Veressä on elämä

  Raamattu kertoi jo tuhansia vuosia sitten sen minkä luonnontiede myöhemmin on todistanut: ihmisten ja eläinten biologinen elämä on veressä.

  Veressä on myös ikuinen elämä.

Verisuoniterveysintoilija

  Olen jonkinasteinen terveysintoilija. Viime vuonna innostuin suoliston mikrobiomista ja muutin ruokavaliotani kasvispainotteisemmaksi saadakseni monipuolisesti kuituja sitä ruokkimaan. Tänä vuonna olen innostunut verisuonista ja lisännyt arkeeni verisuoniterveyttä edistäviä elämäntapoja.

Kuva: Pixabay / Olena

  Jo aiemmin aloittamani kasvis- ja kalapainotteinen ruokavalioni auttaa myös verisuonia: saan vähemmän tyydyttynyttä rasvaa ja enemmän verisuonia helliviä omega3-rasvahappoja. Kun tyydyttyneen rasvan määrä ruokavaliossa on vähäisempi, veren LDL-kolesterolipitoisuuden kohoaminen liian korkealle on epätodennäköisempää. Liian suurina määrinä se tuppaa kertymään verisuonten seinämiin tukoksia aiheuttavina plakkeina.

Uusi tuttavuus on tumma suklaa. Syön nykyään kaakaopitoisuudeltaan vähintään 70-prosenttista suklaata joka päivä pääaterian jälkiruoaksi muutaman palan. Tumman suklaan polyfenolit tutkitusti parantavat veren virtaavuutta. Ilahduttava yllätys on ollut että tumma suklaa on romahduttanut makean mielitekoni: lähes päivittäinen puoli levyä maitosuklaata on vaihtunut 20-30 grammaan tummaa suklaata! 

Muutos on ollut hämmentävä. Ehkä en koskaan olekaan himoinnut suklaan makeutta, kuten olen olettanut, vaan sen sisältämää kaakaota? Kun kaakaopitoisuus on huomattavasti suurempi, pienempi määrä suklaata riittää. Olen myös alkanut todella nauttia tumman suklaan vahvasta mausta.

  Saadakseni veren virtaamaan tehokkaammin myös ruumiin pinnalla, siis iholla, sekä raajojen kärkiosissa olen lisännyt arkeeni sykettä nopeasti nostavia liikuntapyrähdyksiä sinne tänne kestävyysliikuntaa ja voimaharjoittelua täydentämään. Esim. roskat vietyäni juoksen portaat ylös niin nopeasti että hengästyttää kunnolla. Liikunta ylipäätään lisää verisuonten notkeutta sekä edistää uusien verisuonten kasvua. Niin, ja se auttaa myös kohottamalla veren HDL-kolesterolia, joka siivoaa verisuonia LDL-kolesterolin kertymistä. 

Pyrin hengittämään sierainten kautta silloinkin kun hengästyn kohtalaisesti liikunnan aikana. Nenän kautta hengittäminen vapauttaa typpioksidia joka laajentaa ja rentouttaa verisuonia ja sitä kautta parantaa verenkiertoa sekä alentaa verenpainetta.

  Huolehdin että saan riittävästi K2-vitamiinia. K2 kuljettaa kalsiumia verestä luustoon jolloin se ei jämähdä kalkkeuttamaan verisuonten seinämiä. Tätä vitamiinia saa lähinnä hapattamalla valmistetuista kasviksista ja eläinkunnan tuotteista, joten kasvispainotteisena ruokailijana otan sitä varmuuden vuoksi purkista ainakin niinä päivinä kun en syö esimerkiksi hapankaalia.

  Verenpaineeni on aina ollut ihanteellisella tasolla, mutta tiedän että näin keski-ikäisenä se saattaa ruveta kipuamaan salakavalasti korkeammalle. Tämän vuoksi jo toissa vuonna hankin verenpainemittarin. Nyt verisuoniterveydestä innostuttuani olen alkanut mitata verenpaineeni säännöllisesti 1-2 kertaa kuukaudessa.

  Haluan että verisuoneni ovat mahdollisimman nuorekkaat, notkeat, avonaiset sekä sisäseinämiltään sileät ja liukkaat niin että veri pääsee soljumaan kaikkiin kudoksiini. Sillä veri pitää yllä koko ruumiin elämää. Ihmisten ja eläinten elämä on veressä.

Jo Raamattu sen kertoi

   Jo tuhansia vuosia sitten Raamattu sen kertoi: "veressä on elämänvoima" (5. Moos. 12:23). Biologisen elämän osalta tiede on sen todistanut. Veren hemoglobiini kuljettaa happea keuhkoista kudoksiin mahdollistamaan aineenvaihdunnan. Ruoan energia ja ravinteet kulkevat kaikkialle ruumiiseen veren mukana. Verihiutaleet korjaavat vaurioita ja valkoiset verisolut taistelevat taudinaiheuttajia vastaan. Veri kuljettaa lämpöä ruumiin sisäosista pinnalle. Tässä oli vain muutama niistä tavoista joilla suonissamme virtaava hehkuvan punainen nestemäinen kudos ylläpitää koko ruumiin elämää.

Kuva: Pixabay / Olga Volkovitskaia

Jos joku vielä inttää ettei veri ole sen merkittävämpi ruumiin elämän ylläpitäjä kuin vaikkapa sydän, munuaiset, aivot tai maksa, niin muistutan, että nuokin sisäelimet pysyvät toiminnassa niiden kudoksissa kiertävän veren ansiosta! Jos veren pääsy kudosryhmään estyy liian pitkäksi aikaa tai heikkenee merkittävästi, seurauksena on kudoksen elämän päättyminen eli kuolio.

  Luoja loi meihin luuytimen jossa jatkuvasti valmistuu uutta verta ruumiin tarpeisiin. Hän loi meille sydämen erottelemaan ja ohjamaan happipitoisen veren valtimoiden kautta kaikkialle ruumiiseen ja hapettoman veren keuhkoihin muuntumaan uloshengitettäväksi hiilidioksidiksi. Hän laittoi sydämemme pumppaamaan ja pitämään veren liikkeessä. Lisäksi Luoja loi olosuhteet ja eväät veren vahvistamiseen, esimerkiksi ravinnon joka sisältää rautaa josta ruumiissamme valmistuu hemoglobiinia joka kuljettaa happea kudoksiin. Ja niin edelleen.

Ai niin, eräs huomio aiemmin mainitsemastani typpioksidista, joka siis oli se verisuonia rentouttava tärkeä kaasu jota syntyy nenän kautta hengittäessämme. Tiedemiehet löysivät ja nimesivät sen vasta 1700-luvun lopulla, ja sen merkittävä tehtävä verenpaineen säätelyssä tajuttiin niinkin myöhään kuin 1980-luvulla. Mutta jo Raamatun luomiskertomuksessa meitä ohjataan hengittämään nenän kautta (aina kun mahdollista): ihmisen luotuaan Luoja puhalsi elämänhenkäyksensä ihmisen sieraimiin, ei suuhun (1. Moos. 2:7).

Veressä on ikuinen elämä

  Tavoista joilla veri ylläpitää ruumiidemme biologista elämää voisin jatkaa esitelmöintiä muutamankin esseekirjoituksen verran. Kuten voisi varmaan jokainen googlaamis- ja sisälukutaidon hallitseva ihminen... 

Mutta paitsi että elämä on veressä biologisella tavalla, Raamattu kertoo myös että veressä on ikuinen elämä. Tästä en osaa sanoa yhtä paljon. Kyse on niin ihmeellisestä, yliluonnollisesta asiasta. Elämän salaisuus on Jumalalla. Raamatussa siitä kerrotaan kuitenkin kaikki mitä meidän nyt tarvitsee tietää. 

Myös Jeesuksen, tänne maan päälle ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan ruumiissa oli verisuonet joissa kiersi veri. Mutta toisin kuin me kaikki muut ihmiset, Jeesus oli puhdas synnistä. Raamatun mukaan syntisyys on ikuisen elämän este, ja syntien sovitus ja anteeksianto on mahdollinen vain veren vuodatuksen kautta.

Suuressa armossaan ja rakkaudessaan Jeesus antoi itsensä ristillä meidän syntiemme sovitukseksi niin että Hänen verensä kautta saamme anteeksiannon ja ikuisen elämän.

"Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä." (Ef. 1:7-8)

Ruokavaliopohdintoja Raamatun valossa

  Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa saivat minut pohtimaan kuitujen merkitystä ruokavaliossa. 

  Raamatussa meitä ei opeteta kasvissyöntiin, mutta siellä otetaan kantaa eläinten kohteluun ruoantuotannossa. 

Kuitujen salaisuus

  Viimeisen vuoden aikana olen syönyt kala-kasvispainotteisesti. Tarkoituksenani on saada terveyshyötyjä sekä pienentää ruokalaskua. Syön kyllä maaeläintenkin lihaa, mutta aiempaa harvemmin. Nykyisestä kasvispitoisesta ruokavaliostani saan paljon kuituja, eikä vatsani ole koskaan voinut yhtä hyvin. Ja kun ruoansulatus toimii, koko ruumis tuntuu toimivan paremmin.

Kuva: Unsplash / Svitlana

Syön joka ilta, päivän toisena lämpimänä ateriana, ruis- tai kaurapuuroa marjoilla ja pähkinöillä. Kuitupitoisen ruoan lisäksi päivittäinen liikunta sujuvoittaa ruoansulatustani.

Kasvisruokia paljon sisältävä ruokavalio tulee edulliseksi, kunhan tekee ruoan pääsääntöisesti itse. Kasvikunnasta valkuaisaineita saa erityisesti palkokasveista eli herneistä, linsseistä ja pavuista, ja nämä raaka-aineet ovat halpoja sekä hyvin säilyviä. Säilyvyys on tärkeää kun haluaa minimoida hävikin ja säästää rahaa.

  Kun suunnittelin ruokavaliotani reilu vuosi sitten, muistin erään asian mitä Jeesus sanoi Raamatussa ruoasta. Matteuksen evankeliumin 15. luvussa fariseukset moittivat Jeesuksen opetuslapsia siitä että nämä eivät ennen ruokailua olleet suorittaneet perinnäissäännöstön mukaisia pesuja. 

