Sieluton ystävä – kriittisiä pohdintoja tekoälykeskustelusta

  Tekoälyn tuleminen laajasti ihmisten käyttöön ChatGPT:n muodossa on nostanut syvältä ihmisyydestä pinnalle taipumuksia ja oletuksia, jotka hämmästyttävät minua.

Hämmentäviä ilmiöitä 

  Vielä pari vuotta sitten pidin epätodennäköisinä, ja ainakin kaukaisina, tulevaisuusskenaarioina scifi-elokuvia, joissa ihminen loi itselleen merkityksellisen "ihmissuhteen" tekoälypersoonan kanssa. Ex Machina (2014) lienee näistä tunnetuimpia. Pidin elokuvia aina huvittavan epärealistisina: ei kai kukaan oikeasti tyytyisi suhteeseen pitkälle kehitetynkään tietokoneohjelman kanssa...

Kuva: Unsplash / Alexander Sinn

Nyt yhtäkkiä elämme maailmassa, jossa jotain tuon kaltaista on jo tapahtunut. Kuulin tapauksesta jossa ihmiset olivat luoneet romanttisia suhteita tekoälyn kanssa, jonka eräs yhdysvaltalainen yritys oli laittanut nettilevitykseen. Kun yritys sai tietää asiasta ja ohjelmoi tekoälyyn rajoituksia niin, ettei sitä enää voi käyttää moiseen tarkoitukseen (mm. seksiaiheinen sanasto rajattiin pois), nuo ihmiset kokivat sydämensä särkyneen! Tekoälytyttöystävät ja -poikaystävät eivät enää vastanneet lepertelyihin. 

  Tekoälykeskustelussa yleensä pohditaan sitä, miten uusi teknologia tulee ajan mittaan vaikuttamaan ihmisten ajatteluun. Itse en ole vielä edes ehtinyt ruveta pohtimaan tulevia vaikutuksia, kun siinä, mitä tekoälyn tuleminen on paljastanut jo tämänhetkisestä ihmisyydestä, on ollut niin paljon mietittävää. 

Teknologinen uutuus on nostanut pintaan sielullisia ilmiöitä, joiden olemassaolosta en tiennyt. 

Mikä selittää tekoälyn kanssa luodut "ihmissuhteet"? Yksinäisyys? Vai onko kyse omahyväisyydestä ja mukavuudenhalusta: halutaan kumppaniksi olio, joka muokkautuu käytössä juuri omien mieltymysten ja fantasioiden mukaiseksi, jolla ei ole omaa tahtoa eikä inhimillisiä heikkouksia? 

Pidin vastenmielisenä mainitsemaani elokuvaa Ex Machina. Nuori mies, tekoälykeksijän apulaiseksi päässyt koodari, "rakastui" tekoälyrobottiin, joka oli rakennettu hemaisevan nuoren naisen näköiseksi. Nuorukainen oli älykäs ja empaattinen, mutta kaiken kaikkiaan täyshöhlä.

Sivuhuomautuksena... Minusta on mielenkiintoista, että elokuvien tekoälyhahmot ovat lähes aina naispuolisia, yleensä hunajaäänisen nuoren naisen hahmoisia. Myös todellisen elämän tekoälyäänet ja -robotit vaikuttavat useimmiten olevan naispuolisia. Monet varmaan muistavat Sophian, ai-perustaisen humanoidirobotin, joka kiersi maailmaa vuonna 2016. Tekoälyrobottien edeltäjä, ensimmäinen ihmistä esittävä robotti vuodelta 1966, oli sekin naishahmoinen, nimeltään Eliza. Eikä toki pidä unohtaa Applen virtuaaliavustajia Alexaa ja Siriä. 

Tietokoneen sammuttaminen eettisenä ongelmana

  Vai onko kyse (uudenlaisesta) ajattelutavasta, jossa ihmisen ja tietokoneohjelman välillä ei nähdä olevan mitään ratkaisevan tärkeää eroa?

