"Onneni on olla Herraa lähellä" – pohdintoja kristityn onnellisuudesta

  Jumala haluaa meille onnellisuutta ja hyvinvointia. Raamatussa sanotaan, että jokainen hyvä anti on  ylhäältä, Luojalta tullut. Jo luomisteoissa saamistamme lahjoista on syytä kiittää Jumalaa.

  Psalmin 73 kirjoittaja sanoo vaikeuksien keskellä "minun onneni on olla lähellä Jumalaa". Uskovainen voi siis olla onnellinen, vaikka hänellä olisi murhetta ja kärsimystä tässä maailmassa.

Luojan onnellistavia lahjoja

"Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää." (1. Moos. 1:31)

  Luomisessa Jumala on antanut ihmisille runsaasti onnellistavia asioita, kaikille ihmisille, niin uskovaisille kuin uskomattomille. Alun perin, ennen syntiinlankeemusta, onnellisuus ja huolettomuus oli luonnollinen tila – kaikkea oli ihmisen saatavilla yllin kyllin, ja Jumalan ja ihmisen välillä vallitsi sopusointu.  

Vielä nytkin, syntiinlangenneessa maailmassa, kun ihminen on Jobin ystävän sanoin "syntynyt vaivaan", Jumalan luomisessa antamia onnellistavia asioita on ihmisten saatavilla, osalle jopa runsain mitoin.

  Minulle sellaisia ovat mm. ihan normaali arki olosuhteiden ollessa suurin piirtein ok, hyvä ruoka, yhdessäolo läheisten kanssa, luonnon kauneus, joka koskettaa kaikkia aisteja. Ja vaikka taideteokset eivät ole Luojan luomaa, vaan ihmisen luomuksia, luovuus silti on Luojan lahjaa. Joten lisään listaan myös taiteen – tunnen onnellisuutta, kun taideteos koskettaa ja puhuttelee minua ja saa minut ymmärtämään paremmin muita ihmisiä.

Onnistumisen kokemukset haastavissa tehtävissä onnellistavat minua. Samoin ihmisten hyväsydämisyys, erityisesti jos sitä ei ole osannut odottaa. Huumorin ja naurunkin, silloin kun ne lisäävät yhteisymmärrystä tai auttavat kestämään vaikeuksia, uskon olevan Jumalan antamaa lahjaa – näen ihmisen kyvyn huumoriin osana Jumalan luomaa järjestelmää, jonka kautta Hän ylläpitää ihmisen elämää. 

Pelkästään elossa oleminenkin tuntuu useimmiten hyvältä. Lempi vuorokaudenaikani on jo vuosia ollut aamu. On useimmiten ihanaa herätä uuteen päivään.

  Olen kuullut sanottavan, että onnellisuuden avain on kiitollisuus. Uskon sen pitävän paikkansa. Monet uskomattomatkin ihmiset käyttävät ilmausta "olen kiitollinen siitä, että...". Kenelle he ovat kiitollisia? Ehkä hekin vaistoavat, että joku on antanut nuo hyvät asiat heille?

"Kaikki katsovat odottaen sinuun,

ja sinä annat heille ruoan ajallaan.

Sinä avaat kätesi

ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää." (Ps. 145:15-16)

Jumala on autuas ja täynnä ihanuutta

"Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti." (Ps. 16:11; käännös 1933/38)

  Luin hiljattain artikkelin kristityn onnellisuudesta, ja siinä muistutettiin Jumalan olevan onnellinen ja autuas. "Jos Jumala ei olisi onnellinen, kuinka Hän voisi antaa ihmiselle onnellisuutta?", kirjoittaja kysyi. Jumala tuntee Raamatun mukaan muitakin tunteita, mm. vihaisuutta synnin takia, ja Jeesuksen kerrotaan olleen ihmisten takia murheellinen ja itkeneen sekä tietenkin kärsineen ristillä, mutta kyllä Jumala on kaikesta huolimatta autuas ja onnellinen, näin minäkin uskon.

Raamatun ns. vanhan käännöksen (1933/38) mukaan apostoli itse asiassa kuvailee Jumalaa autuaaksi (mm. 1 Tim. 1:11). Ajattelen autuuden olevan ylitsevuotava pyhä onnellisuuden tila, jossa vallitsee rauha ja ilo, ja kaikki on ikuisesti kuten pitää, eli hyvin. 

