Jeesus on maailman valo

  Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valo." Mitä se tarkoittaa? 

  Raamattukin on Jumalan sanan valo. Se antaa meille Jumalan tahdosta ja Jeesuksesta oikean todistuksen.

Jeesus valona  

"Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh. 8:12)

  Valo on elämälle välttämätöntä. Luojan luoma auringon valo on välttämätöntä kasvien yhteyttämiselle ja kasvulle. Se on välttämätöntä, että luonnollinen elämä uusiutuu ja jatkuu ajallisesti. Kasvien yhteyttämisessä syntyy myös happea, jota ihmiset ja eläimet tarvitsevat elääkseen.

Valo mahdollistaa näkemisen. Ilman valoa ihminen harhailee pimeydessä ja eksyy. Joskus näkeminenkin voi olla hengissä pysymiselle välttämätöntä, kuten jouduin kerran nuorena kaupunkilaisena toteamaan. 

Olin lähtenyt maaseudulla sydäntalvella metsäpolulle kävelemään. Yhtäkkiä, ollessani keskellä metsikköä, tuli säkkipimeää. Vaikka kuinka auoin silmiäni, en nähnyt, missä polku menee. Paniikissa kompuroidessani aloin oikeasti pelätä, että kuolen kylmyyteen. Onneksi pilvi siirtyi kuun edestä ja pääsin juoksemaan pois metsästä. Ihastelin lumista metsää, joka säihkyi hopeisena kuun valossa. Siitä pitäen olen aina muistanut ottaa taskulampun mukaan lähtiessäni maaseudulla ulkoilemaan talvi-iltana.

  Jeesus sanoi olevansa maailman valo, jota ilman ihmiset harhailevat pimeydessä ja kuolevat synteihinsä. Siinä missä auringon valo on luonnolliselle, ajalliselle elämälle välttämätöntä, Jeesus Kristus on ihmisen hengelliselle syntymälle, hengelliselle kasvulle ja uusiutumiselle sekä ikuiselle elämälle välttämätön. 

Jeesus-valo on välttämätön hengelliselle näkemiselle eli sille, että näemme Jumalan tahdon ja oman syntisen tilamme sen valossa. Jeesus valona saa näkemään paitsi sen, mikä on pielessä, eli oman syntisyytemme, myös vastauksen siihen eli Hänet Pelastajana. Jeesus on valo jokaiselle, joka seuraa Häntä.

Jeesus valona saa näkemään tämän lisäksi kaiken sen hyvän minkä Jumala on luonut Hänen kauttaan eli Sanallaan. Kaikki ihmiset, joilla on luonnollinen näkökyky, kyllä näkevät luomakunnan silmillään, mutta Jeesus valona saa näkemään sen kaiken Jumalan luomana ja olemaan Hänelle kiitollinen.

  Jeesus valona ei ole pelkästään vertauskuvallinen ilmaus, vaan Raamatussa kerrotaan Jumalan valon olevan myös nähtävää kirkkautta. Kolme opetuslasta saivat vuorella nähdä Jeesuksen kirkkauden: "Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niin kuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo." (Matt. 17:2; 1933/38)

"Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon." (Ps. 36:10)

Lamppu joka valaisee askeleet

  Joskus kuulee sanottavan "uskon Jeesukseen, mutten usko Raamattuun". Eikö se ole ristiriitaista? Raamatun ansiostahan me tiedämme Jeesuksesta ne kaikki ihanat lohdulliset asiat, kuten sanat "Minä olen hyvä paimen", "Minä olen tie, totuus ja elämä" sekä Hänen rakastavat ja parantavat kohtaamisensa sairaiden ja hyljeksittyjen kanssa. 

Raamatun ansiosta tiedämme Jeesuksen sanoneen: "Minä olen maailman valo" ja tiedämme evankelista Johanneksen todistuksen Jeesuksesta: "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa." (Joh. 1:4)  Millä perusteella muka voisimme hyväksyä kaikki nämä miellyttävän tuntuiset kohdat, mutta hylätä muut kohdat samasta todistavasta lähteestä?

Lisäksi Jeesus itse viittasi Kirjoituksiin eli Vanhaan Testamenttiin opettaessaan sekä kertoessaan, kuka Hän on: Kirjoitukset toteutuivat Hänessä. Siten Jeesus vahvisti Raamatun olevan oikea todistus Hänestä. 

  Jeesus sanoi olevansa maailman valo, minkä yksi merkitys on, ettei Hän ole jokin yksityinen, sisäinen valo, joka ohjaa kutakin yksilöä tämän "oman totuuden" mukaisia teitä, vaan Hän on sama valaiseva totuus kaikille ihmisille maailmassa. Jeesus ei muutu sen mukaan, mitä meistä kukin kokee eikä Hän muutu aikojen mukana. Jeesus-valo on kyllä jokaisen uskovaisen sydämessä sisäisesti, mutta Hän on muuttumaton ja sama kaikille. 

  Raamattukin on uskovaiselle Jumalan sanan valo. Raamatusta saamme tietoa ja ymmärrystä Jumalasta ja voimme tutkia, ovatko omat ja toisilta kuulemamme käsitykset Hänestä paikkansapitävät vai eivät. Raamatun todistus ainakin on oikea ja luotettava, vaikka ihmiset erehtyvät. Tämän takia psalmin 119 kirjoittaja kutsuu Jumalan sanaa "lampuksi, joka valaisee askeleeni".

Raamatun valo kyllä paljastaa meille syntimme kertomalla, miten Jumala tahtoo meidän elävän, ja mikä on Hänen tahtoaan vastaan, mutta se myös todistaa pelastuksesta, jonka Jumala on meille lähettänyt eli Jeesuksesta.

"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

Valo joka on pimeyttä

Jeesus varoitti valosta, joka on pimeyttä. Tässä kirjoituksessa pohdin, mitä Hän sillä tarkoitti.

Valoa omasta takaa?

"Luota sydämesi ääneen", "luota tunteeseesi", "antaudu sielusi ohjaukseen", "minä luotan vain omaan järkeeni", "meillä jokaisella on oma totuutemme – millainen on sinun totuutesi?"... Nämä ovat tuttuja neuvoja ja väitteitä nykymaailmassa, ainakin meidän kulttuurissamme.

Niiden mukaan ainoa, jolla voi olla oikea näkemys ja ymmärrys asioista, on jokainen ihminen itse. Jokaisen sisimmän väitetään olevan kuin valo, joka saa näkemään juuri hänelle oikean ja hyvän päämäärän sekä tien, jota kulkemalla sinne pääsee. Jokaisella on elämässään omanlaisensa päämäärä, oma tiensä.

Raamatun mukaan olemme kuitenkin syntisiä ja vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23) emmekä voi luottaa sydämemme ääneen. Joskus sydämemme ohjaa meitä valintoihin, jotka ovat linjassa Jumalan tahdon kanssa, mutta oma ymmärryksemme valaisee myös päämääriä, jotka aluksi näyttävät hyviltä ja tavoittelemisen arvoisilta, mutta osoittautuvatkin vääriksi ja tuhoisiksi.

"Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie." (Sananl. 16:25)

Valo joka on pimeyttä

"Silmäsi on sinun ruumiisi lamppu. Kun silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Kun silmäsi ovat huonot, ruumiisi on pimeä. Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä." (Luuk. 11:34-35) 

Varoittaessaan valosta, joka on pimeyttä Jeesus käytti vertauskuvana ruumiillista sokeutta. Niin kuin ruumiillisesti sokeaa lampun valo ei valaise, hengellisesti sokeaa ei valaise valo, joka loistaa Jeesuksesta. Niin kuin ruumiillisesti sokea on suljettu ruumiilliseen pimeyteen, hengellisesti sokea on suljettu hengelliseen pimeyteen ja on omien visioidensa, päämääriensä ja ymmärryksensä varassa.

Hengellisesti sokea luottaa Jumalan ja Hänen sanansa sijaan omaan näkemykseensä siitä, mikä on hyvää ja tavoittelemisen arvoista. Kulkiessaan kohti oman näkemyksensä valaisemaa päämäärää hän järkeilee, mitkä ovat sen saavuttamisen kannalta oikeat askeleet – ja hän etenee omalla tiellään.

Eteneminen luo harhan valosta: jos hän kulkisi pimeydessä, eikö hän sokean tavoin kompuroisi ja eksyisi tieltä? Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, etteikö hengellisesti sokea osaisi käyttää "järkensä valoa" ja tehdä päämääränsä saavuttamiseksi oikeita valintoja, vaan siinä, että itse päämäärä on väärä. Oikea hänen omissa silmissään, mutta väärä Jumalan silmissä sekä iankaikkista kohtaloa ajatellen.