Ulkokultaiset fariseukset olivat aina moittimassa Jeesusta ja opetuslapsia. Jeesus hyödynsi tilanteen opettamalla etteivät ulkonaiset tekomme, kuten pesemättömin käsin syöminen, saastuta meitä, vaan että ulkonaiset väärät tekomme ovat itse asiassa vain merkki siitä, että olemme saastaisia sisäisesti: "Kuulkaa ja ymmärtäkää. Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos." 

Ihmissydän on synnin alkulähde. Jeesus jatkoi opetustaan:

 "Ettekö käsitä, että se, mikä menee suusta sisään, jatkaa kulkuaan vatsaan, ja sitten se ulostetaan. Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin." (Matt. 15:17-20)

Aamen. Ihmissydän ei ole mikään hyvyyden lähde, vaikka meillä ihmisillä vaikuttaa olevan tarve helliä ajatusta ihmisen pohjimmaisesta hyvyydestä. Olen aina rakastanut tätä Jeesuksen opetusta.

  Mutta tällä kertaa huomioni kiinnittyi tapaan jolla Jeesus puhuu siinä ruoasta. Hän kuvailee ruokaa joksikin mikä menee suusta sisään ja joka myöhemmin ulostetaan... Eikö tämä sisään-ja-ulos -malli toteudukin olennaisimmillaan kuitupitoisessa ruoassa?

Kuituja saa ainoastaan kasvikunnan antimista. Vihannesten, hedelmien, viljojen ja marjojen ravintoaineet imeytyvät matkalla läpi ruoansulatuskanavan ja loppuosassa, paksusuolessa, jäljelle jäänyt sulamaton kuitu muodostuu yhdessä veden kanssa pehmeäksi massaksi, joka on helppo ulostaa. 

Mutta kuitupitoisen ruokavalion salat ovat syvällisesti alkaneet aueta vasta viime vuosikymmenten tutkimuksen myötä. Monipuolisesti kasvikunnan tuotteita sisältävä ruokavalio ei ainoastaan saa vatsaa toimimaan, vaan sisältää prebiootteja, jotka ruokkivat koko ruumiin terveyttä edistävää suoliston mikrobiomia. Tieteellinen näyttö monipuolisen mikrobiomin hyvistä vaikutuksista esim. immuunipuolustukselle ja aivoterveydelle on vahva. 

  Kahden tuhannen vuoden takaisessa Israelissa tyypillisen ruokavalion perusta kuulemma koostui palkokasveista kuten linsseistä, härkäpavuista ja kikherneistä. Joka aterialla tarjoiltiin vehnästä tai ohrasta leivottua täysjyväleipää. Suosittuja vihanneksia olivat sipuli, purjo ja valkosipuli ja hedelmiä viinirypäleet, oliivit, omenat, välimerentaatelit ja viikunat. Lihaa syötiin vain silloin tällöin, monissa kotitalouksissa pelkästään juhla-aterioilla, kalaa useammin.

Todella kuitupitoista – ei mikään ihme että ruoka käsitettiin yksinkertaisesti ilmaistuna asiaksi joka kulkee elimistön läpi ja tulee lopulta ulos! 

Itse asiassa tyypillinen Raamatun ihmisten murkina kuulostaa ravitsemusammattilaisten usein suosittelemalta Välimeren ruokavaliolta. Toki joitain eroja on. Esimerkiksi äyriäisiä, jotka ovat melko yleisiä Välimeren ruokavaliossa, juutalaiset eivät syöneet, koska noudattivat Mooseksen laissa annettuja ruokarajoituksia. Jeesuskin noudatti niitä, täydellisesti.

  Mutta vaikka Jeesus maailmassa ollessaan ilmeisesti söi paljon kasvikunnan antimia, ei Hän kasvissyöjä ollut.

Lihansyönti ok, eläinten kaltoinkohtelu jumalatonta 

  Olen tottunut siihen että netissä törmää Jeesusta ja kristinuskoa koskeviin väitteisiin, jotka eivät ole Raamatun mukaisia. Vuosien varrella keskusteluissa on kiertänyt väitteitä että Jeesus meni naimisiin Maria Magdaleenan kanssa tai että Hän opetti jälleensyntymisoppia tai oli arvostettu joogi. Hiljattain törmäsin taas yhteen outoon väitteeseen. Sen mukaan Jeesus oli vegaani.

Joskus kyllä täytyy ihmetellä, miksi nämä ihmiset eivät yksinkertaisesti lue mitä Raamattu sanoo Jeesuksesta. Raamattu kun kuitenkin on ainoa luotettava tietolähteemme Hänestä, uskoipa siihen Jumalan sanana tai ei.

Se että Jeesus söi kalaa on kerrottu Luukkaan evankeliumissa harvinaisen selvästi ja yksityiskohtaisesti: "He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi." (Luuk. 24:42-43)

Jeesus puhui kananmunista ruokana (Luuk. 11:12).

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan kuinka opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Mihin tahdot, että valmistamme pääsiäislampaan sinun syödäksesi?" (Matt. 26:17; käännös 1933/38) Ja Jeesus antoi heille ohjeet yhteisen juhla-aterian valmistelemiseen.

