Miksi "armomurha" on sisäisesti ristiriitainen käsite?
Karmivia uutisia Alankomaista
Brittiläinen The Guardian -lehti uutisoi v. 2018 karmivasta tapauksesta Alankomaissa: eutanasialääkäri oli pyytänyt omaisia pitelemään pitkälle edennyttä Alzheimerin tautia sairastavaa, rimpuilevaa naista aloillaan pystyäkseen kiinnittämään hänen kyynärtaipeeseensa tappavaa myrkkyä sisältävän tipan.
Tapauksesta käynnistettiin rikostutkinta, mutta vain siksi, että siinä oli rikottu tiettyjä muodollisuuksia. Alankomaiden laki nimittäin on vuodesta 2016 alkaen sallinut dementoituneen potilaan surmaamisen, jos tämä on ennen sairauden etenemistä allekirjoittanut virallisen julkilausuman sen hetkisestä tahdostaan saada myöhemmin kuolinapua.
Ennen vuoden 2016 lakimuutosta muistisairaiden eutanasian on estänyt usein kovin inhimillinen ilmiö: eutanasian halunneet muistipotilaat ovat itse lykänneet sen toimeenpanemista aina vain eteenpäin, niin pitkään, etteivät lopulta ole enää olleet "kykeneviä ilmaisemaan tahtoaan johdonmukaisesti".
Mutta onko kyseessä ensisijaisesti muistisairaan kyvyttömyys ilmaista tahtoaan vai pitäisikö asia nähdä pikemminkin niin, että hänen kokemuksensa ja tarpeensa ovat yksinkertaisesti muuttuneet neurologisen sairauden edetessä, kuten kriitikot ja eutanasiaa vastustavat potilasjärjestöt esittävät?
Tällä videolla haastatellaan alankomaalaista Jokea ja hänen Alzheimerin tautia sairastavaa miestään Gerritiä. Video on ajalta ennen lakimuutosta. Diagnoosin saadessaan Gerrit kertoi haluavansa eutanasian, mutta taudin edetessä alkoi vältellä asiasta puhumista (vaikka oli edelleen kommunikointikykyinen) ja kertoi vain haluavansa hoitopaikasta kotiin vaimonsa luo.
Uskon eutanasian olevan väärin kaikissa tapauksissa, mutta muistisairaiden asemaa koskeva keskustelu valaisee erityisellä tavalla, millaisia vähittäisiä muutoksia ihmisarvoon ja elämän suojelemiseen liittyvissä käsityksissä on tapahtunut yhteiskunnissa, joissa eutanasia on sallittu.
Filosofi Singer ja "persoonuus"
Australialainen filosofi ja bioeetikko Peter Singer on esittänyt, että vain sellaisilla ihmisillä, jotka ovat "persoonia", tulisi olla lain suojaama oikeus elämään. "Persoonuus" (personhood) on Singerin mukaan ihmisillä, jotka ovat rationaalisia, tietoisia ja kykeneviä tekemään valintoja (hold preferences).
Osa ihmisistä on siis "ei-persoonia" ja siten Singerin ajattelun mukaan ihmisarvon ulkopuolella.
Edellä mainitussa Alankomaiden lakimuutoksessa näkyy mielestäni "singeriläinen" logiikka: ennen muistisairauden etenemistä henkilö on persoona, mutta sairauden edettyä hän ei enää ole persoona – ja persoonan tahdonilmaus eutanasiaan ylittää ei-persoonan eli "pelkän ihmisen" vaistonvaraiset vastustelut tulla surmatuksi.
Peter Singer on kohahduttanut lapsenmurhaa puoltavilla lausunnoillaan: jos syntynyt lapsi onkin vaikeasti vammainen, lain tulisi sallia lapsen surmaaminen, jos vanhemmat niin toivovat.
Radikaali kanta perustuu Singerin eutanasiaa koskevaan jäsennykseen, jonka mukaan eutanasia voi olla tahdollista (voluntary), tahdonvastaista (involuntary) tai ei-tahdollista (non-voluntary). Singer hyväksyy näistä tahdollisen sekä joissain tapauksissa ei-tahdollisen. Vammaisen lapsen surmaaminen olisi jäsennyksen mukaan ei-tahdollista eutanasiaa, mutta sallittavaa, koska vauva ei ole "persoona".
Ajatuksena tuntuu olevan, ettei ihmiselämä sinänsä ole arvokasta ja suojeltavaa, vaan että siitä tekee arvokasta ja suojeltavaa vasta tiettyihin kriteereihin perustuva status. Joissain tapauksissa edellytetään jopa, että ihminen on erikseen ilmaissut riittävän johdonmukaisesti vaatimuksen saada jatkaa elämistä.
Suomessa olen törmännyt hieman saman tyyppiseen logiikkaan aborttikeskusteluissa, kun aborttia puolustavat ovat väittäneet, että se, että sikiötä ei abortoida, on sen "pakottamista syntymään" (koska sikiö ei ole ilmaissut tahtoa syntyä).
Armollisuus ja elämän suojeleminen
"Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento." (1. Moos. 2:7)
Eutanasia suomennetaan usein "armomurhaksi". Se on kristityn näkökulmasta sisäisesti ristiriitainen käsite. Armollisuus on Jumalan, elämän antajan ja ylläpitäjän, ominaisuus. Jumalan henkäys tekee elottoman eläväksi ja herättää henkiin kuolleen.
Synti ja ero Jumalasta aiheutti ihmisen kuolevaisuuden, mutta Jeesuksessa Jumala on avannut meille tien ikuiseen elämään. Se on Jumalan armollisuutta suurimmillaan. Ikuisen henkensä voimalla Jeesus meni ristille puolestamme ja nousi kuolleista. Todellisen armon päämäärä on aina elämä.
"Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." (Joh. 10:10)
On pelottavaa, miten helposti me ihmiset pystymme rationalisoimaan ja oikeuttamaan pahoja tekoja kehittelemällä hienoja filosofisia määritelmiä ja uudenlaisia jäsennyksiä, ja miten vastaanottavaisia olemme uusille opeille. Jumalan antamia käskyjä, kuten "älä tapa", ei kuitenkaan voi ahtaa mihinkään filosofiseen lokeroon, vaan se on yksiselitteinen ja koskee kaikkia ihmisiä.
Edellä kuvailemani näkemys, että ihmisen pitäisi täyttää tietyt rationaalisuuden kriteerit, että hänellä olisi oikeus elää, on täydellisessä ristiriidassa kristillisen ajattelun kanssa. Jeesus opetti, että meidän tulee auttaa ja suojella toista ihmistä sitä suuremmalla syyllä, mitä avuttomampi, heikompi ja kyvyttömämpi hän itse on (mm. Luuk. 10:25-37 ja Matt. 25:35-45).
"Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain." (Gal. 6:2)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti