"Älä pelkää pieni laumani" – miksi uskovaisia verrataan lampaisiin?

  Raamatussa kristittyjä verrataan lampaisiin. Ovatko uskovaiset siis arkoja, normeihin mukautuvia laumasieluja?

  Mikä on lampaan tärkein ominaisuus?

Mukautuvia laumasieluja?

  Lampaat ovat minusta ihania. Lempeän luonteensa, pörröisen olemuksensa ja avuttomuutensa (mm. petoeläimiin nähden) takia lammas on viattomuuden ja haavoittuvuuden vertauskuva. 

Lammas on myös mukautuva ja pelokas laumaeläin, joka kuulemma kirjaimellisesti seuraa laumaansa vaikka alas kalliojyrkänteeltä. Lammas saa turvaa laumasta: erilleen joutunut yksilö ei tiedä minne mennä. Lammas on arka, pakoeläin. Viimeksi mainittujen ominaisuuksien takia lammasta käytetään laumasieluisuuden ja pelkuruuden vertauskuvana. 

  Raamatussa uskovaisia verrataan lampaisiin. Jos ajattelee pelkästään lammasta sinänsä – pörröistä, avutonta laumaeläintä – niin vertaus olisi ehkä kiusallinen. Raamatussa kuitenkin lampaat-vertausta käytetään vain suhteessa paimeneen, Jeesukseen. Eivät uskovaiset sinänsä ole sen pelkurimaisempia ja laumasieluisempia kuin muutkaan ihmiset.

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta", Jeesus sanoi (Joh. 10:11). Vanhassa Testamentissa, Hesekielin kirjassa Herra vertaa Israelia lammaslaumaan (Hes. 34:11). Tunnetussa psalmissa 23 "Herra on minun paimeneni" Daavid, joka oli nuorena työskennellyt lammaspaimenena ja siten tunsi lampaiden ja paimenen välisen suhteen, kertoo Herran pitävän hänestä huolta kuin paimen lampaastaan.

Ainoastaan suhteessa paimeneen, Herraan Jeesukseen, kristityt ovat kuin lampaita: paimenensa äänen tuntevia lampaita, paimeneensa luottavia lampaita, paimentaan seuraavia lampaita, lampaita jotka ovat riippuvaisia paimenensa huolenpidosta, lampaita joita paimen puolustaa ja suojelee petoja vastaan, eksyneitä lampaita joita paimen lähtee etsimään.

  Raamatussa puhutaan myös huonoista paimenista, jotka eivät välitä lampaista (Joh. 10:12-13), mikä alleviivaa sitä, ettei pelkkä johtajan ja lauman seuraaminen ole se tavoiteltava asia. Olennaista on, että seuraa oikeaa, hyvää paimenta. 

Mihin tahansa ei tule laumasieluisesti mukautua, kuten Raamatussa opetetaan kristityille: "Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä." (Room. 12:2)

Lampaiden tärkein ominaisuus

  Luettuani lammaseläinlääkärin kirjoittaman luonnehdinnan lampaista ymmärrän hyvin, miksi Raamatussa uskovaisia verrataan kaikista eläimistä juuri lampaisiin. 

Luonnehdinnassa kerrotaan lampaiden pyrkivän kulkemaan valoa kohti, ja Jeesus sanoi olevansa maailman valo (Joh. 8:12). Lampaiden kerrotaan oppivan herkästi tunnistamaan niiden kanssa aikaansa viettävän ihmisen, siten myös paimenensa. Jeesus sanoi lampaiden tuntevan paimenensa ja paimenen äänen (Joh. 10:1-16).

"Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta." (Joh. 10:14-15)

Lammas ei pärjää erossa laumasta – erilleen joutunut yksilö hätääntyy eikä tiedä minne mennä. Jeesus kertoi hyvän paimenen olevan sellainen, joka jättää 99 lammasta ja lähtee etsimään yhtä eksynyttä, laumasta eroon joutunutta (Matt. 18:12). 

Lammas on saaliseläin. Varsinkin entisaikaan sudet veivät ja raatelivat lampaita. Oman onnensa nojaan jäänyt lammas on avuton eikä pysty pakenemaankaan eli juoksemaan nopeasti tai kauas. Lampaan paras turva oli paimen, joka huolehti laumastaan päivin ja öin, aina kun lampaat olivat taivasalla.

Jeesus sanoi seuraajilleen lähettäessään heidät julistamaan Jumalan valtakunnasta: "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle." (Matt. 10:16) Syntinen maailma on täynnä vainoa, vaaroja. Lauman eli Jeesukseen uskovien yhteisön ulkopuolella on syntihoukutuksia, raadollisuutta sekä vainoa, mutta Raamatussa kerrotaan myös lauman sisäpuolella olevista vaaroista, ihmisistä jotka ovat "susia lampaiden vaatteissa" ja eksyttävät uskovaisia (Matt. 7:15). 

