tiistai 23. toukokuuta 2017

Ajatuksia buddhalaisuuden ja kristinuskon erosta

  Janoaminen, valo, kärsimys, vapahdus... mm. nämä ovat tärkeitä käsitteitä sekä buddhalaisuudessa että kristinuskossa. Kuitenkin Buddhan opit ohjaavat päinvastaiseen suuntaan kuin evankeliumi: toisen mukaan ihmisen kaipuu yhteyteen perustuu virheelliseen ajatteluun – toinen taas väittää sen olevan ihmisessä todellisinta.





Luominen


  Minusta yksi ihanimmista asioista kristinuskossa on Luojan ja luodun välinen suhde, joka tarkoittaa mm., että olen erillinen Jumalasta. Ihanaa se on siksi, että erillisyys mahdollistaa yhteyden välillämme.

Meistä luoduista ihmisistä ei koskaan tule Luojaa, Jumalaa – se on tietysti jo loogisesti mahdotonta: Luoja on ikuinen, mutta luotu on joskus alkanut olla olemassa. Ikuisuus on kolmiyhteisen Jumalan ominaisuus, mutta ei luodun ihmisen, joka ainoastaan voi olla ikuisen elämän perillinen, jos hän uskoo Jeesukseen (Room. 8:16-17).

Olipa todellisuuden viimekätinen laatu buddhalaisuuden mukaan materiaa tai henkeä, se on perinteistä kategoriointia käyttäen lähinnä panteistinen uskonto, eli sen mukaan persoonaton "jumaluus" on kaikessa ja siten myös ihmisessä itsessään. Luojan ja luodun välistä erillisyyttä ja suhdetta ei ole – mitään tuonpuoleista ei ole. Jotkut luonnehtivat buddhalaisuutta naturalistiseksi panteismiksi tai hengelliseksi naturalismiksi.

Mm. immanenssi, eli erillisyyden ja sitä myöten suhteen puuttuminen, tekee buddhalaisesta ajattelusta vastakkaisen kristinuskolle. Jos ei ole erillisyyttä, ei voi olla yhteyttäkään.

Buddhalaisuudessa uskotaan maailmankaikkeuden aina olleen olemassa, vailla alkua ja loppua, ja olevan jatkuvassa jälleensyntymisen liikkeessä, jossa atomit asettuvat karman mukaisesti yhä uusiin muotoihin ja järjestyksiin. Buddhaksi eli valaistuneeksi tuleminen on vapautus tästä kiertokulusta.

Tässä kirjoituksessa olen käyttänyt tietolähteinäni hiljattain käymiäni keskusteluja buddhalaisen kanssa, mm. englanninkielistä Buddha Sasana -sivustoa sekä käsitteiden ja oppien suomenkielisten muotoilujen osalta Wikipedia-artikkeleita buddhalaisuudesta (mm. Buddhalaisuus ja Neljä jaloa totuutta).


Jano

"Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa." (Ps. 42:2-3)

Se joka on alkanut janota Jumalaa ei voi löytää kaipaamaansa maailmasta. Janon sammumattomuus maailmallisilla asioilla, olivatpa ne sinänsä kuinka toivottuja tahansa, on Jumalan tahdon mukaista.

Buddhalaisuudessa janoaminen on ongelma, koska sen uskotaan johtuvan tietämättömyydestä. Tämä kiteytetään Buddhan opissa "neljä jalosta totuudesta": 1. elämä(-ssä) on kärsimystä, 2. kärsimyksen aiheuttaa janoaminen, 3. kärsimys lakkaa, kun janoaminen lakkaa ja 4. kulkeminen jaloa, kahdeksanosaista polkua (jossa etiikka ja meditaatio ovat keskeisiä) johtaa kärsimyksen lakkaamiseen.

Ainaisesti sammuttamattomana jano on luonteeltaan harhaista ja aiheuttaa kärsimystä ja tyytymättömyyttä ('dukkha'). Buddhan mukaan esim. maailman tarjoamat aistinautinnot eivät voi sammuttaa janoa, ja näinhän uskotaan myös kristinuskossa.

Kuitenkaan buddhalaisuudessa janoon ei vastata antamalla sellaista juotavaa, joka todellisesti sammuttaisi janon, vaan janoisen täytyy tehdä asioita, kuten meditoida, jotta hän lakkaisi janoamasta! Janoa ei siis koskaan sammuteta, vaan janoaminen tulee lopettaa, koska se perustuu tietämättömyyteen, virheoletukseen erillisyydestä ja siten janon sammuttajan olemassaolosta. Kuka janon sammuttaisikaan, jos mitään tai ketään muuta tietoista oliota ei ole kuin ne, jotka sisältyvät maailmankaikkeuteen: janoavia ja turhan janoamisen lopettaneita?

Kristinuskon mukaan janoaminen ei johdu harhaisuudesta – päinvastoin: juuri se voi tuoda ihmisen ikuisen totuuden lähteelle. Jeesus ei sanonut samarialaiselle naiselle kaivolla, että tämän tulee lakata janoamasta, vaan kertoi voivansa antaa ikuista vettä, jota juotuaan ihminen ei enää koskaan ole janoissaan:

"Jeesus vastasi hänelle: 'Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.'" (Joh. 4:13-14)


Valaistuminen

Kysyttäessä Jeesuksen identiteetistä jotkut buddhalaiset sanovat, että Jeesus on buddha, valaistunut, tai että Hän on bodhisattva, joka tarkoittaa valaistumisen myötä jälleensyntymisen kiertokulusta vapautunutta "valaistumisolentoa", joka on jatkanut jälleensyntymistä vapaaehtoisesti, auttaakseen muita olentoja valaistumisen tiellä.

Mm. meditoimalla ja eettisesti elämällä ihminen etenee kohti valaistumista, joka tarkoittaa todellisuuden näkemistä sellaisena kuin se on ja sitä myöten vapautumista tietämättömyydestä, turhasta janoamisesta ja turhan janoamisen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Jeesus ei kuitenkaan sanonut olevansa valaistunut, vaan valo:
"Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: 'Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.'" (Joh. 8:12)

Valo on se, joka valaisee kohteensa, saa näkemään oikein ja ymmärtämään asioiden tarkoituksen. Jeesus maailman valona saa ihmisen näkemään mm. oman puutteellisuutensa ja syntisyytensä ja toisaalta sen, miten asioiden tulisi olla. Valoa itseään ei tietenkään voi eikä tarvitse valaista.

Jeesukseen uskovan tehtävä on kyllä olla valona ja suolana maailmassa (Matt. 5:13-16), mutta uskovaisenkin valo on lähtöisin Jeesuksesta. Evankelista Johannes kertoo profeetta Johannes Kastajan ja Jeesuksen välisestä suhteesta seuraavasti:

"Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan." (Joh. 1:4-9)
 


Vapahdus


Pysymättömyys ('anicca') on Buddhan oppien mukaan yksi olemassaolon merkeistä. "Kaikki ilmiöt, havainnot ja olemassaolo on pysymätöntä, tilapäistä ja jatkuvassa muutoksessa" (Wikipedia: Buddhalaisuus). Helsinki Zen Centerin sivustolla julkaistussa artikkelissa "Buddhan tie – kärsimyksestä vapauteen" kuvataan pysymättömyyttä seuraavasti:

"Pysymättömyyden ulkopuolella ei ole mitään. Toisin sanoen ei ole olemassa puunlehtiä, jotka tulevat vihreiksi; jotka tulevat keltaisiksi; jotka lakastuvat. Ei ole olemassa lehtiluontoa, mitään lehteä itsessään, joka muuttuisi, vaan muutos itse on lehti."

Elämä(-ssä) on kärsimystä siksi, että se on janoamista, takertumista pettävään ja ohimenevään, eli pysymättömään; juuri janoaminen ja takertuminen (jotka itsessään ovat pysymättömyyttä) sitoo ihmisen jälleensyntymisen kiertokulkuun, jolloin kärsimys pääsee jatkumaan.

Lakkaamalla janoamasta, eli ymmärtämällä janon tietämättömyyteen perustuvan luonteen, ihminen vapautuu kiertokulusta. Vapautuksen voi saavuttaa elämällä Buddhan opetuksien mukaisella tavalla: kehittämällä itsessään hyvettä (etiikka), keskittymistä (meditointi) ja viisautta (Buddhan opetusten ymmärtäminen). Ihmisen täytyy itse saavuttaa vapautus – muuta vapahtajaahan ei ole.

Kristinuskossa Jeesus, ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, on ihmisen vapahtaja. Luodut ja syntiin langenneet ihmiset eivät voi itse pelastaa itseään, sillä ilman Jumalaa ihminen on hengellisesti kuollut (Ef. 2:5). Ikuista elämää janoava tulee Jeesuksen luo, ja Jeesus vapauttaa hänet synnin ja kuoleman vallasta. Ikuisen henkensä voimalla Jeesus sovitti syntimme ristillä ja voitti kuoleman (Hepr. 9:14).

"Jeesus vastasi heille: 'Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.'" (Joh. 8:34-36; 1938)

Kuten kaikki tietävät, kristinuskossa ei uskota jälleensyntymiseen, vaan Jeesus on tie ajallisesta ja langenneesta elämästä iankaikkiseen elämään, taivaallisen Isän luo (Joh. 14:6). Kärsimys ei sisälly elämään sinänsä, vaan se on välttämätöntä ainoastaan tässä ajassa. Jeesukselta saatava ikuinen elämä ei ole raskasta, loputonta janoamista ja takertumista, vaan sitä kuvataan Raamatussa 'todellisen vapauden' lisäksi mm. sanoilla rauha ja autuus.

Mikä se buddhalaisuuden vapautunut tila sitten on? Edes Siddhartha Gautama (n. 560 eKr.) eli alkuperäinen Buddha, ei vastannut kysymykseen.

Vapautuneeseen tilaan, nirvanaan, viitataan vain kiertokulun päättymisenä – muun kuvailun sanotaan olevan turhaa tai mahdotonta. Harmi. Minun ajattelussani nimittäin juuri tämä kysymys olisi ratkaisevan tärkeä pohtiessani mahtaako nirvanalla edes olla todellista sisältöä.

Yksi keino tavoittaa hieman sitä, mitä sanoilla ei voi kuvata, olisi tavata valaistunut eli buddhaksi tullut ihminen ja tarkastella, millainen hän on. Buddhiahan ymmärtääkseni kulkee joukossamme täällä maailmassa. Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka on täysin vailla tyytymättömyyden tunteita ja kärsimystä (eli dukkhaa, joka johtuu tietämättömyydestä)? Minä en.




Puhallus


"Siispä, tyhjyydessä ei ole ruumista, ei tunnetta, ei ajatusta, ei tahtoa, ei tietoisuutta. Ei ole silmiä, ei korvia, ei nenää, ei kieltä, ei ruumista, ei mieltä...", luetellaan Sydän-sutrassa, joka on yksi tunnetuimmista buddhalaisista sutrista eli kanonisista teksteistä. Sitä, joka on tiedostanut kaiken tyhjyyden, ylistetään valaistuneeksi. Sydän-sutra on veisattuna duurisointuinen.

Buddhalaisuutta sanotaan joskus ainoaksi ateistiseksi uskonnoksi. Edellä käsiteltyjä opetuksia ajatellen se on ymmärrettävää. Jotkut pitävät sitä elämänfilosofiana tai (länsimaalaisittain) yksinkertaisesti psykologisena oppina, joka auttaa ihmistä hyväksymään olemassaolonsa väliaikaisuuden sekä ohjaa häntä kohti eettistä elämäntapaa: empatiaa, epäitsekkyyttä, luopumista, kohtuullisuutta, väkivallattomuutta.

Sanskritinkielinen sana nirvana tarkoittaa kirjaimellisesti 'sammuksiin puhaltamista'. Se, joka nirvanassa sammuu, on mm. virheellinen kokemus erillisestä minuudesta. Buddhalaisuudessa minuudettomuus ('anatta') on keskeinen käsite: yksilösielua ei ole, joten kokemus siitä on tietämättömyyttä, joka tuottaa dukkhaa...

Puhalluksesta puhutaan myös kristinuskossa. Raamatun luomiskertomuksessa sanotaan:

"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." (1. Moos. 2:7; 1933)

Kristinuskossa Jumalan puhallus johtaa elämän syttymiseen. Eikä syttyvä elämä ole vain elämää jollain yleisellä tasolla, vaan jokainen yksilösielu, jokainen "minä", on Jumalan tarkoittama ja ainutlaatuinen:

"Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." (Ps. 139:16)
Luojan ja Hänen luotunsa välillä oli yhteys, mutta syntiinlankeemus johti yhteyden katkeamiseen, ruumiilliseen kuolevaisuuteen ja hengelliseen kuolemaan (1. Moos. 2:17, Ef. 2:5). Jumala tarjoaa langenneille ihmisille Jeesuksessa uutta yhteyttä, joka syntyy uskossa. Jeesus kutsuu tapahtumaa syntymiseksi uudesti, ylhäältä (Joh. 3:5). Apostoli Paavali viittaa uudestisyntymän ihmeeseen kutsumalla Jeesukseen uskovaa uudeksi luomukseksi:

"Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." (2 Kor. 5:17; 1938)

Uudestisyntyminen ylhäältä Jumalan lapseksi on kuin "toinen puhallus", jolla Jumala tekee hengellisesti kuolleen eläväksi ja ikuisen elämän perilliseksi.







tiistai 9. toukokuuta 2017

Rukous muuttaa rukoilijaa

Ihmiset kysyvät usein, mitä järkeä on rukoilla, jos Jumala kerran on tiennyt ennalta kaiken, myös jokaisen rukouksen. Usein myös pohditaan rukoilemisen mielekkyyttä, kun saattaa vaikuttaa siltä, ettei Jumala tänä päivänä tee samanlaisia ihmeitä kuin Raamatun aikoina. Sanonta "rukous muuttaa rukoilijaa" vastaa näihin molempiin.




Jumala näkee kokonaisuuden


Ihminen ei aina tiedä, mikä on hänen omaksi parhaakseen. Tämä pitää paikkansa kaikkien kohdalla, niin uskomattomien kuin uskovaistenkin, sekä pienissä että suurissa asioissa. Teemme rajallisen ymmärryksemme mukaisia ratkaisuja, joita myöhemmin joudumme katumaan. Tai toivomme jotain, mutta vuosien päästä kiitämme onneamme, ettei toive toteutunut. Raamatun mukaan ihmisen tulisi luottaa Jumalan viisauteen kaikessa, myös vaikeuksien keskellä:

"Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan." (Snl 3:5)
"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Ps 50:15; 1933)

Jumalalta voi anoa asioita, mutta opettaessaan rukoilemisesta Jeesus liittää pyynnöt tarvitsemiseen:

"Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään." (Matt. 6:8)

Jumala tietää, mitä tarvitsemme, koska Hänellä on paitsi ennaltatietämys ja kokonaisymmärrys asioista, Hän näkee myös jokaisen ihmisen sydämeen (Snl 24:12). Se joka uskoo Jeesukseen Herranaan, voi luottaa tähän:

"Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa." (Room. 8:28)

Joskus unohtuu, että Jumala on tälläkin hetkellä maan päällä. Kolmiyhteinen Jumala on täällä nykyään kolmannessa persoonassaan, Pyhässä Hengessä. Kun Poika Jeesus ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen astui takaisin ylös Taivaaseen, Hän jätti tänne Pyhän Hengen puhaltamalla seuraajiensa keskuuteen. Pyhä Henki asuu Jeesukseen uskovissa (Room. 8:9).

Ihmisen keskeinen ongelma siis on, ettei hän näe kokonaisuutta, jolla on myös iankaikkinen ulottuvuus, eikä siksi aina ymmärrä, mikä on hänelle parhaaksi. Jumala kuitenkin ohjaa rukouksiamme oikeaan suuntaan:

"Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin." (Room. 8:26)



Rukous muuttaa rukoilijaa 

 

Muutama vuosi sitten minulla diagnosoitiin keskushermoston sairaus. Jouduin olemaan sairaalassa monta viikkoa, koska olin äkillisesti vammautunut niin pahasti: olin mm. liikuntakyvytön ja osittain menettänyt näköni. Sain Jumalalta paljon apua noiden viikkojen aikana.

Eräänä päivänä sairaalajakson loppupuolella, kun suuri osa oireistani oli jo alkanut parantua, kävin henkilökunnan kanssa keskustelun lääkityksen aloittamisesta. Keskustelu ehkä konkretisoi diagnoosin ja sen myötä muuttuneen tilanteen mielessäni, sillä kun palasin huoneeseeni (jossa sain silloin olla yksin, Luojan kiitos), tunsin voimakasta ahdistusta ja toivottomuutta. En pystynyt edes itkemään. Tunnin tai pari tuijotin potilashuoneen harmaata seinää lamaantuneena, ja mieleeni vyöryi toinen toistaan pelottavampia tulevaisuudenkuvia.

Mieleeni tuli rukoilla, mutta en halunnut – tunsin jopa vastustusta sitä kohtaan. Olin kai vihainen Jumalalle. Lopulta kuitenkin pakotin itseni lyhyeen ja penseään rukoukseen.

Näin mielessäni kaksi tietä, joista toinen oli hämärä ja toinen valoisa. Hämärä tie oli kärsimyksen, pelon ja toivottomuuden tie ja päättyi vapautukseen, joka oli kuolema. Valoisa tie taas oli kärsimyksen, ilon ja toivon tie ja päättyi vapautukseen, joka oli elämä. Jumala halusi tietää, kumman valitsen. Valitsin valoisan tien, ja Jumala vastasi minulle, että saan sen.

Yhtäkkiä olin täynnä iloa ja toivoa, vaikka mikään olosuhteissani ei ollut muuttunut. En esim. ollut parantunut sairaudesta, mistä muistutuksena olivat tietyt neurologiset oireet. Silti kaikki oli muuttunut pahasta hyväksi muutamassa sekunnissa. Eikä uusi tila jäänyt lyhytaikaiseksi, vaan sen ydin on minussa edelleen.

"Asenteen muutos" on liian heppoinen ilmaus kuvaamaan kokemustani. Koin nimittäin, että rukouksen myötä ymmärrykseni lisääntyi. Yllä kirjoitin, että ihminen näkee osittain, mutta Jumala näkee kokonaisuuden. Jumala laittoi minut näkemään kokonaisuuden: on syytä iloita ja toivoa, koska kaikki tulee päättymään hyvin. Ymmärtääkseni sitä ei kuitenkaan olisi tapahtunut, ainakaan vielä silloin, jos en olisi rukoillut.

Ajan mittaan kaikki oireeni parantuivat ja sairauteni on ollut remissiossa eli etenemättömässä tilassa viimeiset vuodet, mistä olen Jumalalle kiitollinen, mutta pidän edellä kuvaamaani sisäistä muutosta silti yhtenä suurimmista ihmeistä, jonka olen kokenut.

Uskon, että Jumala voi tänä päivänäkin parantaa ihmisiä sairauksista ja muutenkin vastata rukouspyyntöihin olosuhteita ihmeellisesti muuttamalla, mutta halusin tässä keskittyä siihen, kuinka rukous, tai oikeammin sanottuna Jumala, voi muuttaa rukoilijaa. Ihmettä ei vain aina tunnisteta ihmeeksi.