Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla

  Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, mutta se mitä Betlehemissä tapahtui kaksi vuosituhatta sitten oli enemmän kuin vain suloisen poikalapsen syntymä.

  Miksi Jeesuksen ihmiseksi syntyminen kuului Jumalan suunnitelmaan?

Jeesuksen ihmiseksi syntymisen juhla

  Suomen kieli on minulle rakas, mutta yhtä asiaa kadehdin englannin kielestä. Nimittäin sanaa Christmas. Se tulee muinaisenglannin sanoista Cristes Maesse ja tarkoittaa Kristuksen messua. Varhaisin teksti josta sanapari löytyy on vuodelta 1038. Suomen kielen joulu taas tiettävästi tulee sanasta yule, joka on muinainen germaanien talvijuhla. 

Kuva: Pixabay / Jeff Jacobs

Kuuntelin adventtiaikana äänikirjana Charles Dickensin klassikon Saiturin joulu. Kirja ei ole suorasanaisen kristillinen, mutta sisältää viittauksia joulun kristilliseen merkitykseen, jotka kuitenkin saattavat mennä ohi suomenkielisen käännöksen lukijalta. Saituri Scroogen sisarenpoika mainitsee joulun ihanuudesta puhuessaan "kunnioituksen joka sisältyy sen pyhään nimeen ja alkuperään". Sisarenpoika, kirjan sydämellisin hahmo, viittasi Kristuksen messuun.

Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Kuten Joulurauhan julistuksessa sanotaan: "Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla." 

Mutta joulu on myös hämmästyttävää ihmettä kunnioittava juhla. 

  Matteuksen evankeliumissa kerrotaan kuinka salaperäiset miehet, idän tietäjiksi kutsutut, seurasivat taivaalla loistavaa tähteä, joka johdatti heidät todistamaan ihmettä: Jumalan Poikaa, ihmiseksi syntynyttä.

"Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen." (Matt. 2:9)

 

Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmettä kuvaava teologinen sana inkarnaatio tarkoittaa lihaksi tulemista. Samaan tapahtumaan viittaa Johannes oman evankeliuminsa alussa sanoessaan ensin, että Sana oli Jumala ja sitten, että Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Jeesus on Jumalan Sana.

En oikein osaa sanoa tästä tapahtumasta muuta kuin todeta, että se oli ihme; toteutumistavan yksityiskohdat ovat mysteeri. Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta, kuten uskontunnustuksessa muotoillaan. 

Tapahtui jotain minkä luultiin olevan mahdotonta. 

Mariakin, joka oli neitsyt, oli hämmentynyt, kun enkeli Gabriel tuli tervehtimään häntä ja kertomaan Jumalan suunnitelmasta:

"Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen." (Luuk 1:30-32)

Tämän kuultuaan Maria kysyi: »Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.» Enkeli vastasi tavalla, joka saa kaiken kuulostamaan vain entistä suuremmalta mysteeriltä: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan."  (Luuk. 1:34-35)

Lopuksi enkeli lisää: "Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." (Luuk. 1:37)

Vapahtajan syntymäjuhla

 Mutta siitä, miksi Jeesuksen ihmiseksi syntyminen kuului Jumalan suunnitelmaan, tiedän jotain varmuudella, koska se kerrotaan Raamatussa. Syy sisältyy pelastuksen evankeliumin ytimeen.

Jeesuksen oli tarkoitus täyttää Jumalan laki meidän syntisten ihmisten puolesta, ja tämän takia Hänen oli synnyttävä ihmiseksi, ns. lain alaisuuteen: "Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5)

Toiseksi, Jeesuksen oli välttämätöntä vuodattaa viaton verensä meidän syntiemme sovitukseksi ja anteeksi antamiseksi. Ja sitä varten Hänen piti olla kaltaisemme lihaa ja verta oleva ihminen. Apostoli Pietari kirjoitti kirjeessään: "Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä." (1. Piet. 1:18-19)

Kuva: Pixabay / Davie Bicker

  Vapahtaja Jeesus kävi maailmassa toteuttamassa Jumalan pelastussuunnitelman. Hänen maanpäällinen elämänsä alkoi ihmeestä ja myös huipentui kuolleista nousemisen ihmeeseen, jonka senkin luultiin olevan mahdotonta. Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmeen syy oli siis Jumalan armo ja rakkaus meitä kohtaan.

  Rauhaisaa joulua kaikille!

"Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa." (Matt. 2:10-11)

  

Valo syttyi yöhön maailman

  Viikko sitten 8.12 vietettiin Sibeliuksen päivää eli suomalaisen musiikin päivää. Tässä kirjoituksessa kerron muistojani ja ajatuksiani liittyen kolmeen suomalaiseen joululauluun: Arkihuolesi kaikki heitä, En etsi valtaa loistoa sekä Taas kaikki kauniit muistot.

Jumalan sanan valoa

  Pimeyteen syttyvä valo on joululaulujen yleinen aihe. Koska Suomessa joulua vietetään kaamoksen sydämessä, meidän on helppo eläytyä sanoihin – joulu on kirjaimellisesti valon juhla synkkyyden keskellä: kynttilöitä, jouluvaloja kotien ikkunoissa, pihapuissa ja kaupunkien kaduilla, ehkä valkeina hohtavia lumihankia. Ne luovat juhlan tunnelmaa, joka valaisee mieltäkin.

Kristillisissä joululauluissa pimeys ja valo ovat kuitenkin hengellisen todellisuuden vertauskuva: maailman pimeys tarkoittaa syntisyyttä ja kaikkea mitä siitä seuraa – riitaa, vihaa, levottomuutta, huolia, kärsimystä, toivottomuutta... – ja valo tarkoittaa Jeesusta, jonka Jumala lähetti pelastamaan syntisen maailman ja tuomaan toivon ikuisesta elämästä Taivaassa.

  Lempijoululaulujani ovat Hoosianna ja Enkeli taivaan sekä kaksi suomalaista laulua: En etsi valtaa loistoa, joka on Jean Sibeliuksen 1890-luvulla säveltämä ja Zacharias Topeliuksen ruotsiksi sanoittama (suomentaja tuntematon) sekä Leevi Madetojan säveltämä ja Alpo Noposen sanoittama Arkihuolesi kaikki heitä vuodelta 1916.

Ala-asteella 1980-luvulla aloimme joka vuosi adventtiaikaan harjoitella mm. näitä lauluja koulun joulujuhlallisuuksiin, joihin kuului yleensä aamulla joulujumalanpalvelus läheisessä kirkossa ja sen jälkeen koulun kuusijuhla. Muuten en tykännyt koulusta lapsena, mutta joulun ajan valmisteluista ja juhlallisuuksista on jäänyt ihania muistoja.

  Arkihuolesi kaikki heitä oli lapsena se joululaulu, jossa oli outoja vanhanajan sanoja ja ilmauksia: päilyy, siintää, auvo, ”rinnan jäitä mi’ liuottaa”. Muistan vieläkin kun äitini selitti auvon tarkoittavan onnea ja autuutta.

Toisessa säkeistössä on voimakas ilmaus ”yöhön maailman, raskaaseen”. Sen takia laulussa oli minusta aina rankka sävy. Alkusanatkin, ”arkihuolesi kaikki heitä”, sisältävät oletuksen, että huolet kuuluvat tavalliseen elämään, arkeen. Ja niinhän se on, vaikkeivät ihmiset koko aikaa halua ajatella elämää siitä näkökulmasta.

Sitä ihanammat ovat sanat maailman yöhön syttyneestä siunatusta joulutähdestä. Tulkintani mukaan se ei ole viittaus pelkästään Betlehemin tähteen, vaan erityisesti Vapahtajan syntymään maan päälle, josta taivaalla loistava tähti oli merkkinä itämaan tietäjille. Jeesus Kristus on yhä ”auvona ihmisten”. Hän on valo, josta lähti ”hohde määrätön” ja joka edelleen ”loistavi lasten teillä”. 

"Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan."" (Matt. 2:1-2; käännös 1933/38)

  Aineellisesta niukkuudesta johtuvat arkihuolet eivät nykyään ole yhtä yleisiä ja suuria kuin entisajan tavallisilla suomalaisilla, mutta Jumalan sanan valoa tarvitaan nykymaailmassa ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Sitä kertoja rukoilee maailman pimeyteen laulussa En etsi valtaa loistoa – ”Jumalan sanan valoa, joiss’ sieluin kirkastuu”. 

Taivaan valoa, rauhaa ja suloista joulujuhlaa pyydetään laulussa kaikille varallisuuteen ja säätyyn katsomatta – kaikilla ihmisillä on sama Luoja. Kertoja pyytää Jumalaa suomaan jokaiselle sen joulun, joka ”mielet nostaa Luojan luo”.

Samat aiheet ovat toisessakin Sibeliuksen säveltämässä ja Topeliuksen sanoittamassa joululaulussa Jo joutuu ilta (v. 1897): ”Oi Luojamme, sä tule meille johtajaksi! // Nyt valkeus voittaa, ja synkkyyskin jo murtuu maisilla teillä. / Majassa halvimmassakin on sijansa enkeleillä.”

Taas kaikki kauniit muistot

  Vuodesta 1955 lähtien radiossa on heti Turun joulurauhanjulistuksen jälkeen soitettu Taas kaikki kauniit muistot -laulu. Koskettavan kauniin, mutta minusta samalla surumielisen laulun on säveltänyt Sulho Ranta Viljo Kojon runoon. Laulu, eli runo nuotteineen, julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1931 sanomalehti Karjalan joululiitteessä.

Suurelle osalle suomalaisista joulussa on kyse lähinnä perinteestä, kerran vuodessa elpyvistä lapsuusmuistojen tunnelmista, ja tämä näkökulma on Viljo Kojon runossakin. Kertoja muistelee lapsuuden käyntejä joulukirkossa. Samastuttava laulu sopii vakituiselle paikalleen radion jouluaaton soittolistalle, koska silloin moni suomalainen on kuulolla autoradion äärellä, matkalla hautausmaalle.

Tosin sukupolvi sukupolvelta tämäkin näkökulma jouluun on käynyt harvinaisemmaksi: kuinka monella suomalaisella lapsella tai nuorella enää tulee olemaan lapsuusmuistoja joulukirkosta?

  ”Ani aikaisin puku parhain mun ylleni puettiin / Oli kirkossa oltu varhain, nyt sanaa luettiin”, kertoja kuvailee. Hän muistaa äitinsä hartaan virrenveisuun ja kirkossa vallinneen ”pyhätunnelman” ja toteaa: ”sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain”. Ehkä kertoja pelkää, että kova ja julma maailma tuhoaa hänen kauniit muistonsa? 

Laulu on mielestäni surumielinen siksi, että siinä puhutaan joulun sanomasta kuin se kuuluisi menneisyyteen, olisi vain muistojen kautta tavoitettavissa. Kertoja puhuu joulukirkossa lapsena kuulemistaan ”sanoista siunaavimmista”, jotka ”lankee sydämeen”, mutta joita ”lausu ei enää kukaan”. Hän kuitenkin kertoo joka joulu saavansa niiden tunnelman ”mukaan tueks’ vuoden vaikean”. 

Miksi jouluevankeliumin sanoja ei lausu enää kukaan? Tarkoittaako säe, että kertojan uskovainen äiti on kuollut, minkä takia nuo sanat elpyvät hänelle vain muistojen kautta?

Tekisi mieli kysyä kertojalta, että kai hän tietää siunaavimpien sanojen olevan edelleen voimassa joka hetki, ja että se hyvä, minkä Jeesus meille voitti, on olennaiselta osaltaan vasta tulossa. En etsi valtaa loistoa -laulun sanoin, ”Sua halajan, Sua odotan, Sa Herra maan ja taivahan.”

  Laulussa ilahduttaa se, että joulua kutsutaan siinä juhlaksi Jeesuksen. Yllättävän harvoissa avoimen kristillisissäkään joululauluissa sanotaan Jeesuksen nimi. Laulu alkaa: ”Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen / Lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen.”

"Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille:

"Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."" (Luuk. 2:8-12; 1933/38)

Linkit lauluihin:

https://www.youtube.com/watch?v=Gt1qCgO_UH8

https://www.youtube.com/watch?v=Q1ZJAHzasIQ

https://www.youtube.com/watch?v=soa0QVWg1l8