Jotta pysyy Jeesus-paimenen johtamassa laumassa, uskovaisen on opittava tunnistamaan paimenen ääni. Siksi on tärkeää lukea Raamattua, joka on luotettavaa Jumalan sanaa, eikä pidä seurata opettajia, jotka eivät pitäydy Jumalan sanassa. 

Etsiessäni aiheesta tietoa törmäsin erääseen vertauksen kannalta mielenkiintoiseen huomioon: lammas ei pysty puhdistamaan itseään, kuten monet muut eläimet. Lampaiden pörröinen turkki likaantuu ja siihen varmaan tarttuu herkästi kaiken maailman rojua. Tullakseen puhtaaksi lammas tarvitsee taas huolenpitoa. Myös me uskovaiset tarvitsemme hyvän paimenen eli Jeesuksen puhdistamaan meidät kaikesta synnin liasta (1. Joh. 1:7).

  Lampaiden turva ja suorastaan elinehto monin tavoin on niiden paimen. Sen takia kuuliaisuus ja luottavaisuus paimeneen on lampaiden tärkein ominaisuus. 

"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu." (Ps. 23:1)

Valo joka on pimeyttä

Jeesus varoitti valosta, joka on pimeyttä. Tässä kirjoituksessa pohdin, mitä Hän sillä tarkoitti.

Valoa omasta takaa?

"Luota sydämesi ääneen", "luota tunteeseesi", "antaudu sielusi ohjaukseen", "minä luotan vain omaan järkeeni", "meillä jokaisella on oma totuutemme – millainen on sinun totuutesi?"... Nämä ovat tuttuja neuvoja ja väitteitä nykymaailmassa, ainakin meidän kulttuurissamme.

Niiden mukaan ainoa, jolla voi olla oikea näkemys ja ymmärrys asioista, on jokainen ihminen itse. Jokaisen sisimmän väitetään olevan kuin valo, joka saa näkemään juuri hänelle oikean ja hyvän päämäärän sekä tien, jota kulkemalla sinne pääsee. Jokaisella on elämässään omanlaisensa päämäärä, oma tiensä.

Raamatun mukaan olemme kuitenkin syntisiä ja vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23) emmekä voi luottaa sydämemme ääneen. Joskus sydämemme ohjaa meitä valintoihin, jotka ovat linjassa Jumalan tahdon kanssa, mutta oma ymmärryksemme valaisee myös päämääriä, jotka aluksi näyttävät hyviltä ja tavoittelemisen arvoisilta, mutta osoittautuvatkin vääriksi ja tuhoisiksi.

"Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie." (Sananl. 16:25)

Valo joka on pimeyttä

"Silmäsi on sinun ruumiisi lamppu. Kun silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Kun silmäsi ovat huonot, ruumiisi on pimeä. Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä." (Luuk. 11:34-35) 

Varoittaessaan valosta, joka on pimeyttä Jeesus käytti vertauskuvana ruumiillista sokeutta. Niin kuin ruumiillisesti sokeaa lampun valo ei valaise, hengellisesti sokeaa ei valaise valo, joka loistaa Jeesuksesta. Niin kuin ruumiillisesti sokea on suljettu ruumiilliseen pimeyteen, hengellisesti sokea on suljettu hengelliseen pimeyteen ja on omien visioidensa, päämääriensä ja ymmärryksensä varassa.

Hengellisesti sokea luottaa Jumalan ja Hänen sanansa sijaan omaan näkemykseensä siitä, mikä on hyvää ja tavoittelemisen arvoista. Kulkiessaan kohti oman näkemyksensä valaisemaa päämäärää hän järkeilee, mitkä ovat sen saavuttamisen kannalta oikeat askeleet – ja hän etenee omalla tiellään.

Eteneminen luo harhan valosta: jos hän kulkisi pimeydessä, eikö hän sokean tavoin kompuroisi ja eksyisi tieltä? Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, etteikö hengellisesti sokea osaisi käyttää "järkensä valoa" ja tehdä päämääränsä saavuttamiseksi oikeita valintoja, vaan siinä, että itse päämäärä on väärä. Oikea hänen omissa silmissään, mutta väärä Jumalan silmissä sekä iankaikkista kohtaloa ajatellen.

Kun hengellisesti sokea on edennyt tiellään yhä pidemmälle ja lopulta saavuttanut oman päämääränsä, hän todellisesti on eksyksissä!

Jeesuksen mukaan nimittäin on vain yksi hyvä ja oikea päämäärä – ikuinen elämä taivaallisen Isän luona, ja sinne on vain yksi tie – Jeesus itse. Se joka päätyy johonkin muuhun päämäärään, on päätynyt eksyksiin – ja valo, joka tien sinne valaisi, olikin pimeyttä.



"Sokea taluttaa sokeaa..."


Ei kuitenkaan kuka tai mikä tahansa meidän itsemme ulkopuolinen valon lähde sovellu valaisemaan oikeaa tietä. Sen lisäksi, ettemme voi luottaa omaan sisäiseen valoomme, emme myöskään voi luottaa jonkun toisen sisäiseen valoon – vaikka tämä toinen väittäisi olevansa "henkisellä tiellä" pitkälle edennyt guru, ja vaikka muutkin vakuuttelisivat, että hänen opastukseensa voi luottaa.

"Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan" (Matt. 15:14).

Syntiin langenneessa maailmassamme monenlaiset Jumalan tahdon vastaiset hankkeet menestyvät ja tuottavat harjoittajalleen toivottua tulosta, esim. vaurautta ja suosiota. Menestys ja tuloksellisuus ovat edelleen omiaan vakuuttamaan hengellisesti sokean siitä, että hän voi luottaa oman sisimpänsä tai jonkun toisen sisimmän valoon, minkä seurauksena hän jatkaa eteenpäin yhä itsevarmempana.

Niin hänen pimeytensä syvenee, mutta hän itse kokee valon vain lisääntyvän!




Sielunvihollisen kauniit eksytykset

 "... tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi." (2. Kor. 11:14)

Tähän Toisen korinttilaiskirjeen kohtaan viitataan aika usein, kun varoitetaan ihmisiä luottamasta suin päin siihen, että heidän mahdolliset enkeli-ilmestyksensä ja vastaavat yliluonnolliset kokemuksensa ovat lähtöisin Jumalasta. Varoitus on toki paikallaan.

Paljon yleisempi ja vähintään yhtä petollinen tapa, jolla valkeuden enkeliksi tekeytyvä sielunvihollinen vaikuttaa maailmassa ja ihmisten sydämissä, on ymmärtääkseni kuitenkin hyviltä näyttävät hankkeet, jotka todellisuudessa ovat Jumalan tahdon vastaisia.

Esimerkeiksi soveltuvat vaikkapa eutanasia ja abortti, joita tavallisesti puolustetaan empaattisina vaihtoehtoina kaikille osapuolille. Kuka voisi vastustaa tekoa, jonka on perusteltavissa empatialla?

Sairaudesta kärsivä saattaa itse toivoa eutanasiaa, "onnellista kuolemaa", ja se joka sen hänelle soisi, perustaa näkemyksensä empatiaan, kun taas eutanasian torjujan valinta johtaisi hänen kärsimyksensä jatkumiseen. Kuitenkin sen, joka ojentautuu Jumalan sanan mukaan, joka sanoo mm. "Älä tapa", on asetuttava eutanasiaa vastaan.

Empatia sinänsä on hyvä asia, ja me tarvitsemme sitä ymmärtääksemme toisen ihmisen kokemusta, mutta jos sen mukaan toimiminen on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, se vie eksyksiin. Me voimme kuunnella sydäntämme (ja tuskin edes voisimme olla sitä kuulematta!), mutta meidän tulee valintoja tehdessämme tarkastella sen ääntä Jumalan sanaa vasten.

"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

"Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat..."

"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan." (Joh. 1:9)

"Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."" (Joh. 8:12)

Ilman Jeesusta, todellista valoa, olemme kaikki hengellisesti sokeita ja eksyksissä, olemmehan kaikki omana itsenämme syntisiä ja vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23). Jeesus valaisee ja tekee hengellisesti näkeväksi jokaisen, joka uskoo Häneen.

Jumalan sana valaisee paitsi sen, mikä on hyvä ja oikea päämäärä, myös sen tosiasian, ettemme itse pysty sitä saavuttamaan, vaan tarvitsemme Jeesusta perille pääsemiseksi. Tämän kirjoituksen aihe ei ole Jeesus maailman valona, joten en mene siihen syvällisemmin. Mm. vuodentakaisessa blogitekstissäni Voittamattoman valon juhla kirjoitin aiheesta enemmän.

"Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen." (Jes. 53:6)

Nykyään kuulee kutsuttavan uskovaisia halventavasti "lampaiksi", epävarmoiksi seuraajiksi, joilla ei ole rohkeutta, älyä ja itsevarmuutta kulkea omaa tietään. Raamatun mukaan kuitenkin kaikki ihmiset ovat lampaisiin verrattavissa!

Ilman Jeesusta me kaikki olemme eksyksissä, luottaneet valoon, joka on pimeyttä, mutta kuten Jeesuksen vertauksessa eksyneestä lampaasta (Matt. 18:12-14) käy ilmi, Jumala etsii juuri omille teilleen eksyneitä.

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta." (Joh. 10:11)