Kun hengellisesti sokea on edennyt tiellään yhä pidemmälle ja lopulta saavuttanut oman päämääränsä, hän todellisesti on eksyksissä!

Jeesuksen mukaan nimittäin on vain yksi hyvä ja oikea päämäärä – ikuinen elämä taivaallisen Isän luona, ja sinne on vain yksi tie – Jeesus itse. Se joka päätyy johonkin muuhun päämäärään, on päätynyt eksyksiin – ja valo, joka tien sinne valaisi, olikin pimeyttä.



"Sokea taluttaa sokeaa..."


Ei kuitenkaan kuka tai mikä tahansa meidän itsemme ulkopuolinen valon lähde sovellu valaisemaan oikeaa tietä. Sen lisäksi, ettemme voi luottaa omaan sisäiseen valoomme, emme myöskään voi luottaa jonkun toisen sisäiseen valoon – vaikka tämä toinen väittäisi olevansa "henkisellä tiellä" pitkälle edennyt guru, ja vaikka muutkin vakuuttelisivat, että hänen opastukseensa voi luottaa.

"Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan" (Matt. 15:14).

Syntiin langenneessa maailmassamme monenlaiset Jumalan tahdon vastaiset hankkeet menestyvät ja tuottavat harjoittajalleen toivottua tulosta, esim. vaurautta ja suosiota. Menestys ja tuloksellisuus ovat edelleen omiaan vakuuttamaan hengellisesti sokean siitä, että hän voi luottaa oman sisimpänsä tai jonkun toisen sisimmän valoon, minkä seurauksena hän jatkaa eteenpäin yhä itsevarmempana.

Niin hänen pimeytensä syvenee, mutta hän itse kokee valon vain lisääntyvän!




Sielunvihollisen kauniit eksytykset

 "... tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi." (2. Kor. 11:14)

Tähän Toisen korinttilaiskirjeen kohtaan viitataan aika usein, kun varoitetaan ihmisiä luottamasta suin päin siihen, että heidän mahdolliset enkeli-ilmestyksensä ja vastaavat yliluonnolliset kokemuksensa ovat lähtöisin Jumalasta. Varoitus on toki paikallaan.

Paljon yleisempi ja vähintään yhtä petollinen tapa, jolla valkeuden enkeliksi tekeytyvä sielunvihollinen vaikuttaa maailmassa ja ihmisten sydämissä, on ymmärtääkseni kuitenkin hyviltä näyttävät hankkeet, jotka todellisuudessa ovat Jumalan tahdon vastaisia.

Esimerkeiksi soveltuvat vaikkapa eutanasia ja abortti, joita tavallisesti puolustetaan empaattisina vaihtoehtoina kaikille osapuolille. Kuka voisi vastustaa tekoa, jonka on perusteltavissa empatialla?

Sairaudesta kärsivä saattaa itse toivoa eutanasiaa, "onnellista kuolemaa", ja se joka sen hänelle soisi, perustaa näkemyksensä empatiaan, kun taas eutanasian torjujan valinta johtaisi hänen kärsimyksensä jatkumiseen. Kuitenkin sen, joka ojentautuu Jumalan sanan mukaan, joka sanoo mm. "Älä tapa", on asetuttava eutanasiaa vastaan.

Empatia sinänsä on hyvä asia, ja me tarvitsemme sitä ymmärtääksemme toisen ihmisen kokemusta, mutta jos sen mukaan toimiminen on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, se vie eksyksiin. Me voimme kuunnella sydäntämme (ja tuskin edes voisimme olla sitä kuulematta!), mutta meidän tulee valintoja tehdessämme tarkastella sen ääntä Jumalan sanaa vasten.

"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani." (Ps. 119:105)

"Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat..."

"Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan." (Joh. 1:9)

"Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."" (Joh. 8:12)

Ilman Jeesusta, todellista valoa, olemme kaikki hengellisesti sokeita ja eksyksissä, olemmehan kaikki omana itsenämme syntisiä ja vailla Jumalan kirkkautta (Room. 3:23). Jeesus valaisee ja tekee hengellisesti näkeväksi jokaisen, joka uskoo Häneen.

Jumalan sana valaisee paitsi sen, mikä on hyvä ja oikea päämäärä, myös sen tosiasian, ettemme itse pysty sitä saavuttamaan, vaan tarvitsemme Jeesusta perille pääsemiseksi. Tämän kirjoituksen aihe ei ole Jeesus maailman valona, joten en mene siihen syvällisemmin. Mm. vuodentakaisessa blogitekstissäni Voittamattoman valon juhla kirjoitin aiheesta enemmän.

"Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen." (Jes. 53:6)

Nykyään kuulee kutsuttavan uskovaisia halventavasti "lampaiksi", epävarmoiksi seuraajiksi, joilla ei ole rohkeutta, älyä ja itsevarmuutta kulkea omaa tietään. Raamatun mukaan kuitenkin kaikki ihmiset ovat lampaisiin verrattavissa!

Ilman Jeesusta me kaikki olemme eksyksissä, luottaneet valoon, joka on pimeyttä, mutta kuten Jeesuksen vertauksessa eksyneestä lampaasta (Matt. 18:12-14) käy ilmi, Jumala etsii juuri omille teilleen eksyneitä.

"Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta." (Joh. 10:11)

Voittamattoman valon juhla

Minulle joulu on aina ollut Jeesuksen syntymän muistojuhla. Ensimmäiset mielleyhtymäni jouluun ovat virret "Enkeli taivaan" ja "Hoosianna", joita laulettiin koulun joulujuhlassa. Beetlehemin tähti (myös koristeena kuusen latvassa) sekä seimiasetelma ovat jouluisimmat mielikuvat, mitä saatan ajatella.

Joulun alkuperä?

Aikuisena minulle sanottiin, että oikeasti joulu on alun perin pakanoiden juhla. Jotkut liittävät sen vanhaan suomalaiseen kekriin, jossa juhlittiin maatalousvuoden päättymistä. Toiset nostavat esiin sen, että 25. joulukuuta on roomalaisen juliaanisen kalenterin talvipäivänseisauksen alkuperäinen ajankohta, ja että kyseisenä ajankohtana olisi ennen kristillistä juhlaa vietetty Voittamattoman auringon päivää, Sol Invictusta.

Viimeksi mainitulle päinvastaista, säväyttävää teoriaa käsitellään Areiopagi-verkkolehden kolumnissa "Onko joulu sittenkin alunperin kristillinen juhla?", jonka on kirjoittanut lehden päätoimittaja Miikka Niiranen.

Maailman valo

Koska vietän joulua Jeesuksen syntymän muistoksi, minulle sopii, että sitä nimitetään Voittamattoman valon päiväksi (hmm... olisiko se latinaksi "Lux Invicta"?)! Oikeastaan pidän tästä nimestä enemmän kuin pakanallisesta 'joulusta'.

Jeesus sanoi:
  

"Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh. 8: 12; käännös 1992)

Mitä se tarkoittaa, että Jeesus on maailman valo? Valo vertauskuvana viittaa tietysti siihen, että Jeesus tekee näkymättömän näkyväksi. Jos laskeudut pimeään kellariin, et näe, mitä kellarissa mahdollisesti on, ennen kuin räpsäytät valot päälle; jos kuljet pimeässä metsässä, kompuroit ja eksyt, mutta jos sinulla on taskulamppu mukanasi, näet väistää esteet ja pysyt polulla.


1. Jeesus valaisee syntisen

Jos me langenneet ihmiset vertaamme itseämme toisiin langenneisiin, meidän on mahdollista katsoa olevamme suhteellisen hurskaita. Aina on jokin asia, jossa minä olen onnistunut naapuriani paremmin. Olemme myös taipuvaisia vähättelemään omia vääriä valintojamme, eli syntejämme – rationalisoimaan ja oikeuttamaan niitä olosuhteiden perusteella (niin että lopulta synti ei ehkä ole enää ollenkaan syntiä...), ja joskus korostamaan muiden syntejä. Olemme taipuvaisia vertaamaan itseämme heihin, joihin verrattuna oletamme olevamme parempia.

Toisin sanoen se, mistä Jeesus nuhteli fariseuksia, on yleisinhimillinen taipumus.

Pojassa Jeesuksessa pyhä ja vanhurskas Jumala syntyi ihmiseksi. Jos vertaan itseäni Jeesukseen, Hänen täydellisyytensä ja synnittömyytensä pakottaa minut näkemään itseni vajavaisena ja syntisenä. Jeesuksen täydellisyys ja synnittömyys ilmeni Hänen olemuksessaan, sanoissaan, ihmeteoissaan, valinnoissaan – aina Golgatan ristille ja ylösnousemukseen saakka.

Kun Jeesus, maailman valo, on saanut meidät näkemään syntisyytemme, tunnustamme syntimme, eli teemme totuuden niiden suhteen: jokainen vilpittömästi tunnustettu synti annettiin ristillä kuolemalle Jeesuksessa, joka nousi kuolleista elämän herrana!


2. Lesken ropo näkyviin

Markuksen evankeliumissa kerrotaan:

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: "Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi." (Mark. 12: 41-44; käännös 1992)

Minusta tätäkin voi pitää yhtenä tapana, jolla Jeesus, maailman valo, toi näkyviin näkymättömän. Kiinnittämällä opetuslasten huomion köyhään leskeen, joka laittoi uhriarkkuun varakkaisiin verrattuna mitättömältä näyttävän kolehdin, Jeesus valaisi maailmaa periaatteella, jonka mukaan ei tuijoteta pelkästään ulkoiseen (ja aseteta sen perusteella tekoja ja ihmisiä arvojärjestykseen), vaan nähdään sydämen asenne – sisäinen valinta, jonka mukaan jotain tehdään tai jätetään tekemättä. Leski antoi kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi, niin kuin Jeesus antoi elämänsä meidän tähtemme.


3. Hengessä näkeminen

Kirjeessä heprealaisille sanotaan:

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. (Hepr. 11: 1; käännös 1992)

Tässä Uuden Testamentin heprealaiskirjeen luvussa 11 puhutaan uskon esikuvista. Kirjoittaja nostaa sellaisiksi Vanhan Testamentin ihmisiä, jotka uskoivat Jumalan lupauksiin, vaikka tilanne oli inhimillisesti arvioituna toivoton. Abrahamin ja Saaran, Mooseksen, Daavidin ja monen muun lisäksi tekstissä mainitaan profeetat.

Yksi huikeimmista kuvauksista hengellisestä näkemisestä on Vanhan Testamentin kohta, jossa kerrotaan profeetta Elisasta, Jumalan miehestä, jota Syyrian kuninkaan sotilaat olivat tulossa vangitsemaan.

Kun Jumalan miehen palvelija aamulla nousi ja meni ulos, kaupungin ympärillä oli kaikkialla sotilaita, hevosia ja vaunuja. Palvelija sanoi Elisalle: "Voi, herrani! Mitä me nyt teemme?"
"Älä pelkää", Elisa vastasi, "meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä." Hän rukoili Herraa ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi." Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään. (2. Kun. 6: 15-17; käännös 1992)

Jos joku nyt ihmettelee, miksi otan esimerkiksi Vanhan Testamentin tapauksen, kun on tarkoitus puhua Jeesuksesta, joka syntyi maailmaan vasta Uuden Testamentin aikaan, niin muistutan, että Jumala on kolmiyhteinen: Jeesus avasi ihmisten silmiä jo ennen maailmaan syntymistään. Heprealaiskirjeessä kerrotaankin, että lupausten täyttyminen Jeesuksessa Kristuksessa oli heidän uskonsa viimekätinen syy, vaikka Jeesus syntyi maailmaan vasta satoja, tuhansia vuosia heidän kuolemansa jälkeen.

Vaikka tilanne vaikuttaisi ajallisten olosuhteiden perusteella toivottomalta, sillä, joka uskoo Herraan, on toivoa.

Valo loistaa pimeydessä

Monia muitakin vastauksia ja näkökulmia löytynee kysymykseen "Mitä se tarkoittaa, että Jeesus on maailman valo?". Nämä kolme vastausta nousevat kuitenkin evankeliumin ytimestä mielestäni, ja siksi halusin käsitellä niitä.

Johannes kirjoittaa Jeesuksesta:

Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. (Joh. 1: 4-5; käännös 1992)

Jeesus totisesti on voittamaton valo: mitä suurempi on pimeys, sitä kirkkaammin valo loistaa.