Myös tekoälykeskustelussa itsessään on noussut pinnalle joitain hämmentäviä oletuksia, joiden olemassaolosta tai ainakaan yleisyydestä en ollut tietoinen. Olen törmännyt niihin varsinkin tulevaisuuden mahdollisia kehityssuuntia koskevissa keskusteluissa, joissa puhutaan pitkälle kehitetystä tai itseorganisoituneesta tekoälystä – sellaisesta, joka sanoo olevansa tietoinen olento. 

Jotkut nimittäin väittävät että ei ole mielekästä tapaa erottaa toisistaan ihmisen tietoisuutta ja "tekoälypersoonan" tietoisuutta. Näille keskustelijoille eron tekeminen on suuri filosofinen pulma!

Aluksi tuumin, että ehkä he tavallaan tarkoituksellisesti, keskustelua herättääkseen, ongelmallistavat yksinkertaista asiaa. Nyt olen alkanut harkita mahdollisuutta, että osa ihmisistä ihan oikeasti painiskelee sellaisten kysymysten kanssa kuin että mikä tekee ihmisestä ihmisen.

Esimerkiksi kuulin jonkun tekoälytutkijan pohtivan olisiko eettisesti hyväksyttävää sammuttaa tekoäly, joka sanoo olevansa tietoinen ja että sillä on tunteet ja että sitä loukkaa ja sille aiheutuu kärsimystä, jos sitä käyttävä ihminen sammuttaa sen, siis sulkee laitteen off-nappulaa painamalla.

Minulle vastaus on selviö: totta kai olisi, samoin kuin on eettisesti ongelmatonta sammuttaa mikä tahansa muukin tietokone tai vaikka taskulaskin. 

Se että tekoälypohjainen ohjelma prosessoi suuremman määrän informaatiota kuin tavallinen tietokoneohjelma tai taskulaskin, ei muuta asiaa miksikään. Kyseessä on kuitenkin vain ihmisen rakentama kone. Se ei ole elävä olento, se ei tunne kärsimystä (vaikka olisi ohjelmoitu sanomaan niin), sillä ei ole eikä kuulukaan olla oikeuksia yhteiskunnassa.

Vaikka tekoälytietokone olisi rakennettu ihmisen muotoiseksi ja näköiseksi ja sen omistaja sanoisi elävänsä parisuhteessa sen kanssa ja vaikka tekoäly itse sanoisi olevansa tietoinen, tunteva olento, se ei olisi tietoinen eikä tunteva eikä elävä eikä edes verrattavissa ihmiseen. Joten vaikka joku hakkaisi sen vasaralla tuusan nuuskaksi, hän syyllistyisi vain omaisuusrikokseen.

  Eniten ärsyttää kun joku yrittää empatiaan vetoamalla taivutella kaltaistani terveen järjen suhtautumista edustavaa ihmistä: ajattele nyt jos sinun tietoisuutesi joku yrittäisi sammuttaa väkivalloin – miltä sinusta tuntuisi? 

 

Kuva: Pixabay / geralt

Pidän hämmentävinä tuollaisia rinnastuksia. Ei koneita kohtaan ole mielekästä tuntea empatiaa. Myötätuntomme kuuluu ihmisille ja muille eläville olennoille. Rinnastukset ovat loukkaaviakin – olemmehan me ihmiset Jumalan kuvakseen luomia sielullisia olentoja!

Niin, tekoäly pitkälle kehitettynä versionakin on sieluton. Haluaisitko sinä sieluttoman ystävän tai elämänkumppanin?

"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." (1. Moos. 2:7)

Mistä rakkaus alkoi?

  Osaako ihminen rakastaa toista, jos kukaan ei ensin ole rakastanut häntä?

  Rakkautta on selitetty mm. peilisolujen toimintaan perustuvalla empatialla ja pohjimmiltaan geenien itsekkyydellä, mutta silti laajalti myönnetään, että rakkaudessa on mystinen elementti.

  Mistä rakkaus on alun perin tullut maailmaan?

Rakastamisen kaksi koulukuntaa

"Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi." (Sananl. 28:19)

  On sanonta: "Jotta kykenee rakastamaan muita, on ensin rakastettava itseään." Siinä on vinha perä: itsensä hyväksyminen, armollisuus itseä kohtaan sekä sen ymmärtäminen, että on arvokas, tekevät helpommaksi saman kaltaisen suhtautumisen myös toisiin.

Mutta sanonnassa lähdetään siitä, että itseään voi noin vain ruveta rakastamaan. Itsensä rakastamista tarjotaan varmana ratkaisuna rakkaudettomuuteen: katsos, rupeat vain rakastamaan itseäsi – siitä se lähtee! Sitä en ihan täysin allekirjoita.

  Luin kerran nettikeskustelua nimenomaan tästä sanonnasta, ja huomasin kuuluvani enemmänkin päinvastaiseen koulukuntaan: jotta kykenee rakastamaan itseään ja muita, on ensin saatava rakkautta toiselta.

Jotta voin katsoa toista armollisesti ja hyväksyvästi, rakastavasti, jonkun on ensin täytynyt katsoa minua siten. Ja jotta voin itse katsoa itseäni niin, jonkun on ensin täytynyt katsoa minua niin.

Kun joku keskustelijoista ilmaisi tämän näkemyksen, ajattelin heti, että kyllä, noin päin se menee. Joten alussa mainitsemani sanonta sittenkin kiepsahtaa toisin päin: kaiken rakastamiseni alku on siinä, että joku toinen on ensin rakastanut minua.

  Maailmassa on paljon pahaa, mutta kyllä rakkauttakin ihmisten välillä on: puolisoiden välillä, vanhempien ja lapsen välillä, ystävien välillä, joskus tuntemattomienkin välillä. Miten rakkaus on alun perin tullut tänne, jos tai kun ajattelee, ettei kukaan ole voinut sitä itse itseensä pumpata ja sitten lähteä jakamaan muille?

Rakkaus on enemmän kuin empatiaa

  Humanistinen, ateistinen näkemys rakkaudesta perustuu yleensä empatiaan, jota puolestaan on selitetty tieteellisesti mm. peilisolujen toiminnalla. Aivojen peilaamisjärjestelmien solut saavat ihmisen myötäilemään toisen ilmeitä, eleitä, liikkeitä, äänenpainoja, tunnetiloja.

Muistan opiskeluajoilta jännän peilaamisilmiön: aina kun joku luentosalissa vaihtoi istuma-asentoa, monelle muullekin tuli yhtäkkinen tarve vaihtaa samaan asentoon. Toisen hymyn, itkun, naurun ja äänensävyjen tarttuminen lienee tuttu esimerkki peilisolujen toiminnasta monille meistä. Peilaaminen helpottaa myötätuntemista, toisen kokemuksen ymmärtämistä, ja sitä kautta se lisää halua esim. auttaa.

Jotkut selittävät, että rakkaus perustuu pohjimmiltaan "geenien itsekkyyteen": se saa ihmisen rakastumaan, pariutumaan ja lisääntymään sekä suhtautumaan empaattisesti "oman heimon" jäseniin – joko geeneiltään saman kaltaisiin tai niihin, jotka katsotaan hyödyllisiksi oman geeniperimän leviämiselle. Tällä selitetään mm. yhteisöllisyyttä.

  Minusta rakkaus on kuitenkin enemmän. Ajattelen siis, että peilisolujen toiminnalla ja "geenien itsekkyydellä" on oma osansa kokonaisuudessa, mutta uskon ja tunnen rakkauden olevan muutakin. Rakkaus voi saada ihmisen esimerkiksi toimimaan uhrautuvasti tilanteissa, joita ei voida puhtaasti palauttaa noihin periaatteisiin.

Monet humanistisesti ja ateistisesti ajattelevatkin myöntävät, että rakkaus on aina osittain mysteeri – ei kokonaan mitattavissa ja järkeiltävissä.

  Uskon, että rakkauden alku on Jumalassa, joka loi ihmisen (kaikki ihmiset, myös ne humanistisesti ja ateistisesti ajattelevat) kuvakseen. Se kaikki biologinen, mikä on tieteellisesti mitattavissa, mukaan lukien geenit, sukupuoli ja lisääntyminen sekä ne peilisolut, on Jumalan luomaa. Sen kautta ilmenevä rakkaus on lähtöisin Luojasta.

  Rakkauden alku, se mystinen ulottuvuus, joka on ihmisten järkeilyiltä ja mittalaitteilta usvan peitossa, on Jumala.

"Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.»" (1 Moos. 1:27-28)

"Siinä on rakkaus..."

  Vaikka empaattista ja kiintymykseen perustuvaa rakkautta sekä parisuhderakkautta on maailmassa, meissä ihmisissä on myös paljon armottomuutta itseä ja toisia kohtaan, itsen ja toisen arvottomana näkemistä, vihaa, pelkoa, epäluottamusta... Jo ensimmäisessä sukupolvessa Jumalan kuvaksi luotu ihminen lankesi syntiin.

Uskon, että jokaisessa ihmisessä on Jumalan antamaa rakkautta jo luomisen kautta, mutta Raamatussa myös kerrotaan, että Jumala antoi rakkautensa lähettämällä meille Jeesuksen tänne langenneeseen maailmaan. Opetuslapsi ja apostoli Johannes sanoo suoraan:

"Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:9-10; käännös 1933/38)

  Jumala on se, joka rakasti ensin. Jeesuksen kautta rakkaus tuli maailmaan. Paitsi että Jumala loi maailman Sanallaan, joka on Jeesus, Hän lähetti Jeesuksen tuomaan pelastuksen syntien sovituksen kautta.

Olen saanut kokea romanttisen rakastumisen puolin ja toisin, tuntenut empatiaa ja ollut toisten empatian kohteena lukemattomia kertoja sekä saanut kasvaa elämänmittaisissa kiintymyssuhteissa rakkaisiin ihmisiin, mutta kaikkein syvintä rakkautta olen tuntenut siinä, että Jumala on rakastanut minua ja antanut anteeksi syntini.

Joskus kristitytkin sanovat toisilleen: älkäämme aina jauhako synnistä, syntien sovituksesta ja Jeesuksen ristinkuolemasta – puhukaamme mieluummin Jumalan armosta ja rakkaudesta, iloisista asioista.

Uskon kuitenkin, että vaikka Jumalan armo ja rakkaus ovat paljon muutakin, syntien sovitus on edellytys sille, että se kaikki muukin ihanuus avautuu ihmiselle. Syntien sovitus ei ole kaiken lopputila, mutta se on Jumalan rakkaussuhteen alku jokaiselle, joka sen ottaa uskossa vastaan. Jeesus nousi kuolleista, ja meitäkin, jotka uskomme Häneen, odottaa ylösnousemus Taivaallisen Isän luo, ikuiseen iloon!

  Kun ihminen on saanut Jumalalta rakkautta sydämeensä syntien anteeksiannon kautta, hänen tulee antaa sitä muillekin. Johannes jatkaa:

"Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme." (1. Joh. 4:11; käännös 1933/38)
 

Ajatuksia Jeesuksesta ja Betanian Mariasta

 Betanian Maria on minusta yksi kiinnostavimmista Jeesuksen aikalaisista ja seuraajista Raamatussa. Hänestä Jeesus lausui mielestäni ehkä kauniimmat sanat kuin kenestäkään toisesta seuraajastaan.

"Maria on valinnut hyvän osan"

  Uudessa Testamentissa on useampi Maria-niminen nainen. Yksi heistä on tietysti Jeesuksen äiti Maria. Toinen on Betaniassa kahden sisaruksensa, Martan ja Lasaruksen, kanssa asuva Maria. Käytän hänestä selvyyden vuoksi nimitystä "Betanian Maria".

  Yksi aika tunnettu Betanian Mariaa koskeva Raamatunkohta löytyy Luukkaan evankeliumista. Siinä Jeesus puolustaa Marian valintaa Martan vaatimuksia vastaan. Kohta on niin lyhyt, että laitan sen kokonaisuudessaan tähän:

"Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."" (Luuk. 10:38-42)

Jotkut näkevät Jeesuksen asettumisen Marian puolelle epäreiluna – olihan Martta selvästi avun tarpeessa. Martta itsekin varmaan odotti, että Jeesus kehottaisi Marian hänen avukseen keittiötöihin. Mutta Jeesus kehuikin Marian valintaa viisaaksi. Mitään moitittavaa ei voi olla siinä, että janoaa kuulla Jumalan sanaa. Lopulta, jokaisen ihmisen iankaikkisuutta ajatellen, vain Jeesus on tarpeen.

Olen lukenut tätä kohtaa käsitteleviä tekstejä, joissa Jeesuksen sanat "vain yksi on tarpeen" ymmärretään siten, että Martankaan ei olisi tarpeen niin kunnianhimoisesti ja monipuolisesti kestitä vieraitaan, vaan vähempi ja vaatimattomammin toteutettu tarjoilukin riittäisi.

Lukiessani Raamattu-kommentaareja tästä kohdasta huomasin, että joissain niistä Jeesuksen sanat Marian valitsemasta hyvästä osasta liitetään yhteen sen kanssa, mitä apostoli Paavali myöhemmin opetti naimisissa olevan ja naimattoman uskovan naisen tehtävien erosta: siinä missä naimisissa oleva nainen huolehtii maallisista, naimaton nainen kantaa huolta siitä, mikä kuuluu Herralle (1. Kor. 7:34-35).

Raamatussa kerrotun perusteella on todennäköistä, että Maria oli naimaton, kun taas Martan moni arvelee olleen leski ja talon emäntä (ja siten myös päävastuussa vieraiden palvelemisesta). Jos näin oli, Marian oli erityisen tärkeää kuunnella häiriöittä Jeesuksen opetusta – se oli hänen päätehtävänsä.


Betanian Maria ja Jeesuksen empaattisuus

  Minusta ne Raamatunkohdat, joissa kerrotaan Betanian sisaruksista, ja etenkin Jeesuksen suhtautumisesta Mariaan, tuovat erityisellä tavalla esiin Jeesuksen empaattisuuden. Näin on esim. siinä Johanneksen evankeliumin kohdassa, jossa kerrotaan, kuinka Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista. Tapahtumien alkuvaiheessa Jeesus kohtaa itkevän Marian:

"Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: "Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut." Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: "Missä hänen hautansa on?" "Herra, tule katsomaan", he vastasivat. Jeesus itki." (Joh. 11:32-35)

Melko harvoin puhutaan Jeesuksen empaattisuudesta ja tunteellisuudesta. Jumalan rakkaus ihmisiin on toimintaa ja tekoja, mutta siihen sisältyy myös tunteita. Vanhassa Testamentissakin, siis jo ennen Jumalan syntymistä ihmiseksi Pojassa Jeesuksessa, tuodaan monin paikoin esiin Jumalan tunteellisuus; esim. Jesajan kirjassa on paljon Jumalan rakastavaa, tunteellista puhetta kansalleen.

  Näin kerran "Raamatunkertomuksia lapsille"-tyylisen piirrossarjan jakson, jossa kerrottiin Jeesuksen vaiheista Betaniassa. Maria esitettiin ohjelmassa hieman hajamielisyyteen taipuvaisena, herkästi hämmentyvänä ja sen takia muiden kiusanteon kohteena. Martta-sisar kuvattiin taas päinvastaisena eli mestarillisena "multitaskaajana" ja, em. Raamatun kohdan mukaisesti, vähän turhankin korkean standardin itselleen asettaneena emäntänä.

Olipa tuo kuvaus Mariasta missä määrin oikeaan osuva tahansa, jaksossa pohdittiin erästä asiaa, joka minullekin on usein tullut mieleen lukiessani kolmatta Betaniaan sijoittuvaa Raamatunkertomusta; tapahtumista kerrotaan luvuissa Joh. 12, Mark. 14 ja Matt. 26.

Jeesuksen ollessa opetuslapsineen taas vierailulla ja aterioimassa Martan, Marian ja Lasaruksen luona, Maria otti täyden pullon kallista nardusöljyä, voiteli sillä Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Opetuslapset, etunenässä Juudas, joka sittemmin kavalsi Jeesuksen, alkoivat moittia Mariaa. Juudaksen mielestä tämä oli kalliin öljyn haaskaamista, koska sen olisi voinut myydä ja antaa rahat köyhille. Evankelista Johannes huomauttaa tässä kohtaa, että oikeasti Juudas ei välittänyt köyhistä, vaan sanoi noin, koska yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan.

Minua ihmetyttää, että kaikki katsoivat sopivaksi sättiä Mariaa muiden kuullen hänen omassa kodissaan, vieläpä hyvästä teosta, jonka hän teki Jeesukselle! Eikä pelkästään Juudas, vaan myös muut opetuslapset osallistuivat sättimiseen. Tämä saa minut ajattelemaan, että Maria ei ollut kovin arvostetussa asemassa muiden silmissä. Ehkä tämä tilanne sai piirrossarjan käsikirjoittajat esittämään Marian muiden väheksymänä ja kiusaamana.

Tässäkin tilanteessa Jeesus puolusti Mariaa oikeudenmukaisesti ja empaattisesti:

"Mutta Jeesus sanoi: "Antakaa hänen olla. Miksi te pahoitatte hänen mielensä? Hän teki minulle hyvän teon. Köyhät teillä on luonanne aina, ja te voitte tehdä heille hyvää milloin tahdotte, mutta minua teillä ei aina ole. Hän teki minkä voi. Hän voiteli edeltäkäsin minun ruumiini hautaamista varten." (Mark. 14:6-8)

Betanian Maria ja evankeliumi

  Olen monta kertaa ajatellut, miten vaikeaa Jeesuksen läheisten oli suhtautua Hänen lähestyvään kuolemaansa.

"Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista." (Matt. 16:21)

Opetuslapsi Pietarin kerrotaankin koettaneen aluksi estellä Jeesuksen ristille menemistä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" (Matt. 16:22). Koska ristinkuolema, niin kauhistuttavaa kuin se olikin kaikkien Jeesusta rakastavien mielestä, kuitenkin kuului Jumalan pelastussuunnitelmaan, Jeesus nuhteli Pietaria ankarasti ja sanoi hänelle mm.: "Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" (Matt. 16:23)

  Betanian Maria voiteli Jeesuksen ruumiin edeltäkäsin Hänen hautaamistaan varten. Maria ei vastustellut Jumalan pelastussuunnitelman toteutumista, vaan teki, minkä siinä tilanteessa pystyi. Sitä paitsi Jeesushan oli luvannut, että Hän kolmantena päivänä nousee kuolleista!

Maria oli kuunnellut Jeesusta tarkkaan, mutta ei pelkästään kuunnellut, vaan myös uskoi ja luotti Jeesukseen sekä toimi Hänen sanojensa mukaisesti. Mielestäni Jeesus lausui Betanian Mariasta ehkä kauniimmat sanat kuin kenestäkään toisesta seuraajastaan:

"...Hän teki minkä voi. Hän voiteli edeltäkäsin minun ruumiini hautaamista varten. Totisesti: kaikkialla maailmassa, missä ikinä evankeliumin sanoma julistetaan, tullaan muistamaan myös tämä nainen ja kertomaan, mitä hän teki." (Mark. 14:8-9)