tiistai 28. heinäkuuta 2020

Onko kristinusko heikkojen ihmisten usko?

  Jotkut sanovat kristinuskon olevan heikkojen usko – mieleltään, itsetunnoltaan ja joskus ruumiiltaankin heikkojen ihmisten juttu. Kieltämättä kristinuskossa ihmisen opetetaan olevan syntinen, apua tarvitseva sekä Jumalan armon varassa. Mutta johtaako se heikkouteen ja surkeuteen?




"Heikkona olen vahva"


  Lukiessani Raamatusta kirjaimellisesti vahvuutta ja heikkoutta koskevia kohtia käy ilmeiseksi, että vastaus otsikon kysymykseen on myöntävä: kristinusko tavallaan on heikkojen ihmisten usko. Kaikissa lukemissani kohdissa tavalla tai toisella ilmaistaan uskovaisen olevan heikko ja tarvitseva, ja toisaalta Jumalan olevan hänen vahvuutensa, voimansa, apunsa, tukensa, turvansa, pelastuksensa...

Ehkä tunnetuimmat aihetta koskevat jakeet Raamatussa ilmaisevat kirkkaasti tämän periaatteen, nimittäin apostoli Paavali puhuessaan "lihaansa rusikoivasta pistimestä" eli jonkinlaisesta heikkoudestaan ja vaivastaan sanoo:

"Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä." (2. Kor. 12:8-10; käännös 1933/38)

  Toisaalta mielestäni olisi harhaanjohtavaa sanoa pelkästään, että kristinusko on heikkojen usko, koska totuushan on, että kaikki ihmiset ovat heikkoja. Jokainen on joskus ollut tilanteessa, jossa ei pystykään vastaamaan vaatimuksiin; jokainen on joskus joutunut luovuttamaan.

Jokainen on joskus hävinnyt itseään vahvemmalle eli joutunut kokemaan suhteellista heikkoutta. Jokainen joutuu joskus kohtaamaan absoluuttisen heikkoutensa eli omien voimiensa ja kykyjensä kertakaikkisen rajallisuuden. Kaikki ovat myös luonnostaan syntisiä ja heikkoja vastustamaan kiusauksia. Ero on siinä, miten suhtaudumme omaan syntisyyteemme ja heikkouteemme – tunnustammeko sen, pyydämmekö apua, ja jos, niin keneltä?

  Kristinuskossa uskotaan Jumalaan, jonka voima on mittaamattoman suuri ja vailla vertaa. Jumala voi yliluonnollisesti antaa voimia sille, joka uskossa pyytää Häneltä apua.

Joten Jumala on vahva, kun taas ihmiset ovat toinen toistaan heikompia, ja kaikkien ihmisten kyvyt ja voimat ovat rajalliset. Toisaalta ne rajallisetkin kyvyt ja voimat ovat alun perin Jumalan antamia: Luoja on luonut niin uskovat kuin uskomattomat ja antanut meille lahjakkuuksia, kykyjä, kestävyyttä, sekä ravintoa ruumiillisten voimiemme uudistamiseen.

Huomattavan monissa Jumalan voimallisuutta koskevissa Raamatunkohdissa puhutaankin luomisesta. Jumala on Luoja – Hän loi maailman, taivaat tähtineen ja ihmisen omaksi kuvakseen. Luonto elämää ylläpitävine systeemeineen on Jumalan Sanan aikaansaamaa.

  Voimallisen Jumalan rakkaus meitä heikkoja ihmisiä kohtaan näkyy kirkkaimmin siinä, että Jumalan Sana tuli lihaksi eli Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi, ikuisen henkensä voimalla sovitti syntimme ristillä ja voitti kuoleman! Raamatussa sanotaan evankeliumia Jumalan voimaksi, joka tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat. (Room. 1:16)



"Minä en hylkää sinua -- Ole luja ja rohkea"


  Jumala siis on vahva, kun taas me ihmiset olemme heikkoja. Kristitty voi kuitenkin olla vahva Herrassa. Viimeksi mainitun takia vastaan ehkä sittenkin kieltävästi otsikon kysymykseen. Ilman Herraa kristitty olisi heikko, mutta Herran kanssa hän voi olla vahva, kestävä ja luja – sen takia voidaan toisaalta sanoa, että on kristitty vahva.

Paavali sanoo kokemastaan materiaalisesta niukkuudesta puhuessaan: "Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa." (Fil. 4:13; 1933/38) Olivatpa olosuhteet niukat tai yltäkylläiset, päämäärä eli taistelu evankeliumin hyväksi on kaiken sen arvoinen, ja evankeliumin kautta hän itsekin oli saanut kestävyyttä Herralta vaikeissa olosuhteissa.

  Jotkut moittivat, että koska kristinuskossa "kaikki on armoa", seurauksena on välinpitämätön ja veltto elämänasenne, jossa lähinnä odotellaan Taivaaseen pääsemistä. Jos mielikuva kristityistä on tuollainen, ei mikään ihme, että jotkut sanovat kristinuskoa heikkojen uskoksi. Vaikka kaikki todella on Jumalan armoa, mielikuva ei vastaa sitä, mitä näen lukiessani Raamatusta uskovaisten elämästä.

Sitä paitsi Jumala kehottaa uskovaisia olemaan lujia ja rohkeita! Olennaista nähdäkseni on, että Hän ensin lupaa olla uskovaisen kanssa, hänen voimanaan ja apunaan, ja sen jälkeen käskee olla rohkea.

Näin näyttää olleen esimerkiksi Vanhan Testamentin Joosuan kohdalla. Joosuan oli määrä Mooseksen kuoltua johtaa israelilaiset luvattuun maahan eli ryhtyä erityistä rohkeutta vaativaan tehtävään. Herra sanoi Joosualle "minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua" ja sen jälkeen kehotti "Ole luja ja rohkea". (Joos. 1:5-6)

Herra ohjeisti Joosuaa tutkimaan Mooseksen antamaa lakia päivin ja öin, että hän osaisi sitä noudattaa, ja lopuksi vielä muistutti siitä mikä on kaiken perustana:

"Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin." (Joos. 1:9; 1933/38)

Uudessa Testamentissa apostoli muistuttaa kristittyjä: "Vahvistukaa Herrassa ja ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä". (Ef. 6:10) Ajattelen usein, että se, että evankeliumia yhä julistetaan maailmassa vihamielisestä vastustuksesta ja vainosta huolimatta on todistus kristittyjen vahvuudesta Herrassa.

"Hän virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa.
Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät,
nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat,
mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman,
he kohoavat siivilleen kuin kotkat.
He juoksevat eivätkä uuvu,
he vaeltavat eivätkä väsy." (Jes. 40:29-31)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti