"Onneni on olla Herraa lähellä" – pohdintoja kristityn onnellisuudesta

  Jumala haluaa meille onnellisuutta ja hyvinvointia. Raamatussa sanotaan, että jokainen hyvä anti on  ylhäältä, Luojalta tullut. Jo luomisteoissa saamistamme lahjoista on syytä kiittää Jumalaa.

  Psalmin 73 kirjoittaja sanoo vaikeuksien keskellä "minun onneni on olla lähellä Jumalaa". Uskovainen voi siis olla onnellinen, vaikka hänellä olisi murhetta ja kärsimystä tässä maailmassa.

Luojan onnellistavia lahjoja

"Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää." (1. Moos. 1:31)

  Luomisessa Jumala on antanut ihmisille runsaasti onnellistavia asioita, kaikille ihmisille, niin uskovaisille kuin uskomattomille. Alun perin, ennen syntiinlankeemusta, onnellisuus ja huolettomuus oli luonnollinen tila – kaikkea oli ihmisen saatavilla yllin kyllin, ja Jumalan ja ihmisen välillä vallitsi sopusointu.  

Vielä nytkin, syntiinlangenneessa maailmassa, kun ihminen on Jobin ystävän sanoin "syntynyt vaivaan", Jumalan luomisessa antamia onnellistavia asioita on ihmisten saatavilla, osalle jopa runsain mitoin.

  Minulle sellaisia ovat mm. ihan normaali arki olosuhteiden ollessa suurin piirtein ok, hyvä ruoka, yhdessäolo läheisten kanssa, luonnon kauneus, joka koskettaa kaikkia aisteja. Ja vaikka taideteokset eivät ole Luojan luomaa, vaan ihmisen luomuksia, luovuus silti on Luojan lahjaa. Joten lisään listaan myös taiteen – tunnen onnellisuutta, kun taideteos koskettaa ja puhuttelee minua ja saa minut ymmärtämään paremmin muita ihmisiä.

Onnistumisen kokemukset haastavissa tehtävissä onnellistavat minua. Samoin ihmisten hyväsydämisyys, erityisesti jos sitä ei ole osannut odottaa. Huumorin ja naurunkin, silloin kun ne lisäävät yhteisymmärrystä tai auttavat kestämään vaikeuksia, uskon olevan Jumalan antamaa lahjaa – näen ihmisen kyvyn huumoriin osana Jumalan luomaa järjestelmää, jonka kautta Hän ylläpitää ihmisen elämää. 

Pelkästään elossa oleminenkin tuntuu useimmiten hyvältä. Lempi vuorokaudenaikani on jo vuosia ollut aamu. On useimmiten ihanaa herätä uuteen päivään.

  Olen kuullut sanottavan, että onnellisuuden avain on kiitollisuus. Uskon sen pitävän paikkansa. Monet uskomattomatkin ihmiset käyttävät ilmausta "olen kiitollinen siitä, että...". Kenelle he ovat kiitollisia? Ehkä hekin vaistoavat, että joku on antanut nuo hyvät asiat heille?

"Kaikki katsovat odottaen sinuun,

ja sinä annat heille ruoan ajallaan.

Sinä avaat kätesi

ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää." (Ps. 145:15-16)

Jumala on autuas ja täynnä ihanuutta

"Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti." (Ps. 16:11; käännös 1933/38)

  Luin hiljattain artikkelin kristityn onnellisuudesta, ja siinä muistutettiin Jumalan olevan onnellinen ja autuas. "Jos Jumala ei olisi onnellinen, kuinka Hän voisi antaa ihmiselle onnellisuutta?", kirjoittaja kysyi. Jumala tuntee Raamatun mukaan muitakin tunteita, mm. vihaisuutta synnin takia, ja Jeesuksen kerrotaan olleen ihmisten takia murheellinen ja itkeneen sekä tietenkin kärsineen ristillä, mutta kyllä Jumala on kaikesta huolimatta autuas ja onnellinen, näin minäkin uskon.

Raamatun ns. vanhan käännöksen (1933/38) mukaan apostoli itse asiassa kuvailee Jumalaa autuaaksi (mm. 1 Tim. 1:11). Ajattelen autuuden olevan ylitsevuotava pyhä onnellisuuden tila, jossa vallitsee rauha ja ilo, ja kaikki on ikuisesti kuten pitää, eli hyvin. 

  Ajattelen autuuden olevan tunteena tavallaan sukua sille onnellisuudelle ja hyvälle ololle, jota Jumala on luomistekojensa kautta antanut ihmiselle, mutta autuus on paljon enemmän. Luotujen ja ajallisten asioiden kautta saatava onnellisuus on ailahtelevaa ja päättyy joskus, kun taas Jumalan autuus on pysyvää ja ikuista. Huolet ja pelot eivät varjosta autuutta.

Jeesuksen tuoman syntien anteeksiannon kautta Jumala antaa autuuden ihmiselle uskossa vastaanotettavaksi. Jumala tekee ihmisen autuaaksi, kun ottaa hänet omaksi lapsekseen. Hän antaa oman autuutensa ihmiselle, ja se täydellistyy kokonaan ihmisen koettavaksi sitten Taivaassa. Jotenkin näin uskon Raamatun perusteella.

Olla onnellinen vaikka kärsii – onko se mahdollista?

"Taivaassa minulla on sinut,

sinä olet ainoa turvani maan päällä.

Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy,

Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti." (Ps. 73:25-26)

  Ajattelen kristinuskoa usein "pahimman mahdollisen skenaarion" kautta. Onnellisuuden kohdalla se tarkoittaa kysymystä "entä sitten ne kristityt, joiden lähes koko elämä on ollut kärsimystä, vaikka jonkin kauhean sairauden takia?" Asaf puhuu psalmissa 73 nimenomaan vaikeuksistaan tässä maallisessa elämässä ja toteaa sitten "onneni on olla lähellä Jumalaa", ja Jeesus itse julisti autuaiksi murheelliset. (Matt. 5:4) 

Voivatko niin pahoin sairaat kristityt kuitenkin siis jotenkin olla onnellisia ja autuaita uskon kautta? Sellainen ihminenhän paitsi kärsii niistä sairauden aiheuttamista tuskista, on usein myös kyvytön nauttimaan Jumalan luomisessa antamista onnellistavista asioista. 

Kristinuskon ydinsanoma, evankeliumi Jeesuksen tuomasta pelastuksesta, palautuu lopulta juuri tähän kysymykseen kaikkien kristittyjen kohdalla. Tämän maallisen elämän onnellistavat jutut päättyvät joskus jokaisen kohdalla, ja useimmat vielä joutuvat kärsimään viimeistään kuoleman edellä. 

Autuuden tila ei ole omien kokemustemme varassa, vaan Jumalan pysyvää lahjaa, koimmepa sitä joka hetki tai emme, mutta tämän kirjoituksen aihetta ajatellen pohdin, voiko kärsivä kristitty myös ihan kokea onnea ja autuutta. Ja jos voi, mitä se on?

Vaikken itse taatusti ole kokenut pahinta mahdollista kärsimystä, olen oman sairauteni takia kärsinyt menneisyydessä paljon ja tietämättä, tulenko parantumaan oireistani (kuten lopulta kävi, Jumalan kiitos). Omalta osaltani voin sanoa, että koin silloinkin autuutta ja onnea, kaiken kärsimyksen keskellä. Se oli tulevaisuuteen suuntautuvaa toivoa ja uskonvarmuutta, että kaikki päättyy onnellisesti.

"Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa,

minä turvaan Herraan, Jumalaani, 

ja kerron kaikista hänen teoistaan." (Ps. 73:28)