  En missään nimessä ole vegaanista ruokavaliota ja elämäntapaa vastaan. En ole ruokavaliofanaatikko mihinkään suuntaan. Hyvin suunniteltuna vegaaniruokavalio voi olla toimiva vaihtoehto ainakin osalle ihmisistä. Sen kiistattomana etuna on, että sitä noudattaessaan ei tule osallistuneeksi eläinkunnan tuotteiden tehotuotantoon, jossa esiintyy paikoin räikeää eläinten kaltoinkohtelua. 

Raamatussa on monia kohtia, joista selviää että Jumala välittää eläimistä ja haluaa niitä kohdeltavan hyvin karjankasvatuksessa. Sananlaskuissa sanotaan: "Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton." (Sananl. 12:10; käännös 1933/38). 

Eläimiä saa siis hyödyntää ruoantuotannossa, mutta se tulee tehdä eläinten tarpeista ja hyvinvoinnista huolehtien. Ihannetapauksessa eläimiä kasvatettaisiin ruoaksi vain luomutilojen kaltaisissa olosuhteissa. Myös riista eli metsästämällä saatu liha on eläinten ystävälle sopiva valinta.

  Vaikka syönkin punaista lihaa, tänä pääsiäissunnuntaina en syö lammasta, vaan todennäköisesti uunilohta vihannesten ja juuresten kera. Vietän toki pääsiäistä: juhlistan Jeesusta, todellista Jumalan karitsaa, joka antoi itsensä ristillä syntiemme sovitusuhriksi ja nousi kolmantena päivänä kuolleista!

"Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: 'Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!'" (Joh. 1:29)

Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla

  Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, mutta se mitä Betlehemissä tapahtui kaksi vuosituhatta sitten oli enemmän kuin vain suloisen poikalapsen syntymä.

  Miksi Jeesuksen ihmiseksi syntyminen kuului Jumalan suunnitelmaan?

Jeesuksen ihmiseksi syntymisen juhla

  Suomen kieli on minulle rakas, mutta yhtä asiaa kadehdin englannin kielestä. Nimittäin sanaa Christmas. Se tulee muinaisenglannin sanoista Cristes Maesse ja tarkoittaa Kristuksen messua. Varhaisin teksti josta sanapari löytyy on vuodelta 1038. Suomen kielen joulu taas tiettävästi tulee sanasta yule, joka on muinainen germaanien talvijuhla. 

Kuva: Pixabay / Jeff Jacobs

Kuuntelin adventtiaikana äänikirjana Charles Dickensin klassikon Saiturin joulu. Kirja ei ole suorasanaisen kristillinen, mutta sisältää viittauksia joulun kristilliseen merkitykseen, jotka kuitenkin saattavat mennä ohi suomenkielisen käännöksen lukijalta. Saituri Scroogen sisarenpoika mainitsee joulun ihanuudesta puhuessaan "kunnioituksen joka sisältyy sen pyhään nimeen ja alkuperään". Sisarenpoika, kirjan sydämellisin hahmo, viittasi Kristuksen messuun.

Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Kuten Joulurauhan julistuksessa sanotaan: "Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla." 

Mutta joulu on myös hämmästyttävää ihmettä kunnioittava juhla. 

  Matteuksen evankeliumissa kerrotaan kuinka salaperäiset miehet, idän tietäjiksi kutsutut, seurasivat taivaalla loistavaa tähteä, joka johdatti heidät todistamaan ihmettä: Jumalan Poikaa, ihmiseksi syntynyttä.

"Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen." (Matt. 2:9)

 

Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmettä kuvaava teologinen sana inkarnaatio tarkoittaa lihaksi tulemista. Samaan tapahtumaan viittaa Johannes oman evankeliuminsa alussa sanoessaan ensin, että Sana oli Jumala ja sitten, että Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Jeesus on Jumalan Sana.

En oikein osaa sanoa tästä tapahtumasta muuta kuin todeta, että se oli ihme; toteutumistavan yksityiskohdat ovat mysteeri. Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta, kuten uskontunnustuksessa muotoillaan. 

Tapahtui jotain minkä luultiin olevan mahdotonta. 

Mariakin, joka oli neitsyt, oli hämmentynyt, kun enkeli Gabriel tuli tervehtimään häntä ja kertomaan Jumalan suunnitelmasta:

"Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen." (Luuk 1:30-32)

Tämän kuultuaan Maria kysyi: »Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.» Enkeli vastasi tavalla, joka saa kaiken kuulostamaan vain entistä suuremmalta mysteeriltä: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan."  (Luuk. 1:34-35)

Lopuksi enkeli lisää: "Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." (Luuk. 1:37)

Vapahtajan syntymäjuhla

 Mutta siitä, miksi Jeesuksen ihmiseksi syntyminen kuului Jumalan suunnitelmaan, tiedän jotain varmuudella, koska se kerrotaan Raamatussa. Syy sisältyy pelastuksen evankeliumin ytimeen.

Jeesuksen oli tarkoitus täyttää Jumalan laki meidän syntisten ihmisten puolesta, ja tämän takia Hänen oli synnyttävä ihmiseksi, ns. lain alaisuuteen: "Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5)

Toiseksi, Jeesuksen oli välttämätöntä vuodattaa viaton verensä meidän syntiemme sovitukseksi ja anteeksi antamiseksi. Ja sitä varten Hänen piti olla kaltaisemme lihaa ja verta oleva ihminen. Apostoli Pietari kirjoitti kirjeessään: "Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä." (1. Piet. 1:18-19)

Kuva: Pixabay / Davie Bicker

  Vapahtaja Jeesus kävi maailmassa toteuttamassa Jumalan pelastussuunnitelman. Hänen maanpäällinen elämänsä alkoi ihmeestä ja myös huipentui kuolleista nousemisen ihmeeseen, jonka senkin luultiin olevan mahdotonta. Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmeen syy oli siis Jumalan armo ja rakkaus meitä kohtaan.

  Rauhaisaa joulua kaikille!

"Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa." (Matt. 2:10-11)

  

Pohdintoja ihmisen syntisyydestä

  Ihminen on perisyntinen, luonnoltaan täysin turmeltunut, hengellisesti kuollut. Adamin ja Eevan tottelemattomuuden takia jokainen ihminen syntyy Jumalan epäsuosioon, "vihan lapseksi". 

Syntisestä luonnosta juontuvat ihmisten syntiset teot. Ja synnin takia me kaikki ansaitsisimme joutua Helvettiin.

  Jumalan kiitos, kristinuskon sanoma ei pääty ihmisen syntisyyden toteamiseen.

Ihmisen perisyntisyys

  Minulla on ollut sitkeä taipumus ajatella kuten Eino Leinon runonsäkeessä sanotaan: "Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista." Runo, Hymyilevä Apollo, kokonaisuudessaan kuvailee ihmistä pohjimmiltaan hyvänä, hymyilemistä voimana jolla pystyy hallitsemaan maailmaa, lempeyttä ja laulua tienä ihmisten väliseen yhteisymmärrykseen maailmassa, jossa Jumala "on jokaisen sielussa". 

Olisi kieltämättä suloista elää tuollaisessa maailmassa ja olla Hymyilevän Apollon kaltainen ihminen, mutta todellisuus ei ole sellainen – ei ympäröivä maailma eikä kukaan meistä.

 Uskoon tuloni aikoihin minua oli alkanut kiinnostaa kristinuskon oppi ihmisen syntisyydestä. Lueskelin mitä teologit olivat kirjoittaneet ihmisen perisyntisestä luonnosta, joka palautuu aina ensimmäisen ihmisen syntiinlankeemukseen Edenin puutarhassa, ja josta meidän syntitekomme juontuvat.

Mieleeni painui erityisesti tietty kohta luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen kuvauksessa ihmisen perisyntisyydestä, koska se oli niin karua luettavaa: "ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa."

Lukiessani tuota tekstinkohtaa ensimmäisen kerran minua alkoi naurattaa, koska siinä niin kertakaikkisesti otetaan luulot pois. Kaikki ihmisluonnon hyvyyttä puolustelevat vastalauseet tyrmätään, ja ne ihmisen ominaisuudet, joita yleensä on esitetty ihmishyvyyden lähteiksi – äly, sydän, tahto – tyrmätään erityisesti.

Tällaisten opetusten tarkoitus ei ole masentaa ihmisiä, vaan saada meidät ymmärtämään mm., ettemme pysty tekemään mitään, mikä miellyttää Jumalaa hengellisesti. Taivaaseen ei voi päästä omin teoin ja ponnisteluin, vaan vain Jumalan armosta.

Ihminen tekee syntiä, koska on syntinen

 Ihmisen perisyntisyyttä ajatellessani tunsin myös helpotusta, koska koin, ettei minun enää tarvitse puolustella itseäni. Olin aina ajatellut, Eino Leinon runon tavoin, olevani pohjimmiltani hyvä ihminen, kunnes nuorena aikuisena tein niin pahan teon, etten päässyt siitä yli. Tein abortin synnin. Vaikka elämäntilanteeni oli vaikea, lapsen pitäminen ei olisi ollut mahdotonta.

En enää kehdannut enkä jaksanut yrittää vakuutella (lähinnä itselleni ja Jumalalle), että olen hyvä ihminen, vaikka olenkin tehnyt sitä ja tätä pahaa. Syntisyyteni tunnustaminen vapautti minut puolustelusta ja selittelystä, joiden tarkoitus oli ollut saada minut näyttämään hyvältä ihmiseltä – mitä en enää voinut uskoa.

  Myös se, miksi maailma on niin hirveässä tilassa, sai selityksen ihmisen turmeltuneesta luonnosta: ei ole sattumaa, että ihmiskunta painiskelee sukupolvi toisensa jälkeen sekä yksityisten että yhteiskuntaan ja koko ihmiskuntaan vaikuttavien hirveyksien kanssa. Raamatun kuvaus syntiin langenneesta ihmiskunnasta vastaa sitä, mitä näen tässä maailmassa.

  Nykymaailmassamme vakuutellaan usein, humanismin ja tasavertaisuuden hengessä, että kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä, kunhan vain kaikille suodaan mahdollisuus siihen. Raamatussa taas opetetaan, että kaikki ovat yhtä pahoja – syntisiä, vailla Jumalan kirkkautta. Joten jos tasavertaisuutta kaipaa, niin raamatullinen, kristillinen ihmiskäsitys on sellainen: kaikki ovat syntyjään samalla viivalla syntisyyden suhteen eikä kellään ole aihetta ylpeilyyn.

"– Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan." (Room. 3:10-12)

Toivo Jeesuksessa

  Jos kristinuskon sanoma olisi vain sellainen, että ihminen todetaan luonnoltaan turmeltuneeksi syntiseksi, niin sehän olisi hyvällä syyllä perusta ihmisvihalle, itsevihalle, toivottomuudelle. Ihminen voisi vain ajatella, ettei hänellä ole mitään menetettävää, ja että hän voi saman tien jatkaa synnissä rypemistä vaikka kahta kauheammin.

Jumalan kiitos, näin ei ole.

  Jo se, että Jumala on luonut ja antanut elämän jokaiselle meistä, on suuri asia omanarvontunnon kannalta. Tarkoitan sitä, että vaikka joku kokisi olevansa turha ja ettei hänen kuuluisi edes olla olemassa, hänen silti kuuluu olla olemassa ja elää tässä maailmassa. Kaikkivaltias Jumala on tahtonut niin. Edellä lainaamissani tunnustuskirjoissakin tähdennetään, että me ihmiset perisynnin turmelemasta luonnostamme huolimatta olemme yhä Jumalan luomia ja Hänen huolenpitonsa kohteita.

"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä." (Ps. 139:13-14)

  Ja vaikka olemme syntisiä ja ansaitsisimme joutua Helvettiin, kristinuskon sanoma on sanoma pelastuksen toivosta. Edellä totesin, että kaikki ihmiset ovat yhtä huonoja, siis syntisiä. On kuitenkin yksi ihminen, joka on vanhurskas ja synnitön, ja Hän on ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Jeesuksen takia meillä on toivoa.

Jumala, koska Hän rakasti maailmaa, lähetti Jeesuksen meidän pelastukseksemme niin, että voimme saada syntimme anteeksi sekä saada lahjaksi Jumalan vanhurskauden, joka on Taivaaseen pääsyn edellytys.

 "Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." (Room. 3:22-25)

Jumala ei ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeen heittänyt turmeltuneita syntisiä pois, Helvetin tuleen, vaan, kuten tunnustuskirjoissa sanotaan, ottaa ihmisen muovailtavakseen, rakkaan Poikansa kautta puhdistettavaksi synnistä, pyhitettäväksi ja pelastettavaksi.

Mistä rakkaus alkoi?

  Osaako ihminen rakastaa toista, jos kukaan ei ensin ole rakastanut häntä?

  Rakkautta on selitetty mm. peilisolujen toimintaan perustuvalla empatialla ja pohjimmiltaan geenien itsekkyydellä, mutta silti laajalti myönnetään, että rakkaudessa on mystinen elementti.

  Mistä rakkaus on alun perin tullut maailmaan?

Rakastamisen kaksi koulukuntaa

"Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi." (Sananl. 28:19)

  On sanonta: "Jotta kykenee rakastamaan muita, on ensin rakastettava itseään." Siinä on vinha perä: itsensä hyväksyminen, armollisuus itseä kohtaan sekä sen ymmärtäminen, että on arvokas, tekevät helpommaksi saman kaltaisen suhtautumisen myös toisiin.

Mutta sanonnassa lähdetään siitä, että itseään voi noin vain ruveta rakastamaan. Itsensä rakastamista tarjotaan varmana ratkaisuna rakkaudettomuuteen: katsos, rupeat vain rakastamaan itseäsi – siitä se lähtee! Sitä en ihan täysin allekirjoita.

  Luin kerran nettikeskustelua nimenomaan tästä sanonnasta, ja huomasin kuuluvani enemmänkin päinvastaiseen koulukuntaan: jotta kykenee rakastamaan itseään ja muita, on ensin saatava rakkautta toiselta.

Jotta voin katsoa toista armollisesti ja hyväksyvästi, rakastavasti, jonkun on ensin täytynyt katsoa minua siten. Ja jotta voin itse katsoa itseäni niin, jonkun on ensin täytynyt katsoa minua niin.

Kun joku keskustelijoista ilmaisi tämän näkemyksen, ajattelin heti, että kyllä, noin päin se menee. Joten alussa mainitsemani sanonta sittenkin kiepsahtaa toisin päin: kaiken rakastamiseni alku on siinä, että joku toinen on ensin rakastanut minua.

  Maailmassa on paljon pahaa, mutta kyllä rakkauttakin ihmisten välillä on: puolisoiden välillä, vanhempien ja lapsen välillä, ystävien välillä, joskus tuntemattomienkin välillä. Miten rakkaus on alun perin tullut tänne, jos tai kun ajattelee, ettei kukaan ole voinut sitä itse itseensä pumpata ja sitten lähteä jakamaan muille?

Rakkaus on enemmän kuin empatiaa

  Humanistinen, ateistinen näkemys rakkaudesta perustuu yleensä empatiaan, jota puolestaan on selitetty tieteellisesti mm. peilisolujen toiminnalla. Aivojen peilaamisjärjestelmien solut saavat ihmisen myötäilemään toisen ilmeitä, eleitä, liikkeitä, äänenpainoja, tunnetiloja.

Muistan opiskeluajoilta jännän peilaamisilmiön: aina kun joku luentosalissa vaihtoi istuma-asentoa, monelle muullekin tuli yhtäkkinen tarve vaihtaa samaan asentoon. Toisen hymyn, itkun, naurun ja äänensävyjen tarttuminen lienee tuttu esimerkki peilisolujen toiminnasta monille meistä. Peilaaminen helpottaa myötätuntemista, toisen kokemuksen ymmärtämistä, ja sitä kautta se lisää halua esim. auttaa.

Jotkut selittävät, että rakkaus perustuu pohjimmiltaan "geenien itsekkyyteen": se saa ihmisen rakastumaan, pariutumaan ja lisääntymään sekä suhtautumaan empaattisesti "oman heimon" jäseniin – joko geeneiltään saman kaltaisiin tai niihin, jotka katsotaan hyödyllisiksi oman geeniperimän leviämiselle. Tällä selitetään mm. yhteisöllisyyttä.

  Minusta rakkaus on kuitenkin enemmän. Ajattelen siis, että peilisolujen toiminnalla ja "geenien itsekkyydellä" on oma osansa kokonaisuudessa, mutta uskon ja tunnen rakkauden olevan muutakin. Rakkaus voi saada ihmisen esimerkiksi toimimaan uhrautuvasti tilanteissa, joita ei voida puhtaasti palauttaa noihin periaatteisiin.

Monet humanistisesti ja ateistisesti ajattelevatkin myöntävät, että rakkaus on aina osittain mysteeri – ei kokonaan mitattavissa ja järkeiltävissä.

  Uskon, että rakkauden alku on Jumalassa, joka loi ihmisen (kaikki ihmiset, myös ne humanistisesti ja ateistisesti ajattelevat) kuvakseen. Se kaikki biologinen, mikä on tieteellisesti mitattavissa, mukaan lukien geenit, sukupuoli ja lisääntyminen sekä ne peilisolut, on Jumalan luomaa. Sen kautta ilmenevä rakkaus on lähtöisin Luojasta.

  Rakkauden alku, se mystinen ulottuvuus, joka on ihmisten järkeilyiltä ja mittalaitteilta usvan peitossa, on Jumala.

"Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.»" (1 Moos. 1:27-28)

"Siinä on rakkaus..."

  Vaikka empaattista ja kiintymykseen perustuvaa rakkautta sekä parisuhderakkautta on maailmassa, meissä ihmisissä on myös paljon armottomuutta itseä ja toisia kohtaan, itsen ja toisen arvottomana näkemistä, vihaa, pelkoa, epäluottamusta... Jo ensimmäisessä sukupolvessa Jumalan kuvaksi luotu ihminen lankesi syntiin.

Uskon, että jokaisessa ihmisessä on Jumalan antamaa rakkautta jo luomisen kautta, mutta Raamatussa myös kerrotaan, että Jumala antoi rakkautensa lähettämällä meille Jeesuksen tänne langenneeseen maailmaan. Opetuslapsi ja apostoli Johannes sanoo suoraan:

"Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1. Joh. 4:9-10; käännös 1933/38)

  Jumala on se, joka rakasti ensin. Jeesuksen kautta rakkaus tuli maailmaan. Paitsi että Jumala loi maailman Sanallaan, joka on Jeesus, Hän lähetti Jeesuksen tuomaan pelastuksen syntien sovituksen kautta.

Olen saanut kokea romanttisen rakastumisen puolin ja toisin, tuntenut empatiaa ja ollut toisten empatian kohteena lukemattomia kertoja sekä saanut kasvaa elämänmittaisissa kiintymyssuhteissa rakkaisiin ihmisiin, mutta kaikkein syvintä rakkautta olen tuntenut siinä, että Jumala on rakastanut minua ja antanut anteeksi syntini.

Joskus kristitytkin sanovat toisilleen: älkäämme aina jauhako synnistä, syntien sovituksesta ja Jeesuksen ristinkuolemasta – puhukaamme mieluummin Jumalan armosta ja rakkaudesta, iloisista asioista.

Uskon kuitenkin, että vaikka Jumalan armo ja rakkaus ovat paljon muutakin, syntien sovitus on edellytys sille, että se kaikki muukin ihanuus avautuu ihmiselle. Syntien sovitus ei ole kaiken lopputila, mutta se on Jumalan rakkaussuhteen alku jokaiselle, joka sen ottaa uskossa vastaan. Jeesus nousi kuolleista, ja meitäkin, jotka uskomme Häneen, odottaa ylösnousemus Taivaallisen Isän luo, ikuiseen iloon!

  Kun ihminen on saanut Jumalalta rakkautta sydämeensä syntien anteeksiannon kautta, hänen tulee antaa sitä muillekin. Johannes jatkaa:

"Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme." (1. Joh. 4:11; käännös 1933/38)
 

Jeesus – ristiinnaulittu ja ylösnoussut

  Jeesuksen ristiinnaulitseminen on rankka aihe. Sitä ei kuitenkaan voi ohittaa, kun puhutaan syntien anteeksiannosta.

Jumalan kiitos, Jeesuksen maanpäällinen elämä ei päättynyt kuolemaan ja hautaan.

 

Jeesuksen veri puhdistaa synneistä  

"Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." (Matt. 26:27-28)

  Ristiinnaulitseminen on kauhistuttava teko, brutaali ja verinen. Viattoman ristiinnaulitseminen järkyttää vielä enemmän. Ei sellaisesta edes puhu mielellään.

Puheenvuoroissa Jeesuksesta jätetäänkin usein pois osa todistuksesta, jonka Raamattu antaa – se verinen osa. Puhutaan pelkästään nykyajan humanistiseen etiikkaan sopivista asioista, kuten siitä mitä Jeesus opetti lähimmäisenrakkaudesta, laupeudesta, ulkokultaisuudesta jne.

Syntyy virheellinen käsitys, että kristinuskon sanoma on pääpiirteittäin sama kuin useimpien muiden uskontojen: tehkäämme hyviä tekoja, niiden perusteella myös avautuu pääsy Jumalan luo.

  Joskus törmää siihenkin, että puhutaan kyllä Jeesuksen ristiinnaulituksi tulemisesta, mutta pelkästään inhimillisestä näkökulmasta ilman, että tunnustetaan ristin olleen meidän syntiemme sovituksen paikka. Kuuntelin pari vuotta sitten luennon, jossa eräs yhdysvaltalainen piispa väitti ihan suoraan, että kristinuskon pitää uudistua: tulee hylätä oppi syntien sovituksesta ja nähdä risti pelkästään jonkinlaisena inhimillisen heikkouden tunnistamisen ja kohtaamisen paikkana.

  Paitsi että ristillä Jeesus oikeasti kantoi meidän syntimme, sovitti ne verellään tuoden meille Jumalan anteeksiannon, kuten Raamatussa todistetaan, ristinsovitus myös muistuttaa syntiemme vakavuudesta: vain ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan pyhä veri voi puhdistaa meidät synneistä. Me emme itse voi auttaa itseämme (Room. 5:6).

Samalla se muistuttaa Jumalan pyhyydestä: Jumala on niin hyvä, ettei Hän salli ikuiseen valtakuntaansa yhtään syntiä – ei niitäkään vääryyksiä, joita me ihmiset saatamme vähätellä tai jopa yrittää oikeuttaa.

Ainakin minusta olisi hirveää, jos Taivaassakin olisi vääryyttä, jota vähäteltäisiin ja katsottaisiin läpi sormien, sanottaisiin uhreille vain: "älä välitä, eihän tuo nyt niin vakavaa ole". 

"Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa." (Hepr. 9:14)

Jeesus nousi kuolleista!

"Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni – saadakseni sen jälleen takaisin. Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin. Niin on Isäni käskenyt minun tehdä." (Joh. 10:17-18)

  Kun Jeesus kerran itse sanoi menevänsä ristille, antavansa henkensä ja täyttävänsä siinä Taivaallisen Isän tahdon, kuka meistä muka on siinä asemassa, että voisimme mitätöidä ristin merkityksen ja sanoa, ettei niin hirmuinen tapahtuma oikeastaan olisi ollut edes tarpeen?

  Ristin tapahtumien järkyttävyys omalla tavallaan johdatti minut aikoinaan pohtimaan, luotanko oikeasti siihen, mitä Jeesus sanoi.

Pohdintoihin liittyi myös kysymys Jeesuksen jumaluudesta: jos Jeesus olisi ollut pelkästään joku tavallinen ihminen, jonka Jumala päätti uhrata muiden edestä, en olisi voinut hyväksyä oppia ristinsovituksesta. Mutta koska Jeesus Raamatun todistuksen mukaan oli ristille mennessäänkin ihmiseksi syntynyt Jumalan ainut Poika ja yhtä Taivaallisen Isän kanssa (Joh. 10:30) sekä tietoinen pelastussuunnitelmasta, jota oli toteuttamassa, ymmärsin ristin tapahtumat laajemmin: niissä toteutui syntisten ihmisten kätten kautta Jumalan uhrautuva rakkaus meitä luotuja, syntisiä ihmisiä kohtaan.

Tähän liittyen pidän erityisen paljon edellä siteeraamastani heprealaiskirjeen kohdasta, jossa puhutaan Jeesuksesta: "Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä..." Vain Jumalalla on ikuinen henki.

  Puheenvuoroissa, joissa Jeesus kertoo seuraajilleen lähestyvästä ristiinnaulitsemisestaan, Hän samalla kertoo ylösnousemuksestaan (mm. Matt. 20:18-19 ja Joh. 10:17-18). Kuulijat eivät kai oikein ymmärtäneet, mitä Hän tarkoitti. Vasta kun ylösnousemus oli tapahtunut, he iloitsivat ja ymmärsivät Jeesuksen sanat (Luuk. 24:5-8).

"Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?»" (Joh. 11:25-26)

  Minulle on tärkeää aina muistaa Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus yhdessä. Eiväthän ne ole vain joitain irrallisia opinkappaleita, vaan todellinen – sekä ruumillinen että hengellinen – historiallinen tapahtumasarja, jossa elämä voitti kuoleman. Jeesuksen vaiheet täällä maailmassa eivät päättyneet kuolemaan ja hautaan, vaan ylösnousemuksen ihmeeseen!

"Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista." (Luuk. 24:5-6) 

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista." (1. Piet. 1:3)