  Ajattelen autuuden olevan tunteena tavallaan sukua sille onnellisuudelle ja hyvälle ololle, jota Jumala on luomistekojensa kautta antanut ihmiselle, mutta autuus on paljon enemmän. Luotujen ja ajallisten asioiden kautta saatava onnellisuus on ailahtelevaa ja päättyy joskus, kun taas Jumalan autuus on pysyvää ja ikuista. Huolet ja pelot eivät varjosta autuutta.

Jeesuksen tuoman syntien anteeksiannon kautta Jumala antaa autuuden ihmiselle uskossa vastaanotettavaksi. Jumala tekee ihmisen autuaaksi, kun ottaa hänet omaksi lapsekseen. Hän antaa oman autuutensa ihmiselle, ja se täydellistyy kokonaan ihmisen koettavaksi sitten Taivaassa. Jotenkin näin uskon Raamatun perusteella.

Olla onnellinen vaikka kärsii – onko se mahdollista?

"Taivaassa minulla on sinut,

sinä olet ainoa turvani maan päällä.

Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy,

Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti." (Ps. 73:25-26)

  Ajattelen kristinuskoa usein "pahimman mahdollisen skenaarion" kautta. Onnellisuuden kohdalla se tarkoittaa kysymystä "entä sitten ne kristityt, joiden lähes koko elämä on ollut kärsimystä, vaikka jonkin kauhean sairauden takia?" Asaf puhuu psalmissa 73 nimenomaan vaikeuksistaan tässä maallisessa elämässä ja toteaa sitten "onneni on olla lähellä Jumalaa", ja Jeesus itse julisti autuaiksi murheelliset. (Matt. 5:4) 

Voivatko niin pahoin sairaat kristityt kuitenkin siis jotenkin olla onnellisia ja autuaita uskon kautta? Sellainen ihminenhän paitsi kärsii niistä sairauden aiheuttamista tuskista, on usein myös kyvytön nauttimaan Jumalan luomisessa antamista onnellistavista asioista. 

Kristinuskon ydinsanoma, evankeliumi Jeesuksen tuomasta pelastuksesta, palautuu lopulta juuri tähän kysymykseen kaikkien kristittyjen kohdalla. Tämän maallisen elämän onnellistavat jutut päättyvät joskus jokaisen kohdalla, ja useimmat vielä joutuvat kärsimään viimeistään kuoleman edellä. 

Autuuden tila ei ole omien kokemustemme varassa, vaan Jumalan pysyvää lahjaa, koimmepa sitä joka hetki tai emme, mutta tämän kirjoituksen aihetta ajatellen pohdin, voiko kärsivä kristitty myös ihan kokea onnea ja autuutta. Ja jos voi, mitä se on?

Vaikken itse taatusti ole kokenut pahinta mahdollista kärsimystä, olen oman sairauteni takia kärsinyt menneisyydessä paljon ja tietämättä, tulenko parantumaan oireistani (kuten lopulta kävi, Jumalan kiitos). Omalta osaltani voin sanoa, että koin silloinkin autuutta ja onnea, kaiken kärsimyksen keskellä. Se oli tulevaisuuteen suuntautuvaa toivoa ja uskonvarmuutta, että kaikki päättyy onnellisesti.

"Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa,

minä turvaan Herraan, Jumalaani, 

ja kerron kaikista hänen teoistaan." (Ps. 73:28)

Vetovoiman laki – avain onneen, avain autuuteen?

New Thought -uskomusjärjestelmiin kuuluva oppi vetovoiman laista on valloittanut ihmisten sydämiä ympäri maailmaa jo yli kymmenen vuotta. Toiset vannovat sen nimeen materiaalisen vaurauden tavoittelussa, toiset soveltavat sitä kasvattaakseen henkistä pääomaansa ja hyvinvointiaan.

Silloin tällöin jopa törmää väitteisiin, että vetovoiman laki – saman kaltaiset vetävät toisiaan puoleensa – olisi myös Raamattuun kätkeytyvä perusviesti. Mitä paljastuu, kun oppia tarkastellaan evankeliumin valossa?

 

"The Secret – Salaisuus" - mihin siinä uskotaan?

Oppi vetovoiman laista (law of attraction) ei ole uusi keksintö, mutta sen teki uudella tavalla tunnetuksi australialainen tv-käsikirjoittaja ja tuottaja Rhonda Byrne vuonna 2006 ilmestyneellä dokumenttielokuvallaan The Secret – Salaisuus. Myöhemmin hän kirjoitti aiheesta saman nimisen kirjan. Byrne on maininnut innoittajakseen Wallace D. Wattlesin self-help -klassikon Rikastumisen tiede (The Science of Getting Rich, 1910).

The Secret - Salaisuus -elokuvassa ja -kirjassa esitellyn vetovoiman lain mukaan "ajatuksista tulee totta": jos ajattelet positiivisesti, vedät puoleesi tilanteita, tapahtumia ja asioita, jotka aikaansaavat lisää positiivisuutta. Opin mukaan meidän ei tule keskittyä siihen, mitä pelkäämme tai mitä meillä ei ole, vaan ajatella ja käyttäytyä kuin olisimme jo saaneet sen, mitä toivomme. Byrne ja muut opin kannattajat vakuuttavat, että tällä tavoin ajatuksiamme hallitsemalla saamme sen, mitä toivomme.

Muotoilut muistuttavat kieltämättä hieman Jeesuksen opetuksia:

"Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän." (Mark. 11:24)

Jeesus opetti näin taivaallisen Isän rukoilemisesta (Mark. 11:25). Sen sijaan vetovoiman lain kannattajat mainitsevat pyynnön kohteeksi ja toiveiden täyttäjäksi maailmankaikkeuden. Opin mukaan maailmankaikkeuden tahto on, että ihminen saa kaiken tarvitsemansa kasvaakseen ja menestyäkseen.

Keskustelussa vetovoiman laista, kuten myös Byrnen kirjassa, vilahtelee fysiikasta tuttuja käsitteitä, kuten kvanttimekaniikka ja energia. Monet "Uuden ajattelun" (New Thought, New Age) mukaisesti uskovat väittävätkin, että heidän uskomusjärjestelmänsä on puhtaan tieteellinen – siinä vain sovelletaan lainalaisuuksia, joita tiede ei vielä ole löytänyt ja kyennyt todistamaan. He eivät oleta yliluonnollisen, tai kuten kristinuskossa sanotaan: hengen, olemassaoloa, vaan heidän mielestään kaikki on energiaa, värähtelyä eri taajuuksilla.

Kokonaisuutta hämmentää, että tämän uskomusjärjestelmän kannattajat usein viittaavat "jumalaan" – heille nimittäin maailmankaikkeus on jumala! Kristitty ymmärtää, että tällä tavoin uskova väittää luotua luojaksi.

 

Pakko olla positiivinen?

Minulla itselläni on neurologinen sairaus, ja siksi olen vuosia seurannut eri tavoin sairaiden ihmisten videopäiväkirjoja, eli "vlogeja", videofoorumi Youtubesta. Haen niistä kai näkökulmia, joiden kautta käsitellä oman diagnoosini herättämiä ajatuksia ja tunteita.

On hämmästyttävää, miten laajasti ja lujasti vetovoiman lain periaatteet on omaksuttu kansainvälisessä sosiaalisessa mediassa, varsinkin naisten keskuudessa. Oppiin viitataan monesti nimeltä ja olettaen, että kaikki tietävät sen. Joissain videopäiväkirjoissa ja niiden kommenteissa saatetaan jopa nuhdella itseä ja toista, jos lipsahtaa hetkeksi pois positiivisuudesta. Videon tekijä saattaa esittää "disclaimerin", eli eräänlaisen puolustuspuheen, tai "trigger warningin", eli varoituksen, jos joskus aikoo puhua sairautensa aiheuttamista negatiivisista tunteista.

Yllättävän usein törmää sellaiseenkin äärimmäiseltä kuulostavaan väitteeseen, että vakava sairaus, kuten syöpä, paranee ajattelemalla positiivisesti. Vielä rajummin terveen järjen vastainen on joissain piireissä omaksuttu käsitys, että lääketiede on itse asiassa paha, koska se sitoo ihmisen negatiiviseen energiaan julistamalla hänelle "tuomion" (= diagnoosin).

Psykologian asiantuntijat ovat pistäneet merkille, että meidän aikamme ja kulttuurimme ihmisille on ominaista tarve hallita omaa elämää ja kaikkia sen ulottuvuuksia lähes täydellisesti: tapahtumia, olosuhteita, aikaa, tunteita... Koska ihminen ei kykene siihen, hän saattaa rakentaa illuusion hallinnasta. Ehkä positiivisuuteen takertuminen on yksi tapa rakentaa ja ylläpitää illuusiota, koska uskomuksen mukaan ajatuksensa hallitsemalla pystyy hallitsemaan koko elämänsä? Koska illuusio on sosiaalisesti jaettu, se tuottaa paineen olla positiivinen ihmisten edessä: pelkään, että jos näytän negatiiviset tunteeni, minua syytetään siitä, etten halua parantua.




Erään teinitytön viisaus

Sen sijaan olen saanut oppia yllättävällä tavalla eräältä Charlotte-nimiseltä teinitytöltä, joka sairasti aivosyöpää. Vieläkin joskus palaan hänen videoidensa äärelle, vaikka hän on jo kuollut, ja huomaan ymmärtäväni jotain uutta hänen suhtautumisestaan sairauteensa. Charlotte kertoi rehellisesti peloistaan, masennuksestaan, hämmennyksen kokemuksistaan, vihaisuudestaan, surustaan ja menetyksistään. Tästä huolimatta hänestä välittyi toivo. Hän julkaisi videoita sairautensa viimeisiä vaiheita myöten, mikä on melko harvinaista. Loppua kohden, vammaisuuden lisääntyessä ja kuoleman lähestyessä, pohdin välillä, mihin hänen toivonsa mahtaa suuntautua. Lannistavien faktojen tunnustaminen samalla, kun toivoo, voi olla hengellinen tila.

"Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken." (2. Kor. 6:9-10)

"Syvyydestä minä huudan sinua, Herra"

Kuinka voi huutaa apua, jos ei ensin tunnusta tarvettaan ja heikkouttaan? Aiemmassa blogitekstissäni Käsky: rakasta!  kirjoitin, että tarpeen täyttäminen on rakkauden keskeinen periaate ja evankeliumin ydin siinä, että Jumala vastasi ihmisen tarpeeseen antamalla Poikansa, Jeesuksen, meidän syntiemme sovitukseksi ja elämäksi. Ilman Jeesusta ei ole ikuista elämää (Joh. 14:6, Joh. 6:68). Jumala parantaa jokaisen, joka uskoo Jeesukseen – aikaisintaan nyt, viimeistään ja lopullisesti ylösnousemuksessa. (Jes. 53:5)

Raamatussa puhutaan autuudesta, joka on nähdäkseni eri asia kuin onnellisuus. Autuus tässä ajassa on Jumalan lohdutusta sille, joka kärsii ja turvaa Häneen.

"Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan." (Matt. 5:3-6)

Blogitekstissäni Voiko kärsimys olla hyvää? käsittelen aihetta enemmän. Tarkoitukseni ei ole glorifioida kärsimystä, vaan toivoisin, että tässä vahvuutta korostavassa ajassamme saisimme enemmän tilaa niille, joiden on kaikesta huolimatta kärsittävä. Lopultahan meidän kaikkien on kärsittävä langenneessa ihmisyydessä ja maailmassa, toisten enemmän ja toisten vähemmän.

Siinä missä vetovoiman laki opettaa positiivisuuden vetävän puoleensa positiivisuutta, kristinusko opettaa Jumalan täyttävän puutetta kärsivän tarpeen. Siinä missä vetovoiman lain periaatteen uskotaan toimivan luomakunnan sisällä, kristinuskossa yhteys muodostuu Luojan ja luodun välille.

Materiaalinen vauraus, terveys ja onnellisuus eivät ole kristinuskossa pahoja asioita, vaan siunauksia. Niihin voi kuitenkin kätkeytyä kirous, jos ne sitovat ihmistä tulemasta Jumalan luo, kuten kävi osalle kutsutuista Jeesuksen vertauksessa suurista pidoista. (Luuk. 14:15-24)



"Herra, sinä haluat pimeän asuinsijan"


New Age -uskomusjärjestelmissä tavataan puhua paljon valosta. Heidän mukaansa se on energia tai jumaluus, joka on ihmisissä omasta takaa – se on vain löydettävä. Löytämisessä auttaa oman sisäisen totuuden etsiminen, mm. meditaation avulla.

Kristinuskossa Jeesus on valo, joka valaisee jokaisen ihmisen. (Joh. 1:9) Kun Jumala tuli maailmaan, Hän astui pimeyteen. Kuten Salomo sanoi (1. Kun. 8:12), Herra haluaa pimeän asuinsijan. Jumala haluaa valaista pimeyden, koska rakastaa pimeyden valtaan joutunutta. Salomo rakensi Herralle asuinsijaksi temppelin kullasta ja jalokivistä, mutta lopulta Jumala halusi täyttää ihmisen. Pyhässä Hengessään Hän on jokaisen Jeesukseen uskovan sisimmässä.

"Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." (Joh. 1:4-5)