"Kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla"

  Nykymaailmassa nuoret ovat esillä ja vanhukset usein poissa näkyviltä. Raamatussa kehotetaan kunnioittamaan ja kuuntelemaan vanhoja ihmisiä, mutta miten tämä onnistuu, jos nuoret ja vanhat eivät kohtaa toisiaan?

Miksi nuorten kristittyjen kannattaa kuunnella vanhoja?

Näkymättömät vanhat ihmiset?

"Opeta meitä laskemaan päivämme oikein,

että me saisimme viisaan sydämen." (Ps. 90:12; 1933)

  Kun olin lapsi 80-luvulla, kävin siskoni ja kavereideni kanssa silloin tällöin naapuruston vanhojen tätien luona kylässä, mehulla ja pullalla. Joulun alla veimme heille itse tekemämme joulukortit. Muistan vieläkin kaikkien mummojen nimet ja äänet, millainen ovikoriste ja sisustus kenelläkin oli.

  Opiskeluaikoinani juttelimme kerran silloisen kämppikseni kanssa, miten emme koskaan näe vanhuksia missään. Opiskelijapiireissä heitä ei ymmärrettävästi ollut, lisäksi asuimme naapurustossa, jossa oli lähinnä nuoria aikuisia ja lapsiperheitä. Myös opettajamme olivat enimmäkseen aika nuoria.

Mediassakin esiintyi pääosin nuoria ja keski-ikäisiä. Netissä varsinkaan emme koskaan törmänneet vanhoihin ihmisiin. Vain kaukana asuvia isovanhempiani tapasin, ja heitäkin ainoastaan pari kertaa vuodessa.

  On surullista lukea tutkimuksista, joiden mukaan ikäryhmät elävät yhä enemmän erillään toisistaan.  Jumala haluaa, että nuoremmat kunnioittavat vanhempia ihmisiä, mutta se edellyttää, että nuoret ja vanhat kohtaavat toisiaan. Raamatussa nuoria kehotetaan kuuntelemaan ja oppimaan vanhemmilta ihmisiltä.

"Muistelkaa muinaisia aikoja,

ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä.

Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille,

kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla." (5. Moos. 32:7)

   Meidän kulttuurissamme ihannoidaan nuoruutta ja nuorekkuutta, nopeutta ja skarppiutta, avoimuutta uudelle, kokeilunhalua – siihen kannustetaan, ja nuoret ovat esillä mediassa, aivan kuin esimerkkeinä muille, myös vanhoille.

Mediassa vanhuuteen ja vanhenemisen merkkeihin suhtaudutaan yleensä pelkästään ikävänä tosiasiana, ja kaikkialla jaetaan vinkkejä, kuinka vanhatkin ihmiset voivat olla nuorekkaita ulkoisesti, sosiaalisesti, henkisesti.

Raamatussa sen sijaan kutsutaan harmaita hapsia vanhuksen kaunistukseksi. Vanhuudenheikkouskaan ei ole häpeällistä, vaan sen tulee muistuttaa, että elämän edessä on syytä olla nöyrä.

^"Voima on nuorukaisten kunnia,

ja harmaat hapset ovat vanhusten kaunistus." (Sananl. 20:29; 1933)

Jos vanhukset ovat poissa nuorempien silmistä ja elämästä, ihmisyyden koko kuva helposti unohtuu. Seurakunta on Raamatussa yhteisö, jossa eri ikäiset uskovaiset kokoontuvat ja suhtautuvat toisiinsa kuin perheenjäseniinsä (1. Tim. 5:1-2).

"Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon"." (1. Piet. 5:5; 1938)

Tinkimättömät vanhat kristityt

 "Kun nyt olen vanha ja harmaapäinen,

älä hylkää minua, Jumala.

Minä julistan tuleville polville

kätesi mahtia ja tekojesi suuruutta." (Ps. 71:18)

  Uskoon tuleminen tavallaan toi vanhukset takaisin elämääni. Hiljattain tajusin, että lähes kaikki luottoraamatunopettajani ovat vanhoja ihmisiä, "harmaapäitä", kuten Raamatussa sanotaan.

Nettiä pidetään nuorten ja nuorten aikuisten areenana, mutta esim. Youtubessa eniten seuraamani "tubettajat" ovat pääosin harmaahapsisia saarnaajia, julistajia, opettajia. Jotkut heistä ovat jo 80-90 -vuotiaita, joten usein nuoremmat ihmiset hoitavat tietokoneasiat, kuten saarnavideoiden lataamisen, heidän puolestaan.

  Korkeaan ikään ehtineet kristityt ovat yleensä johdonmukaisia ja tinkimättömiä. Kun haastattelija kysyi yhdeltä iäkkäältä pastorilta, ajatteleeko hän koskaan, että tulee puheillaan synnistä loukanneeksi tiettyjä yhteiskunnallisia ja poliittisia ryhmiä, pastori täräytti, että itse asiassa hänen päämääränsä on loukata kaikkia – se on hänen lähtökohtainen tavoitteensa, koska sitä kautta hän pääsee johdattamaan kuulijan kristinuskon hyvään sanomaan Jumalan anteeksiannosta ja Jeesuksesta Pelastajana.

"Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme." (2. Kor. 4:6-7)

  Nykyajan keskustelukulttuurissa ei oikein voi olla luja ja tinkimätön ilman, että joku pahoittaa mielensä. Toisaalta olen itsekin iän myötä alkanut oivaltaa, ettei eri näkemyksen ilmaisemisesta johtuva loukkaantuminen ole niin vaarallista; olen itse alkanut nopeammin päästä yli moisista ja toisaalta tullut rohkeammaksi ilmaisemaan näkemyksiäni.

Ehkä nämä lujat ja tinkimättömät vanhat kristityt ovat jo kauan sitten ymmärtäneet saman? Jotkut pitävät sellaista tyyliä jääräpäisyytenä, iän voimistamana temperamenttipiirteenä, ja ehkä siinä joskus on mukana sitäkin, mutta näen, että lujuutta motivoi rakkaus ja tahto pitää kiinni Jumalan sanasta.

"Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy,

Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti." (Ps. 73:26)

  Korkea ikä voi syventää perspektiiviä, mutta kokemus ja maailmassa vietetty aika sinänsä eivät ole kristityn viisauden lähde, vaan se on Jumala ja Hänen sanansa. Raamatussa kehotetaan kunnioittamaan harmaapäitä, mutta kaikkien ihmisten, vanhojen ja nuorten, on kunnioitettava Jumalaa. Meidän kaikkien elämä on Hänen rakkautensa varassa.

"Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama,

hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan;

niin minä olen tehnyt,

ja vastedeskin minä nostan,

minä kannan ja pelastan." (Jes. 46:4; 1933)