava, että puoliso sydämestään ymmärtää, miten syvästi on teollaan satuttanut rikkoessaan lupauksensa rakastaa ja kunnioittaa häntä.
Jos petollinen puoliso vähättelee tekoaan ja syyttää siitä jotakuta toista – uskottomuuteen vietellyttä "salarakastaan" tai vaikka liittoa laiminlyönyttä aviopuolisoaan – edellytys ei täyty. Edellytys ei täyty silloinkaan, jos petetty puoliso syyttää aviorikoksesta liiton ulkopuolista henkilöä ja on liian ylpeä tunnustaakseen, että oma puoliso on häntä haavoittanut.
Anteeksianto
Hyvä uutinen on, että avioliitto voi jatkua aviorikoksen jälkeen. Aina niin ei käy, mutta se on mahdollista. Totuuden tunnustamisen, vastuunkannon ja vilpittömän kääntymyksen sekä toisaalta anteeksiannon kautta rakkaus voi vahvistua. Se edellyttää molempien sitoutumista.
Johannes Kastajan kehotus "Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy!" (Luuk. 3:8) on varmaan paras neuvo rikotun luottamuksen uudelleen rakentamiseksi. Sanoilla voi kertoa, mitä mielessä liikkuu, mutta teoilla pystyy todistamaan toiselle, että sanoihin voi luottaa.
Kaikki parisuhdeasiantuntijat painottavat arkisten tekojen merkitystä. Kääntymyksen hedelmätkään eivät ole jonkinlainen näytös tai sarja urotekoja, vaan ne näkyvät yhteisessä arjessa luotettavuutena ja vastuunkantona.
Omassa elämässäni olen huomannut, että jos on ollut vähällä menettää jotain tärkeää, sitä voi vastedes oppia arvostamaan enemmän ja tietoisemmin.
Aviorikos on vakava vääryys puolisoa kohtaan, mutta se on myös Jumalan tahdon rikkomista. Mitä pitää tehdä, jos on syyllistynyt aviorikokseen ja haluaa Jumalan anteeksiannon? Samoin kuin kaiken synnin kohdalla: pitää tunnustaa teko Jumalalle ja hylätä se, tehdä parannus. Jeesus on ristin kautta tuonut meille anteeksiannon ja pelastuksen.
Ajattelen, että uskollisuudessa aviopuolisoiden esikuva on Jumala. Hän rakastaa uskollisesti. Kun puolisot ovat sitoutuneet avioliittoon, maailmasta on vaikea löytää toista yhtä kaunista ja todistusvoimaista ihmissuhdetta. Se on taistelemisen arvoinen.
"Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä." (Joh. 15:12)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti