Onko kristinuskossa pukeutumissääntöjä?
Jokainen vastaa omista silmistään
Katsoin kerran videon, jolla musliminainen opetti nuoria naisia pukeutumaan islamin opetuksen, hijabin, mukaisesti: hiukset, kaula, hartiat ja koko vartalo nilkkoihin asti piti peittää kaapumaisella vaatteella, vain kädet ja kasvot saivat jäädä näkyviin. Jotkut aikuiset musliminaiset tunnetusti peittävät myös kasvonsa hunnulla osittain (niqab) tai kokonaan (burka).
Myös muslimimiehille on pukeutumissääntöjä, mutta miesten sopivaksi katsottu pukeutuminen ei ole yhtä peittävää.
Hijabia perustellaan mm. sillä, ettei musliminaisen tule asettaa vartaloaan huomion kohteeksi ja ettei häntä siten "tunkeilevasti lähestyttäisi", kuten Koraanissa ilmaistaan. Hijabia käsittelevällä suomenkielisellä nettisivustolla iranilaisen koulutytön kerrotaan sanoneen miehistä: "Tahdomme heidän olevan piittaamattomia ulkonäöstämme ja sen sijaan kiinnittävän huomionsa persoonallisuuteemme ja mielipiteisiimme."
Ajatus on minusta ihan hieno, mutta mielestäni tässä on joitain ongelmia: se mikä koetaan huomiota herättäväksi, vaihtelee kulttuurista ja aikakaudesta toiseen, ja kaiken lisäksi se mikä koetaan viehättäväksi ja seksuaalisesti vetovoimaiseksi, vaihtelee yllättävän paljon yksilöstä toiseen. Eräs suomalaismies sanoi pitävänsä musliminaisten hijab-pukeutumista seksikkäämpänä kuin suomalaisnaisten tuulipukua tai farkkuja ja neuletta!
Ja ennen kaikkea: tarkkojen, äärimmäisten pukeutumissääntöjen ajatuksena näyttää olevan, että naiset yrittävät kontrolloida miesten katseita ja käyttäytymistä ulkoisella olemuksellaan. Mutta eikö tämä ole nurinkurista? Eikö jokainen itse hallitse silmiään ja käytöstään? Ja jos ei hallitse, eikö olisi syytä opettaa siihen?
Kristinuskossa siveellisyyttä ja siveettömyyttä koskeva opetus kohdistetaan ensisijaisesti katsojalle: jokainen on vastuussa omista silmistään. Omasta siveettömästä ajatusmaailmasta ja omasta käyttäytymisestä ei voi syyttää jotakuta toista, joka sattui pukeutumaan omiin silmiin vetävällä tavalla.
"Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin." (Matt. 5:28-29)
Ajatelkaa maailmaa, jossa elämme: samoissa julkisissa tiloissa kulkevat niin kristityt kuin ateistit ja eri uskontojen edustajat sekä monin eri tavoin mm. siveellisyydestä ajattelevat – myös siitä täysin piittaamattomat. Jeesuksen painotus on viisas, koska toisten pukeutumista emme pysty kontrolloimaan, mutta omia silmiämme ja ajatteluamme pystymme, ainakin vähän enemmän. Tai ainakin vain jälkimmäisestä olemme vastuussa Jumalalle.
"Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos." (Mark. 7:15)
"Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli." (Mark. 7:21-22)
Sydämen motiivi, siveä pukeutuminen ja intiimiys
Jumala näkee sydämiimme (1. Sam. 16:7). Vaikka jokainen on katsojana vastuussa omista silmistään, myös sillä on väliä, millaisista sydämen motiiveista kukin itse pukeudumme. Kristinuskossa seksi kuuluu vain avioliittoon, joten olisi väärin tarkoituksellisesti pyrkiä herättämään seksuaalista huomiota muiden keskuudessa.
Kuitenkin vain Jumala voi tietää, millaisista sisäisistä motiiveista esim. valitsemme vaatteemme tai millaisista motiiveista katsomme muita. Jos ei ole tehnyt mitään väärää – katseen kohteena tai katsojana – ei ole syytä tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka joku toinen motiiveja epäilisikin.
"Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein." (Joh. 7:24)
Vaikka sydämen motiivi on ratkaiseva, kyllä Raamatussakin silti on suuripiirteisiä pukeutumisohjeita, joissa kehotetaan siveyteen ja vaatimattomuuteen osana "hiljaista käytöstä", ja tämä koskee sekä naisia että miehiä. Lisäksi, vaatteet on tarkoitettu suojaamaan ja peittämään kehoa, ei paljastamaan. Ensimmäiset vaatteet miehelle ja naiselle valmisti Jumala itse (1. Moos. 3:21).
Puhe siveästä ja vaatimattomasta pukeutumisesta saattaa helposti kuulostaa pelkästään rajoittavalta, mutta ainakin itse koen sen myönteiseksi ja vapauttavaksi tässä ulkonäkö- ja seksikeskeisessä maailmassa. Toisin kuin islamissa, kristinuskossa tarkempi tulkinta sopivasta pukeutumisesta jätetään oman harkinnan varaan, ja sääntöjen sijaan keskiössä on sisäistettäväksi tarkoitettu periaate.
"Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista." (1. Piet. 3:3-4)
Yksi myönteinen näkökulma aiheeseen, minusta olennainen, on intiimiyden vaaliminen – yhteyden, jonka kaksi ihmistä jakaa välillään. Avioliitossa intiimi yhteys on puolisoiden välisen rakkauden ilmenemismuoto. Intiimin piiriin kuuluu oma ja puolison seksuaalisuus ja muita asioita, jotka on salattu ulkopuolisten silmiltä ja korvilta. Mitä enemmän jakajia on, sitä laimeammaksi yhteys käy... Kahdenvälisyyden vaaliminen on aviorakkauden vaalimista.
Varmaan melkein jokainen meistä on harjoittanut siveettömyyttä jossain muodossa: asenteissa, sanoissa, teoissa. Kristinuskon ydin on ilosanoma Jumalan anteeksiannosta. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen luo itkien tulleesta naisesta "joka vietti syntistä elämää". Monet arvelevat tämän tarkoittaneen siveetöntä elämäntyyliä. Jeesus otti naisen armahtaen vastaan:
"Ja hän sanoi naiselle: »Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.» Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: »Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.» Mutta Jeesus sanoi naiselle: »Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.»" (Luuk. 7:48-50)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti