Huumausaineiksi luokiteltavien psykedeelien lääkkeellisestä käytöstä mielenterveysongelmien hoidossa keskustellaan vilkkaasti. Australiassa MDMA- ja psilosybiini-nimisten psykedeelien lääkkeellinen käyttö, osana terapiaa, virallistettiin tänä vuonna.
Minua kiinnostaa se, että psykedeeliterapiaa koskevissa keskusteluissa käytetään usein uskonnollista käsitteistöä.
Onko psykedeelien käyttö noituuden harjoittamista?
Psykedeeliterapia
Tutustuin niinkin erikoiseen ilmiöön kuin huumausaineiksi luokiteltavien psykedeelien lääkkeellinen käyttö masennuksen ja joidenkin muiden mielenterveysongelmien hoidossa.
Aiheesta on puhuttu viime vuosina melko runsaasti tiedotusvälineissä. MDMA- ja psilosybiini - psykedeelien lääkkeellinen käyttö virallistettiin Australiassa helmikuussa. Joten tulevina vuosina luultavasti Suomessakin tullaan käymään keskustelua laillistamisesta. Tämä riippuu ehkä siitä, millaisia tuloksia Australiassa saadaan.
En kirjoituksessani ota sen kummemmin kantaa psykedeelien vaikutuksiin sinänsä enkä mt-ongelmien hoitoon. Minulla ei ole näihin aihepiireihin asiantuntemusta eikä edes omaa kokemusta.
Tiivistetysti kuitenkin kyse on siitä, että psykedeelit muuttavat tilapäisesti aivotoimintaa ihan aivokuvissa näkyvällä tavalla. Masentuneen ihmisen aivot jumittavat tietyissä kielteisiä tunteita ja ajatuksia toistavissa sähkökemiallisissa radastoissa. Psykedeelien vaikutuksesta totunnaiset radastot hajoavat ja syntyy enemmän, uusia ja epätavallisiakin kytköksiä eri aivoalueiden väleillä.
Tätä pidetään tavallaan mahdollisuuksien ikkunana, jonka aikana psykedeeliterapian asiakas voi omaksua uudenlaisia ajattelutapoja.
Aivokuvissa vaikutus näkyy siis suurempana ja monipuolisempana aktiivisuutena, ja asiakas kokee sen epätavalliseksi tajunnantilaksi, johon kuuluu mm. outojen muotojen ja värien näkemistä mielessä sekä minuuden hajoamisen kokemuksia, etäisyyksien ja perspektiivien kokemiseen liittyviä muutoksia. Asiakas silti pysyy tietoisena siitä, mistä kokemus johtuu, ja häntä voidaan tarvittaessa puhutella sen aikana.
On saatu jonkin verran näyttöä, että masennus ainakin joksikin aikaa helpottaa psykedeeliterapian myötä. Aivotoimintaa muuttavien vaikutusten perusteella en ihmettele, että niin voi käydä.
Psykedeeliterapiaan kuuluu kokemuksen aiheuttamien tunteiden voimistamiseen ja ohjaamiseen tarkoitetun musiikin soittamista asiakkaalle sekä jälkikäteen ns. integroiva osuus, jossa asiakas käy terapeutin kanssa läpi kokemustaan ja antaa sille merkityksiä ja tulkintoja, joiden toivotaan ohjaavan hänen ajatteluaan uudenlaiseen, myönteisempään suuntaan.
Se mikä minua psykedeeliterapiaa koskevassa keskustelussa kiinnostaa, on sen uskonnollinen käsitteistö. Nimittäin lähes jokaisessa näkemässäni haastattelussa ovat vilisseet sellaiset käsitteet kuin egokuolema, egon sulautuminen, egon hajoaminen ja ykseyskokemukset. Ei siis pelkästään terapian läpikäyneiden puheissa, vaan myös psykedeeliterapian tutkijoiden ja terapeuttien haastatteluissa!
Käsitteiden viitekehys on uskonnollinen tai ns. henkinen. Tarkemmin sanottuna ne ovat buddhalaisuuden peruskäsitteitä.
Uskonnollinen viitekehys
Buddhalaisuudessa (ja hindulaisuudessa, vaikkakin eri käsittein) uskotaan, että ego eli ihmisen itse / minä / yksilötietoisuus on harhaa ja että todellisuudessa jokaisen tietoisuus on osa kaiken kattavaa jumalallista ykseyttä.
Psykedeelejä käyttäneet kuvailevat kokemuksiaan usein siten, että heidän minuutensa hajoaa osaksi jotain laajempaa ykseyttä.
Ihminenhän voi tietysti kokea yhtä ja toista, varsinkin muuntuneessa tajunnantilassa, mutta painotan, että psykedeeliterapian tutkijatkin sekä varsinaiset terapeutit usein käyttävät tätä uskonnollista käsitteistöä. Joten kun ihminen menee psykedeeliterapiaan, hän on jo kuullut tiedotusvälineistä ja netin kautta sitä koskevia uskonnollisia tulkintoja ja sanastoa viliseviä keskusteluja.
Psykedeelien aiheuttama aivojen totunnaisten sähkökemiallisten radastojen hajoaminen ja uusien kytkösten muodostuminen saavat hänen kokemuksessaan siis helposti uskonnollisen tulkinnan!
Buddhalaisuuden mukainen ihmiskäsitys on muutenkin yleistymässä meillä Suomessakin tavoissa, joilla puhutaan mielenterveydestä. Ahdistukseen suositellaan mindfulnessia sekä meditaatiota. Meditaation varmaan kaikki osaavat liittää buddhalaisuuteen, mutta moni ei tiedä, että mindfulnessin toi tänne läntiseen maailmaan vietnamilainen Thich Nhat Hanh, joka oli buddhalainen munkki.
Uskon että näiden menetelmien puolestapuhujat, opettajat ja ohjaajat vilpittömästi haluavat auttaa ihmisiä. Kristittynä haluan kuitenkin tuoda esiin niiden uskonnollista taustaa. On hyvä tietää millaisia mm. ihmiskäsitykseen liittyviä uskomuksia hoitomuotoihin sisältyy.
Kun psykedeelien vaikutusten pohdinnassa vielä huomioi sen tosiasian, että ihminen on niiden aikaansaamassa tajunnantilassa sekä jonkin aikaa sen jälkeen haavoittuvassa ja vaikutuksille alttiissa tilassa, käy ilmeiseksi, että terapiaan liittyy tiettyjä eettisiä pulmia.
Voidaan ensinnäkin kysyä, kunnioitetaanko asiakkaan katsomusta ja vakaumusta, kun psykedeelikokemusta käydään läpi terapeutin kanssa. Vielä ongelmallisempi kuitenkin on mielestäni tuo seikka, jonka mainitsin edellä: aiheesta käytävän julkisen keskustelun uskonnollinen viitekehys ehkä jo valmiiksi hilaa uskonnolliseen suuntaan sitä, miten asiakas tulkitsee kokemaansa ja millaisia merkityksiä sille antaa.
Eräässä haastattelussa psykedeeliterapiaa antavalta terapeutilta kysyttiin, eikö ole riskinä, että asiakkaan aiemmat vakaumukset hajoavat psykedeeliterapian myötä. Terapeutti vastasi vastakysymyksellä: "Mitä haittaa avoimuudesta voi olla? Ainoa neuvoni on, että asiakkaalla on avoin mieli."
Terapeutin ajatuksena vaikutti olevan, että jos aiemmat vakaumukset ovat hyviä ja parantavia, tai jos niillä on parantavaa potentiaalia, ihminen kyllä ajautuu niihin luontaisesti takaisin.
Voi olla, että terapeutin ajattelutapa pätee useimpiin uskontoihin ja katsomuksiin, mutta kristitylle se on nähdäkseni ongelmallinen. Kristinuskossa ihmissielu ei luontaisesti lähesty Jumalaa. Kristitty ei myöskään luontaisesti pysy uskossa.
