Ihmisen perisyntisyys
Minulla on ollut sitkeä taipumus ajatella kuten Eino Leinon runonsäkeessä sanotaan: "Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista." Runo, Hymyilevä Apollo, kokonaisuudessaan kuvailee ihmistä pohjimmiltaan hyvänä, hymyilemistä voimana jolla pystyy hallitsemaan maailmaa, lempeyttä ja laulua tienä ihmisten väliseen yhteisymmärrykseen maailmassa, jossa Jumala "on jokaisen sielussa".
Olisi kieltämättä suloista elää tuollaisessa maailmassa ja olla Hymyilevän Apollon kaltainen ihminen, mutta todellisuus ei ole sellainen – ei ympäröivä maailma eikä kukaan meistä.
Uskoon tuloni aikoihin minua oli alkanut kiinnostaa kristinuskon oppi ihmisen syntisyydestä. Lueskelin mitä teologit olivat kirjoittaneet ihmisen perisyntisestä luonnosta, joka palautuu aina ensimmäisen ihmisen syntiinlankeemukseen Edenin puutarhassa, ja josta meidän syntitekomme juontuvat.
Mieleeni painui erityisesti tietty kohta luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen kuvauksessa ihmisen perisyntisyydestä, koska se oli niin karua luettavaa: "ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa."
Lukiessani tuota tekstinkohtaa ensimmäisen kerran minua alkoi naurattaa, koska siinä niin kertakaikkisesti otetaan luulot pois. Kaikki ihmisluonnon hyvyyttä puolustelevat vastalauseet tyrmätään, ja ne ihmisen ominaisuudet, joita yleensä on esitetty ihmishyvyyden lähteiksi – äly, sydän, tahto – tyrmätään erityisesti.
Tällaisten opetusten tarkoitus ei ole masentaa ihmisiä, vaan saada meidät ymmärtämään mm., ettemme pysty tekemään mitään, mikä miellyttää Jumalaa hengellisesti. Taivaaseen ei voi päästä omin teoin ja ponnisteluin, vaan vain Jumalan armosta.
Ihminen tekee syntiä, koska on syntinen
Ihmisen perisyntisyyttä ajatellessani tunsin myös helpotusta, koska koin, ettei minun enää tarvitse puolustella itseäni. Olin aina ajatellut, Eino Leinon runon tavoin, olevani pohjimmiltani hyvä ihminen, kunnes nuorena aikuisena tein niin pahan teon, etten päässyt siitä yli. Tein abortin synnin. Vaikka elämäntilanteeni oli vaikea, lapsen pitäminen ei olisi ollut mahdotonta.
En enää kehdannut enkä jaksanut yrittää vakuutella (lähinnä itselleni ja Jumalalle), että olen hyvä ihminen, vaikka olenkin tehnyt sitä ja tätä pahaa. Syntisyyteni tunnustaminen vapautti minut puolustelusta ja selittelystä, joiden tarkoitus oli ollut saada minut näyttämään hyvältä ihmiseltä – mitä en enää voinut uskoa.
Myös se, miksi maailma on niin hirveässä tilassa, sai selityksen ihmisen turmeltuneesta luonnosta: ei ole sattumaa, että ihmiskunta painiskelee sukupolvi toisensa jälkeen sekä yksityisten että yhteiskuntaan ja koko ihmiskuntaan vaikuttavien hirveyksien kanssa. Raamatun kuvaus syntiin langenneesta ihmiskunnasta vastaa sitä, mitä näen tässä maailmassa.
Nykymaailmassamme vakuutellaan usein, humanismin ja tasavertaisuuden hengessä, että kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä, kunhan vain kaikille suodaan mahdollisuus siihen. Raamatussa taas opetetaan, että kaikki ovat yhtä pahoja – syntisiä, vailla Jumalan kirkkautta. Joten jos tasavertaisuutta kaipaa, niin raamatullinen, kristillinen ihmiskäsitys on sellainen: kaikki ovat syntyjään samalla viivalla syntisyyden suhteen eikä kellään ole aihetta ylpeilyyn.
"– Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan." (Room. 3:10-12)
Toivo Jeesuksessa
Jos kristinuskon sanoma olisi vain sellainen, että ihminen todetaan luonnoltaan turmeltuneeksi syntiseksi, niin sehän olisi hyvällä syyllä perusta ihmisvihalle, itsevihalle, toivottomuudelle. Ihminen voisi vain ajatella, ettei hänellä ole mitään menetettävää, ja että hän voi saman tien jatkaa synnissä rypemistä vaikka kahta kauheammin.
Jumalan kiitos, näin ei ole.
Jo se, että Jumala on luonut ja antanut elämän jokaiselle meistä, on suuri asia omanarvontunnon kannalta. Tarkoitan sitä, että vaikka joku kokisi olevansa turha ja ettei hänen kuuluisi edes olla olemassa, hänen silti kuuluu olla olemassa ja elää tässä maailmassa. Kaikkivaltias Jumala on tahtonut niin. Edellä lainaamissani tunnustuskirjoissakin tähdennetään, että me ihmiset perisynnin turmelemasta luonnostamme huolimatta olemme yhä Jumalan luomia ja Hänen huolenpitonsa kohteita.
"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä." (Ps. 139:13-14)
Ja vaikka olemme syntisiä ja ansaitsisimme joutua Helvettiin, kristinuskon sanoma on sanoma pelastuksen toivosta. Edellä totesin, että kaikki ihmiset ovat yhtä huonoja, siis syntisiä. On kuitenkin yksi ihminen, joka on vanhurskas ja synnitön, ja Hän on ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Jeesuksen takia meillä on toivoa.
Jumala, koska Hän rakasti maailmaa, lähetti Jeesuksen meidän pelastukseksemme niin, että voimme saada syntimme anteeksi sekä saada lahjaksi Jumalan vanhurskauden, joka on Taivaaseen pääsyn edellytys.
"Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." (Room. 3:22-25)
Jumala ei ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeen heittänyt turmeltuneita syntisiä pois, Helvetin tuleen, vaan, kuten tunnustuskirjoissa sanotaan, ottaa ihmisen muovailtavakseen, rakkaan Poikansa kautta puhdistettavaksi synnistä, pyhitettäväksi ja pelastettavaksi.
Perisynti ja helvetti on minusta mielenkiintoinen yhtälö, jota olen paljon miettinyt. Perisyntihän oli Aadamin ja Eevan vika, kun he rikkoivat Jumalan käskyä vastaan. Miten on reilua ja selitettävissä se, että Jumala langetti tästä kollektiivisen rangaistuksen koko ihmiskunnalle? Miksi olemme Jumalan vihan kohteita vain syntymämme takia, emmehän ole kukaan itse halunneet ja päättäneet tänne syntyä? Miten kukaan voisi ansaita Helvetin pelkästään siksi, että on tahtomattaan syntynyt? Tämä logiikka ei vain minulle aukea
VastaaPoistaPerisyntihän ei ole vain irrallinen tila ihmisessä, vaan jokainen ihminen myös tekee syntitekoja ajatuksin, sanoin, asentein, teoin. Jokainen ihan omien syntiensä takia ansaitsee Helvetin. Syntisyytemme "juuri" kuitenkin on Aadamin ja Eevan lankeemuksessa.
PoistaRaamatussahan Jeesus, jonka Jumala lähetti lunastamaan ja pelastamaan meidät, suoraan rinnastetaan Aadamiin. Aadamissa me kuolemme synteihimme, kun taas Jeesuksessa pelastumme. Ja ihminen on "Jeesuksessa", kun hän uskoo ja panee toivonsa Häneen. Mm. Roomalaiskirje 15:12-21 ja 1. Kor. 15:21-22, 45 puhuvat tästä.
Mitä tulee kysymykseesi siitä, että kukaan ei ole päättänyt syntyä tänne, niin uskon Raamattuun perustuen, että vauvoina ja pikkulapsina (eli ennen ns. vastuullista ikää) kuolevat ihmiset pelastuvat aina eli he uskoakseni aina kuolevat Jeesuksessa. Jos tämä näkökulma kiinnostaa, niin Jeesus siunasi pikkulapsia (mm. Mark. 10:13-16) sanoen, että Jumalan valtakunta otetaan vastaan pikkulasten tavoin eli Jumalan armoon turvautuen, tarjoamatta mitään omia tekoja "pääsymaksuksi" ja VT:ssa Daavid, jonka vauva juuri oli kuollut, piti itsestään selvänä, että jonain päivänä, kuoltuaan, hän menee tämän luo (2. Sam. 12:22-23).