Pohdintojani kristittynä
Olen kuullut Raamatulla perustellun hurjan näkemyksen, että psykedeelien käyttö on noituuden harjoittamista! Tarkemmin ajatellen pystyn ymmärtämään miksi jotkut ovat päätyneet tuollaiseen tulkintaan. Siinähän valmistetaan luonnosta kerätyistä kasveista uutteita ja liemiä, joiden nauttimisella haetaan erikoisia kokemuksia, joita saatetaan pitää viisautta lisäävinä.
Näkemyksen mukaan psykedeelien käyttäminen olisi yhteyden hakemista henkimaailmaan ja siten noituuden harjoittamista eli syntiä. Voi olla. En itse käytä päihteitä eikä minulla ole kiinnostusta kokeilla psykedeelejä, joten minulla ei ole ollut henkilökohtaista tarvetta saada aihepiiristä raamatullista opetusta.
On kuitenkin muistettava, että lääkkeellisessä käytössä tavoitteena ei välttämättä ole erikoisten kokemusten hakeminen. Psykedeelejä on lupaavin tuloksin käytetty myös ruumiillisen sairauden hoitoon eli karmean kivuliaaseen Hortonin päänsärkyyn. Jotkut tutkijat kuulemma ovatkin kiinnostuneita, voisiko psykedeelihoidon kokemuksellisen puolen kokonaan poistaa, jolloin jäljelle jäisi pelkästään aivotason ruumiillinen vaikutus.
Toinen pohdintani liittyy kysymykseen johon edellä jo viittasin: jos vain päästää irti ennakkoluuloista ja opituista ajatusrakenteista ja antaa tietoisuutensa liitää vapaasti, ajautuuko ihmissielu luontaisesti kohti Jumalaa ja pyhää elämää?
Vastaus on tietenkin, että ei. Ihminen on syntinen, joten luontainen ajautuminen tapahtuu pikemminkin poispäin Jumalasta.
Kristinusko on tässä aivan erilainen kuin muut uskonnot maailmassa. Kristityn hengellistä kasvua ja rakentumista ohjaa Jumalan kirjoitettu sana eli Raamattu. Jeesus itse opetti maailmassa ollessaan Kirjoitusten (eli Hänen aikanaan Vanhan Testamentin) mukaisesti. Jeesuksen apostolit tähdentävät raittiissa opissa pysymisen tärkeyttä. Hengellisyys ei siis ole tietoisuuden vapaata liitoa, mystiikkaa, tajunnanvirtaa tai viisauden ja uusien kokemusten hakemista sieltä täältä.
Jos vaarana (tai suorastaan toivottuna vaikutuksena) psykedeeliterapiassa kerran on, että aiemmin opitut ajatusrakenteet hajoavat tai niitä alkaa kyseenalaistaa, eikö tämä koske silloin myös Raamatusta saatua raitista oppia? Miksi tieten tahtoen vaarantaisin kasvuni kristittynä, vaikka pitäisinkin todennäköisenä, että Jumala varjelee minua halki kokemuksen?
Kolmas pohdintani liittyy uskosta osattomiin. Useinhan on niin että jos joku vaikka silkkaa uteliaisuuttaan on päättänyt kokeilla jotain päihdettä, varoituksen sanat kaikuvat kuuroille korville. Tässä on kuitenkin kaksi lohdullista huomiota.
Vaikka ihminen ei luontaisesti ajaudu kohti Jumalaa, Jumala voi vetää ihmistä puoleensa. Ja tämä voi tapahtua riippumatta psykedeelien käytöstä. Toiseksi, jos ihminen tuntee vetoa Jeesukseen ja pelastuksen evankeliumiin, kuten näistä Raamatussa opetetaan, se on merkki Jumalan vaikutuksesta hänen sydämessään, koska luontaisestihan ihminen ei sen suuntaista vetoa tunne.
"Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä." (Joh. 6:44)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti